Kirjeitä kentältä: Kentällä olemisen sietämätön keveys

Etnografia on lähes jokaisen ant­ro­po­lo­gin käyttämä tut­ki­mus­me­ne­tel­mä, joka pitää sisällään olettaman kent­tä­töis­tä. Kentälle läh­te­mi­sel­lä tar­koi­te­taan tilan­net­ta, jossa tutkija asettuu oman elin­kuplan­sa ulko­puo­lel­le. Sieltä hän pystyy tark­kai­le­maan tut­ki­mus­koh­tei­den­sa käyt­täy­ty­mis­tä ja vuo­ro­vai­kut­ta­maan heidän kanssaan saman­ai­kai­ses­ti sekä tut­kit­ta­van kult­tuu­rin sisä- että ulko­puo­lel­ta.

Lähes jokainen ant­ro­po­lo­gin kou­lu­tuk­sen saanut on ollut kentällä osana opin­to­jaan tai työtään, toimii hän sitten aka­tee­mi­sel­la alalla tai sen ulko­puo­lel­la. Valtaosa AntroBloginkin artik­ke­leis­ta on syntynyt tällaisen tie­don­ke­ruun pohjalta. Olemme tois­tai­sek­si toi­mi­tuk­ses­sa käsi­tel­leet kent­tä­työ­tä vain sivu­lausees­sa, vaikka se vaikuttaa jat­ku­vas­ti tut­ki­muk­sen taustalla ja muovaa koke­mus­tam­me ant­ro­po­lo­gei­na.

Nyt alkava Kirjeitä kentältä ‑kolum­ni­sar­ja tuo näkyväksi ant­ro­po­lo­gi­sen aineis­ton­ke­ruun käy­tän­tö­jä sekä siihen liittyviä kysy­myk­siä hen­ki­lö­koh­tai­ses­ta näkö­kul­mas­ta tar­kas­tel­tu­na. Samalla se toivottaa lukijat sukel­ta­maan kolum­nis­tien kanssa ant­ro­po­lo­gian moni­nai­sel­le ja loput­to­man kiin­nos­ta­val­le kentälle niin koto-Suomessa kuin ympäri maailmaa.

Kuinka tulla antropologiksi?

Stereotyyppinen näkemys ant­ro­po­lo­gis­ta kent­tä­töis­sä on kha­kin­vä­ri­siin short­sei­hin pukeu­tu­nut valkoinen mies, mie­lel­lään eksoot­ti­sis­sa asuissa posee­raa­vien infor­mant­tien­sa kanssa. Tämä kuvasto on kiistatta osa ant­ro­po­lo­gian historiaa, mutta kentällä oleminen tar­koit­taa nykyisin paljon muutakin. Kenttä on laaja skaala erilaisia tut­ki­mus­koh­tei­ta ja ‑paikkoja, jotka ulottuvat pie­nyh­tei­söis­tä suur­kau­pun­kei­hin saakka. Antropologiksi tul­lak­seen tutkijan ei tarvitse lähteä kauas kotoa, sillä lukuisat ant­ro­po­lo­git tekevät tut­ki­mus­taan koti­maas­saan. Sen sijaan edel­ly­tyk­se­nä on, että tutkija poistuu noja­tuo­lis­taan ulos maailmaan.

Antropologiksi tullaan siis käytännön koke­muk­sen kautta. Tästä syystä etenkin opis­ke­li­joil­le kenttätyö on saa­vut­ta­nut lähes myyttisen aseman. Vaikka kou­lu­tuk­sen tar­koi­tuk­se­na on valmistaa opis­ke­li­ja käyt­tä­mään etno­gra­fis­ta mene­tel­mää, on kentälle lähtijä aina omillaan. Kenttätyön aikana koh­dat­ta­vat tilanteet ja ongelmat poik­kea­vat toi­sis­taan valitusta aiheesta ja lähes­ty­mis­ta­vas­ta riippuen, eikä käytännön työhön ole mah­dol­lis­ta varautua luen­noil­la ennalta. Niinpä jokaisen on itse opittava parhaat toi­min­ta­ta­vat kentällä kantapään kautta.

Kenttätöihin läh­te­mis­tä voi­daan­kin ajatella klassisen ant­ro­po­lo­gi­sen ritu­aa­li­teo­rian hengessä oman­lai­se­naan tuli­kas­tee­na ja ini­ti­aa­tio­riit­ti­nä, jonka suo­ri­tet­tu­aan ant­ro­po­lo­gi­ko­ke­las viimein saavuttaa täy­si­val­tai­sen aseman tie­teel­li­sen yhteisön jäsenenä. Aiemmin opittu teoria ja eettiset peri­aat­teet ohjaavat kokelasta, mutta sovel­ta­mi­nen jää tulevan ant­ro­po­lo­gin harteille. Kentältä palannut tutkija on täten vihitty etno­gra­fian saloihin ja laa­dul­li­sen tut­ki­muk­sen kes­kei­siin mene­tel­miin. Niinpä hän on valmis siir­ty­mään opis­ke­li­jas­ta aka­tee­mi­seen maailmaan tai muihin asian­tun­ti­ja­teh­tä­viin.

Hukassa kentällä

Ulospäin kenttätyö vaikuttaa etukäteen tarkkaan mie­ti­tyl­tä ja selkeästi ete­ne­väl­tä koko­nai­suu­del­ta, sillä val­mii­siin tut­ki­muk­siin päätyy aina ana­lyyt­ti­sen prässin läpi­käy­nyt ja jäsen­nel­ty lop­pu­tuo­te. Todellisuudessa kenttätyö näyt­täy­tyy tut­ki­jal­le aineiston keruun aikana usein kaoot­ti­se­na ja paikoin tur­haut­ta­va­na, sillä monesti aika­tau­lut venyvät eivätkä muutkaan suun­ni­tel­mat aina pidä odo­te­tus­ti. Lisäksi kent­tä­työ­hön val­mis­ta­vas­ta kou­lu­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta vie­raa­seen kult­tuu­riin sopeu­tu­mi­nen vie aikaa myös tut­ki­jal­ta.

Näiden tun­te­mus­ten kanssa kamppailu ei tosin rajoitu vain aloit­te­le­viin ant­ro­po­lo­gei­hin, kuten ant­ro­po­lo­gi­sen kent­tä­työ­pe­rin­teen oppi-isänä tunnetun Bronislaw Malinowskin kohah­dut­ta­neet, pos­tuu­mis­ti jul­kais­tut kent­tä­päi­vä­kir­jat teoksessa A Diary in the Strict Sense of the Term (1967) osoit­ta­vat. Ne kuvaavat natu­ra­lis­ti­ses­ti tutkijan tuntoja neljän vuoden kent­tä­työn aikana Uuden-Guinean Trobriand-saarilla 1910-luvulla, missä troop­pi­set taudit, kult­tuu­rie­rot ja pit­käs­ty­mi­nen verot­ti­vat tutkijan moti­vaa­tio­ta.

Toisaalta kult­tuu­ris­ho­kis­ta ylitse pää­se­mi­nen saattaa toimia porttina kent­tä­työn mie­lek­kyy­teen. Yhdysvaltalainen ant­ro­po­lo­gi Hortense Powdermaker on kuvannut kir­jas­saan Stranger and Friend (1967) ensi­kos­ke­tus­taan kent­tään­sä Lesun kylässä Uudessa-Guineassa. Ensimmäisten viikkojen aikana hän ehti käydä läpi koko tun­nes­kaa­lan ala­ku­loi­suu­des­ta hiipivään paniik­kiin, ja oli jo päättänyt matkustaa ensim­mäi­sel­lä laivalla takaisin kotiin. Ajatus unohtui kuitenkin heti kun hän tutustui pai­kal­li­siin ihmisiin ja löysi itselleen ystäviä.

Kulttuurista salapoliisityötä

Parhaimmillaan kenttätyö on ant­ro­po­lo­gil­le ainut­laa­tui­nen kokemus, joka muuttaa tutkijan tapaa katsoa maailmaa. Kenttätyö tarjoaa kon­kreet­ti­sen mah­dol­li­suu­den tuottaa syväl­lis­tä, vain pit­kä­jän­tei­sen läsnäolon kautta saa­vu­tet­ta­vaa tietoa, jonka avulla on mah­dol­lis­ta vaikuttaa tut­ki­muk­sen kohteena olevien ihmisten elämään. Antropologiassa aineistoa aja­tel­laan kerät­tä­vän ennen kaikkea yhteis­työs­sä infor­mant­tien kanssa. He ovat tut­ki­musai­heen todel­li­set asian­tun­ti­jat ja avai­na­se­mas­sa aineis­ton­ke­ruun onnis­tu­mi­ses­sa. Tämä erottaa ant­ro­po­lo­gian monista muista tie­tee­na­lois­ta.

Kenttätutkimus ei onnistu ilman kes­ki­näi­sen luot­ta­muk­sen ja hen­ki­lö­koh­tais­ten suhteiden raken­tu­mis­ta tutkijan ja tut­kit­ta­van välillä. Tässä mielessä ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus eroaa esi­mer­kik­si jour­na­lis­tin työstä. Lehtijuttujen kohteet saattavat olla yhte­ne­väi­siä ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen kanssa, mutta juuri kent­tä­työn tarjoama aikajänne ja pai­kal­li­siin hil­jal­leen tutus­tu­mi­nen mah­dol­lis­ta­vat ilmiöiden tar­kas­te­lun syväl­li­ses­ti ja usealta kantilta.

Kenttätyötä voisikin kuvailla kult­tuu­ri­sek­si sala­po­lii­si­työk­si, missä ant­ro­po­lo­gi seuraa haas­tat­te­lu­jen ja havain­noin­nin kautta infor­man­teil­taan saamiaan vihjeitä ja löytää sitä kautta lisää aineistoa sekä haas­ta­tel­ta­via tut­ki­muk­seen­sa. Uuden tiedon löy­ty­mi­nen on itsessään pal­kit­se­vaa, mutta jat­ku­vas­ti lisään­ty­vis­sä joh­to­lan­gois­sa on myös kään­tö­puo­len­sa: lopulta ant­ro­po­lo­gin on palattava takaisin kotiinsa. Yleensä tämä tar­koit­taa sitä, että tutkijan näkö­kul­mas­ta aika kentällä jää aina kesken.

Tutkimusta meillä ja muualla

Seuraavaksi esit­te­lem­me viisi kolum­nis­tiam­me, joiden tut­ki­muk­seen pääsette kur­kis­ta­maan seuraavan vuoden aikana. Kolumnien kir­joit­ta­jien kentät poik­kea­vat maan­tie­teel­li­sel­tä alu­eel­taan ja aihe­pii­rien­sä puolesta toi­sis­taan. Osa kolum­nis­teis­tam­me on ensim­mäis­tä kertaa kentällä, kun taas toiset ovat tehneet tut­ki­mus­ta jo pidempään.

  • Jasmiini Pylkkänen on toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va, jonka ympä­ris­tö­ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus tar­kas­te­lee kai­vos­teol­li­suu­teen liit­ty­vien ympä­ris­tö­ris­kien hallintaa ja oikeut­ta­mis­ta eri toi­mi­joi­den näkö­kul­mas­ta. Hänen kenttänsä sijaitsee Pohjoismaiden ja Kanadan ark­ti­sil­la alueilla. Jasmiinin väi­tös­tut­ki­mus on osa moni­tie­teel­lis­tä Resource Extraction and Sustainable Arctic Communities ‑tut­ki­mus­han­ket­ta.
  • Minna Kulmala on toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va, jonka uskon­toant­ro­po­lo­gian väi­tös­kir­ja tutkii venä­läis­pe­räi­sen uusus­kon­non ja eko­lo­gi­sen liikkeen, Viimeisen tes­ta­men­tin kirkon Siperian yhteisöä. Hän pohtii, miten jat­ku­vak­si kasvuksi mielletty usko vaikuttaa kään­ty­nei­den tilan, ajan ja kehol­li­suu­den koke­muk­siin sekä kie­lel­li­siin käy­tän­töi­hin. Hänen kenttänsä sijaitsee Venäjällä Etelä-Siperian kes­kio­sas­sa Krasnojarskin alue­pii­ris­sä.
  • Niina Ahola on mais­te­ri­vai­heen opis­ke­li­ja, joka tar­kas­te­lee psy­ko­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian gra­dus­saan ugan­da­lai­sen Herran vas­ta­rin­ta-armeija ‑sis­si­liik­keen kaap­paa­mien entisten lap­si­so­ti­lai­den sopeu­tu­mis­ta takaisin kotiin sodan jälkeen. Hän lähestyy aihettaan toi­seut­ta­mi­sen ja iden­ti­tee­tin raken­tu­mi­sen näkö­kul­mas­ta. Kenttänä on Pohjois-Ugandan Gulun pii­ri­kun­ta ja sitä ympä­röi­vät alueet.
  • Samuli Lähteenaho on toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va, jonka väi­tös­kir­ja tutkii julkisen tilan muutosta Libanonin pää­kau­pun­gis­sa Beirutissa. Tutkimus tar­kas­te­lee sitä miten yksi­tyis­tä­mis­pro­ses­sien ja kan­sa­lai­sak­ti­vis­min ris­ti­aal­lo­kos­sa kehittyvä julkinen tila suhteutuu kysy­myk­siin kan­sa­lai­suu­des­ta, kolo­nia­lis­mis­ta ja kaupungin sijain­nis­ta Välimerellä. Väitöstutkimus on osa Helsingin yli­opis­ton Crosslocations: Rethinking relative locations in the Mediterranean -tut­ki­mus­han­ket­ta.
  • Sanna Rauhala on mais­te­ri­vai­heen opis­ke­li­ja, jonka gradu käsit­te­lee hoi­to­ro­bot­tei­hin lii­tet­tä­viä tun­te­muk­sia van­hain­ko­deis­sa. Kognitiivisen ant­ro­po­lo­gian tutkimus keskittyy mie­li­ku­viin, joita ajatus robotin tekemistä valin­nois­ta herättää ver­rat­tu­na ihmis­hoi­ta­jien tekemiin pää­tök­siin esi­mer­kik­si lääkinnän ja muun hoidon merkeissä. Gradu on osa Helsingin yli­opis­ton Moralities of Intelligent Machines ‑tut­ki­mus­han­ket­ta ja sen kenttä on Suomessa.

Ensi kuusta alkaen kentällä olevat kolum­nis­tit vuo­rot­te­le­vat tällä palstalla. He pohtivat tut­ki­muk­ses­saan vastaan tulevia kysy­myk­siä lähes reaa­liai­kai­ses­ti ja tarjoavat uusia näkö­kul­mia ant­ro­po­lo­gi­sen kent­tä­työn kie­mu­roi­hin.

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Ninnu Koskenalho
  1. Bronislaw Malinowski, 1967. A Diary in the Strict Sense of the Term. Routledge & Kegan Paul.
  2. Hortense Powdermaker, 1967. Stranger and Friend: The Way of an Anthropologist. W. W. Norton & Company.

Kirjoittaja

Niina Ahola on antropologi ja valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta. Hän toimii AntroBlogin työelämäosion toisena toimituspäällikkönä. Niinaa kiinnostavat erityisesti psykologian ja lääketieteen rajapinnassa tapahtuva antropologinen tutkimus sekä Itä-Afrikka. Gradussaan hän tarkasteli sotatraumaa Ugandassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Suomessa on paljon aikuisia amatöörikilpaurheilijoita, joista osa on lajinsa huippuja maailmalla. Mikä saa heidät harrastamaan ja kilpailemaan vaativissa, paikoin tapaturma-alttiissa lajeissa ja käyttämään siihen lähes kaiken vapaa-aikansa?

Ethnography with a Twist -konferenssi keräsi helmikuussa 2019 Jyväskylään lähes 170 osallistujaa paristakymmenestä maasta, vaikuttavat keynote-puhujat sekä runsaasti näkökulmia etnografisen tiedon tuottamiseen, analysointiin ja rakentamiseen erilaisissa ja erityisissä yhteyksissä.