Viime vuosisadan merkittäviin ajattelijoihin lukeutunut Claude Lévi-Strauss esitti ihmisen hahmottavan maailmaa tiettyjen vastakohtaparien kautta, kulttuurista riippumatta. Hän pyrki tuomaan esiin ihmismielen universaalin, rakenteellisen logiikan.
Filosofin koulutuksen saanut ranskalainen Claude Lévi-Strauss (1908-2009) oli eräs 1900-luvun merkittävimmistä antropologeista. Hänet tunnetaan erityisesti strukturalistisen antropologian kehittäjänä.
Lévi-Strauss vaikutti ajatustensa kautta huomattavasti myös siihen, että antropologian piirissä vielä 1900-luvun alussa tavanomaista puhetapaa primitiivisistä kansoista ei enää pidetä luontevana tai mielekkäänä. Toisaalta on syytä muistaa, että Lévi-Strauss oli aikansa lapsi ja saattoi käyttää ilmauksia, jotka nykylukijasta tuntuvat vierailta tai jopa loukkaavilta.
Strukturalistisen antropologian tavoitteena on ihmismielen ymmärtäminen etnografisen aineiston pohjalta. Strukturalistista lähestymistapaa voi soveltaa hyvin monenlaisten ilmiöiden tutkimiseen aina sukulaisuudesta myytteihin ja ruoanlaittoon saakka.
Strukturalismin juuret ovat 1900-luvun alussa vaikuttaneen kielitieteilijä Ferdinand de Saussuren ajatuksissa. de Saussure painotti merkkien arbitraarisuutta eli sopimuksenvaraisuutta. Hän teki myös tärkeän jaottelun yhtäältä kielijärjestelmän ja toisaalta puhunnan, eli yksittäisten kielenkäyttöaktien, välillä.
De Saussurea seuraten Lévi-Strauss ajatteli, että kieli on vastakkaisuuksiin perustuva erottelujärjestelmä ja että kulttuuri toimii periaatteessa samoin kuin kieli. Lévi-Straussin lähtökohtana on, että ihminen hahmottaa kaikkialla maailmaa periaatteessa samanlaisten vastakohtaparien kautta. Tästä näkökulmasta esimerkiksi sukupuoliroolit voivat vaihdella kulttuurista toiseen, mutta itse jako miehiin ja naisiin ei vaihtele. Eräs Lévi-Straussin mukaan keskeinen universaali vastakohtapari on jaottelu luonnon ja kulttuurin välillä. Ajatusta universaaleista vastakohtapareista on antropologian piirissä myös kritisoitu. Esimerkiksi ajatus binäärisestä sukupuolijaottelusta on kyseenalaistettu.
Strukturalistisessa lähestymistavassa ollaan usein kiinnostuneempia asioiden välisistä suhteista kuin asioista itsestään. Tämä tulee hyvin esille totemismia koskevassa keskustelussa. Totemismilla viitataan uskomusjärjestelmään, jossa tietty kansa tai heimo jakautuu toteemiklaaneihin, joilla jokaisella on oma toteemieläin tai -symboli. Toteemiklaanin jäsenet uskovat olevansa toteemieläimen jälkeläisiä tai jakavansa sen ominaisuuksia. 
Claude Lévi-Strauss. Kuva: Salvador García Bardón/Flickr (CC BY-NC 2.0)
Antropologian piirissä on pitkään pohdittu, miksi juuri tietyt eläimet tai kasvit valikoituvat toteemieläimiksi. Lévi-Straussin teorian mukaan oletetut erot toteemieläimien välillä vastaisivat yhteiskunnallisia eroja toteemiklaanien välillä. Toteemieläimet eivät siis valikoidu esimerkiksi utilitaristisin eli eri eläinlajien hyödyllisyyttä painottavin perustein, vaan toteemijärjestelmän sisäisen logiikan perusteella.
Strukturalistisen antropologian mukaan ihmismielen ja kulttuurin välillä vallitsee rakenteellinen yhtäläisyys. Kulttuurien välisen vertailun avulla voidaan paljastaa eri kulttuurien taustalla vaikuttavat ajattelun universaalit rakenteet. Suomalainen kulttuuri voi erota eteläamerikkalaisen yanomami-kansan kulttuurista monin tavoin, mutta koska molemmat ovat ihmismielen tuotetta, täytyy pinnan alla olla myös jotain yhteistä. Lévi-Strauss oli kiinnostunut inhimillisen kulttuurin yleispiirteistä, jotka ovat olemassa ilmiötasoa syvemmällä.
Strukturalistisesta näkökulmasta kulttuuriin liittyy paljon tiedostamatonta – siis sellaista, joka ei tule tietoisen ajattelun piiriin. Samalla ajattelun universaalit rakenteet vaikuttavat kulttuurissa tiedostamattomalla tasolla. Toisaalta juuri tämän ansiosta antropologi saattaa ulkopuolisena tarkkailijana havaita käyttäytymismalleja ja rakenteita, joista ryhmän yksittäinen jäsen on täysin tietämätön.
Hyvä esimerkki on se, miten Lévi-Straussin tulkinnan mukaan bororo-kansan rituaalit, kosmologia ja jopa heidän kylänsä asemakaava painottavat bororo-klaanien välisten avioliittojen tärkeyttä. Samalla bororoilta itseltään jää huomaamatta heidän yhteiskuntansa jakautuminen kolmeen erilliseen, sisäisesti endogaamiseen eli sisäryhmäavioliittoja suosivaan luokkaan.
Lévi-Strauss ei itse tehnyt kovinkaan laajaa antropologista kenttätyötä. Hän ei useinkaan viipynyt tutkittaviensa luona niin pitkään, että olisi esimerkiksi oppinut näiden kieltä kunnolla. Antropologian piirissä vaikutusvaltaisessa malinowskilaisessa tutkimusperinteessä kielen oppimista taas pidetään hyvin tärkeänä.
Kurinalaista antropologista kenttätyötä tärkeämpää Lévi-Straussille oli laajojen teoreettisten rakennelmien ja argumenttien hiominen. Tässä mielessä Lévi-Strauss on Marcel Maussin perinteen jatkaja. Voidaan kuitenkin mainita 1930-luvulla Etelä-Amerikkaan suuntautuneet tutkimusmatkat, joita Lévi-Strauss kuvailee lähes kaunokirjallisia piirteitä saavassa teoksessaan Tristes tropiques (Tropiikin kasvot). Antropologi Edmund Leachin luonnehdinnan mukaan Lévi-Straussin tuotannossa musertava oppineisuus yhdistyy hämmentävään vaikeaselkoisuuteen.
Sukulaisuuden tutkimus ja allianssiteoria
Sukulaisuuden tutkimuksen kentällä Lévi-Straussin allianssiteoria haastoi aikaisempaa funktionalistista paradigmaa edustaneen linjasukuteorian. Sen keskeisin kehittäjä oli brittiantropologi E.E. Evans-Pritchard.
Linjasukuteoriassa huomio kiinnittyy sukulaisuuteen ja polveutumiseen. Perusyksiköksi hahmotetaan monesti perhe. Klassisena esimerkkinä linjasukuteoriaa edustavasta tutkimuksesta voidaan mainita Evans-Pritchardin teos The Nuer. Se käsittelee nuerien segmentoitumista eli jakautumista linjasukuihin. Länsimaisesta näkökulmasta nuerien poliittisen järjestelmän erikoisuus on siinä, että sosiaalinen järjestys onnistutaan säilyttämään linjasukujen ansiosta ilman keskitettyä valtaa ja valtiota.
Allianssiteoriassa huomio kiinnitetään perheen ja polveutumisen sijasta avioitumiskäytäntöihin eri sukuryhmien tai klaanien välillä. Perhe ei ole ensisijainen tarkastelukohde, vaan sen katsotaan olevan seurausta sukuryhmien välisistä avioliitoista. Samalla avioliitto synnyttää tietynlaista sukulaisuutta.
Kuva: Olga Bast/Unsplash (CC0)
Lévi-Strauss painottaa veljen ja sisaren suhdetta sekä henkilön ja tämän äidin veljen, eli enon, välistä suhdetta. Hänelle sukulaisuus on eräänlainen merkkijärjestelmä. Allianssiteorian tavoitteena oli luoda looginen järjestelmä, joka yhteensovittaa avioitumisen säännöt ja sukulaisuutta koskevan sanaston.
Lévi-Straussin mukaan on olemassa elementaarinen avioliittojärjestelmä, jossa yhteisön säännöt määräävät, kenet on otettava puolisoksi tai mistä ryhmästä puoliso on otettava. Eräänä esimerkkinä Lévi-Strauss käyttää Australian aboriginaaleja, joiden keskuudessa sukuryhmien välisiä avioliittoja säätelevät tarkat säännöt. Käytännössä nämä säännöt määräävät sen, kenen kanssa on avioiduttava. Modernissa yhteiskunnassa taas vallitsee kompleksinen avioliittojärjestelmä, jossa kulttuuriset säännöt säätelevät pikemminkin sitä, kenen kanssa ei pidä avioitua.
Kompleksinen avioliittojärjestelmä on eräs syy sille, miksi sukulaisuuden merkitys on esimerkiksi monissa eurooppalaisissa nyky-yhteiskunnissa verrattain heikko. Sukulaisuus ei synnytä samanlaisia kestäviä liittosuhteita ryhmien välille kuin elementaarisen avioliittojärjestelmän vallitessa.
Toisaalta antropologi Adam Kuper on huomauttanut, että hyvin pienissä yhteisöissä kompleksinen ja elementaarinen järjestelmä toimivat käytännössä lähes samalla tapaa. Valinnanvaraa kumppanin suhteen on jo lähtökohtaisesti varsin vähän.
Allianssiteoria ja insestitabu
Lévi-Straussin mukaan ihmiskunnalle lähes universaali insestitabu on seurausta sisäsyntyisestä pyrkimyksestä kommunikatiiviseen vaihtoon, jonka korkein muoto on avioliitto eri sukuryhmien välillä. Insestitabun syyt eivät siis olisi biologisia tai evoluutiopsykologisia, kuten esimerkiksi antropologian uranuurtaja Edvard Westermarck ajatteli. Syy on siinä, että insesti toimintana loukkaa vastavuoroisen vaihdon periaatetta.
Strukturalistisesta näkökulmasta ihmismieli haluaa muuttaa maailman kommunikaation ja symbolisen vaihdon välineeksi. Insestin ongelmallisuus olisi siis siinä, että kommunikaatio ja vaihto korvautuisivat välittömällä tarpeiden tyydytyksellä. Tämän vuoksi insestikielto on Lévi-Straussille jollain tapaa jopa kulttuurin perusta.
Kuva: Chrissie Kremer/Unsplash (CC0)
Edmund Leachin arvion mukaan Lévi-Straussin sukulaisuusteorioiden heikkous on siinä, että ne ovat lopulta varsin apriorisia: ne eivät perustu kokemusperäiseen tietoon, vaan pikemminkin nojatuolin rauhassa tapahtuvaan järkeilyyn. Samalla ne jättävät säännönmukaisesti huomioimatta kaiken teorialle vastakkaisen etnografisen todistusaineiston.
Toisaalta empiirisiin vastaesimerkkeihin vetoaminen on Lévi-Straussin teorian väärinymmärtämistä. Teorian tarkoituksena on nimenomaan erään ihmismielelle ominaisen logiikan hahmotteleminen riippumatta siitä, noudatetaanko sitä missään. Joka tapauksessa Les Structures élémentaires de la parenté kuuluu antropologian klassikkoteoksiin, ja ainakin muutama vuosi sitten myös antropologian tutkintovaatimuksiin Helsingin yliopistossa.
Myyttien valta ja ajattelun rajat
Lévi-Straussin kuuluisan muotoilun mukaan “myytit ajattelevat meissä”. Ihmisyksilön ajatukset eivät siis ole täysin hänen omiaan, vaan toisintoja jo olemassa olevasta myyttien kokonaisuudesta. Lévi-Strauss piti historiankirjoitusta jossain määrin modernien yhteiskuntien korvikkeena alkuperäiskansojen myyteille.
Yleensäkin strukturalistisessa ajattelussa huomio kiinnittyy arkiajattelussa usein autonomiseksi oletetun ihmisyksilön sijasta kulttuurin ja yhteiskunnan rakenteisiin ja ideologiaan. Siinä missä esimerkiksi eksistentialistifilosofi Jean-Paul Sartren kuuluisan luonnehdinnan mukaan ihminen on tuomittu vapauteen, strukturalismin mukaan ihminen on tuomittu katsomaan maailmaa jo olemassa olevien kulttuuristen rakenteiden määrittämällä tavalla.
Näitä näkökulmia yhdistelevän kannan voi halutessaan löytää jo filosofi Karl Marxilta. Hänen mukaansa ihminen tekee historiaansa itse, mutta sillä ikävällä rajoituksella, että ”edesmenneiden sukupolvien perinteet painavat vuorenraskaina elävien aivoja”. Yksilö kasvaa aina tietyssä kulttuurisessa ympäristössä ja vastaanottaa valtavan määrän jo olemassa olevaa informaatiota, joka muokkaa häntä tiettyyn suuntaan.
Kirjoituksettomilla kansoilla on ympäröivää maailmaa selittävät myyttinsä, mutta on tärkeää huomata, että myös länsimainen ihminen on oman kulttuurinsa tuote. Tästä näkökulmasta vapaus on erikoinen illuusio, jonka moderni kulttuuri synnyttää. Monesti kulttuuri yksilöä rajoittavana voimana on helpompi nähdä jonain, joka on muilla ja joka rajoittaa muiden vapautta.
Universaali ihmismieli ja kulttuurien samanarvoisuus
1900-luvun alkupuolelle asti antropologian piirissä uskottiin yleisesti, että antropologien tutkimien “kirjoituksettomien kansojen” parissa ajateltaisiin jotenkin perustavalla tavalla toisin kuin niin sanottujen sivistyneiden kansojen parissa. Eräs keskeinen tällaista näkemystä puolustanut tutkija oli antropologi Lucien Lévy-Bruhl.
Lévy-Bruhlin mukaan primitiivisten kansojen parissa ei ole kykyä loogiseen ajatteluun tai vastakohtaisuuksien ymmärtämiseen. Koska ristiriidan käsite on tuntematon, voi ihminen todella ajatella olevansa samaan aikaan esimerkiksi ihminen ja papukaija. Primitiivien mieli olisi niin sanotusti esilooginen.
Lévi-Straussin mukaan näin ei ole, vaan ihmismieli toimii kaikkialla samoin. Sen vuoksi esimerkiksi Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen myyttien tutkimus voi kertoa jotain olennaista myös omasta tavastamme ajatella.
Lévi-Strauss kuitenkin erottaa toisistaan abstraktin tieteellisen ajattelun ja myyttisen ajattelun. Jälkimmäistä hän kuvaa askarteluun viittaavilla sanoilla bricolage ja bricoler. Bricolerin ajattelu perustuu olemassa olevien ja konkreettisten asioiden sommitteluun uusilla tavoilla, jolloin vanhoista elementeistä syntyy uusia järjestyksiä. Kyse ei ole vain kirjoituksettomille kansoille ominaisesta ajattelusta. Esimerkiksi taiteilijoita voisi pitää tällaisina ”askartelijoina”.
Lévi-Straussin nimeä kantava teatteri Pariisissa. Kuva: Mark Hillary/Flickr (CC BY 2.0)
Vaikka ajattelu on muodollisesti samanlaista kaikkialla ja nojaa binääriseen logiikkaan, ajattelun ainesosat ja käyttömateriaali vaihtelevat olosuhteiden mukaan. Myös käytössä oleva teknologia vaikuttaa ajatusten ilmaisemisen lähtökohtiin. Klassinen esimerkki on se, miten kirjoitustaito vaikuttaa ajattelun mahdollisuuksiin.
Teknologisista eroista huolimatta kaikki kulttuurit ovat Lévi-Straussin mukaan tietyssä mielessä yhtä kehittyneitä. Kehittymättömien ja kehittyneiden kulttuurien sijasta Lévi-Strauss puhui kylmistä ja kuumista yhteiskunnista. Ensiksi mainitut pitävät itseään muuttumattomina, kun taas jälkimmäisiä ohjaa muutoksen ideologia. Näin modernille yhteiskunnalle ominainen tapa arvottaa teknologista kehitystä korkealle on vain yksi arbitraarinen eli mielivaltainen kulttuurisidonnainen arvostelma muiden joukossa.
Kuten Lévi-Strauss teoksessaan Rotu, historia ja kulttuuri muistuttaa, ei ole kehittymättömiä ja lapsen tasolla olevia kulttuureja, vaan ”kaikki ovat aikuisia – myös ne, jotka eivät ole pitäneet päiväkirjaa lapsuuden ja nuoruuden vuosiltaan”.
Tästä syystä Lévi-Strauss asettui kritisoimaan ajatusta, jonka mukaan jokin ei-eurooppalainen ”primitiivinen” kulttuuri voisi toimia avaimena eurooppalaisten omaan menneisyyteen. Jokainen kulttuuri on samaan aikaan sekä ainutlaatuinen että vuorovaikutuksessa muiden kanssa, eikä pelkkä teknologinen taso määritä kulttuurin kokonaisuutta. Kulttuuri on ensi sijassa ajattelun ja ihmismielen tuotetta.
Toimitus
- Podcast-lukija: Jenna Honkanen
- Verkkotaitto: Noora Viitala
- Artikkelikuva: Saiful Islam/Pixabay (CC0)
Lukemista
- Claude Lévi-Strauss: Tropiikin kasvot.
- Claude Lévi-Strauss: Rotu, historia ja kulttuuri.
- Edmund Leach: Lévi-Strauss.
