Kielipesät kulttuurin kehtona

Miten pelas­te­taan katoava kieli tai elvy­te­tään mar­gi­naa­liin ajettu kulttuuri? Kielen ja kult­tuu­rin välinen suhde on kiistaton, mutta samaan aikaan kieliä kuolee suku­puut­toon jat­ku­vas­ti. Tämä johtuu yleensä siitä, että kieli ei siirry luon­te­vas­ti van­hem­mil­ta suku­pol­vil­ta nuo­rem­mil­le poliit­ti­sis­ta tai sosi­aa­li­sis­ta syistä. Myös Suomessa saa­me­lais­ten kielen ja kult­tuu­rin siirto suku­pol­vien välillä on ollut vaarassa. Ongelmaan on löydetty yhtenä rat­kai­su­na kie­li­pe­sät var­hais­kas­va­tuk­sen muotona.

Kielipesällä tar­koi­te­taan kielen ja kult­tuu­rin elvyt­tä­mi­sen metodia, jolla pyritään alku­pe­räis­kan­san tai muun vähem­mis­tön kielen ja kult­tuu­rin elvyt­tä­mi­seen ns. täy­del­li­ses­sä kie­liym­pä­ris­tös­sä. Toisin sanoen, kie­li­pe­säs­sä lapset saavat var­hais­kas­va­tuk­sen pel­käs­tään tavoi­te­kie­lel­lä ja tutus­tu­vat alkuperäiskulttuuriin(sa) äidin­kie­lis­ten hoitajien opas­tuk­sel­la.

Usein alku­pe­räis­kan­so­jen parissa – kuten myös saa­me­lais­ten kohdalla – poliit­ti­set ja his­to­rial­li­set syyt ovat johtaneet siihen, että kieltä ei enää käytetä eikä siirretä tuleville suku­pol­vil­le. Kielen ja kult­tuu­rin omak­su­mi­sel­la on kuitenkin tärkeä rooli yksilön iden­ti­tee­tin ja yhtei­söl­li­sen aseman raken­tu­mi­ses­sa.

Koltansaame on yksi Suomessa puhut­ta­vis­ta kolmesta saamen kielestä ja samalla yksi maailman har­vi­nai­sim­mis­ta kielistä. Sillä arvioi­daan olevan noin 300 puhujaa, joista suurin osa on joko van­husi­käi­siä tai aivan nuoria, saa­me­lai­sen var­hais­kas­va­tuk­sen saaneita kie­li­pe­sä­lap­sia. Vasta aivan viime aikoina saa­me­lais­lap­sil­le ja nuorille on ollut mah­dol­lis­ta opiskella omalla kie­lel­lään ja esi­mer­kik­si käyttää sosi­aa­lis­ta mediaa saamen kielillä.

Tutkin pro gradu -työssäni kol­tan­saa­men kielen ja kult­tuu­rin elvyt­tä­mis­tä Ivalon kol­tan­saa­men kie­li­pe­säs­sä käytännön kie­len­käy­tön ja kult­tuu­ris­ten ele­ment­tien tasolla. Tarkastelin myös kie­li­pe­sän suhdetta ympä­röi­vään saa­me­lai­seen ja suo­ma­lai­seen yhteisöön ja yhteis­kun­taan.

Vietin lopulta vuosina 2013 ja 2014 yhteensä yhdeksän viikkoa Inarissa, suurimman osan ajasta Ivalon kylässä, mutta myös muissa kie­li­pe­sis­sä ja kylissä vie­rail­len. Haastattelin kie­li­pe­sä­las­ten vanhempia ja kie­li­pe­sien hoitajia heidän koke­muk­sis­taan kie­li­pe­säs­tä sekä saa­me­lai­suu­des­ta ja saa­me­lai­ses­ta iden­ti­tee­tis­tä.

Kielipesä-kyltti kol­tan­saa­mek­si. Kuva: Tiina-Maaria Laihi

Siinä, missä useimmat kie­li­pe­siin liittyvät tut­ki­muk­set ovat tar­kas­tel­leet kie­li­pe­sien kie­len­käyt­töä tai ope­tus­me­to­dei­ta, oma kiin­nos­tuk­se­ni oli yhteis­kun­nal­li­ses­sa koko­nais­ku­vas­sa ja toisaalta rikkaassa, yksi­tyis­koh­tai­ses­sa arki­päi­vän kuvauk­ses­sa. Kirjoitin lopulta satoja sivuja muis­tiin­pa­no­ja kie­li­pe­sän arjesta, otin kuvia ja tallensin videoita. Seurasin niin ruo­kai­lu­het­kiä kuin päi­vä­pii­re­jä­kin:

Tänään aloi­tet­tiin [päi­vä­pii­ri] puhumalla päivästä. U’stten osasi sanoa määibargg (eli tiistai), mutta tänäänhän on kes­ki­viik­ko (seäräd). Käytiin läpi vii­kon­päi­vä, päivän numero, kuukausi, vuo­den­ai­ka (ǩiess!), vuosi ja niin edelleen. U´stten muisti vuoden melkein kokonaan oikein. Sen jälkeen Maa´ren näytti vielä kuvia seinältä siitä, mikä nyt on luonnossa ajan­koh­tais­ta. Kuvissa oli poron­va­so­ja, ja sitten tietysti hyttynen, puissa pieniä lehtiä. Maa´ren kaivaa vielä kuvien joukosta hillan kuvan, kun lapset ei tunnista sitä [sanaa], ja sitten ainakin U´stten tunnistaa sen. Temm ja Såff alkavat olla rau­hat­to­mia, pyörivät ympäri U´sttenin esimerkin opet­ta­mi­na. E´ll kertoo, miten olivat olleet isoisän kanssa hilloja poi­mi­mas­sa (ilmei­ses­ti viime kesänä).
– Kenttämuistiinpanot 11.6.2014

lapser

Männynjuurien keräilyä perin­tei­siä kolt­ta­kä­si­töi­tä varten. Kuva: Tiina-Maaria Laihi

Teema, joka lopulta nousi kes­kei­sek­si niin haas­tat­te­luis­sa kuin lopul­li­ses­sa työs­sä­ni­kin oli saa­me­lais­per­hei­den vaih­te­le­vat ja elä­män­ti­lan­teis­ta riippuvat ratkaisut. Nämä omalta osaltaan vai­kut­ta­vat myös kielen ja kult­tuu­rin elpy­mi­seen. Tutkimukseni perus­teel­la on selvää, että perheiden työl­li­syys- ja talous­ti­lan­ne sekä sosi­aa­li­set verkostot vai­kut­ta­vat myös kie­li­pe­sän toi­min­taan. Tämä yhdis­tet­ty­nä yhteis­kun­nan ja saa­me­lai­syh­tei­sön asen­tei­siin kieltä ja kult­tuu­ria kohtaan mah­dol­lis­ta­vat tai hait­taa­vat kielen ja kult­tuu­rin toi­pu­mis­ta.

Monet kie­li­pe­sän lapsista olivat asuneet jo elämänsä aikana Etelä-Suomessa, yleensä jossain suu­rem­mas­sa kau­pun­gis­sa. Vanhemmat kuitenkin kertoivat kai­puus­taan takaisin “koti­seu­duil­le”, oman kielen ja kult­tuu­rin pariin. Työllistyminen ja toi­meen­tu­lon takaa­mi­nen tai asunnon löy­tä­mi­nen eivät kui­ten­kaan ole poh­joi­ses­sa itses­tään­sel­viä asioita, kuten Kai´ssin äiti haas­tat­te­lus­sa kertoi:

Töiden puolesta haluaisin asua etelässä, siellä on paljon eri mah­dol­li­suuk­sia, työs­ken­nel­lä lasten kanssa ja muuta.
Mutta en tiedä, mikä se aina vetää tänne takaisin, me aina uudelleen ja uudelleen lähetään ja palataan ja lähetään ja löydetään itsemme kuitenkin täältä.”
– Haastattelumuistiinpanot 20.8.2014

Historian painolasti kielipesien arjessa

Etnografisesti kiin­nos­ta­via – vaikkakin sosi­aa­li­ses­ti haastavia – hetkiä ovat yllät­tä­vät tilanteet ja esi­mer­kik­si haas­tat­te­lu­ti­lan­teis­sa esiin nousevat vaikeat aiheet. Opin kent­tä­työn aikana val­ta­vas­ti saa­me­lai­ses­ta kielestä, kult­tuu­ris­ta ja his­to­rias­ta etenkin kol­tan­saa­me­lai­sil­ta infor­man­teil­ta­ni, joiden kanssa jaoin kie­li­pe­sän päi­vit­täis­tä arkea. Kahvihetkien ja hiek­ka­laa­tik­ko­leik­kien lomassa puhuin kie­li­pe­sän hoitajien kanssa niin heidän urastaan ja per­he­ti­lan­teis­taan kuin heidän käsi­tyk­sis­tään saamen kielen tilan­tees­ta ja kie­li­pe­sien rahoi­tuk­ses­ta.

Kolttasaamelaisten siirto sotien jälkeen Sevettijärvelle ja sen ympä­ris­töön nousi kes­kus­te­luis­sa mer­kit­tä­väk­si veden­ja­ka­jak­si his­to­rial­li­sen ja kie­lel­li­sen jatkumon kat­kea­mi­sel­le. Siinä, missä ennen sotia syntynyt sukupolvi puhui kolttaa äidin­kie­le­nään eikä vält­tä­mät­tä suomea juuri ollenkaan, myöhemmät suku­pol­vet joutuivat kouluissa ja asun­to­lois­sa vaih­ta­maan kielensä suomeen jo hyvin var­hai­ses­sa vaiheessa. Useimpien perheissä paluuta kol­tan­saa­meen ei enää ollut, etenkin, jos aikuisiän kyn­nyk­sel­lä muu­tet­tiin etelään parempien työ- ja opis­ke­lu­mah­dol­li­suuk­sien perässä.

Ympäröivän yhteis­kun­nan ja yhteisön rooli ovat olleet mer­kit­tä­väs­sä asemassa suh­tau­tu­mi­ses­sa saameen ja saa­me­lai­siin. “Menetettyihin suku­pol­viin” kuuluvat vanhemmat kertoivat, miten sodan­ai­kai­set ja -jälkeiset traumat sekä saa­me­lai­siin koh­dis­tu­va syrjintä vai­kut­ti­vat — ja vai­kut­ta­vat — etenkin van­hem­pien suku­pol­vien koke­muk­seen saa­me­lai­suu­des­ta, ja sen roolista suo­ma­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa.

marjametsässä

Kielipesän lapset kerää­mäs­sä luon­no­nan­ti­mia.
Kuva: Tiina-Maaria Laihi

Yhä edelleen iden­ti­teet­ti­ky­sy­myk­set, kie­lioi­keu­det ja poliit­ti­set taistelut luon­non­va­rois­ta ja ympä­ris­tön käyt­tö­oi­keuk­sis­ta mää­rit­te­le­vät monen saa­me­lai­sen kokemusta iden­ti­tee­tis­tään. Toisaalta suo­ma­lai­sen yhteis­kun­nan suh­tau­tu­mi­nen saa­me­lais­ten tar­pei­siin ja vaa­ti­muk­siin vaikuttaa etenkin kielen ja kult­tuu­rin elpymisen edel­ly­tyk­siin.

Esimerkiksi kie­li­pe­sien arjessa saamen kieli ja saa­me­lai­nen kulttuuri ovat läsnä kaik­kial­la. Toiminnaltaan ja raken­teel­taan ne ovat kuitenkin kuin mikä tahansa suo­ma­lai­nen var­hais­kas­va­tusyk­sik­kö, joiden toimintaa mää­rit­te­le­vät suo­ma­lai­sen yhteis­kun­nan lait ja asetukset. Tämä pätee esi­mer­kik­si hoitajien päte­vyys­vaa­ti­muk­siin ja työ­suh­tei­siin sekä siihen, millaisia kie­li­pe­sät ovat ympä­ris­töi­nä. Kielipesä iva­lo­lai­ses­sa ker­ros­ta­loa­sun­nos­sa on varsin kaukana perin­tei­ses­tä saa­me­lai­ses­ta kodasta.

Saamelaisuuteen ja etenkin kolt­ta­saa­me­lai­suu­teen liitetty stigma ja syrjintä elää edelleen yhteisön muistissa “taak­ka­siir­ty­mä­nä”. Se on yhtei­söl­li­ses­ti jaettu kokemus trau­maat­ti­sis­ta tapah­tu­mis­ta aikana, jolloin koltat pak­ko­siir­to­jen aikaan jättivät koti­seu­tun­sa taakseen. Yhteisön ei ole ollut helppo käsitellä tätä his­to­ri­aan­sa. Kuten yksi hoi­ta­jis­ta asian ilmaisi:

Suonikylän aikojahan on vanha kansa muis­tel­lut, mutta siir­to­lai­suusai­kaa ne koki niin julmaksi, ettei ne ole halunneet puhua. Se on semmonen vaiettu asia, että ei ollenkaan siitä [puhuttu].
Niin semmonen juttu vielä, kun vanhemmat joutui asun­to­laan, niin hehän ei saaneet kotona käydä kuin syksyllä ja keväällä kerran. Et se jäi niin se kieli sitten.”
– Haastattelumuistiinpanot 28.8.2014

Tämä historian pai­no­las­ti näkyy nykyisten kie­li­pe­sä­las­ten van­hem­mis­sa, “mene­te­tys­sä suku­pol­ves­sa”. Suurin osa heistä on jäänyt vaille mah­dol­li­suut­ta kasvaa saa­men­kie­li­ses­sä ympä­ris­tös­sä saati opiskella sitä koulussa. Vielä edel­leen­kin kol­tan­saa­men opis­ke­lu­mah­dol­li­suu­det ovat erittäin rajal­li­set saa­me­lais­ten koti­seu­tua­lu­eel­la Sevettijärveä lukuu­not­ta­mat­ta, ja käy­tän­nös­sä ole­mat­to­mat sen ulko­puo­lel­la Saamen kie­li­lais­ta huo­li­mat­ta.

Kielipesä toivon symbolina

Kielipesistä kuitenkin toivotaan pelas­ta­jaa saamen kielten synkälle tilan­teel­le. Paljon onkin tapah­tu­nut varsin lyhyessä ajassa. Vuonna 2013 ensim­mäis­tä kertaa kie­li­pe­sis­sä vie­rail­les­sa­ni kie­li­pe­sien yleinen tilanne oli talou­del­li­ses­ti epävakaa. Kuitenkin jo vuonna 2014 val­tio­neu­vos­ton hyväksymä toi­men­pi­deoh­jel­ma saamen kielen elvyt­tä­mi­sek­si tarkoitti kie­li­pe­sien rahoi­tuk­sen tur­vaa­mis­ta ja toi­min­tae­del­ly­tys­ten para­ne­mis­ta monella tasolla.

Viime vuosina kie­li­pe­siä on perus­tet­tu ennen kaikkea saa­me­lais­ten koti­seu­tua­lu­een ulko­puo­lel­le, esi­mer­kik­si Helsinkiin ja Rovaniemelle. Monet kuitenkin katsovat rahoi­tuk­sen ja hen­ki­lös­tö­re­surs­sien olevan edelleen varsin puut­teel­li­set kielen todel­li­sen elpymisen kannalta. Vaikka Saamen kielilaki antaa saa­me­lai­sil­le verraten turvatun aseman koti­seu­tua­lu­een kunnissa, arvioiden mukaan jopa 70 % saa­me­lais­lap­sis­ta asuu koti­seu­tua­lu­een ulko­puo­lel­la.

Kielipesien suurin ongelma liit­tyy­kin kielen ja kult­tuu­rin osaamisen jatkumoon. Suurimmalla osalla kie­li­pe­sä­lap­sis­ta ei ole mah­dol­li­suut­ta jatkaa kielen ja kult­tuu­rin opis­ke­le­mis­ta esi­mer­kik­si koulussa. Kielitaidon ja kult­tuu­riyh­tey­den ylläpito vaatii van­hem­mil­ta huo­mat­ta­via pon­nis­tuk­sia. Parhaita tuloksia ovat saa­vut­ta­neet sellaiset perheet, joissa myös vanhemmat ovat alkaneet opiskella ja käyttää kieltä.

kirjat

Koltansaamenkielinen las­ten­kir­ja ja askar­te­lu­ja.
Kuva: Tiina-Maaria Laihi

Näin on jo tapah­tu­nut etenkin ina­rin­saa­men kie­li­pe­sä­las­ten kohdalla. Osa aikoinaan ina­rin­saa­men kie­li­pe­säs­sä olleista lapsista on aikuis­tut­tu­aan opis­kel­lut kieltä lisää. He osal­lis­tu­vat kielen ja kult­tuu­rin elvyt­tä­mi­seen esi­mer­kik­si toi­mit­ta­ji­na, opet­ta­ji­na ja kie­li­pe­sän las­ten­hoi­ta­ji­na. Koltansaamen kohdalla näin ei ole tapah­tu­nut samassa mit­ta­kaa­vas­sa. Yhteisön jaetut traumat ja syr­jin­tä­ko­ke­muk­set eivät hou­kut­te­le jatkamaan kielen ja kult­tuu­rin perintöä.

Kielipesät sym­bo­loi­vat toivoa, elpymistä, uudis­tu­mis­ta ja ennen kaikkea uusia puhujia kol­tan­saa­mel­le. Niiden merkitys kielen ja kult­tuu­rin säi­lyt­tä­jä­nä ja uudis­ta­ja­na on kiistaton. Ne ovat yksi harvoista ympä­ris­töis­tä, joissa kol­tan­saa­men puhujat ja kolt­ta­saa­me­lai­set voivat olla yhtey­des­sä toisiinsa, kuulla kieltään puhut­ta­van ja nähdä kult­tuu­rin­sa siirtyvän eteenpäin jäl­ki­pol­vil­le. Haastattelemilleni van­hem­mil­le olikin tärkeää tarjota omille lap­sil­leen yhteys kieleen ja kult­tuu­riin, jota heille itselleen ei ollut suotu. 

männynjuuria

Lasten keräämiä män­nyn­juu­ria. Kielipesässä opitaan kolttien käsi­työ­pe­rin­tei­tä. Kuva: Tiina-Maaria Laihi

Kielipesät voidaan nähdä kielen ja kultuurin kehtoina, jotka mah­dol­lis­ta­vat, mutta eivät itsessään takaa kielen ja kult­tuu­rin elpymistä. Sosiaalinen media ja etä­opis­ke­lu ovat mah­dol­lis­ta­neet yhä useam­mal­le yhteyden esi­van­hem­pien­sa kieleen ja kol­tan­saa­men vähit­täi­sen moder­ni­soi­tu­mi­sen digi­taa­li­sis­sa ympä­ris­töis­sä käy­tet­tä­väk­si kieleksi.

Mikään ei kui­ten­kaan korvaa aitoa vuo­ro­vai­ku­tus­ta yhteisön van­hem­pien osaajien ja pienten tulevien puhujien välillä. Tähän kie­li­pe­sät ovat olleet ainut­laa­tui­nen ja ilmeisen toimiva ratkaisu. Ne luovat vuosi vuodelta uusia puhujia niitä kipeästi tar­vit­se­val­le kie­liyh­tei­söl­le. Kuten yksi hoi­ta­jis­ta asian ilmaisi:

Koltilla ei ole vaih­toeh­to­ja, kielen opis­ke­li­jat on otettava vastaan joka ainoa ikään kat­so­mat­ta, ja sitä toivon meillekin. Ja kyllähän kielen arvostus on paljon, jo siinäkin ajassa kun kielipesä on perus­tet­tu 2006, niin se on paljon noussut ja nostanut päätä.
Koko ajan uudet nuoret kasvaa, niin Sanilan Tiinankin kaltaisia ihmisiä, joka teki rok­ki­le­vyn, josta nuoret nosti päätään ja innos­tui­vat ja halusivat oppia.
Niin koko ajan kasvaa uusia nuoria tuonne.
He voisi samalla lailla jonakin päivänä tempaista jotakin, joka nostaa sitten taas [kielen arvos­tus­ta].
Vaikka mitä voi sitten tupsahtaa, mitä kuka sitten alkaakin tou­hua­maan itsek­sen­sä.”
– H
aas­tat­te­lu­muis­tiin­pa­not 28.8.2014

Kielipesän lasten ja haas­ta­tel­tu­jen aikuisten nimet on muutettu ja heistä käytetään kol­tan­kie­li­siä pseu­do­nyy­me­ja.

  • Podcast-lukija: Bruno Gronow
  • Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
  • Kuvitus: Tiina-Maaria Laihi
  1. Laihi, Tiina-Maaria 2017. Skolt Sámi Language and Cultural Revitalization: A case study of a Skolt Sámi language nest.
  2. Pasanen, Annika 2003. Kielipesä ja revi­ta­li­saa­tio: Karjalaisten ja ina­rin­saa­me­lais­ten kie­li­pe­sä­toi­min­ta.
  3. Pasanen, Annika 2015. Kuávsui já pee­ivičuovâ ’Sarastus ja päi­vän­va­lo’: Inarinsaamen kielen revi­ta­li­saa­tio. Uralica Helsingiensia 9. Helsinki: Unigrafia.
  4. Äärelä, Rauni 2016. ”Dat ii leat dušše dat giella” – ”Se ei ole vain se kieli”: Tapaustutkimus saa­men­kie­li­ses­tä kie­li­pe­säs­tä saa­me­lai­ses­sa var­hais­kas­va­tuk­ses­sa. Acta Universitatis Lapponiensis 335. Rovaniemi: University of Lapland.

Kirjoittaja

Tiina-Maaria Laihi on identiteettikriiseilevä VTM, jota kiinnostaa lähtökohtaisesti kaikki startup-yrittäjyydestä kannibalistisiin kuolemarituaaleihin. Tiina-Maaria on myös yksi Soveltavan antropologian verkoston perustajista.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kirgisiassa järjestettiin syyskuussa viikon mittainen urheilu- ja kulttuuritapahtuma World Nomad Games, joka tunnetaan “nomadien olympialaisina”. Kunnianhimoisen projektin avulla rakennetaan niin alueen turismia kuin nomadikulttuuria ja -identiteettiä. Matkustimme kisoihin ottamaan selvää, mistä tässä kotimaan mediassa tuskin lainkaan huomiota saaneessa suurtapahtumassa on kyse.