Siirry suoraan sisältöön

Työn kultti ja työhaluttomuus

Viime viikkoina mediassa on keskusteltu työttömien työhaluttomuudesta, joka koetaan uhkana yhteiskunnan moraaliselle järjestykselle. Työhaluttomiin keskittymällä media jää kauas journalistisista ihanteista. Suurin osa työttömistä haluaa töitä. Heidän arjestaan kertomisen sijaan toimittajat esittelevät työnvälttelijöitä.

Suomalaista yhteiskuntaa on luonnehdittu työkeskeiseksi. Omillaan pärjääminen on kunnia-asia. Toisaalta työllä ei ole merkitystä vain tulonlähteenä vaan myös elämänsisältönä. Suurin osa ihmisistä haluaa tehdä töitä ja kuulua työyhteisöön. Poliittiset puolueet oikealta vasemmalle korostavat työn ja työnteon tärkeyttä.

Työkeskeisyydessä ei silti ole mitään luonnollista. Antropologi Marshall Sahlins on puhunut metsästäjä-keräilijöiden alkuperäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta. Nämä ihmiset tekivät hyvin vähän mitään työksi tulkittavaa, mutta eivät silti kärsineet puutetta. Parin tunnin päivittäinen työskentely riitti tyydyttämään yhteisön kaikki tarpeet.

Antropologi Marvin Harrisin mukaan maailmanhistoriallinen kehitys onkin johtanut jopa elinolojen huonontumiseen. Metsästäjä-keräilijöiden elämänlaatu saattoi olla parempi kuin maanviljelyn omaksuneiden kulttuurien edustajilla. Kehitys on johtanut tilanteeseen, jossa joudumme tekemään enemmän töitä. Lisäksi koemme syyllisyyttä tekemättömyydestä.

Työhaluttomuuden näkeminen ongelmana kertoo siitä, kuinka voimakkaana normina palkkatyö nähdään. Työhaluttomuus ei kuitenkaan ole aito uhka talousjärjestelmälle tai yhteiskunnan toiminnalle. Ongelmana on pikemminkin työpaikkojen puute.

Toisaalta tietynasteinen työttömyys on kapitalismin toimintalogiikan kannalta tarpeellista. Jo Karl Marx puhui työttömistä teollisuuden vara-armeijana. Kapitalismin toimintalogiikka ylläpitää työttömyyttä. Työtön on järjestelmän syntipukki.

Työhaluttomuuden lisääntyminen voisi itse asiassa parantaa kansanterveyttä ja tuottaa suotuisia yhdyskuntataloudellisia seurauksia. Työhaluttomuuden yleistymisen myötä työttömien työttömyydestään kokema stressi ja sen mukanaan tuomat terveyshaitat vähentyisivät, mikä johtaisi julkisen talouden säästöihin.

Silti työttömiltä edellytetään eräänlaista syyllisyyttä. Tyytyväisyys on työttömälle ajatusrikos, johon syyllistyneeltä tuet voidaan katkaista tai jopa periä takaisin. Myös työttömiin kohdistuva vihapuhe on yleistä: Kun paikallispoliitikko vaatii työttömien sijoittamista rangaistuslaitoksiin, ei asiasta synny suurempaa kohua.

Työelämän ulkopuolella oleminen on hyväksyttävää, jos sen tekee ”omilla rahoillaan”. ”Ideologisen työttömän” toiminta herättää suuttumusta, mutta aikakauslehdet nostavat ihailevaan sävyyn esille tarinoita downshiftauksesta tai oravanpyörän ulkopuolelle hyppäämisestä. Yhteiskunnan rahavälitteisyys mystifioi sen, että näissäkin tapauksissa ihmiset elävät toisten työn varassa.

Toinen ajatusvääristymä liittyy työn arvostukseen: palkkatyö nähdään ainoana oikeana työn muotona. Työ josta ei saa palkkaa, saattaa rajautua jopa työn kategorian ulkopuolelle. Rahallinen korvaus muodostuu työn sisältöä tärkeämmäksi.

Lukemista

  1. Kortteinen, Matti. 1992. Kunnian kenttä – suomalainen palkkatyö kulttuurisena muotona.
  2. Lafargue, Paul. 2009 [1880]. Oikeus laiskuuteen.
  3. Sahlins, Marshall. 1972. Stone Age Economics.
Jaa tämä artikkeli:
Juuso Koponen

Juuso Koponen

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *