Yle uutisoi kesällä Berliinin ratkaisusta jättää kaupungin nurmialueita ajamatta ja antaa niittymäisen kasvuston rehottaa villinä. Tämän kaltaiset ratkaisut viilentävät ilmastokriisin kuumentamia kaupunkialueita ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta. Molemmat ovat tutkitusti kiinteästi toisiinsa liittyviä ilmiöitä.
Maaseudun tulevaisuus puolestaan uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan ihmisten kyky tunnistaa lajeja heikkenee länsimaissa. Tulos on huolestuttava, koska ihmiset välittävät sellaisesta minkä tuntevat. Avain vastavuoroisen suhteen syntymiseen on toisen osapuolen huomioiminen: katse, mielenkiinto ja uteliaisuus toimivat lähtökohtana toisen kohtaamiselle. Tämän vuoksi tunnistamisella on merkitystä.
Etnografisessa tutkimuksessani tarkastelen kaupunkien viheralueiden villiinnyttämistä. Ihmistä laajemman luonnon tunnistaminen on tutkimuksessani keskeinen tekijä ihmisen ja ympäristön välisen suhteen muodostumisessa. Mitkä tekijät ohjaavat katsettamme ja sitä kautta kiinnostustamme tiettyyn suuntaan?
Näkemykseni mukaan aiempien sukupolvien maailmankuvan muodostumisen lähteenä on toiminut ihmisen elinpiiri ja siitä saatava toimeentulo. Teollisesta vallankumouksesta alkanut teknologinen kehitys on muovannut luontosuhteemme epäsuoremmaksi. Kaupungeissa maanpinta peitetään asfaltilla ja muilla päällysteillä, kun taas puistot rakennetaan luontoa jäljitteleviksi kokonaisuuksiksi, joista monet luonnon epämiellyttäviksi koetut piirteet, kuten hajoamistuotteet ja hyönteiset, pyritään poistamaan.
Tämän kulttuurisen kehityksen taustalla vaikuttavat valistuksen ajalta periytyvät aatesuuntaukset ja moraalikäsitykset, joiden vaikutusta Suomessa lisäsivät aikanaan kansallisvaltion perustamisen pyrkimykset. Perinteentutkija Marjukka Piirainen katsoo, että hyvän kansalaisen malli ja ajan hygieniakäsitykset levisivät valistusliikkeen mukana ja tekivät pihapiireistä ja portinpielistä asukkaidensa moraalin heijastumia.
Siisti ja kunnossa pidetty ympäristö oli osoitus hyveellisyydestä, kun vastaavasti hoitamaton ympäristö oli moraalisen rappion merkki. Sotien jälkeisellä ajalla hoidetusta nurmikosta muodostui keskiluokkaisen hyvinvoinnin symboli.
Tämän kehityskulun leimaavana ominaisuutena on ollut ihmiskeskeinen ajattelu, joka ei ole jättänyt tilaa muille lajeille. Nyt luontokadon ja ilmastokriisin seuraukset ovat suunnanneet katseemme sinne, mikä on pitkään jäänyt huomiotta. Käsillä oleva kulttuurinen muutos, jossa luonnon merkitys asuinympäristöjen houkuttelevuustekijänä korostuu, on nähtävissä esimerkiksi Tanskassa, jossa valituksen aiheeksi on muodostunut liiallinen nurmien leikkaaminen.
Luonnontilan ennallistaminen ja monimuotoisuuden lisääminen ilmastokriisiin sopeutumiseksi aiheuttavat muutoksia ympäristössä. Villit kaupunkiniityt ja lahopuu eivät sovi totunnaisiin kulttuurisiin käsityksiin siisteydestä ja hyötyajattelusta.
Kysymys kuuluukin, missä määrin olemme valmiita vähentämään nurmenleikkuuta ja haravointia ja jättämän kasvijätettä ja lahopuuta raivaamatta – siis sallimaan siivottomuutta, rikkakasveja ja hyönteishäiriötä omassa elinpiirissämme?
Toimitus
- Toimittaja: Saara Toukolehto
- Verkkotaitto: Martta Mustalahti
- Artikkelikuva: engin akyurt/Unsplash
Lukemista
- Aula, Inkeri 2018: Aistikävely kaupunkimaisemaan. Elore, 25(1).
- Mikkonen, Jukka ja Raatikainen, Kaisa 2024: Aesthetics in Biodiversity Conservation. The Journal of Aesthetics and Art Criticism, 82(2), 174–190.
- Piirainen, Marjukka 2022: Kansan ja kasvien kasvatusta : puutarhatieto kainuulaisen pihakulttuurin muutoksessa
- Seppä, Tiina; Venäläinen, Juhana ja Laurén, Kirsi 2025: Pitkospuiden hoiva: Luonnon säilyttämisen ja virkistyskäytön sommittumat. Teoksessa Kalevalaseuran Vuosikirja (Vol. 2025, Numero 104, s. 188–210).
