Siirry suoraan sisältöön

Kulttuurishokki

Kulttuurishokki-sarja esittelee joka sunnuntai-ilta uusia näkökulmia tuttuihin tapoihin ja muiden kulttuurien elämänmenoon. Alunperin erityisesti somekanaviimme suunniteltu sarja vie lukijat matkalle ympäri maailmaa ja ihmiskunnan historiaa. Millaisia tapoja, käytäntöjä, uskomuksia ja järjestelmiä muualla maailmassa on kehitetty? Entä millaisia selityksiä omien kulttuuristen tapojemme takaa löytyy?

Kulttuurishokilla viitataan shokkiin, jonka ihminen kokee vieraassa kulttuurisessa ympäristössä. Kulttuurisen sopeutumisen prosessiin kuuluu useita vaiheita. Suomalaissyntyinen antropologi Kalervo Oberg tutki näitä jo 1950-luvulla. Oberg nimesi kulttuurishokin eri vaiheet kuherruskuukausivaiheeksi, kriisivaiheeksi, toipumisvaiheeksi ja sopeutumisvaiheeksi. Viides vaihe on käänteinen shokki, joka koetaan palatessa alkuperämaahan.

AntroBlogin Kulttuurishokeissa ei ainoastaan kurkistella tapohin eri puolilla maailmaa, vaan käännetään katse myös Suomen sisältä löytyviin sosiaalisiin ja kulttuurisiin ilmiöihin. Varaudu yllättymään, ihmettelemään ja oivaltamaan! Kulttuurishokkeja julkaistaan myös videoiden muodossa.

Keväästä 2016 saakka ilmestynyttä sarjaa kirjoittavat Ninnu Koskenalho ja Emmi Huhtaniemi.

Unisieppari lapsen suojelijana

Unisieppari on Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen suojeluesine, joka varjelee lapsia unien tuomilta sairauksilta ja pahoilta hengiltä. Pyöreään kehikkoon punottu verkko, josta roikkuu sulkia ja helmiä, on nykyään tuttu niin koruista, vaatteista kuin sisustuselementeistä.

Vessapaperin kulttuurihistoriaa

Wc-paperin historia on yllättävän lyhyt ottaen huomioon, että tarpeiden tekeminen on yhteistä kaikille ihmisille. Suuressa osassa maailmaa suositaan vedellä puhdistautumista vessakäynnin jälkeen. Paperin käyttö on kuitenkin kasvussa vaurastuvissa maissa, joiden keskiluokka kasvaa. Vessapaperin kulutuksen kasvu heijastelee globaalien markkinavoimien ja kulutuskulttuurin leviämistä.

Durian, kielletty hedelmä

Metron ovessa Bangkokissa on rivi tuttuja kieltomerkkejä. Ei tupakointia, ei ruokaa tai juomaa… ja mikäs tämä on? Kiellettyjen asioiden listalla on jotain pyöreää ja piikikästä. Se on durian-hedelmä, kaakkois-Aasian ristiriitaisia tunteita herättävä herkku, joka tunnetaan hajustaan.

Satiirilla öljyhanketta vastaan

Koillis-USA:ssa eräs uusi öljyputki on kaavoitettu kulkemaan alkuperäiskansojen pyhien maiden halki. Lokakuussa 2019 öljy-yhtiö Enbridge ilmoitti hyvityksenä luovuttavansa alueen alkuperäisväestölle täyden kontrollin reitin viimeisestä 30 kilometristä. Osuuden, jota projektissa kutsutaan nimellä Peace Pipeline, ottaa haltuunsa Indigenous Pipeline Council, IPC.