Ihmiskunnan historia — taistelua nälkää vastaan?

Teksti: Juuso Koponen, VTMPodcast-lukija: Bea Bergholm.

Antropologiaa on tie­tee­na­la­na toisinaan kri­ti­soi­tu siitä, että siitä puuttuu niin sanottu nor­maa­li­tie­de. Ei ole olemassa yhte­näis­tä teo­reet­tis­ta vii­te­ke­hys­tä, jonka kaikki ant­ro­po­lo­git jakai­si­vat, vaan kil­pai­le­via lähes­ty­mis­ta­po­ja ja teo­reet­ti­sia näkö­kul­mia on runsaasti. 

Tämä luo toisaalta erin­omais­ta pohjaa tie­teel­li­sel­le kes­kus­te­lul­le ja kil­pai­le­vien näkö­kul­mien kri­ti­soi­mi­sel­le. Vaihtoehtoisten näkö­kul­mien runsaus on pikem­min­kin oppialan vahvuus kuin heikkous. 

'The Bab Ballads, with which are included Songs of a Savoyard 1898

Eräs ant­ro­po­lo­ge­ja jakanut kysymys koskee sitä, onko ant­ro­po­lo­gia poh­jim­mil­taan huma­nis­ti­nen tiede vai olisiko kysy­myk­ses­sä sittenkin yksi luon­non­tie­teis­tä. Tässä artik­ke­lis­sa käsit­te­len Marvin Harrisin (1927−2001) kult­tuu­ri­ma­te­ria­lis­tis­ta lähes­ty­mis­ta­paa, jota voisi luon­neh­tia ainakin jossain määrin luonnontieteelliseksi.

Harris pitää eli­nym­pä­ris­töä ja tek­no­lo­gi­aa tekijöinä, jotka viime kädessä mää­rit­tä­vät kult­tuu­rin suunnan. Taustalla vai­kut­ta­va­na aja­tuk­se­na on, että ihmiset pyrkivät mak­si­moi­maan ravinnon ja eläin­pro­teii­nien riittävän määrän anne­tuis­sa olo­suh­teis­sa. Tällöin tuo­tan­to­tek­no­lo­gian ja eli­nym­pä­ris­tön muo­dos­ta­ma perusta määrittää ylä­ra­ken­teen, johon kuuluvat myös esi­mer­kik­si uskon­nol­li­set kiellot ja käskyt. 

Harrisin mukaan kaikkien yhteis­kun­tien ja kult­tuu­rien tärkein haaste on ollut riittävän ravinnon ja eri­tyi­ses­ti pro­teii­nien määrän tur­vaa­mi­nen. Tästä näkö­kul­mas­ta ihmis­kun­nan historia on ollut taistelua nälkää vastaan. Väestönkasvu on perin­tei­ses­ti uhannut tuo­tan­to­jär­jes­tel­mien vakautta. 

Kulttuurimaterialismin mukaan esi­mer­kik­si uskon­nol­li­set ruo­ka­ta­but voidaan selittää eko­lo­gi­sil­la teki­jöil­lä. Harrisin mukaan kult­tuu­reil­la on taipumus asettaa yli­luon­nol­li­sia kieltoja jonkin eläimen lihan käytölle silloin, kun sen yhtei­söl­le tuottama hyöty ver­rat­tu­na kuluihin vähenee. Harrisin ajatus on siis vas­tak­kai­nen struk­tu­ra­lis­tien kuten Claude Lévi-Straussin ja Mary Douglasin aja­tuk­sel­le, jonka mukaan ravin­nok­si kelpaavat asiat ovat ruokaa vain, mikäli ne sopivat kult­tuu­ri­ses­ti mää­räy­ty­nee­seen luokittelujärjestelmään.

A Treatise on Milk Cows, etc.

Harrisin mukaan ruo­ka­ta­buis­sa ei ole kyse luo­kit­te­lus­ta. Ne toimivat pikem­min­kin keinona, jonka avulla pyritään tur­vaa­maan riittävän tehokas ravin­non­saan­ti. Kulttuuri ei siis kult­tuu­ri­ma­te­ria­lis­min näkö­kul­mas­ta ole riip­pu­ma­ton jär­jes­tel­mä, vaan sitä sää­te­le­vät luon­no­nym­pä­ris­tön asettamat rajoi­tuk­set ja mahdollisuudet.

Harris toi ant­ro­po­lo­gi­aan kult­tuu­ri­ma­te­ria­lis­mil­le tärkeän emic/​etic -jaottelun. Lyhyesti mää­ri­tel­ty­nä emic tar­koit­taa tut­kit­ta­vien omaa näkö­kul­maa ja etic puo­les­taan tutkijan näkö­kul­maa. Harrisin mukaan ant­ro­po­lo­gin olisi pyrittävä etic-tason seli­tyk­siin, eikä tyytyä emic-tasolle jääviin kuvauk­siin, vaikka myös ne ovat tärkeitä. 

Esimerkiksi Harris ottaa Bronislaw Malinowskin Trobriand-saaria koskevat klassiset etno­gra­fiat, eri­tyi­ses­ti Malinowskin kuvaaman tro­brian­di­lais­ten har­joit­ta­man kula-vaihdon. Kula-vaihdossa tro­brian­di­lai­set kulkevat pitkiä ja vaa­ral­li­sia meri­mat­ko­ja vaih­taak­seen koti­lon­kuo­ris­ta val­mis­tet­tu­ja sere­mo­nial­li­sia arvoesineitä.

Malinowski korostaa, kuinka tärkeä kult­tuu­ri­nen ins­ti­tuu­tio kula-vaihto tro­brian­di­lai­sil­le on. Harrisin kritiikin mukaan tutkijan tulisi kyetä nousemaan tältä emic-tasolta etic-tasolle ja ymmärtää, että tut­kit­ta­vien oma käsitys näiden toiminnan taustalla vai­kut­ta­vis­ta teki­jöis­tä voi olla puut­teel­li­nen. Vaikka kula-vaihto olikin tro­brian­di­lai­sil­le tärkeä kult­tuu­ri­nen ins­ti­tuu­tio, sen yhtey­des­sä tapahtui myös muuta vaih­dan­taa, joka mate­ri­aa­li­ses­sa mielessä saattoi olla tär­keäm­pää kuin var­si­nai­nen kula-vaihto.

Kulttuurimaterialistinen lähes­ty­mis­ta­pa pyrkii selit­tä­mään ympä­ris­tö­te­ki­jöil­lä myös esi­mer­kik­si sellaisia ilmiöitä kuten ryhmien välinen aggressio ja sodat. Länsimaisessa arkia­jat­te­lus­sa sotaa pidetään usein uni­ver­saa­li­na ilmiönä, osana ”ihmis­luon­toa”. Antropologit tietävät, että on myös monia yhteisöjä, joille sodan­käyn­ti on ollut lähes tun­te­ma­ton­ta. Toisaalta monet alku­pe­räis­kan­sat ovat tun­net­tu­ja hyvin raa’asta sodan­käyn­nis­tä. Harrisin mukaan erot ihmis­ryh­mien aggres­sii­vi­suu­des­sa selit­ty­vät viime kädessä eli­nym­pä­ris­tö­jen eroilla. Sota ei siis ole osa ihmis­luon­toa vaan kult­tuu­ri­nen sopeutuma tie­tyn­lai­siin olosuhteisiin.

Harris pyrkii ajat­te­lus­saan joh­don­mu­kai­suu­teen ja uni­ver­saa­liu­teen, jonka avulla voi selittää eri ilmiöitä eri puolilta maailmaa. Esimerkiksi asteek­kien jumalat olivat Harrisin mukaan veren­hi­moi­sia ja ihmis­li­haan miel­ty­nei­tä juuri siksi, että asteek­kien eli­nym­pä­ris­tös­sä oli kroonista pulaa eläin­pro­teii­nis­ta. Koska alueen väestö oli paisunut liian suureksi eikä ruoaksi sopivia ja riittävän suu­ri­ko­koi­sia eläimiä ei ollut, uhrattiin ihmisiä.

Ideologisesti ihmi­suh­reil­la pyrittiin saamaan esi­mer­kik­si sadetta aikaan, mutta käy­tän­nös­sä kyse oli siitä, että ihmi­suh­rien avulla pyrittiin tur­vaa­maan yhteis­kun­nan eliitin riittävä pro­teii­nin­saan­ti. Kun uhripappi kaivaa sydämen temppelin laelle tuodun sota­van­gin rinnasta ja avustajat vie­rit­tä­vät ruumiin alas temppelin portaita, on Harrisin polee­mi­sen näke­myk­sen mukaan selvää, mitä uhrille tapahtuu: hänet syödään eliitin pidoissa.

Ihmissyönti on ant­ro­po­lo­gi­ses­ti mie­len­kiin­toi­nen ilmiö. Modernissa län­si­mai­ses­sa kult­tuu­ris­sa se on ehdoton tabu, mutta monien kult­tuu­rien piirissä ihmis­syön­tiä on har­joi­tet­tu joko sään­nöl­li­ses­ti tai tietyissä poik­keus­ti­lan­teis­sa. On epäselvää, kuinka hyvin kult­tuu­ri­ma­te­ria­lis­mi lopulta onnistuu selit­tä­mään sitä, miksi kan­ni­ba­lis­mia on his­to­rial­li­ses­ti esiin­ty­nyt. Mikäli asteekit todella söivät uhraa­man­sa ihmiset, on tällä jo uhrien suuren määrän vuoksi ollut ravit­se­muk­sel­lis­ta mer­ki­tys­tä. Ihmissyönti on kuitenkin monissa muissa kult­tuu­ri­sis­sa kon­teks­teis­sa ollut paljon satunnaisempaa. 

Michoacán. Paisajes, tradiciones y leyendas. 2 ser

Kulttuurimaterialistinen näkökulma historiaan

Kulttuurimaterialistisen käsi­tyk­sen mukaan historiaa ohjaa väes­tön­kas­vun asettama paine tehostaa tuo­tan­to­jär­jes­tel­mää. Harrisin mie­len­kiin­to kohdistuu siis yhteis­kun­nan kykyyn sopeutua val­lit­se­viin olo­suh­tei­siin. Tällainen sys­tee­mi­nen lähes­ty­mis­ta­pa on kriit­ti­nen sellaista kult­tuu­rie­vo­lu­tio­nis­tis­ta käsitystä kohtaan, joka näkee historian “menes­tys­ta­ri­na­na”. Pikemminkin tehos­ta­mi­sen hintana on usein ollut elintason lasku ja elä­män­laa­dun heikkeneminen. 

Kehitys ei siis kulje auto­maat­ti­ses­ti kohti parempaa, inhi­mil­li­sem­pää maailmaa, vaan usein pikem­min­kin kohti lisään­ty­vää kurjuutta ja puutetta. Toisaalta monet kehi­ty­sas­ke­leet, joita pidämme järjen ja inhi­mil­li­syy­den voittoina, ovat mukau­tu­mis­ta tuo­tan­to­jär­jes­tel­män nykyiseen tilaan.

Esimerkiksi län­si­mai­nen lap­si­työ­voi­man käytön kielto on seurausta kou­lu­te­tum­man työvoiman tarpeesta ja siitä, että nyky­ai­ka­na lasten työtä hyö­dyn­tä­vä teol­li­suus sijoittuu kapi­ta­lis­ti­sen maa­il­man­jär­jes­tel­män periferiaan.

Slaves planting and tilling.

Hyvä esimerkki siitä, että tek­no­lo­gi­nen kehitys ei johda vält­tä­mät­tä parempaan lop­pu­tu­lok­seen, on maan­vil­je­lyn ”kek­si­mi­nen” — niin sanottu neo­liit­ti­nen val­lan­ku­mous. Nykyisen ant­ro­po­lo­gi­sen käsi­tyk­sen mukaan met­säs­tä­jä-keräi­li­jöi­den elä­män­ta­pa oli melko vai­va­ton­ta. Riittävä ravinto han­kit­tiin melko vähällä vaivalla. Ongelmana oli väes­tön­kas­vu ja sen ehkäi­se­mi­nen. Luonnon antimilla elämisen haasteena kun on se, että tuotantoa ei oikeas­taan voi tehostaa. Jos alueen riista on pyydetty ja syö­tä­vik­si sopivat kasvit keräilty, ei työmäärän lisää­mi­nen enää auta. 

Boschman living in the Roggeveld [Rogefeldt], at the Cape of Good HopeTietty alue pystyy elät­tä­mään vain tietyn määrän keräi­ly­ta­lout­ta har­joit­ta­via ihmisiä. Harrisin mukaan met­säs­tä­jä-keräi­li­jöil­le oli tämän vuoksi tärkeää pitää väes­tön­kas­vu mah­dol­li­sim­man matalana. Väestönkasvua yri­tet­tiin ehkäistä muun muassa sur­maa­mal­la vastasyntyneitä.

Lopulta väes­tön­kas­vu kuitenkin pakotti ihmiset maan­vil­je­li­jöik­si. Maanviljely ei siis ollut myöhäisen kivi­kau­den ihmisille uutta hyvin­voin­tia tuottava inno­vaa­tio, vaan pak­ko­rat­kai­su tilan­tees­sa, jossa aiemman tuo­tan­to­ta­van tehos­ta­mi­nen ei enää ollut mahdollista.

Arkeologinen todis­tusai­neis­to osoittaa, että maan­vil­je­lyyn siir­ty­mi­nen heikensi ihmisten elintasoa tun­tu­vas­ti. Maanviljely kykenee kuitenkin elät­tä­mään suuremman joukon ihmisiä kuin metsästys ja keräily. Tämän vuoksi maan­vil­je­lyä har­joit­ta­neet ihmis­ryh­mät syr­jäyt­ti­vät met­säs­tä­jä-keräi­li­jät lähes kaik­kial­la, missä maan­vil­je­ly ylipäänsä on mah­dol­lis­ta. Maanviljelyn omak­su­mi­nen ei johtanut aiempaa kor­keam­paan elin­ta­soon, vaan työmäärän lisään­ty­mi­seen ja elintason laskuun.

Maanviljelyyn siir­ty­mi­nen myös muutti ihmis­ryh­mien välisiä konflik­te­ja aiempaa raaempaan suuntaan. Ryhmätason konflik­tit, joissa kuoli ver­rat­tain vähän ihmisiä, muut­tui­vat maan­vil­je­lyyn siir­ty­mi­sen myötä laa­ja­mit­tai­sik­si sodiksi. Maanviljelyn omak­su­mi­sen myötä ihmi­syh­tei­söt myös muut­tui­vat aiempaa ker­ros­tu­neem­mik­si. Lopulta syntyivät ensim­mäi­set kes­kit­ty­neet valtiot. Tämä tarkoitti ihmisten val­tao­sal­le vapauden kaven­tu­mis­ta ja työmäärän lisään­ty­mis­tä entisestään. 

Harrisin mukaan mui­nai­sa­jan valtiot kuten Egypti, Babylonia ja Kiina, joissa väestön valtaosa raatoi raskaissa maa­ta­lous­töis­sä köy­hyys­ra­jan tun­tu­mas­sa, todis­ta­vat vas­taan­sa­no­mat­to­mas­ti, ettei ihmi­se­lä­mäs­sä ole mitään, mikä luon­nos­taan var­mis­tai­si aineel­li­sen tai moraa­li­sen kehityksen.

Slaves cutting the sugar cane

Teollinen val­lan­ku­mous ja moder­ni­saa­tio ei ole muuttanut perus­a­se­tel­maa. Edelleenkin monin paikoin maailmaa tehdään raskasta työtä oloissa, joihin yksikään itseään kun­nioit­ta­va cherokee tai tro­brian­di­lai­nen ei olisi suostunut. Suomessakaan tek­no­lo­gi­nen kehitys ei ole viime vuo­si­kym­me­ni­nä johtanut työajan lyhen­ty­mi­seen. Sen sijaan kes­kus­tel­laan siitä, kuinka työaikaa voi­tai­siin pidentää. 

Toisaalta teol­lis­tu­mi­sen myötä elintaso on noussut ainut­laa­tui­sen korkealle tasolle. Harris kuitenkin puhuu teol­li­suu­den saip­pua­kuplas­ta. Teollistuneissa maissa tapah­tu­nut elintason nousu perustuu uusiu­tu­mat­to­mien fos­sii­lis­ten luon­non­va­ro­jen laa­ja­mit­tai­sel­le käytölle. Tuotantotapa ei ole kes­tä­väl­lä pohjalla, koska sen edel­lyt­tä­mät resurssit eivät uusiudu samaa tahtia kuin niitä kulu­te­taan. Näin myös teollinen tuo­tan­to­ta­pa kohtaa saman perus­on­gel­man kuin aiemmat tuo­tan­to­ta­vat ihmis­kun­nan his­to­rias­sa. Lopulta oma toi­min­tam­me johtaa siihen, että tuo­tan­to­ta­van jat­ku­mi­sen edel­ly­tyk­set katoavat. Resurssit loppuvat.

Kulttuurimaterialistinen lähes­ty­mis­ta­pa on hyö­dyl­li­nen myös nyky­päi­vän ilmiöitä tar­kas­tel­taes­sa. Esimerkiksi suurta inhi­mil­lis­tä kär­si­mys­tä aiheut­ta­neen Syyrian sisäl­lis­so­dan taustalla on paitsi suur­val­to­jen poli­tiik­ka ja ihmisten tietoiset päätökset, myös ilmas­ton­muu­tok­sen vai­ku­tuk­set Lähi-Idän alueella. Aavikoituminen ja vil­je­lys­maan tur­mel­tu­mi­nen ovat ajaneet ihmisiä kau­pun­kei­hin etsimään toi­meen­tu­lo­aan. Kun toi­meen­tu­lon mah­dol­li­suuk­sia ei kau­pun­geis­sa­kaan ole riit­tä­väs­ti, yhteis­kun­nan vakaus heikkenee ja syntyy kas­vu­poh­jaa konflikteille.

Ruokamellakka Dungarvanissa 1846 nälän­hä­dän aikaan.

Mistä ruokatabut johtuvat?

Eräs kult­tuu­ri­ma­te­ria­lis­min mie­len­kiin­toi­sim­mis­ta väit­teis­tä on se, että pitkään ant­ro­po­lo­gi­sen kiin­nos­tuk­sen kohteena olleet ruo­ka­ta­but voidaan selittää viime kädessä luon­no­nym­pä­ris­tön ja ihmi­syh­tei­sön mate­ri­aa­li­sen tuotannon välisellä dynamiikalla. 

Klassinen esimerkki ruo­ka­ta­buis­ta on sianlihan syön­ti­kiel­to sekä juu­ta­lai­suu­des­sa että islamissa. Sika on sekä juu­ta­lais­ten että muslimien mielestä saas­tai­nen eläin. Sika ei yksin­ker­tai­ses­ti ole ruokaa, eivätkä edes maal­lis­tu­neet juu­ta­lai­set tai muslimit vält­tä­mät­tä suostu syömään sitä. 

eating piggy

Kulttuurimaterialismin mukaan sian­li­han­syön­ti­kiel­to syntyi alkujaan siksi, että muinaisen Lähi-Idän alueella sikojen kas­vat­ta­mi­nen muuttui tietyssä historian vaiheessa ympä­ris­tön kannalta tuhoi­sak­si. Pronssikaudelle tultaessa mah­dol­li­suu­det sikojen kas­vat­ta­mi­seen luon­non­re­hul­la heik­ke­ni­vät, ja niille täytyi syöttää yhä enemmän viljaa. Sika kilpaili yhtäkkiä samasta ravin­nos­ta ihmisen kanssa. Sikatabun taustalla on juuri se, että lyhyellä täh­täi­mel­lä sikojen kas­vat­ta­mi­nen voi olla hou­kut­te­le­vaa, vaikka suuressa mit­ta­kaa­vas­sa se olisi erittäin kallista ja sopeu­tu­mi­sen vastaista. Tämän vuoksi tarvitaan ehdoton kielto.

Kulttuurimaterialistinen selitys sianlihan syön­ti­kiel­lol­le on siis hyvin erilainen kuin esi­mer­kik­si struk­tu­ra­lis­ti­ses­ta ajat­te­lus­ta ammen­ta­vat seli­tyk­set. Esimerkiksi Claude Lévi-Straussin struk­tu­ra­lis­mis­ta vai­kut­tei­ta saanut ant­ro­po­lo­gi Mary Douglas on esittänyt, että sika on juu­ta­lai­suu­des­sa saas­tai­nen siksi, että se on eläimenä yhteen­so­pi­ma­ton mui­nai­sis­rae­li­lais­ten luo­kit­te­lu­jär­jes­tel­män sisäisen logiikan kanssa. Sama koskisi myös muita Toorassa kiel­let­ty­jä eläimiä. Kyse ei siis olisi sian­kas­va­tuk­sen eko­lo­gi­sis­ta kus­tan­nuk­sis­ta tai esi­mer­kik­si sian­li­has­sa toisinaan esiin­ty­vään tri­kii­ni­ma­don vält­tä­mi­ses­tä, vaan siitä, että tietyt eläimet louk­kaa­vat luo­kit­te­lu­jär­jes­tel­män logiikkaa.

piggy digging

Jos haluaisi etsiä välit­tä­vää kantaa Douglasin ja Harrisin esit­tä­mien näke­mys­ten väliltä, voisi ajatella, että eko­lo­gi­set tekijät vai­kut­ta­vat siihen, mitkä eläin­la­jit ensi­si­jai­ses­ti julis­te­taan saas­tai­sik­si, ja tämän jälkeen luo­kit­te­lusym­met­rian avulla kiel­let­ty­jen eläinten joukko ikään kuin vii­meis­tel­lään. Myös Harris myöntää, että osa Toorassa kiel­le­tyis­tä eläimistä on voitu kieltää yksi­no­maan luo­kit­te­lusym­met­rian vuoksi.

Joillakin seuduilla sianlihan tuot­ta­mi­nen on perin­tei­ses­ti ollut yhdys­kun­ta­ta­lou­del­li­ses­ti edul­li­sem­paa. Kulttuurimaterialistille luon­no­nym­pä­ris­tö voi näin selittää jopa sitä, mikä uskonto missäkin omak­su­taan. Tästä näkö­kul­mas­ta tar­kas­tel­tu­na islamin laa­jen­tu­mi­nen ensim­mäi­sel­lä vuo­si­tu­han­nel­la pysähtyi Kiinan ja Euroopan rajoille siksi, että näillä alueilla sikojen kasvatus oli liian kannattavaa. 

Vakiintunut tabu voi myös muokata ympä­ris­töä tiettyyn suuntaan. Kun sianlihan kasvatus on mus­li­meil­ta pois­sul­jet­tu vaih­toeh­to, he ovat kas­vat­ta­neet vuohia, jotka pahen­ta­vat eroosiota ja tekevät sika­ta­lou­des­ta entistä kan­nat­ta­mat­to­mam­paa. Albaniassa metsäiset, sian­kas­va­tuk­sel­le otolliset seudut ovat pää­sään­töi­ses­ti olleet kris­tit­ty­jen asuttamia, kun taas muslimit ovat asut­ta­neet alueita, missä metsiä on vähemmän ja sika­ta­lous ei kannattaisi.

hindu and cowthe world.Harrisin mukaan Intian hin­du­lai­suu­teen liittyvä lehmän asema pyhänä eläimenä, jota ei saa tappaa, voidaan selittää kult­tuu­ri­ma­te­ria­lis­ti­ses­ti. Lehmän pyhä asema voi vaikuttaa ensi sil­mäyk­sel­tä epä­ra­tio­naa­li­sel­ta. Tuntuu resurs­sien haas­kauk­sel­ta, että lehmiä ei teu­ras­te­ta, kun niiden mai­don­tuo­tan­to heikkenee, vaan niiden annetaan mie­luum­min käys­ken­nel­lä vapaina. 

Harrisin mukaan tämä selittyy sillä, että nau­ta­kar­jan rooli esi­teol­li­sen Intian maa­ta­lou­des­sa oli kor­vaa­ma­ton. Lehmiä tar­vit­tiin mai­don­tuo­tan­nos­sa ja härkiä kyn­tö­juh­ti­na. Intian olo­suh­teis­sa härät ovat perin­tei­ses­ti olleet vält­tä­mät­tö­miä maan­vil­je­lyl­le. Nautakarjan teu­ras­ta­mi­nen olisi siis ollut vastoin maan­vil­je­li­jöi­den pitkän tähtäimen etuja. 

Harrisin mukaan tabun on oltava ehdoton, jotta tiukan paikan tullen — esi­mer­kik­si ankarina kato­vuo­si­na — maan­vil­je­li­jät eivät teurasta eläimiään. Kulttuurimaterialismin näkö­kul­mas­ta Intian uskon­to­jen kiel­tei­nen asenne lihan­syön­tiä kohtaan ei ole hengen voitto aineesta, vaan suoraa seurausta tuotannon tehos­ta­mi­ses­ta, luon­non­va­ro­jen ehty­mi­ses­tä ja asu­kas­ti­hey­den kasvusta. 

Jat, a numerous tribe spread over much of north-west India. Once warriors, now mostly agriculturists. Represented by a man ploughing with oxen.

Yksinkertaistaminen kulttuurimaterialismin ongelmana?

Kulttuurimaterialistinen lähes­ty­mis­ta­pa voi suo­ra­vii­vai­suu­des­saan herättää vas­tus­tus­ta. Monet tutkijat ovatkin esit­tä­neet, että kult­tuu­ri­ma­te­ria­lis­mi yksin­ker­tais­taa asioita liikaa. Väestönkasvu, tek­no­lo­gia, ympäristö ja kulttuuri ovat moni­mut­kai­sem­mas­sa vuo­ro­vai­ku­tus­suh­tees­sa kuin kult­tuu­ri­ma­te­ria­lis­mi esittää. Vaikkapa se, onko jokin ravin­nok­si kelpaava asia ruokaa vai ei, ei vält­tä­mät­tä ole niin yksin­ker­tais­ta kuin kult­tuu­ri­ma­te­ria­lis­tit esittävät. 

Antropologi Maurice Godelierin mukaan met­säs­tä­jä-keräi­li­jät hyö­dyn­tä­vät vain pientä osaa mah­dol­li­sis­ta ravinnon lähteistä. Myös län­si­mais­sa ruoaksi kelpaavia tuotteita vali­koi­daan, eikä vain luon­non­suo­je­lul­li­sin tai tuo­tan­to­ta­lou­del­li­sin perustein. Muun muassa hyön­tei­set olisivat tuo­tan­to­kus­tan­nuk­sil­taan melko edullista ravintoa, mutta hyön­teis­ten myynti ihmis­ra­vin­nok­si on Euroopan Unionin alueella kielletty.

Marvin Harris on kuitenkin oikeassa siinä, että ihmisen kult­tuu­ri­sel­la käyt­täy­ty­mi­sel­lä on aina tietyt luonnon asettamat reu­naeh­dot. Ihmiset eivät voi täysin vapaasti elää halua­mal­laan tavalla, vaan joutuvat aina ottamaan luonnon asettamat rajoi­tuk­set huomioon. Jos muinaisen Lähi-Idän asukkaat joutuivat kiel­tä­mään itseltään her­kul­li­sen sianlihan, voi olla, että nykyajan ihmiset joutuvat tule­vai­suu­des­sa tekemään uhrauksia oman ”yhteis­kun­nal­li­sen tuo­tan­to­jär­jes­tel­män­sä” ole­mas­sao­lon tur­vaa­mi­sen vuoksi. Tämä voi tar­koit­taa myös esi­mer­kik­si lihan­syön­nis­tä tin­ki­mis­tä. Tai hyön­teis­ten ottamista mukaan ruokalistalle.

agriculture


Lisää luettavaa:

Douglas, Mary. 2000. Puhtaus ja vaara. Vastapaino.

Harris, Marvin. 1968. The Rise of Anthropological Theory. Columbia University.

Harris, Marvin. 1982. Kulttuurien synty. Kirjayhtymä.

Harris, Marvin. 1985. Good to Eat — Riddles of Food and Culture. Allen & Unwin.

Aiheesta lisää AntroBlogissa:

Bruno Gronow ja Ninnu Koskenalho: Hernekeitto, ruisleipä ja sirkka
Katja Uusihakala ja Matti Eräsaari: Yhdessä ruokailu ja ruoan jakaminen
Matti Eräsaari: Muukalaisuus ja arvo
Saara Toukolehto: Lihan kulttuuri
Artikkelikuva ja muut kuvat: The British Library

Kirjoittaja

Juuso Koponen on jatko-opiskelijana sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineessa Helsingin yliopistolla.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Helsinkiläisiä tuntuu yhdistävän viha liikkumistapoihin, joita he eivät itse käytä: pyöräilijät elävät liikennesäännöttömässä maailmassa, kävelykeskusta tyhjentää kaupungin kassan ja autoilijat (varsinkin bemarikuskit) edustavat kaikkea pahaa länsimaisessa yhteiskunnassamme. Vihaa yleisempää on ainoastaan pelko toisia kulkuvälineitä kohtaan. Kaupungilla liikkuessa kaikki vastaantulijat ovat potentiaalisia vaaran aiheuttajia.

Hypistelin lentolippuani jännittyneenä; edessä häämötti ensimmäinen jakso kentällä. Pioneerin intoa puhkuen haaveilin antropologin hattusulasta: kenttätyön myötä selvittäisin yhden mystisen maailman viipaleen kulttuurisen reseptin. Sulloin rinkkaani kaiken, mitä arvelin kentällä tarvittavan: kameran, ääninauhurin, tyhjiä vihkoja, kirjoja, tietokoneen, Suomi-tuliaisia, kasan vaatteita ja suuren valkoisen huivin yhteisön liturgisia menoja varten. Punaiseksi huutomerkiksi paisunut rinkka ritisi saumoistaan ja painoi kuin lyijy. Vaikka olin kaatua selälleni ja hiki norui selkääni pitkin, en hennonnut jättää mitään pois. Täältä tullaan, Siperia – do svidanija, Helsinki!

Jos turvapaikanhakija kokee lähtömaassaan vainoa uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi, tämä voi olla peruste turvapaikan myöntämiselle Suomeen. Mutta entä jos hän on vaihtanut uskontoa kesken hakuprosessin? Tällöin Suomessa arvioidaan hakijan uskonnollisen vakaumuksen aitoutta. Mutta miten kääntymyksen ja uskonnollisuuden aitous mitataan?

Teen juomista pidetään hyvin englantilaisena asiana, ehkä jopa kaikkein tärkeimpänä englantilaisuuden merkkinä. Euroopassa teen juonti alkoi kuitenkin Portugalista, josta se saapui Englantiin poliittisten kauppasuhteiden, muodin virtausten ja erään tietyn portugalilaisen naisen ansiosta.