Monenlaisia tunteita lihavan liikkeen äärellä

Feministinen tutkimus on kri­ti­soi­nut objek­tii­vi­sen tie­teen­teon ihannetta jo vuo­si­kym­me­net. Silti tutkija voi hämmentyä huo­ma­tes­saan suh­tau­tu­van­sa omaan tut­ki­mus­koh­tee­seen­sa ris­ti­rii­tai­ses­ti. Moninaiset tunteet on kuitenkin hyvä sanal­lis­taa, jotta niistä voidaan käydä kes­kus­te­lua ja jopa kääntää ne vahvuudeksi.

Tykkään kovasti katsoa yhdys­val­ta­lais­tans­si­ja Erik Cavanaugh’n YouTube-videoita. Minusta Cavanaugh’n liike on sulavaa, joustavaa ja keveää. Samalla se on jäntevää, kont­rol­loi­tua ja täs­mäl­lis­tä. Haltioidun siitä.


En osaa puhua liik­keis­tä niiden oikeilla nimillä ‒ en tiedä tans­si­tai­tees­ta mitään. Sen kuitenkin tiedän, että hänen tans­sis­saan on taitoa ja lisäksi jotain selit­tä­mä­tön­tä. Tämän kauniin kat­so­mi­nen yle­vöit­tää.


Mutta ylevän tuntu ei pysy yksi­va­nai­se­na, siihen sekoittuu jotakin.


Cavanaugh on lihava. Joillakin videoilla paita nousee pal­jas­ta­maan kes­ki­var­ta­loa. Hänellä on maha. Ja kak­sois­leu­ka. Niin kuin meistä suuri osa, myös minä olen oppinut pienestä pitäen, mitä lihavuus tar­koit­taa: lais­kuut­ta, hitautta, osaa­mat­to­muut­ta.


Katso­mis­ko­ke­muk­se­ni on siis ris­ti­rii­tai­nen: siinä sekoit­tu­vat mie­li­ku­vat hie­nos­tu­nees­ta ja karkeasta, vieh­keäs­tä ja luotaantyöntävästä.

On vihe­liäis­tä, että kiel­tei­set ste­reo­ty­piat ovat menneet näin hyvin perille, mutta ei sitä auta kieltää. Tarkkasilmäinen tans­ka­lai­nen ant­ro­po­lo­gi­kol­le­ga ehdot­taa­kin, että tunnen yle­vöi­ty­mis­tä Cavanaugh’n liikkeen äärellä, en suinkaan ste­reo­ty­piois­ta huo­li­mat­ta, vaan juuri niiden vuoksi.


Toisin sanoen kyse ei ehkä ole siitä, että val­veu­tu­nee­na tutkijana olisin noussut liha­vuu­teen liit­ty­vien ennak­ko­luu­lo­je­ni ylä­puo­lel­le ja kykenisin nyt naut­ti­maan Cavanaugh’n taiteesta jotenkin niistä puh­toi­se­na.


Saattaa sitä vastoin olla niin, että ole­tuk­se­ni liha­vuu­den mer­ki­tyk­sis­tä ‒ verk­kai­suu­des­ta, köm­pe­lyy­des­tä, velt­tou­des­ta ‒ ovat vai­kut­ta­mas­sa tul­kin­taa­ni aivan alusta asti. Tällöin ylevyyden kokemus muotoutuu suhteessa näihin käsi­tyk­siin.


Cavanaugh mer­ki­tyk­sel­lis­tyy siten eteväksi tans­si­jak­si ja elä­vöit­tä­väk­si tai­tei­li­jak­si liha­vuu­des­taan huo­li­mat­ta. Hän ei olekaan sula­va­liik­kei­nen tanssija, vaan sula­va­liik­kei­nen lihavaksi tanssijaksi.

Tutkijan sisäisistä ristiriitaisuuksista

Tämän tekstin palau­tus­päi­vä lähenee; se tuntuu vähän englan­nin­kie­li­sel­tä nimeltään, dead­li­nel­ta.


Viimeiset viisi vuotta olen kir­joit­ta­nut tut­ki­mus­teks­te­jä tur­val­li­sek­si kokemiani aka­tee­mi­sia kon­ven­tioi­ta seuraten ja suurilta osin sul­keis­ta­nut itseni niistä (vaikka femi­nis­ti­nen tut­ki­muk­sen­teon perinne ei näin vaa­ti­si­kaan, asiahan on oikeas­taan päin­vas­toin).


Olen miet­te­li­ää­nä siitä, mitä ris­ti­rii­tais­ten tun­tei­de­ni jaka­mi­ses­ta voi seurata oras­ta­val­le tut­ki­juu­del­le­ni ‒ olen vasta väi­tös­kir­ja­tut­ki­ja ‒ ja huo­lis­sa­ni siitä, suostuuko yksikään lihava ihminen enää haas­ta­tel­ta­vak­se­ni, jos sel­lai­seen tule­vai­suu­des­sa yli­pää­tään tar­jou­tui­si mah­dol­li­suus.


Sanon näin siksi, että olen tie­teen­te­ki­jä en ainoas­taan suku­puo­len­tut­ki­muk­sen vaan myös yhteis­kun­ta­tie­teel­li­sen liha­vuus­tut­ki­muk­sen alalla. Tieteenala on ver­rat­tain nuori, ja sen juuret ovat lihavuus- ja sitä kautta muussa kan­sa­lai­sak­ti­vis­mis­sa.


Yhteis­kun­ta­tie­teel­li­sel­lä liha­vuus­tut­ki­muk­sel­la on jul­ki­lausut­tu­na tavoit­tee­naan paitsi lähestyä liha­vuut­ta sosi­aa­li­se­na ja kult­tuu­ri­se­na (eikä lää­ke­tie­teel­li­se­nä) ilmiönä, myös joh­don­mu­kai­ses­ti kri­ti­soi­da liha­vuu­teen liitettyä kiel­teis­tä leimaa eli stigmaa.


Näin ollen minun, jos kenen, pitäisi kyetä omak­su­maan asema, jossa kysee­na­lais­tan liha­vuu­teen liitetyt nega­tii­vi­set ste­reo­ty­piat, näen niiden läpi ja lyhyesti sanoen: tiedän paremmin.

Kaksi taidenäyttelyssä kävijää katsoo maalausta, jossa alaston, lihava nainen seisoo selin.

Kuitenkin edelleen, monen vuoden tut­ki­muk­sen­teon jälkeen, minulla on ris­ti­rii­tai­sia tunteita liha­vuut­ta kohtaan. En siis ole tiivis, sinetöity aja­tus­työ­läi­nen, johon mahtuu tasan yksi (lue: se oikea) lähes­ty­mis­ta­pa lihavaan ruu­miil­li­suu­teen: ste­reo­ty­piat skal­pee­raa­va.


Niin ja mai­nit­sin­ko jo, että olen itse lihava.


Ehdotan tätä esseetä jul­kais­ta­vak­si, vaikka pelkään, että sillä voi olla hau­ras­tut­ta­va vaikutus siihen, miten uskot­ta­va­na liha­vuus­tut­ki­ja­na minua pidetään. Ristiriitaisuudet tun­teis­sa­ni eivät kui­ten­kaan ole kadonneet näissä viidessä vuodessa, joten ehkä ne tulevat olemaan läsnä aina.


Kirjoitan tämän tekstin siltä varalta, että joku toinenkin (tutkija, aktivisti, muu muu­tok­sen­te­ki­jä ‒ kuka vain) tunnistaa ris­ti­rii­to­ja itsessään ja tuntee kummaa lohtua saa­des­saan tietää, ettei ole ainoa. Tutkijan itse­reflek­sii­vi­syys on tärkeää sil­loin­kin ‒ tai ehkä etenkin silloin ‒ kun tut­ki­mus­koh­de on itselle syystä tai toisesta läheinen.

Huomio lihavien ihmisten myönteisiin liikkumiskokemuksiin

Liikuntasosiologian apu­lais­pro­fes­so­ri Hannele Harjusen tut­ki­mus­työ osoittaa, että lihavat ihmiset, eritoten naiset, ovat mar­gi­na­li­soi­tu liik­ku­ja­ryh­mä. Lihavat liikkujat saavat osakseen epä­kun­nioit­ta­vaa kohtelua, kuten tui­jo­tus­ta ja nega­tii­vis­ta kom­men­toin­tia.


Tämän­kal­tai­nen syrjintä tekee liha­vuu­teen liittyvät kiel­tei­set ennak­ko­kä­si­tyk­set näkyviksi: lihavaa ihmistä ei pidetä lii­kun­nal­li­se­na tai aktii­vi­se­na, eikä siten sopivana tiet­tyi­hin lii­kun­taym­pä­ris­töi­hin ja/​tai ‑lajeihin.


Harjusen mukaan tilanteen kohen­ta­mi­nen vaatii sekä liha­vuu­teen liit­ty­vien ennak­ko­luu­lo­jen pur­ka­mis­ta että laajaa yhteis­kun­nal­lis­ta kes­kus­te­lua. Kolmas polku kohti parempaa liikunnan saa­vu­tet­ta­vuut­ta voisi olla tieto siitä, että Harjusen tut­ki­musai­neis­to ‒ jossa vastaajat ovat lihavia naisia ‒ piti sisällään posi­tii­vis­ta­kin liikuntapuhetta.

Lihava nainen hymyilee uima-altaalla.

Hän toteaa, että jatkossa on syytä kiin­nit­tää huomiota myös lihavien ihmisten myön­tei­siin lii­kun­ta­ko­ke­muk­siin ja siihen, mitä liikunta heille merkitsee.


Itse asiassa tuo kehotus minulla oli alun perin pontimena, kun aloin Erik Cavanaugh’sta kir­joit­taa. Osoittaisin lukijalle, että tanssi on Cavanaugh’lle (eli liikunta lihavalle) voimavara! Sitten tar­kas­te­lu­ni kohde siirtyisi siihen, miten hän tans­si­ja­na saa ele­gans­sil­laan katsojan tuntemaan hal­tioi­tu­nei­suut­ta.


Myös lihavan liike voi olla kaunista ja tai­do­kas­ta ‒ osoit­tai­sin, että lihavakin voi lentää! Lopulta suu­ren­nus­la­sin alle joutuivat kuitenkin omat ris­ti­rii­tai­set aja­tuk­se­ni ja tunteeni.

Suoraa ajatustenvaihtoa ambivalenssista?

On todella tärkeää ‒ kuten Hannele Harjunen kir­joit­taa ‒ että saamme lisää tietoa ja tut­ki­mus­ta liikunnan mer­ki­tyk­ses­tä lihaville ihmisille itselleen. Muutoinkin liha­vuu­des­ta puhuvat jul­ki­suu­des­sa usein ei-lihavat (keho­po­si­tii­vi­suusak­ti­vis­mi on tosin onneksi muuttanut tätä jonkin verran), joten olisi kak­sin­ver­roin mer­kit­tä­vää, että lihavat liikkujat saavat äänensä kuuluviin.


Kaiken yllä sanotun valossa kuitenkin aprikoin: saatanko enää tutkia tällaista ‒ tai muuta liha­vuu­teen nivou­tu­vaa ‒ aihetta, kun olen uudella tavalla tietoinen liha­vuu­teen liit­ty­vis­tä ris­ti­rii­tai­suuk­sis­ta­ni? Vaikuttaisivatko vinoumani ja ris­ti­rii­tai­suu­te­ni liikaa tut­ki­mus­pro­ses­siin? Voisinko mitenkään tehdä oikeutta aiheelle ja tutkittaville?


En osaa vielä vastata omiin kysy­myk­sii­ni. Sen tiedän, että jos ja kun ris­ti­rii­tai­suut­ta ei voi poistaa, on hyvä olla siitä rehel­li­nen. Silloin lukija tietää, mistä kulmasta tutkija aihettaan lähestyy.


Ajattelen myös, että mah­dol­li­sim­man avoin puhe ris­ti­rii­tai­suuk­sis­ta on tärkeää tut­ki­jayh­tei­söl­le­kin. Ehkä joku muukin tutkija minun lisäkseni saattaa kokea syyl­li­syyt­tä tai jopa häpeää siitä, että tunnistaa ambi­va­lens­sin itsessään, vaikka “ei pitäisi” tai “pitäisi jo tässä kohtaa tietää paremmin”.

Lihava, alusvaatteisiin pukeutunut nainen näyttää iloiselta ja pitää kädessään vaaleanpunaisia ilmapalloja.

Keskustelun kautta tulee näkyväksi se, että tutkijoilla(kin) on ris­ti­rii­tai­sia tun­te­muk­sia. Siten niiden mah­dol­li­nen tabu­luon­ne voi hälvetä. Seuraavaksi voidaan siirtyä pohtimaan vaikkapa sitä, miten ambi­va­lens­sin kanssa voisi parhaiten toimia, jos se joka tapauk­ses­sa on matkassa mukana ‒ ja miten sitä voi­tai­siin jopa hyödyntää tutkimuksenteossa?


Palaankin “koti­pe­sää­ni” femi­nis­ti­sen tut­ki­muk­sen pariin, missä näistä teemoista on puhuttu jo vuo­si­kym­men­ten ajan. Sen sijaan, että ambi­va­lens­sin ole­mas­sao­lo pyrit­täi­siin kiel­tä­mään ja häi­vyt­tä­mään aka­tee­mi­sen objek­tii­vi­suu­den nimissä, sitä voidaan käyttää kriit­ti­sen itse­reflek­tion mate­ri­aa­li­na.


Silloin tutkijan omat asenteet ja koke­muk­set eivät edus­ta­kaan sub­jek­tii­vis­ta vinoumaa vaan mer­ki­tyk­sel­lis­ty­vät osaksi tut­ki­musai­het­ta.


Lopuksi haluan tehdä näkyväksi Saara Toukolehdon ja Jelena Salmen arvokkaan toimitus- ja arvioin­ti­työn, jolla oli mer­kit­tä­vä rooli tämän esseen viestin terä­vöit­tä­mi­ses­sä. He toi­vot­ti­vat tekstini ter­ve­tul­leek­si AntroBlogiin ja sanal­lis­ti­vat sen mer­ki­tys­tä näin: “Artikkeli osal­lis­tuu osaltaan liha­vuu­teen liittyvän stigman pur­ka­mi­seen osoit­ta­mal­la, kuinka syvään liha­vuu­den vastaiset asenteet ovat juur­tu­neet kult­tuu­ris­sam­me. Tutkijoina(kaan) emme pääse niitä pakoon.” Lämpimät kiitokset!

  1. Donna Haraway, 1988: Situated Knowledges: The Science Question in Feminism and the Privilege of Partial Perspective. Feminist Studies 14:3.
  2. Eric Cavanaugh: “Instead” By Blake McGrath || Dance, video
  3. Eric Cavanaugh: “Tempo” by Lizzo || Heels Dance, video
  4. Hannele Harjunen, 2021: Lihavat liikkujat kaipaavat tukea. Liikuntatieteellinen Seura.
  5. Hannele Harjunen, 2020: Lihavien ihmisten liikunta ja sen esteet. Teoksessa Eriarvoisuuden kasvot lii­kun­nas­sa, toi­mit­ta­neet Jouko Kokkonen ja Kati Kauravaara. Liikuntatieteellinen seura. 
  6. Hannele Harjunen, 2016: Ulossulkemisia liikunnan kentällä: lihava liikkuva nais­ruu­mis katseiden kohteena. Teoksessa Urheilun takapuoli: Tasa-arvo ja yhden­ver­tai­suus lii­kun­nas­sa ja urhei­lus­sa, toi­mit­ta­neet Päivi Berg ja Marja Kokkonen. Nuorisotutkimusverkosto.Sondra Solovay ja ja Esther Rothblum, 2009: Introduction. Teoksessa The Fat Studies Reader, toi­mit­ta­neet Esther Rothblum ja Sondra Solovay. New York University Press.
  7. Sondra Solovay ja ja Esther Rothblum, 2009: Introduction. Teoksessa The Fat Studies Reader, toi­mit­ta­neet Esther Rothblum ja Sondra Solovay. New York University Press.

Kirjoittaja

MSc Anna Puhakka on jatko-opiskelija Jyväskylän yliopistossa sukupuolentutkimuksen oppiaineessa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Mitä merkitystä hauskanpidolla, aistillisuudella ja nautinnolla on etnografisessa kenttätyössä? Antropologi Siru Auran esikoisromaani Myötäjäiset haastaa kaikkivoipaisen sankaritutkijan myyttiä ja ohjaa lukijaa näkemään nautinnon poliittisuuden. 

Kaahailu – puhekielellä tafheet – muutti ajoittain Saudi-Arabian pääkaupunki Riadin keskustan pääkadut kilparadoiksi, joiden varsilla poikien ja nuorten miesten joukot seurasivat uhkarohkeita ajoesityksiä.

Osa vapaaehtoisesti lapsettomista henkilöistä haluaisi hakeutua pysyvän ehkäisykeinon tarjoavaan sterilisaatiotoimenpiteeseen. Suomen steriloimislaissa määriteltyjen kriteerien vuoksi he joutuvat kuitenkin yleensä odottamaan kolmenkymmenen vuoden ikärajan täyttymistä saadakseen lähetteen toimenpiteeseen. Toimenpiteen tiukka sääntely viestii siitä, että kulttuurissamme elää yhä vahvoja lisääntymiseen liittyviä normeja.