Ilta Leirissä — Helinä Rautavaaran museo kertoo monta tarinaa

Teksti: Suvi Sillanpää, VTM ja Emmi Huhtaniemi, VTMPodcast-lukija: Bea Bergholm.

Antropologialla ja etno­gra­fi­sil­la museoilla on pitkä yhteinen historia kult­tuu­rien­tut­ki­muk­ses­sa. Vuonna 1998 perus­tet­tu Helinä Rautavaaran etno­gra­fi­nen museo avautui uusissa tiloissa maa­lis­kuun lopulla Espoon Tapiolassa, näyt­te­ly­kes­kus WeeGeen kyljessä. AntroBlogi oli mukana museon ava­jai­sis­sa.

Rytmikäs musiikki tervehtii ava­jais­vie­rai­ta Helinä Rautavaaran uuden museon ovella. Meneillään on tais­te­lu­tans­si capoeiran roda eli tans­si­rin­ki, jota johtaa kokenut mestre Cobra Mansa Brasilian Bahiasta (katso video tästä). Roda on museon teemaan nähden sopivan kan­sain­vä­li­nen. Paikalla on myös mestre Hollannista ja osal­lis­tu­jia Ruotsista, Venäjältä, Saksasta ja Brasilian Sao Paolosta asti. Avajaisvieraita liittyy rinkiin. Rumpujen rytmi ja kie­li­soi­tin berim­baul­la soitettu säestys täyttävät avaran aulan, ja ikku­noi­den vehreä kas­vi­tee­ma tuo aavis­tuk­sen troop­pis­ta Brasiliaa Tapiolan maa­lis­kui­seen beto­ni­mai­se­maan. Capoeira oli yksi Helinä Rautavaaran suurista kiin­nos­tuk­sen kohteista, ja se on esillä myös uudessa kokoel­ma­näyt­te­lys­sä.

helinä57Mestre Cobra Mansa (vas.) ja Toca Feliciano. Kuva: © Anu Juuri

Filosofian maisteri Helinä Rautavaara teki elä­män­työn­sä eri kult­tuu­rien ja uskon­to­jen doku­men­toi­ja­na. Hän matkusti 1950 – 1990-luvuilla Euroopan ulko­puo­li­sis­sa maissa keräten mittavan kokoelman esineitä. Matkoilta kertyi myös suuri määrä valokuvia, kai­ta­fil­miä, ääni­nau­hoit­tei­ta sekä video­ku­vaa. Tämä moni­puo­li­nen aineisto on etno­gra­fi­sen museon ytimessä.

Seuraavat vuodet museo toimii tila­päi­sis­sä tiloissa pur­ku­vuo­roa odot­ta­vas­sa raken­nuk­ses­sa. Näyttelytekstit kertovat, että “esillä on vain vält­tä­mä­tön – ne esineet, jotka tarvitaan kertomaan maa­il­man­mat­kaa­ja Helinä Rautavaaran ja museon tarinat”. Kuvaavasti kokoel­ma­näyt­te­ly on nimeltään Leiri, ja sen keskeisiä teemoja ovat liik­ku­vuus ja yhtei­sö­jen voima selvitä muut­tu­vas­sa maa­il­mas­sa.

Monella tavalla arvokas näyttely

Roda saa suo­sio­no­soi­tuk­set, ja siir­ry­tään ava­jais­pu­hei­siin. Helinä Rautavaaran museon säätiön puheen­joh­ta­ja Taina Vilo ja museon­joh­ta­ja Ulla Kinnunen toi­vot­ta­vat vieraat ter­ve­tul­leik­si. Sen jälkeen ulko­maan­kaup­pa- ja kehi­tys­mi­nis­te­ri Kai Mykkänen saa puheen­vuo­ron.

Kuva: Suvi Sillanpää

Mykkänen painottaa puhees­saan sitä, miten tärkeää nykyi­ses­sä maa­il­man­ti­lan­tees­sa on tekeminen, joka auttaa ihmisiä tutus­tu­maan eri­lai­siin kult­tuu­rei­hin ja tapoihin. Sellainen, jolla saadaan ”muu­ka­lai­set oman inhi­mil­li­syy­den kehän sisä­puo­lel­le.”

Ministeri kiittää museon säätiötä näyt­te­lys­tä sekä kehi­ty­syh­teis­työs­tä Vietnamissa vähem­mis­tö­ryh­mään kuuluvien naisten parissa. Museon ensim­mäi­nen kehi­ty­syh­teis­työ­han­ke on juuri käyn­nis­ty­nyt Vietnamin ja Kiinan rajalla sijait­se­vas­sa Lao Cain pro­vins­sis­sa. Museon toi­min­nas­sa on keskeistä myös yhden­ver­tai­suu­den edis­tä­mi­nen ja rasismin vastainen toiminta koti­maas­sa.

Avajaisissa hyvin esillä olevan capoeiran lisäksi kokoel­ma­näyt­te­ly sisältää aineistoa Afrikasta, Aasiasta, Lähi-Idästä, Pohjois-Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta. Esillä on muun muassa näyttäviä isla­mi­lai­seen kult­tuu­ri­pii­riin liittyviä amu­let­te­ja, nige­ria­lai­sia tans­si­pu­ku­ja sekä sere­mo­nial­li­sia puhal­lus­put­kia Amazonin alueelta.

17498605_10155507192735139_6523505379551329282_n

Intialaisen rangool-kuvion väritystä Durga puja ‑vitriinin edessä. Kuva: Kristina Tohmo

Monipuolinen näyttely kannustaa museo­kä­vi­jää osal­lis­tu­maan. Seinälle hei­jas­te­tus­ta tanssi-ins­tal­laa­tios­ta opimme aske­lei­den lisäksi sen, että jopa char­les­to­nil­la on juuret Länsi-Afrikasta tuotujen orjien tanssissa: rum­mu­tuk­sen lisäksi tasa­jal­kaa hyp­pi­mi­nen kiel­let­tiin ja tanssia sai vain toinen jalka maassa.

Elävä kult­tuu­ri­pe­rin­tö on näkyvästi esillä Leiri-näyt­te­lys­sä. Helinä Rautavaaran keräämien esineiden lisäksi näyttely tuo esiin myös Suomessa asuvien somalien ja Intian bengalien elämää ja kult­tuu­re­ja. 

Esillä on pää­kau­pun­ki­seu­dun ben­ga­liyh­tei­sön Durga puja ‑alttari, jonka pääosassa on pehmeässä valossa kauniisti kimal­te­le­va hin­du­ju­ma­la­tar Durgaa esittävä patsas. Helsinki Durga Puja ‑fes­ti­vaa­lin perustaja, tohtori Shantimoy Chakraborti kertoo puhees­saan, että juhlaan kerääntyy vuo­sit­tain ben­ga­liyh­tei­sön jäseniä ympäri Suomea. Näyttely on juhlan tavoin tilaisuus kokea pieni pala Intiaa.

Yhteisöä edustava näyt­te­lyn­ra­ken­ta­ja tohtori Somdatta Deb kertoo, että perin­tei­ses­ti alttarit upotetaan vuotuisen Durga puja ‑juhlan lopuksi järveen tai jokeen. Bengaliyhteisö päätti kuitenkin lah­joit­taa patsaan museoon, koska upot­ta­mis­ta ei pidetty ympä­ris­töys­tä­väl­li­se­nä. “Patsas on myös hyvin kaunis, ja tuntui parhaalta lah­joit­taa se museolle, jossa sitä käsi­tel­lään hyvin, ja se on kaikkien näh­tä­vis­sä”, Somdatta Deb sanoo. 

IMG_2095

Etelä-Amerikan alku­pe­räis­kan­so­jen esineitä. Kuva: Kristina Tohmo

Capoeiraan eri­kois­tu­nut historian pro­fes­so­ri Matthias Röhrig Assunção Essexin yli­opis­tos­ta kiittää puheen­vuo­ros­saan museon capoeira-esi­neis­tön laatua ja esittelyn moni­puo­li­suut­ta. Capoeira oli Brasiliassa pitkään mar­gi­naa­lis­sa, eikä maan viran­omai­sil­la ollut kiin­nos­tus­ta säilyttää esineitä. Museon kokoel­mis­sa on säilynyt lajin kannalta mer­kit­tä­vää aineistoa, jonka pro­fes­so­ri uskoo innos­ta­van nykyisiä har­ras­ta­jia ympäri maailmaa. Rodan tuominen museoon luo hänen mukaansa paljon toivottua dialogia nykyi­syy­den ja menneen välillä.

Helinä Rautavaaran keräämä har­vi­nai­nen capoeira-mate­ri­aa­li kiin­nos­taa myös kokeneita mestreja, joiden kanssa museo tekee yhteis­työ­tä. Mestre Cobra Mansa aikoo vie­rai­lul­laan tutustua Rautavaaran keräämään aineis­toon, jota hän ei ole vielä nähnyt. “Olen todella iloinen, että näin monet ihmiset tulivat tänään, ja että tämä aineisto on avoinna ihmisten näh­tä­väk­si. Meillä ei ole edes Brasiliassa paikkaa, jossa olisi näin paljon mate­ri­aa­lia capoei­ras­ta”, mestre kertoo.

Kiitosten ja ter­ve­tu­lo­toi­vo­tus­ten jälkeen roda jatkuu. Musiikki ja laulu täyttävät museon. Osa yleisöstä liittyy rinkiin, toiset tutus­tu­vat näyt­te­lyi­hin. Osa siirtyy tar­joi­lu­pöy­tiin, jotka on jär­jes­tä­nyt tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den start up ‑yritys Bagdad Café.

palauteseina

Museon palau­te­sei­nä. Kuva: Kristina Tohmo

Brasiliassa kymmenen vuotta asunut Maija Isosaari vierailee Helinä Rautavaaran museossa ensim­mäis­tä kertaa. Capoeira tuo muistoja mieleen, ja näyt­te­lys­tä löytyy Isosaarelle tuttuja esineitä. Näyttelystä välittyy hänen mukaansa tunne, jolla se on tehty.

Tuntuu, että Helinä Rautavaara olisi ins­pi­roi­nut kokoajia henkilönä. Näyttelystä välittyi se, miten tärkeä asia Helinä Rautavaaralle oli kult­tuu­rei­hin sukel­ta­mi­nen. Pieni tila oli saatu hyvin käyttöön, näyttely oli syvä ja kattava.” Kuvat museon perus­ta­jas­ta jäivät Isosaaren mieleen. “Kuvista huokuu hänen karis­maat­ti­suu­ten­sa ja ute­liai­suus.”

Helinä Rautavaaran perintö

Mestre Cobra Mansa uskoo, että capoeiran ystävänä Helinä Rautavaara olisi ollut tyy­ty­väi­nen näh­des­sään lajin har­ras­ta­jat museossa. Hän arvioi, että Rautavaara oli aikaansa edellä. Helinä matkusti yksin Etelä-Amerikassa pol­ku­pyö­räl­lä aikana, jolloin se oli naisille hyvin epä­ta­val­lis­ta.

mbulungulu_Emmi

Mbulu ngulu ‑veistos (Gabon). Kuva: Emmi Huhtaniemi

Helinä Rautavaara teki elä­män­työn­sä eri kult­tuu­rien ja uskon­to­jen doku­men­toi­ja­na. Hän halusi esitellä suo­ma­lai­sil­le Euroopan ulko­puo­lis­ten kult­tuu­rien rikkautta. Matkoillaan hän asui pai­kal­lis­ten kanssa ja osal­lis­tui ihmisten elämään lähie­täi­syy­del­tä. Viimeiset vuotensa Rautavaara omisti museo­hank­keen val­mis­te­lul­le. Toiveensa mukai­ses­ti hänen uurnansa on liitetty näyt­te­lys­sä olevaan gabo­ni­lai­seen mbulu ngulu ‑veis­tok­seen, joka perin­tei­ses­ti vartioi esi-isien luita.

Avajaisissa roda jatkuu jat­ku­mis­taan, ihmiset laulavat mukana ja lapset tanssivat piirin ulko­puo­lel­la omaa tanssiaan. Perheineen paikalle tullut Carlos del Corral kommentoi tunnelman olevan kuin espan­ja­lai­ses­ta juhlasta: aikuiset puhuvat, lapset juoksevat ja pitävät hauskaa. Hän toteaa, että on hyvä tuoda tämän­kal­tais­ta rikkautta esiin. “Ihmiset oppivat eri kult­tuu­reis­ta, ja että eri­lai­suus on hyvä asia.”

Ilta hämärtyy museon yllä ja kotiin lähteviä on ulkona vastassa Suomen kevään vilpoisa ilmasto. Näyttelytilan ikku­nois­ta kuitenkin loistaa valo, ja sisältä kaikuu musiikki vielä pitkään.


Helinä Rautavaaran museo löytyy osoit­tees­ta Ahertajankuja 4, Espoo

Aukioloajat: http://​heli​na​museo​.fi

Suomen roma­neis­ta kertova näyttely Phuranengo drom vanhojen tie on esillä 6.8.2017 asti.

Helinä Rautavaaran museon kokoelmia Finna​.fi ‑haku­pal­ve­lus­sa

Tutustu Helinä Rautavaaran keräämään aineis­toon YLEn elävässä arkistossa

Artikkelikuva: Kristina Tohmo

Kirjoittajat

Suvi Sillanpää (VTK) on Helsingin yliopistossa maisteriopintojaan viimeistelevä sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelija. Hänen pro gradu-työnsä käsittelee miesten työperäisen muuton vaikutuksia sukupuolirooleihin Intian maaseudulla. Tällä hetkellä Suvi asuu Nepalissa ja on kiinnostunut valtion rakentamisen ruohonjuuritason prosesseita, yhteisöjen osallistamisesta ja buddhalaisesta taiteesta.


Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Maanviljelyn omaksumista pidetään käänteentekevänä hetkenä ihmiskunnan historiassa. Maanviljelykulttuurit mahdollistivat väestönkasvun ja sitä kautta niin kutsutun korkeakulttuurin kehittymisen. Mutta oliko maanviljely lopulta niin suuri keksintö? Saattoiko sen motiivina olla nälän sijasta oluen himo?