Heittoja: _​_​_​_​_​pilaavat kaupungin!

”Nykyään en pelkää mitään niin paljon kuin pyö­räi­li­jöi­tä lii­ken­tees­sä.” Näin totesi tuttuni pysäh­tyes­säm­me ydin­kes­kus­tas­sa punaisiin valoihin. Polkupyörä oli juuri suhah­ta­nut ikkunani ohi ja jatkanut matkaansa ris­teyk­sen yli. Pyörälijä oli lähellä jäädä oikealta tulevan auton alle. Mulkku, ehdin todeta pyö­räi­li­jäs­tä.

Helsinkiläisiä tuntuu yhdis­tä­vän viha liik­ku­mis­ta­poi­hin, joita he eivät itse käytä: pyö­räi­li­jät elävät lii­ken­ne­sään­nöt­tö­mäs­sä maa­il­mas­sa, käve­ly­kes­kus­ta tyhjentää kaupungin kassan ja autoi­li­jat (varsinkin bema­ri­kus­kit) edustavat kaikkea pahaa län­si­mai­ses­sa yhteis­kun­nas­sam­me. Vihaa ylei­sem­pää on ainoas­taan pelko toisia kul­ku­vä­li­nei­tä kohtaan. Kaupungilla liik­kues­sa kaikki vas­taan­tu­li­jat ovat poten­ti­aa­li­sia mulkkuja tai vaaran aiheut­ta­jia.

Taistelu katu­ti­las­ta näyt­täy­tyy etu­ris­ti­rii­ta­na eri kul­ku­vä­li­nei­tä käyt­tä­vien ryhmien välillä. Antropologi Thomas Hylland Eriksen kutsuu yhteisöjä nurin­ku­ri­sik­si jää­kaa­peik­si: lämpimiä yhteisön jäsenille, kylmiä sen ulko­puo­li­sil­le. Yhteisön muo­dos­ta­mi­seen ei Eriksenin mukaan tarvita paljoa: yhteinen kieli, sukupuoli tai vaikka jaetut lii­ken­ne­tot­tu­muk­set voivat riittää perus­teek­si. Kyse on toi­seut­ta­mi­ses­ta, tällä kertaa lii­ken­tees­sä.

Myös lii­ken­ne­tut­ki­ja Malene Freudendal-Pedersen huomasi saman­kal­tai­sia piirteitä tut­kies­saan Kööpenhaminan pyö­räi­li­jöi­tä. Haastateltavat olivat helposti tai­pu­vai­sia ”me vastaan he” -ajat­te­luun. Pyöräilijät ovat ainai­ses­sa sodassa katu­ti­las­ta autoi­li­joi­den ja autojen kanssa, jos pyö­räi­li­jäl­tä kysytään. Suhtautuminen autoihin oli kuitenkin kon­teks­ti­riip­pu­vais­ta: kun pyö­räi­li­jä hyppäsi auton rattiin, tulkitsi haas­ta­tel­ta­va etuajo-oikeuden kul­keu­tu­neen mukanaan autolle. Yhden päivän aikana voi hel­sin­ki­läi­nen ehtiä vihaamaan autoja aamulla, spandex-pyö­räi­li­jöi­tä ilta­päi­väl­lä ja jalan­kul­ki­joi­ta illalla.

Mistä siis ratkaisu lii­ken­ne­vi­haan? Onnettomuuksia kau­pun­kia­lu­eel­la voidaan vähentää kon­kreet­ti­sil­la teoilla kuten nopeus­ra­joi­tus­ten alen­ta­mi­sel­la, eril­li­sil­lä pyö­rä­teil­lä ja kadun­var­si­py­sä­köin­nin siir­tä­mi­sel­lä pyö­rä­tei­den vierestä. Tilastot kertovat jo, että onnet­to­muuk­sien määrä on vähen­ty­nyt jat­ku­vas­ti niin Suomessa kuin Helsingissäkin, kaikilla kul­ku­ta­voil­la. Antropologisesta näkö­kul­mas­ta kat­sot­tu­na, tällaiset toimet eivät kui­ten­kaan riitä.

Taistelu lii­ken­ne­vi­haa vastaa on oikeas­taan taistelua toi­seut­ta­mis­ta vastaan. Ratkaisun ytimessä on kuu­lu­vuu­den tunteen lisää­mi­nen eri “ryhmien” välillä: autoi­li­jat, pyö­räi­li­jät ja jalan­kul­ki­jat pitää saada tuntemaan olevansa lii­ken­tees­sä yhtä ja samaa porukkaa. Esimerkiksi Alankomaissa ei puhuta enää pyö­räi­li­jöis­tä eril­li­se­nä ryhmänä, vaan hol­lan­ti­lai­suu­den osana. Kaupungit ja media voisivat puhua kau­pun­ki­lais­ten lii­ken­neyh­teyk­sien paran­ta­mi­ses­ta, ei pyö­räi­li­jöi­den tai autoi­li­joi­den. Ongelmatapauksissa taas olisi parempi puhua yksi­löis­tä — siis mulkuista.

  1. Eriksen, Thomas Hylland. 2004. Røtter Og Føtter – Identitet I En Omskiftelig Tid. Oslo: Aschehoug.
  2. Freudendal-Pedersen, Malene. 2015. “Whose Commons are Mobilities Spaces?-The Case of Copenhagen’s Cyclists.” ACME: An International E-Journal for Critical Geographies 14

Kirjoittaja

Tapio Kumpula on valtiotieteiden kandidaatti sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta ja AntroBlogin työelämätoimituksen toinen toimituspäällikkö. Mm. sovittelu, ympäristö, maisema ja sen arvot ovat Tapion pro gradu -tutkimuksen keskiössä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Viime aikoina mediassa on todettu, että vanhuspalvelut Suomessa ovat riittämättömiä. Vähemmän kantaa on otettu yhteiskuntamme sosiaalisiin ulottuvuuksiin: individualismiin, suhteeseemme kuolemaan, ja siihen kuinka nämä määrittävät suhtautumista vanhuuteen ja hoitopalvelujen kriisiytymistä. Antropologinen tieto vanhuudesta Intiassa avartaa näkökulmaa vanhustenhoidosta, vastuusta ja sosiaalisesta käyttäytymisestä.

Sodat ja konfliktit pysyvät valitettavasti ajankohtaisina vuosikymmenestä toiseen. Miten antropologista tietoa voi hyödyntää sodan ja rauhan kysymyksissä? Mitä annettavaa tutkijoilla on, ja pitäisikö heidän osallistua aktiivisemmin rauhan edistämiseen?

Kahdeksan vuotta sitten egyptiläiset ryntäsivät kaduille osoittamaan mieltään presidentti Hosni Mubarakia vastaan. Kansannousua eivät enää juhli samat tahot kuin vuonna 2011. Useat kansannousun alkumetreillä mukana olleista aktivisteista ja hallinnon kriitikoista ovat nyt vankilassa.