Syntynyt lapsettomaksi

Yhteiskunnassamme elää ste­reo­ty­pia naisesta, joka valitsee lap­set­to­muu­den kovan rahan, spon­taa­nien loma­mat­ko­jen ja cos­mo­po­li­ta­nin­huu­ruis­ten irto­suh­tei­den hou­kut­te­le­ma­na. Vaikka perheen ja uran yhdis­tä­mi­ses­tä ollaan puhuttu vuo­si­kym­me­niä, vai­kut­ta­vat ne yleisen mie­li­pi­teen mukaan olevan yhä jossain määrin toisensa pois­sul­ke­via. Joko valitset perhe-elämän ihmis­lä­hei­si­ne arvoineen tai kovat arvot ja työuran. 

Vapaaehtoisesti lap­set­to­man naisen oletetaan edustavan jäl­kim­mäis­tä kate­go­ri­aa. Mutta onko lap­set­to­muus arvo- tai elä­män­ta­pa­va­lin­ta lai­sin­kaan? Missä määrin lap­set­to­muu­des­ta voidaan puhua itsestään selvänä “suun­tau­tu­mi­se­na”? Tässä artik­ke­lis­sa pohdin kysymystä pro gradu -tut­kiel­ma­ni aineistoa hyödyntäen.

Lapsettomuus yhteiskunnallisessa keskustelussa

Matala syntyvyys ja eri­tyi­ses­ti naisten välin­pi­tä­mä­tön suh­tau­tu­mi­nen lasten hankintaa kohtaan herättää huolta yhteis­kun­nal­li­sel­la tasolla. Viimeksi loka­kuus­sa 2016 aiheesta kes­kus­tel­tiin A2:n lisään­ty­mis-tee­mail­las­sa, jossa niin asian­tun­ti­jat, päättäjät kuin maal­li­kot­kin istu­tet­tiin alas pohtimaan keinoja lisätä syn­ty­vyyt­tä Suomessa.

Keskustelussa nos­tet­tiin esiin muun muassa per­he­va­pai­den ja tuki­jär­jes­tel­män uudis­ta­mi­seen, parin­va­lin­nan hel­pot­ta­mi­seen, hedel­mäl­li­syys­neu­von­nan lisää­mi­seen ja kult­tuu­ri­siin arvoihin ja asen­tei­siin liittyviä seikkoja. Näiden toi­vot­tiin tuovan hel­po­tus­ta lap­si­ka­dos­ta kärsivään maahamme.

Laps6

kuva: Manu Schwendener (CC0 1.0)

Vaikka edellä mainitut seikat paran­tai­si­vat lap­si­per­hei­den tai lasta toivovien asemaa, on niiden vaikutus lap­set­to­muu­den jo valin­nei­siin kyseenalainen.Tätä tukee myös Väestöliiton Miksi syntyvyys laskee — suo­ma­lais­ten las­ten­saan­tiin liittyviä toiveita ja odotuksia -per­he­ba­ro­met­rin (2015) havainto, jonka mukaan yhteis­kun­nal­li­set tuet eivät vaikuta aikeisiin lisääntyä. 

Haastattelin tut­kiel­maa­ni varten 24 kan­ta­suo­ma­lais­ta vapaa­eh­toi­ses­ti lap­se­ton­ta naista. Lisäksi suoritin tie­don­ke­ruu­ta säh­kö­pos­tit­se ja inter­ne­tin kes­kus­te­lu­pals­toil­la. Haastattelemani naiset olivat iältään 24 – 44 -vuotiaita ja muutamaa poik­keus­ta lukuun ottamatta he asuivat haas­tat­te­lu­het­kel­lä pysyvästi Uudenmaan alueella.

Kaikkien naisten tarinat olivat ainut­laa­tui­sia, mutta yksi seikka nousi esiin hyvin selvästi lähes jokaisen haas­tat­te­lun aikana: lap­set­to­muu­teen syiden kuvail­tiin piilevän paljon A2-illassa mai­nit­tu­ja raken­teel­li­sia seikkoja syvemmällä.

Miksi lapsettomuus?

Lapsettomuus on dynaa­mi­nen kokemus, joka elää ja muuttuu ajan kanssa. 20-vuotias, joka ei vielä ole suonut aja­tus­ta­kaan perheen perus­ta­mi­sel­le, tuskin suhtautuu lap­set­to­muu­teen­sa samoin kuin ste­ri­li­saa­tion juuri läpi­käy­nyt 35-vuotias. Kysymyksen asettelu ja kyse­ly­ajan­koh­ta vai­kut­ta­vat siis mer­kit­tä­väs­ti siihen, kuinka suureksi kukin tutkija arvioi vapaa­eh­toi­ses­ti lap­set­to­mien osuuden tutkimuksessaan. 

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sekä las­ten­han­kin­nan lyk­kää­mi­nen että siitä kokonaan kiel­täy­ty­mi­nen yleis­ty­vät nopeasti: Väestöliiton per­he­ba­ro­met­rin mukaan vuonna 2015 lähes 16 % vas­taa­jis­ta aikoi jäädä lap­set­to­mak­si, kun 2000-luvun alussa vastaava luku oli noin 10 %. 

Ilmiö on siis erittäin ajan­koh­tai­nen. Aiheeseen pereh­tyes­sä­ni oli häkel­lyt­tä­vää huomata, kuinka vähän sitä on tutkittu Suomessa. Päädyin lukemaan erästä vapaa­eh­tois­ta lap­set­to­muut­ta käsit­te­le­vää koti­mais­ta kes­kus­te­lu­pals­taa. Kirjoittajat avau­tui­vat pai­nos­ta­vis­ta kom­men­teis­ta suku­juh­lis­sa tai lääkärin vas­taa­no­tol­la, jakoivat neuvoja ste­ri­li­saa­tio­leik­kauk­seen liittyen ja kertoivat hetkistä, jolloin lap­set­to­muus tuntuu erityisen hyvältä. Yksi ylei­sim­mis­tä kes­kus­te­lu­nai­heis­ta liittyi lap­set­to­muu­den syihin.

Vapaus, terveys, talou­del­li­set ja elä­män­ta­paan liittyvät syyt, halu vaalia pari­suh­det­ta, eko­lo­gi­set ja maa­il­man­kat­so­muk­seen liittyvät syyt, syn­ny­tys­pel­ko, välin­pi­tä­mät­tö­myys lapsia kohtaan – lista lap­set­to­muut­ta puol­ta­vis­ta seikoista vaikutti jatkuvan loputtomiin. 

Kiinnostavimmaksi omissa sil­mis­sä­ni nousi kuitenkin kom­ment­tien lopussa toistuva ”koko ajatus tuntuu vaan vieraalta” -tyyppinen lop­pu­ka­neet­ti, joka tuntui kiilaavan tär­keys­jär­jes­tyk­ses­sä kaiken edellä mainitun yli.

Se, että ihmiset tekevät päätöksiä tun­tei­den­sa pohjalta, ei ole millään muotoa uusi löydös. Äänestämme vaaleissa sym­paat­ti­sel­la murteella puhuvaa ehdokasta ja ostamme brän­di­tuot­tei­ta niiden syn­nyt­tä­män emo­tio­naa­li­sen arvon vuoksi, vaikka tie­täi­sim­me mer­kit­tö­män tuotteen olevan omi­nai­suuk­sil­taan täysin vastaava ja puolet halvempi. Jostain syystä kult­tuu­ris­sam­me on kuitenkin yhä vallalla Aristoteleen aikainen ajatus ihmisestä ratio­naa­li­se­na ja loogisena olentona.

Erityisesti silloin, kun kuljemme niinkin vahvoja normeja kuin las­ten­han­kin­taa ja lasten halua­mis­ta vastaan, vai­kut­ta­vat tun­ne­pe­räi­set syyt yhteis­kun­nan silmissä riit­tä­mät­tö­mil­tä. “Pelkkä” halun puutteen ilmai­se­mi­nen ei tyydytä iso­van­hem­pien tai työ­to­ve­rei­den hyvän­tah­toi­sia uteluita perheenlisäyksestä. 

Haastattelemani naiset kokivat lap­siu­te­lut usein häm­men­tä­vi­nä ja jopa kiusal­li­si­na, sillä halua ja halut­to­muut­ta on vaikea sanal­lis­taa. Tuula kuvailee asiaa näin:

Ei siihen lap­set­to­muu­teen oikeas­taan oo mitään syitä. – – Yleensä uteluihin vastaan.. no heti tulee aina ensim­mäi­sek­si mieleen, että no, pitäis keksiä nyt tässä jotakin. Mut sit mä aina sanon, että ei mulla oo mitään syitä. En mä yleensä pysty keksimään sellasta, mitä mä voisin niinku syyksi esittää. Siinä sit pitää sanoa, että ei siihen mitään syitä ole, mä vaan olen tällainen.” 

Mitä tar­koit­taa, kun joku toteaa ”vain olevansa tällainen”? Tällöin ei viitata mie­li­pi­tei­siin tai arvoihin, vaan johonkin pysy­väm­pään iden­ti­tee­tin osaseen. Omassa tut­ki­muk­ses­sa­ni lap­set­to­muus­pää­tök­sen pysyvää luonnetta koros­tet­tiin kehys­tä­mäl­lä se ikään kuin luon­nol­li­sek­si itses­tään­sel­vyy­dek­si, joka on seurausta jon­kin­lai­ses­ta bio­lo­gi­ses­ta tai­pu­muk­ses­ta vapaa­eh­toi­seen lapsettomuuteen.

Luonnollinen lapsettomuus

Länsimainen maa­il­man­ku­va nojaa aja­tuk­seen luonnosta ja kult­tuu­ris­ta toi­sis­taan eril­li­si­nä ja toi­sil­leen vas­tak­kai­si­na sfääreinä. Se piirtää luonnon kult­tuu­ril­le ulko­puo­li­se­na rajoit­tee­na ja ehtona. Luonnon nähdään toimivan pohjana, joka on ”luonnon lakien” avulla asettanut mah­dot­to­man ja mah­dol­li­sen rajat ihmisen toi­min­nal­le. Luonnon aja­tel­laan olevan jotain staat­tis­ta, pysyvää ja pas­sii­vis­ta, toisin kuin kulttuuri, joka on alati muuttuvaa ja ennen muuta kehittyvää. 

Luonto-kulttuuri -jaottelu on läheistä sukua mieli-ruumis -jaot­te­lul­le, joka viittaa aja­tuk­seen mielestä ja ruumiista toi­sil­leen eril­li­si­nä ihmi­syy­den osa-alueina. Yksilön toimiva subjekti, eli aktii­vi­nen havain­noi­va ihminen, sijoi­te­taan mieleen. Ruumiin aja­tel­laan pel­kis­ty­vän esi­neel­li­sek­si toiminnan kohteeksi, eli objektiksi.

Tätä taustaa vasten on mie­len­kiin­tois­ta, että vapaa­eh­toi­ses­ti lap­set­to­mil­le on tyy­pil­lis­tä esittää pää­tök­sen­sä kehoonsa, eli ihmis­luon­toon, piir­ty­nee­nä. Lähes 80 % haas­tat­te­le­mis­ta­ni naisista ilmai­si­vat kokevansa lap­set­to­muu­ten­sa bio­lo­gis­pe­räi­se­nä sisä­syn­tyi­se­nä omi­nai­suu­te­na. Moni vertasi sitä jopa sek­su­aa­li­seen suun­tau­tu­mi­seen, osoittaen lap­set­to­muu­den ruu­miil­lis­tu­neen luonteen.

Laps9

kuva: Oscar Keys (CC0 1.0)

Ruumiillistumisella tar­koi­te­taan yhteis­kun­ta­tie­teis­sä prosessia, jonka kautta yksilö sisäistää sosi­aa­li­sen ja mate­ri­aa­li­sen todel­li­suu­ten­sa omaan fyysiseen kehoonsa. Tämä todel­li­suus mani­fes­toi­tuu kehossa tavoiksi, tun­te­muk­sik­si ja manee­reik­si, jotka tuntuvat ”luon­nol­li­sil­ta” ja itses­tään­sel­vil­tä tavoilta ajatella ja toimia. 

Omassa tut­ki­muk­ses­sa­ni tämä näkyy naisten koke­muk­se­na siitä, että oma valinta pysyä lap­set­to­ma­na on jotain luon­nol­lis­ta ja sisä­syn­tyis­tä, ja lisään­ty­mi­nen pro­ses­si­na puo­les­taan vierasta ja jopa vastenmielistä. 

Saara vertaa itseään sis­kon­tyt­töön­sä ja pitää lap­set­to­muut­ta geneet­ti­se­nä omi­nai­suu­te­na. Iina puo­les­taan kuvailee lap­set­to­muu­den tulevan ”sel­kä­ran­gas­ta”.

Esim. sis­kon­tyt­tö­ni, joka on aina halunnut lapsia ja nyt hänellä on se muutaman kuukauden ikäinen poika, niin hänestä näkee, että hän on syntynyt äidiksi. Hänella on ihan täysin päin­vas­tai­nen geeni kuin mulla on. Mä oletan, että se on geeniasia, koska se on ollut mulla ihan lapsesta lähtien se asia, että mä en tunne sitä tunnetta tai tarvetta tai halua siihen, et mä en koe sitä vau­va­hom­maa sel­lai­sek­si.” (Saara)

Itse olen tiennyt aina, etten lapsia halua. En oo ikinä ollut muista ihmisistä kovin kiin­nos­tu­nut. Enemmänkin viihdyn omissa oloissani. Jotenkin se on aina ollut tuolla jossain sel­kä­ran­gas­sa. En ole koskaan nukeilla tms. leikkinyt vaan leikin poikien leikkejä. Vaikka kotona kauheesti kan­nus­tet­tiin sellasiin tyttöjen juttuihin, mut pieleen meni.” (Iina)

Ruumiillistetusta ja siten kehol­li­se­na koetusta “vau­va­kuu­mees­ta” las­ten­han­kin­nan kata­ly­saat­to­ri­na ollaankin kir­joi­tet­tu aiemmin (tutustu esi­mer­kik­si Anna Rotkirchin tuo­tan­toon). Ruumiillistetun tiedon rooli lap­set­to­muus­va­lin­nas­sa on kuitenkin jäänyt pitkälti huomiotta niin aka­tee­mi­ses­sa kuin populaarikirjallisuudessakin. 

Mitä kehon sitten koetaan kertovan? Päällimmäinen tunne on tut­ki­muk­se­ni mukaan vieraus. 

Lastenhankinta tuntuu vieraalta

Mutta raskaus.. miltä se vaikuttaa.. jo se ajatus kas­va­vas­ta vatsasta on pelottava. Se, että olisi itse siinä. Ihmeellinen ja hyvin vieras ajatus. Ja kun sitä miettii omalle kohdalle, niin tulee vielä sellanen vie­raan­tu­mi­nen, joku blokki, että ei halua ajatella edes pidem­mäl­le sitä asiaa. Vähän niinkun jotain kuolemaa, että kyllä sen tietää, että ihmiset kuolee ja näin, mutta ei sitä omalle kohdalle halua kovin pitkälle pohtia.” (Alina)

Kysyessäni, miltä haas­ta­tel­ta­va uskoi raskauden tai imetyksen tuntuvan, ensim­mäi­nen reaktio oli usein häm­men­ty­neen oloinen naurahdus tai värähdys. Haastattelijana minulle jäi kuva, että kaikki infor­mant­ti­ni eivät olleet kuvi­tel­leet tai halunneet kuvitella tilan­net­ta aiemmin. Monelle kysy­myk­set tuntuivat olevan hieman haas­teel­li­sia vastata. 

31-vuotias, lap­set­to­muut­taan seksuaali-iden­ti­teet­tiin vertaava Paula kertoo lasten saamiseen liit­ty­väs­tä ahdis­tuk­ses­ta seu­raa­val­la tavalla:

En ole koskaan kuvi­tel­lut itseäni siihen tilan­tee­seen, että olisin raskaana. Muistan nähneeni joskus unta, jossa mulla oli lapsia, ja se oli mun mielestä jo unenakin niinku jotenkin hirveän häm­men­tä­vää, että ei, ei… Ajatus siitä, että toinen ihminen kasvaisi minussa tuntuu aja­tuk­se­na tosi ahdis­ta­val­ta. Minua ahdistaa yleisesti ehkä se äitiys, van­hem­muus, kaikki se, mitä siihen lasten saamiseen liittyy, että ei mikään yksit­täi­nen asia siinä. Koko se konsepti tuntuu tosi vieraalta.” 

Moni koki ettei osaa tai tiedä, miten lasten kanssa ollaan ja koki tilanteet pienten lasten kanssa epä­mu­ka­vik­si ja kiusal­li­sik­si. He kokivat, että eivät saa yhteyttä lapseen, eivät puhu samaa kieltä, eikä pieni lapsi tunnu vält­tä­mät­tä vielä ”ihmiseltä”. Saara kertoo:

Samalla lailla kuin pieni vauvakaan, se [sikiö] ei tunnu vielä ihmiseltä. Se on vähän semmonen outo. Vähän niin kuin koira tai marsu tai joku.. tai no koirathan ottaa kontaktia. Mut sanotaan joku muu elukka, joku joka ei ota kontaktia omasta halustaan ihmiseen. Sanotaan vaikka, että marsu. Sellanen, joka vaan vipeltää ja puuhailee omiaan. – –Siihen ei ole yhteyttä eikä kosketusta.” 

Naiset vai­kut­ta­vat luovan kate­go­ri­sia eroja itsensä ja lapsen välille koros­taes­saan koko lisään­ty­mis­pro­ses­sin ja sikiön tai pienten lasten kanssa koettua vierauden tunnetta. He kertoivat olevansa erilaisia ja kuu­lu­van­sa eri ”maa­il­moi­hin”; sanovat lapsen olevan outo ja vieras ja edustavan jotakin sellaista, jota he eivät ymmärrä. Ilmaistessaan halunsa pysyä lap­set­to­ma­na vierauden tunteiden kautta, naiset vai­kut­ta­vat antavan ruu­miil­lis­tu­neil­le tun­te­muk­sil­le mer­kit­tä­vää vai­ku­tus­val­taa. Siten he hylkivät län­si­mai­sel­le maa­il­man­kat­so­muk­sel­le ominaista mieli-ruumis -dualismia.

Laps7

kuva: Matthew Henry (CC0 1.0)

Kontrasti artik­ke­lin alussa hah­mot­te­le­maa­ni ste­reo­ty­pi­aan hedo­nis­ti­ses­ta ja ura­kes­kei­ses­tä lap­set­to­mas­ta, joka vaihtaa puklu­lii­nat silk­ki­hui­vei­hin ja leik­ki­puis­tot cocktail-juhliin, on valtava. Lapsettomuuden mukanaan tuoma talou­del­li­nen säästö, joka on arvioin­ti­ta­vas­ta riip­pu­mat­ta tuhansia euroja vuodessa lasta kohden, mai­nit­tiin tut­ki­muk­ses­sa­ni lähinnä sivu­lauseis­sa. Keskimääräisen koulutus- tai tulotason ei voida infor­mant­tie­ni kes­kuu­des­sa katsoa eroavan juurikaan koko­nais­väes­tös­tä. Vuoden 2015 per­he­ba­ro­met­rin toi­mit­ta­mat tilastot tukevat väi­tet­tä­ni: lap­set­to­muusai­ko­mus ei korreloi korkean kou­lu­tuk­sen tai suurten vuo­si­tu­lo­jen kanssa.

Olisiko siis aika laajentaa ilmiön ympärillä käytävää kes­kus­te­lua ja tunnistaa ilmiön moni­muo­toi­suus? Lapsettomuus vaatii hedel­mäl­li­sil­tä ja sek­su­aa­li­ses­ti aktii­vi­sil­ta hete­ro­sek­su­aa­leil­ta naisilta aina tietoisen päätöksen käyttää ehkäisyä tai hakeutua ste­ri­li­saa­tioon. Silti valinta voi olla niin ruu­miil­lis­tu­nut, että se koetaan jossain määrin itses­tään­sel­vä­nä ja jopa syn­nyn­näi­se­nä omi­nai­suu­te­na, jolle yksilö “ei voi mitään”. Tällöin ratio­naa­li­ses­ta valin­nas­ta puhuminen tuntuu vähin­tään­kin erikoiselta. 

Haastateltujen nimet muutettu. 

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Clem Onojeghuo (CC0 1.0)
  1. Reference 1
  2. Reference 2
  3. Reference 3

Kirjoittaja

Sofia Rantaniemi, VTM, on vastavalmistunut sosiaali- ja kulttuuriantropologi ja palvelumuotoilun opiskelija. Ruumiin ja lisääntymisen antropologian lisäksi Rantaniemen kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat erilaisten teknologioiden kulttuurilliset seurannaisvaikutukset ja ihmislähtöinen muotoilu.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Nyymi 2.3.2017 klo 18:57

    Hyvää poh­dis­ke­lua, itselläni on paljon yksin­ker­tai­sem­pi näkemys joka voi kuulostaa syy­tök­sel­tä, vaikkei sitä olekaan, enem­män­kin toteamus.

    Yhteiskuntamme hyvin­voin­ti kasvaa joka suku­pol­vel­ta, elämä on hyvin helppoa ja vas­tuu­va­paa­ta monelle. Lapsien kasvatus hyvin raskasta ja kaikkein suurin vastuu mitä on olemassa. Varmasti ajatus lapsista tuntuu hyvin vieraalta asialta yhä enemmissä määrin.

    Täysin sub­jek­tii­vi­sen havain­to­ni onkin, että mitä parem­mis­ta oloista on kotoisin Suomenkin mit­ta­puul­la sen vähemmän haluja on lapsien han­kin­taan. Vastavuoroisesti eniten lapsia tuntuu syntyvän raskaissa oloissa kasvaneille.

    Vastaa
  • Liisa Ihmemaa 3.3.2017 klo 18:00

    Kiitos! Hyviä huomioita, joista monet voin alle­kir­joit­taa näin lap­set­to­ma­na. Sterilisaation saanti oli kuin olisi vihdoin siinä kehossaan, mihin on syntyntyt :)

    Vastaa
  • Nimetön 4.3.2017 klo 19:14

    Mielenkiintoinen tutkimus. Odotan jatkoa ja tut­ki­mus­ta miehistä, jotka eivät ole halunneet lapsia. Asia ei ole mus­ta­val­koi­nen eli lasten hankinta ei ole pel­käs­tään vain naisen asia tai päätettävissä.

    Vastaa
    • Sofia R. 10.3.2017 klo 14:12

      Hei! Kiitos kom­men­tis­ta. Olet ehdot­to­mas­ti oikeassa siinä, ettei las­ten­han­kin­ta ole pel­käs­tään naisten päätös vaan ilman muuta mie­hel­lä­kin on sanan­val­taa asiassa. Valitettavasti miehiä on tässä suhteessa tutkittu hir­vit­tä­vän vähän, ja olisikin todella mie­len­kiin­tois­ta kuulla mitä miehillä olisi asiasta sanot­ta­vaa. Itse rajasin naiset tut­ki­mus­ryh­mäk­se­ni siksi, että naiset kokevat lisään­ty­mis­pro­ses­sin väki­sin­kin hyvin kehol­li­se­na koke­muk­se­na ja näkö­kul­ma­ni oli fenomenologinen.

      Vastaa
      • puolen miljoonan dollarin mies 21.3.2017 klo 22:20

        Minua taas miehenä ei kiinnosta niinkään miehen vaikutus naisen pää­tök­seen lap­set­to­muu­des­ta vaan se, miten miehet kokevat itse oman vapaa­eh­toi­sen lap­set­to­muu­ten­sa. Tämä on TODELLA vähälle huomiolle jäänyt aihe tut­ki­muk­ses­sa ihan kansainvälisestikin. 

        Tätä feno­me­no­lo­gis­ta lähes­ty­mis­ta­paa voisi jatkaa kysymällä, olisiko vas­taa­val­la ryhmällä vapaa­eh­toi­ses­ti lap­set­to­mia miehiä vastaavia kehol­li­sia, lähes body horror -sfäärejä lähen­ty­viä ajatuksia lasten han­kin­nas­ta ja lap­set­to­mas­ta? Miehet eivät ole raskaana, synnytä tai imetä, mutta meillä on siit­tiö­tuo­tan­toa, sek­su­aa­li­viet­ti ja kyky saattaa nainen raskaaksi, eikä sen jälkeen juuri kont­rol­lia tapah­tu­mien kulkuun. Tunne siitä, että keho toimii minää vastaan voisi hyvin olla jotakin, minkä vapaa­eh­toi­ses­ti lap­set­to­mat miehet ja naiset jakavat. 

        Joka tapauk­ses­sa iso kiitos siitä, että olet tarttunut tähän aiheeseen, ja jaksoit vielä referoida siitä tämän kirjoituksen.

        Vastaa
  • Steriloimislaki 27.5.2017 klo 20:40

    Suomessa vasta 30-v pidetään tarpeeksi kypsänä päät­tä­mään, ettei halua kolmea tai ei ollenkaan lapsia.
    Muissa poh­jois­mais­sa jo 25-v saa päättää lisään­ty­mis­ky­vys­tä luopumisesta. 

    Nyt voi kannattaa ja jakaa kan­sa­lais­aloi­tet­ta itse­mää­rää­mi­soi­keu­den lisäämiseksi.
    “Steriloimislain ikäraja poh­jois­mai­sek­si eli 25 vuotta ja lap­si­lu­vuk­si kaksi lasta”
    https://​www​.kan​sa​lais​aloi​te​.fi/​f​i​/​a​l​o​i​t​e​/​2​401

    Aloitteen tavoit­tee­na on 25 vuotta tai kaksi lasta ste­ri­loin­nin perusteeksi.

    Vastaa
  • Nina Väkeväinen 19.6.2017 klo 15:16

    Hei Sofia! Erittäin mie­len­kiin­toi­nen teksti!

    Olisiko tätä kautta mah­dol­lis­ta saada säh­kö­pos­tio­soi­tet­ta­si? Täällä kir­joit­taa toinen gra­dun­te­ki­jä Jyväskylän yli­opis­tos­ta. Laittaisin mieluusti yksi­tyi­ses­ti viestiä liittyen omaan tut­kiel­maa­ni, jonka asetelma on kuvauksen perus­teel­la hieman saman­kal­tai­nen kuin sinun työssäsi.

    Vastaa
  • kak­ku­kah­vit 8.9.2017 klo 14:05

    Sivuhuomautus: tuo Hannah Hillamin sarjakuva on hauska, mutta Hillam on tällä hetkellä itse raskaana ;)

    Vastaa

Lue myös nämä:

Antropologista tutkimusta tehdään nykyään paitsi alkuperäiskansoista ja kaukaisista maista, myös tutummista aiheista, kuten urheilusta, lähiöistä ja perihämäläisestä kahvipöytäkursailusta. Miksi monet antropologit silti tuntevat syyllisyyttä tai jopa ajoittaista katumusta siitä, että valittu aihe ei olekaan tarpeeksi jännittävä – tai siitä, että se ei vie heitä tarpeeksi kauas kotoa?

Syöminen on ihmiselle elinehto, ja ruoan valinnassa on usein mukana muitakin kuin selviytymiseen liittyviä seikkoja. Karsimalla tai lisäämällä ruokavalioonsa elementtejä ihminen rakentaa minäkuvaansa, ilmaisee arvomaailmaansa ja saavuttaa tavoitteensa. Superruokien syöminen on yksi keino tällaiseen itsensä määrittelyyn ja tavoitteellisuuteen. Miksi ihmiset kokevat tarvetta superruokien kaltaisille tuotteille tai ravinnelisille?

Perjantaina 6.10. saa ensi-iltansa kotimainen elokuva Yösyöttö. Se kertoo miehestä, joka jää kaksin vastasyntyneen kanssa ja joutuu opettelemaan elämää lapsen ehdoilla. Elokuva on lajityypiltään komedia - mitä muutakaan se voisi olla? Vaikka suomalaisessa vanhemmuuskulttuurissa isän rooli on vahvistumassa, on eräs mielikuva miesten vanhemmuudesta edelleen voimissaan: mies ja vauva on toivoton ja hullunkurinen yhdistelmä. Juuri tälle tematiikalle Yösyöttö naureskelee.