Andien solidaarinen talous haastaa kapitalismin logiikan

Ecoferia on luo­mu­tuot­ta­jien yhteisö, jonka jäsenet ovat keskenään kuin perhettä. Pääoman ker­ryt­tä­mi­nen ei yhteisöä kiinnosta, vaan keskeistä on jakaminen – hyvä elämä.

Esillä on monen­lais­ta: tuoreita vihan­nek­sia, hunajaa, käsi­työ­tuot­tei­ta. Ollaan La Torren puistossa, Cochabamban kau­pun­gis­sa. Ympärillä kohoilee Andien vuoristo. Bolivian nel­jän­nek­si suurimman kaupungin asuk­kais­ta lähes kaikki iden­ti­fioi­tu­vat ketšua-alku­pe­räis­kan­saan. Ei siis ihme, että myynnissä on myös ketšua-kult­tuu­ril­le tyy­pil­li­siä ruokia ja leivonnaisia.

Ecoferian jäsenet myyvät täällä tuot­tei­taan joka kes­ki­viik­ko­aa­mu. Kyseessä on yhdistys, jossa on 35 aktii­vis­ta jäsentä.

”Kaikki Ecoferian tuotteet ovat luomua ja täyttävät tiukat stan­dar­dit”, kertoo Nabor Mendizabal, Ecoferian puheen­joh­ta­ja. Hän itse on hunajantuottaja.

Yhdistys sai alkunsa 20 vuotta sitten, kun ryhmä tuottajia alkoi etsiä paikkaa, jossa myydä tuot­tei­taan ja tulla näkyväksi. Oli paljon sellaisia tuottajia, jotka vil­je­li­vät ilman torjunta-aineita, perin­tei­siä mene­tel­miä käyttäen. He halusivat myydä tuot­tei­taan luo­mu­kär­jel­lä, ja siitä Ecoferia sai alkunsa.

”Ecoferian tuottajat ovat perin­tei­tä vaalivia ihmisiä. Monet heistä asuvat köyhillä alueilla, mutta he ovat tuot­ta­neet luomua koko ikänsä. Täällä heidän tuot­teen­sa saavat viimein ansait­se­man­sa tun­nus­tuk­sen”, Mendizabal kertoo.

Kuvassa Ecoferian puheen­joh­ta­ja Nabor Mendizabal

Jakamista, ei pääoman kasautumista

Luomutuotannon rinnalla Ecoferian toiminta nojaa soli­daa­ri­seen talouteen. Sen perus­a­ja­tus kuuluu näin: Auta niitä ihmisiä, joilla ei ole samoja mah­dol­li­suuk­sia kuin sinulla.

”Haluamme rakentaa yhdessä parempaa elämää. Kyse on jaka­mi­ses­ta. Jaamme resurs­se­ja, aikaa, tietoa – kaikkea mitä meillä on”, Mendizabal kuvailee.

Mukaan pääsevät näin myös ne ihmiset, joilla olisi yksinään vai­keuk­sia osal­lis­tua mark­ki­noil­le. Ero kapi­ta­lis­ti­seen talouteen on Mendizabalin mukaan merkittävä.

”Emme investoi aikaa tai rahaa siihen, että yritämme kerryttää pääomaa. Sen sijaan inves­toim­me siihen, että ihmisillä olisi parempi elämä. Onnistumisen mittari on se, kasvaako ihmisten elämänlaatu.”

Toimintaa ohjaava logiikka ei siis ole raha ja sen kasau­tu­mi­nen. Keskeistä on se, mitä yhteisön jäsenet tar­vit­se­vat ja mitä kukin pystyy toi­sil­leen antamaan.

”Meillä on yhteinen rahasto, mutta rahoi­tus­pää­tök­siä teh­des­säm­me emme mieti, saammeko lisää rahaa tai edes saammeko rahojamme takaisin. Raha menee sinne, missä sitä eniten tarvitaan.”

Solidaarista taloutta tarvitaan Mendizabalin mukaan hyvin yksin­ker­tai­ses­ta syystä: ihmiset tar­vit­se­vat toisiaan. Kukaan ei pärjää omillaan.

”Moni meistä tarvitsee toisia enemmän kuin ymmär­tää­kään – ja me myös nojaamme toisten ihmisten apuun enemmän kuin aina huomaammekaan.”

Eriarvoisessa yhteiskunnassa kukaan ei voi aidosti hyvin”

Sumak kawsay on ketšua-kansan elä­män­fi­lo­so­fia, tai ehkä pikem­min­kin elä­män­ta­pa. Ecoferian toiminta pohjautuu pitkälti siihen.

Suomeksi kään­net­ty­nä sumak kawsay tar­koit­taa hyvää elämää. Mendizabal huo­maut­taa, että hyvällä elämällä tar­koi­te­taan sumak kawsayn kon­teks­tis­sa jotain aivan muuta, kuin yksi­lö­kes­kei­sis­sä kult­tuu­reis­sa on totuttu ajat­te­le­maan. Sen sydämessä on ajatus yhtei­sös­tä, ja siksi hyvin­voin­nin kohde ei ole yksilö. Hyvä elämä on yhteisön ja sitä ympä­röi­vän luon­no­nym­pä­ris­tön välistä vuo­ro­vai­ku­tus­ta ja tasapainoa.

”Eriarvoisessa yhteis­kun­nas­sa kukaan ei voi aidosti hyvin. Hyvinvointi raken­ne­taan, jaetaan ja koetaan yhdessä”, Mendizabal sanoo.

Sumak kawsayhin kuuluu myös ajatus moni­muo­toi­suu­den vaalimisesta.

Mitä rikkaampi eko­sys­tee­mi on, sitä vakaampi se on. Jos diver­si­teet­ti vähenee, eko­sys­tee­mi horjuu tai jopa romahtaa. Tämä koskee koko elämää, myös taloutta.”

Sama hyvän elämän ajatus löytyy myös Bolivian perus­tus­lais­ta nimellä vivir bien. Se on yhdis­tel­mä alueen eri alku­pe­räis­kan­so­jen saman­tyy­li­siä ideologioita.

Bolivian hal­li­tus­ta on kuitenkin arvos­tel­tu siitä, että ideologia jää maan poli­tii­kas­sa lähinnä reto­rii­kan tasolle. Myös Mendizabal on samaa mieltä. Esimerkiksi ruo­ka­su­ve­re­ni­teet­ti on kes­kei­ses­sä osassa Bolivian uudessa perus­tus­lais­sa. Pelkästään se ei kui­ten­kaan riitä, Mendizabal huomauttaa.

”Boliviassa on hyvä jär­jes­tel­mä ja hyvät lait. Silti ihmisillä ei ole mah­dol­li­suuk­sia ottaa asioita omiin käsiinsä ja muuttaa elämäänsä paremmaksi”

Byrokratia ja korruptio – siinä ongel­mis­ta vihe­liäi­sim­mät. Etenkin sala­kul­je­tus on mittava ongelma. Suuria määriä tavaraa liikkuu lait­to­mas­ti Perun, Brasilian ja Argentiinan rajojen yli.

”Niin kauan kuin byro­kra­ti­aa ja kor­rup­tio­ta on enemmän kuin hyviä aiko­muk­sia, ihmisten elä­män­laa­tu ei parane.”

Jää pitkälti yhtei­sö­jen vastuulle, sel­lais­ten kuin Ecoferia, elää vivir bienin visiota todeksi.

Paluu perinteiseen ruokaan

Siinä missä suo­ma­lai­nen matkaa ruo­kaos­tok­sil­le lähi­kaup­paan tai super­mar­ket­tiin, noin 70 pro­sent­tia boli­via­lai­sis­ta ostaa yhä ruokansa pai­kal­li­sil­ta mark­ki­noil­ta. Supermarketteja on kuitenkin tulossa kau­pun­kei­hin enemmän, ja niissä myös käydään entistä tiuhempaan.

”Monet syövät epä­ter­veel­li­ses­ti, yksi­puo­li­ses­ti ja paljon pika­ruo­kaa. Pandemian hyvä puoli on ollut se, että ihmiset ovat alkaneet kiin­nos­tua ter­veel­li­ses­tä ruoasta”, Mendizabal arvioi.

Hänen mukaansa muutos on selvä: boli­via­lai­set ovat palaa­mas­sa perin­tei­sen ruoan äärelle. 

”Kvinoaa näkee nykyään kaik­kial­la, vaikka ennen sitä syötiin vain tietyissä paikoissa. Toivottavasti tämä lii­keh­din­tä kasvaa entisestään.”

Eikö luo­mu­ruo­ka sitten ole kallista? Ei Boliviassa. Itseasiassa Ecoferian tuotteet ovat pitkälti saman­hin­tai­sia kuin La Canchassa, Cochabamban suu­rim­mal­la markkinapaikalla.

”Maksat saman hinnan, mutta laatu on aivan eri luokkaa. Ihmisten pitää lakata kuvit­te­le­mas­ta, että luo­mu­ruo­ka on kallista. Boliviassa näin ei ole. Luomu on meille se normaali tapa tuottaa ruokaa.”

Luomutuotannon vahvasta asemasta voi kiittää pitkälti maan­tie­det­tä. Boliviassa riittää vuoristoa, samoin suo­a­luei­ta. Monille alueille on käy­tän­nös­sä katsoen mah­do­ton­ta saada esi­mer­kik­si torjunta-aineita. Myös maiden omistus on sir­pa­leis­ta; on paljon ihmisiä, jotka omistavat pieniä maatilkkuja.

Suurmaataloutta ei ole oikeas­taan kuin Santa Cruzin, maan talou­del­li­sen keskuksen, ympärillä. Tällä alueella mas­sa­tuo­tan­non mit­ta­kaa­va kuitenkin kasvaa.

Se on väärä kehi­tys­suun­ta. Massatuotannosta ei seuraa mitään hyvää”, Mendizabal sanoo.

Onneksi pai­kal­li­sil­la alkaa olla varsin paljon tietoa luo­mu­tuo­tan­non hyödyistä. Jotta luomua ostetaan jat­kos­sa­kin, sen pitää kuitenkin olla asiak­kail­le kiin­nos­ta­vaa, Mendizabal arvioi.

”Ihmisten pitää ymmärtää, että jokainen penni, jonka maksat luo­mu­tuot­tees­ta, on sijoitus kestävään tulevaisuuteen.”

Ecoferia on perheeni”

Korona oli vaikeaa aikaa myös Ecoferialle. Myynti romahti, kun ihmiset vält­te­li­vät mark­ki­na­paik­ko­ja. Ecoferian jäsenet kuitenkin tukivat toisiaan. Se teki yhtei­sös­tä entistä tiiviimmän.

”Nykyään minusta tuntuu, että Ecoferia on perheeni”, Mendizabal sanoo. 

Perhettä ovat paitsi tuottajat, myös asiakkaat.

”Asiakkaamme ovat hyvin lojaaleja. Nyt kun roko­te­kat­ta­vuus kasvaa, entiset asiak­kaam­me ovat palanneet. Suuri osa heistä on vanhoja ihmisiä. He kokevat olevansa osa Ecoferiaa.”

Ecoferian tule­vai­suu­den suunta on selvä: lisää jäseniä ja myyn­ti­paik­ko­ja. Parasta olisi, jos jossain pääsisi myymään myös lauantaiaamuisin.

Mutta eikö jäsenten määrän kasvu tarkoita myös kilpailua? Ei Ecoferiassa, Mendizabal sanoo.

”Kapitalistisen logiikan mukaan aja­tel­tai­siin, että jos tulee uusi hun­ajan­tuot­ta­ja, se on minulle uhka. Ecoferiassa näin ei ajatella. Jaan tietoa hänen kanssaan, ja hän jakaa omaansa minun kanssani. Näin kaikki voittavat.”

Tulevina vuosina toiminnan keskiössä on löytää uuden­lai­sia kump­pa­nuuk­sia ja rahoitusmalleja.

”On luotava uusi rahoi­tus­jär­jes­tel­mä, joka ei pohjaudu siihen, paljonko saadaan voittoa vaan siihen, miten ihmisiä voidaan auttaa kohti parempaa elämää.”

Kaiken avain on kestävyys, Mendizabal sanoo. Kaikkea pitäisi miettiä kes­tä­vyy­den ja bio­di­ver­si­tee­tin näkökulmasta.

Kestävyys on tärkein kysymys koko ihmis­la­jin ja planeetan tule­vai­suu­del­le. Jos emme ala miettiä nyt heti, mikä on kestävää ja mikä ei, meillä ei ole tulevaisuutta.”


Artikkeli on osa Kansainvälisen soli­daa­ri­suus­työn “Yhteisiin käsiin — mitä voimme oppia soli­daa­ri­suus­ta­louk­sil­ta?” ‑hank­kees­sa toteu­tet­tua artik­ke­li­sar­jaa, joka jul­kais­taan AntroBlogissa syys-jou­lu­kuus­sa 2021.

  • Teksti: Heidi Nummi (VTM, maa­il­man­po­li­tii­kan tutkimus)
  • Kuvat: Rodrigo Zabala
  • Tulkkaus: Olli Kaukonen Lindholm
  • Podcast-lukija: Eemi Nordström
  • Verkkotaitto: Satu Myllymäki

Kirjoittaja

Kansainvälisen solidaarisuustyön "Yhteisiin käsiin - mitä voimme oppia solidaarisuustalouksilta?" -hanke tarkastelee taloutta globaalin etelän näkökulmasta. Hankkeessa tehdään yhteistyötä paikallisten solidaarisuustalouden asiantuntijoiden kanssa. Tavoitteena on kyseenalaistaa talouskeskustelua hallitsevia narratiiveja ja monipuolistaa kuvaa talouden mahdollisuuksista. Yhteistyötaho AntroBlogi julkaisee hankkeessa toteutetun neliosaisen artikkelisarjan syys-joulukuussa 2021.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Tehokas tapa hidastaa uusien koronavarianttien syntyä olisi lisätä rokotuskattavuutta koko maailmassa. Asiantuntijat ovatkin jo vuoden ajan rummuttaneet koronarokotteiden patenttien vapauttamisen puolesta, jotta rokotteiden hinta laskisi ja tuotanto kasvaisi. Patenttien purku edellyttäisi Maailman kauppajärjestön (WTO) päätöstä, jonka Euroopan komissio on yhdellä äänellään pysäyttänyt. Suomi ja muut pienet EU-maat voisivat halutessaan kerätä voimansa ajaakseen patenttien purkua.

Ilmastonmuutos on paitsi ekologinen, myös perustavanlaatuinen yhteiskunnallinen kriisi, joka liittyy erityisesti vauraiden teollistuneiden maiden kestämättömiin elintapoihin. Ilmastonmuutoksen antropologia lähestyykin ilmastonmuutosta suhteessa rakenteelliseen epätasa-arvoon.