Lääketieteen käsityksiä määrittelevä biomedikaalinen ajattelu ohjaa käsityksiämme terveydestä ja sairaudesta. Olisiko sen rinnalle hyödyllistä nostaa myös muita näkökulmia? Voivatko psykofyysinen fysioterapia ja lääketieteen antropologia tuoda laaja-alaisempaa näkökulmaa sairauksien tarkasteluun?
Kehon ja mielen ykseydestä on puhuttu ei-länsimaisissa filosofioissa, esimerkiksi buddhalaisuudessa, kauan ennen kuin termi tuli käyttöön länsimaissa.
Itselleni kehon ja mielen maailma avautui 2000-luvun alussa fysioterapiaopintojen kolmantena vuonna, psykofyysisen fysioterapian vapaavalintaisella kurssilla.
Kuuluin siihen harvaan joukkoon, jota aihe vuosikurssillamme kiinnosti. Yleinen asenne oli epäluuloinen – psykofyysistä lähestymistapaa pidettiin huuhaana.
Psykofyysisestä fysioterapiasta kehomielen äärelle
Psykofyysinen fysioterapia on kehittynyt psykologien, psykiatrien ja fysioterapeuttien yhteistyönä kokonaisvaltaiseksi ja kokemukselliseksi terapiamuodoksi, jota sovelletaan yleisimmin psykiatrisessa kuntoutuksessa.
Sen juuret löytyvät suomalaisesta, ruotsalaisesta ja norjalaisesta fysioterapiaperinteestä.
Itselleni lähestymistapa tarjosi fysioterapiaan puuttuvan palan, jota ilman olin ollut lähellä keskeyttää opinnot. Kuntoutuksesta nimittäin puuttui mielestäni oleellinen osa.
Koin, että työskentely ihmisten parissa ei voi keskittyä pelkästään fysiologiaan ja fyysiseen kehoon, vaan siinä pitää ottaa huomioon kehon ja mielen kokonaisuus.
Psykofyysisessä fysioterapiassa puhutaan kokonaisuudesta, jonka muodostavat jatkuvassa vuorovaikutuksessa olevat keho ja mieli.
Vuorovaikutuksen ajatellaan tapahtuvan molempiin suuntiin. Kehon tuntemukset vaikuttavat mieleen. Tunteet ja ajatukset taas heijastuvat kehon liikkeisiin, asentoihin sekä ihmisen kokemukseen omasta kehostaan.
Tässä määritelmässä keho ja mieli määrittyvät toisistaan erillisiksi asioiksi, joiden välillä on vuorovaikutusta.
Toisenlaisen lähestymistavan tarjoaa esimerkiksi vammaistutkija Margaret Pricen termi kehomieli. Se korostaa, että henkiset ja fyysiset prosessit eivät pelkästään vaikuta toisiinsa vaan myös synnyttävät toisiaan.
Price ammentaa psykoterapeutti Babette Rothschildin traumatutkimuksesta. Sen mukaan keho ja mieli tulee käsittää täysin integroituneina toisiinsa: yhtenä kehomielenä.
Samanlainen ajatus löytyy myös buddhalaisesta filosofiasta ja myöhemmästä traumatutkimuksesta, jonka teorioita hyödynnetään psykofyysisessä fysioterapiassa.
Kehomieli ajassa ja paikassa
Näkökulmani lääketieteelliseen tietoon ja aiempaan ammattiini fysioterapeuttina on laajentunut antropologisen ymmärryksen myötä.
Se on tuonut näkyväksi aiempaa selvemmin sen, kuinka monet itsestään selvältä tuntuvat asiat ovat kulttuurisesti ja sosiaalisesti rakentuneita – esimerkiksi minuus.
Vaikka kehon ja mielen yhteydessä on kysymys biologisista ja psykologisista ilmiöistä, on kyse samalla kulttuurista. Oma käsitykseni aiheesta ei ole universaali totuus, vaan laajalti länsimainen tapa jäsentää asiaa.
On olemassa kulttuureja, joissa jopa kehon ulkopuolisia elementtejä käsitetään osaksi minuutta. Tällöin kysymys kehon ja mielen yhteydestä laajenee koskettamaan ympäröivää maailmaa.
Esimerkiksi Mesoamerikan mixtecit ajattelevat, että samanaikaisesti maailmaan tulevat elävät olennot liittyvät toisiinsa. Samalla hetkellä syntyvällä eläimellä ja ihmisellä on yksi sielu ja yhteinen tietoisuus.
Lääketieteen antropologia lähestyy lääketiedettä yhtenä kulttuurina muiden joukossa. Käsitykset terveydestä, sairaudesta, hoivasta ja kuntoutuksesta rakentuvat sosiaalisesti. Yhteiskuntien ja kulttuurien muuttuessa myös nämä käsitykset muuttuvat.
Näin on käynyt myös psykofyysiselle fysioterapialle, jonka asema suomalaisessa terveydenhuollossa on siirtynyt viimeisen 20 vuoden aikana marginaalista kohti valtavirtaa.
Tänä päivänä psykofyysinen fysioterapia on osa perusterveydenhuoltoa ja erikoissairaanhoitoa. Se on yksi Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiamuodoista.
Se on myös ala, jonka vaikuttavuudesta käydään yhä keskustelua. Viime aikoina esimerkiksi HUS on päättänyt lopettaa psykofyysisen fysioterapian ostopalvelut vedoten siihen, että se ei ole näyttöön perustuvaa hoitoa.
Rajat virallisesti hyväksytyn ja huuhaana pidetyn hoidon välillä ovat siis häilyvät. Onkin tärkeää kysyä, minkälaista tutkimustietoa pidetään riittävänä näyttönä ja kuka sen määrittelee.
Käsitykset kehon ja mielen yhteydestä osana terapeuttista kulttuuria
Psykofyysistä terapiaa ympäröivä kulttuuri on muuttunut Suomessa huimasti sitten 1980-luvun. Puhe kehon ja mielen yhteydestä, kokonaisvaltaisuudesta ja ylipäänsä mielenterveydestä on terapeuttisen kulttuurin myötä tullut osaksi arkea.
Sosiaalipsykologit Mikko Saastamoinen ja Pekka Kuusela esittävät, että terapeuttisen kulttuurin taustalla on psykologisten tieteiden popularisoituminen, mutta terapeuttinen kulttuuri jakaa yhteisiä arvoja myös uusliberalismin kanssa.
Yksilön psykologisten ominaisuuksien ja vapauden, vastuun ja yritteliäisyyden korostaminen saattaa johtaa kriittisyyden puutteeseen yhteiskunnallisia rakenteita kohtaan.
Viime vuosikymmenten uusliberalismiin liittyvä individualistinen eetos ja yhteiskunnan markkinallistuminen ovat luoneet hyvän maaperän terapeuttisen kulttuurin kukoistukselle.
Kuten antropologi Daena Funahashi esittää, taloutta pyritään kasvattamaan maksimoimalla yksilöiden suorituskykyä ruumiin ja mielen hallinnalla.
Olisi kuitenkin liian yksinkertaista ajatella, että mielen hallinnan keinot hyödyttäisivät pelkästään taloutta. Kehomieli-menetelmiä, kuten psykofyysistä fysioterapiaa tai self help -kirjallisuutta, voidaan valjastaa eri tarkoituksiin.
Ne voidaan nähdä osana ajattelua, jossa jokainen on oman onnensa seppä ja yksin vastuussa niin onnistumisistaan kuin epäonnistumisistaankin.
Menetelmät voidaan nähdä myös keinoina helpottaa yksilön taakkaa. Ne voivat auttaa pysähtymään ja arvioimaan omaa tilannetta, esimerkiksi työolosuhteita. Tällöin ne voivat myös olla osa vastarinnan muotoja suorituskeskeisessä ympäristössä.
Lääketieteellinen tieto sivuuttaa kokemuksen merkityksen
Lääketieteellisen tiedon kulttuurisuus on tärkeää tunnistaa. Tieto vaikuttaa kokemukseen: se, minkälaista tietoa ihmisellä on sairaudesta, vaikuttaa perustavanlaatuisesti siihen, miten hän sairauden kokee.
Historioitsija Rob Boddice lähestyy tunteita biokulttuurisena ilmiönä. Kirjassaan Tunteiden historiaa hän esittää, että tunteet ovat täysin kulttuurisidonnaisia. Tämä tarkoittaa, että tunteet syntyvät ja koetaan aina suhteessa ympäröivään maailmaan. Tunnekokemus värittyy siis kulttuurisesti.
Samoin kuin keho ja mieli ovat vuorovaikutuksessa keskenään, vallitsee myös kehon, mielen ja kulttuurin välillä vuorovaikutuksellinen suhde.
Tiedolla ja käsityksillä, ja siten kulttuurilla, on siis paljon valtaa. Lääketieteen tuottama tieto myös määrää sen, minkälaista hoitoa tarjotaan.
Tiedon ja hoitokäytäntöjen suhdetta voi pohtia esimerkiksi traumaa koskevan antropologisen tutkimuksen valossa.
Antropologien Lotte Meinertin ja Susan Reynolds Whyten mukaan biomedikaalinen ajattelu määrittelee traumaa koskevia sairaus- ja terveyskäsityksiä länsimaisessa kulttuuripiirissä.
Biomedikaalisen näkemyksen mukaan sairaudet ovat itsenäisiä biologisia kokonaisuuksia, jotka paikantuvat tiettyihin elimiin. Ne ovat erillään toisista sairauksista ja riippumattomia sosiaalisesta ja kulttuurisesta kontekstista, jossa ne syntyvät.
Tämän näkemyksen mukaan psyykkisen trauman aiheuttamat stressioireet juontuvat aivotason vaurioista, jotka syntyvät traumaattisen tapahtuman seurauksena.
Kun trauma nähdään biomedikaalisesti, sen hoito keskittyy tavallisesti yksilöön ja yksilön aivojen tai käyttäytymismallien korjaamiseen.
Meinert ja Reynolds Whyte esittävät, että laajempi ymmärrys oireita aiheuttavista yhteisön ja kulttuurin rakenteista on usein edellytys hyvälle hoidolle. On oleellista ymmärtää trauman suhteellisuus muihin ilmiöihin ja ottaa huomioon sosiaalisten ja ympäristöllisten olosuhteiden merkitys.
Biomedikaalinen näkemys sairauksiin ja terveydenhuollon järjestelmän vaikutus näkyivät myös työssäni psykofyysisenä fysioterapeuttina. Koin, että työnteon tiukat raamit eivät mahdollistaneet tarpeeksi luovaa ja asiakaslähtöistä toimintaa.
Pääosa asiakaskohtaamisista tapahtui yksilötapaamisina vastaanottohuoneessa: irrallisena ihmisten arjesta ja elinpiiristä.
Koin, että tämä heikensi mahdollisuuksia pysyvämmän muutoksen tukemiseen. Samalla tunsin, etten ollut saanut koulutuksestani riittäviä eväitä laajemman otteen tuomiseksi terapiatyöhön.
Tutustuminen lääketieteen antropologiaan auttaa ymmärtämään, että kyseessä ei ollut vain koulutuksen riittämättömyys.
Saamani koulutuksen taustalla oleva käsitys kehomielestä ei riittävästi tunnistanut kehomielen kietoutumista laajempiin yhteisöihin, kulttuureihin ja yhteiskunnan rakenteisiin.
Kehomieli laajentaa käsityksiä sairaudesta ja terveydestä
Biomedikaalinen tutkimus ei yksin tuota parhaita hoitokäytänteitä tai ymmärrystä sairauksien syistä. Lääketieteen rinnalle tarvitaan näkökulmia, jotka huomioivat sosiaaliset, kulttuuriset ja historialliset rakenteet sekä kohtaamisten merkityksen.
Voisivatko ne olla olemassa yhtä aikaa toinen toisiaan täydentävinä näkemyksinä?
Psykofyysinen fysioterapia lähestymistapana mahdollistaa jossain määrin näiden näkemysten yhdistämisen. Siinä biomedikaaliseen tietoon yhdistyy pyrkimys ottaa ihminen huomioon sekä psykofyysisenä että psykososiaalisena kokonaisuutena.
Diagnoosista riippumatta ihminen kohdataan kiireettä ja hänelle annetaan tilaa pohtia, mikä on hänen elämänlaatunsa kannalta oleellisin tavoite terapiatyöskentelylle.
Ymmärrykseni ihmisen hyvinvoinnista alkoi kehon ääreltä fysioterapian opinnoista, josta se laajeni psykofyysisen fysioterapian myötä kehon ja mielen kokonaisuudeksi.
Nyt matka jatkuu antropologian avatessa uuden kulttuurisen ja sosiaalisen ulottuvuuden käsitykselleni kehomielestä.
Kehomielen monet ulottuvuudet -artikkelisarja
Tässä sarjassa lähestytään käsityksiä kehomielestä, eli kehon ja mielen kokonaisuudesta niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Artikkelit syntyivät osana akatemiatutkija Henni Alavan Tampereen yliopistolla keväällä 2025 ohjaamaa Kehon ja mielen antropologiaa -kurssia.
Toimitus
- Toimittaja: Ninnu Koskenalho
- Kielenhuolto: Paula Vitie
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Kuvitus: Unsplash
- Artikkelikuva: Ina Rantanen
Luettavaa
- Boddice, Rob 2022: Tunteiden historia. Vastapaino.
- Funahashi, Daena A. 2023: Untimely Sacrifices: Work and Death in Finland. Cornell University Press.
- Lotte Meinert, Lotte & Reynolds Whyte, Susan 2020: Legacies of Violence: The Communicability of Spirits and Trauma in Northern Uganda. Teoksessa: Jens Seeberg, Andreas Roepstorff, Lotte Meinert (toim.) Biosocial Worlds. Anthropology of Health Environments beyond Determinism. UCL Press.
- Price, Margaret 2014: The Bodymind Problem and the Possibilities of Pain. Hypatia 30(1): 268–284.
- Rothschild, Babette 2000: The Body Remembers: The Psychophysiology of Trauma and Trauma Treatment. Norton.
- Saastamoinen, Mikko & Kuusela, Pekka 2021: Terapeuttinen ja työväenluokkainen kansalaisuus. Teoksessa Kristiina Brunila, Esko Harni, Antti Saari & Hanna Ylöstalo (toim.) Terapeuttinen valta. Onnellisuuden ja hyvinvoinnin jännitteitä 2000-luvun Suomessa. Vastapaino.
