Siirry suoraan sisältöön

Jasmiini Pylkkänen

Jasmiini Pylkkänen on tohtorikoulutettava, jonka ympäristöantropologinen tutkimus tarkastelee kaivosteollisuuteen liittyvien riskien hallintaa ja oikeuttamista eri toimijoiden näkökulmista. Hänen kenttänsä sijaitsee Pohjoismaiden ja Kanadan arktisilla ja subarktisilla alueilla. Pylkkäsen väitöstutkimus on osa monitieteellistä Resource Extraction and Sustainable Arctic Communities (REXSAC) -tutkimushanketta.

Kirjeitä kentältä: Arktinen tutkimus ja heittäytymisen taito

Kenttätöiden luonteeseen kuuluu, että kaikkeen ei voi varautua etukäteen. On muutettava suunnitelmaa, jos alkuperäinen idea ei toimi; ja on uskallettava tarttua uusiin tilaisuuksiin, jos niitä osuu kohdalle. Aluksi yllätykset ja muutokset voivat tuntua stressaavilta, mutta kun on avoimin mielin ja sinnikäs, monesti se palkitaan. Vastoinkäymiset ovat usein jopa paljon hyödyllisempiä ja opettavaisempia kuin odotusten mukaan sujuneet tilanteet.

Kirjeitä kentältä: Lumen ja jään tajun jäljillä

”Miten voit olla varma siitä, että jaksat paneutua samaan tutkimusaiheeseen neljän vuoden ajan?” Tämä on kysymys, johon moni alkuvaiheen väitöskirjatutkija joutuu vastaamaan sekä tuttavien kysellessä urakuulumisia että epävarmuuden peikon hiipiessä oman pään sisälle. Koska tutkin kaivoskiistoja ja ympäristönhallintaa, vastaan yleensä tällaisiin kysymyksiin tutkimusaiheeni yhteiskunnallista tärkeyttä liputtaen. ”Nämä asiat vaikuttavat erittäin paljon paikallisten ihmisen elämään ja aiheuttavat päänvaivaa viranomaisille ja poliitikoille, joten lisää tutkimusta tarvitaan”, saatan sanoa.