Murheellisten laulujen maan vuodelta 1982 piti olla pohjanoteeraus. Näin kertoi Eppu Normaalin solisti ja sanoittaja Martti Syrjä Ylen uutisissa 9.10.17, jossa häntä haastateltiin bändin tuoreesta kirjasta Kaikki sanat. Syrjän mukaan suositun biisin “tarkoitus oli tehdä satiiri melankolisesta suomalaisesta iskelmästä, jossa todellakin menee kauhean huonosti. On elämän valttikortit ja viikonloppuisät. Kaikki on mennyt ja menetetty.”
Pilkkatarkoituksestaan huolimatta suomalaisen kurjuuden kliseinen kuvaus upposi kansaan kuin kuuma veitsi voihin. “Syyttömänä syntymisestä” on laulettu viime vuosikymmenet etkoilla, jatkoilla, Toyotan takapenkillä ja kotisohvalla – mielellään kotimaisella juomalla höystettynä. Turmiolan Tommi, kirves ja hanki ovat pitäneet paikkansa Suomi-kuvassa.
Vaikka Eppujen lyriikka ei iske kaikkiin, jokainen silti tunnistaa sen kansallista identiteettiä rakentavat viittaukset. Tässä mielessä Murheellisten laulujen maa edustaa sosiaalipsykologi Michael Billigin kuvailemaa banaalia nationalismia eli arkipäiväistä kansallista yhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Siinä eivät liput liehu eikä ihailla Rokkaa tai vaadita Suomea suomalaisille, vaan kansa yhdistyy arkisesti, yhteiseksi kuvitellun kärsimyksen äärellä.
On myös esitetty, että spontaanisti järjestäytyneet suomalaiset sekakuorot eivät ole hoksanneet Eppujen laulun olevan pelkkää satiiria, vaan ovat virheellisesti ottaneet sen todesta. Murheellisten laulujen maa ei tosiaankaan ole totta, vaan todempaa kuin tosi.
Sosiologi Jean Baudrillardin mukaan kulttuurin tuotteet ovat hyperreaaleja eli ylitodellisia. Todellisuuden kuvaukset mainoksista uskontoihin, saippuasarjoista poliittisiin ideologioihin sekä jokainen satiirinen, vakava, romanttinen tai kliseinen ilmaisu maailmasta ei suinkaan ole epäaito. Päinvastoin, ne ovat todellisempia kuin itse todellisuus. Niissä kiteytyy se, mikä kullekin kulttuurille on tärkeää.
Liioiteltu ylitodellisuus siis sisältää kulttuurisesti merkittäviä kysymyksiä, arvoja ja käyttäytymismalleja. Mutta vähän niin kuin mehutiivistettä ei juoda sellaisenaan, hyperreaaleja kulttuurintuotteita ei nautita raakana. Niistä ammennetaan tipoittain merkitystä arjen todellisuuteen, ne laimennetaan jokapäiväisen elämän käyttöön. Näin arkitodellinen elämämme todellisessa yhteisössä – tai “toden erämaassa”, niin kuin Baudrillard sitä kuvasi – saa merkityksensä.
Murheellisten laulujen maa on satiiria, mutta satiiriakaan ei ole olemassa ilman jonkinlaisia samastumisen kohteita. Muuten sitä ei laulettaisi kyynel silmäkulmassa, kaveriporukan hetkellistä uusheimoa juhlistaen tai itsekseen karkeaa kansanluonnetta fiilistellen.
Niin kuin perinteinen syvän etelän bluesin kärsimyslyriikka paketoi vastoinkäymiset liioiteltuun, mutta helposti käsiteltävään muotoon ja tarjoaa kuulijoitaan yhdistävän terapeuttisen kokemuksen, myös jaettu satiiri suomalaisen kansan kurjasta kohtalosta yhdistää ihmisiä – kenties paremmin kuin ylväät menestystarinat.
Lukemista
- Baudrillard, Jean 1994 [1981]. Simulacra and Simulation.
- Billig, Michael 1995. Banal Nationalism.
- Normaali, Eppu 2017. Kaikki sanat.
