Valkoisena ihmisenä valkoisuuteen havahtuminen voi olla hidasta maailmassa, joka palvelee valkoisuutta. Silmien avaaminen on kuitenkin tärkeää, jotta valkoisuuden valtarakenteita ja koloniaaleja kehityskulkuja saadaan purettua. Sillä voi olla merkitystä myös globaalien konfliktien ratkaisemisessa.
Kliseisesti ymmärsin ensimmäistä kertaa olevani valkoinen, kun lähdin vuoden 2017 lopussa Etelä-Afrikkaan. Tiesin kyllä jo lapsena, että maailmassa on erinäköisiä ja erivärisiä ihmisiä. En kuitenkaan ollut aikaisemmin miettinyt syvällisesti ihonväriin liittyviä kysymyksiä, vaikka olin matkustanut myös muissa Afrikan maissa aiemmin.
Valkoisuuteen ihonväriä suurempana asiana havahduin vasta, kun kävin eteläafrikkalaisen valkoisen opiskelijan, Serenan, kanssa keskustelua rasismista. Serena puhui rasismista tiedostaen oman osuutensa siinä. Hän kertoi tietävänsä olevansa valkoinen ja ymmärtävänsä, mitä se tarkoittaa. En ollut koskaan kuullut valkoisen ihmisen puhuvan näin.
Serena selitti, että valkoisuuteen liittyy etuoikeuksia, jotka tekevät ihmisistä epätietoisia asemaansa kohtaan. Hän kertoi toiveestaan, että valkoiset Etelä-Afrikkaan matkustavat turistit ymmärtäisivät paremmin asemaansa, omaa historiaansa, kolonialismia sekä sitä, mitä merkityksiä he kantavat nahoissaan. Se teki minuun vaikutuksen.
Haluan kertoa, miten itse tulin tietoiseksi valkoisuudestani. Haluan myös osoittaa, mikä on tehnyt siitä vaikeaa, koska valkoisuuden tiedostaminen on muuttanut pysyvästi tapaani katsoa maailmaa. Minusta on tullut kriittisempi omaa ajatuksenjuoksuani kohtaan, ja katson myös maailman tapahtumia nyt toisin. Rasismiin keskittyvän keskustelun lisäksi on mielestäni tärkeää tarkastella myös valkoisuutta.
Aiemmin ajattelin, että etuoikeudet liittyvät pääasiassa valkoisten ihmisten materiaalisiin rikkauksiin. En ollut ymmärtänyt, että valkoisuus itsessään asettaa valkoisuudestaan hyötyvät ihmiset etuoikeutettuun asemaan. Valkoisuuteni takia kokemusmaailmani on erilainen kuin mustien ja ruskeiden ihmisten. Se, että tämä tuli minulle yllätyksenä ja paljastui vasta myöhään aikuisiällä, kertoo siitä, kuinka etuoikeutettu olen.
Juuri valkoisuuteen liittyvien etuoikeuksien takia olin ollut epätietoinen asemastani suhteessa muihin kuin valkoisiin ihmisiin – en ollut koskaan joutunut ajattelemaan sitä. Olin myös elänyt suurimman osan elämästäni autuaan tietämättömänä omasta osuudestani rasismiin.
On varsin kiusallista myöntää, että tajusin valkoisuuden tuomat etuoikeudet vasta, kun toinen valkoinen ihminen avasi aihetta minulle. Se kertoo myös sisäistämästäni rasismista. Rasismin kohteena olevat ihmiset ovat puhuneet aiheesta iät ja ajat, mutta keskustelu ei ollut tavoittanut minua. Samoin olin ollut tietämätön kolonialismin, eli rasismin merkittävimmän taustatekijän, yhteyksistä nykypäivään ja myös suomalaiseen yhteiskuntaan.
Tässä tekstissä pohdin omakohtaisesti, miten valkoisuuden vaikutus näkyy yksilötason lisäksi myös suhtautumisessa globaaleihin konflikteihin. Dekolonisaatiota eli koloniaalisten rakenteiden purkamista tarvitaan joka tasolla. Ennen kuin jatkan, on tärkeä huomauttaa, että Euroopassa (tai Suomessa) valkoisuus ei merkitse suoraan ihonväriä vaan laajemmin eurooppalaisiksi, suomalaisiksi tai niin sanotusti “länsimaisiksi” miellettyjä käytäntöjä. Valkoisuus viittaa myös toimimisen ja tietämisen tapoihin, jotka nähdään parempina kuin ei-länsimaalaisiksi mielletyt tavat.
Pohdintaa valkoisuudesta Suomessa
Pohtiessani syitä sille, etten ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi omaa valkoisuuttani, tajusin rakentavan rasismi- tai kolonialismikeskustelun puuttuneen lähes täysin kasvuympäristöstäni Suomessa. Harva sukupolveni edustaja on esimerkiksi historian tunneilla saanut lukea tarinoita tai opiskella tietoa, joka olisi tuotettu muusta kuin länsimaalaisesta näkökulmasta käsin. Suurin osa meistä ajattelee, että kolonialismi päättyi siirtomaa-ajan loppuessa, kuten historian tunneilla annettiin ymmärtää.
Edes saamelaista näkökulmaa ei opetussuunnitelmassa ole tuotu esiin. Tiedämme hyvin vähän alkuperäiskansasta, jonka maat olemme omineet. Tuntuu hurjalta ajatella, kuinka myöhään 1990-luvun alussa täällä syntyneenä havahduin Suomen valtion saamelaisia kohtaan harjoittamaan kolonialismiin.
Kulttuurintutkija Sara Ahmed kuvailee, kuinka valkoisten toimintojen “tavallisuus” vahvistuu toiminnan kautta. Valkoinen keho ei joudu kohtaamaan tai ajattelemaan valkoisuuttaan, eikä sitä haasteta. Valkoisuus on siis neutraalia valkoista kehoa asuttavan näkökulmasta. Tästä syystä sitä on valkoisena ihmisenä vaikea huomata.
Tähän liittyy myös oma kokemukseni siitä, kuinka en ole lapsena varsinaisesti tiennyt olevani valkoinen, koska en ole koskaan tullut valkoisuuteni puolesta huomatuksi. Valkoisuuteen havahtuminen valkoisessa ympäristössä on hankalaa, eikä valkoisuus siten myöskään tunnu etuoikeudelta.
Ahmed tuo esiin, kuinka valkoisuutta ylläpitävät valkoiset tilat, jotka samaan aikaan toimivat valkoisten kehojen jatkeena. Tällaisissa tiloissa valkoisuus takaa mukavuuden sulautua ympäristöön niille, jotka siihen ”maastoutuvat”, mutta ei-valkoiset kehot huomataan. Suomea, jossa kasvoin, määrittivät hyvin pitkälti tällaiset valkoiset tilat – niitä olivat esimerkiksi koulut, kuten yllä kuvasin. Sittemmin tässä on tapahtunut parannusta, mutta vielä on tehtävää.
Keskustelu rasismista ja etenkin valkoisuudesta on Suomessa vielä verrattain nuorta, vaikka toki bipoc-piireissä on tehty työtä näiden aiheiden parissa jo jonkin aikaa. Rodullistettujen ihmisten osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa on pyrkinyt aktiivisesti edistämään ensimmäisten joukoissa esimerkiksi Ruskeat tytöt -media, joka sai alkunsa Koko Hubaran vuonna 2015 perustamasta blogista. Myöhemmin mukaan on tullut paljon muita antirasismiin sitoutuneita järjestöjä ja toimijoita.
Etenkin vuonna 2020 keväällä isoja askeleita otettiin jälleen, kun Black Lives Matter -mielenosoitukset levisivät ympäri maailmaa vastustamaan mustiin kohdistuvaa poliisiväkivaltaa ja rasismia.
Tapahtumat laajensivat keskustelua rasismista Suomessakin tasolle, jolle en ollut nähnyt sen aiemmin mediassa yltävän. Vaikutti siltä, että monelle (valkoiselle) suomalaiselle rasismin olemassaolo Suomessa tuli yllätyksenä. Katseet kääntyivät myös rasismikeskusteluissa enemmän valkoisuuteen. Tarkkailin sosiaalisessa mediassa, kuinka monet alkoivat reflektoida omaa valkoisuuttaan ja havahtua julkisesti siihen, millä tavoin heidän hiljaisuutensa ylläpitää rasismia.
Minä tein samoin. Työstin samaan aikaan gradua, jonka aiheeksi valitsin vaietun valkoisuuden. Tutkin siinä omiin kokemuksiini pohjaten, miksi valkoisten ihmisten on vaikea puhua rasismista. Yhdeksi syyksi löysin niiden vaikeiden tunteiden käsittelyn, jotka nousevat pintaan epämukavuudesta kohdata omaa sisäistettyä rasismia.
Valkoinen hauraus
Yhdysvaltalainen sosiologi Robin DiAngelo on kehittänyt valkoisen haurauden (white fragility) teorian, joka kuvastaa valkoisten ihmisten heikkoa sietokykyä käsitellä rasismia ja ”rotua”. Hän esittää, että vaikeat tunteet, kuten hermostuneisuus, vaikeneminen, syyllisyys ja omien näkemysten puolustelu aiheen äärellä, kumpuavat valkoisuuteen kytkeytyvästä yhteiskunnallisesta etulyöntiasemasta. DiAngelon mukaan valkoinen hauraus estää ihmisiä puhumasta rasismista avoimesti.
DiAngelon teoria ja sitä popularisoinut teos White Fragility – Why It’s Difficult For White People To Talk About Racism ovat molemmat kohdanneet myös kritiikkiä. Teoriaa on kuvailtu muun muassa intuitiiviseksi, ja teoksen on huomautettu ottavan huonosti huomioon mustien ihmisten kokemuksia. Suomen kontekstissa, joka poikkeaa hyvin paljon Yhdysvalloista, DiAngelon teoksella oli kuitenkin annettavaa omalle prosessilleni, jonka myötä aloin tunnistaa valkoisuuden vaikutuksen niin itseeni kuin maailmaan laajemmin.
Mielestäni on kuitenkin tärkeää muistaa, että kuten esimerkiksi Sara Ahmed on tuonut esille, valkoisuuden kriittisen tarkastelun tulisi lähteä valkoisten akateemikkojen sijaan ennemmin mustien feministien, kuten Audre Lorden, tekemästä työstä.
Lorde kuvailee teoksessaan Sister Outsider, kuinka hän mustana ihmisenä ei voi piilottaa suuttumustaan rasismista säästääkseen (valkoisia) kuulijoita syyllisyydentunteilta, koska silloin hän loukkaisi omia pyrkimyksiään. Lorden mukaan kuulijan syyllisyydentunne ei alunperinkään johdu hänen suuttumuksestaan, vaan valkoisen kuulijan omista teoista (tai niiden puutteesta), jotka nousevat pintaan. Syyllisyyden välttely ja oman tietämättömyyden puolustelu ovat esteitä opin tiellä.
Mielen dekolonisaatiosta koloniaalisuuden konkreettiseen purkamiseen
Nykyään ajattelen, että rasismin tunnistaminen ja kohtaaminen itsessä sekä valkoisuuden merkitysten ymmärtäminen ovat tärkeitä askeleita kohti mielen dekolonisaatiota. Lisääntynyt tietoisuus kolonialismin jatkuvista vaikutuksista omaan ajatteluun ja ymmärrys omista etuoikeuksista ei kuitenkaan vielä riitä, vaan on pikemminkin vasta alku.
Parhaassa tapauksessa koloniaalisuuden purkaminen ajatustasolla voisi muuttaa toimintaamme myös isommassa mittakaavassa. Se voisi konkreettisesti säästää ihmishenkiä.
Esimerkkinä tästä haluan nostaa esille Israelin hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Gazan ja sen, että lännessä ei olla halukkaita myöntämään, että Gazassa saattaa olla tapahtumassa kansanmurha. Esimerkiksi Ukrainan kohdalla tilanne on toinen.
Suomi on ollut varovainen kannan ottamisessa Gazan tilanteeseen, vaikka on yleisesti tiedossa, että Israelin apartheidissa on kyse Palestiinan laittomasta kolonisaatiosta, eli yleiskielisemmin siirtomaavallasta.
Tämä tilanne on mahdollinen, koska asiasta ei opeteta koulussa ja yhteiskuntamme tukee valloittajan narratiivia. Erityisesti meidän valkoisten ihmisten on helppo sivuuttaa palestiinalaisten kärsimys tietämättömyyteen tai väärään tietoon nojaten. Globaalin maailmanjärjestyksen hierarkkinen jakautuminen ulottuu ihmisten mieliin, tietoon, kulttuuriin ja talouteen, kuten tutkijat Faith Mkwesha, Minna Seikkula ja Suvi Keskinen ovat kirjoittaneet.
Katsoessani palestiinalaisten ihmisten äärimmäistä hätää avuttomana vierestä en voi olla kysymättä, olemmeko Suomessa varovaisia tuomitsemaan Israelin toimia ja asettamaan sitä kohtaan pakotteita, koska länsimaalaisemmaksi mielletyn Israelin tukeminen tuntuu helpommalta kuin palestiinalaisten? Tässä ollaan valkoisuuden toimintamekanismin ytimessä.
Globaali valta-asetelma näkyy myös siinä, että Israeliin ja sen liittolaiseen Yhdysvaltoihin eivät kohdistu samat vaatimukset ihmisoikeuksien kunnioittamisesta kuin muille maille.
Toisaalta, palatakseni kotimaahan, jos Suomen johto tuomitsisi kolonialismin muualla, tulisi ajankohtaiseksi tarkastella myös Saamenmaalla tapahtuvaa kolonialistista politiikkaa. Tämä voi osaltaan selittää Suomen poliittisen johdon pidättäytyneisyyttä tällä saralla.
Valkoisuuden tarkastelussa on mielestäni olennaista, että se vetää jokaisen mukaan keskusteluun rasismista, ihmisoikeuksista ja epätasa-arvoisten “valkoisten” rakenteiden purkamisesta. Valkoisuuden tunnistaminen on siten tärkeää, jotta dekolonisaatiota voi tapahtua niin kotona kuin kauempanakin.
Dekolonisaatio tarkoittaisi muun muassa sitä, että soveltaisimme kaikkiin samoja moraalikriteerejä. Konkreettisesti dekolonisaatio tarkoittaisi myös sitä, että ottaisimme tämän päivän kolonialismin vakavasti isona ongelmana ja lähtisimme aidosti purkamaan sitä ylläpitäviä rakenteita.
Vaikka vallan räikeästä epätasapainosta maailmassa on valtavasti tutkimustietoa, olen omakohtaisesti huomannut, miten helposti tämä todellisuus sumentuu niiltä, jotka siitä hyötyvät. Kenties olemme länsimaisen hyvinvointimme taustalla vaikuttavien valkoisuuden valtarakenteiden sokaisemia emmekä näe tai ymmärrä, mitä teemme. Totuus kuitenkin on, että tosiasioita emme voi vältellä. On siis korkea aika avata silmät rasismille ja tehdä loppu kolonialismista.
Lukemista
- Abu-Laban, Yasmeen & Abigail, B. Bagan (2022). Anti-Palestinian Racism and Racial Gaslighting. Haettu osoitteesta: https://onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/1467-923X.13166
- Ahmed, Sara (2007). A Phenomenology of Whiteness. Julkaisussa Feminist Theory 8, (2): 149–168. https://journals-sagepub-com.ezproxy.uef.fi:2443/doi/epdf/10.1177/1464700107078139
- Ayaash, M. Muhannad (2023). A genocide is under way in Palestine. Al Jazeera. Haettu osoitteesta: https://www.aljazeera.com/opinions/2023/11/2/a-genocide-is-under-way-in-palestine
- Dadu, Noora (2024). “Gazassa on käynnissä kansanmurha ja Suomi on osallinen siihen” , sanoo Noora Dadu. Helsingin Sanomat. Haettu osoitteesta: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010289483.html
- DiAngelo, Robin (2018). White Fragility. Why it’s so hard for white people to talk about racism. Boston: Beacon Press.
- DiAngelo, Robin (2011). White Fragility. International Journal of Critical Pedagogy. 3(3): 54–70. http://libjournal.uncg.edu/ijcp/article/view/249/116#
- Jackson, Lauren Michele (2019). What’s Missing From ”White Fragility”. Slate. Haettu osoitteesta: https://slate.com/human-interest/2019/09/white-fragility-robin-diangelo-workshop.html
- Järvi, Tiina; Tarvainen, Antti & Joronen, Mikko (2023). Miehitys, asuttajakolonialismi ja vallan epätasapaino: Kommentti Ylen taustoitukseen Gazan tilanteesta, Lähi-itä nyt. Haettu osoitteesta: https://lahi-itanyt.fi/nyt/miehitys-asuttajakolonialismi-ja-vallan-epatasapaino-kommentti-ylen-taustoitukseen-gazan-tilanteesta/#_ednref5
- Keskinen, Suvi; Mkwesha, Faith & Seikkula, Minna (2021). Teoreettisen keskustelun avaimet – Rasismi, valkoisuus ja koloniaalisuuden purkaminen, Keskinen, Suvi; Seikkula, Minna & Mkwesha, Faith (toim.): Rasismi, valta ja vastarinta: Rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa. Tallinna: Gaudeamus. 45–68.
- Leino, Janette (2022). Vaiettu valkoisuus – Valkoisuudesta ja rasismista puhumisen vaikeus valkoisen ihmisen näkökulmasta. Haettu osoitteesta: https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/29188/urn_nbn_fi_uef-20230057.pdf?sequence=1&isAllowed=y
- Lorde, Audre (2022 [1984, 2007]). Sister Outsider: Esseitä ja puheita. Alkuperäinen nimi: Sister Outsider: Essays and speeches. Kustannusyhtiö Kosmos.
- Peteet, Julie (2017). Space and Mobility in Palestine. Indiana University Press.
- Said, Edward (1998). Fifty years of disposession. Julkaisussa Index on Censorship Volume 27, Issue 3: Gagged For It: 76–82.
- Tabar, Linda & Desai, Chandni (2017). Decolonization is a global project: From Palestine to the Americas. Julkaisussa Decolonization: Indigeneity, Education & Society Vol. 6, No. 1, 2017, pp. i-xix.
Toimitus
- Toimittaja: Saara Toukolehto
- Tieteellinen arvioija: Liina Mustonen
- Kielenhuolto: Paula Vitie
- Verkkotaitto: Taru Äkräs
- Artikkelikuva: Ina Rantanen
- Kuvitus: kuva 1: Pixabay.com, kuva 2: Pixabay.com ja kuva 3: Pixabay.com (Pixabay-lisenssi)
