Antropologeilla on monipuolista tietotaitoa, jonka avulla voidaan tutkia niin konflikteihin ja katastrofeihin liittyviä materiaalisia ja biologisia jäännöksiä kuin yhteiskunnallisia ja kulttuurisiakin tekijöitä. New Yorkin WTC-iskun jälkeisissä mittavissa tutkimuksissa korostui etenkin forensisten antropologien rooli.
New Yorkin World Trade Centerin (WTC) kaksoistorneihin kohdistuneesta terrori-iskusta tulee syksyllä 2025 kuluneeksi 24 vuotta. Aamulla paikallista aikaa 11.9.2001 kaksi lentokonetta lennätettiin päin Manhattanilla sijaitsevia korkeita torneja.
Ensimmäinen kone (lento AA11) iskeytyi pohjoistorniin kello 8.46 kyydissään 92 ihmistä mukaan lukien koneen kaapanneet terroristit. Toinen kone (lento UA175) törmäsi etelätorniin noin 17 minuuttia myöhemmin mukanaan 65 ihmistä. Iskujen seurauksena 110-kerroksiset rakennukset syttyivät palamaan ja lopulta romahtivat seuraavan 1,5 tunnin aikana.
Tapahtuma on varmasti monella tuolloin uutisia seuranneella hyvin muistissa. Itse muistan olleeni kotona, kun kuulin radiosta lentokoneen iskeytyneen WTC-torniin. Avasin television ja suorassa uutislähetyksestä näin, kuinka lentokone törmäsi toiseen torniin ja molemmat tornit romahtivat.
Enpä tiennyt tuolloin, että myöhemmin vuonna 2012 pääsisin New Yorkin Cityn oikeuslääkärin toimistoon (Office of the Chief Medical Examiner, OCME) harjoitteluun ja näkisin tilat, joissa WTC:ltä löytyneitä tunnistamattomia ihmisjäännöksiä säilytettiin ja kuulisin tunnistusprosessista paikan päällä. Vaikka omat tehtäväni harjoittelussa liittyivät eri tapaustutkimuksiin, samaan aikaan toiset antropologit seuloivat vuosina 2006–2012 löydettyä materiaalia kerätäkseen talteen viimeisetkin luunsirpaleet terrori-iskun uhreista.
Tässä artikkelissa käsittelen kirjallisuuden kautta WTC:n terrori-iskun uhrien tunnistamisprosessia, jossa oli mukana useita forensisia antropologeja ja arkeologeja.
Forensinen antropologia keskittyy perinteisesti tutkimaan yksittäisiä henkirikostapauksia, joissa tavoitteena on vainajan tunnistaminen ja kuolemaan johtaneiden vammojen selvittäminen. Yleensä forensiset antropologit osallistuvat forensisissa tutkimuksissa mahdollisten luujäännöksien etsintään, kaivamiseen, dokumentointiin ja analyysiin. Luuanalyysillä antropologit tuottavat tietoa yksilön sukupuolesta, iästä, koosta ja mahdollisista sairauksista ja vammoista. Näiden tietojen avulla voidaan kohdistaa esimerkiksi DNA-tunnistaminen tiettyihin henkilöihin. WTC-iskujen jälkeisessä tutkimuksessa heidän roolinsa oli hieman erilainen.
Antropologien rooli kentällä ja laboratoriossa
Forensisen antropologi Bradley Adamsin ja kollegoiden mukaan WTC-torneista ja muista rakennuksista levinnyt materiaali peitti alleen 65 000 neliömetrin, eli noin yhdeksän jalkapallokentän, laajuisen alueen ja materiaalin paksuus oli noin 21 metriä maanpinnasta. Yli 2700 ihmistä kuoli iskuissa ja vuoteen 2021 mennessä heistä oli tunnistettu 60 %.
Romahtaneen rakennusmateriaalin massiivisuus ja suuri vainajien määrä yksittäisessä tapahtumassa johti hyvin ainutlaatuiseen forensiseen tutkimukseen uhrien tunnistamiseksi haastavissa olosuhteissa.
Uhrien jäännösten tutkimukseen perustettiin tiimejä, joissa oli mukana muun muassa oikeuslääkäreitä, forensisia antropologeja, kuolinpaikkatutkijoita, DNA-tutkijoita, oikeushammaslääkäreitä, valokuvaajia, teknikkoja ja poliiseja.
Antropologeilla oli tärkeä osuus WTC-tornien terrori-iskujen uhrien tunnistamisessa. Heidän ammattitaitoaan tarvittiin muun muassa jäännöksien etsintäprosessissa ja etenkin luujäännöksien pikkutarkassa tunnistamisessa. Varsinaisia luuanalyysejä sukupuolesta tai iästä tehtiin suhteellisen vähän luiden fragmentoitumisen vuoksi. Antropologit myös tarkastivat jäännökset ennen niiden palautusta omaisille ja ylläpitivät tietokantoja.
Yhteiskuntaa voimakkaasti järisyttäneen terrori-iskun tutkinnalla oli suurta merkitystä uhrien omaisten lisäksi myös koko yhteisölle, joka sai varmuuden siitä, että kaikki mahdollinen tehdään uhrien tunnistamiseksi pienintä luunsirua myöten.
Tuhojen laajuus toi haasteita tunnistusprosessiin
Iskun tutkiminen oli vaativaa, sillä tuhon laajuus ja sen luonne tyypillisiin lento-onnettomuuksiin verrattuna oli ennennäkemätön. Isku sisälsi kolme täysin erilaista kohdetta: kaksi tuhoutunutta lentokonetta, niiden romahduttamat tornitalot ja romahduksien aiheuttamat tuhot muihin rakennuksiin ja ympäristöön.
Lento-onnettomuuksissa yleensä tiedetään matkustajalistoista keitä koneessa on ollut, ja siten tiedetään, kenet pitää tunnistaa (niin kutsuttu suljettu uhripopulaatio). Näin myös WTC:n iskun kohdalla. Tornitaloista ja niiden ympäristöstä ei voitu tietää, kuinka paljon ihmisiä alueella oli tapahtumahetkellä ja ketkä siellä saivat surmansa (niin kutsuttu avoin uhripopulaatio).
Uhripopulaation tyyppi vaikuttaa vainajien tunnistamiseen, sillä suljetussa populaatiossa voidaan pyytää koneessa olleiden uhrien sukulaisilta DNA-näytteitä vertailua varten, kun taas avoimessa populaatiossa vertailu vaatii, että omaiset ilmoittavat mahdolliset uhrit ensin kadonneiksi.
Oikeuslääkäri James Gill raportoi artikkelissaan, että heti iskun jälkeen ilmoitettiin noin 20 000 ihmistä kadonneeksi, ja lopulta lista kadonneista tarkentui 2 749 ihmiseen. Kyseessä oli siis kohtuullisen suuri määrä uhreja, eikä yksittäinen lento-onnettomuus yllä tällaisiin uhrimääriin.
Heti iskujen jälkeen alkoi pelastusoperaatio, jossa etsittiin aluksi eloonjääneitä. Pelastusoperaatiot muuttuivat kuitenkin nopeasti vainajien etsimisurakaksi, ja lehtitietojen mukaan viimeinen elävä uhri löytyi 27 tuntia pohjoistornin romahduksen jälkeen.
James Gillin mukaan alueella oli maanalaisia tulipaloja aina joulukuuhun 2001 asti ja vainajien etsintöihin liittyvät kaivaustyöt saatiin päätökseen vasta toukokuussa 2002. Alueelta oli tuohon mennessä poistettu 1,7 miljoonaa tonnia rakennusmateriaalia.
Amy Mundorff, OCME:n tuolloinen forensinen antropologi, oli paikalla heti iskun jälkeen. Hänen mukaansa WTC-tornien tutkimus poikkesi hänen aiemmista kokemuksista. Haasteita aiheutti muun muassa se, että vainajat hautautuivat romahtaneiden rakennusten rakennusjätteeseen. Tämän lisäksi raivauslaitteisto, esimerkiksi suuret kaivinkoneet, jouduttiin laittamaan rakennusjätteen päälle, mikä aiheutti lisätuhoa jätteen seassa ja sen alla olleisiin vainajiin.
Toisaalta raivaustyöt kestivät lähes kahdeksan kuukautta, joiden aikana vainajien ruumiinosat irtosivat toisistaan ja sekoittuivat pehmytkudoksien luonnollisen hajoamisen myötä. Tämän lisäksi etsintä- ja kaivaustiimit koostuivat pääasiassa palomiehistä, jotka eivät olleet koulutettuja tunnistamaan ihmisjäännöksiä tai niiden yhteyksiä toisiinsa aiheuttaen jäännösten sekoittumista. Ihmisjäänteiden tutkiminen olikin haastavaa niiden sekoittumisen ja pirstaloitumisen vuoksi.
Paul Sledzik ja muut paikalla olleet antropologit kertovat artikkelissaan tarkemmin tästä prosessista. Kaikki raivausmateriaali kuljetettiin muualle prosessoitavaksi. Rakennusjätteiden poiston jälkeen pienemmät materiaalit siirrettiin tarkempaan seulontaan, jossa antropologit olivat avainasemassa tunnistaessaan pieniäkin luujäännöksiä muun materiaalin seasta. He erottelivat myös alueen ravintoloista peräisin olevia eläinten luita ihmisten luista nopeuttaen siten prosessia.
Irrallisista ruumiinosista tunnistettaviksi henkilöiksi
Antropologien tehtävänä oli myös selvittää ihmisjäännöksien mahdollisia yhteyksiä toisiinsa eli sitä, kuuluivatko esimerkiksi vierekkäin löytyneet jäännökset mahdollisesti samalle yksilölle. Hyvin pian tutkimuksissa huomattiin, että tuhon voimakkuus ja luonne vaikuttivat jäännöksien sekoittumiseen uudella tavalla, jota ei osattu ennakoida.
Tutkijat huomasivat nimittäin pian, että räjähdysmäisesti tapahtuneet rakennusten sortumiset olivat pirstaloineet luita ja pehmytkudosta niin, että niiden sirut saattoivat levitä ympäristöön ja tarttua kiinni toisen yksilön jäännöksiin. Tämän vuoksi kaikki jäännökset, jotka eivät olleet kiinni toisissaan kudoksen välityksellä, käsiteltiin eri yksilöinä ja pakattiin eri pusseihin jatkotutkimuksia varten. Antropologit kuitenkin kirjasivat ylös mahdolliset yhteydet, jos luut vaikuttivat olevan samasta yksilöstä morfologian, koon ja muiden ominaisuuksiensa puolesta.
Amy Mundorff on maininnut yksityiskohtana, että tutkimuksiin tulleesta yhdestä ruumispussista saatettiin erottaa alkuseulonnassa sata luun tai kudoksen kappaletta omiin pusseihinsa. Hän huomauttaakin, että prosessin alussa tutkijoilla ei ollut käsitystäkään siitä, miten 110-kerroksisten talojen romahtaminen vaikuttaa ihmisen ruumiiseen, ja kuinka valtavaa tuhoa ja pirstaloitumista se voi aiheuttaa. Perinteisiä antropologisia menetelmiä, kuten iän tai sukupuolen määritystä, ei näihin jäännöksiin voitu yleensä soveltaa.
Mundorff kirjoittaa myös ihmisen aiheuttamasta ruumiinosien sekoittumisesta. Tutkimuksissa tuli vastaan tapauksia, joissa tutkittavaksi tuli pelastushenkilön puku ja sen sisällä ruumiinosia. Puvun sisältä saattoi löytyä kaksi samaa ruumiinosaa osoittaen, etteivät ne voineet kuulua samalle yksilölle. Sekoittumisen taustalla oli joidenkin pelastajien toiminta, jossa tyhjien palopukujen sisään lisättiin niiden ympäriltä löytyneitä ruumiinosia. Toiminnallaan pelastajat toivoivat nopeuttavansa työkaverinsa tunnistamista, mutta tosiasiassa se vaikeutti selvitystyötä.
Jäännöksien erottelun jälkeen löytöpussit menivät oikeuslääkärille, joka dokumentoi ja tutki jäännökset yksityiskohtaisemmin. Paul Sledzik ja kollegat kertovat, että oikeuslääkäreiden päätehtävänä oli kuolintodistusten kirjoittaminen ja vainajien tunnistus. Kuolinsyyn selvittämiseen ei tarvinnut käyttää juurikaan resursseja. Useimmiten kuolinsyynä oli tylppä vamma ja kuolintapana murha.
Antropologit Gaille MacKinnon ja Amy Mundorff kertovat, että tunnistusmenetelminä käytettiin muun muassa DNA:ta, hampaita, sormenjälkiä, visuaalista tunnistamista ja henkilökohtaisia tavaroita.
Vuoteen 2006 mennessä pääosa (87 % lähes tuhannesta siihen mennessä tunnistetusta) yksittäisellä menetelmällä tehdyistä tunnistuksista tuli DNA:n kautta. Hampaiden tai sormenjälkien avulla tunnistettiin yhteensä 10 % vainajista. Osa ihmisjäännöksistä oli niin palaneita, että ainoat tunnistukset saatiin palaneissa luissa olevien proteesien sarjanumeroiden avulla.
Koska kaikista löytyneistä yksittäisistä jäännöksistä tehtiin DNA-analyysi, saattoi yhdelle vainajalle tulla monta tunnistusta eri aikoina tunnistuksen edetessä. James Gill kirjoittaa, että omaiset saivat päättää, halusivatko he jäännökset heti ensimmäisen tunnistuksen jälkeen vai halusivatko he odottaa, että kaikki jäännökset oli DNA-testattu ja mahdolliset uudet tunnistukset voitiin lisätä vainajan yhteyteen. Omaiset saivat myös päättää, halusivatko he ylipäänsä ilmoituksia myöhemmistä tunnistuksista.
Myöhemmät tutkimukset ja tunnistamiseen liittyviä numeroita
Vuonna 2006 rakennusmiehet löysivät WTC:n lähistöltä Deutsche Bank -rakennuksen katolta luujäännöksiä, joiden pääteltiin olevan peräisin WTC:n terrori-iskuista. Tämä aloitti uuden etsintä- ja kaivausprosessin, jota johti arkeologi Scott Warnasch.
Warnaschin mukaan etsintä aloitettiin lähirakennusten katoilta, mutta siirtyi myöhemmin syksyllä myös tarkastuskaivojen tutkimukseen rakennustyömaalta löytyneiden luufragmenttien myötä. Rakennusten romahtaminen oli lennättänyt materiaalia ympäristöön, joten luusirpaleita löytyi nyt yllättävistäkin paikoista.
Warnasch kertoo, että kenttätutkimuksissa oli tarkoitus varmistaa systemaattinen ja perusteellinen jäännöksien etsintä käyttäen arkeologisia menetelmiä. Tutkimukset kestivät vuoteen 2013 asti, ja niiden tuloksena löydettiin yli 1 900 luufragmenttia. Vuoteen 2013 mennessä uusia uhreja oli tunnistettu näistä jäännöksistä 13 ja yli 700 fragmenttia oli voitu yhdistää jo aiemmin tunnistettuihin uhreihin.
Bradley Adams ja kollegat julkaisivat vuonna 2022 uusia numeroita WTC-tutkimuksien tunnistuksista. Tämän mukaan 1 647 vainajaa oli tunnistettu syyskuuhun 2021 mennessä, joten vielä 1 106 tiedetyistä uhreista oli tuolloin tunnistamatta. Tunnistukset oli tehty lähes 22 000 jäännöksestä, joista 7 155 jäännöstä oli tuolloin yhä yhdistämättä tunnistettuun henkilöön.
Adams ja kollegat totesivat, että vaikka uhrien sijainti torneissa iskujen aikana ei vaikuttanut tunnistamisen onnistumiseen, oli kuitenkin selvää, että ruumiin pirstaloituminen oli suurempaa lentokoneiden törmäyskohtien yläpuolella olevissa kerroksissa.
He tutkivat vainajien ruumiiden ehjyyttä laskemalla, kuinka monta prosenttia uhrin ruumiinosista oli voitu tunnistaa hänelle kuuluvaksi verrattuna kokonaiseen ruumiiseen. Lentokoneissa olleiden uhrien ruumiinosista tunnistettiin keskimäärin 10 %, kun taas rakennuksissa kuolleiden uhrien kohdalla prosentti oli 41. Myös koneiden välillä oli suuri ero, sillä suuremmalla nopeudella törmänneen koneen (UA175) vainajien ruumiinosista tunnistettiin keskimäärin vain 2 % ja toisen pienemmällä nopeudella lentäneen koneen ( AA11) uhreista 13 %.
Inhimilliset pelastajat ja tutkijat
Antropologit Amy Mundorff ja Dawnie Steadman toteavat, että operaatio ja sen tutkimukset olivat henkisesti ja fyysisesti raskaita kaikille niiden parissa työskenneille.
Pelastustöihin osallistuneet henkilöt joutuivat pian huomaamaan, että iskusta ei juurikaan ollut pelastettavia. Jotkut pelastajat myös itse loukkaantuivat operaatiossa tai menettivät työkavereitaan.
Kuluttavaa oli myös tuntemattomien epätietoisten ja surevien omaisten kohtaaminen tietojen ja DNA-näytteiden keräämisen yhteydessä. Yhteiskunta oli osoittanut haavoittuvaisuutensa terrorismin edessä ja tämä aiheutti pelkoa. Pelon ja turvattomuuden kanssa elivät niin pelastajat, tutkijat, omaiset kuin muutkin kansalaiset.
Eri tutkimuksissa on raportoitu pelastajien ja muiden tutkinta- ja siivousurakkaan osallistuneiden pitkäaikaisista terveysongelmista. Vaikeiden olosuhteiden ja pitkien työtuntien lisäksi, pelastajat altistuivat pölylle, savulle ja erilaisille vaarallisille kemikaaleille. Suurimmat terveyshuolet ovatkin liittyneet erilaisiin hengitysteiden sairauksiin, syöpiin ja mielenterveysongelmiin.
Antropologit tragedioiden jälkitöissä
WTC-tornien pelastus- ja siivousoperaatio oli iso ponnistus myös taloudellisesti. Ekonomisti Jason Bram ja kollegat esittivät vuonna 2002 laskelmia terroristi-iskujen aiheuttamista kustannuksista. Heidän artikkelinsa mukaan pelkästään alueen siivoamiseen käytettiin 1,5 miljardia dollaria. Kustannuksiin liittyvissä tutkimuksissa ei välttämättä eritellä vainajien tunnistamiseen käytettyjä resursseja tarkemmin, mutta kyseisessä tapauksessa niistä on tuskin säästetty. Massiivisia forensisia tutkimuksia rahoittavat yleensä maiden hallitukset, kansainväliset organisaatiot ja erilaiset järjestöt.
WTC:n terrori-iskun tutkimuksien lisäksi muita massiivisia tutkimuksia ovat konflikteihin liittyvien joukkohautojen tutkimukset. Antropologi Douglas Ubelaker ja kollegat antavat esimerkkejä useista konflikteista, joiden tutkimuksissa on ollut mukana antropologeja.
Eurooppalaisina esimerkkeinä mainitaan Jugoslavian sota sekä Espanjan sisällissota. Näiden lisäksi tutkimuksia on tehty useissa Etelä-Amerikan ja Afrikan maissa. Myös useat maat, etenkin Yhdysvallat suuressa mittakaavassa, etsivät ja palauttavat kotimaahansa menneissä sodissa kuolleiden omien sotilaidensa jäännöksiä tunnistusta varten. Näissä tutkimuksissa on mukana antropologeja, kuten myös toisessa maailmansodassa kuolleiden suomalaisten sotilaiden jäännöksien palautuksissa.
Antropologit osallistuvat humanitaariseen forensiseen työhön eri tavoin ja myös eri antropologian osa-alueiden asiantuntijoita forensisten antropologien lisäksi voidaan hyödyntää eri tehtävissä.
Konfliktien yhteydessä arkeologit etsivät ja paikantavat mahdollisia joukkohautoja ja johtavat joukkohautojen kaivauksia turvaten asianmukaisen todisteiden tallentamisen. Kulttuuriantropologit puolestaan voivat osallistua tähän työhön muun muassa hoitamalla tutkimustiimin suhteita paikallisyhteisöön ja tuomalla esille yhteisöjen ääntä konfliktien jälkeen.
Antropologeilla on monipuolista tietotaitoa, jonka avulla voidaan tutkia niin konflikteihin liittyviä materiaalisia ja biologisia jäännöksiä kuin yhteiskunnallisia ja kulttuurisiakin tekijöitä.
Korjaus 26.6.2025: lause ”Tutkijat huomasivat nimittäin pian, että voimakkaat räjähdykset olivat pirstaloineet luita ja pehmytkudosta…” korjattiin muotoon ”Tutkijat huomasivat nimittäin pian, että räjähdysmäisesti tapahtuneet rakennusten sortumiset olivat pirstaloineet luita ja pehmytkudosta…”
Toimitus
- Toimittaja: Saara Toukolehto
- Kielenhuolto: Paula Vitie
- Verkkotaitto: Taru Äkräs
- Artikkelikuva: Hans Isaacson /Unsplash.com
- Kuvituskuvat:Kuva 1: Pixabay.com, kuva 2: Pixabay.com, kuva 3: Pixabay.com ja kuva 4: Pixabay.com (Pixabay License)
Luettavaa
- Bradley Adams, Julia Warnke-Sommer, Jennifer Odien, Angela Soler, 2022: Victim identification and body completeness based on last known location at the World Trade Center. Forensic Science International, 340: 111440.
- Jason Bram, James Orr, Carol Rapaport, 2002: Measuring the Effects of the September 11 Attack on New York City. Economic Policy Review 8:2:5-20.
- James Gill, 2006: 9/11 and the New York City Office of Chief Medical Examiner. Forensic Science, Medicine and Pathology, 2:1:29.
- Gaille Mackinnon, Amy Mundorff, 2006: The World Trade Center: September 11th, 2001. Teoksessa Forensic human identification: an introduction. CRC Press.
- Amy Mundorff AZ, Dawnie Steadman, 2003: Anthropological Perspectives on the Forensic Response at the World Trade Center Disaster. General Anthropology, 10:1:1–5.
- Amy Mundorff, 2014: Anthropologist-directed triage: three distinct mass fatality events involving fragmentation and commingling of human remains. Teoksessa Commingled Human Remains: Methods in Recovery, Analysis, and Identification. Academic Press.
- Paul Sledzik, Dennis Dirkmaat, Robert Mann, Thomas Holland, Amy Mundorff, Bradley Adams, Christian Crowder, Frank DePaolo, 2009. Disaster Victim Recovery and Identification: Forensic Anthropology in the Aftermath of September 11. Teoksessa Hard evidence: case studies in forensic anthropology. Routledge.
- Erin Smith, Lisa Holmes, Brigid Larkin, 2021: Health Trends among 9/11 Responders from 2011–2021: A Review of World Trade Center Health Program Statistics. Prehospital and Disaster Medicine 36(5):621–626.
- Douglas Ubelaker, Austin Shamlou, Amanda E. Kunkle, 2019: Forensic anthropology in the global investigation of humanitarian and human rights abuse: Perspective from the published record. Science & Justice 59: 2:203–209.
- Scott Warnasch, 2016. Forensic archaeological recovery of a large-scale mass disaster scene: lessons learned from two complex recovery operations at the World Trade Center site. Journal of Forensic Sciences 61:3:584–593.
