Päihteet osana inhimillistä kulttuuria

Erilaiset päihteet ovat kuuluneet ihmis­kun­nan elämään vuo­si­tu­han­sia. Nykyaikana län­si­mais­sa ylei­sim­min käytetty päihde on alkoholi, mutta alkoholin lisäksi päih­ty­mis­tar­koi­tuk­ses­sa on käytetty historian saatossa myös lukuisia muita aineita.

Pohjoisten pyyn­ti­kult­tuu­rien piirissä käy­tet­tiin kär­päs­sie­niä osana sha­ma­nis­ti­sia ritu­aa­le­ja. Myös kan­na­bis­ta, oopiumia ja monia muita luonnosta löytyviä päih­dyt­tä­viä aineita on käytetty vuo­si­tu­han­sia eri puolilla maailmaa. Moderni aika on lisäksi tuonut mukanaan syn­teet­ti­ses­ti val­mis­te­tut huu­mausai­neet.

Alkoholia on val­mis­tet­tu vähintään niin pitkään kuin ihmiset ovat vil­jel­leet maata. Alkoholijuomien tär­key­des­tä entisajan ihmisille kertoo se, että Suomen kan­sal­li­see­pok­ses­ta Kalevalasta löytyy suurin piirtein yhtä paljon jakeita oluen kuin maailman synnystä.

Monien muiden päih­tei­den tavoin alkoholin lii­al­li­nen käyttö aiheuttaa voi­ma­kas­ta riip­pu­vuut­ta ja erilaisia ter­veys­hait­to­ja. Vakavan alko­ho­li­riip­pu­vuu­den fysio­lo­gi­set vie­roi­tusoi­reet saattavat pahim­mil­laan olla hen­gen­vaa­ral­li­sia. Lisäksi monet ihmiset muuttuvat alkoholin vai­ku­tuk­sen alaisina rii­dan­ha­lui­sik­si ja aggres­sii­vi­sik­si. Suomessa suurin osa hen­ki­ri­kok­sis­ta tehdään alkoholin vai­ku­tuk­sen alaisena.

Alkoholin haitat on tunnettu pitkään. Jo Raamatussa ja mui­nai­se­gyp­ti­läi­sis­sä kir­joi­tuk­sis­sa varoi­tel­laan viinin ja oluen vaaroista. Teoreettinen mie­len­kiin­to alkoholia kohtaan ei ole laantunut, sillä moder­nis­sa yhteis­kun­nas­sa alkoholi on moni­muo­toi­sen tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen kohteena.

Alkoholin ja muiden päih­tei­den käyttöön ja käyt­tö­kult­tuu­riin liittyy monia ant­ro­po­lo­gian kannalta mie­len­kiin­toi­sia kysy­myk­siä. Samalla niiden käyttöön liittyvät mie­li­ku­vat ja normit kertovat paljon yhteis­kun­nan arvoista ja val­lan­käy­tös­tä.

Antropologinen näkökulma alko­ho­li­tut­ki­muk­seen poikkeaa esi­mer­kik­si sosio­lo­gi­ses­ta lähes­ty­mis­ta­vas­ta siinä, että ant­ro­po­lo­git eivät yleensä ole yhtä innok­kai­ta miel­tä­mään alkoholin käyttöä läh­tö­koh­tai­ses­ti yhteis­kun­nal­li­sek­si ongel­mak­si.

Siinä missä sosiologi on usein kiin­nos­tu­neem­pi ongel­ma­käy­tös­tä ja siihen vai­kut­ta­vis­ta teki­jöis­tä, ant­ro­po­lo­gia kiin­nos­taa nor­maa­li­na pidetty alkoholin käyt­tö­kult­tuu­ri. Alalla on myös koros­tet­tu alkoholin käytön sosi­aa­lis­ta arvoa. Esimerkiksi alko­ho­li­juo­mien yhdessä naut­ti­mi­sen voidaan ajatella lisäävän soli­daa­ri­suut­ta ja toimivan erään­lai­se­na ritu­aa­li­na.

Ranskalainen juliste varoittaa alkoholin haitoista. Frédéric Christol, 1910. Wikimedia Commons.

Alkoholin erityisasema päihteenä

Alkoholilla on län­si­mai­ses­sa kult­tuu­ris­sa päihteenä selkeä eri­tyis­a­se­ma. Se on ainoa välit­tö­mil­tä vai­ku­tuk­sil­taan varsin voimakas päihde, jonka käyttö on yleisesti sallittua.

Olutta ei kaik­kial­la edes pidetä var­si­nai­se­na alko­ho­li­juo­ma­na vaan elin­tar­vik­kee­na. Joissakin maissa olutta annis­kel­laan jopa alai­käi­sil­le. Toisaalta alkoholin käyttöä on aina myös säädelty kult­tuu­ri­ses­ti ja sosi­aa­li­ses­ti.

Nautitut alko­ho­li­mää­rät vai­kut­ta­vat siihen, mil­lai­sek­si huma­la­ti­la koetaan ja millaisia kult­tuu­ri­sia mer­ki­tyk­siä siihen liitetään. Esimerkiksi Italiassa alkoholia nautitaan kult­tuu­ri­sis­ta syistä yleensä hyvin mal­til­li­ses­ti. Samalla eta­no­li­päih­ty­myk­sen luonne ymmär­re­tään siellä eri tavalla kuin niissä maissa, joissa juominen on huma­la­ha­kui­sem­paa.

Maailma on täynnä erilaisia juo­ma­pe­rin­tei­tä ja juomista sää­te­le­viä tapoja. Monissa maissa yksin juomista pidetään sää­lit­tä­vä­nä tai jopa sai­raal­loi­se­na toi­min­ta­na. Sen sijaan samojen juo­ma­mää­rien naut­ti­mis­ta osana sosi­aa­lis­ta vuo­ro­vai­ku­tus­ta ei pidetä ongel­mal­li­se­na.

Nykyaikana perinteet sää­te­le­vät alko­ho­lin­käyt­töä yhä vähemmän. Sosiologi Émile Durkheimiin viitaten voidaan puhua moder­nil­le yhteis­kun­nal­le omi­nai­ses­ta anomiasta eli normien heik­ke­ne­mi­ses­tä. Individualistisessa yhteis­kun­nas­sa alko­ho­li­po­li­tiik­ka ja lain­sää­dän­tö astuvat eräässä mielessä perin­ne­kult­tuu­rin paikalle ja ottavat vastuun sen mää­rit­tä­mi­ses­sä, mikä on sopivaa ja mikä ei.

Suomessa alko­ho­li­po­li­tiik­ka herättää voi­mak­kai­ta tunteita. Osa ihmisistä haluaisi rajoittaa alkoholin saa­ta­vuut­ta enti­ses­tään ja osa taas kaipaa nykyistä libe­raa­lim­paa alko­ho­li­po­li­tiik­kaa. Näiden mie­li­pi­tei­den taustalla vai­kut­ta­vat käsi­tyk­set yksilön ja yhteis­kun­nan suhteesta sekä hyvästä elämästä ovat jo sinänsä ant­ro­po­lo­gi­ses­ti mie­len­kiin­toi­sia tut­ki­mus­koh­tei­ta.

Nyky-yhteis­kun­nas­sa alkoholi on nautinto, joka on lähes jokaisen saa­ta­vil­la. Psykoanalyyttisesti virit­ty­neem­pi tutkija voisi tämän vuoksi nähdä näen­näi­sen neut­raa­lin alko­ho­li­po­liit­ti­sen huolen takana pelon siitä, että alkoholin ”vää­rin­käyt­tä­jä” olisi löytänyt kunin­kaan­tien onneen, ohi yhteis­kun­nan viral­li­sen status- ja arvo­hie­rar­kian.

Ei olekaan erityisen yllät­tä­vää, että alkoholin käyttöön liittyvä mora­lis­ti­nen pahek­sun­ta on usein koh­dis­tu­nut juuri pie­ni­tu­loi­siin, köyhiin ja syr­jäy­ty­nei­siin. Nykyaikana päi­vit­täi­nen alko­ho­lin­käyt­tö miel­le­tään lää­ke­tie­teel­li­siä inter­ven­tioi­ta vaa­ti­vak­si ongel­ma­käy­tök­si. Eliitin jäsenten juomista on silti perin­tei­ses­ti katsottu läpi sormien. Marsalkka Mannerheim siemaili alkoholia sota-aikana päi­vit­täin eri muo­dois­saan varsin paljon. Rivimiehen kohdalla vastaava olisi johtanut kent­tä­oi­keu­teen. Kun ilta­päi­vä­leh­det kertovat kunin­ga­tar Elisabethin nauttivan alkoholia joka päivä, asiaa ei vält­tä­mät­tä mielletä ongel­mak­si.

Perinteentutkija Satu Apon mukaan työnteko ja oikeus nauttia alkoholia ovat Suomessa perin­tei­ses­ti kuuluneet yhteen. Kioskin kulmalla päi­vä­sai­kaan halpaa kes­kio­lut­ta särpivät työttömät miehet herät­tä­vät monissa ohia­ja­vis­sa työ­mat­ka­lai­sis­sa nega­tii­vi­sia tun­te­muk­sia. Keskiluokkaiselle ihmiselle on pit­kä­ai­kais­työ­tön­tä helpompaa piilottaa mah­dol­li­nen orastava alko­ho­lis­mi vaikkapa savuolut- ja mal­las­vis­ki­har­ras­tuk­sen vale­kaa­puun.

Lainsäädäntötasolla on kiin­toi­saa huomata, että alko­ho­lia­se­tus kieltää hyvin rah­vaan­omai­se­na pidetyn ja erittäin edullisen soke­ri­poh­jai­sen kiljun val­mis­tuk­sen. Toisaalta se mah­dol­lis­taa kes­ki­luok­kai­sem­mik­si koettujen kotioluen ja -viinin val­mis­ta­mi­sen tarkoin sää­del­lyis­tä aine­so­sis­ta.

Filosofi Timo Airaksinen on esittänyt, että koko hie­nos­tu­nut alko­ho­li­kult­tuu­ri on erään­lai­nen itse­pe­tok­sen hui­pen­tu­ma. Erilaisten viini- ja olut­har­ras­tus­ten taustalla ei olisi muuta kuin ihmisten kielletty halu juopua. Antropologian näkö­kul­mas­ta asiaa voi tulkita myös niin, että eri­lai­sil­la käyttöä sää­te­le­vil­lä ritu­aa­leil­la alkoholin yhteisöä uhkaava voima saadaan kesy­tet­tyä kult­tuu­ri­ses­ti hyväk­syt­tyyn muotoon.

Samalla tietty alko­ho­li­juo­ma voi olla myös eli­mel­li­nen osa kult­tuu­ris­ta iden­ti­teet­tiä. Helsingin yli­opis­tos­sa vai­kut­ta­va ant­ro­po­lo­gi Toomas Gross on tutkinut mek­si­ko­lai­seen mezcal-juomaan liittyvää sym­bo­liik­kaa Oaxacan alueella Meksikossa. Grossin mukaan mezcal on pai­kal­li­sil­le tärkeä ver­taus­ku­va. Gross viittaa tässä yhtey­des­sä Sherry Ortnerin ”kokoavan symbolin” käsit­tee­seen. Mezcal on kokoava symboli, joka toimii meta­fo­ra­na koko yhtei­söl­le. Grossin tut­ki­mas­sa yhtei­sös­sä mezcaliin ja sen juomiseen liitetään hyvin posi­tii­vi­sia mie­li­ku­via.

Myös monilla muilla alueilla ja mailla on omat perin­ne­juo­man­sa, joihin liitetään voi­ma­kas­ta sym­bo­liik­kaa ja arvos­tus­ta. Toisinaan tietty alko­ho­li­juo­ma voi toimia jopa kan­sal­li­se­na symbolina. Suomessa esi­mer­kik­si Koskenkorvalla voidaan ajatella olevan tämän tyyppinen asema.

Päihteet historian liikevoimana?

Erään aika ajoin pintaan nousevan teorian mukaan maan­vil­je­ly omak­sut­tiin alun perin siksi, että ihmiset olisivat halunneet turvata mah­dol­li­suu­den valmistaa olutta. Moderni sivi­li­saa­tio olisi siis tahaton sivuseu­raus ihmisten oluen­hi­mos­ta. Toisaalta jo pyyn­ti­kult­tuu­rin aikana oli mah­dol­lis­ta valmistaa alko­ho­li­juo­mia satun­nai­ses­ti joko hunajasta tai marjoista. Näitä raaka-aineita ei kui­ten­kaan ollut saa­ta­vil­la kuin rajoi­te­tus­ti.

Maanviljelyn myötä tilanne muuttui. Tuli mah­dol­li­sek­si valmistaa suuria määriä olutta ja viiniä. Neoliittisen val­lan­ku­mouk­sen jälkeen maa­il­man­his­to­rias­ta löytyy lukuisia esi­merk­ke­jä yhteis­kun­nis­ta ja kult­tuu­reis­ta, joissa alko­ho­lin­käyt­tö on ollut väestön suu­rim­mal­le osalle lähes päi­vit­täis­tä.

Sosiologi Heikki Waris on kuvannut, kuinka vielä 1800-luvun Helsingissä alko­ho­li­juo­mien naut­ti­mi­nen oli työ­läis­väes­tön kes­kuu­des­sa lähes päi­vit­täis­tä ja kuinka eri­tyi­ses­ti käsi­työ­läi­sam­ma­teis­sa maa­nan­tai­sin pidettiin vapaata eli ”friitä” ankaran kohmelon vuoksi.

Viinipuuhissa. Tacuinum Sanitatis, 1300-luku. Kuva: Wikimedia Commons.

Sattumaa tai ei, mutta kahvin voit­to­kul­ku alkoholia suo­si­tum­mak­si tapahtui saman­ai­kai­ses­ti kapi­ta­lis­ti­sen yhteis­kun­ta­muo­don kehit­ty­mi­sen kanssa. Alkoholiin ver­rat­tu­na tupakka ja kahvi ovat län­si­mais­sa ver­rat­tain uusia nau­tin­toai­nei­ta. Tupakka saapui Eurooppaan 1500-luvulla Amerikkaan suun­tau­tu­nei­den löy­tö­ret­kien seu­rauk­se­na ja sen käyttö alkoi yleistyä 1600-luvulta lähtien. Myös kahvin ja teen käyttö yleistyi vasta uudella ajalla.

Parin viimeisen vuo­si­sa­dan aikana asenteet alkoholia kohtaan ovat län­si­mais­sa vuoroin tiu­ken­tu­neet ja vuoroin libe­ra­li­soi­tu­neet. Laajamittainen rait­tius­lii­ke syntyi 1800-luvulla. Joissakin maissa, kuten Suomessa ja Yhdysvalloissa, oli jonkin aikaa voimassa kiel­to­la­ki.

Maailmanhistorian näkö­kul­mas­ta rait­tius­lii­ke ja kiel­to­la­ki eivät kui­ten­kaan ole var­si­nai­ses­ti mitään uutta. Monet kult­tuu­rit ovat pyrkineet puo­lus­tau­tu­maan alkoholin haitoilta rajoit­ta­mal­la sen käyttöä. Esimerkiksi asteekit sallivat eta­no­li­päih­ty­myk­sen vain iäkkäille.

Suurista maa­il­ma­nus­kon­nois­ta islam suhtautuu alko­ho­liin erityisen kiel­tei­ses­ti. Joissakin mus­li­mi­mais­sa alko­ho­lin­käyt­tö onkin peri­aat­tees­sa edelleen kiel­let­tyä. Toisaalta isla­mi­lai­ses­sa maa­il­mas­sa kan­na­bik­sen käyttö on ollut perin­tei­ses­ti ylei­sem­pää ja hyväk­sy­tym­pää kuin Euroopassa. Jemenin ja Somalian alueella myös päih­dyt­tä­vän khat-pensaan oksien pureskelu on tavan­omais­ta ja hyväk­syt­tyä.

Päihteet osana uskonnollisia rituaaleja

Ehtoollisella juotava viini muis­tut­taa ajoista, jolloin uskon­nol­li­siin menoihin liittyi ras­kaam­paa alkoholin tai muiden päih­tei­den käyttöä. Vielä nyky­ään­kin moniin uskon­nol­li­siin ritu­aa­lei­hin liittyy huumaavia aineita. Esimerkiksi peyote-kaktuksen syöminen kuuluu useiden inti­aa­ni­kan­so­jen perin­tee­seen.

Psykedeeleillä on ollut tärkeä rooli monien ant­ro­po­lo­gien tutkimien alku­pe­räis­kan­so­jen sha­ma­nis­ti­sis­sa perin­teis­sä. Aineiden käyttö on ollut tarkasti kult­tuu­rin sisäisen normiston sää­te­le­mää. Toisinaan käyttö on rajattu uskon­nol­li­sil­le spe­sia­lis­teil­le. Monien näiden aineiden käyttö on kuitenkin kielletty kan­sain­vä­li­sis­sä sopi­muk­sis­sa. Uskonnonvapauden kannalta tilanne on jossain määrin ongel­mal­li­nen.

Shamanismista kir­joit­ta­nut ant­ro­po­lo­gi Michael Harner puhuu kog­ni­sent­ris­mis­tä, etno­sent­ris­miin ver­rat­ta­vis­sa olevasta ajattelun vinou­mas­ta, jonka mukaan nor­maa­lik­si koettu tie­toi­suus on laa­dul­li­ses­ti parempaa kuin muut­tu­neet tie­toi­suu­den tilat. Harnerin mukaan kog­ni­sent­ris­mi estää arvos­ta­mas­ta vaih­toeh­toi­sia tapoja hahmottaa ja kokea todel­li­suut­ta. Tällöin myös tietyt henkiset perinteet leimataan toisia alem­piar­voi­sem­mik­si.

Suomen lähi­his­to­rias­ta löytyy tätä proble­ma­tiik­kaa sivuava tapaus. Suomenlinnan oppaana toiminut tietäjä ja eksent­rik­ko Ior Bock (1942 – 2010) ryhtyi 1980-luvulla esit­tä­mään Väinämöisen myto­lo­giak­si kut­su­mi­aan käsi­tyk­siä his­to­rias­ta ja luon­non­mu­kai­ses­ta elämästä. Näihin tari­noi­hin liittyy eräiden muiden yleisesti epä­so­vin­nai­sek­si koettujen asioiden lisäksi oleel­li­se­na osana kan­na­bik­sen käyttö. Niin kutsutun Lemminkäisen temppelin kai­vaus­ten yhtey­des­sä Ior Bock sai seu­raa­ji­neen kuitenkin huomata, että Suomessa kan­na­bik­sen poltto on laitonta mah­dol­li­sis­ta paka­na­ta­ri­nois­ta huo­li­mat­ta.

Tiettyjen uskon­nol­lis­ten perin­tei­den har­joit­ta­mi­nen voi olla varsin vaikeaa, mikäli näiden perin­tei­den har­joit­ta­mi­seen kuuluvien päih­dyt­tä­vien aineiden käyttö on kielletty. Ongelmatonta ei ole myöskään alku­pe­räis­kan­san vanhan rituaalin val­jas­ta­mi­nen globaalin mat­kai­lu­teol­li­suu­den veto­nau­lak­si. Kun iki­van­has­ta ritu­aa­lis­ta tehdään osa turistien mat­kai­lue­lä­mys­tä, voidaan kysyä lähes­tyy­kö kult­tuu­ri­nen lai­naa­mi­nen jo erään­lais­ta riistoa.

Vaarallista lääkettä

Monet nykyisin huu­mausai­neik­si luo­ki­tel­ta­vat aineet ovat alkujaan olleet lääkkeitä. Vielä 1800-luvulla oopiumin käyttö oli län­si­mais­sa yleisesti hyväk­syt­tyä. Sitä käy­tet­tiin sekä lääkkeenä että nau­tin­toai­nee­na. Ongelmakäyttöä esiintyi, mutta siihen suh­tau­dut­tiin samoin kuin alkoholin ongel­ma­käyt­töön nykyään. Ongelman aja­tel­tiin olevan pikem­min­kin käyt­tä­jäs­sä kuin aineessa. Suomessa heroiinia myytiin vielä sotien jälkeen yskän­lääk­kee­nä.

Anekdoottina mai­nit­ta­koon, että psy­koa­na­lyy­sin perustaja Sigmund Freud käytti kokaiinia. Freudin mukaan käyttö oli hänelle hyö­dyl­lis­tä, sillä kokaiinin vai­ku­tuk­sen alaisena tie­teel­li­nen työs­ken­te­ly sujui paremmin. Kokaiini val­mis­te­taan koka­pen­saan lehdistä, joita Etelä-Amerikan alku­pe­räis­kan­sat ovat käyt­tä­neet piris­tei­nä vuo­si­tu­han­sia. Kokapensaan lehtien pureskelu on edelleen yleistä monessa Etelä-Amerikan maassa.

1900-luvulle tultaessa län­si­mais­sa syntyi ajatus siitä, että tiettyjen päih­tei­den käyttö on saatava kit­ke­tyk­si yhteis­kun­nas­ta. Osa päih­teis­tä mää­ri­tel­tiin lait­to­mik­si huu­mausai­neik­si. Nykyisin kan­sain­vä­li­set sopi­muk­set vel­voit­ta­vat valtioita puut­tu­maan huu­mausai­nei­den käyttöön. Viime vuosina kont­rol­li­po­li­tiik­ka on jälleen osoit­ta­nut lien­ty­mi­sen merkkejä. Esimerkiksi kan­na­bik­sen käyttö on dekri­mi­na­li­soi­tu monessa maassa.

Päihteiden laillinen asema ei aina hei­jas­te­le niiden vaa­ral­li­suut­ta. Esimerkiksi vai­ku­tuk­sil­taan melko vaaraton kannabis on Suomessa laitonta, mutta tupakkaa myydään vapaasti vaikka sen aiheut­ta­mat sairaudet tappavat puolet tupa­koit­si­jois­ta ennen­ai­kai­ses­ti. Suomalaisten kan­sal­lis­juo­ma­na pitämän kahvin kofeiini voi pahim­mil­laan aiheuttaa sydän­koh­tauk­sen, mutta krooninen kofeii­ni­riip­pu­vuus on suo­ma­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa pikem­min­kin huumorin kuin huolen aihe. On olevinaan vain hauskaa, jos aamu ei lähde kunnolla käyntiin ilman kupil­lis­ta mustaa mokkaa.

Tupakan vaaroihin on herätty toden teolla vasta viime vuo­si­kym­me­ni­nä, vaikka tupakan vaa­ral­li­suu­des­ta on ollut lää­ke­tie­teel­li­ses­ti pätevää näyttöä 1930-luvulta lähtien. Eräs syy voi olla siinä, ettei tupakka var­si­nai­ses­ti päihdytä samaan tapaan kuin alkoholi, joten sen käyttö ei ole omiaan herät­tä­mään mora­lis­tis­ta pahek­sun­taa.

Yhteiskunnallisesti tuotettu ongelma?

Siinä missä alkoholin käyt­tä­jis­tä vain pieni osa miel­le­tään ongel­ma­käyt­tä­jik­si, huu­mausai­nei­den käyttö on lain­sää­dän­nön ja yleisen moraalin näkö­kul­mas­ta jo mää­ri­tel­mäl­li­ses­ti ongel­ma­käyt­töä. Näin on siitäkin huo­li­mat­ta, että nykyiset huumeet ovat monesti entisiä lääkkeitä.

Lisäksi tiettyjen täysin lail­lis­ten resep­ti­lääk­kei­den käyt­tä­jil­lä on riski siirtyä lait­to­mien huu­mausai­nei­den käyt­tä­jik­si, kuten Yhdysvaltain nykyinen opi­aat­tion­gel­ma osoittaa. Vaikka rajat laillisen ja laittoman välillä ovat jossain määrin liukuvia, kuten esi­mer­kik­si lääk­kei­den vää­rin­käyt­tö osoittaa, liitetään huu­mausai­nei­den käyt­tä­jiin usein hyvin nega­tii­vi­sia mie­li­ku­via. Suonensisäisten huumeiden käyttöön usein liittyvät vakavat infektiot voi­mis­ta­vat enti­ses­tään mie­li­ku­vaa huu­mei­den­käyt­tä­jän, ”narkkarin”, saas­tai­suu­des­ta. Kolikon toinen puoli on siinä, että samalla huu­mausai­nei­den käyt­tä­jien mah­dol­li­suu­det toimia yhteis­kun­nan nor­maa­lei­na jäseninä heik­ke­ne­vät.

Antropologien suosima etno­gra­fi­nen havain­noin­ti on erittäin toimiva tut­ki­mus­me­to­di huu­mausai­nei­den käyt­tä­jien ala­kult­tuu­rien tut­ki­mi­seen. Suomessa etno­gra­fis­ta tut­ki­muso­tet­ta aihe­pii­rin tut­ki­mi­seen on viime vuosina sovel­ta­nut sosiologi Jussi Perälä. Huumeiden käyt­tä­jien ala­kult­tuu­rit sisäl­tä­vät monia val­ta­kult­tuu­rin näkö­kul­mas­ta ongel­mal­li­sia piirteitä. Voidaan kysyä, ovatko ne seurausta huu­mausai­neis­ta itsestään vai pikem­min­kin lain­sää­dän­nös­tä, joka mää­rit­te­lee huu­mausai­nei­den käytön lait­to­mak­si.

Huumausaineiden kri­mi­na­li­soin­ti aikaansaa esi­mer­kik­si omai­suus­ri­kol­li­suut­ta. Vaikka monien huu­mausai­nei­den tuo­tan­to­kus­tan­nuk­set ovat matalia, kri­mi­na­li­soin­nin vuoksi niiden myyn­ti­hin­nat voivat olla erittäin korkeita. Tämä pakottaa monet käyttäjät tekemään omai­suus­ri­kok­sia tai hank­ki­maan rahaa muilla kysee­na­lai­sil­la keinoilla. Lisäksi huu­mausai­nei­den ollessa laittomia niiden laadusta ei useinkaan voi olla takeita. Aine voi olla saas­tu­nut­ta tai vää­ren­net­tyä, mikä lisää myr­ky­tys­kuo­le­mien riskiä. Kärjistäen voidaan sanoa, että suuri osa huu­mausai­nei­den käyttöön lii­te­tyis­tä ongel­mis­ta syntyy kont­rol­li­po­li­tii­kan myötä.

Vaikka suuri osa lait­to­mis­ta huu­mausai­neis­ta onkin ter­vey­del­le erittäin vaa­ral­li­sia, koko­nai­suu­te­na huu­mausai­ne­po­li­tiik­ka ei perustu luon­non­tie­teel­li­seen tietoon eri aineiden objek­tii­vi­sis­ta haitoista ja vai­ku­tuk­sis­ta. Taustalta löytyy pikem­min­kin kult­tuu­ri­si­don­nai­sia arvos­tuk­sia. Mittatikuksi on otettu län­si­mai­sen kult­tuu­rin vakiin­tu­neet perinteet. Länsimaissa alko­ho­lil­la, tupakalla ja kofeii­ni­pi­toi­sil­la juomilla on erityinen asema. Nämä päihteet ovat laillisia nau­tin­toai­nei­ta, kun taas monet vaa­rat­to­mam­mat aineet on julis­tet­tu lait­to­mik­si huu­mausai­neik­si.

Huumausainepolitiikan kult­tuu­ri­si­don­nai­suus herättää kysy­myk­siä valtion roolista ja yhteis­kun­nan moniar­voi­suu­des­ta. Lienee varsin hankala perus­tel­la, miten libe­raa­lik­si tun­nus­tau­tu­va valtio voi kult­tuu­ri­si­don­nai­sin perustein kieltää tiettyjen melko vaa­rat­to­mien päih­tei­den käytön.

Päihteiden käyttöä ei kui­ten­kaan ole syytä nostaa aiheet­to­maan kunniaan. Rottakokeissa on todettu, että ylen­mää­räi­nen päih­de­ha­kui­suus on yhtey­des­sä ympä­ris­tön virik­keet­tö­myy­teen. Huonoissa oloissa eläville rotille sekä alkoholi että opiaatit maistuvat paremmin kuin virik­keis­tä naut­ti­vil­le laji­to­ve­reil­leen.

Kenties huu­meon­gel­ma­kin olisi nähtävä pikemmin oireena kuin sai­rau­te­na.

  • Podcast-lukija: Bea Bergholm
  • Verkkotaitto: Ninnu Koskenalho
  • Artikkelikuva: K.E.Hellman
  1. Apo, Satu. 2001. Näkökulmia suo­ma­lais­ten kan­san­omai­seen alko­ho­lia­jat­te­luun ja –kult­tuu­riin. SKS.
  2. Harner, Michael. 2004. Shamaanin tie. Unio Mystica.
  3. Hämeen-Anttila, Jaakko. 2013. Trippi ihme­maa­han: Huumeiden kult­tuu­ri­his­to­ria. Otava.
  4. Perälä, Jussi. 2013. Ikuinen säätö – Helsingin huu­me­mark­ki­nat. Like.
  5. Turunen, Ari. 2002. Humalan henki eli juo­ma­ta­po­jen historia. Atena Kustannus Oy.

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki. Juusolle voi lähettää palautetta ja kommentteja sähköpostitse: palaute.koponen@gmail.com

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Maanviljelyn omaksumista pidetään käänteentekevänä hetkenä ihmiskunnan historiassa. Maanviljelykulttuurit mahdollistivat väestönkasvun ja sitä kautta niin kutsutun korkeakulttuurin kehittymisen. Mutta oliko maanviljely lopulta niin suuri keksintö? Saattoiko sen motiivina olla nälän sijasta oluen himo?

Istukka on väliaikainen sisäelin, joka poistuu äidin kehosta lapsen syntymän myötä. Meillä istukkaa käsitellään yleensä biologisena jätteenä, mutta osa äideistä ottaa rituaaliset keinot käyttöön sen hävittämisessä.