Onnellisuuden jäljillä

Toimittaja Satu Kivelän Havaintoja ihmisestä – sarjan aiheena oli tällä kertaa onnel­li­suus. Ohjelmaa varten kon­sul­toi­dun psy­ko­lo­gian eme­ri­tus­pro­fes­so­ri Markku Ojasen lyhyen ja yti­mek­kään mää­ri­tel­män mukaan onnel­li­suus on sitä, että ihminen on täysin tyy­ty­väi­nen nyky­het­keen eikä kaipaile sen enempää mennyttä kuin tule­vaa­kaan. Länsimaissa onnel­li­suus nähdään usein ihmi­se­lä­män pää­mää­rä­nä. Samalla onnel­li­suus kätkee sisäänsä para­dok­se­ja. Ojasen mukaan esi­mer­kik­si liian voimakas onnel­li­suu­den tavoit­te­lu voi muodostua onnel­li­suu­den esteeksi.

Onnellisuudesta puhut­taes­sa on usein tapana viitata filosofi Aristoteleen aja­tuk­siin, sillä pitihän myös Aristoteles onnel­li­suut­ta ihmi­se­lä­män pää­mää­rä­nä ja kor­keim­pa­na hyvänä. Aristoteleen mukaan onnel­li­suus (eudai­mo­nia) tulee mah­dol­li­sek­si hyveel­li­sen elämän kautta. Aristoteleelle se tarkoitti ensi­si­jai­ses­ti elämää kreik­ka­lai­sen kau­pun­ki­val­tion mies­puo­li­se­na kan­sa­lai­se­na. Naisten ja orjien mah­dol­li­suu­det hyveeseen ja siten onnel­li­suu­teen olivat varsin rajal­li­sia. Hyvettä har­joit­ta­neen vapaa­syn­tyi­sen miehen eudai­mo­ni­aa ei myöskään tullut sotkea rahvaan nau­tin­non­ha­lui­seen hedo­nis­miin. Aristoteleelle korkein mah­dol­li­nen onnel­li­suu­den ilmentymä oli joutilaan filosofin älyllisen mie­tis­ke­lyn täyttämä elämä.

Esimerkki osoittaa, miten käsi­tyk­set onnel­li­suu­den ja hyvän elämän ehdoista ovat jossain määrin sidok­sis­sa siihen kult­tuu­ri­seen tra­di­tioon, jonka piirissä ihminen elää. Tämän huomion kautta voidaan myös hah­mo­tel­la sitä, miten psy­ko­lo­gian ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian näkö­kul­mat onnel­li­suu­teen eroavat toi­sis­taan. Kärjistetysti muo­toil­tu­na, siinä missä psykologi on kiin­nos­tu­nut ihmisen ajattelun ja käyt­täy­ty­mi­sen uni­ver­saa­leis­ta meka­nis­meis­ta ja lai­na­lai­suuk­sis­ta, on kult­tuu­riant­ro­po­lo­gi kiin­nos­tu­neem­pi pai­kal­li­sis­ta vari­aa­tiois­ta. Käsitykset onnel­li­suu­des­ta vaih­te­le­vat jonkin verran kult­tuu­ris­ta toiseen.

Toisinaan kulttuuri voi muodostua onnen esteeksi. Kulttuurin ja per­soo­nal­li­suu­den välistä suhdetta 1900-luvun alku­puo­lel­la tutkinut ant­ro­po­lo­gi Ruth Benedict kiinnitti huomiota siihen, kuinka erilaisia vaa­ti­muk­sia eri kult­tuu­rit asettavat ihmisen per­soo­nal­li­suu­del­le. Tiettyyn rajaan saakka ihmi­syk­si­lö mukautuu ympä­röi­vän kult­tuu­rin aset­ta­miin vaa­ti­muk­siin. Joissain tilan­teis­sa vas­tak­kai­na­set­te­lu yksilön luon­teen­piir­tei­den ja ympä­röi­vän kult­tuu­rin vaa­ti­mus­ten välillä voi muodostua liian suureksi. Silloin kult­tuu­rin aset­ta­mis­ta vaa­ti­muk­sis­ta tulee yksilön onnen este. Esimerkiksi hyvin tasa­päis­tä­väs­sä yhtei­sös­sä luon­nos­taan kil­pai­lu­hen­ki­sem­pi yksilö voi joutua kärsimään.

Vaikka ihmisen pyrkimys onnel­li­suu­den tavoit­te­luun varmasti onkin varsin uni­ver­saa­li ilmiö, mää­rit­ty­vät käsi­tyk­set onnel­li­suu­den ehdoista silti osittain kult­tuu­ri­ses­ti. Lisäksi yksilön onnelle ylipäänsä annettu painoarvo vaihtelee voi­mak­kaas­ti eri kult­tuu­rien välillä. Esimerkiksi eräiden kol­lek­ti­vis­ti­sem­pien kult­tuu­rien piirissä yksilön tulisi tyytyä osaansa, sillä yksilön onnea tär­keäm­mäk­si tulkitaan yhteisön harmonia. Länsimaisen kult­tuu­rin piirissä taas yksilön onnel­li­suu­den arvo korostuu.

Ojasen mukaan onnel­li­suu­den arvon koros­tu­mi­nen luo paineita onnel­li­suu­den tavoit­te­lul­le. Samalla esi­mer­kik­si suo­ma­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa tyy­ty­väi­syyt­tä pidetään usein jopa kum­mal­li­se­na. On jopa hieman pro­vo­ka­tii­vis­ta sanoa, että on onnel­li­nen. Epikurolainen elä­mä­na­sen­ne, jossa onnel­li­suus löytyy arjen pienistä iloista ja yksin­ker­tai­sis­ta nau­tin­nois­ta, voi herättää kans­saih­mi­sis­sä när­käs­ty­nei­syyt­tä. Esimerkki osoittaa, että myös näen­näi­sen indi­vi­dua­lis­ti­ses­sa yhteis­kun­nas­sa onnel­li­suut­ta pitäisi tavoi­tel­la tietyn kult­tuu­ri­ses­ti hyväk­sy­tyn skeeman mukai­ses­ti.

YK:n sel­vi­tys­ten mukaan Suomi on maailman onnel­li­sin maa. Kuitenkin joka viides suo­ma­lai­nen sairastuu elämänsä aikana masen­nuk­seen. Toisaalta eräiden tut­ki­mus­ten mukaan masen­tu­nut ihminen itse asiassa näkee tilan­teen­sa rea­lis­ti­sem­min kuin henkilö, jolla ei ole masen­nus­ta. Kun val­lit­se­va kulttuuri korostaa menes­tys­ta­ri­noi­ta, voi unohtua, että jokaista menes­tys­ta­ri­naa kohden löytyy ainakin saman verran epä­on­nis­tu­mi­sia. Kenties kil­pai­lu­yh­teis­kun­nas­sa yksilöltä edel­ly­te­tään epä­rea­lis­tis­ta suh­tau­tu­mis­ta sosi­aa­li­seen todel­li­suu­den tar­joa­miin mah­dol­li­suuk­siin. Samalla ne, joiden käsi­tyk­set vastaavat paremmin rea­li­teet­te­ja, pyritään lää­kit­se­mään ”kuntoon”.

Sosiaalinen media voi heikentää onnel­li­suu­den edel­ly­tyk­siä voi­mis­ta­mal­la yksi­löi­den välistä kil­pai­lua­se­tel­maa. Facebook ja Instagram hou­kut­te­le­vat ihmisiä uusin­ta­maan val­lit­se­vaa tarinaa auto­no­mi­ses­ta ja itse­näi­ses­tä yksilöstä, joka on itse vastuussa omasta hyvin­voin­nis­taan ja onnel­li­suu­des­taan. Lopulta tämä indi­vi­dua­lis­mia pai­not­ta­va ideologia mate­ria­li­soi­tuu kuva­ruu­dul­le lop­pu­mat­to­mien narsismin täy­teis­ten päi­vi­tys­ten muodossa. Näin oman menes­tyk­sen ja näen­näi­sen onnen esit­te­lys­tä voi tulla pak­ko­miel­le. Samalla onnel­li­suu­den tunne saattaa karata yhä kauemmas.

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Yle uutisoi hiljattain tutkimusprojektista, jonka mukaan opiskelijat voidaan jakaa innostuneisiin, stressaantuneisiin, uupuneisiin ja kyynisiin. "Kuinka tehdä kaikista innostujia?", kysyy artikkeli. Taustaoletuksena tuntuu olevan, että vain innostuneet oppilaat ovat nykykapitalististen normien mukaisia. Ongelmana ovat opiskelijat, jotka eivät taivu tähän muottiin.