Uutiskommentit

Ylen presidenttiehdokkaiden haastatteluissa ehdokkailta kysyttiin lähes täsmälleen samat kysymykset. Lyhyeen uutiseen oli tästä materiaalista leikattu kuitenkin vain hyvin pieni osa. Uutislähetyksessä näimme ja kuulimme, kuinka kahdelta miespuoliselta ehdokkaalta, Sauli Niinistöltä ja Pekka Haavistolta, kysyttiin Suomeen kohdistuvista uhkakuvista. Laura Huhtasaarelta taas kysyttiin mieheensä rakastumisesta.

Suomi 100 -tarra koristaa ruisleipäpakkausta ja radiojuontaja kertoo, kuinka juuri soinut biisi on osa Suomen satavuotista historiaa. Lukuisat puheet muistuttavat meitä tänään siitä, kuinka sota vaihtui rauhaksi ja köyhyys väistyi vaurauden ja edistyksen tieltä. Eduskunnan juhlaistunnossa viittaukset kansainvälisiin tilastoihin valjastetaan todistamaan tätä edistystä. Uudestaan ja uudestaan kuulemme, kuinka emme saa unohtaa historiaamme – tätä lähes lineaarista menestyskertomusta.

Kesällä ilmestynyt elokuva Saamelaisveri kuvaa niin arkipäivän kuin institutionaalisen rasismin aiheuttamaa kipua yksilöille ja yhteisöille. Elokuva sijoittuu pääosin 1930-luvun Ruotsiin. Sen keskiössä ovat saamelaislapset sisäoppilaitoksessa, jossa heitä ruotsalaistetaan kieltämällä mm. saamen puhuminen. Sekä arkipäiväinen että institutionalisoitu rasismi on kuvattu hyvin hienovaraisesti. Elokuva ei jätä epäilyksiä siitä, minkälaista vahinkoa saadaan aikaan kieltämällä kieli, halventamalla saamelaiskulttuuria ja kieltämällä tasavertainen ihmisyys. Vaikka elokuva sijoittuu Ruotsiin, pätee kuvaus Suomeenkin.

Mitä yhteistä on hartailla egyptiläismuslimeilla ja teknologiayritysten kasvuyrittäjillä? Antropologisesta näkökulmasta katsottuna molempien tavoitteena on samankaltainen eettinen kilvoittelu. Kasvuyrittäjä on ihminen, joka tavoittelee tietynlaista hyvää elämää. Tämän elämäntyylin testi on julkinen myyntipuhe. Hyvin samanlaista eettistä projektia kuvailee antropologi Saba Mahmood kirjassaan egyptiläisistä muslimiherännäisistä.

Kahdeksan tunnin työpäivä oli aikanaan kovan poliittisen taistelun tulos, ja työajan lyhentämistä vastustettiin ankarasti. Lyhyempi työaika nähtiin taloudellisesti mahdottomana,  ja lisääntyvä vapaa-aika nähtiin uhkana yhteiskuntarauhalle ja yleiselle moraalille. Nämä pelot osoittautuivat katteettomiksi. Työajan lyhentäminen ei syössyt yhteiskuntaa tuhoon.

Pari viikkoa sitten HS julkaisi artikkelin, joka pohjautui YK:n naisjärjestön keväällä julkaisemaan kyselytutkimukseen arabimaailman asenteista sukupuolten tasa-arvon suhteen. HS:n artikkeli veti raportin mutkia suoraksi, ja loi arabimiehistä jopa rasistisen kuvan. Juttu tiivistyi toimittajan kysymykseen: "Mistä tasa-arvotietoisia arabimiehiä sitten saadaan?" Tällä viikolla Nyt.fi -verkkolehdessä julkaistussa positiivishenkisessä seurantajutussa kuvataan Libanonin erottuvan arabimaailmassa edukseen tasa-arvoasenteissa. Juttuun haastateltiin myös minua.

Mieshenkilö kysyy ikääni. Olemme tunteneet vain muutaman minuutin. Samalla hän kertoo olevansa kaksi kertaa minua vanhempi. Mies flirttailee. Kerron ikäni, vaikka kysymys on mielestäni asiaton. Seuraavaksi mies kysyy painoani. Naurahdan. En tiedä, miten muuten reagoida nolostuttamatta häntä. Kyseessä on valtasuhde: miehellä on tutkimusprojektini kannalta tärkeitä suhteita. Jos nolostutan hänet, tutkimukseni kannalta tärkeä ovi pysyy kiinni.

Marraskuun alussa Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjesti Yläluokkasafarin, retken jolla tutustuttiin yläluokan suosimiin asuinalueisiin. Näillä vasemmistonuorten ”ökyalueiksi” nimeämillä asuinalueilla asuu varsinaisen yläluokan lisäksi myös paljon keskiluokan edustajia. Heitä Yläluokkasafari ärsytti.