Tällä viikolla Arman Alizad tutustui lestadiolaisuuteen. Se on evankelis-luterilaisen kirkon herätysliike, jonka perusti 1800-luvulla Ruotsin Lapissa kirkkoherra Lars Leevi Laestadius. Aluksi enimmäkseen saamelainen liike levisi pian Suomen ja Norjan pohjoisosiin ja ajan myötä etelään.
Suomalaisen yksilökeskeisen kulttuurin analyyseissa yhteisöllisyyden puutteesta ja yksinäisyydestä puhutaan yhteiskunnallisina epäkohtina. Lestadiolaisuudessa painottuvat sosiaalisuus ja solidaarisuus, yhteisöllisyys ja voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Armanin kohtaamat ihmiset lapsista vanhuksiin korostivat yhteisön merkitystä uskossaan.
Yhteisöllisyys onkin tutkimusten valossa merkittävä osa lestadiolaisuuden ja vastaavien liikkeiden vetovoimaa. Tiiviillä, suljetulla yhteisöllisyydellä on aina myös hintansa. Uskonnollisten yhteisöjen elinvoimaisuus ja toiminnan tehokkuus näyttävät olevan voimakkaimpia silloin, kun ne vaativat jäseniltään uhrauksia. Nämä voivat olla esimerkiksi seksuaalisuuteen, kehollisuuteen tai muuhun elämään liittyviä rajoituksia, joilla yksilö ilmaisee ryhmään kuulumista yhteisön sisällä ja sen ulkopuolella.
Lestadiolaista maailmankuvaa määrittää voimakas moraalikoodisto, jonka noudattamista valvotaan tarkasti. Huonoja vaikutteita torjutaan kieltäytymällä monista tavanomaisista viihteen ja ajanvietteen muodoista. Vaikka Armanin haastattelemien lestadiolaisten puheissa vilahtaa yksilön vapaus, on sosiaalisen mukautumisen paine voimakas eikä polulta poikkeamista katsota hyvällä. Monet ajautuvat jättämään yhteisön tästä syystä.
Synneillä, anteeksipyytämisellä ja anteeksiannolla on lestadiolaisuudessa keskeinen asema. Anteeksiantamisen kulttuuri nousee dokumentissa yllättäväksi syntipukiksi lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa keskustelussa. Yhteisön lapset kasvatetaan luottamaan aikuisiin ehdottomasti. Tämä yhdessä anteeksiannon periaatteen kanssa on haastateltavien mukaan myötävaikuttanut hyväksikäyttötapausten yleisyyteen ja uhrien vaitonaisuuteen. Uhrit ovat “antaneet anteeksi” hyväksikäyttäjille, eivätkä puhuneet tapahtumista läheisilleen.
Uskonnontutkija Anson Shupen mukaan “luotettu hierarkia” uskonyhteisöissä altistaa väärinkäytöksille. Yhteisöjen jäsenet luottavat tavanomaista voimakkaammin ylempiensä hyviin aikeisiin, vilpittömyyteen ja viisauteen. Luottamusta yhteisöön, sen johtajiin ja käytäntöihin pidetään tärkeänä uskon osoituksena. Tämä syvä hengellinen luottamus voi erityisesti lasten kohdalla olla vahingollista ja tehdä hyväksikäyttötapauksista uhrille poikkeuksellisen vakavia. Rikki ei mene ainoastaan luottamus ihmiseen, vaan samalla usein koko uskoon pohjaava maailmankuva.
AntroBlogi seuraa Arman Pohjantähden alla –dokumenttisarjaa ja kirjoittaa viikottain antropologisia kommentaareja jaksoissa käsiteltyihin aiheisiin.
Lue lisää
Kimmo Ketola. Uskonto ja pedofilia – mikä niitä vetää toisiinsa?
Richard Sosis. Signaling, solidarity, and the sacred: The evolution of religious behavior. 2003.
Salome Tuomaala. Toimijuus ja muutoksen mahdollisuus: Esimerkkinä vanhoillislestadiolaisuuden tutkimus. Teoksessa Uskonnon ja sukupuolen risteyksiä. 2015.
