Kuinka pysäytämme ilmastonmuutoksen? — Ja aikamme muita polttavia kysymyksiä

Teksti: Saara Toukolehto, podcast-lukija: Veikko Lindholm

Teknologian kehitys ei yksistään riitä tämän hetkisten glo­baa­lien ongelmien rat­kai­suun. Maailma muuttuu kiihtyvää vauhtia; sosi­aa­li­tie­teet pystyvät selit­tä­mään glo­baa­le­ja kehi­tys­kul­ku­ja kuten muut­to­liik­kei­tä, ter­ro­ris­mia ja ilmastonmuutosta”.

Näin lausui Slovenian opetus-, tiede- ja urhei­lu­mi­nis­te­ri, Maja Makovec Brenčič avaus­pu­hees­saan sovel­ta­van ant­ro­po­lo­gian sym­po­siu­mis­sa Ljubljanassa 27.11.2015.

Soveltavalla ant­ro­po­lo­gial­la viitataan sanan­mu­kai­ses­ti ant­ro­po­lo­gi­sen tie­to­tai­don käytännön sovel­luk­siin. Siis niihin kon­kreet­ti­siin käyt­tö­ta­poi­hin, joita ant­ro­po­lo­gial­la on akatemian ulko­puo­lel­la. Voiko sovel­ta­val­la ant­ro­po­lo­gial­la olla mer­kit­tä­vä rooli aika­kau­tem­me suu­rim­pien haas­tei­den, kuten ilmas­ton­muu­tok­sen, rat­kai­se­mi­ses­sa? Lähdin etsimään vastausta kysy­myk­seen Ljubljanaan. 

Tapahtumassa puhuneen kli­ma­to­lo­gian pro­fes­so­rin ja nobe­lis­tin Lučka Kajfež Bogatajn mielestä ant­ro­po­lo­geil­la on tärkeä tehtävä kestävän kehi­tyk­sen edis­tä­mi­ses­sä ja ilmas­ton­muu­tok­sen hidas­ta­mi­ses­sa. Hän toteaa ettei ilmiön ymmär­tä­mi­nen luon­non­tie­teel­li­sel­tä näkö­kul­mal­ta, ja sen maan­tie­teel­lis­ten seu­raus­ten ennus­ta­mi­nen yksistään riitä ongelman rat­kai­suun, sillä kyseessä ovat ihmisten käyt­täy­ty­mi­sen seu­rauk­set. Luonnontieteet eivät pysty selit­tä­mään tai ymmär­tä­mään ihmisen toiminnan roolia ilmas­ton­muu­tok­ses­sa ja muissa aikamme suurissa glo­baa­leis­sa haas­teis­sa, joiden juuret ovat usein ruo­hon­juu­ri­ta­son kehi­tys­ku­luis­sa. Ihmisten käytös, rutiinit, kulu­tus­tot­tu­muk­set ja arvo­maa­il­ma ovat sosi­aa­li­sen ympä­ris­tön ja kult­tuu­ris­ten teki­jöi­den mää­rit­tä­miä, eikä niitä voi mitata tai arvioida mää­räl­li­sin menetelmin.

Ljubljana. Kuva: Saara Toukolehto.

Ljubljana. Kuva: Saara Toukolehto.

Professori Bogatajn painottaa, että ilmas­ton­muu­tos­ta vastaan voidaan kamp­pail­la vain vai­kut­ta­mal­la ihmisten käyt­täy­ty­mi­seen. Ihmisten täytyy muun muassa vähentää autoilua, lihan­syön­tiä, len­tä­mis­tä ja ener­gian­ku­lu­tus­ta koti­ta­louk­sis­sa. Vuosi 2015 on ennä­tyk­sel­li­nen, sillä se on kaikkien aikojen lämpimin mitattu vuosi, ihmisen aiheut­ta­mat hii­li­diok­sii­di­pääs­töt ovat nostaneet ilmaston läm­pö­ti­laa koko­nai­sen cel­siusas­teen verran ja nousu sen kuin jatkuu. Bogatajnin mukaan ensim­mäi­nen askel kohti ongelman ratkaisua on saada ihmiset tajuamaan, että ilmiöllä on elämäämme suora vaikutus, mutta kuinka saada ihmiset ymmär­tä­mään tämä? Monimutkaisten tie­teel­lis­ten sää­kart­to­jen ja pääs­tö­kaa­vioi­den esittely ei ainakaan tois­tai­sek­si ole saanut aikaan haluttua reaktiota, edes polii­ti­kois­sa. Luonnontieteellinen tieto ei tavoita ihmisiä heidän arjessaan. 

COP21-ilmas­to­ko­kouk­ses­sa Pariisissa on kulu­nei­den kahden viikon aikana pyritty pääsemään yhteiseen sopi­muk­seen ilmaston läm­pe­ne­mi­sen hil­lit­se­mi­seen vaa­dit­ta­vis­ta toimista ja kan­sain­vä­li­sis­tä ilmas­to­ta­voit­teis­ta. Alustavien tietojen mukaan kokouk­ses­sa on sitou­dut­tu pitäy­ty­mään enintään kahden celciusas­teen läm­pe­ne­mi­ses­sä, mutta ihan­teel­li­se­na pidetään 1,5 cel­siusas­tetta. Bogatajn pitää “vain” kahta cel­siusas­tet­ta erittäin vaa­ral­li­se­na nousuna, ja muis­tut­taa, että jo kahden asteen läm­pe­ne­mi­nen tulee aiheut­ta­maan kata­stro­faa­li­sia seu­rauk­sia ihmiskunnalle. 

Uskon, että tek­no­lo­gian kehitys, yri­tys­vas­tuu ja poliit­ti­nen pää­tök­sen­te­ko vaativat tavoit­tee­seen pääs­täk­seen tuekseen myös sosi­aa­li­tie­tei­tä ja laa­dul­lis­ta tietoa siitä, miten yksit­täis­ten ihmisten arkisiin valin­toi­hin ja arvo­maa­il­maan voidaan vaikuttaa. Meidän täytyy ymmärtää, mistä läh­tö­koh­dis­ta ja miten “taval­li­set ihmiset” ymmär­tä­vät ilmas­ton­muu­tok­sen, ja miten ilmiö näyt­täy­tyy heidän arkisessa kokemusmaailmassaan.

Thomas Hylland Eriksen. Kuva: Vishvas Pandey.

Professori Thomas Hylland Eriksen. Kuva: Vishvas Pandey.

Tapahtumassa puhunut ant­ro­po­lo­gi Thomas Hylland Eriksen pai­noit­ti­kin, että ant­ro­po­lo­gia on tie­tee­na­la­na lähellä ihmistä ja pystyy sekä ymmär­tä­mään, mistä ihmisten käyt­täy­ty­mis­mal­leis­sa on kyse, että arvioi­maan, kuinka vahin­gol­li­sia sosio­kult­tuu­ri­sia käyt­täy­ty­mis­mal­le­ja vastaan kannattaa taistella. Ehdotankin, että ant­ro­po­lo­gis­ta näkö­kul­maa sovel­ta­mal­la voimme esi­mer­kik­si luoda vies­tin­tä­stra­te­gioi­ta, joilla ilmas­ton­muu­tok­sen tor­jun­ta­me­ne­tel­mis­tä voidaan tiedottaa tietyille koh­dey­lei­söil­le tehok­kaas­ti ja täten vaikuttaa ihmisten elin­ta­poi­hin ja asen­tei­siin. Mutta mikä vielä ajan­koh­tai­sem­paa: ant­ro­po­lo­gi­nen näkökulma auttaa luomaan rat­kai­su­ja glo­baa­lei­hin ongelmiin pai­kal­lis­ta­sol­la yhdessä asian­osais­ten ihmisten kanssa heidän läh­tö­koh­dis­taan käsin.

Vain osal­lis­ta­va ja koko­nais­val­tai­nen lähes­ty­mis­ta­pa saa ihmiset muutoksen tielle luomaan parempaa maailmaa toiminnan keinoin. Ylhäältä alaspäin toteu­tet­ta­vien kam­pan­joi­den tulisi jäädä taka-alalle ja keskiöön nostaa ruo­hon­juu­ri­ta­son toiminta, joka lähtee ihmisistä itsestään.

Ilmastonmuutoksessa ei ole mitään reilua. Heikossa asemassa olevat kärsivät eniten”, Bogatajn muis­tut­taa. Kyseessä on siis myös globaali moraa­li­nen ongelma. Ilmastokatastrofit ovat jo täyttä todel­li­suut­ta eri puolilla maailmaa, mutta niin kauan kuin vai­ku­tuk­set omaan läntiseen hyvin­voin­tiim­me koetaan vain välil­li­si­nä, ei ilmiön todel­li­suut­ta tahdota tunnustaa tai vastuu vie­ri­te­tään “suu­rim­pien” saas­tut­ta­jien harteille Kiinaan ja Intiaan. Bogatajnin mukaan tämä ei ole ihme, sillä monet Euroopan maat selviävät ilmas­ton­muu­tok­sen ensim­mäi­ses­tä vaiheesta “voit­ta­ji­na”. Ilmaston läm­me­tes­sä yhä useampien kasvien viljely on mah­dol­lis­ta myös poh­joi­sel­la pal­lon­puo­lis­kol­la eivätkä ilmas­to­ka­ta­stro­fit vielä ulotu elin­pii­riim­me. Monet maan­tie­teel­li­set alueet, etenkin glo­baa­lis­sa etelässä, kuitenkin kärsivät kui­vuu­des­ta, tulvista ja muista ilmas­ton­muu­tok­sen vai­ku­tuk­sis­ta jo nyt!

Hyvänä esi­merk­ki­nä ilmaston läm­pe­ne­mi­seen liit­ty­vis­tä huma­ni­taa­ri­sis­ta kata­stro­feis­ta pro­fes­so­ri pitää mittavaan nälän­hä­tään Syyriassa joh­ta­nut­ta kuivuutta, joka on useiden teo­rioi­den mukaan näytellyt mer­kit­tä­vää roolia myös alueen aseel­lis­ten konflik­tien ja pako­lais­vir­ran synnyssä. Bogatajn painottaa, että tämä on vasta alkua: lähi­vuo­si­na luon­non­ka­ta­stro­fit tulevat ajamaan yhä enemmän ihmisiä maanpakoon.

Kuivunut Hume-järvi Australiassa. Kuva: Tim J. Keegan, CC BY-SA 2.0

Kuivunut Hume-järvi Australiassa. Kuva: Tim J. Keegan, CC BY-SA 2.0

Antropologia tutkii usein ihmi­syh­tei­sö­jä nime­no­maan täl­lai­sil­la epä­va­kail­la alueilla: Kun mittava tulipalo riehui Valparaison sata­ma­kau­pun­gis­sa Chilessa, paikalla ollut ant­ro­po­lo­gi paneutui yhtei­söl­li­sen spon­taa­nin aut­ta­mi­sen muotoihin ja oppi yhtä jos toista val­pa­rai­so­lai­ses­ta soli­daa­ri­suu­des­ta. Ebolaepidemian levitessä Länsi-Afrikassa ant­ro­po­lo­git auttoivat lää­kin­tä­hen­ki­lö­kun­taa toimivan hoi­to­stra­te­gian kehit­tä­mi­ses­sä. Ja kun Indonesian mittavat met­sä­pa­lot nostivat maan hii­li­diok­si­di­pääs­töt kaikkien aikojen kor­keim­piin lukemiin, ant­ro­po­lo­git rapor­toi­vat tapah­tu­mas­ta ja sen syistä. Myös Nepalin maan­jä­ris­tyk­sen seu­rauk­sia tutkitaan ant­ro­po­lo­gi­ses­ti. Katastrofit ja niiden seu­rauk­set ihmi­syh­tei­söil­le ovat osa ant­ro­po­lo­gis­ta eri­tyis­osaa­mis­ta, jolla on korkea sovel­let­ta­vis­sa oleva poten­ti­aa­li ongelmien koh­taa­mi­ses­sa, rat­kai­se­mi­ses­sa ja ennal­taeh­käi­se­mi­ses­sä, ei vain niiden ymmär­tä­mi­ses­sä ja ennustamisessa. 

Jotkut ajat­te­le­vat, että yksilön vai­ku­tus­mah­dol­li­suu­det ovat niin rajal­li­set, ettei ole väliä, mihin uskoo tai min­kä­lai­sia päätöksiä arjessaan tekee. Juuri tällaista asennetta vastaan Lučka Kajfež Bogatajn haluaa taistella ja hän kutsuu ant­ro­po­lo­git avukseen tähän kamp­pai­luun. Eikä pro­fes­so­ri Bogatajn ole yksin näke­myk­sen­sä kanssa, myös tapah­tu­mas­sa puhuneet ant­ro­po­lo­git Thomas Hylland Eriksen, Genevieve Bell ja Joanna Breidenbach yhtyvät hänen esi­tyk­seen­sä ja koros­ta­vat ant­ro­po­lo­gien roolia kestävän kehi­tyk­sen ja sosi­aa­li­sen oikeu­den­mu­kai­suu­den lähettiläinä.

Ihmisläheisyys on useiden pro­jek­tien ja kam­pan­joi­den onnis­tu­mi­sen tae, ja huma­nis­ti­nen trendi on ollut esillä myös vähemmän dra­maat­ti­sis­sa yhteyk­sis­sä kau­pun­ki­suun­nit­te­lus­ta kulu­tus­tot­tu­mus­ten ymmär­tä­mi­seen. On huomattu, että toimivaa julkista lii­ken­net­tä, kau­pun­ki­kaa­vaa, ope­tus­me­ne­tel­miä tai mark­ki­noin­ti­suun­ni­tel­maa ei voida toteuttaa ilman asian­osais­ten ihmisten, asuk­kai­den, asiak­kai­den, oppi­lai­den ja auto­kus­kien näke­mys­ten huomioon ottamista. Vuorovaikutus ja osal­lis­tu­mi­nen ovat tämän päivän suun­nit­te­lun kuumia sanoja — oli kyse sitten ilmas­ton­muu­tok­sen hil­lit­se­mi­ses­tä tai kola­ri­ris­kin vähen­tä­mi­ses­tä tietyllä alueella. 

Kuva: Saara Toukolehto

Kuva: Saara Toukolehto

Antropologeilla on pai­kal­lis­ta­son tietoa ja ymmär­rys­tä, joka on rikasta, yksi­tyis­koh­tais­ta ja kor­vaa­ma­ton­ta huo­maut­taa Eriksen. Sen kerää­mi­nen saattaa olla hidasta etno­gra­fi­sen metodin vuoksi, mutta tietoa voidaan hyödyntää sekä krii­sin­hal­lin­nas­sa että niiden ennal­taeh­käi­se­mi­ses­sä eri tasoilla glo­baa­leis­ta ilmiöistä pai­kal­lis­ta­son katastrofeihin. 

Eriksen pitääkin ant­ro­po­lo­gian vah­vuu­te­na nime­no­maan sen kykyä ymmärtää ja selittää ilmiöiden limit­täi­syyt­tä eri tasoilla glo­baa­lis­ta pai­kal­li­seen. Yhteyksiä pai­kal­lis­ta­son käyt­täy­ty­mis­mal­lien ja globaalin kapi­ta­lis­min ja ilmas­ton­muu­tok­sen välillä ei voi jättää huomioimatta. 

Antropologi ja yrittäjä Joanna Breidenbach on pyrkinyt vai­kut­ta­maan yhtei­sö­jen mah­dol­li­suuk­siin toimia ruo­hon­juu­ri­ta­sol­la ongelmien kor­jaa­mi­sek­si. Hän on yksi sosi­aa­li­pro­jek­tien tuke­mi­sek­si perus­te­tun jouk­ko­ra­hoi­tus­si­vus­to, bet​terplace​.org:n perus­ta­jis­ta. Sivuston tar­koi­tuk­se­na on auttaa ihmisiä eri puolilla maailmaa toteut­ta­maan pai­kal­li­sia kehi­tys­pro­jek­te­ja omassa yhtei­sös­sään. Verkkoalustan avulla ihmisillä on mah­dol­li­suus hakea tukea ja rahoi­tus­ta itse tärkeinä koke­mil­leen pro­jek­teil­le, jotka ovat syntyneet pai­kal­li­ses­sa yhtei­sös­sä, ilman välikäsiä. Breidenbach kertoo, että polttava tarve soveltaa tie­to­tai­toa käy­tän­nös­sä ja tehdä hyvää kon­kreet­ti­ses­ti ovat ohjanneet hänen ura­ke­hi­tys­tään ant­ro­po­lo­gis­ta yrit­tä­jäk­si, hän on “luonut oman missionsa”. Hän painottaa, että ant­ro­po­lo­gia on ennen kaikkea näkökulma, jota voi har­joit­taa vaikka ei teki­si­kään tie­teel­lis­tä tut­ki­mus­ta. Näkökulmasta on ollut val­ta­vas­ti hyötyä bet­terplace -sivuston kehit­tä­mi­ses­sä, se on auttanut ottamaan huomioon sen kaikkein tär­keim­män eli rahoi­tus­ta hakevien yhtei­söl­lis­ten pro­jek­tien sosio­kult­tuu­ri­sen todellisuuden.

Kuva: Vishvas Pandey.

Klimatologian pro­fes­so­ri, nobelisti Lučka Kajfež Bogatajn. Kuva: Vishvas Pandey.

Myös tek­no­lo­gia­jät­ti Intelillä ant­ro­po­lo­gi­na työs­ken­te­le­vän Genevieve Bellin mielestä ant­ro­po­lo­geil­la on moraa­li­nen velvoite yhteis­kun­nal­li­sen hyvän teke­mi­seen. Juuri tämä ajatus sai hänet vaih­ta­maan aka­tee­mi­sen uran Silicon Valleyn tek­no­lo­gia­maa­il­maan. Vaikka opet­ta­mi­nen yli­opis­tos­sa on tärkeää, Bell ajatteli, että hänen on aika kokeilla ant­ro­po­lo­gi­sia siipiään akatemian ulko­puo­lel­la “oikeassa elämässä”. Työssään Bell on päässyt syven­ty­mään ihmisten ja tek­no­lo­gian välisiin suh­tei­siin ja tek­no­lo­gian kehi­tyk­seen liit­ty­viin pelkoihin. Hän kertoo olevansa ant­ro­po­lo­gi ja tule­vai­suu­den­tut­ki­ja yhtä­ai­kai­ses­ti: hän pyrkii sovel­ta­maan ant­ro­po­lo­gis­ta tie­to­tai­to­aan sen sel­vit­tä­mi­seen, mihin suuntaan tek­no­lo­gia tulee kehit­ty­mään, mihin suuntaan sen tulisi kehittyä ja mitä ihmiset tästä ajat­te­le­vat. Hänen tut­ki­muk­ses­saan nousee selkeästi esille se, mitä ihmiset elä­mäs­sään arvos­ta­vat ja pitävät tärkeänä. Bell summaa, että “ant­ro­po­lo­git ovat hyviä kysymään oikean­lai­sia kysy­myk­siä ja tun­nis­ta­maan ilmiöiden taustalla vai­kut­ta­via valtaan, sosi­aa­li­siin suh­tei­siin, tur­val­li­suu­teen ja yksi­tyi­syy­teen liittyviä tekijöitä. Ja heistä on siksi hyötyä alalla kuin alalla.” 

Tiedeyhteisössä näyttäisi val­lit­se­van yksi­mie­li­syys siitä, että vain poikki- ja moni­tie­teel­li­nen lähes­ty­mis­ta­pa voi tarjota ratkaisun tämän hetkisiin polt­ta­viin kysy­myk­siin. Eriksenin sanoja lai­na­tak­se­ni: “Antropologia ei tule pysäyt­tä­mään ilmas­ton­muu­tos­ta tai rat­kai­se­maan muita aikamme suuria kysy­myk­siä, mutta ilman ant­ro­po­lo­gi­aa siihen ei pysty kukaan tai mikään.”


Lisälukemista:

EASA, Applied Anthropology Network

Giulia Sinatti, “Anthropologist? You’re hired!” in Standplaats Wereld

Jovan Maud, “Why the world needs anth­ro­po­lo­gy” in Culture Matters

SfAA, Society for Applied Anthropology

Artikkelikuva: David Baird, CC BY-SA 2.0

Kirjoittaja

Saara Toukolehto on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta ja AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Etnografinen tutkimustoimisto Kenno myy etnografiaan perustuvaa asiakasymmärrystä yrityksille ja organisaatioille. Kaupan on siis menetelmä, jonka jokainen antropologi opettelee opintojensa aikana. Kenno pyrkii tutkimustulosten perusteella avittamaan niin tuotteiden, palveluiden kuin alueiden kehitystä. Lopullisena päämääränä on tarjota ihmisille parempia arkikokemuksia.

Mindfulness-meditaatio on kasvattanut suosiotaan jo pitkään. Mikä tässä itäiset juuret omaavassa, mielen ja kehon yhteyttä vahvistavassa harjoituksessa vetoaa länsimaiseen kuulijakuntaan? Mielenrauhan lisäksi syitä mindfulnessin suosiolle voidaan hakea uusliberaalien työmarkkinoiden logiikasta.

Tekstit ja kirjoittaminen ovat olennainen osa niin antropologien kuin monien muidenkin työtä. Vaikka tekstit usein saattavat näyttäytyä yksittäisen ihmisen tuottamina erillisinä kokonaisuuksina, niitä kannattaisi lähestyä yhteistyön kohteina ja prosesseina. Siinä missä antropologit yleensä korostavat toiminnan sosiaalisia ja kulttuurisia taustoja ja tekstien moniäänisyyttä, olemme kenties kuitenkin itsekin tottuneet ajattelemaan kirjoittamista yksilösuorituksena.