Queeriä ja kinkyä aineistoa on vasta alettu mieltämään kulttuurihistoriana, jota tallentaa museoihin ja arkistoihin. Marginalisoitujen identiteettiryhmien historian luokittelu kulttuuriperinnöksi ei ole ongelmatonta, mutta se voi olla yhteiskunnallisesti tärkeää.
Museoihin ja arkistoihin talletettavat queerit eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin liittyvät aineistot saattavat olla selkeästi queerejä esineitä, kuten sateenkaaripinssejä. Toisaalta ne voivat olla myös muistitietoa tai arkisiin esineisiin liittyvää hiljaista tietoa, kuten bandanahuiveja tai queerejä merkityksiä saaneita elokuvia.
Kinkyn, eli suostumukseen perustuvan, usein kipuun ja valta-asetelmiin liittyvän toiminnan, kohdalla muistiorganisaatioissa puolestaan vallitsee usein hiljaisuus.
Postdoc-tutkimuksessani Kokoelmien kosketus -hankkeessa tarkastelin Helsingin kaupunginmuseon M/S Baltic Queers: Kokemuksia sateenkaarisiirtolaisuudesta -näyttelyä ja sitä, kuinka näyttelyyn koottu aineisto muodosti tunnepitoisen queer-muistojen palapelin.
Lisäksi pohdin kinky-yhteisöä, arkea ja identiteettiä käsittelevässä väitöstutkimuksessani muun muassa sitä, miten kinkyjen esineiden merkitykset yksilöille muodostuvat.
Ulkopuolisen voi olla hankala tai mahdoton nähdä queerien ja kinkyjen esineiden merkityksiä. Siksi museoiden ja arkistojen kokoelmistakin näitä aineistoja voi olla hankala löytää. Aineistoja ei ole aina merkitty queereiksi tai kinkyiksi, hakusanat voivat olla puutteellisia, tai toisaalta niitä ei ole aina edes kaivattu osaksi kokoelmia.
Puuttuvat aineistot, muuttuvat asenteet
Queerien aineistojen puutetta suomalaisissa muistiorganisaatioissa selittää osaltaan se, että homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos vuoteen 1971 asti ja kehottaminen homoseksuaalisuuteen poistui rikoslaista vasta vuonna 1999.
Sukupuolen- ja historiantutkija Riikka Taavetti onkin todennut, että merkkejä queerin historiallisesta olemassaolosta voi muistiorganisaatioiden sijaan löytää esimerkiksi poliisin tai sairaaloiden asiakirjoista.
Queerejä ja kinkyjä aineistoja on myös tietoisesti tuhottu. Oma kirjeenvaihto ja päiväkirjat on saatettu polttaa, tai perikunta on saattanut tuhota ullakolta löytyneen taidekokoelman. Muistitietoa menetettiin myös aids-pandemian seurauksena.
Nykyään Suomessa queer-aineistot kuuluvat Työväenmuseo Werstaan ja Työväen arkiston tallennusvastuiden alle, mutta queerejä aineistoja löytyy myös muista arkistoista, kuten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Svenskalitteratursällskapetin kokoelmista.
Vaikka kinky-aineisto on piiskoineen, kahleineen ja valjaineen konkreettisempaa, on se kenties queer-aineistoakin enemmän piilossa. Kinkyys ja sen merkitys ihmisten elämässä on noussut Suomessa laajempaan tietoisuuteen vasta hiljattain, mutta se on yhä marginaalinen ilmiö, jonka tallentamista ei ole pidetty tärkeänä.
Sadismi ja masokismi luokiteltiin Suomessa sairauksiksi 1800-luvulla, ja vasta 1980-luvulla sadomasokismista alettiin puhua osana tervettä seksuaalisuutta – tällöinkin yhteisön jäsenten toimesta. Yhdysvaloissa esimerkiksi Geoff Mains ja Suomessa Auli Kaartinen ja Anna-Katariina Kippola olivat etujoukoissa muovaamassa myönteistä kuvaa kinkystä.
Sadomasokismi pysyi kuitenkin Suomessa ICD-10-tautiluokituksessa aina vuoteen 2011 saakka. Seksuaali-identiteetiksi kinkyys on alettu mieltää vasta viime vuosina.
2000-luvun seksipositiivisuusajattelu on vähentänyt erilaisiin seksuaalisuuden muotoihin kohdistunutta stigmaa ja edistänyt seksuaalisen monimuotoisuuden hyväksymistä.
Esimerkkinä tästä on Tom of Finland -kuvaston kaupallistaminen Finlaysonin tekstiilimalliston myötä vuonna 2014. Mallistoa toki voi kritisoida kinkyyden pois siistimisestä ja homouden esittämisestä pelkkänä kaupallisena estetiikkana.
Kinky-yhteisössä keskeinen suostumuskeskustelukin on tuotu osaksi valtavirtaisia seksikeskusteluita esimerkiksi Elina Nikulaisen Haluatko? Pieni kirja suostumuksesta -teoksen myötä.
Queer- ja kinky-yhteisöjen voikin nähdä heijastelevan yhteiskunnallisia keskusteluja ja trendejä. Niitä tarkastelemalla voidaan luoda ymmärrystä myös tietystä ajasta sekä sen arvoista ja jännitteistä.
Arvoista ja jännitteistä kertovat myös arkistojen hiljaisuudet eli ne ilmiöt, joita arkistoista ei löydy. Muistiorganisaatiot eivät ole pitäneet queer-aineistojen tallentamista tärkeänä ennen 1990-lukua, ja kinky-aineistojen keräämiseen on vasta alettu heräämään.
Aliedustettujen aineistojen kerääminen, tallentaminen, niistä huolehtiminen sekä niiden hahmottaminen kulttuuriperinnöksi voidaan museologi Alexandra Bounian mukaan nähdä eräänlaisena aktivismina ja eettispoliittisena hoivana. Bounian mukaan hoiva syntyy tarpeesta korjata menneisyydessä tapahtuneita vääryyksiä.
Sellaisten aineistojen kerääminen ja vaaliminen, joita ei aiemmin ole kerätty, on itsessään poliittinen ja aktivistinen teko, mutta eettispoliittisesti yhtä tärkeää on riittävien tietojen kirjaaminen.
Historian ja yhteenkuuluvuuden tarve
Kulttuuriperinnöksi nimetään tyypillisesti jotakin, jota pidetään edustavana ja merkittävänä osana jotakin tiettyä kulttuuria tai kulttuurista ilmiötä. Antropologi Sharon Macdonaldin mukaan nämä nimeämiset ovat poliittisia valintoja, joilla voidaan luoda arvoasetelmia ja tehdä eroa meidän ja muiden välille.
Queer kulttuuriperintö (queer heritage) on usein luonteeltaan hetkellistä ja katoavaista. Tämä näkyi myös M/S Baltic Queers -näyttelyssä, jonka aineisto koostui muun muassa haastatteluista, valokuvista, matkalipuista ja tapahtumajulisteista.
Sukupuolentutkija Ann Cvetkovich ymmärtää queerin historian tunteiden historiaksi. Tämä on yhteisön sisällä jaettua kehollista tai hiljaista tietoa, jota voi olla hankala pukea sanoiksi.
M/S Baltic Queers nosti esille esimerkiksi sen, miksi suomalaisille tuttu ruotsinlaiva muodostaa merkittävän queerin historian paikan: se on ollut monelle suomalaiselle queerille reitti vapaampaan maailmaan.
Tekemässäni queeriin kulttuuriperintöön liittyvässä ryhmähaastattelussa eräs haastateltava totesi kaipaavansa tietoa queer-yhteisön historiasta. Historian kautta yhteisön jäsen voi päästä osaksi sen jatkumoa ja kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tämä voi vahvistaa yksilön kokemusta omasta identiteetistään.
Kinky-tutkijana olen myös kohdannut ihmisiä, jotka ilmaisevat tarpeen suomalaisen kinkyn historiankirjoitukselle. Katsaus menneeseen kinkyyn voisi lisätä tunnetta siitä, että kinkyys on todellinen, olemassa oleva ilmiö, mikä voi olla stigmatisoidun seksuaali-identiteetin kanssa elävälle merkittävä hyvinvointia lisäävä tekijä.
Queer kulttuuriperintö on kuitenkin haastava ja ristiriitainen käsite. Queerin alle mahtuu monia yhteisöjä ja ilmiöitä, eikä yhtenäistä queer-yhteisöä tai -kulttuuria ole olemassa. Siksi ”queer-kulttuuriin” liittyvää esineistöäkään ei varsinaisesti ole olemassa.
Vaikka queer-yhteisöllä on tarve jaetulle historialle, ei ole itsestään selvää, onko kulttuuriperinnön status ainoastaan hyvä asia.
Yhtäältä nimeäminen voi tehdä ilmiön näkyväksi ja antaa sen olemassaololle oikeutuksen. Toisaalta kulttuuriperinnöksi nimettynä muuttuvasta, elävästä ilmiöstä saatetaan tulla luoneeksi pysähtynyt monoliitti tai stereotyyppinen oletus.
Voidaan myös pohtia, kuuluuko queer-tieto kaikille vai tulisiko sen olla sisäpiirin tietoa ja ohikiitäviä hetkiä.
Queerit ja kinkyt esineet
Mikä esineestä sitten tekee queerin tai kinkyn? Joskus esineen queeriys tai kinkyys saattaa olla selkeää: sateenkaaren värinen Pride-rintanappi tai vaikkapa lateksiasu lienevät monelle selkeitä viestinnässään.
Queerit ja kinkyt esineet voivat kuitenkin olla myös arkisia esineitä, joita on omittu queereihin tai kinkyihin tarkoituksiin. Tällöin esineen kinkyys tai queeriys saatetaan ymmärtää yhteisön sisällä, mutta ulkopuoliselle sen viesti jää saavuttamattomiin.
Tällaista jaettua, hiljaista tunnetason tai kehollista tietoa voisi olla takataskusta pilkottava värikäs huivi, joka homomiesten kruisailukulttuurissa viestii seksiseuran hausta, tai kinkyn makuuhuoneesta löytyvä paistinlasta, joka on saanut uuden käyttötarkoituksen kivun tuottamisen välineenä.
Taidehistorioitsija Patrik Steornin mukaan arkisten esineiden omiminen muodostaa niihin ikään kuin uuden, usein sanallistamattoman queerien ja kinkyjen merkitysten kerroksen.
Väitöstutkimuksessani kävi ilmi, että kinkyillä asusteilla viestitään paljon etenkin yhteisön sisällä. Tämä viestintä liittyy usein oman identiteetin ilmaisuun. Esimerkiksi chest harnessin, eli ylävartalon päälle puettavan asusteen, kuvan lähettänyt kommentoi valintaansa:
”Minulle tärkeää tässä asusteessa on, että sen malli on klassinen, usein nahkahomojen (cis-miesten) päällä nähty malli. […] Materiaali ja väri kuitenkin poikkeavat klassisesta mustasta nahasta ja tuovat harnessiin pehmeyttä ja queeriyttä eli minua itseäni. Myös […] tuotteen alkuperällä oli suuri merkitys. Tahdoin tukea taitavaa queer-feminististä tekijää ja varmistua siitä, että tuote on vegaaninen, sillä pyrin noudattamaan vegaanista elämäntapaa. […] Chest harnessin pukeminen vaikuttaa itsevarmuuteeni ja sub-/bottom-tilani voimakkuuteen merkittävästi.” (Muunsukupuolinen, 30)
Harnessin mallin ja värin valinta sitoo kirjoittajan osaksi yhteisöä ja historiallista jatkumoa queerinä kinkynä. Lisäksi asuste vaikuttaa käyttäjänsä kinkyyn tilaan vahvistaen tiettyä roolia.
Osa asusteen merkityksistä on siis ymmärrettäviä kinky-yhteisön sisällä, kun taas osa jää hänelle henkilökohtaisiksi merkityksiksi. Esineen henkilökohtaista merkittävyyttä käyttäjälleen lisäävät sen eettiset ominaisuudet: vegaanisuus ja tekijän ajatusmaailman yhteneväisyys hänen omansa kanssa.
Tunteiden arkisto
Kinkyihin esineisiin liittyy usein sanatonta, hiljaista tietoa ja tunneside, minkä vuoksi esineestä ei haluta luopua lahjoittamalla se arkistoon. Kun asuste on teetetty varta vasten itseä ja omia tarpeita varten ja siitä on mahdollisesti maksettu paljon, halutaan se usein myös käyttää loppuun.
Cvetkovichin mukaan queer-arkisto on tunteiden arkisto (an archive of feelings), eikä siihen voida suhtautua samalla tavalla kuin perinteisiin arkistoihin. Esineisiin liittyviä tunteita voidaan kuitenkin välittää erilaisin keinoin, kuten liittämällä esineen yhteyteen jonkinlainen tarina. Tällöin myös ulkopuolinen voi päästä jäljille siihen liittyvistä queereistä tai kinkyistä merkityksistä.
Queer- ja kinky-aineistojen kohdalla vaaditaan kuitenkin erityistä eettispoliittista hoivaa. Tähän tarpeeseen on osaltaan perustettu muistiorganisaatioiden kanssa yhteistyötä tekevä Sateenkaarihistorian ystävät ry, jonka tehtävistä yksi on sateenkaari- ja queer-historian tutkiminen, tallentaminen ja esittäminen.
On kuitenkin tärkeää, että queerien ja kinkyjen aineistojen tallennukseen osallistuvat myös yhteisöjen jäsenet. Tällöin voidaan varmistua siitä, että historian näkökulma ja omistajuus säilyy niillä, keille se kuuluu, eikä esimerkiksi valtaapitävillä instituutioilla. Samalla esineisiin liittyvien tarinoiden tunnelataus on mahdollista saada talteen.
Vaikka kulttuuriperinnön asema ei ole ongelmaton, on queerin ja kinkyn historiaa tärkeä tallentaa ja kenties ymmärtää jonkinlaisena kulttuuriperintönä. Kehollinen ja tunnetason tieto siitä, että on osa historiallista jatkumoa, mahdollistaa yhteenkuuluvuuden kokemuksen ja samaistumisen tiettyyn ryhmään. Se voi olla yksilölle kaivattua ja tarpeellista.
Queerfeminististä vastarintaa -artikkelisarja
Queerfeministinen vastarinta on monimuotoista ja alati muuttuvaa, eikä se aina näyttäydy selkeänä poliittisena liikehdintänä. Sitä yhdistää normien ja valtarakenteiden kyseenalaistaminen sukupuolen ja seksuaalisuuden vinkkelistä nähtynä sekä kyky haastaa ja uudelleenrakentaa yhteisöjä.
Toimitus
- Toimittajat: Martta Kaskinen ja Laura Menard
- Kielenhuolto: Paula Vitie
- Podcast: Suvi Baloch
- Verkkotaitto: Taru Äkräs
- Artikkelikuva: Ina Rantanen
Luettavaa
- Bounia, Alexandra 2024: ‘Collecting (Forced) Migration: The Ethics of Collecting “Neglected Things”’. Teoksessa The Ethics of Collecting Trauma, toim. Alexandra Bounia ja Andrea Witcomb. Routledge.
- Cvetkovich, Ann 2003: An Archive of Feelings. Trauma, Sexuality, and Lesbian Public Cultures. Duke University Press.
- Kaartinen, Auli & Anna-Kaarina Kippola 1990: Sadomasokismi: Teemoja vallasta, kulttuurista ja seksuaalisuudesta. Gaudeamus.
- Macdonald, Sharon 2023: Doing Diversity in Museums and Heritage. Transcript Verlag.
- Mains, Geoff 1984: Urban Aboriginals. A Celebration of Leather Sexuality. Gay Sunshine Press.
- Pohtinen, Johanna 2023: The Kink Community in Finland: Affect, Belonging, and Everyday Life. Turun yliopisto.
- Pohtinen, Johanna 2026: Missing Objects and Affective Fragments: Reparative Curating of Queer Heritage. Museum & Society. Julkaistaan keväällä 2026.
- Steorn, Patrik 2010: Queer in the Museum: Methodological Reflections on Doing Queer in Museum Collections, Lambda nordica: 15 (3–4).
