Täällä äänestävät kaikki

Saksan sun­nun­tais­ten par­la­ment­ti­vaa­lien tulok­sis­ta on rapor­toi­tu mediassa ahkerasti. Vaalien häviä­jäk­si osoit­tau­tui­vat suuret hal­li­tus­puo­lu­eet sosi­aa­li­de­mo­kraat­ti­nen SPD ja kris­til­lis­de­mo­kraat­ti­nen CDU/​CSU. Vasemmiston (Die Linke) ja vihreiden (Bündnis 90/​Die Grünen) kannatus pysyi ennallaan yhdeksän prosentin kiep­peil­lä. Vaalien voit­ta­jik­si nousivat libe­ra­lis­ti­nen FDP ja äärioi­keis­to­lai­nen AfD. Saksan väestöstä iso osa on kuitenkin äänioi­keu­den ulko­puo­lel­la. Miltä par­la­ment­ti­vaa­lien tulos näyttäisi, jos koko Saksan täysi-ikäisellä väestöllä olisi äänioi­keus? 

Äänien mene­tyk­ses­tä huo­li­mat­ta CDU yhdessä yhteis­työ­puo­lu­een­sa CSU:n kanssa on edelleen Saksan suurin puolue. Angela Merkel jatkaa toden­nä­köi­sim­min nel­jän­nel­le kaudelle Saksan liit­to­kans­le­ri­na. Toiseksi suurin puolue SPD on julis­ta­nut jät­täy­ty­vän­sä oppo­si­tioon. Kolmanneksi suurimman ääni­mää­rän kahminut AfD on niin ikään jäämässä oppo­si­tio­puo­lu­eek­si.

Tällä hetkellä niin kutsuttu Jamaika-hallitus vaikuttaa toden­nä­köi­sim­mäl­tä hal­li­tus­mal­lil­ta. Tuolloin hal­li­tuk­sen muo­dos­tai­si­vat CDU/​CSU, FDP ja vihreät.

Berliinissä jär­jes­tet­tiin myös toi­sen­lai­set vaalit otsikolla “Täällä äänes­tä­vät kaikki”. Kampanjan tar­koi­tuk­se­na oli tuoda esille ne miljoonat Saksassa asuvat ihmiset, joilla ei ole äänioi­keut­ta. Moabitin kau­pun­gin­osas­sa sijait­se­val­la äänes­tys­pai­kal­la kävi kuhina. Vaalien tulos tällä äänes­tys­pai­kal­la poikkeaa täysin vaalien viral­li­sis­ta tulok­sis­ta: ehdot­to­mak­si voit­ta­jak­si selviytyi Die Linke, toiselle sijalle SPD ja kol­man­nek­si vihreät. AfD ei saanut yhtään ääntä.

Joka kym­me­nen­nel­lä Saksassa asuvalla hen­ki­löl­lä ei ole äänioi­keut­ta. Yhteensä tämä tar­koit­taa noin 7- 8 miljoonaa aikuista ihmistä, jotka asuvat Saksassa pysyvästi. Äänioikeuden puut­tu­mi­sen ylei­sim­pä­nä syynä on Saksan kan­sa­lai­suu­den puut­tu­mi­nen. Noin 80 000 ihmisellä ei ole mah­dol­li­suut­ta äänestää par­la­ment­ti­vaa­leis­sa kehi­tys­vam­man takia.

Näiden par­la­ment­ti­vaa­lien pääl­lim­mäi­se­nä teemana kaikuivat pako­lais­krii­si ja maa­han­muut­ta­jien inte­graa­tio. On hyvin ris­ti­rii­tais­ta puhua inte­graa­tio-ongel­mis­ta kri­ti­soi­mat­ta tilan­net­ta, jossa näin suuri ihmis­mää­rä suljetaan poliit­ti­sen osal­lis­tu­mi­sen ulko­puo­lel­le. Saksassa onkin kam­pan­joi­tu yli viisi vuotta maassa oles­kel­lei­den, oles­ke­lu­lu­val­la maassa olevien äänioi­keu­den puolesta.

Äänioikeus, joka on Saksassa suorassa yhtey­des­sä kan­sa­lai­suu­teen, kertoo siitä kenet ja mitkä väes­tön­osat miel­le­tään poliit­ti­sen jär­jes­tel­män piiriin. Se on osa kan­sal­li­sen iden­ti­tee­tin ja poliit­ti­sen pää­tän­tä­val­lan mää­rit­te­lyä ja erottelua meidän ja muiden välillä. Äänioikeutta on tapana rajoittaa syn­ty­mä­pai­kan, kan­sa­laiss­ta­tuk­sen ja iän perus­teel­la, mutta se ei koskaan ole neut­raa­lia.

Teema ei näkynyt puo­luei­den vaa­li­kam­pan­jois­sa. Vaaliväittelyiden tuok­si­nas­sa inte­graa­tios­ta puhut­taes­sa äänioi­keu­den ulko­puo­lel­le jääviä ihmisiä ei otettu esille. Edustuksellisessa demo­kra­tias­sa ongel­mal­lis­ta on puo­luei­den tarve kosis­kel­la äänioi­keu­tet­tu­ja. Ne joilla äänioi­keut­ta ei ole, jäävät helposti poliit­ti­sen osal­lis­tu­mi­sen ulko­puo­lel­le. Dialogi heidän ja polii­tik­ko­jen välillä puuttuu.

Maahanmuuttotaustaisten hen­ki­löi­den inte­graa­tion edis­tä­mi­sek­si olisi ensi sijassa paran­net­ta­va heidän mah­dol­li­suuk­si­aan poliit­ti­seen osal­lis­tu­mi­seen. Näin demo­kra­tia­kin saisi hieman uusia tuulia ja vaa­li­tu­lok­set voisivat ainakin joltain osin olla valoi­sam­pia.

Kirjoittaja

Saara Toukolehto on AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä, joiden parissa hän tekee parhaillaan väitöskirjatutkimusta Groningenin yliopistolle.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Helsingin hovioikeus tuomitsi maaliskuussa 2020 piispa Teemu Laajasalon sakkoihin tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta yritystoiminnassaan. HS:n haastattelussa Laajasalo katsoo monien menettäneen suhteellisuudentajunsa arvioidessaan hänen tuomioon johtaneita syntejään, ja kertoo olevansa huolestunut vallitsevasta keskustelukulttuurista. Piispa toivoo itselleen armoa ja arvostelijalleen tuomiota.

Syyskuun lopulla Venäjän turvallisuuspalvelu pidätti Viimeisen testamentin kirkon keulahahmo Vissarionin (Sergei Torop), hänen “oikean kätensä” Vadim Redkinin ja kirkon juridisia kasvoja edustavan Vladimir Vedernikovin. Heitä syytetään kirkon jäsenten psykologisesta painostuksesta rahan saamiseksi, ja vakavan haitan aiheuttamisesta yhdelle tai usealle jäsenelle. Minna Kulmala on tutkinut Vissarion-yhteisöä vuodesta 2011 ja tutustunut myös entisten jäsenten tarinoihin.

3.10.2020 oli Saksan jälleenyhdistymisen 30. vuosipäivä. Yhdistyminen on kylmän sodan loppumisen ja lännen voiton symboli. Saksassa vallitseva narratiivi on pitkään korostanut kahden yhteen kuuluvan osan yhdistymistä. Tarina on usein peittänyt alleen yhdistymisen kipupisteet. Viime vuosina vaikea aihe on kuitenkin noussut julkiseen keskusteluun.

Mikroaggressiot ovat osa laajempaa sosiaalista ilmiötä, jossa pienet arkipäiväiset eleet, kuten huomautukset ja katseet, heijastavat vallitsevia valtasuhteita. Ne osoittavat, kuka koetaan ‘vieraaksi’ ja ulkopuoliseksi, ja kenellä on valta määritellä sisä- ja ulkopuolisuutta. Mikroaggressio viestittää sen kohteelle, että hän on erilainen.