Almuilla “kunnon kansalaiseksi”

Talouselämä julkaisi hiljan jutun kaduilla myy­tä­väs­tä Iso Numero -lehdestä. Artikkelin mukaan puolisen tusinaa leh­ti­myy­jää on syyl­lis­ty­nyt yri­tyk­seen huijata noin 10€ edestä vaih­to­ra­ho­ja. Iso Numero ry:n toi­mi­tus­joh­ta­ja Janne Hukan mukaan 194 leh­ti­myy­jää, eli 97 %, hoitaa työnsä tässä suhteessa moit­teet­to­mas­ti.

Hukka toteaa haas­tat­te­lus­sa, että “myyjillä ei usein ole aiempaa kokemusta työ­elä­mäs­tä. Iso Numero opettaa heille työelämän peli­sään­tö­jä”. Tämä missio heijastuu myös Iso Numeron slo­ga­nis­sa: “Työtä — ei ker­jää­mis­tä”. Taustalla vai­kut­ta­van ajatuksen mukaan leh­ti­myy­jil­le pyritään opet­ta­maan, että työ kannattaa ker­jää­mi­sen, varas­ta­mi­sen ja valeh­te­le­mi­sen sijaan. Rinnastettuna leh­ti­myy­jien palk­koi­hin Talouselämän artik­ke­lin moraa­li­nen opetus on, että työ on arvo itsessään — oli se kuinka huonosti palkattua tahansa. Artikkelin perus­teel­la Iso Numero on ottanut teh­tä­väk­seen kouluttaa niitä, joiden huono-osai­suu­den uskotaan johtuvan yhteis­kun­nan peli­sään­tö­jen ymmär­tä­mät­tö­myy­des­tä.

Artikkelissa myyjien näkö­kul­maa ei tuoda esille, ja näin heidät esi­neel­lis­te­tään lukijan, työ­nan­ta­jan ja hui­jauk­sen kohteen peli­nap­pu­loik­si. Aidon dialogin sijaan vilppiin syyl­lis­ty­nei­den myyjien toiminta koetaan lehden “imago-ongelmana”. Näin artikkeli vahvistaa nega­tii­vi­sia ste­reo­ty­pioi­ta paljon ennak­ko­luu­lo­ja koh­taa­vas­ta väes­tön­osas­ta.

Entä jos avai­sim­me­kin kes­kus­te­lun siitä, miksi joku käyttää vip­pas­kons­te­ja tie­na­tak­seen yli­mää­räi­sen vitosen? Ja poh­ti­sim­me, miksi juuri muutaman yksit­täi­sen leh­ti­myy­jän yritys hankkia lisä­tie­nes­tiä on uuti­soin­nin arvoinen asia?

Talouselämän lukijat tietävät ehkä parhaiten, kuinka osa­ke­mark­ki­noil­la ja inves­toin­ti­kau­poil­la sijoit­ta­jat kei­not­te­le­vat var­mis­taak­seen suurimmat voitot. Vippakonsteja osa­ke­kei­not­te­luun voi jopa opiskella. Satojen tuhansien eurojen kei­not­te­lut osa­ke­mark­ki­noil­la tai vero­pe­tok­set eivät kui­ten­kaan aina ylitä uutis­kyn­nys­tä.

Median suh­tau­tu­mi­nen leh­ti­myy­jiin on toinen kuin sijoit­ta­jiin. Vaikka Talouselämässä kerrotaan Ison Numeron opettavan työnteon “peli­sään­tö­jä” myyjille, toi­mit­ta­ja ei näe myyjiä pel­käs­tään työn­te­ki­jöi­nä, vaan myyjiltä vaaditaan myös hyvän­te­ke­väi­syy­den kohteen roolia. Hyväntekeväisyyden kohde ei saa olla itsekäs. Hänen tulee olla kii­tol­li­nen saadusta avusta. Satunnaisen leh­ti­myy­jän vilpillä on uuti­sar­voa, koska hän ei täytä avun­saa­jan roolia ja tuota aut­ta­jal­le hyvää mieltä. Avunsaajan — siis leh­ti­myy­jän — köyhyyden sijaan puhutaan avu­nan­ta­jan pet­ty­myk­ses­tä. 

Antropologi Didier Fassin on kir­joit­ta­nut, että huma­ni­taa­ri­ses­sa avussa resurs­sien jako ei pohjaudu avun­saa­jien oikeuk­siin, vaan heidän kär­si­myk­sen­sä “ansait­se­vuu­teen” ja näky­vyy­teen. Kun mielikuva hyvän­te­ki­jään nöyrän kii­tol­li­ses­ti suh­tau­tu­vas­ta avun­koh­tees­ta rikkoutuu, on pahennus suurta ja juttu uuti­soin­nin arvoinen. Etenkin, kun kyseinen ihmis­ryh­mä on jo valmiiksi uuti­soin­nin vah­vis­ta­mien ennak­ko­luu­lo­jen kohteena.

Iso Numero on laadukas lehti. Miksi sen ostaminen on hyvän­te­ke­väi­syyt­tä, mutta MeNaisten nou­ta­mi­nen leh­ti­kis­kal­ta ei? Myyjien vähem­mis­tö­taus­ta, matala palkka ja katu myyn­ti­paik­ka­na mää­rit­tä­vät toiminnan totutusta työstä eril­li­sek­si.

  1. Eikenberry, Patricia Money Nickel and Angela M. 2009. “A Critique of the Discourse of Marketized Philanthropy.” American Behavioral Scientist 52 (974).
  2. Fassin, Didier. 2011. Humanitarian Reason: A Moral History of the Present.
  3. Erilaisena arjessa- Selvitys romanien syr­jin­tä­ko­ke­muk­sis­ta
  4. Pysäytetyt — Etninen pro­fi­loin­ti Suomessa

Kirjoittajat

Saara Toukolehto on AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä, joiden parissa hän tekee parhaillaan väitöskirjatutkimusta Groningenin yliopistolle.


Liina Mustonen on yhteiskuntatieteiden tohtori (EUI 2017) ja AntroBlogin uutistoimituksen jäsen. Hänen tutkimuksensa käsittelee muun muuassa sukupuolta, toiseuttamisen diskursseja ja hierarkioita Euroopassa sekä Lähi-idässä.


Jasmin Immonen on Goldsmithin yliopistosta väitellyt sosiaalisen antropologian tohtori. Hänen erikoisalojaan ovat kansalaisuus, kriittinen kehitysmaatutkimus, Peru, koulunkäynti ja diversiteettipolitiikka.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Pähkäiletko vielä joululahjojen kanssa? Miltä kuulostaisi roolileikki salaisena agenttina Las Vegasissa, tai päivä tunnetun muotisuunnittelijan kanssa? Entä paratiisisaarelta toiselle hyppiminen yksityiskoneella Aasiassa? Kuulostaa ehkä saavuttamattomalta tarulta, mutta nämä lahjat ovat täyttä totta maailman rikkaille pyramidin huipulla.

Veroista puhuttaessa tulee esille eräs mielenkiintoinen rahaan ja kapitalismiin liittyvä mystifikaatio: paljon veroja maksaneista puhutaan usein kuin he pitäisivät yhteiskuntaa pystyssä. Ajatellaan, että veronmaksukykyiset miljonäärit suorastaan elättävät lähihoitajia ja opettajia. Todellisuudessa jokaisen yhteiskunnan aineellinen perusta rakentuu sille, että ihmiset osallistuvat tuotannolliseen toimintaan ja tuottavat siten erilaisia ihmiselämälle tarpeellisia asioita.

Käsitteen paskaduuni toi suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun aktivisti Eetu Viren kymmenisen vuotta sitten. Viren viittasi termillä esimerkiksi huonosti palkattuun työhön hampurilaisravintolassa tai siivoamiseen seitsemän euron tuntipalkalla. Hiukan vähemmälle huomiolle on jäänyt, että myös akateeminen tutkimustyö on usein eräänlaista paskaduunia.