Päihteet osana inhimillistä kulttuuria

Erilaiset päihteet ovat kuuluneet ihmis­kun­nan elämään vuo­si­tu­han­sia. Nykyaikana län­si­mais­sa ylei­sim­min käytetty päihde on alkoholi, mutta alkoholin lisäksi päih­ty­mis­tar­koi­tuk­ses­sa on käytetty historian saatossa myös lukuisia muita aineita.

Pohjoisten pyyn­ti­kult­tuu­rien piirissä käy­tet­tiin kär­päs­sie­niä osana sha­ma­nis­ti­sia ritu­aa­le­ja. Myös kan­na­bis­ta, oopiumia ja monia muita luonnosta löytyviä päih­dyt­tä­viä aineita on käytetty vuo­si­tu­han­sia eri puolilla maailmaa. Moderni aika on lisäksi tuonut mukanaan syn­teet­ti­ses­ti val­mis­te­tut huu­mausai­neet.

Alkoholia on val­mis­tet­tu vähintään niin pitkään kuin ihmiset ovat vil­jel­leet maata. Alkoholijuomien tär­key­des­tä entisajan ihmisille kertoo se, että Suomen kan­sal­li­see­pok­ses­ta Kalevalasta löytyy suurin piirtein yhtä paljon jakeita oluen kuin maailman synnystä.

Monien muiden päih­tei­den tavoin alkoholin lii­al­li­nen käyttö aiheuttaa voi­ma­kas­ta riip­pu­vuut­ta ja erilaisia ter­veys­hait­to­ja. Vakavan alko­ho­li­riip­pu­vuu­den fysio­lo­gi­set vie­roi­tusoi­reet saattavat pahim­mil­laan olla hen­gen­vaa­ral­li­sia. Lisäksi monet ihmiset muuttuvat alkoholin vai­ku­tuk­sen alaisina rii­dan­ha­lui­sik­si ja aggres­sii­vi­sik­si. Suomessa suurin osa hen­ki­ri­kok­sis­ta tehdään alkoholin vai­ku­tuk­sen alaisena.

Alkoholin haitat on tunnettu pitkään. Jo Raamatussa ja mui­nai­se­gyp­ti­läi­sis­sä kir­joi­tuk­sis­sa varoi­tel­laan viinin ja oluen vaaroista. Teoreettinen mie­len­kiin­to alkoholia kohtaan ei ole laantunut, sillä moder­nis­sa yhteis­kun­nas­sa alkoholi on moni­muo­toi­sen tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen kohteena.

Alkoholin ja muiden päih­tei­den käyttöön ja käyt­tö­kult­tuu­riin liittyy monia ant­ro­po­lo­gian kannalta mie­len­kiin­toi­sia kysy­myk­siä. Samalla niiden käyttöön liittyvät mie­li­ku­vat ja normit kertovat paljon yhteis­kun­nan arvoista ja val­lan­käy­tös­tä.

Antropologinen näkökulma alko­ho­li­tut­ki­muk­seen poikkeaa esi­mer­kik­si sosio­lo­gi­ses­ta lähes­ty­mis­ta­vas­ta siinä, että ant­ro­po­lo­git eivät yleensä ole yhtä innok­kai­ta miel­tä­mään alkoholin käyttöä läh­tö­koh­tai­ses­ti yhteis­kun­nal­li­sek­si ongel­mak­si.

Siinä missä sosiologi on usein kiin­nos­tu­neem­pi ongel­ma­käy­tös­tä ja siihen vai­kut­ta­vis­ta teki­jöis­tä, ant­ro­po­lo­gia kiin­nos­taa nor­maa­li­na pidetty alkoholin käyt­tö­kult­tuu­ri. Alalla on myös koros­tet­tu alkoholin käytön sosi­aa­lis­ta arvoa. Esimerkiksi alko­ho­li­juo­mien yhdessä naut­ti­mi­sen voidaan ajatella lisäävän soli­daa­ri­suut­ta ja toimivan erään­lai­se­na ritu­aa­li­na.

Ranskalainen juliste varoittaa alkoholin haitoista. Frédéric Christol, 1910. Wikimedia Commons.

Alkoholin erityisasema päihteenä

Alkoholilla on län­si­mai­ses­sa kult­tuu­ris­sa päihteenä selkeä eri­tyis­a­se­ma. Se on ainoa välit­tö­mil­tä vai­ku­tuk­sil­taan varsin voimakas päihde, jonka käyttö on yleisesti sallittua.

Olutta ei kaik­kial­la edes pidetä var­si­nai­se­na alko­ho­li­juo­ma­na vaan elin­tar­vik­kee­na. Joissakin maissa olutta annis­kel­laan jopa alai­käi­sil­le. Toisaalta alkoholin käyttöä on aina myös säädelty kult­tuu­ri­ses­ti ja sosi­aa­li­ses­ti.

Nautitut alko­ho­li­mää­rät vai­kut­ta­vat siihen, mil­lai­sek­si huma­la­ti­la koetaan ja millaisia kult­tuu­ri­sia mer­ki­tyk­siä siihen liitetään. Esimerkiksi Italiassa alkoholia nautitaan kult­tuu­ri­sis­ta syistä yleensä hyvin mal­til­li­ses­ti. Samalla eta­no­li­päih­ty­myk­sen luonne ymmär­re­tään siellä eri tavalla kuin niissä maissa, joissa juominen on huma­la­ha­kui­sem­paa.

Maailma on täynnä erilaisia juo­ma­pe­rin­tei­tä ja juomista sää­te­le­viä tapoja. Monissa maissa yksin juomista pidetään sää­lit­tä­vä­nä tai jopa sai­raal­loi­se­na toi­min­ta­na. Sen sijaan samojen juo­ma­mää­rien naut­ti­mis­ta osana sosi­aa­lis­ta vuo­ro­vai­ku­tus­ta ei pidetä ongel­mal­li­se­na.

Nykyaikana perinteet sää­te­le­vät alko­ho­lin­käyt­töä yhä vähemmän. Sosiologi Émile Durkheimiin viitaten voidaan puhua moder­nil­le yhteis­kun­nal­le omi­nai­ses­ta anomiasta eli normien heik­ke­ne­mi­ses­tä. Individualistisessa yhteis­kun­nas­sa alko­ho­li­po­li­tiik­ka ja lain­sää­dän­tö astuvat eräässä mielessä perin­ne­kult­tuu­rin paikalle ja ottavat vastuun sen mää­rit­tä­mi­ses­sä, mikä on sopivaa ja mikä ei.

Suomessa alko­ho­li­po­li­tiik­ka herättää voi­mak­kai­ta tunteita. Osa ihmisistä haluaisi rajoittaa alkoholin saa­ta­vuut­ta enti­ses­tään ja osa taas kaipaa nykyistä libe­raa­lim­paa alko­ho­li­po­li­tiik­kaa. Näiden mie­li­pi­tei­den taustalla vai­kut­ta­vat käsi­tyk­set yksilön ja yhteis­kun­nan suhteesta sekä hyvästä elämästä ovat jo sinänsä ant­ro­po­lo­gi­ses­ti mie­len­kiin­toi­sia tut­ki­mus­koh­tei­ta.

Nyky-yhteis­kun­nas­sa alkoholi on nautinto, joka on lähes jokaisen saa­ta­vil­la. Psykoanalyyttisesti virit­ty­neem­pi tutkija voisi tämän vuoksi nähdä näen­näi­sen neut­raa­lin alko­ho­li­po­liit­ti­sen huolen takana pelon siitä, että alkoholin ”vää­rin­käyt­tä­jä” olisi löytänyt kunin­kaan­tien onneen, ohi yhteis­kun­nan viral­li­sen status- ja arvo­hie­rar­kian.

Ei olekaan erityisen yllät­tä­vää, että alkoholin käyttöön liittyvä mora­lis­ti­nen pahek­sun­ta on usein koh­dis­tu­nut juuri pie­ni­tu­loi­siin, köyhiin ja syr­jäy­ty­nei­siin. Nykyaikana päi­vit­täi­nen alko­ho­lin­käyt­tö miel­le­tään lää­ke­tie­teel­li­siä inter­ven­tioi­ta vaa­ti­vak­si ongel­ma­käy­tök­si. Eliitin jäsenten juomista on silti perin­tei­ses­ti katsottu läpi sormien. Marsalkka Mannerheim siemaili alkoholia sota-aikana päi­vit­täin eri muo­dois­saan varsin paljon. Rivimiehen kohdalla vastaava olisi johtanut kent­tä­oi­keu­teen. Kun ilta­päi­vä­leh­det kertovat kunin­ga­tar Elisabethin nauttivan alkoholia joka päivä, asiaa ei vält­tä­mät­tä mielletä ongel­mak­si.

Perinteentutkija Satu Apon mukaan työnteko ja oikeus nauttia alkoholia ovat Suomessa perin­tei­ses­ti kuuluneet yhteen. Kioskin kulmalla päi­vä­sai­kaan halpaa kes­kio­lut­ta särpivät työttömät miehet herät­tä­vät monissa ohia­ja­vis­sa työ­mat­ka­lai­sis­sa nega­tii­vi­sia tun­te­muk­sia. Keskiluokkaiselle ihmiselle on pit­kä­ai­kais­työ­tön­tä helpompaa piilottaa mah­dol­li­nen orastava alko­ho­lis­mi vaikkapa savuolut- ja mal­las­vis­ki­har­ras­tuk­sen vale­kaa­puun.

Lainsäädäntötasolla on kiin­toi­saa huomata, että alko­ho­lia­se­tus kieltää hyvin rah­vaan­omai­se­na pidetyn ja erittäin edullisen soke­ri­poh­jai­sen kiljun val­mis­tuk­sen. Toisaalta se mah­dol­lis­taa kes­ki­luok­kai­sem­mik­si koettujen kotioluen ja ‑viinin val­mis­ta­mi­sen tarkoin sää­del­lyis­tä aine­so­sis­ta.

Filosofi Timo Airaksinen on esittänyt, että koko hie­nos­tu­nut alko­ho­li­kult­tuu­ri on erään­lai­nen itse­pe­tok­sen hui­pen­tu­ma. Erilaisten viini- ja olut­har­ras­tus­ten taustalla ei olisi muuta kuin ihmisten kielletty halu juopua. Antropologian näkö­kul­mas­ta asiaa voi tulkita myös niin, että eri­lai­sil­la käyttöä sää­te­le­vil­lä ritu­aa­leil­la alkoholin yhteisöä uhkaava voima saadaan kesy­tet­tyä kult­tuu­ri­ses­ti hyväk­syt­tyyn muotoon.

Samalla tietty alko­ho­li­juo­ma voi olla myös eli­mel­li­nen osa kult­tuu­ris­ta iden­ti­teet­tiä. Helsingin yli­opis­tos­sa vai­kut­ta­va ant­ro­po­lo­gi Toomas Gross on tutkinut mek­si­ko­lai­seen mezcal-juomaan liittyvää sym­bo­liik­kaa Oaxacan alueella Meksikossa. Grossin mukaan mezcal on pai­kal­li­sil­le tärkeä ver­taus­ku­va. Gross viittaa tässä yhtey­des­sä Sherry Ortnerin ”kokoavan symbolin” käsit­tee­seen. Mezcal on kokoava symboli, joka toimii meta­fo­ra­na koko yhtei­söl­le. Grossin tut­ki­mas­sa yhtei­sös­sä mezcaliin ja sen juomiseen liitetään hyvin posi­tii­vi­sia mie­li­ku­via.

Myös monilla muilla alueilla ja mailla on omat perin­ne­juo­man­sa, joihin liitetään voi­ma­kas­ta sym­bo­liik­kaa ja arvos­tus­ta. Toisinaan tietty alko­ho­li­juo­ma voi toimia jopa kan­sal­li­se­na symbolina. Suomessa esi­mer­kik­si Koskenkorvalla voidaan ajatella olevan tämän tyyppinen asema.

Päihteet historian liikevoimana?

Erään aika ajoin pintaan nousevan teorian mukaan maan­vil­je­ly omak­sut­tiin alun perin siksi, että ihmiset olisivat halunneet turvata mah­dol­li­suu­den valmistaa olutta. Moderni sivi­li­saa­tio olisi siis tahaton sivuseu­raus ihmisten oluen­hi­mos­ta. Toisaalta jo pyyn­ti­kult­tuu­rin aikana oli mah­dol­lis­ta valmistaa alko­ho­li­juo­mia satun­nai­ses­ti joko hunajasta tai marjoista. Näitä raaka-aineita ei kui­ten­kaan ollut saa­ta­vil­la kuin rajoi­te­tus­ti.

Maanviljelyn myötä tilanne muuttui. Tuli mah­dol­li­sek­si valmistaa suuria määriä olutta ja viiniä. Neoliittisen val­lan­ku­mouk­sen jälkeen maa­il­man­his­to­rias­ta löytyy lukuisia esi­merk­ke­jä yhteis­kun­nis­ta ja kult­tuu­reis­ta, joissa alko­ho­lin­käyt­tö on ollut väestön suu­rim­mal­le osalle lähes päi­vit­täis­tä.

Sosiologi Heikki Waris on kuvannut, kuinka vielä 1800-luvun Helsingissä alko­ho­li­juo­mien naut­ti­mi­nen oli työ­läis­väes­tön kes­kuu­des­sa lähes päi­vit­täis­tä ja kuinka eri­tyi­ses­ti käsi­työ­läi­sam­ma­teis­sa maa­nan­tai­sin pidettiin vapaata eli ”friitä” ankaran kohmelon vuoksi.

Viinipuuhissa. Tacuinum Sanitatis, 1300-luku. Kuva: Wikimedia Commons.

Sattumaa tai ei, mutta kahvin voit­to­kul­ku alkoholia suo­si­tum­mak­si tapahtui saman­ai­kai­ses­ti kapi­ta­lis­ti­sen yhteis­kun­ta­muo­don kehit­ty­mi­sen kanssa. Alkoholiin ver­rat­tu­na tupakka ja kahvi ovat län­si­mais­sa ver­rat­tain uusia nau­tin­toai­nei­ta. Tupakka saapui Eurooppaan 1500-luvulla Amerikkaan suun­tau­tu­nei­den löy­tö­ret­kien seu­rauk­se­na ja sen käyttö alkoi yleistyä 1600-luvulta lähtien. Myös kahvin ja teen käyttö yleistyi vasta uudella ajalla.

Parin viimeisen vuo­si­sa­dan aikana asenteet alkoholia kohtaan ovat län­si­mais­sa vuoroin tiu­ken­tu­neet ja vuoroin libe­ra­li­soi­tu­neet. Laajamittainen rait­tius­lii­ke syntyi 1800-luvulla. Joissakin maissa, kuten Suomessa ja Yhdysvalloissa, oli jonkin aikaa voimassa kiel­to­la­ki.

Maailmanhistorian näkö­kul­mas­ta rait­tius­lii­ke ja kiel­to­la­ki eivät kui­ten­kaan ole var­si­nai­ses­ti mitään uutta. Monet kult­tuu­rit ovat pyrkineet puo­lus­tau­tu­maan alkoholin haitoilta rajoit­ta­mal­la sen käyttöä. Esimerkiksi asteekit sallivat eta­no­li­päih­ty­myk­sen vain iäkkäille.

Suurista maa­il­ma­nus­kon­nois­ta islam suhtautuu alko­ho­liin erityisen kiel­tei­ses­ti. Joissakin mus­li­mi­mais­sa alko­ho­lin­käyt­tö onkin peri­aat­tees­sa edelleen kiel­let­tyä. Toisaalta isla­mi­lai­ses­sa maa­il­mas­sa kan­na­bik­sen käyttö on ollut perin­tei­ses­ti ylei­sem­pää ja hyväk­sy­tym­pää kuin Euroopassa. Jemenin ja Somalian alueella myös päih­dyt­tä­vän khat-pensaan oksien pureskelu on tavan­omais­ta ja hyväk­syt­tyä.

Päihteet osana uskonnollisia rituaaleja

Ehtoollisella juotava viini muis­tut­taa ajoista, jolloin uskon­nol­li­siin menoihin liittyi ras­kaam­paa alkoholin tai muiden päih­tei­den käyttöä. Vielä nyky­ään­kin moniin uskon­nol­li­siin ritu­aa­lei­hin liittyy huumaavia aineita. Esimerkiksi peyote-kaktuksen syöminen kuuluu useiden inti­aa­ni­kan­so­jen perin­tee­seen.

Psykedeeleillä on ollut tärkeä rooli monien ant­ro­po­lo­gien tutkimien alku­pe­räis­kan­so­jen sha­ma­nis­ti­sis­sa perin­teis­sä. Aineiden käyttö on ollut tarkasti kult­tuu­rin sisäisen normiston sää­te­le­mää. Toisinaan käyttö on rajattu uskon­nol­li­sil­le spe­sia­lis­teil­le. Monien näiden aineiden käyttö on kuitenkin kielletty kan­sain­vä­li­sis­sä sopi­muk­sis­sa. Uskonnonvapauden kannalta tilanne on jossain määrin ongel­mal­li­nen.

Shamanismista kir­joit­ta­nut ant­ro­po­lo­gi Michael Harner puhuu kog­ni­sent­ris­mis­tä, etno­sent­ris­miin ver­rat­ta­vis­sa olevasta ajattelun vinou­mas­ta, jonka mukaan nor­maa­lik­si koettu tie­toi­suus on laa­dul­li­ses­ti parempaa kuin muut­tu­neet tie­toi­suu­den tilat. Harnerin mukaan kog­ni­sent­ris­mi estää arvos­ta­mas­ta vaih­toeh­toi­sia tapoja hahmottaa ja kokea todel­li­suut­ta. Tällöin myös tietyt henkiset perinteet leimataan toisia alem­piar­voi­sem­mik­si.

Suomen lähi­his­to­rias­ta löytyy tätä proble­ma­tiik­kaa sivuava tapaus. Suomenlinnan oppaana toiminut tietäjä ja eksent­rik­ko Ior Bock (1942 – 2010) ryhtyi 1980-luvulla esit­tä­mään Väinämöisen myto­lo­giak­si kut­su­mi­aan käsi­tyk­siä his­to­rias­ta ja luon­non­mu­kai­ses­ta elämästä. Näihin tari­noi­hin liittyy eräiden muiden yleisesti epä­so­vin­nai­sek­si koettujen asioiden lisäksi oleel­li­se­na osana kan­na­bik­sen käyttö. Niin kutsutun Lemminkäisen temppelin kai­vaus­ten yhtey­des­sä Ior Bock sai seu­raa­ji­neen kuitenkin huomata, että Suomessa kan­na­bik­sen poltto on laitonta mah­dol­li­sis­ta paka­na­ta­ri­nois­ta huo­li­mat­ta.

Tiettyjen uskon­nol­lis­ten perin­tei­den har­joit­ta­mi­nen voi olla varsin vaikeaa, mikäli näiden perin­tei­den har­joit­ta­mi­seen kuuluvien päih­dyt­tä­vien aineiden käyttö on kielletty. Ongelmatonta ei ole myöskään alku­pe­räis­kan­san vanhan rituaalin val­jas­ta­mi­nen globaalin mat­kai­lu­teol­li­suu­den veto­nau­lak­si. Kun iki­van­has­ta ritu­aa­lis­ta tehdään osa turistien mat­kai­lue­lä­mys­tä, voidaan kysyä lähes­tyy­kö kult­tuu­ri­nen lai­naa­mi­nen jo erään­lais­ta riistoa.

Vaarallista lääkettä

Monet nykyisin huu­mausai­neik­si luo­ki­tel­ta­vat aineet ovat alkujaan olleet lääkkeitä. Vielä 1800-luvulla oopiumin käyttö oli län­si­mais­sa yleisesti hyväk­syt­tyä. Sitä käy­tet­tiin sekä lääkkeenä että nau­tin­toai­nee­na. Ongelmakäyttöä esiintyi, mutta siihen suh­tau­dut­tiin samoin kuin alkoholin ongel­ma­käyt­töön nykyään. Ongelman aja­tel­tiin olevan pikem­min­kin käyt­tä­jäs­sä kuin aineessa. Suomessa heroiinia myytiin vielä sotien jälkeen yskän­lääk­kee­nä.

Anekdoottina mai­nit­ta­koon, että psy­koa­na­lyy­sin perustaja Sigmund Freud käytti kokaiinia. Freudin mukaan käyttö oli hänelle hyö­dyl­lis­tä, sillä kokaiinin vai­ku­tuk­sen alaisena tie­teel­li­nen työs­ken­te­ly sujui paremmin. Kokaiini val­mis­te­taan koka­pen­saan lehdistä, joita Etelä-Amerikan alku­pe­räis­kan­sat ovat käyt­tä­neet piris­tei­nä vuo­si­tu­han­sia. Kokapensaan lehtien pureskelu on edelleen yleistä monessa Etelä-Amerikan maassa.

1900-luvulle tultaessa län­si­mais­sa syntyi ajatus siitä, että tiettyjen päih­tei­den käyttö on saatava kit­ke­tyk­si yhteis­kun­nas­ta. Osa päih­teis­tä mää­ri­tel­tiin lait­to­mik­si huu­mausai­neik­si. Nykyisin kan­sain­vä­li­set sopi­muk­set vel­voit­ta­vat valtioita puut­tu­maan huu­mausai­nei­den käyttöön. Viime vuosina kont­rol­li­po­li­tiik­ka on jälleen osoit­ta­nut lien­ty­mi­sen merkkejä. Esimerkiksi kan­na­bik­sen käyttö on dekri­mi­na­li­soi­tu monessa maassa.

Päihteiden laillinen asema ei aina hei­jas­te­le niiden vaa­ral­li­suut­ta. Esimerkiksi vai­ku­tuk­sil­taan melko vaaraton kannabis on Suomessa laitonta, mutta tupakkaa myydään vapaasti vaikka sen aiheut­ta­mat sairaudet tappavat puolet tupa­koit­si­jois­ta ennen­ai­kai­ses­ti. Suomalaisten kan­sal­lis­juo­ma­na pitämän kahvin kofeiini voi pahim­mil­laan aiheuttaa sydän­koh­tauk­sen, mutta krooninen kofeii­ni­riip­pu­vuus on suo­ma­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa pikem­min­kin huumorin kuin huolen aihe. On olevinaan vain hauskaa, jos aamu ei lähde kunnolla käyntiin ilman kupil­lis­ta mustaa mokkaa.

Tupakan vaaroihin on herätty toden teolla vasta viime vuo­si­kym­me­ni­nä, vaikka tupakan vaa­ral­li­suu­des­ta on ollut lää­ke­tie­teel­li­ses­ti pätevää näyttöä 1930-luvulta lähtien. Eräs syy voi olla siinä, ettei tupakka var­si­nai­ses­ti päihdytä samaan tapaan kuin alkoholi, joten sen käyttö ei ole omiaan herät­tä­mään mora­lis­tis­ta pahek­sun­taa.

Yhteiskunnallisesti tuotettu ongelma?

Siinä missä alkoholin käyt­tä­jis­tä vain pieni osa miel­le­tään ongel­ma­käyt­tä­jik­si, huu­mausai­nei­den käyttö on lain­sää­dän­nön ja yleisen moraalin näkö­kul­mas­ta jo mää­ri­tel­mäl­li­ses­ti ongel­ma­käyt­töä. Näin on siitäkin huo­li­mat­ta, että nykyiset huumeet ovat monesti entisiä lääkkeitä.

Lisäksi tiettyjen täysin lail­lis­ten resep­ti­lääk­kei­den käyt­tä­jil­lä on riski siirtyä lait­to­mien huu­mausai­nei­den käyt­tä­jik­si, kuten Yhdysvaltain nykyinen opi­aat­tion­gel­ma osoittaa. Vaikka rajat laillisen ja laittoman välillä ovat jossain määrin liukuvia, kuten esi­mer­kik­si lääk­kei­den vää­rin­käyt­tö osoittaa, liitetään huu­mausai­nei­den käyt­tä­jiin usein hyvin nega­tii­vi­sia mie­li­ku­via. Suonensisäisten huumeiden käyttöön usein liittyvät vakavat infektiot voi­mis­ta­vat enti­ses­tään mie­li­ku­vaa huu­mei­den­käyt­tä­jän, ”narkkarin”, saas­tai­suu­des­ta. Kolikon toinen puoli on siinä, että samalla huu­mausai­nei­den käyt­tä­jien mah­dol­li­suu­det toimia yhteis­kun­nan nor­maa­lei­na jäseninä heik­ke­ne­vät.

Antropologien suosima etno­gra­fi­nen havain­noin­ti on erittäin toimiva tut­ki­mus­me­to­di huu­mausai­nei­den käyt­tä­jien ala­kult­tuu­rien tut­ki­mi­seen. Suomessa etno­gra­fis­ta tut­ki­muso­tet­ta aihe­pii­rin tut­ki­mi­seen on viime vuosina sovel­ta­nut sosiologi Jussi Perälä. Huumeiden käyt­tä­jien ala­kult­tuu­rit sisäl­tä­vät monia val­ta­kult­tuu­rin näkö­kul­mas­ta ongel­mal­li­sia piirteitä. Voidaan kysyä, ovatko ne seurausta huu­mausai­neis­ta itsestään vai pikem­min­kin lain­sää­dän­nös­tä, joka mää­rit­te­lee huu­mausai­nei­den käytön lait­to­mak­si.

Huumausaineiden kri­mi­na­li­soin­ti aikaansaa esi­mer­kik­si omai­suus­ri­kol­li­suut­ta. Vaikka monien huu­mausai­nei­den tuo­tan­to­kus­tan­nuk­set ovat matalia, kri­mi­na­li­soin­nin vuoksi niiden myyn­ti­hin­nat voivat olla erittäin korkeita. Tämä pakottaa monet käyttäjät tekemään omai­suus­ri­kok­sia tai hank­ki­maan rahaa muilla kysee­na­lai­sil­la keinoilla. Lisäksi huu­mausai­nei­den ollessa laittomia niiden laadusta ei useinkaan voi olla takeita. Aine voi olla saas­tu­nut­ta tai vää­ren­net­tyä, mikä lisää myr­ky­tys­kuo­le­mien riskiä. Kärjistäen voidaan sanoa, että suuri osa huu­mausai­nei­den käyttöön lii­te­tyis­tä ongel­mis­ta syntyy kont­rol­li­po­li­tii­kan myötä.

Vaikka suuri osa lait­to­mis­ta huu­mausai­neis­ta onkin ter­vey­del­le erittäin vaa­ral­li­sia, koko­nai­suu­te­na huu­mausai­ne­po­li­tiik­ka ei perustu luon­non­tie­teel­li­seen tietoon eri aineiden objek­tii­vi­sis­ta haitoista ja vai­ku­tuk­sis­ta. Taustalta löytyy pikem­min­kin kult­tuu­ri­si­don­nai­sia arvos­tuk­sia. Mittatikuksi on otettu län­si­mai­sen kult­tuu­rin vakiin­tu­neet perinteet. Länsimaissa alko­ho­lil­la, tupakalla ja kofeii­ni­pi­toi­sil­la juomilla on erityinen asema. Nämä päihteet ovat laillisia nau­tin­toai­nei­ta, kun taas monet vaa­rat­to­mam­mat aineet on julis­tet­tu lait­to­mik­si huu­mausai­neik­si.

Huumausainepolitiikan kult­tuu­ri­si­don­nai­suus herättää kysy­myk­siä valtion roolista ja yhteis­kun­nan moniar­voi­suu­des­ta. Lienee varsin hankala perus­tel­la, miten libe­raa­lik­si tun­nus­tau­tu­va valtio voi kult­tuu­ri­si­don­nai­sin perustein kieltää tiettyjen melko vaa­rat­to­mien päih­tei­den käytön.

Päihteiden käyttöä ei kui­ten­kaan ole syytä nostaa aiheet­to­maan kunniaan. Rottakokeissa on todettu, että ylen­mää­räi­nen päih­de­ha­kui­suus on yhtey­des­sä ympä­ris­tön virik­keet­tö­myy­teen. Huonoissa oloissa eläville rotille sekä alkoholi että opiaatit maistuvat paremmin kuin virik­keis­tä naut­ti­vil­le laji­to­ve­reil­leen.

Kenties huu­meon­gel­ma­kin olisi nähtävä pikemmin oireena kuin sai­rau­te­na.

  • Podcast-lukija: Bea Bergholm
  • Verkkotaitto: Ninnu Koskenalho
  • Artikkelikuva: K.E.Hellman
  1. Apo, Satu. 2001. Näkökulmia suo­ma­lais­ten kan­san­omai­seen alko­ho­lia­jat­te­luun ja –kult­tuu­riin. SKS.
  2. Harner, Michael. 2004. Shamaanin tie. Unio Mystica.
  3. Hämeen-Anttila, Jaakko. 2013. Trippi ihme­maa­han: Huumeiden kult­tuu­ri­his­to­ria. Otava.
  4. Perälä, Jussi. 2013. Ikuinen säätö – Helsingin huu­me­mark­ki­nat. Like.
  5. Turunen, Ari. 2002. Humalan henki eli juo­ma­ta­po­jen historia. Atena Kustannus Oy.

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki. Juusolle voi lähettää palautetta ja kommentteja sähköpostitse: palaute.koponen@gmail.com

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Ebola on yksi vuosikymmenen pahimmista terveyskriiseistä. Kun epidemia heinäkuussa 2019 levisi Kongon demokraattisessa tasavallassa Pohjois-Kivun provinssin pääkaupunkiin Gomaan, WHO julisti epidemian kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Ebolan ennaltaehkäisyssä on tärkeää huomioida paikallisen kulttuurin ja tapojen vaikutus, kuten tämä esimerkki Ruandan ja Kongon rajakaupungeista osoittaa.