Kapinallisjärjestöt syöksivät Syyrian presidentti Bashar al-Assadin vallasta islamistisen Hay’at Tahrir al-Shamin (HTS) johdolla 8. joulukuuta 2024. Verettömin – mutta merkittävin – osa Syyrian vuonna 2011 alkanutta kansannousua ja 13 vuotta kestänyttä sotaa oli ohi.
Monet syyrialaiset ystäväni iloitsivat Assadin kaatumisesta ja siitä, että vuosikymmenten autoritaarinen valta oli vihdoin päättynyt. Toiset eivät voineet uskoa tapahtumia todeksi, ja osa koki epävarmuutta tulevasta.
Syyrialaisten ilo jäi ulkomailla vähemmälle huomiolle, kun keskiöön nousi länsimaissa pelko siitä, minkälaisen hallinnon islamistit toisivat tullessaan. Vaikka epävarma tulevaisuus aiheuttaa huolta, voi uskonnon ja eri ryhmien korostaminen pikemminkin lisätä Syyrian sisäisiä jakolinjoja kuin poistaa niitä.
Uskonnollinen tulkinta elää edelleen vahvana
Syyrian sotaa tulkittiin alusta asti eri uskontokuntien välisenä konfliktina. Assad korosti rooliaan vähemmistöjen suojelijana maan sunnienemmistöä vastaan – samalla kun pidätti ja kidutti hallintoaan vastustaneita alaviitteja, kristittyjä, kurdeja ja muita vähemmistöjen edustajia. Myös länsimaissa sektariaaninen tulkinta on ollut vahva.
Kansannousun muuttuessa sodaksi vuonna 2011 väkivalta lisääntyi ja uskontokuntien mukainen jaottelu vahvistui. Sodan aikana ulkovallat tukivat eri aseellisia ryhmiä myös uskonnollisin perustein, mikä osaltaan vahvisti sektarianismia eli uskontokuntien välistä jakoa. Myös Assadin hallinnon kaatumisen jälkeen tapahtumia on tulkittu vahvasti islamin kautta.
Kun Assadin hallinto joulukuussa kaadettiin, pääsivät länsimaiset toimittajat muiden ohella matkustamaan vapaasti Syyriaan. Monet toimittajat lähtivätkin raportoimaan vallankumouksen jälkeisistä ensimmäisistä päivistä ja kirjoittivat erityisesti uskonnollisten vähemmistöjen ja naisten asemasta.
Oma tutkimukseni keskittyy Syyriaan ja monet minua haastatelleet toimittajat ovat kyselleet erityisesti vähemmistöjen ja naisten tilanteesta uudessa Syyriassa. Syyrialaisten helpotus vuosikymmeniä kestäneen diktatuurin päättymisestä tuntuu kiinnostavan heitä vähemmän.
BBC haastatteli HTS:n johtajaa, nykyistä Syyrian väliaikaista presidenttiä Ahmad al-Sharaata vain kymmenen päivää vallankumouksen jälkeen. Ensimmäinen kysymys koski vähemmistöjen oikeuksia ja toinen sitä, onko Syyria Afganistanin tiellä. Kolmanneksi kysyttiin, onko alkoholin juominen edelleen hyväksyttävää.
Haastattelu paljastaa ennakkoluulot, joita länsimaissa edelleen on Lähi-idän maita kohtaan.
Yhdessä ensimmäisistä haastatteluista olisi voinut keskittyä esimerkiksi mittaviin jälleenrakennustarpeisiin, eri aseellisten ryhmien yhdistämiseen tai siihen, miten lukuisia sodanaikaisia rikoksia tutkitaan ja niiden uhreille saadaan oikeutta.
Uskonnollisen tulkinnan vaarat
Toimittajien ohella myös poliitikot länsimaissa korostavat puheissaan huolta naisten ja vähemmistöjen asemasta islamissa. EU on vaatinut vähemmistöjen suojelua ja naisten oikeuksien takaamista ehtona Syyriaa vastaan asetettujen pakotteiden purkamiselle.
Lähi-itää tulkitaankin edelleen orientalististen linssien läpi. Tämä tarkoittaa sitä, että uskonto, käytännössä islam, saa merkittävän roolin analyyseissa. Naisten ja vähemmistöjen oikeudet ovat toki tärkeitä, mutta vain niihin keskittyminen on ongelmallista sodasta toipuvassa maassa.
Länsimaiden tapa tulkita Lähi-idän konflikteja ja tapahtumia uskonnon kautta voikin kääntyä alkuperäistä tavoitetta vastaan ja vahvistaa yhteiskunnan jakolinjoja aikana, jolloin maata pitäisi pikemminkin yhdistää.
Vaatimukset naisten aseman parantamisesta pohjautuvat hyviin tavoitteisiin mutta ovat ympäripyöreitä ja vaikeita mitata. Vaaditaanko sanktioiden poistamiseksi tiettyä kiintiötä naisten poliittiselle osallistumiselle, perheväkivallan kitkemistä vai tyttöjen kouluun pääsyä?
Monet yhteiskunnalliset uudistukset vaativat aikaa, sodasta toipuvissa maissa vielä enemmän. On esimerkiksi realistista olettaa, ettei Syyriassa voida järjestää vaaleja vielä useaan vuoteen, eivätkä siten naisetkaan pääse osallistumaan vaaleihin. Maa kuitenkin tarvitsee jälleenrakennusta heti, ja sanktioiden poistaminen on siinä elintärkeä ensiaskel.
Tyttöjen koulutukseen panostaminen on tietenkin tärkeää. Mutta kun keskustelussa keskitytään vain tyttöihin, jää kuitenkin isompi kuva valitettavan helposti hahmottumatta. Kuten esimerkiksi se, että monet nuoret miehet päätyivät sisällissodan aikana taistelijoiksi, osin koska muita keinoja hankkia elantoa ei ollut. Maassa on edelleen paljon aseita. Paitsi että niitä kerätään pois, täytyy myös poikien ja nuorten miesten koulutukseen ja työllistymiseen panostaa, jotta he eivät päädy hankkimaan tienestiään rikollisia tai väkivaltaisia keinoja käyttäen.
Syyrian kehitystä tulkitaan selkeästi voimakkaasti Afganistanin kautta. Hay’at Tahrir al-Shamin valtaannousu nähdään samanlaisena kuin Talibanin valtaannousu Afganistanissa vuonna 2021. Siellä Taliban on rajoittanut naisten oikeuksia erittäin paljon. On hyvä kuitenkin muistaa, että naisten ja vähemmistöjen oikeudet kaikkialla, esimerkiksi Palestiinassa, eivät saa samanlaista sympatiaa osakseen länsimaista.
Syyrian vertaaminen Afganistaniin ei huomioi eri islamisti-ryhmien välisiä eroja tai Syyrian ja Afganistanin erilaisia konteksteja, vaan luokittelee kaikki islamistiset eli poliittista islamia ajavat hallinnot ja ryhmät ja maiden kehityskulut samanlaisiksi.
Lisäksi on muistettava, että jos uskonnollisista vähemmistöistä puhutaan vain suojelua tarvitsevina ryhminä, se voi kannustaa ihmisiä aseistautumaan jälleen.
Yhtenäinen Syyria tavoitteeksi
Syyria on juuri alkanut toipumaan vuosikymmenten autoritaarisesta hallinnosta ja verisestä sisällissodasta, jossa väkivaltaa harjoitettiin uskonnollisin perustein. Väkivallan jatkuminen on mielestäni vaarallisin kehityskulku, joka voisi johtaa myös sisällissodan uusiutumiseen. Sota ei edistäisi kenenkään tilannetta, ei myöskään naisten asemaa, joka usein konfliktien aikana heikkenee. Jakolinjoja ei tule senkään takia turhaan ylläpitää ja vahvistaa.
Syyrian kontekstissa tärkeämpää olisikin nyt tarkastella, kuinka autoritaarinen Syyrian tuleva hallinto on. Jos uusi hallinto ryhtyy hallitsemaan autoritaarisesti Ahmed al-Sharaan johdolla, eivät myöskään enemmistön oikeudet toteudu.
Syyria on merkittävän muutoksen äärellä. Maan ja alueellisen vakauden tukemiseksi täytyy tehdä paljon töitä, ja Syyria tarvitsee ulkopuolista apua. Apu ei kuitenkaan saa perustua uskontokuntien välisiin jakoihin. Viimeistään nyt olisi hyvä ymmärtää, että syyrialaisia tulee tukea kansallisena yhteisönä. Syyrialaisten tulee määrittää itse, millainen uusi valtio ja kansallinen identiteetti ovat.
Toimitus
- Toimittaja: Laura Menard
- Kielenhuolto: Paula Vitie
- Verkkotaitto: Taru Äkräs
- Podcast-lukija: Maria Karuvuori
- Artikkelikuva: Marc Veraart /Flickr.com
- Kuvitus: kuva 1: Pixabay.com (Pixabay License)
