Perhekonstellaatio Meksikossa

Perhekonstellaatio on sak­sa­lai­nen vaih­toeh­to­te­ra­pia, joka yhdistää zulujen kos­mo­lo­gian ja esi-isien kun­nioi­tuk­sen län­si­mai­seen psy­ko­lo­gi­aan. Menetelmä tutkii suvussa kulkevia traumoja, salai­suuk­sia ja konflik­te­ja. Sen mukaan yksilön ongelmat ovat hei­jas­tus­ta suvun kät­ke­tyis­tä taakoista. Saksassa holo­kaus­tin uhrien ja sota­ri­kol­lis­ten jäl­ke­läi­set käyttävät per­he­kons­tel­laa­tio­ta.

Toisin kuin län­si­mai­nen psy­ko­te­ra­pia, per­he­kons­tel­laa­tio ei keskity yksilöön. Istunnot tapah­tu­vat ryhmissä, joissa käsi­tel­lään jopa useiden suku­pol­vien takaisia per­he­suh­tei­ta intui­tii­vi­sen, spon­taa­nin näytelmän keinoin. Konstellaation koh­de­hen­ki­lö tark­kai­lee tapah­tu­mia ulko­puo­lel­ta. Muut osal­lis­tu­jat edustavat hen­ki­löi­tä hänen suvustaan. Ohjaaja auttaa tul­kit­se­maan näiden usein jo edes­men­nei­den ihmisten suhteita. Fokus on “näyt­te­li­jöi­den” reak­tiois­sa toisiinsa ja heidän rapor­toi­mis­saan tun­te­muk­sis­sa.

Menetelmä kerää suosiota Meksikossa, jossa tera­pia­muo­to­jen kysyntä on voi­mak­kaas­sa kasvussa ja perheen perin­tei­nen rooli heikentyy. Perhekonstellaatio vastaa moder­ni­saa­tion aiheut­ta­maan epä­va­kau­teen koros­ta­mal­la perheen sisäisiä riip­pu­vuus­suh­tei­ta ja perin­teis­ten per­he­mal­lien arvoa. Se voimistaa kult­tuu­ris­ta normia suku­pol­vi­ra­jat ylit­tä­vien per­he­si­tei­den tär­key­des­tä.

Perinteisyydestään tunnetun Oaxacan alueella ilmiötä tutkineen ant­ro­po­lo­gin mukaan per­he­kons­tel­laa­tio näyttää voi­mis­ta­van myös vanhoja, epätasa-arvoisia malleja. Hänen seu­raa­mis­saan istun­nois­sa suvun miesten huono käytös naisia kohtaan tul­kit­tiin yleensä naisten syyksi. Ongelman ytimeksi paikantui yleensä poikkeava perhe- tai suh­de­mal­li: avioero, adoptio, yksin­huol­ta­juus tai homo­sek­su­aa­li­suus. Ne nähtiin tukoksina ‘suvussa vir­taa­vas­sa rak­kau­des­sa’ ja perheen luon­nol­li­ses­sa hie­rar­kias­sa.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Lasten- ja nuortenkirjoissa lapsilla on usein itsenäinen rooli ja mahdollisuus seikkailuihin. Kun vanhoissa klassikkokirjoissa seikkailuihin päätyi usein orpolapsi, nykyisin lasten itsenäisen toiminnan mahdollistavat fyysisesti tai henkisesti poissaolevat tutkijavanhemmat. Toisaalta tutkijavanhempien työmatkat mahdollistavat seikkailut eksoottisissa kohteissa. Onko tutkija kuitenkin aina huono vanhempi?

Indonesian sydämessä sijaitseva Balin saari on noussut yhdeksi Aasian suosituimmista massamatkailukohteista. Saaren eksoottisuus, paratiisimainen luonto, ainutlaatuinen hindukulttuuri ja huoleton ilmapiiri ovat houkutelleet enenevissä määrin puoleensa myös suomalaisia turisteja. Pinnan alla kuitenkin kuohuu. Kontrolloimattoman matkailukehityksen lyödessä yhä suurempaa vaihdetta silmään, on esiin noussut huomattavia massamatkailun varjopuolia. Saaren jätekriisi, pohjavesivarantojen hupeneminen ja perinteisten viljelysmaiden muuttuminen monikansallisten hotelliyhtiöiden rakennusmaiksi ovat osoittaneet monien balilaisten huolen saaren tulevaisuudesta aiheelliseksi.

Länsimaissa onnellisuus nähdään usein ihmiselämän päämääränä. Samalla onnellisuus kätkee sisäänsä paradokseja. Liian voimakas onnellisuuden tavoittelu voi muodostua onnellisuuden esteeksi. Myös vastakkainasettelu yksilön luonteenpiirteiden ja ympäröivän kulttuurin vaatimusten välillä voi muodostua liian suureksi. Esimerkiksi hyvin tasapäistävässä yhteisössä luonnostaan kilpailuhenkisempi yksilö voi joutua kärsimään.