Toimittaja Satu Kivelän Havaintoja ihmisestä – sarjan aiheena oli tällä kertaa onnellisuus. Ohjelmaa varten konsultoidun psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen lyhyen ja ytimekkään määritelmän mukaan onnellisuus on sitä, että ihminen on täysin tyytyväinen nykyhetkeen eikä kaipaile sen enempää mennyttä kuin tulevaakaan. Länsimaissa onnellisuus nähdään usein ihmiselämän päämääränä. Samalla onnellisuus kätkee sisäänsä paradokseja. Ojasen mukaan esimerkiksi liian voimakas onnellisuuden tavoittelu voi muodostua onnellisuuden esteeksi.
Onnellisuudesta puhuttaessa on usein tapana viitata filosofi Aristoteleen ajatuksiin, sillä pitihän myös Aristoteles onnellisuutta ihmiselämän päämääränä ja korkeimpana hyvänä. Aristoteleen mukaan onnellisuus (eudaimonia) tulee mahdolliseksi hyveellisen elämän kautta. Aristoteleelle se tarkoitti ensisijaisesti elämää kreikkalaisen kaupunkivaltion miespuolisena kansalaisena. Naisten ja orjien mahdollisuudet hyveeseen ja siten onnellisuuteen olivat varsin rajallisia. Hyvettä harjoittaneen vapaasyntyisen miehen eudaimoniaa ei myöskään tullut sotkea rahvaan nautinnonhaluiseen hedonismiin. Aristoteleelle korkein mahdollinen onnellisuuden ilmentymä oli joutilaan filosofin älyllisen mietiskelyn täyttämä elämä.
Esimerkki osoittaa, miten käsitykset onnellisuuden ja hyvän elämän ehdoista ovat jossain määrin sidoksissa siihen kulttuuriseen traditioon, jonka piirissä ihminen elää. Tämän huomion kautta voidaan myös hahmotella sitä, miten psykologian ja kulttuuriantropologian näkökulmat onnellisuuteen eroavat toisistaan. Kärjistetysti muotoiltuna, siinä missä psykologi on kiinnostunut ihmisen ajattelun ja käyttäytymisen universaaleista mekanismeista ja lainalaisuuksista, on kulttuuriantropologi kiinnostuneempi paikallisista variaatioista. Käsitykset onnellisuudesta vaihtelevat jonkin verran kulttuurista toiseen.
Toisinaan kulttuuri voi muodostua onnen esteeksi. Kulttuurin ja persoonallisuuden välistä suhdetta 1900-luvun alkupuolella tutkinut antropologi Ruth Benedict kiinnitti huomiota siihen, kuinka erilaisia vaatimuksia eri kulttuurit asettavat ihmisen persoonallisuudelle. Tiettyyn rajaan saakka ihmisyksilö mukautuu ympäröivän kulttuurin asettamiin vaatimuksiin. Joissain tilanteissa vastakkainasettelu yksilön luonteenpiirteiden ja ympäröivän kulttuurin vaatimusten välillä voi muodostua liian suureksi. Silloin kulttuurin asettamista vaatimuksista tulee yksilön onnen este. Esimerkiksi hyvin tasapäistävässä yhteisössä luonnostaan kilpailuhenkisempi yksilö voi joutua kärsimään.Vaikka ihmisen pyrkimys onnellisuuden tavoitteluun varmasti onkin varsin universaali ilmiö, määrittyvät käsitykset onnellisuuden ehdoista silti osittain kulttuurisesti. Lisäksi yksilön onnelle ylipäänsä annettu painoarvo vaihtelee voimakkaasti eri kulttuurien välillä. Esimerkiksi eräiden kollektivistisempien kulttuurien piirissä yksilön tulisi tyytyä osaansa, sillä yksilön onnea tärkeämmäksi tulkitaan yhteisön harmonia. Länsimaisen kulttuurin piirissä taas yksilön onnellisuuden arvo korostuu.
Ojasen mukaan onnellisuuden arvon korostuminen luo paineita onnellisuuden tavoittelulle. Samalla esimerkiksi suomalaisessa kulttuurissa tyytyväisyyttä pidetään usein jopa kummallisena. On jopa hieman provokatiivista sanoa, että on onnellinen. Epikurolainen elämänasenne, jossa onnellisuus löytyy arjen pienistä iloista ja yksinkertaisista nautinnoista, voi herättää kanssaihmisissä närkästyneisyyttä. Esimerkki osoittaa, että myös näennäisen individualistisessa yhteiskunnassa onnellisuutta pitäisi tavoitella tietyn kulttuurisesti hyväksytyn skeeman mukaisesti.
YK:n selvitysten mukaan Suomi on maailman onnellisin maa. Kuitenkin joka viides suomalainen sairastuu elämänsä aikana masennukseen. Toisaalta eräiden tutkimusten mukaan masentunut ihminen itse asiassa näkee tilanteensa realistisemmin kuin henkilö, jolla ei ole masennusta. Kun vallitseva kulttuuri korostaa menestystarinoita, voi unohtua, että jokaista menestystarinaa kohden löytyy ainakin saman verran epäonnistumisia. Kenties kilpailuyhteiskunnassa yksilöltä edellytetään epärealistista suhtautumista sosiaaliseen todellisuuden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Samalla ne, joiden käsitykset vastaavat paremmin realiteetteja, pyritään lääkitsemään ”kuntoon”.
Sosiaalinen media voi heikentää onnellisuuden edellytyksiä voimistamalla yksilöiden välistä kilpailuasetelmaa. Facebook ja Instagram houkuttelevat ihmisiä uusintamaan vallitsevaa tarinaa autonomisesta ja itsenäisestä yksilöstä, joka on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan. Lopulta tämä individualismia painottava ideologia materialisoituu kuvaruudulle loppumattomien narsismin täyteisten päivitysten muodossa. Näin oman menestyksen ja näennäisen onnen esittelystä voi tulla pakkomielle. Samalla onnellisuuden tunne saattaa karata yhä kauemmas.
Toimitus
- Podcast-lukija: Bruno Gronow
- Artikkelikuva: Author/Source (CC BY 2.0)
