Sakbe-dokumenttielokuvassa syvennytään elämänpolkuihin Mayojen metsässä. Jukatanin niemimaa on muutosten kourissa poleemisen Maya-junareitin avaamisen myötä. Paikalliset pohtivat alueensa biokulttuurista tulevaisuutta pysyvyyden ja muuttoliikkeiden ristivedossa.
Landy Riveros on kolmekymppinen väitöskirjantekijä, joka tutkii nuorten siirtymistä korkeakoulusta työelämään tilanteessa, jossa koulutus ei enää takaa nuorille sosiaalista nousua. Hän on uudisraivaajien lapsenlapsi ja pienviljelijöiden tytär, joka on kotoisin eteläisen Meksikon rajaseudulta, metsäisestä Calakmulin kunnasta.
Riveros on sisarustensa kanssa sukunsa ensimmäisiä korkeasti koulutettuja, jotka ovat joutuneet etsimään töitä esimerkiksi Riviera Mayan turistirannoilta. Turistien vuoksi Jukatanin niemimaata halkoo nyt Maya-juna, joka avaa uusia nopeita yhteyksiä, mutta samalla se myös luo ylitsepääsemättömän muurin muun suuntaiselle ja monilajiselle liikkuvuudelle, esimerkiksi jaguaareille.
Jukatanin niemimaan teillä, raiteilla ja poluilla muutos ja muuttoliike yhdistyvät kysymyksiin sosiaalisesta ja ekologisesta liikkuvuudesta ja toisaalta toiveesta jäädä paikalleen.
Dokumenttielokuvan otsikko sakbe viittaa muinaisten mayojen rakentamiin valkoisiin maanteihin. Sakbella on kuitenkin laajempi merkitys. Arkeologi Angela Kellerin mukaan mayankielinen sana be voi tarkoittaa väylää, kinttupolkua tai maantietä.
Mayat viittaavat sanalla symbolisesti elämänkulkuun ja kohtaloon: kuulumisia kysyttäessä viitataan tiehen, tien päättäminen merkitsee tavoitteen saavuttamista ja kylän vanhimpia kutsutaan tiennäyttäjiksi.
Sakbella on viitattu myös linnunrataan ja erilaisiin kanaviin: Takan hormiin, vesikanavaan, verisuoniin ja jopa napanuoraan. Elämänkierto on tiellä kulkemista ajassa, jossa risteyskohdat ovat epävarmoja, selittämättömiä muutostiloja.
Mayoille tien pituus välimatkoissa tai sen rakennettu olemus ei tee siitä merkittävää pääväylää. Tärkeä sakbe voi siis olla metsän keskellä risteilevä kinttupolku, joka on luotu kasvillisuutta raivaamalla.
Antropologiassa polkujen tutkimusta on tehnyt erityisesti Tim Ingold. Hän erottelee matkaajan, joka siirtyy paikasta a paikkaan b, kulkijasta, jolla on avoin tutkiva asenne. Tällöin matka on merkittävämpi kuin itse päämäärä.
Polut syntyvät kollektiivisesti, muuten ne olisivat vain yhdet jalanjäljet. Polut kertovat tarinoita. Ne ovat kehollisia kokemuksia maan ja ilman välissä, elävässä luonnossa, ja niillä on historiansa.
Biokulttuurinen moninaisuus kytkee perinteiden ja tulevaisuuden tiet
Dokumenttielokuvassa vieraillaan Calakmulin lisäksi Puucin biokulttuurisella suojelualueella. Biokulttuurisesta moninaisuudesta on tullut Mesoamerikassa tärkeä käsite, jolla korostetaan kulttuurisen moninaisuuden yhteyttä luonnon moninaisuuteen.
Elokuvassa mayataustainen Uc:n perheen isä on siirtänyt mayakielistä lääkekasvitietoaan pojilleen, jotka ovat oppineet niiden latinankieliset nimet yliopistossa. He pyrkivät vaalimaan perinteistä, ekologista milpa-metsäpuutarhaansa muutosvastarintaisesti tapana suojella luontoa ja pitää yllä perinteisiä luontosuhteita.
Biokulttuurinen moninaisuus on käsite, joka luotiin 80- ja 90-luvuilla. Sen alkuperäksi usein mainitaan kansainvälinen etnobiologian julistus, eli Belémin julistus vuodelta 1988. Siinä viitataan luonnon ja kulttuurin erottamattomaan yhteyteen. Myöhemmin käsitettä ovat jatkojalostaneet muun muassa antropologit Luisa Maffi ja Darrell Posey.
Biokulttuurinen moninaisuus tarkoittaa ”elämän verkkoa” – luonnon, kulttuurin ja kielen monimuotoisuutta, jotka ovat toisiinsa yhteydessä ja mahdollisesti myös kehittyneet rinnakkain.
Nykyään käsite on levinnyt eritoten Latinalaisessa Amerikassa ja laajentunut rinnakkaiskäsitteisiin, joita ovat esimerkiksi biokulttuurinen perintö, biokulttuurinen suojelu ja biokulttuurinen oikeus.
Biokulttuurinen moninaisuus vahvistaa ajatusta siitä, että myös perinteinen milpa-metsäpuutarha ja paikoilleen jääminen on vaihtoehtoinen ja vastavoimainen sakbe, eli tulevaisuudentie, alueen turistivetoiselle, junan lailla kiitävälle kehitykselle.
Dokumenttielokuva osana tutkimusta
Elokuvan tekeminen osana tutkimusta on sekä antoisaa että monimutkaista. Tutkijan näkökulmasta elokuvan avulla sekä yhteistyötahojen aiheista että kollektiivisuudesta voi saada erilaisella tavalla näkyvämpää. Oli yllättävää, miten innokkaasti elokuvaan haluttiin osallistua, toisin kuin käy usein perinteisten, anonymisoitujen haastattelujen kohdalla.
Osallistujien innostus asetti samalla tutkijan haastavaan rakoon, sillä filmillä esiintyminen ei tarjoa sitä suojaa, mitä tutkimustyössä yleensä tutkittaville tarjotaan etenkin käsiteltäessä politisoituneita aiheita.
Tässä elokuvassa päädyttiin siihen, että elokuvan päätekijät ottivat elokuvan sisällön omalle vastuulleen. Kaikki osallistujat kuitenkin saivat kommentoida raakaeditoitua versiota.
Päätimme jo varhain, että elokuvassa ohjaajat, eli kuvaaja ja tutkija, eivät piiloudu kameran taakse häivytetyiksi tai ikään kuin neutraaleiksi tekijöiksi, vaan he ovat rehellinen osa kuvaustilannetta.
Mielestämme tätä positiota voisi etnografisissa elokuvissa tutkia kriittisesti enemmänkin. Dokumentaarinen elokuva on lopulta aina kuvaajan, käsikirjoittajan ja leikkaajan luoma kokonaisuus, vaikka rakennuspalikat ovatkin hetkiä todellisuudesta.
Tiedeviestinnällisyyden ja elokuvallisen ilmaisun yhdistäminen on dokumentaristille mielenkiintoinen haaste. Elokuvaa tehdessä pohdimme, kuinka avata tutkimukselle tärkeitä käsitteitä ja monimutkaisia teemoja liukumatta yksinkertaistuksiin, mutta säilyttäen myös draamallisen tarinankerronnan muodon.
Halusimme alusta asti pyrkiä rakentamaan kokonaisuudesta mukaansatempaavan myös aihetta tuntemattomalle, akateemisen maailman ulkopuoliselle katsojalle. Haastatteluihin pohjaava elokuva nojaa paljon haastateltavien itsensä karismaan, mutta myös avoimuuteen, joka syntyy elokuvantekijöiden ja haastateltavan keskinäisestä luottamussuhteesta.
Elokuvan päähenkilö Riveros osallistui elokuvantekoon Calakmulissa haastattelemalla myös itse ehdottamiaan henkilöitä. Tämä sai hänet innostumaan elämäntarinamenetelmästä, jota Riveros nyt soveltaa omassa tutkimuksessaan.
Artikkelia varten Riveros lähetti seuraavan pohdintansa elokuvanteosta:
”On uskomatonta, että minulle tuli mahdollisuus osallistua tällaiseen dokumenttielokuvaan, en uskonut sitä todeksi ennen kuin näin itseni ruudulla. Ensin tunsin itseni noloksi, mutta sitten ajattelin, että ääneni voisi kertoa tarinan, joka ansaitsee tulla esiin – sen todellisuuden, jota me Maya-metsän lapset, nuoret, naiset ja miehet elämme.
Uskon, että tällaiset dokumentit auttavat meitä tutustumaan ihmisiin, joilla on erilainen elämäntapa. Ne herättävät uteliaisuutta muita alueita kohtaan ja tekevät meistä inhimillisempiä. Olen kiitollinen siitä, että sain olla osa tätä kokemusta.
Minulle jäi kauniita muistoja kuvauspäivistä Calakmulissa, erityisesti rajalla tekemästämme uroteosta. Yrityksemme päästä Meksikon ja Guatemalan rajalle sadekaudella oli todellinen seikkailu. Hanna, Kerttu, nuori paikallinen opas ja minä kävelimme laidunmailla tulvien keskellä ilman GPS:ää ja polviin ulottuvassa mudassa. Etenimme aistit tarkkana, josko törmäisimme johonkin Calakmulin neljästä myrkkykäärmeestä tai viidestä kissaeläimestä.
Minun on myönnettävä, että vaikka olen asunut koko ikäni viidakossa, sen valtavuus ja mysteeri herättävät minussa edelleen syvää kunnioitusta, jopa pelkoa. Siellä, jossain lähellä rajaa, muistin tarinat metsästäjistä ja maanviljelijöistä, jotka olivat eksyneet metsään. Muistelin kyläläisten varoituksia joen vedenpinnan äkillisestä noususta. Olen todella kiitollinen siitä, että sain olla mukana. Olimme rohkeita, ja palasimme vahingoittumattomina, uupuneina mutta ehjinä.”
Katso elokuva
Katso lisää materiaalia dokumenttielokuvan YouTube-kanavalta @SakbeMayaForest.
Tekijät
- Ohjaus: Kerttu Matinpuro ja Hanna Laako
- Kuvaus ja editointi: Kerttu Matinpuro
- Yhteistyössä Itä-Suomen yliopisto
- Elokuvan tekoa on tukenut Koneen säätiö
Toimitus
- Toimittaja: Niina Ahola
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Kuvitus: 1: Hanna Laako, 2.-4.: Kerttu Matinpuro
- Artikkelikuva: Hanna Laako
Luettavaa
- Ingold, Tim 2010: Footprints through the weather-world: walking, breathing, knowing. The Journal of the Royal Anthropological Institute, 16.
- Ingold, Tim, ym. 2024: Conversations with Tim Ingold: Anthropology, Education and Life. Scottish Universities Press.
- Keller, Angela H. 2010: A Road by Any Other Name: Trails, Paths, and Roads in Maya Language and Thought. Teoksessa Landscapes of Movement: Trails, Paths, and Roads in Anthropological Perspective. Toimittaneet James E. Snead, Clark L. Erickson ja J. Andrew Darling. University of Pennsylvania Press.
- Laako, Hanna 2025: Purukuminvaluttajien historia paljastaa Mayojen metsän valtasuhteet. AntroBlogi.
- Maffi, Luisa 2001: On Biocultural Diversity. Smithsonian Institution Press.
- Maffi, Luisa ja Woodley, Ellen 2010: Biocultural Diversity Conservation. A Global Sourcebook. Earthscan.
