Työelämätapahtuma, joka ei jättänyt kylmäksi

Kaikki kuulemma alkoi Tartosta. Marraskuussa 2016 kou­ral­li­nen suo­ma­lai­sia ant­ro­po­lo­gian opis­ke­li­joi­ta otti osaa Viron hen­ki­ses­sä pää­kau­pun­gis­sa jär­jes­tet­tä­vään Humanise IT! - Why the World Needs Anthropologists -sym­po­siu­miin. Nuoret aikuiset ihailivat kon­fe­rens­sin meininkiä ja päättivät siltä sei­so­mal­ta, että tämä konsepti oli tuotava Suomeen. Kotiinpaluun jälkeen jah­kai­le­mat­ta perus­tet­tiin Soveltavan ant­ro­po­lo­gian verkosto. Tarkoituksena oli saattaa yhteen niin ant­ro­po­lo­gian opis­ke­li­jat, jo työl­lis­ty­neet alan edustajat kuin ihmis­tie­teis­tä muutoin kiin­nos­tu­neet. Verkoston Facebook-sivulla onkin käyty jo lähes vuoden päivät kes­kus­te­lua tie­teel­li­sis­tä artik­ke­leis­ta, ant­ro­po­lo­gian alan laajasta sovel­let­ta­vuu­des­ta — ja mikä parhainta opis­ke­li­jan näkö­kul­mas­ta, rekrytty töihin.

Verkosto on syn­ty­mäs­tään asti kuvi­tel­lut kol­lek­tii­vi­ses­sa mie­les­sään jär­jes­tä­vän­sä työ­elä­mä­ta­pah­tu­man, jossa työn­ha­ki­jat ja työ­nan­ta­jat koh­tai­si­vat tun­nel­mal­taan inten­sii­vi­ses­sä tilassa toisensa. Visioissa ei ollut perin­tei­nen mes­su­ta­pah­tu­ma stän­dei­neen. Sen sijaan haluttiin toteuttaa kaikki osa­not­ta­jat osal­lis­ta­va kokoon­tu­mi­nen prep­pi­pu­hei­neen ja työ­pa­joi­neen. Toiveet täyt­tyi­vät kovan työn tuloksena, kun verkoston ensim­mäi­nen työ­elä­mä­ta­pah­tu­ma, Exploration ’17, sai muodon 16. lokakuuta 2017 Helsingissä.

Videotallenne tapah­tu­mas­ta on kat­sot­ta­vis­sa Helsingin yli­opis­ton Unitubessa!

Anna Haverinen. Kuva: Tuomas Jalamo.

Hereille porinavarttien turvin

Helsingin Yliopistonkadulle vasta val­mis­tu­nee­seen, modernia ark­ki­teh­tuu­ria tihkuvaan Tiedekulmaan on loka­kui­se­na maa­nan­tai­aa­mu­na raa­hau­tu­nut joukko ant­ro­po­lo­gial­le sykkiviä sydämiä. Exploration ’17 -työryhmä on kahminut saman katon alle työelämän kiin­to­täh­tiä jakamaan koke­mus­pe­räis­tä vii­saut­taan. Kun yhtei­saa­miai­sen turvin on saatu jyvää rinnan alle, aloi­te­taan päivä TED talk -tyyp­pi­sil­lä puheen­vuo­roil­la. Jään istumaan tum­ma­sä­vyt­tei­sen ja har­ki­tus­ti valaistun salin takaosaan aamusän­täi­lyn tuottama puna poskilla. Samanaikaisesti lyhyen ter­ve­tu­lo­pu­heen saat­te­le­ma­na Taisteelle työs­ken­te­le­vä digiant­ro­po­lo­gi Anna Haverinen astelee lavalle.

Palvelumuotoilussa ihmislähtöisyys on in!

Haverinen on tutkinut väi­tös­kir­ja­tut­ki­muk­ses­saan surua ja kuolemaa inter­ne­tis­sä, ja toteaa seitsemän vuotta kestäneen tut­ki­mus­pro­ses­sin­sa perus­teel­la etno­gra­fis­ten tie­don­han­kin­ta­me­ne­tel­mien olevan pal­ve­lusuun­nit­te­lus­sa vertaansa vailla. Väitöskirjaansa varten Haverinen haas­tat­te­li lukuisia muis­to­verk­ko­si­vus­to­jen käyttäjiä. Hän ymmärsi ihmisten kaipaavan inter­ne­tis­sä tilan ja paikan tuntua, luon­non­lä­hei­syyt­tä sekä yhtei­söl­li­syy­den kokemusta. Tämän tiedon valossa hän on kon­sul­toi­nut muis­to­verk­ko­si­vu­jen yllä­pi­tä­jiä, ja ollut osaltaan raken­ta­mas­sa käyt­tä­jäys­tä­väl­li­sem­piä surun ja muistelun paikkoja verkkoympäristöön.

Haverinen toteaa pal­ve­lusuun­nit­te­lus­sa olevan muotia pyytää jat­ku­vas­ti palau­tet­ta käyt­tä­jil­tä, osal­lis­taen käyttäjät näin suunnitteluprosessiin:

- Käyttäjälähtöisessä suun­nit­te­lus­sa on tärkeää olla perillä siitä, mitä digi­taa­li­sia palveluja käyttävät ihmiset odottavat tai pelkäävät. Palvelujen suun­nit­te­li­jan tulee tietää, missä vaiheessa ihmiset sulkevat selaimen ja mistä syistä. Ihmisten toimintaa ohjai­le­vien nega­tii­vis­ten tunteiden havait­se­mi­nen ja niiden syiden ana­ly­soi­mi­nen ohjaavat suun­nit­te­lua kaiken aikaa. Ja kun suun­ni­tel­laan vaikkapa käyt­tö­liit­ty­miä, on hyvä ymmärtää kuinka eri läh­tö­koh­dis­ta ja eri­lai­siin tar­pei­siin ihmiset käyttävät palvelua, Haverinen selostaa.

Tässä kaikessa hän korostaa, kuinka ant­ro­po­lo­geil­la on jo olemassa kou­lu­tuk­sen­sa kautta ne välineet, joilla toimia osal­lis­ta­vi­na ja ihmis­läh­töi­si­nä pal­ve­lui­den kehit­tä­ji­nä. Dataa osataan hal­lin­noi­da ja tie­don­jy­vät kyetään erot­ta­maan akanoista tarpeen mukai­sel­la tavalla.

Ihmistietelijöistä yksityisen sektorin messiaiksi?

Jos Haverinen on täpäkällä ole­muk­sel­laan herät­tä­nyt vii­mei­set­kin tor­kut­ta­jat, niin seuraavan esiin­ty­jän puheen­par­res­ta todella paistaa teologin tausta läpi: sanat kei­nah­te­le­vat ilmoille matalilla taa­juuk­sil­la ja rau­hai­sal­la otteella. Papista stra­te­gia­kon­sult­ti Mikko Leskelän kuitenkin erottavat vei­ja­ri­mai­set sut­kau­tuk­set. Sanoma on painava:

-Rahoitustieteitä opis­kel­les­sa­ni opin, kuinka tärkeässä osassa liike-elämän toimintaa stra­te­gi­nen osaaminen oli. Nuo stra­te­gi­set metodit ovat peda­go­gi­ses­ti bril­jant­te­ja, mutta ne perus­tu­vat käsi­tyk­sel­le lii­ke­toi­min­nan line­aa­ri­suu­des­ta. Yhteiskunta on kuitenkin käynyt läpi sellaisen murroksen, etteivät lii­ke­toi­min­nan edus­ta­jien metodit enää yksin­ker­tai­ses­ti toimi, toteaa Leskelä.

Hän onkin otsi­koi­nut puheen­vuo­ron­sa mega­lo­maa­ni­ses­ti ”Liikkeenjohdon mono­kult­tuu­rin ongelma — miksi vain ihmis­tie­teet voivat pelastaa Suomen yksi­tyi­sen sektorin”.

Liikemaailmassa tällä hetkellä val­lit­se­va double diamond- paradigma mallintaa, millaisen prosessin kautta inno­vaa­tio syntyy yri­tyk­ses­sä. Prosessin ensim­mäi­ses­sä vaiheessa lähdetään tutkimaan ja kar­tut­ta­maan ymmär­rys­tä edeltä mää­ri­tel­tyyn ongelmaan. Leskelän mukaan ant­ro­po­lo­git voisivat eri­tyi­ses­ti auttaa siinä, mihin ongel­mas­sa liit­ty­viin asioihin kiin­nit­tää huomiota. Jumaloppinut kaup­pa­tie­tei­li­jä ei kui­ten­kaan pihistele nuhteessa:

-Ihmistieteilijöitten ominta aluetta on määrittää, missä asioissa ja ilmiöissä on poh­jim­mil­taan kyse. Laaja ajattelu ja taito kiteyttää eivät kui­ten­kaan riitä. Yritykset tar­vit­se­vat myös appli­kaa­tion, jonka avuin idea heille kon­kreet­ti­ses­ti toimii, tähdentää Leskelä.

Hänen mie­les­tään ihmis­tie­tei­li­jöit­ten hel­ma­syn­ti on yli­mie­li­syys: ei olla valmiita näkemään vaivaa, jotta liike-elämän toiminnan logiikka todella avautuisi. Ennakkoluulojen voit­ta­mi­nen on Leskelän mukaan avai­na­se­mas­sa, jotta ihmis­tie­te­li­jät voisivat osaltaan vastata yksi­tyi­sen sektorin koh­taa­miin haasteisiin.

Mikko Leskelä. Kuva: M. Heikkinen.

Oodi yhteiskuntatieteilijöiden supervoimille

Tehobreikin jälkeen avataan panee­li­kes­kus­te­lu, jossa proble­ma­ti­soi­daan työelämän mur­rok­ses­sa syn­ty­nyt­tä työ­kult­tuu­ria ja uusia käy­tän­tei­tä. Helsingin kaupungin pal­ve­lu­pääl­lik­kö­nä työs­ken­te­le­vä Jaana Vuorela korostaa, kuinka työ­elä­mäs­sä tarvitaan yhä enemmän yhteis­kun­ta­tie­tei­li­jöi­den kaltaisia moniosaajia.

-Ei riitä, että on vain paljon erilaisia taitoja, vaan tulee olla myös kykyä saattaa prosessit alusta loppuun, jat­ku­vas­ti koko­nai­suut­ta silmällä pitäen, Vuorela sanoo.

Panelistit toistavat toinen toisensa perään, kuinka ant­ro­po­lo­geil­la on kyky nähdä asioita laajassa mit­ta­kaa­vas­sa, kysyä asioiden todel­lis­ten mer­ki­tys­ten perään sekä uskal­lus­ta kysee­na­lais­taa ja kri­ti­soi­da. Ja pysyä rau­hal­li­se­na tut­ki­mus­pro­ses­sin tuoman data­vyö­ryn keskellä.

Sitran asian­tun­ti­ja Pia Mero komppaa Vuorelaa ja täydentää, miten hänen mie­les­tään työelämän vaa­ti­muk­set ovat kasvaneet:

-Ensinnäkin, kokei­lu­mie­li sekä kyky hankkia ja pro­ses­soi­da tietoa koros­tu­vat enti­ses­tään. Toisekseen, kes­ke­ne­räi­syyt­tä ja pro­ses­si­mais­ta suun­nit­te­lu­kult­tuu­ria tulee sietää. Eikä somen tärkeyttä vai­kut­ta­mis­työs­sä ja tehokasta vies­tin­tää voi korostaa liikaa! Kohdennettu ja selkeä viestintä vaatii niin koh­dey­lei­sö­jen kuin verk­ko­pro­ses­sien tun­te­mus­ta, Mero listaa.

Paneelikeskustelu. Kuva: M. Heikkinen.

Tehokas viestintä, kaiken A ja O

Paneeliin osal­lis­tu­vat vies­tin­nän alan asian­tun­ti­jat esittävät huolensa eri­tyi­ses­ti tie­de­vies­tin­nän vai­kut­ta­vuu­des­ta. Vanha virsi kaikui ilmoille: poliit­ti­set toimijat harvemmin nojaavat lopulta tut­ki­muk­seen pää­tök­sen­teos­saan, ja tutkijat saavat noottia kaa­naan­kie­li­sis­tä sel­vi­tyk­sis­tään. Selkeä ja helposti saa­ta­vil­la oleva tieto tulee olemaan hamaan tule­vai­suu­teen asti käypää valuuttaa. Yhteiskunnan eri tahojen sovit­te­li­joik­si tarvitaan välikäsiä, jotka tarjoavat tar­peen­mu­kais­ta tulk­kaus­a­pua suuntaan jos toiseen.

Milttonilla työs­ken­te­le­vä vies­tin­tä­kon­sult­ti Satu Valtere piti ennen paneelia puheen­vuo­ron yri­tys­vies­tin­näs­tä. Valtere pohti, kuinka kor­po­raa­tio­kie­len kan­san­ta­juis­ta­mi­nen ja tari­nal­lis­ta­mi­nen ovat edel­ly­tyk­siä sille, että yritykset voivat olla aktii­vi­sia toi­mi­joi­ta yhteis­kun­nal­lis­ten ongelmien rat­kai­sus­sa. Hän esitteli aris­to­tee­li­sen työ­ka­lu­pa­kin, jonka mukaan viestin tulee sekä herättää tunteita, sisältää faktoja että olla arvo­poh­jal­taan joh­don­mu­kai­nen. Jotakuinkin saman­lais­ta, antiikin vii­sau­des­ta ammen­ta­vaa mallia voisi kaiketi soveltaa tiedeviestinnässäkin?

Aamun ruuh­kais­ten ses­sioi­den jälkeen pääl­lim­mäi­nen fii­lik­se­ni on se, että ant­ro­po­lo­gi yhteis­kun­ta- ja ihmis­tie­te­li­jä­nä voi hakea töihin käy­tän­nös­sä minne vain: sopeu­tu­mis­ky­ky ympä­ris­töön kuin ympä­ris­töön kame­leon­tin lailla antaa etulyöntiaseman.

Omaan erin­omai­suu­teen ei kui­ten­kaan tule tuu­dit­tau­tua. Sydämen tulee pysyä nöyränä ja pitää olla valmis kehit­tä­mään tietoja ja taitoja jat­ku­vas­ti muillakin alueilla. Antropologi on monessa määrin gene­ra­lis­ti, mutta hänen tulee myös uskaltaa olla spesialisti.

Hihat heilumaan

Aamupäivän paneeliin osal­lis­tu­nut tutkimus- ja kon­sul­toin­ti­toi­mis­to Genbun partneri Jani Jokela kehotti yhteis­kun­ta­tie­tei­li­jöi­tä tree­naa­maan lihak­si­aan ideoi­den­sa nopeamman kon­kre­ti­soin­nin suhteen. Neuvosta otetaan vaari ja ilta­päi­väl­lä kolmen tunnin ajaksi porukka jakautuu noin kymmenen hengen ryhmiin työ­pa­joi­hin. Työpajoja on tarjolla värikäs kirjo teko­ä­lys­tä designiin, pal­ve­lu­muo­toi­lus­ta han­ke­työ­hön, digi­taa­li­suu­des­ta etno­gra­fi­seen tutkimustyöhön.

Itse ujut­tau­dun han­ke­suun­nit­te­lun työpajaan, johon meidät osal­lis­tu­jat pereh­dyt­tää Planin maa­han­muut­ta­ja­työn suun­nit­te­li­ja Lotta Jäättelä. Ytimekkään han­ke­suun­nit­te­lun saloihin val­men­ta­mi­sen jälkeen meidät jaetaan pien­ryh­miin, joissa tulee suun­ni­tel­la valmiiksi kehys­tet­ty projekti tunnin aikana. Vaativin osio on lopuksi tapahtuva neljän minuutin esittely ja myyn­ti­pu­he, jonka perus­teel­la juuri meidät ant­ro­po­lo­gei­na tulisi palkata hankkeen toteuttajiksi.

Tuumaan inten­sii­vi­sen ryh­mä­työs­ken­te­lyn jälkeen, kuinka yliopisto-opis­ke­luun voisi olla hedel­mäl­lis­tä ujuttaa vas­taa­van­lai­sia har­joi­tuk­sia. Luentojen, tenttien ja esseiden kyl­läs­tä­mäs­sä arjessa tiedon sovel­ta­mis­ta, ryh­mä­työs­ken­te­lyä ja puhe­vies­tin­tää voisi olla pai­kal­laan koulia vas­taa­van­lai­sin tehoharjoituksin.

Huomaan, etten ole yksin aja­tuk­se­ni kanssa. Futuricen Design <3 Machine Learning -works­hop­piin osal­lis­tu­nut Laura Kippola kertoo, kuinka työ­pa­jas­sa keskiöön nousivat tii­mi­työs­ken­te­ly­tai­dot, kuten kyky jakaa ideoita sekä kes­kus­tel­la niistä. Lisäksi Kippola oppi työ­pa­jas­sa, mil­lai­siin ongelmiin tekoälyä ja koneop­pi­mis­ta kannattaa soveltaa ja millaisia suun­nit­te­lun suden­kuop­pia tulisi välttää. Tässä kertautui aamun puheen­vuo­rois­sa useaan otteeseen esiin­ty­nyt mantra: asia­kas­koh­de­ryh­män syväl­li­nen tuntemus on tarpeen palvelumuotoilussa.

Etnografisen tut­ki­mus­toi­mis­to Kennon jär­jes­tä­män pajan osa­not­ta­ja Bea Bergholm oli saanut ennak­ko­teh­tä­väk­si havain­noi­da julkisen lii­ken­teen toi­mi­vuut­ta käyt­tä­jien näkö­kul­mas­ta. Ryhmässä kes­kus­tel­tiin tehdyistä havain­nois­ta ja kehi­tel­tiin käy­tän­nöl­li­siä toi­min­ta­rat­kai­su­ja kuvit­teel­li­sel­le asiakasyritykselle.

-Oli todella mie­len­kiin­tois­ta päästä ryhmässä jakamaan ajatuksia. Huomasi hetkessä, kuinka kes­kus­te­lu porukalla tuottaa aina huo­mat­ta­vas­ti moni­puo­li­sem­pia ideoita kuin yksin pohtiessa, toteaa Bergholm.

Futuricen workshop. Kuva: M. Heikkinen.

Ja kaikki päättyy Sköneen?

Tiiviin päivän jälkeen ihmiset lipuvat Katajanokan meren­lä­hei­seen puna­tii­liu­nel­maan Kanavarantaan. Skönessä kaikuu tasainen puheen­so­ri­na, jonka toisinaan rikkoo nau­run­rä­mäk­kä. Tunnelma on käsin­kos­ke­tel­ta­van duu­ri­voit­toi­nen. On jotenkin hel­lyyt­tä­vän nos­tat­ta­vaa olla todis­ta­mas­sa tuo energinen vire, joka päivän jälkeen leijuu tämän lauman yllä.

Vetäisen hihasta muutamaa tapah­tu­man jär­jes­tä­jää kysyäk­se­ni fiiliksistä.

-Halusimme tällä tapah­tu­mal­la olla osaltamme luomassa posi­tii­vis­ta mie­li­ku­vaa ant­ro­po­lo­gias­ta ja yhteis­kun­ta­tie­teis­tä. Päivä on osoit­ta­nut alastamme olevan moneen. Työpajoissa lei­kat­tiin hyvin eri aloja, ja hyvää palau­tet­ta on tullut. Erityisesti opis­ke­li­jat olivat innois­saan saa­des­saan käytännön näkemystä siitä, mitä ant­ro­po­lo­gin työ voisi olla ja miten voisi työl­lis­tyä, kertoo Veera Pétas.

Tämän päivän jälkeen Soveltavan ant­ro­po­lo­gian verkosto pyrkii pysymään aktii­vi­se­na. Kuukausittain tullaan jär­jes­tä­mään tapaa­mi­sia ja työpajoja, kon­tak­te­ja halutaan luoda val­ta­kun­nal­li­ses­ti ja Explorationista halutaan tehdä vuo­sit­tai­nen rekrymessu.

-Mehän nimettiin tämä tapahtuma todella suu­reel­li­ses­ti nimellä Exploration ’17, koska seu­raa­va­na vuonna on Exploration ’18. Ensi vuonna kaikki tehdään entistä isommin ja paremmin, visioi yksi verkoston perus­ta­jis­ta, Tiina-Maaria Laihi.

Tänä syksynä Why the World Needs Anthropologists jär­jes­te­tään Durhamissa Englannissa ilmas­to­tee­mal­la. Voitaisiinko symposium järjestää Suomessa ennen vuotta 2020?

Kun katselen ympä­ril­lä­ni olevia, tie­tee­na­laan­sa vankasti luottavia ihmisiä sekä sitä käden työn määrää, mitä ollaan valmiita tekemään ant­ro­po­lo­gian eteen, arvauk­se­ni on vahva kyllä.

Videotallenne tapah­tu­mas­ta on kat­sot­ta­vis­sa Helsingin yli­opis­ton Unitubessa!

  • Podcast-lukija: Bruno Gronow
  • Verkkotaitto: Saara Toukolehto

Kirjoittaja

Jenna Honkanen on teologian kandidaatti, joka suorittaa parhaillaan maisterin tutkintoaan sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineeseen Helsingin yliopistossa. Hän toimii vuonna 2017 kyseisen yliopiston antropologian opiskelijoiden lehden, Väen, toisena päätoimittajana.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Viime viikkoina mediassa on keskusteltu työttömien työhaluttomuudesta, joka koetaan uhkana yhteiskunnan moraaliselle järjestykselle. Työhaluttomiin keskittymällä media jää kauas journalistisista ihanteista. Suurin osa työttömistä haluaa töitä. Heidän arjestaan kertomisen sijaan toimittajat esittelevät työnvälttelijöitä.

Helsinkiläisiä tuntuu yhdistävän viha liikkumistapoihin, joita he eivät itse käytä: pyöräilijät elävät liikennesäännöttömässä maailmassa, kävelykeskusta tyhjentää kaupungin kassan ja autoilijat (varsinkin bemarikuskit) edustavat kaikkea pahaa länsimaisessa yhteiskunnassamme. Vihaa yleisempää on ainoastaan pelko toisia kulkuvälineitä kohtaan. Kaupungilla liikkuessa kaikki vastaantulijat ovat potentiaalisia vaaran aiheuttajia.