Miten pelastetaan katoava kieli tai elvytetään marginaaliin ajettu kulttuuri? Kielen ja kulttuurin välinen suhde on kiistaton, mutta samaan aikaan kieliä kuolee sukupuuttoon jatkuvasti. Tämä johtuu yleensä siitä, että kieli ei siirry luontevasti vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille poliittisista tai sosiaalisista syistä. Myös Suomessa saamelaisten kielen ja kulttuurin siirto sukupolvien välillä on ollut vaarassa. Ongelmaan on löydetty yhtenä ratkaisuna kielipesät varhaiskasvatuksen muotona.
Kielipesällä tarkoitetaan kielen ja kulttuurin elvyttämisen metodia, jolla pyritään alkuperäiskansan tai muun vähemmistön kielen ja kulttuurin elvyttämiseen ns. täydellisessä kieliympäristössä. Toisin sanoen, kielipesässä lapset saavat varhaiskasvatuksen pelkästään tavoitekielellä ja tutustuvat alkuperäiskulttuuriin(sa) äidinkielisten hoitajien opastuksella.
Usein alkuperäiskansojen parissa – kuten myös saamelaisten kohdalla – poliittiset ja historialliset syyt ovat johtaneet siihen, että kieltä ei enää käytetä eikä siirretä tuleville sukupolville. Kielen ja kulttuurin omaksumisella on kuitenkin tärkeä rooli yksilön identiteetin ja yhteisöllisen aseman rakentumisessa.Koltansaame on yksi Suomessa puhuttavista kolmesta saamen kielestä ja samalla yksi maailman harvinaisimmista kielistä. Sillä arvioidaan olevan noin 300 puhujaa, joista suurin osa on joko vanhusikäisiä tai aivan nuoria, saamelaisen varhaiskasvatuksen saaneita kielipesälapsia. Vasta aivan viime aikoina saamelaislapsille ja nuorille on ollut mahdollista opiskella omalla kielellään ja esimerkiksi käyttää sosiaalista mediaa saamen kielillä.
Tutkin pro gradu -työssäni koltansaamen kielen ja kulttuurin elvyttämistä Ivalon koltansaamen kielipesässä käytännön kielenkäytön ja kulttuuristen elementtien tasolla. Tarkastelin myös kielipesän suhdetta ympäröivään saamelaiseen ja suomalaiseen yhteisöön ja yhteiskuntaan.
Vietin lopulta vuosina 2013 ja 2014 yhteensä yhdeksän viikkoa Inarissa, suurimman osan ajasta Ivalon kylässä, mutta myös muissa kielipesissä ja kylissä vieraillen. Haastattelin kielipesälasten vanhempia ja kielipesien hoitajia heidän kokemuksistaan kielipesästä sekä saamelaisuudesta ja saamelaisesta identiteetistä. 
Kielipesä-kyltti koltansaameksi. Kuva: Tiina-Maaria Laihi
Siinä, missä useimmat kielipesiin liittyvät tutkimukset ovat tarkastelleet kielipesien kielenkäyttöä tai opetusmetodeita, oma kiinnostukseni oli yhteiskunnallisessa kokonaiskuvassa ja toisaalta rikkaassa, yksityiskohtaisessa arkipäivän kuvauksessa. Kirjoitin lopulta satoja sivuja muistiinpanoja kielipesän arjesta, otin kuvia ja tallensin videoita. Seurasin niin ruokailuhetkiä kuin päiväpiirejäkin:
Tänään aloitettiin [päiväpiiri] puhumalla päivästä. U’stten osasi sanoa määibargg (eli tiistai), mutta tänäänhän on keskiviikko (seäräd). Käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuodenaika (ǩiess!), vuosi ja niin edelleen. U´stten muisti vuoden melkein kokonaan oikein. Sen jälkeen Maa´ren näytti vielä kuvia seinältä siitä, mikä nyt on luonnossa ajankohtaista. Kuvissa oli poronvasoja, ja sitten tietysti hyttynen, puissa pieniä lehtiä. Maa´ren kaivaa vielä kuvien joukosta hillan kuvan, kun lapset ei tunnista sitä [sanaa], ja sitten ainakin U´stten tunnistaa sen. Temm ja Såff alkavat olla rauhattomia, pyörivät ympäri U´sttenin esimerkin opettamina. E´ll kertoo, miten olivat olleet isoisän kanssa hilloja poimimassa (ilmeisesti viime kesänä).
– Kenttämuistiinpanot 11.6.2014
Männynjuurien keräilyä perinteisiä kolttakäsitöitä varten. Kuva: Tiina-Maaria Laihi
Teema, joka lopulta nousi keskeiseksi niin haastatteluissa kuin lopullisessa työssänikin oli saamelaisperheiden vaihtelevat ja elämäntilanteista riippuvat ratkaisut. Nämä omalta osaltaan vaikuttavat myös kielen ja kulttuurin elpymiseen. Tutkimukseni perusteella on selvää, että perheiden työllisyys- ja taloustilanne sekä sosiaaliset verkostot vaikuttavat myös kielipesän toimintaan. Tämä yhdistettynä yhteiskunnan ja saamelaisyhteisön asenteisiin kieltä ja kulttuuria kohtaan mahdollistavat tai haittaavat kielen ja kulttuurin toipumista.Monet kielipesän lapsista olivat asuneet jo elämänsä aikana Etelä-Suomessa, yleensä jossain suuremmassa kaupungissa. Vanhemmat kuitenkin kertoivat kaipuustaan takaisin “kotiseuduille”, oman kielen ja kulttuurin pariin. Työllistyminen ja toimeentulon takaaminen tai asunnon löytäminen eivät kuitenkaan ole pohjoisessa itsestäänselviä asioita, kuten Kai´ssin äiti haastattelussa kertoi:
“Töiden puolesta haluaisin asua etelässä, siellä on paljon eri mahdollisuuksia, työskennellä lasten kanssa ja muuta.
Mutta en tiedä, mikä se aina vetää tänne takaisin, me aina uudelleen ja uudelleen lähetään ja palataan ja lähetään ja löydetään itsemme kuitenkin täältä.”
– Haastattelumuistiinpanot 20.8.2014
Historian painolasti kielipesien arjessa
Etnografisesti kiinnostavia – vaikkakin sosiaalisesti haastavia – hetkiä ovat yllättävät tilanteet ja esimerkiksi haastattelutilanteissa esiin nousevat vaikeat aiheet. Opin kenttätyön aikana valtavasti saamelaisesta kielestä, kulttuurista ja historiasta etenkin koltansaamelaisilta informanteiltani, joiden kanssa jaoin kielipesän päivittäistä arkea. Kahvihetkien ja hiekkalaatikkoleikkien lomassa puhuin kielipesän hoitajien kanssa niin heidän urastaan ja perhetilanteistaan kuin heidän käsityksistään saamen kielen tilanteesta ja kielipesien rahoituksesta.
Kolttasaamelaisten siirto sotien jälkeen Sevettijärvelle ja sen ympäristöön nousi keskusteluissa merkittäväksi vedenjakajaksi historiallisen ja kielellisen jatkumon katkeamiselle. Siinä, missä ennen sotia syntynyt sukupolvi puhui kolttaa äidinkielenään eikä välttämättä suomea juuri ollenkaan, myöhemmät sukupolvet joutuivat kouluissa ja asuntoloissa vaihtamaan kielensä suomeen jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Useimpien perheissä paluuta koltansaameen ei enää ollut, etenkin, jos aikuisiän kynnyksellä muutettiin etelään parempien työ- ja opiskelumahdollisuuksien perässä.
Ympäröivän yhteiskunnan ja yhteisön rooli ovat olleet merkittävässä asemassa suhtautumisessa saameen ja saamelaisiin. “Menetettyihin sukupolviin” kuuluvat vanhemmat kertoivat, miten sodanaikaiset ja -jälkeiset traumat sekä saamelaisiin kohdistuva syrjintä vaikuttivat – ja vaikuttavat – etenkin vanhempien sukupolvien kokemukseen saamelaisuudesta, ja sen roolista suomalaisessa yhteiskunnassa. 
Kielipesän lapset keräämässä luonnonantimia.
Kuva: Tiina-Maaria Laihi
Yhä edelleen identiteettikysymykset, kielioikeudet ja poliittiset taistelut luonnonvaroista ja ympäristön käyttöoikeuksista määrittelevät monen saamelaisen kokemusta identiteetistään. Toisaalta suomalaisen yhteiskunnan suhtautuminen saamelaisten tarpeisiin ja vaatimuksiin vaikuttaa etenkin kielen ja kulttuurin elpymisen edellytyksiin.
Esimerkiksi kielipesien arjessa saamen kieli ja saamelainen kulttuuri ovat läsnä kaikkialla. Toiminnaltaan ja rakenteeltaan ne ovat kuitenkin kuin mikä tahansa suomalainen varhaiskasvatusyksikkö, joiden toimintaa määrittelevät suomalaisen yhteiskunnan lait ja asetukset. Tämä pätee esimerkiksi hoitajien pätevyysvaatimuksiin ja työsuhteisiin sekä siihen, millaisia kielipesät ovat ympäristöinä. Kielipesä ivalolaisessa kerrostaloasunnossa on varsin kaukana perinteisestä saamelaisesta kodasta.
Saamelaisuuteen ja etenkin kolttasaamelaisuuteen liitetty stigma ja syrjintä elää edelleen yhteisön muistissa “taakkasiirtymänä”. Se on yhteisöllisesti jaettu kokemus traumaattisista tapahtumista aikana, jolloin koltat pakkosiirtojen aikaan jättivät kotiseutunsa taakseen. Yhteisön ei ole ollut helppo käsitellä tätä historiaansa. Kuten yksi hoitajista asian ilmaisi:
“Suonikylän aikojahan on vanha kansa muistellut, mutta siirtolaisuusaikaa ne koki niin julmaksi, ettei ne ole halunneet puhua. Se on semmonen vaiettu asia, että ei ollenkaan siitä [puhuttu].
Niin semmonen juttu vielä, kun vanhemmat joutui asuntolaan, niin hehän ei saaneet kotona käydä kuin syksyllä ja keväällä kerran. Et se jäi niin se kieli sitten.”
– Haastattelumuistiinpanot 28.8.2014
Tämä historian painolasti näkyy nykyisten kielipesälasten vanhemmissa, “menetetyssä sukupolvessa”. Suurin osa heistä on jäänyt vaille mahdollisuutta kasvaa saamenkielisessä ympäristössä saati opiskella sitä koulussa. Vielä edelleenkin koltansaamen opiskelumahdollisuudet ovat erittäin rajalliset saamelaisten kotiseutualueella Sevettijärveä lukuunottamatta, ja käytännössä olemattomat sen ulkopuolella Saamen kielilaista huolimatta.
Kielipesä toivon symbolina
Kielipesistä kuitenkin toivotaan pelastajaa saamen kielten synkälle tilanteelle. Paljon onkin tapahtunut varsin lyhyessä ajassa. Vuonna 2013 ensimmäistä kertaa kielipesissä vieraillessani kielipesien yleinen tilanne oli taloudellisesti epävakaa. Kuitenkin jo vuonna 2014 valtioneuvoston hyväksymä toimenpideohjelma saamen kielen elvyttämiseksi tarkoitti kielipesien rahoituksen turvaamista ja toimintaedellytysten paranemista monella tasolla.
Viime vuosina kielipesiä on perustettu ennen kaikkea saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolelle, esimerkiksi Helsinkiin ja Rovaniemelle. Monet kuitenkin katsovat rahoituksen ja henkilöstöresurssien olevan edelleen varsin puutteelliset kielen todellisen elpymisen kannalta. Vaikka Saamen kielilaki antaa saamelaisille verraten turvatun aseman kotiseutualueen kunnissa, arvioiden mukaan jopa 70 % saamelaislapsista asuu kotiseutualueen ulkopuolella.
Kielipesien suurin ongelma liittyykin kielen ja kulttuurin osaamisen jatkumoon. Suurimmalla osalla kielipesälapsista ei ole mahdollisuutta jatkaa kielen ja kulttuurin opiskelemista esimerkiksi koulussa. Kielitaidon ja kulttuuriyhteyden ylläpito vaatii vanhemmilta huomattavia ponnistuksia. Parhaita tuloksia ovat saavuttaneet sellaiset perheet, joissa myös vanhemmat ovat alkaneet opiskella ja käyttää kieltä.
Koltansaamenkielinen lastenkirja ja askarteluja.
Kuva: Tiina-Maaria Laihi
Näin on jo tapahtunut etenkin inarinsaamen kielipesälasten kohdalla. Osa aikoinaan inarinsaamen kielipesässä olleista lapsista on aikuistuttuaan opiskellut kieltä lisää. He osallistuvat kielen ja kulttuurin elvyttämiseen esimerkiksi toimittajina, opettajina ja kielipesän lastenhoitajina. Koltansaamen kohdalla näin ei ole tapahtunut samassa mittakaavassa. Yhteisön jaetut traumat ja syrjintäkokemukset eivät houkuttele jatkamaan kielen ja kulttuurin perintöä.
Kielipesät symboloivat toivoa, elpymistä, uudistumista ja ennen kaikkea uusia puhujia koltansaamelle. Niiden merkitys kielen ja kulttuurin säilyttäjänä ja uudistajana on kiistaton. Ne ovat yksi harvoista ympäristöistä, joissa koltansaamen puhujat ja kolttasaamelaiset voivat olla yhteydessä toisiinsa, kuulla kieltään puhuttavan ja nähdä kulttuurinsa siirtyvän eteenpäin jälkipolville. Haastattelemilleni vanhemmille olikin tärkeää tarjota omille lapsilleen yhteys kieleen ja kulttuuriin, jota heille itselleen ei ollut suotu. 
Lasten keräämiä männynjuuria. Kielipesässä opitaan kolttien käsityöperinteitä. Kuva: Tiina-Maaria Laihi
Kielipesät voidaan nähdä kielen ja kultuurin kehtoina, jotka mahdollistavat, mutta eivät itsessään takaa kielen ja kulttuurin elpymistä. Sosiaalinen media ja etäopiskelu ovat mahdollistaneet yhä useammalle yhteyden esivanhempiensa kieleen ja koltansaamen vähittäisen modernisoitumisen digitaalisissa ympäristöissä käytettäväksi kieleksi.
Mikään ei kuitenkaan korvaa aitoa vuorovaikutusta yhteisön vanhempien osaajien ja pienten tulevien puhujien välillä. Tähän kielipesät ovat olleet ainutlaatuinen ja ilmeisen toimiva ratkaisu. Ne luovat vuosi vuodelta uusia puhujia niitä kipeästi tarvitsevalle kieliyhteisölle. Kuten yksi hoitajista asian ilmaisi:
“Koltilla ei ole vaihtoehtoja, kielen opiskelijat on otettava vastaan joka ainoa ikään katsomatta, ja sitä toivon meillekin. Ja kyllähän kielen arvostus on paljon, jo siinäkin ajassa kun kielipesä on perustettu 2006, niin se on paljon noussut ja nostanut päätä.
Koko ajan uudet nuoret kasvaa, niin Sanilan Tiinankin kaltaisia ihmisiä, joka teki rokkilevyn, josta nuoret nosti päätään ja innostuivat ja halusivat oppia.
Niin koko ajan kasvaa uusia nuoria tuonne.
He voisi samalla lailla jonakin päivänä tempaista jotakin, joka nostaa sitten taas [kielen arvostusta].
Vaikka mitä voi sitten tupsahtaa, mitä kuka sitten alkaakin touhuamaan itseksensä.”
– Haastattelumuistiinpanot 28.8.2014
Kielipesän lasten ja haastateltujen aikuisten nimet on muutettu ja heistä käytetään koltankielisiä pseudonyymeja.
Toimitus
- Podcast-lukija: Bruno Gronow
- Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
- Kuvitus: Tiina-Maaria Laihi
Lukemista
- Laihi, Tiina-Maaria 2017. Skolt Sámi Language and Cultural Revitalization: A case study of a Skolt Sámi language nest.
- Pasanen, Annika 2003. Kielipesä ja revitalisaatio: Karjalaisten ja inarinsaamelaisten kielipesätoiminta.
- Pasanen, Annika 2015. Kuávsui já peeivičuovâ ’Sarastus ja päivänvalo’: Inarinsaamen kielen revitalisaatio. Uralica Helsingiensia 9. Helsinki: Unigrafia.
- Äärelä, Rauni 2016. ”Dat ii leat dušše dat giella” – ”Se ei ole vain se kieli”: Tapaustutkimus saamenkielisestä kielipesästä saamelaisessa varhaiskasvatuksessa. Acta Universitatis Lapponiensis 335. Rovaniemi: University of Lapland.
