Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta aloitti tänä syksynä ensimmäistä kertaa historiansa aikana islamilaisen teologian opetuksen. Uuteen lehtorin virkaan astui pitkän tutkijan uran tehnyt uskontoantropologi Mulki Al-Sharmani. Tässä haastattelussa hän kertoo monivaiheisen uratarinansa.
Koputan raollaan olevan huoneen oveen Helsingin yliopiston Topelia-korttelissa, teologisen tiedekunnan uskontotieteen laitoksella. Uskontoantropologi Mulki Al-Sharmani vaikuttaa yllättyneeltä, kun kurkistan sisään. Kysyn josko hänellä on jokin juttu pahasti kesken. ”Oi voi, aina on monta asiaa kesken”, Al-Sharmani tokaisee äänellä, joka on ennemminkin lempeän toteava kuin missään määrin turhautunut.
Al-Sharmani oli hektisen syksyn aloituksen puitteissa kirjannut sovitun tapaamisemme vahingossa toiselle päivälle. Ei ihmekään, onhan tutkija juuri aloittanut uusissa tehtävissä, islamilaisen teologian lehtorina. Lisäksi hän kertoo, kuinka kahden päivän sisään hänen tulisi kirjoittaa erääseen tutkimusprojektiin liittyvä kirjallinen työ loppuun. Deadline-kellojen ankarasta tikityksestä huolimatta Al-Sharmani haluaa ottaa minut vastaan. Käymme siis hommiin.
Aika ennen antropologiaa
Al-Sharmani saapui Suomeen 2010-luvun alussa. Hän sai tutkijantoimen Helsingin yliopiston tutkijakollegiumista, joka on keskittynyt humanistis-yhteiskuntatieteelliseen huippututkimukseen. Siitä lähtien hän on tehnyt tutkimusta kahdessa projektissa. Toisessa on keskitytty ylikansallisten muslimiavioliittojen avioliittokäytäntöihin Suomessa, toinen taas on liittynyt islamilaiseen feminismiin. Jälkimmäisessä Al-Sharmani on tarkastellut musliminaisten osallistumista pyhien tekstien tulkintaan aktivistiliikkeissä:
”Pyhien tekstien tutkimuksessa olen pyrkinyt jatkuvasti linkittämään toisiinsa tekstin ja kontekstin. Toisin sanoen, tarkastelemaan elettyä todellisuutta; sitä, mitä ihmiset tekevät teksteillä ja kuinka niitä ymmärretään.”
Viimeiset seitsemän vuotta Al-Sharmani on tutkinut pääasiassa islaminuskoa antropologisesti. Aina tilanne ei ole ollut näin – tie nykytilanteeseen on ollut koukeroita täynnä. Nuorena ylioppilaana Al-Sharmani ei ollut edes kuullut antropologiasta. Itse asiassa ainetta ei opetettu vielä tuolloin lainkaan hänen silloisen kotikaupunkinsa, Kairon, yliopistoissa.
”Olin aina ollut kiinnostunut yhteisöistä, elintavoista ja merkitysten järjestelmistä, joita ihmiset rakentavat ymmärtääkseen ympäröivää maailma. Mutta en oikeastaan tiennyt, että kyseessä olisi antropologia.”
Al-Sharmania kiehtoivat inhimilliset kokemukset. Hän päätyi opiskelemaan Kairon kansalliseen yliopistoon, Ain Shamsiin, kirjallisuustiedettä, jonka ajatteli vastaavan parhaiten intressejään. Maisterintutkintoon sisältyi englannin kielen opintoja, joihin sattui kuulumaan yksi sosiolingvistiikan kurssi.
”Vaikka sosiolingvistiikassa pääfokus on kielessä, niin kurssilla tarkasteltiin myös kielen poliittisia ja ideologisia ulottuvuuksia. Silloin olin silleen, että vau! Tätä haluan opiskella lisää!”
Jonkin aikaa valmistumisen jälkeen Al-Sharmani joutui tekemään töitä tukeakseen perhettään taloudellisesti. Hänelle kuitenkin tarjoutui mahdollisuus tehdä ilmaiseksi toinen maisterintutkinto, tällä kertaa laadukasta opetusta tarjoavassa Kairon amerikkalaisessa yliopistossa. Uuden mahdollisuuden saatuaan Al-Sharmani päätti erikoistua antropologiaan. Maisterin tutkinnon jälkeen hän haki jatko-opiskelijaksi ja sai stipendiaatin Johns Hopkinsin yliopistoon Baltimoreen, Yhdysvaltojen Marylandiin. Sitten se oli menoa.
Väitöskirjan tekoon itärannikolle
Egypti oli yksi niistä 145 valtiosta, joka ratifioi pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen vuonna 1951. Pakolaissopimuksessa esitettiin pääpiirteittäin maanpakoon ajettujen oikeudet sekä valtioiden oikeudelliset velvoitteet pakolaisten suojeluun. Ratifioinnista huolimatta Egypti asetti jonkinasteisia varauksia sopimukselle. Pakolaiset eivät voineet esimerkiksi työskennellä maassa, eikä heillä ollut pääsyä julkisiin palveluihin. He eivät saaneet lupaa pysyvään oleskeluun tai kansalaisuuteen, vaikka olisivat asuneet maassa jo vuosia. Al-Sharmani tarkasteli väitöskirjassaan, mitä Egyptin asettamat varaukset tarkoittivat tietyille pakolaisyhteisöille:
”Väitöskirjani käsitteli niin sukupuolta, identiteettiä kuin yhteisön rakennusta siinä epävarmuuden täyttämässä välitilassa, jossa tutkimani somaliryhmät elivät. Erityisesti tässä kontekstissa minua kiinnosti pakolaisnaisten osa yhteisön rakennuksessa, sekä ne tilat ja areenat, joista muodostui heille toiminnan paikkoja.”
Al-Sharmani tutki sukupuolen merkitystä maahanmuuttokokemuksessa sekä sitä, voitiinko pakolaisuuden kokemuksesta ymmärtää jotakin uutta sosiaalisen sukupuolen tarkastelun kautta. Al-Sharmani seurasi pakolaisia lukuisia vuosia. Osa heistä sai kansalaisuuden jossakin länsimaassa. Tämä toimi ikään kuin pääomana, joka mahdollisti muuttamisen paikasta toiseen. Toisille samaa mahdollisuutta ei syntynyt ja he olivat pakotetut jatkamaan elämäänsä köyhyydessä.Al-Sharmani oli jo väitöskirjaprojektinsa aikana selkeästi kiinnostunut sosiaalisen sukupuolen ja islamin antropologiasta, erityisesti naisten roolista uskonnollisen tiedon tuotannossa ja levityksessä. Nämä kiinnostuksen kohteet eivät olleet vielä tuossa vaiheessa terävöityneet hänen mielessään, eikä hän tästä syystä ollut osannut integroida teemoja suoraan tutkimukseensa.
”Tiesin olevani kiinnostunut naisten suhteesta pyhiin teksteihin. Mutta se oli vielä siinä vaiheessa ennemminkin henkilökohtainen kuin akateeminen mielenkiinnon kohde. Väitöskirjatutkimuksessa tuli kuitenkin esille, että halu ymmärtää islamia normatiivisena järjestelmänä oli osa maahanmuuton kokemusta. Yhteisöjen sisällä käytiin väittelyitä siitä, mitä tarkoitti olla muslimi ja kuinka uskonto ohjaa elämää pakolaisena.”
Nämä havainnot jäivät kytemään Al-Sharmanin mieleen ja odottamaan toistaiseksi tiiviimpää tarkastelua.
Paluu entiseen opinahjoon
Al-Sharmani palasi Kairon amerikkalaisen yliopistoon, mutta tällä kertaa tutkijastatuksen kera. Hän opetti dosenttina niin sukupuolen ja naistutkimuksen kuin antropologian laitoksella, sekä maahanmuuton ja pakolaistutkimuksen keskuksessa. Yliopiston sosiaalisen tutkimuksen keskuksessa Al-Sharmani päätyi tutkimusprojektiin, joka käsitteli egyptiläistä perheoikeutta.
Jälleen kerran tutkimushankkeella, johon Al-Sharmani lähti mukaan, oli vahvat kytkökset yhteiskunnassa pinnalle nousseeseen ilmiöön. Egyptissä oli vuosituhannen vaihteeseen asti ollut voimassa erokäytäntö, jonka puitteissa naisten oli hyvin hankala omasta aloitteestaan saattaa avioeroa voimaan.
Tämä johtui erityisesti siitä, että naiset tarvitsivat oikeudessa riittävän määrän silminnäkijöiden todistajalausuntoja, jotta heidän todistuksensa aviomiehen laiminlyönneistä olisi otettu totena. Jos mies halusi eron, oikeusprosessia ei edes tarvittu. Silloinen Egyptin presidentti Hosni Mubarak allekirjoitti vuonna 2000 niin kutsutun khula-lain. Se ei korjannut tyystin sukupuoleten eriarvoisuutta eroprosessissa, mutta takasi naisille mahdollisuuden jättää erohakemus helpommin kuin ennen.
Tutkimusprojektin ajoitus oli täydellinen. Egyptissä oli käsillä lukuisia perhelainsäädäntöä koskevia reformeja. Yhteiskunnallinen keskustelu siitä, kuinka muutoksia tulisi tehdä, kävi kuumana. Al-Sharmani teki etnografista tutkimustyötä tuomioistuimissa sekä uskonnollisten ryhmittymien, naisaktivistien, poliitikkojen, lainsäätäjien ja tavallisten kansalaisten parissa. Häntä kiinnosti juuri voimaan astuneiden lakien uskonnollinen geneologia: se, miten lait olivat muodostuneet uskonnon piirissä ajan saatossa.Historiallisen aikaperspektiivin lisäksi Al-Sharmani tarkasteli sitä, miten nuo lait muokkasivat tapaa, jolla intiimejä suhteita järjestettiin nykytilanteessa tavallisten naisten ja miesten keskuudessa. Projektissa vierähti lähemmäs viisi vuotta, mutta Al-Sharmani koki olleensa etuoikeutettu saadessaan tarkastella ilmiötä niin monesta näkökulmasta.
Antropologia toimi Al-Sharmanin mielestä osuvana tutkimuksen tekemisen tapana. Ensinnäkin siksi, että etnografisen tutkimuksen kautta oli mahdollista sukeltaa syvemmälle tiettyyn ihmiskokemukseen. Toista syytä Al-Sharmani kuvaili seuraavasti:
”Tämä tuntuu todella banaalilta ja ilmiselvältä, mutta elämä on monimutkaista! Tämä on tärkeää muistaa tutkimusta tehdessä. Ihmiselämät ovat kerroksisia, eikä mikään ole mustavalkoista. Antropologinen tutkimus voi mielestäni vangita parhaiten tämän monimuotoisuuden ja -kerroksisuuden.”
Al-Sharmani pohti kuitenkin tutkijan haastetta antropologisen tiedon käyttämisessä: “Ihmiset kysyvät: ”Mitä tuo tieto tarkoittaa politiikan suhteen?” He haluavat mustavalkoisen vastauksen siihen, miten tieto tulisi ymmärtää ja mitä sillä tulisi tehdä.” Vaikka tuohon vaatimukseen ei ole helppo vastata, antropologisen tutkimuksen tekeminen opettaa Al-Sharmanin mukaan tutkijoille vastuullisuutta ja refleksiivisyyttä. Hienoa on, jos tutkimus tarjoaa syvempää ymmärrystä asioista niin päätöksentekijöille kuin ihmisille yleensä.
Kasvu uskonnontutkijaksi
Al-Sharmani oli läpi akateemisen uransa tutkinut uskontoa vaivihkaa. Tarkastelemalla avioliiton solmimis- ja erokäytänteitä sekä maahanmuuttoa hänen ensi kosketuksensa uskonnontutkimukseen tapahtui elettyjen todellisuuksien kautta. Nyt Al-Sharmani keskittyy siihen, miten muslimit erilaisissa konteksteissa tulkitsevat ja palauttavat tekstin pyhäksi.
”Minua kiinnostaa se, miten erilaiset dynamiikat toimivat. Koska nimenomaan ei ole kyse siitä, että tekstit vaan annetaan kerralla. On ennemminkin kyse prosessista, jossa ihmiset tulkitsevat tekstin pyhäksi. Tulkinnasta käydään jatkuvia neuvotteluja ja väittelyitä yhteisöjen sisällä.”
Al-Sharmania kiinnostaa, miksi tietystä tavasta tulkita koraania tulee tärkeä ja hallitseva tietyssä kontekstissa, mutta taas toisessa ajassa ja paikassa ei. Tähän vastaaminen vaatii Al-Sharmanin mukaan tekstuaalisten traditioiden tarjoaman tiedon ja ihmisyhteisöiden elettyissä todellisuuksissa syntyneen tiedon välisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Lisäksi tutkijaa kiinnostaa se, mitä ihmiset tekevät uskonnollisella tiedolla:
“Suomessa olen tehnyt viimeiset viisi vuotta tutkimusta, ja kohteenani ovat olleet nuoret somaliansuomalaiset naiset. He etsivät aktiivisesti uskonnollista tietoa, eivät tullakseen tutkijoiksi, vaan koska kokevat oppimisen merkitykselliseksi. Opiskelu on vaikuttanut muun muassa siihen, millaisia avioliittoja naiset neuvottelevat itselleen. He ovat oppineet islamin juridiikassa olevan lain, jossa mainitaan naisella olevan mahdollisuus asettaa oikeudellisia vaateita avioliittosopimukseen. Naiset käyttävät nykyään tätä sopimusehtoa neuvotellakseen monogamisista avioliitoista. Tuota käytäntöä ei ole tunnettu tai käytetty Somaliassa koskaan.”
Al-Sharmania kiinnostaa valta uskonnollisessa tiedossa. Hän on havainnut tutkimuksissaan naisten ottavan aktiivisemman roolin opiskelemalla koraania, kriittisiä tutkimuksia koraanista, haditheja tai vaikkapa islamilaista juridiikkaa. Al-Sharmanista on mielenkiintoista, mitä tämä uskonnollinen tieto tekee naisille: “Olen havainnut niin Suomessa kuin Egyptissä naisten voimaantuvan päästessään perille uskonnollisesta tiedosta.”
Uusi työpaikka yliopistolla
Nyt huoneen oveen koputetaan. Opiskelija on tulossa sovittuun tapaamiseen. Haastateltavani pyytää kymmentä armon minuuttia tuplabuukkauksen tähden. Koska opiskelijalle asia ei ole ongelma, saatan vielä kysyä muutaman asian tuoreelta lehtorilta.
Al-Sharmani oli ajatellut lähtevänsä takaisin Egyptiin tutkijakollegiumissa suoritettujen tutkimusprojektien päätyttyä. Toisin kävi. Teologinen tiedekunta päätti ensimmäistä kertaa historiansa aikana laajentaa antamaansa opetusta kristinuskon piiristä myös islamiin.
Vaikka päätös on jossain määrin historiallinen, varsinaisesti tämä ei aloittanut mitään uutta yliopistolla. Islaminuskoa on tutkittu ja opetettu niin humanistisen tiedekunnan puolella arabian kielen ja islamin tutkimuksen oppiaineessa kuin teologisen tiedekunnan uskontotieteen laitoksella jo pitkään. Kyse on kuitenkin jonkinasteisesta ryhtiliikkeestä:
“Nyt halutaan tarjota laajempi kattavuus islamin tutkimuksen kursseissa, jotka ovat systemaattisesti linkittyneitä toisiinsa. Tämä on tärkeää niin akateemisesti kuin yhteiskunnallisesti. Helsingin yliopiston on hyvä voida tarjota koulutuksellisia mahdollisuuksia alalta. Lisäksi moniuskontoisessa ja -kulttuurisessa yhteiskunnassa tulee olla välineitä reflektoida yhteiskunnallista diversiteettiä.”
Al-Sharmani haluaa linkittää opetuksessaan tekstuaalisen ja kulttuurisen perinteen. Hän tulee luennoimaan vähintään omista osaamisalueistaan: islamilaisesta juridiikasta, sukupuolesta islamissa ja muslimeista diasporassa. “Läsnä tulevat olemaan myös antropologiset lähestymistavat islamiin.”
Oppia ikä kaikki
Al-Sharmani rakasti lukea jo pienenä, muttei koskaan kuvitellut itsestään tutkijaa. Nyt hän voi jo sanoa olevansa monessa liemessä keitetty konkari. Koska viime vuodet Al-Sharmani on saanut keskittyä pääasiassa tutkimukseen, hän toteaa totuttelevansa uuteen työnteon rytmiin:
”Nythän tämä on yhtä jongleerausta. Täytyy tehdä tutkimusta ja opettaa. Lisäksi tulisi löytyä aikaa kirjoittamiselle ja lukemiselle. Nyt kun tulen opettamaan paljon enemmän, pitää opetella jongleerauksen jalo taito.”
Vaikka kädet ovat jo töitä täynnä, Al-Sharmani katsoo tutkimusprojektien suhteen innolla tulevaan. Suunnitelmissa on kansainvälisten tutkijakollegoiden kanssa projekti, jossa tarkastellaan islamia eettisenä ja juridisena järjestelmänä eri konteksteissa. On enää rahoituksesta kiinni, miten kunnianhimoiselle joukolle käy. Toisinaan kaiken tohinan keskellä Al-Sharmani toivoisi pääsevänsä lapsuuden lempiharrastuksen pariin, ihan luvalla:
”Välillä sanon kollegoilleni kuinka olisi ihanaa, jos me saataisiin rahoitus, ei opetukseen, ei kirjoittamiseen, vaan joku antaisi apurahan ja sanoisi: ”Mulki, sulla on kuusi kuukautta aikaa istua toimistossasi, eikä tehdä muuta kuin lukea ja reflektoida lukemaasi.” Oi, se olisi ihanaa.”
Toimitus
- Podcast-lukija: Milla Heikkinen
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Artikkelikuva: David Rodrigo/Unsplash (CC0)
