Kielipesät kulttuurin kehtona

Miten pelas­te­taan katoava kieli tai elvy­te­tään mar­gi­naa­liin ajettu kulttuuri? Kielen ja kult­tuu­rin välinen suhde on kiistaton, mutta samaan aikaan kieliä kuolee suku­puut­toon jat­ku­vas­ti. Tämä johtuu yleensä siitä, että kieli ei siirry luon­te­vas­ti van­hem­mil­ta suku­pol­vil­ta nuo­rem­mil­le poliit­ti­sis­ta tai sosi­aa­li­sis­ta syistä. Myös Suomessa saa­me­lais­ten kielen ja kult­tuu­rin siirto suku­pol­vien välillä on ollut vaarassa. Ongelmaan on löydetty yhtenä rat­kai­su­na kie­li­pe­sät var­hais­kas­va­tuk­sen muotona. 

Kielipesällä tar­koi­te­taan kielen ja kult­tuu­rin elvyt­tä­mi­sen metodia, jolla pyritään alku­pe­räis­kan­san tai muun vähem­mis­tön kielen ja kult­tuu­rin elvyt­tä­mi­seen ns. täy­del­li­ses­sä kie­liym­pä­ris­tös­sä. Toisin sanoen, kie­li­pe­säs­sä lapset saavat var­hais­kas­va­tuk­sen pel­käs­tään tavoi­te­kie­lel­lä ja tutus­tu­vat alkuperäiskulttuuriin(sa) äidin­kie­lis­ten hoitajien opastuksella.

Usein alku­pe­räis­kan­so­jen parissa – kuten myös saa­me­lais­ten kohdalla – poliit­ti­set ja his­to­rial­li­set syyt ovat johtaneet siihen, että kieltä ei enää käytetä eikä siirretä tuleville suku­pol­vil­le. Kielen ja kult­tuu­rin omak­su­mi­sel­la on kuitenkin tärkeä rooli yksilön iden­ti­tee­tin ja yhtei­söl­li­sen aseman rakentumisessa.

Koltansaame on yksi Suomessa puhut­ta­vis­ta kolmesta saamen kielestä ja samalla yksi maailman har­vi­nai­sim­mis­ta kielistä. Sillä arvioi­daan olevan noin 300 puhujaa, joista suurin osa on joko van­husi­käi­siä tai aivan nuoria, saa­me­lai­sen var­hais­kas­va­tuk­sen saaneita kie­li­pe­sä­lap­sia. Vasta aivan viime aikoina saa­me­lais­lap­sil­le ja nuorille on ollut mah­dol­lis­ta opiskella omalla kie­lel­lään ja esi­mer­kik­si käyttää sosi­aa­lis­ta mediaa saamen kielillä.

Tutkin pro gradu -työssäni kol­tan­saa­men kielen ja kult­tuu­rin elvyt­tä­mis­tä Ivalon kol­tan­saa­men kie­li­pe­säs­sä käytännön kie­len­käy­tön ja kult­tuu­ris­ten ele­ment­tien tasolla. Tarkastelin myös kie­li­pe­sän suhdetta ympä­röi­vään saa­me­lai­seen ja suo­ma­lai­seen yhteisöön ja yhteiskuntaan. 

Vietin lopulta vuosina 2013 ja 2014 yhteensä yhdeksän viikkoa Inarissa, suurimman osan ajasta Ivalon kylässä, mutta myös muissa kie­li­pe­sis­sä ja kylissä vie­rail­len. Haastattelin kie­li­pe­sä­las­ten vanhempia ja kie­li­pe­sien hoitajia heidän koke­muk­sis­taan kie­li­pe­säs­tä sekä saa­me­lai­suu­des­ta ja saa­me­lai­ses­ta identiteetistä. 

Kielipesä-kyltti kol­tan­saa­mek­si. Kuva: Tiina-Maaria Laihi

Siinä, missä useimmat kie­li­pe­siin liittyvät tut­ki­muk­set ovat tar­kas­tel­leet kie­li­pe­sien kie­len­käyt­töä tai ope­tus­me­to­dei­ta, oma kiin­nos­tuk­se­ni oli yhteis­kun­nal­li­ses­sa koko­nais­ku­vas­sa ja toisaalta rikkaassa, yksi­tyis­koh­tai­ses­sa arki­päi­vän kuvauk­ses­sa. Kirjoitin lopulta satoja sivuja muis­tiin­pa­no­ja kie­li­pe­sän arjesta, otin kuvia ja tallensin videoita. Seurasin niin ruo­kai­lu­het­kiä kuin päiväpiirejäkin:

Tänään aloi­tet­tiin [päi­vä­pii­ri] puhumalla päivästä. U’stten osasi sanoa määibargg (eli tiistai), mutta tänäänhän on kes­ki­viik­ko (seäräd). Käytiin läpi vii­kon­päi­vä, päivän numero, kuukausi, vuo­den­ai­ka (ǩiess!), vuosi ja niin edelleen. U´stten muisti vuoden melkein kokonaan oikein. Sen jälkeen Maa´ren näytti vielä kuvia seinältä siitä, mikä nyt on luonnossa ajan­koh­tais­ta. Kuvissa oli poron­va­so­ja, ja sitten tietysti hyttynen, puissa pieniä lehtiä. Maa´ren kaivaa vielä kuvien joukosta hillan kuvan, kun lapset ei tunnista sitä [sanaa], ja sitten ainakin U´stten tunnistaa sen. Temm ja Såff alkavat olla rau­hat­to­mia, pyörivät ympäri U´sttenin esimerkin opet­ta­mi­na. E´ll kertoo, miten olivat olleet isoisän kanssa hilloja poi­mi­mas­sa (ilmei­ses­ti viime kesänä).
– Kenttämuistiinpanot 11.6.2014

lapser

Männynjuurien keräilyä perin­tei­siä kolt­ta­kä­si­töi­tä varten. Kuva: Tiina-Maaria Laihi

Teema, joka lopulta nousi kes­kei­sek­si niin haas­tat­te­luis­sa kuin lopul­li­ses­sa työs­sä­ni­kin oli saa­me­lais­per­hei­den vaih­te­le­vat ja elä­män­ti­lan­teis­ta riippuvat ratkaisut. Nämä omalta osaltaan vai­kut­ta­vat myös kielen ja kult­tuu­rin elpy­mi­seen. Tutkimukseni perus­teel­la on selvää, että perheiden työl­li­syys- ja talous­ti­lan­ne sekä sosi­aa­li­set verkostot vai­kut­ta­vat myös kie­li­pe­sän toi­min­taan. Tämä yhdis­tet­ty­nä yhteis­kun­nan ja saa­me­lai­syh­tei­sön asen­tei­siin kieltä ja kult­tuu­ria kohtaan mah­dol­lis­ta­vat tai hait­taa­vat kielen ja kult­tuu­rin toipumista.

Monet kie­li­pe­sän lapsista olivat asuneet jo elämänsä aikana Etelä-Suomessa, yleensä jossain suu­rem­mas­sa kau­pun­gis­sa. Vanhemmat kuitenkin kertoivat kai­puus­taan takaisin “koti­seu­duil­le”, oman kielen ja kult­tuu­rin pariin. Työllistyminen ja toi­meen­tu­lon takaa­mi­nen tai asunnon löy­tä­mi­nen eivät kui­ten­kaan ole poh­joi­ses­sa itses­tään­sel­viä asioita, kuten Kai´ssin äiti haas­tat­te­lus­sa kertoi:

Töiden puolesta haluaisin asua etelässä, siellä on paljon eri mah­dol­li­suuk­sia, työs­ken­nel­lä lasten kanssa ja muuta.
Mutta en tiedä, mikä se aina vetää tänne takaisin, me aina uudelleen ja uudelleen lähetään ja palataan ja lähetään ja löydetään itsemme kuitenkin täältä.”
– Haastattelumuistiinpanot 20.8.2014

Historian painolasti kielipesien arjessa

Etnografisesti kiin­nos­ta­via – vaikkakin sosi­aa­li­ses­ti haastavia – hetkiä ovat yllät­tä­vät tilanteet ja esi­mer­kik­si haas­tat­te­lu­ti­lan­teis­sa esiin nousevat vaikeat aiheet. Opin kent­tä­työn aikana val­ta­vas­ti saa­me­lai­ses­ta kielestä, kult­tuu­ris­ta ja his­to­rias­ta etenkin kol­tan­saa­me­lai­sil­ta infor­man­teil­ta­ni, joiden kanssa jaoin kie­li­pe­sän päi­vit­täis­tä arkea. Kahvihetkien ja hiek­ka­laa­tik­ko­leik­kien lomassa puhuin kie­li­pe­sän hoitajien kanssa niin heidän urastaan ja per­he­ti­lan­teis­taan kuin heidän käsi­tyk­sis­tään saamen kielen tilan­tees­ta ja kie­li­pe­sien rahoituksesta. 

Kolttasaamelaisten siirto sotien jälkeen Sevettijärvelle ja sen ympä­ris­töön nousi kes­kus­te­luis­sa mer­kit­tä­väk­si veden­ja­ka­jak­si his­to­rial­li­sen ja kie­lel­li­sen jatkumon kat­kea­mi­sel­le. Siinä, missä ennen sotia syntynyt sukupolvi puhui kolttaa äidin­kie­le­nään eikä vält­tä­mät­tä suomea juuri ollenkaan, myöhemmät suku­pol­vet joutuivat kouluissa ja asun­to­lois­sa vaih­ta­maan kielensä suomeen jo hyvin var­hai­ses­sa vaiheessa. Useimpien perheissä paluuta kol­tan­saa­meen ei enää ollut, etenkin, jos aikuisiän kyn­nyk­sel­lä muu­tet­tiin etelään parempien työ- ja opis­ke­lu­mah­dol­li­suuk­sien perässä. 

Ympäröivän yhteis­kun­nan ja yhteisön rooli ovat olleet mer­kit­tä­väs­sä asemassa suh­tau­tu­mi­ses­sa saameen ja saa­me­lai­siin. “Menetettyihin suku­pol­viin” kuuluvat vanhemmat kertoivat, miten sodan­ai­kai­set ja -jälkeiset traumat sekä saa­me­lai­siin koh­dis­tu­va syrjintä vai­kut­ti­vat — ja vai­kut­ta­vat — etenkin van­hem­pien suku­pol­vien koke­muk­seen saa­me­lai­suu­des­ta, ja sen roolista suo­ma­lai­ses­sa yhteiskunnassa. 

marjametsässä

Kielipesän lapset kerää­mäs­sä luonnonantimia.
Kuva: Tiina-Maaria Laihi

Yhä edelleen iden­ti­teet­ti­ky­sy­myk­set, kie­lioi­keu­det ja poliit­ti­set taistelut luon­non­va­rois­ta ja ympä­ris­tön käyt­tö­oi­keuk­sis­ta mää­rit­te­le­vät monen saa­me­lai­sen kokemusta iden­ti­tee­tis­tään. Toisaalta suo­ma­lai­sen yhteis­kun­nan suh­tau­tu­mi­nen saa­me­lais­ten tar­pei­siin ja vaa­ti­muk­siin vaikuttaa etenkin kielen ja kult­tuu­rin elpymisen edellytyksiin.

Esimerkiksi kie­li­pe­sien arjessa saamen kieli ja saa­me­lai­nen kulttuuri ovat läsnä kaik­kial­la. Toiminnaltaan ja raken­teel­taan ne ovat kuitenkin kuin mikä tahansa suo­ma­lai­nen var­hais­kas­va­tusyk­sik­kö, joiden toimintaa mää­rit­te­le­vät suo­ma­lai­sen yhteis­kun­nan lait ja asetukset. Tämä pätee esi­mer­kik­si hoitajien päte­vyys­vaa­ti­muk­siin ja työ­suh­tei­siin sekä siihen, millaisia kie­li­pe­sät ovat ympä­ris­töi­nä. Kielipesä iva­lo­lai­ses­sa ker­ros­ta­loa­sun­nos­sa on varsin kaukana perin­tei­ses­tä saa­me­lai­ses­ta kodasta.

Saamelaisuuteen ja etenkin kolt­ta­saa­me­lai­suu­teen liitetty stigma ja syrjintä elää edelleen yhteisön muistissa “taak­ka­siir­ty­mä­nä”. Se on yhtei­söl­li­ses­ti jaettu kokemus trau­maat­ti­sis­ta tapah­tu­mis­ta aikana, jolloin koltat pak­ko­siir­to­jen aikaan jättivät koti­seu­tun­sa taakseen. Yhteisön ei ole ollut helppo käsitellä tätä his­to­ri­aan­sa. Kuten yksi hoi­ta­jis­ta asian ilmaisi:

Suonikylän aikojahan on vanha kansa muis­tel­lut, mutta siir­to­lai­suusai­kaa ne koki niin julmaksi, ettei ne ole halunneet puhua. Se on semmonen vaiettu asia, että ei ollenkaan siitä [puhuttu].
Niin semmonen juttu vielä, kun vanhemmat joutui asun­to­laan, niin hehän ei saaneet kotona käydä kuin syksyllä ja keväällä kerran. Et se jäi niin se kieli sitten.”
– Haastattelumuistiinpanot 28.8.2014

Tämä historian pai­no­las­ti näkyy nykyisten kie­li­pe­sä­las­ten van­hem­mis­sa, “mene­te­tys­sä suku­pol­ves­sa”. Suurin osa heistä on jäänyt vaille mah­dol­li­suut­ta kasvaa saa­men­kie­li­ses­sä ympä­ris­tös­sä saati opiskella sitä koulussa. Vielä edel­leen­kin kol­tan­saa­men opis­ke­lu­mah­dol­li­suu­det ovat erittäin rajal­li­set saa­me­lais­ten koti­seu­tua­lu­eel­la Sevettijärveä lukuu­not­ta­mat­ta, ja käy­tän­nös­sä ole­mat­to­mat sen ulko­puo­lel­la Saamen kie­li­lais­ta huolimatta. 

Kielipesä toivon symbolina

Kielipesistä kuitenkin toivotaan pelas­ta­jaa saamen kielten synkälle tilan­teel­le. Paljon onkin tapah­tu­nut varsin lyhyessä ajassa. Vuonna 2013 ensim­mäis­tä kertaa kie­li­pe­sis­sä vie­rail­les­sa­ni kie­li­pe­sien yleinen tilanne oli talou­del­li­ses­ti epävakaa. Kuitenkin jo vuonna 2014 val­tio­neu­vos­ton hyväksymä toi­men­pi­deoh­jel­ma saamen kielen elvyt­tä­mi­sek­si tarkoitti kie­li­pe­sien rahoi­tuk­sen tur­vaa­mis­ta ja toi­min­tae­del­ly­tys­ten para­ne­mis­ta monella tasolla. 

Viime vuosina kie­li­pe­siä on perus­tet­tu ennen kaikkea saa­me­lais­ten koti­seu­tua­lu­een ulko­puo­lel­le, esi­mer­kik­si Helsinkiin ja Rovaniemelle. Monet kuitenkin katsovat rahoi­tuk­sen ja hen­ki­lös­tö­re­surs­sien olevan edelleen varsin puut­teel­li­set kielen todel­li­sen elpymisen kannalta. Vaikka Saamen kielilaki antaa saa­me­lai­sil­le verraten turvatun aseman koti­seu­tua­lu­een kunnissa, arvioiden mukaan jopa 70 % saa­me­lais­lap­sis­ta asuu koti­seu­tua­lu­een ulkopuolella.

Kielipesien suurin ongelma liit­tyy­kin kielen ja kult­tuu­rin osaamisen jatkumoon. Suurimmalla osalla kie­li­pe­sä­lap­sis­ta ei ole mah­dol­li­suut­ta jatkaa kielen ja kult­tuu­rin opis­ke­le­mis­ta esi­mer­kik­si koulussa. Kielitaidon ja kult­tuu­riyh­tey­den ylläpito vaatii van­hem­mil­ta huo­mat­ta­via pon­nis­tuk­sia. Parhaita tuloksia ovat saa­vut­ta­neet sellaiset perheet, joissa myös vanhemmat ovat alkaneet opiskella ja käyttää kieltä.

kirjat

Koltansaamenkielinen las­ten­kir­ja ja askarteluja.
Kuva: Tiina-Maaria Laihi

Näin on jo tapah­tu­nut etenkin ina­rin­saa­men kie­li­pe­sä­las­ten kohdalla. Osa aikoinaan ina­rin­saa­men kie­li­pe­säs­sä olleista lapsista on aikuis­tut­tu­aan opis­kel­lut kieltä lisää. He osal­lis­tu­vat kielen ja kult­tuu­rin elvyt­tä­mi­seen esi­mer­kik­si toi­mit­ta­ji­na, opet­ta­ji­na ja kie­li­pe­sän las­ten­hoi­ta­ji­na. Koltansaamen kohdalla näin ei ole tapah­tu­nut samassa mit­ta­kaa­vas­sa. Yhteisön jaetut traumat ja syr­jin­tä­ko­ke­muk­set eivät hou­kut­te­le jatkamaan kielen ja kult­tuu­rin perintöä. 

Kielipesät sym­bo­loi­vat toivoa, elpymistä, uudis­tu­mis­ta ja ennen kaikkea uusia puhujia kol­tan­saa­mel­le. Niiden merkitys kielen ja kult­tuu­rin säi­lyt­tä­jä­nä ja uudis­ta­ja­na on kiistaton. Ne ovat yksi harvoista ympä­ris­töis­tä, joissa kol­tan­saa­men puhujat ja kolt­ta­saa­me­lai­set voivat olla yhtey­des­sä toisiinsa, kuulla kieltään puhut­ta­van ja nähdä kult­tuu­rin­sa siirtyvän eteenpäin jäl­ki­pol­vil­le. Haastattelemilleni van­hem­mil­le olikin tärkeää tarjota omille lap­sil­leen yhteys kieleen ja kult­tuu­riin, jota heille itselleen ei ollut suotu. 

männynjuuria

Lasten keräämiä män­nyn­juu­ria. Kielipesässä opitaan kolttien käsi­työ­pe­rin­tei­tä. Kuva: Tiina-Maaria Laihi

Kielipesät voidaan nähdä kielen ja kultuurin kehtoina, jotka mah­dol­lis­ta­vat, mutta eivät itsessään takaa kielen ja kult­tuu­rin elpymistä. Sosiaalinen media ja etä­opis­ke­lu ovat mah­dol­lis­ta­neet yhä useam­mal­le yhteyden esi­van­hem­pien­sa kieleen ja kol­tan­saa­men vähit­täi­sen moder­ni­soi­tu­mi­sen digi­taa­li­sis­sa ympä­ris­töis­sä käy­tet­tä­väk­si kieleksi. 

Mikään ei kui­ten­kaan korvaa aitoa vuo­ro­vai­ku­tus­ta yhteisön van­hem­pien osaajien ja pienten tulevien puhujien välillä. Tähän kie­li­pe­sät ovat olleet ainut­laa­tui­nen ja ilmeisen toimiva ratkaisu. Ne luovat vuosi vuodelta uusia puhujia niitä kipeästi tar­vit­se­val­le kie­liyh­tei­söl­le. Kuten yksi hoi­ta­jis­ta asian ilmaisi: 

Koltilla ei ole vaih­toeh­to­ja, kielen opis­ke­li­jat on otettava vastaan joka ainoa ikään kat­so­mat­ta, ja sitä toivon meillekin. Ja kyllähän kielen arvostus on paljon, jo siinäkin ajassa kun kielipesä on perus­tet­tu 2006, niin se on paljon noussut ja nostanut päätä.
Koko ajan uudet nuoret kasvaa, niin Sanilan Tiinankin kaltaisia ihmisiä, joka teki rok­ki­le­vyn, josta nuoret nosti päätään ja innos­tui­vat ja halusivat oppia.
Niin koko ajan kasvaa uusia nuoria tuonne.
He voisi samalla lailla jonakin päivänä tempaista jotakin, joka nostaa sitten taas [kielen arvostusta].
Vaikka mitä voi sitten tupsahtaa, mitä kuka sitten alkaakin tou­hua­maan itseksensä.”
– H
aas­tat­te­lu­muis­tiin­pa­not 28.8.2014

Kielipesän lasten ja haas­ta­tel­tu­jen aikuisten nimet on muutettu ja heistä käytetään kol­tan­kie­li­siä pseudonyymeja.

  • Podcast-lukija: Bruno Gronow
  • Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
  • Kuvitus: Tiina-Maaria Laihi
  1. Laihi, Tiina-Maaria 2017. Skolt Sámi Language and Cultural Revitalization: A case study of a Skolt Sámi language nest.
  2. Pasanen, Annika 2003. Kielipesä ja revi­ta­li­saa­tio: Karjalaisten ja ina­rin­saa­me­lais­ten kie­li­pe­sä­toi­min­ta.
  3. Pasanen, Annika 2015. Kuávsui já pee­ivičuovâ ’Sarastus ja päi­vän­va­lo’: Inarinsaamen kielen revi­ta­li­saa­tio. Uralica Helsingiensia 9. Helsinki: Unigrafia. 
  4. Äärelä, Rauni 2016. ”Dat ii leat dušše dat giella” – ”Se ei ole vain se kieli”: Tapaustutkimus saa­men­kie­li­ses­tä kie­li­pe­säs­tä saa­me­lai­ses­sa var­hais­kas­va­tuk­ses­sa. Acta Universitatis Lapponiensis 335. Rovaniemi: University of Lapland. 

Kirjoittaja

Tiina-Maaria Laihi on identiteettikriiseilevä VTM, jota kiinnostaa lähtökohtaisesti kaikki startup-yrittäjyydestä kannibalistisiin kuolemarituaaleihin. Tiina-Maaria on myös yksi Soveltavan antropologian verkoston perustajista.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Antropologista tutkimusta tehdään nykyään paitsi alkuperäiskansoista ja kaukaisista maista, myös tutummista aiheista, kuten urheilusta, lähiöistä ja perihämäläisestä kahvipöytäkursailusta. Miksi monet antropologit silti tuntevat syyllisyyttä tai jopa ajoittaista katumusta siitä, että valittu aihe ei olekaan tarpeeksi jännittävä – tai siitä, että se ei vie heitä tarpeeksi kauas kotoa?

Kulttuurisen omimisen käsite on tullut tutuksi lähinnä iltapäivälehtien kohukirjoitusten ja television keskusteluohjelmien kautta, joissa vähemmistöjä kuvataan omimisesta ”loukkaantuneina”. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ilmiön todelliset vaikutukset alkuperäiskansojen yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen asemaan. Monet vähemmistöryhmät kokevat syrjintää käyttäessään julkisesti omien kulttuuriensa symboleita, vaikka samalla valtaväestö voi hyötyä näistä esimerkiksi taloudellisesti.

Syöminen on ihmiselle elinehto, ja ruoan valinnassa on usein mukana muitakin kuin selviytymiseen liittyviä seikkoja. Karsimalla tai lisäämällä ruokavalioonsa elementtejä ihminen rakentaa minäkuvaansa, ilmaisee arvomaailmaansa ja saavuttaa tavoitteensa. Superruokien syöminen on yksi keino tällaiseen itsensä määrittelyyn ja tavoitteellisuuteen. Miksi ihmiset kokevat tarvetta superruokien kaltaisille tuotteille tai ravinnelisille?

Seksi ja seksuaalisuus ovat olleet antropologien huomion kohteena alan alkuhetkistä lähtien. Seksin tutkimus kietoutuu yhteen niin uskonnon, talouden, politiikan, sukulaisuuden kuin ihmisoikeuksienkin kanssa. Aseksuaalisuuden tutkimusta antropologiasta ei vielä juurikaan löydy, vaikka se on sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä kiinnostavaa. Ei ole olemassa mitään välttämättömyyttä sille, että seksuaalisen suuntautumisen ympärille muodostuu sosiokulttuurinen identiteetti.