Kentällä olemisen sietämätön keveys

Etnografia on lähes jokaisen ant­ro­po­lo­gin käyttämä tut­ki­mus­me­ne­tel­mä, joka pitää sisällään olettaman kent­tä­töis­tä. Kentälle läh­te­mi­sel­lä tar­koi­te­taan tilan­net­ta, jossa tutkija asettuu oman elin­kuplan­sa ulko­puo­lel­le. Sieltä hän pystyy tark­kai­le­maan tut­ki­mus­koh­tei­den­sa käyt­täy­ty­mis­tä ja vuo­ro­vai­kut­ta­maan heidän kanssaan saman­ai­kai­ses­ti sekä tut­kit­ta­van kult­tuu­rin sisä- että ulkopuolelta.

Lähes jokainen ant­ro­po­lo­gin kou­lu­tuk­sen saanut on ollut kentällä osana opin­to­jaan tai työtään, toimii hän sitten aka­tee­mi­sel­la alalla tai sen ulko­puo­lel­la. Valtaosa AntroBloginkin artik­ke­leis­ta on syntynyt tällaisen tie­don­ke­ruun pohjalta. Olemme tois­tai­sek­si toi­mi­tuk­ses­sa käsi­tel­leet kent­tä­työ­tä vain sivu­lausees­sa, vaikka se vaikuttaa jat­ku­vas­ti tut­ki­muk­sen taustalla ja muovaa koke­mus­tam­me antropologeina.

Nyt alkava Kirjeitä kentältä -kolum­ni­sar­ja tuo näkyväksi ant­ro­po­lo­gi­sen aineis­ton­ke­ruun käy­tän­tö­jä sekä siihen liittyviä kysy­myk­siä hen­ki­lö­koh­tai­ses­ta näkö­kul­mas­ta tar­kas­tel­tu­na. Samalla se toivottaa lukijat sukel­ta­maan kolum­nis­tien kanssa ant­ro­po­lo­gian moni­nai­sel­le ja loput­to­man kiin­nos­ta­val­le kentälle niin koto-Suomessa kuin ympäri maailmaa. 

Kuinka tulla antropologiksi?

Stereotyyppinen näkemys ant­ro­po­lo­gis­ta kent­tä­töis­sä on kha­kin­vä­ri­siin short­sei­hin pukeu­tu­nut valkoinen mies, mie­lel­lään eksoot­ti­sis­sa asuissa posee­raa­vien infor­mant­tien­sa kanssa. Tämä kuvasto on kiistatta osa ant­ro­po­lo­gian historiaa, mutta kentällä oleminen tar­koit­taa nykyisin paljon muutakin. Kenttä on laaja skaala erilaisia tut­ki­mus­koh­tei­ta ja -paikkoja, jotka ulottuvat pie­nyh­tei­söis­tä suur­kau­pun­kei­hin saakka. Antropologiksi tul­lak­seen tutkijan ei tarvitse lähteä kauas kotoa, sillä lukuisat ant­ro­po­lo­git tekevät tut­ki­mus­taan koti­maas­saan. Sen sijaan edel­ly­tyk­se­nä on, että tutkija poistuu noja­tuo­lis­taan ulos maailmaan.

Antropologiksi tullaan siis käytännön koke­muk­sen kautta. Tästä syystä etenkin opis­ke­li­joil­le kenttätyö on saa­vut­ta­nut lähes myyttisen aseman. Vaikka kou­lu­tuk­sen tar­koi­tuk­se­na on valmistaa opis­ke­li­ja käyt­tä­mään etno­gra­fis­ta mene­tel­mää, on kentälle lähtijä aina omillaan. Kenttätyön aikana koh­dat­ta­vat tilanteet ja ongelmat poik­kea­vat toi­sis­taan valitusta aiheesta ja lähes­ty­mis­ta­vas­ta riippuen, eikä käytännön työhön ole mah­dol­lis­ta varautua luen­noil­la ennalta. Niinpä jokaisen on itse opittava parhaat toi­min­ta­ta­vat kentällä kantapään kautta.

Kenttätöihin läh­te­mis­tä voi­daan­kin ajatella klassisen ant­ro­po­lo­gi­sen ritu­aa­li­teo­rian hengessä oman­lai­se­naan tuli­kas­tee­na ja ini­ti­aa­tio­riit­ti­nä, jonka suo­ri­tet­tu­aan ant­ro­po­lo­gi­ko­ke­las viimein saavuttaa täy­si­val­tai­sen aseman tie­teel­li­sen yhteisön jäsenenä. Aiemmin opittu teoria ja eettiset peri­aat­teet ohjaavat kokelasta, mutta sovel­ta­mi­nen jää tulevan ant­ro­po­lo­gin harteille. Kentältä palannut tutkija on täten vihitty etno­gra­fian saloihin ja laa­dul­li­sen tut­ki­muk­sen kes­kei­siin mene­tel­miin. Niinpä hän on valmis siir­ty­mään opis­ke­li­jas­ta aka­tee­mi­seen maailmaan tai muihin asiantuntijatehtäviin.

Hukassa kentällä

Ulospäin kenttätyö vaikuttaa etukäteen tarkkaan mie­ti­tyl­tä ja selkeästi ete­ne­väl­tä koko­nai­suu­del­ta, sillä val­mii­siin tut­ki­muk­siin päätyy aina ana­lyyt­ti­sen prässin läpi­käy­nyt ja jäsen­nel­ty lop­pu­tuo­te. Todellisuudessa kenttätyö näyt­täy­tyy tut­ki­jal­le aineiston keruun aikana usein kaoot­ti­se­na ja paikoin tur­haut­ta­va­na, sillä monesti aika­tau­lut venyvät eivätkä muutkaan suun­ni­tel­mat aina pidä odo­te­tus­ti. Lisäksi kent­tä­työ­hön val­mis­ta­vas­ta kou­lu­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta vie­raa­seen kult­tuu­riin sopeu­tu­mi­nen vie aikaa myös tutkijalta.

Näiden tun­te­mus­ten kanssa kamppailu ei tosin rajoitu vain aloit­te­le­viin ant­ro­po­lo­gei­hin, kuten ant­ro­po­lo­gi­sen kent­tä­työ­pe­rin­teen oppi-isänä tunnetun Bronislaw Malinowskin kohah­dut­ta­neet, pos­tuu­mis­ti jul­kais­tut kent­tä­päi­vä­kir­jat teoksessa A Diary in the Strict Sense of the Term (1967) osoit­ta­vat. Ne kuvaavat natu­ra­lis­ti­ses­ti tutkijan tuntoja neljän vuoden kent­tä­työn aikana Uuden-Guinean Trobriand-saarilla 1910-luvulla, missä troop­pi­set taudit, kult­tuu­rie­rot ja pit­käs­ty­mi­nen verot­ti­vat tutkijan motivaatiota.

Toisaalta kult­tuu­ris­ho­kis­ta ylitse pää­se­mi­nen saattaa toimia porttina kent­tä­työn mie­lek­kyy­teen. Yhdysvaltalainen ant­ro­po­lo­gi Hortense Powdermaker on kuvannut kir­jas­saan Stranger and Friend (1967) ensi­kos­ke­tus­taan kent­tään­sä Lesun kylässä Uudessa-Guineassa. Ensimmäisten viikkojen aikana hän ehti käydä läpi koko tun­nes­kaa­lan ala­ku­loi­suu­des­ta hiipivään paniik­kiin, ja oli jo päättänyt matkustaa ensim­mäi­sel­lä laivalla takaisin kotiin. Ajatus unohtui kuitenkin heti kun hän tutustui pai­kal­li­siin ihmisiin ja löysi itselleen ystäviä.

Kulttuurista salapoliisityötä

Parhaimmillaan kenttätyö on ant­ro­po­lo­gil­le ainut­laa­tui­nen kokemus, joka muuttaa tutkijan tapaa katsoa maailmaa. Kenttätyö tarjoaa kon­kreet­ti­sen mah­dol­li­suu­den tuottaa syväl­lis­tä, vain pit­kä­jän­tei­sen läsnäolon kautta saa­vu­tet­ta­vaa tietoa, jonka avulla on mah­dol­lis­ta vaikuttaa tut­ki­muk­sen kohteena olevien ihmisten elämään. Antropologiassa aineistoa aja­tel­laan kerät­tä­vän ennen kaikkea yhteis­työs­sä infor­mant­tien kanssa. He ovat tut­ki­musai­heen todel­li­set asian­tun­ti­jat ja avai­na­se­mas­sa aineis­ton­ke­ruun onnis­tu­mi­ses­sa. Tämä erottaa ant­ro­po­lo­gian monista muista tieteenaloista. 

Kenttätutkimus ei onnistu ilman kes­ki­näi­sen luot­ta­muk­sen ja hen­ki­lö­koh­tais­ten suhteiden raken­tu­mis­ta tutkijan ja tut­kit­ta­van välillä. Tässä mielessä ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus eroaa esi­mer­kik­si jour­na­lis­tin työstä. Lehtijuttujen kohteet saattavat olla yhte­ne­väi­siä ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen kanssa, mutta juuri kent­tä­työn tarjoama aikajänne ja pai­kal­li­siin hil­jal­leen tutus­tu­mi­nen mah­dol­lis­ta­vat ilmiöiden tar­kas­te­lun syväl­li­ses­ti ja usealta kantilta. 

Kenttätyötä voisikin kuvailla kult­tuu­ri­sek­si sala­po­lii­si­työk­si, missä ant­ro­po­lo­gi seuraa haas­tat­te­lu­jen ja havain­noin­nin kautta infor­man­teil­taan saamiaan vihjeitä ja löytää sitä kautta lisää aineistoa sekä haas­ta­tel­ta­via tut­ki­muk­seen­sa. Uuden tiedon löy­ty­mi­nen on itsessään pal­kit­se­vaa, mutta jat­ku­vas­ti lisään­ty­vis­sä joh­to­lan­gois­sa on myös kään­tö­puo­len­sa: lopulta ant­ro­po­lo­gin on palattava takaisin kotiinsa. Yleensä tämä tar­koit­taa sitä, että tutkijan näkö­kul­mas­ta aika kentällä jää aina kesken.

Tutkimusta meillä ja muualla

Seuraavaksi esit­te­lem­me viisi kolum­nis­tiam­me, joiden tut­ki­muk­seen pääsette kur­kis­ta­maan seuraavan vuoden aikana. Kolumnien kir­joit­ta­jien kentät poik­kea­vat maan­tie­teel­li­sel­tä alu­eel­taan ja aihe­pii­rien­sä puolesta toi­sis­taan. Osa kolum­nis­teis­tam­me on ensim­mäis­tä kertaa kentällä, kun taas toiset ovat tehneet tut­ki­mus­ta jo pidempään.

  • Jasmiini Pylkkänen on toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va, jonka ympä­ris­tö­ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus tar­kas­te­lee kai­vos­teol­li­suu­teen liit­ty­vien ympä­ris­tö­ris­kien hallintaa ja oikeut­ta­mis­ta eri toi­mi­joi­den näkö­kul­mas­ta. Hänen kenttänsä sijaitsee Pohjoismaiden ja Kanadan ark­ti­sil­la alueilla. Jasmiinin väi­tös­tut­ki­mus on osa moni­tie­teel­lis­tä Resource Extraction and Sustainable Arctic Communities -tutkimushanketta.
  • Minna Kulmala on toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va, jonka uskon­toant­ro­po­lo­gian väi­tös­kir­ja tutkii venä­läis­pe­räi­sen uusus­kon­non ja eko­lo­gi­sen liikkeen, Viimeisen tes­ta­men­tin kirkon Siperian yhteisöä. Hän pohtii, miten jat­ku­vak­si kasvuksi mielletty usko vaikuttaa kään­ty­nei­den tilan, ajan ja kehol­li­suu­den koke­muk­siin sekä kie­lel­li­siin käy­tän­töi­hin. Hänen kenttänsä sijaitsee Venäjällä Etelä-Siperian kes­kio­sas­sa Krasnojarskin aluepiirissä.
  • Niina Ahola on mais­te­ri­vai­heen opis­ke­li­ja, joka tar­kas­te­lee psy­ko­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian gra­dus­saan ugan­da­lai­sen Herran vas­ta­rin­ta-armeija -sis­si­liik­keen kaap­paa­mien entisten lap­si­so­ti­lai­den sopeu­tu­mis­ta takaisin kotiin sodan jälkeen. Hän lähestyy aihettaan toi­seut­ta­mi­sen ja iden­ti­tee­tin raken­tu­mi­sen näkö­kul­mas­ta. Kenttänä on Pohjois-Ugandan Gulun pii­ri­kun­ta ja sitä ympä­röi­vät alueet. 
  • Samuli Lähteenaho on toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va, jonka väi­tös­kir­ja tutkii julkisen tilan muutosta Libanonin pää­kau­pun­gis­sa Beirutissa. Tutkimus tar­kas­te­lee sitä miten yksi­tyis­tä­mis­pro­ses­sien ja kan­sa­lai­sak­ti­vis­min ris­ti­aal­lo­kos­sa kehittyvä julkinen tila suhteutuu kysy­myk­siin kan­sa­lai­suu­des­ta, kolo­nia­lis­mis­ta ja kaupungin sijain­nis­ta Välimerellä. Väitöstutkimus on osa Helsingin yli­opis­ton Crosslocations: Rethinking relative locations in the Mediterranean -tut­ki­mus­han­ket­ta.
  • Sanna Rauhala on mais­te­ri­vai­heen opis­ke­li­ja, jonka gradu käsit­te­lee hoi­to­ro­bot­tei­hin lii­tet­tä­viä tun­te­muk­sia van­hain­ko­deis­sa. Kognitiivisen ant­ro­po­lo­gian tutkimus keskittyy mie­li­ku­viin, joita ajatus robotin tekemistä valin­nois­ta herättää ver­rat­tu­na ihmis­hoi­ta­jien tekemiin pää­tök­siin esi­mer­kik­si lääkinnän ja muun hoidon merkeissä. Gradu on osa Helsingin yli­opis­ton Moralities of Intelligent Machines -tut­ki­mus­han­ket­ta ja sen kenttä on Suomessa.

Ensi kuusta alkaen kentällä olevat kolum­nis­tit vuo­rot­te­le­vat tällä palstalla. He pohtivat tut­ki­muk­ses­saan vastaan tulevia kysy­myk­siä lähes reaa­liai­kai­ses­ti ja tarjoavat uusia näkö­kul­mia ant­ro­po­lo­gi­sen kent­tä­työn kiemuroihin.

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Ninnu Koskenalho
  1. Bronislaw Malinowski, 1967. A Diary in the Strict Sense of the Term. Routledge & Kegan Paul.
  2. Hortense Powdermaker, 1967. Stranger and Friend: The Way of an Anthropologist. W. W. Norton & Company.

Kirjoittaja

Niina Ahola on sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa ja toimii AntroBlogin työelämäosion toisena toimituspäällikkönä. Niinaa kiinnostavat konflikteihin ja identiteettiin liittyvät kysymykset. Tällä hetkellä hän tekee graduaan, joka käsittelee sodan jälkeistä kotiutumista Pohjois-Ugandassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Physics Today -lehti julkaisi lokakuun numerossaan artikkelin, jossa yhdysvaltalaisen Cornellin yliopiston antropologi Vincent Ialenti perehtyy Olkiluodon ydinjätesäiliö Onkalon rakentamiseen ja projektissa syntyneen henkilökultin vaikutuksiin. Ialenti teki etnografista tutkimusta Suomessa vuosina 2012-2014 tutkien sitä, miten esikuvaksi nostetun projektinjohtajan äkillinen kuolema vaikutti koko yhteisön henkeen ja rakennusprojektin etenemiseen.

Miten pelastetaan katoava kieli tai elvytetään marginaaliin ajettu kulttuuri? Kielen ja kulttuurin välinen suhde on kiistaton, mutta samaan aikaan kieliä kuolee sukupuuttoon jatkuvasti. Tämä johtuu yleensä siitä, että kieli ei siirry luontevasti vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille poliittisista tai sosiaalisista syistä. Myös Suomessa saamelaisten kielen ja kulttuurin siirto sukupolvien välillä on ollut vaarassa. Ongelmaan on löydetty yhtenä ratkaisuna kielipesät varhaiskasvatuksen muotona.

Etnografinen tutkimustoimisto Kenno myy etnografiaan perustuvaa asiakasymmärrystä yrityksille ja organisaatioille. Kaupan on siis menetelmä, jonka jokainen antropologi opettelee opintojensa aikana. Kenno pyrkii tutkimustulosten perusteella avittamaan niin tuotteiden, palveluiden kuin alueiden kehitystä. Lopullisena päämääränä on tarjota ihmisille parempia arkikokemuksia.

Mindfulness-meditaatio on kasvattanut suosiotaan jo pitkään. Mikä tässä itäiset juuret omaavassa, mielen ja kehon yhteyttä vahvistavassa harjoituksessa vetoaa länsimaiseen kuulijakuntaan? Mielenrauhan lisäksi syitä mindfulnessin suosiolle voidaan hakea uusliberaalien työmarkkinoiden logiikasta.