Työttömyyden häpeä?

Suomalainen yhteis­kun­ta on varsin työ­kes­kei­nen ja työt­tö­myy­teen liittyy usein häpeän tunteita. Kuten ant­ro­po­lo­gi James Ferguson on todennut, län­si­mais­sa eri­tyi­ses­ti fyy­si­ses­ti terveiden miesten odotetaan tulevan toimeen omalla työllään. Sukupuolten välisen tasa-arvon ide­aa­lis­ta huo­li­mat­ta miehen työt­tö­myys voi edelleen muodostua pari­suh­teen koe­tin­ki­vek­si, kuten ant­ro­po­lo­gi Carrie M. Lane on tuonut esille.

Työttömyyteen liit­ty­vil­le häpeän tunteille ei ole syytä antaa tilaa. Ne edustavat ideo­lo­gis­ta arki­tie­toi­suut­ta, joka on monin tavoin ris­ti­rii­das­sa asioiden todel­li­sen laidan kanssa. Kuten filosofi Karl Marx on sanonut: kaikki tiede olisi tur­han­päi­väis­tä, jos asiat olisivat siten kuin miltä ne näyttävät.

Miksi työt­tö­myy­des­tä ei ole häpeän aiheeksi? Ensinnäkin nykyisen ympä­ris­tö­krii­sin aikana olisi syytä nähdä tuotannon pimeä ja tuhoava puoli nykyistä selvemmin. Työtön voi loh­dut­tau­tua sillä, ettei hän osallistu val­lit­se­vaan tuo­tan­to­pro­ses­siin, joka syöksee elonkehän kohti vää­jää­mä­tön­tä tuhoa.

Huonojen kulu­tus­va­lin­to­jen haitoista puhutaan paljon, mutta todel­li­suu­des­sa ympä­ris­tö­kuor­mi­tus syntyy tuo­tan­nos­sa. Toisaalta esi­mer­kik­si filosofi Wolfgang Haug on täh­den­tä­nyt, ettei tavara oikeas­taan ole tuotettu ennen kuin se on kulutettu. Keskimääräistä heikomman kulu­tus­ky­kyn­sä vuoksi työttömän ei tarvinne tuntea suurta syyl­li­syyt­tä tästäkään.

Silti työttömän yhteis­kun­nal­li­nen rooli on vält­tä­mä­tön talous­jär­jes­tel­män moit­teet­to­mal­le toi­min­nal­le. Vallitseva jär­jes­tel­mä sekä tuottaa että tarvitsee työt­tö­myyt­tä. Työttömyys on kapi­ta­lis­ti­sen talouden toi­min­nal­le vält­tä­mä­tön­tä, mutta samaan aikaan työtöntä syyl­lis­te­tään siitä, että hän edustaa tätä tar­peel­lis­ta yhteis­kun­nal­lis­ta luon­ne­naa­mio­ta.

Uskontoantropologi Rene Girardin ajatuksia luovasti soveltaen työttömän voisi sanoa olevan syn­ti­puk­ki, jonka uhraa­mal­la yhteisö ostaa lunas­tuk­sen omalle rikok­sel­leen. Kuten filosofi Jukka Hankamäki on todennut, val­lit­se­van jär­jes­tel­män petos on siinä, että hyötyjinä työt­tö­myy­des­tä ovat kaikki muut paitsi työtön itse. Työttömyys on ainoa rikos, josta ran­gais­taan uhria. Mikäli jär­jes­tel­män uskol­lis­ta syko­fant­tia Juhana Vartiaista on uskominen, keppiä on tulossa lisää.

Antropologi David Graeberin mukaan mer­kit­tä­vä osa työstä on todel­li­suu­des­sa tar­pee­ton­ta ja jopa hai­tal­lis­ta. Jos työ tuottaa haittaa niin tekijälle kuin yhteis­kun­nal­le, olisi parempi jättää se tekemättä. Graeberin mukaan usein juuri val­ko­kau­lus­työn­te­ki­jät tuhlaavat elämänsä täl­lais­ten “hevon­pas­ka­duu­nien” parissa. Fiskaalisessakin mielessä yhden vir­ka­kyös­tin elät­tä­mi­seen vaaditaan monen kal­ja­vei­kon ahkeran siemailun tuottama vero­ker­ty­mä.

Elämme yhteis­kun­nas­sa, jossa on työt­tö­myyt­tä ja jossa työt­tö­myy­des­tä ei päästä eroon. Se ei kui­ten­kaan tarkoita sitä, että juuri sinun täytyisi olla työt­tö­mä­nä. Yhteiskunnan raken­tei­den mer­ki­tys­tä pai­not­ta­van näkö­kul­man tar­koi­tuk­se­na ei ole kiistää ihmisen vapautta, vaan paljastaa ne puitteet, joissa yksilö valin­to­jaan tekee. Työttömyydestä ei kannata tuntea häpeää, sillä kuten sor­ret­tu­jen peda­go­gii­kas­ta kir­joit­ta­nut kas­va­tus­tie­tei­li­jä Paulo Freire on sanonut, sorto on aina sortajien eikä mil­loin­kaan sor­ret­tu­jen häpeä.

Silti arki saattaa helpottua työl­lis­ty­mi­sen myötä. Samalla on myös niin, että ihminen kertoo itsestään jat­ku­vas­ti tarinaa. Häpeän koke­mus­ten sijasta kannattaa painottaa myön­tei­sem­piä näkö­kul­mia. Työttömän ei kannata antaa yleisen mie­li­pi­teen mää­ri­tel­lä itseään maan­ra­koon.


Artikkeli osal­lis­tuu Ohjaamo Helsingin orga­ni­soi­maan Työttömyys #eio­le­hä­peä-kam­pan­jaan, jolla nuorten työn­ha­ki­joi­den parissa työs­ken­te­le­vä kaupungin väki haluaa osoittaa, että työt­tö­myys on monelle yksi elä­män­vai­he, ei häpeä.

Lisätietoa kam­pan­jas­ta: www.eiolehäpeä.fi

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki. Juusolle voi lähettää palautetta ja kommentteja sähköpostitse: palaute.koponen@gmail.com

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Maanviljelyn omaksumista pidetään käänteentekevänä hetkenä ihmiskunnan historiassa. Maanviljelykulttuurit mahdollistivat väestönkasvun ja sitä kautta niin kutsutun korkeakulttuurin kehittymisen. Mutta oliko maanviljely lopulta niin suuri keksintö? Saattoiko sen motiivina olla nälän sijasta oluen himo?

“Kansa on puhunut – pulinat pois”, totesi väistyvä pääministeri Juha Sipilä, kun eduskuntavaalien tulos selvisi Yleisradion suorassa tv-lähetyksessä. Vaalivalvojaiset on merkittävä mediatapahtuma, jonka puitteissa jännitetään poliittisen vallan vaihtumista sekä rituaali, joka kestonsa ajaksi yhdistää sekä poliittisen eliitin että tavalliset kansalaiset yhtenäiseksi kansakunnaksi.

Tasa-arvoinen peruskoulu on ollut kiistämätön osa Suomen menestystarinaa. Siitä on muodostunut kansallinen ylpeyden aihe ja vientituote. Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten asema kouluissa on kuitenkin paljastanut järjestelmän valuviat ja tasa-arvon tuottamisessa ilmenevät sosiaaliset railot.

Havainnot maapallon resurssien rajallisuudesta sekä epätasaisesta jakautumisesta haastavat talouskasvupakkoa, mikä kannustaa miettimään talousajattelua uudestaan. Vaikka joidenkin kasvukriitikoiden mukaan talouden pohdinta kuuluu kaikille, kaikkien kokemuksen huomioiminen ei ole itsestäänselvyys. Tulokulmia-kolumnissa tutkija Eeva Houtbeckers kertoo, mitä annettavaa antropologialla on kasvutalouden jälkeiselle ajalle.