Talouselämä julkaisi hiljan jutun kaduilla myytävästä Iso Numero -lehdestä. Artikkelin mukaan puolisen tusinaa lehtimyyjää on syyllistynyt yritykseen huijata noin 10€ edestä vaihtorahoja. Iso Numero ry:n toimitusjohtaja Janne Hukan mukaan 194 lehtimyyjää, eli 97 %, hoitaa työnsä tässä suhteessa moitteettomasti.
Hukka toteaa haastattelussa, että “myyjillä ei usein ole aiempaa kokemusta työelämästä. Iso Numero opettaa heille työelämän pelisääntöjä”. Tämä missio heijastuu myös Iso Numeron sloganissa: “Työtä – ei kerjäämistä”. Taustalla vaikuttavan ajatuksen mukaan lehtimyyjille pyritään opettamaan, että työ kannattaa kerjäämisen, varastamisen ja valehtelemisen sijaan. Rinnastettuna lehtimyyjien palkkoihin Talouselämän artikkelin moraalinen opetus on, että työ on arvo itsessään – oli se kuinka huonosti palkattua tahansa. Artikkelin perusteella Iso Numero on ottanut tehtäväkseen kouluttaa niitä, joiden huono-osaisuuden uskotaan johtuvan yhteiskunnan pelisääntöjen ymmärtämättömyydestä.
Artikkelissa myyjien näkökulmaa ei tuoda esille, ja näin heidät esineellistetään lukijan, työnantajan ja huijauksen kohteen pelinappuloiksi. Aidon dialogin sijaan vilppiin syyllistyneiden myyjien toiminta koetaan lehden “imago-ongelmana”. Näin artikkeli vahvistaa negatiivisia stereotypioita paljon ennakkoluuloja kohtaavasta väestönosasta.
Entä jos avaisimmekin keskustelun siitä, miksi joku käyttää vippaskonsteja tienatakseen ylimääräisen vitosen? Ja pohtisimme, miksi juuri muutaman yksittäisen lehtimyyjän yritys hankkia lisätienestiä on uutisoinnin arvoinen asia?
Talouselämän lukijat tietävät ehkä parhaiten, kuinka osakemarkkinoilla ja investointikaupoilla sijoittajat keinottelevat varmistaakseen suurimmat voitot. Vippakonsteja osakekeinotteluun voi jopa opiskella. Satojen tuhansien eurojen keinottelut osakemarkkinoilla tai veropetokset eivät kuitenkaan aina ylitä uutiskynnystä.
Median suhtautuminen lehtimyyjiin on toinen kuin sijoittajiin. Vaikka Talouselämässä kerrotaan Ison Numeron opettavan työnteon “pelisääntöjä” myyjille, toimittaja ei näe myyjiä pelkästään työntekijöinä, vaan myyjiltä vaaditaan myös hyväntekeväisyyden kohteen roolia. Hyväntekeväisyyden kohde ei saa olla itsekäs. Hänen tulee olla kiitollinen saadusta avusta. Satunnaisen lehtimyyjän vilpillä on uutisarvoa, koska hän ei täytä avunsaajan roolia ja tuota auttajalle hyvää mieltä. Avunsaajan – siis lehtimyyjän – köyhyyden sijaan puhutaan avunantajan pettymyksestä.
Antropologi Didier Fassin on kirjoittanut, että humanitaarisessa avussa resurssien jako ei pohjaudu avunsaajien oikeuksiin, vaan heidän kärsimyksensä “ansaitsevuuteen” ja näkyvyyteen. Kun mielikuva hyväntekijään nöyrän kiitollisesti suhtautuvasta avunkohteesta rikkoutuu, on pahennus suurta ja juttu uutisoinnin arvoinen. Etenkin, kun kyseinen ihmisryhmä on jo valmiiksi uutisoinnin vahvistamien ennakkoluulojen kohteena.
Iso Numero on laadukas lehti. Miksi sen ostaminen on hyväntekeväisyyttä, mutta MeNaisten noutaminen lehtikiskalta ei? Myyjien vähemmistötausta, matala palkka ja katu myyntipaikkana määrittävät toiminnan totutusta työstä erilliseksi.
Lukemista
- Eikenberry, Patricia Money Nickel and Angela M. 2009. ”A Critique of the Discourse of Marketized Philanthropy.” American Behavioral Scientist 52 (974).
- Fassin, Didier. 2011. Humanitarian Reason: A Moral History of the Present.
- Erilaisena arjessa- Selvitys romanien syrjintäkokemuksista
- Pysäytetyt – Etninen profilointi Suomessa
