Kaikki kuulemma alkoi Tartosta. Marraskuussa 2016 kourallinen suomalaisia antropologian opiskelijoita otti osaa Viron henkisessä pääkaupungissa järjestettävään Humanise IT! – Why the World Needs Anthropologists -symposiumiin. Nuoret aikuiset ihailivat konferenssin meininkiä ja päättivät siltä seisomalta, että tämä konsepti oli tuotava Suomeen. Kotiinpaluun jälkeen jahkailematta perustettiin Soveltavan antropologian verkosto. Tarkoituksena oli saattaa yhteen niin antropologian opiskelijat, jo työllistyneet alan edustajat kuin ihmistieteistä muutoin kiinnostuneet. Verkoston Facebook-sivulla onkin käyty jo lähes vuoden päivät keskustelua tieteellisistä artikkeleista, antropologian alan laajasta sovellettavuudesta – ja mikä parhainta opiskelijan näkökulmasta, rekrytty töihin.
Verkosto on syntymästään asti kuvitellut kollektiivisessa mielessään järjestävänsä työelämätapahtuman, jossa työnhakijat ja työnantajat kohtaisivat tunnelmaltaan intensiivisessä tilassa toisensa. Visioissa ei ollut perinteinen messutapahtuma ständeineen. Sen sijaan haluttiin toteuttaa kaikki osanottajat osallistava kokoontuminen preppipuheineen ja työpajoineen. Toiveet täyttyivät kovan työn tuloksena, kun verkoston ensimmäinen työelämätapahtuma, Exploration ’17, sai muodon 16. lokakuuta 2017 Helsingissä.
Videotallenne tapahtumasta on katsottavissa Helsingin yliopiston Unitubessa!
Anna Haverinen. Kuva: Tuomas Jalamo.
Hereille porinavarttien turvin
Helsingin Yliopistonkadulle vasta valmistuneeseen, modernia arkkitehtuuria tihkuvaan Tiedekulmaan on lokakuisena maanantaiaamuna raahautunut joukko antropologialle sykkiviä sydämiä. Exploration ’17 -työryhmä on kahminut saman katon alle työelämän kiintotähtiä jakamaan kokemusperäistä viisauttaan. Kun yhteisaamiaisen turvin on saatu jyvää rinnan alle, aloitetaan päivä TED talk -tyyppisillä puheenvuoroilla. Jään istumaan tummasävytteisen ja harkitusti valaistun salin takaosaan aamusäntäilyn tuottama puna poskilla. Samanaikaisesti lyhyen tervetulopuheen saattelemana Taisteelle työskentelevä digiantropologi Anna Haverinen astelee lavalle.
Palvelumuotoilussa ihmislähtöisyys on in!
Haverinen on tutkinut väitöskirjatutkimuksessaan surua ja kuolemaa internetissä, ja toteaa seitsemän vuotta kestäneen tutkimusprosessinsa perusteella etnografisten tiedonhankintamenetelmien olevan palvelusuunnittelussa vertaansa vailla. Väitöskirjaansa varten Haverinen haastatteli lukuisia muistoverkkosivustojen käyttäjiä. Hän ymmärsi ihmisten kaipaavan internetissä tilan ja paikan tuntua, luonnonläheisyyttä sekä yhteisöllisyyden kokemusta. Tämän tiedon valossa hän on konsultoinut muistoverkkosivujen ylläpitäjiä, ja ollut osaltaan rakentamassa käyttäjäystävällisempiä surun ja muistelun paikkoja verkkoympäristöön.
Haverinen toteaa palvelusuunnittelussa olevan muotia pyytää jatkuvasti palautetta käyttäjiltä, osallistaen käyttäjät näin suunnitteluprosessiin:
– Käyttäjälähtöisessä suunnittelussa on tärkeää olla perillä siitä, mitä digitaalisia palveluja käyttävät ihmiset odottavat tai pelkäävät. Palvelujen suunnittelijan tulee tietää, missä vaiheessa ihmiset sulkevat selaimen ja mistä syistä. Ihmisten toimintaa ohjailevien negatiivisten tunteiden havaitseminen ja niiden syiden analysoiminen ohjaavat suunnittelua kaiken aikaa. Ja kun suunnitellaan vaikkapa käyttöliittymiä, on hyvä ymmärtää kuinka eri lähtökohdista ja erilaisiin tarpeisiin ihmiset käyttävät palvelua, Haverinen selostaa.
Tässä kaikessa hän korostaa, kuinka antropologeilla on jo olemassa koulutuksensa kautta ne välineet, joilla toimia osallistavina ja ihmislähtöisinä palveluiden kehittäjinä. Dataa osataan hallinnoida ja tiedonjyvät kyetään erottamaan akanoista tarpeen mukaisella tavalla.
Ihmistietelijöistä yksityisen sektorin messiaiksi?
Jos Haverinen on täpäkällä olemuksellaan herättänyt viimeisetkin torkuttajat, niin seuraavan esiintyjän puheenparresta todella paistaa teologin tausta läpi: sanat keinahtelevat ilmoille matalilla taajuuksilla ja rauhaisalla otteella. Papista strategiakonsultti Mikko Leskelän kuitenkin erottavat veijarimaiset sutkautukset. Sanoma on painava:
-Rahoitustieteitä opiskellessani opin, kuinka tärkeässä osassa liike-elämän toimintaa strateginen osaaminen oli. Nuo strategiset metodit ovat pedagogisesti briljantteja, mutta ne perustuvat käsitykselle liiketoiminnan lineaarisuudesta. Yhteiskunta on kuitenkin käynyt läpi sellaisen murroksen, etteivät liiketoiminnan edustajien metodit enää yksinkertaisesti toimi, toteaa Leskelä.
Hän onkin otsikoinut puheenvuoronsa megalomaanisesti ”Liikkeenjohdon monokulttuurin ongelma — miksi vain ihmistieteet voivat pelastaa Suomen yksityisen sektorin”.
Liikemaailmassa tällä hetkellä vallitseva double diamond- paradigma mallintaa, millaisen prosessin kautta innovaatio syntyy yrityksessä. Prosessin ensimmäisessä vaiheessa lähdetään tutkimaan ja kartuttamaan ymmärrystä edeltä määriteltyyn ongelmaan. Leskelän mukaan antropologit voisivat erityisesti auttaa siinä, mihin ongelmassa liittyviin asioihin kiinnittää huomiota. Jumaloppinut kauppatieteilijä ei kuitenkaan pihistele nuhteessa:
-Ihmistieteilijöitten ominta aluetta on määrittää, missä asioissa ja ilmiöissä on pohjimmiltaan kyse. Laaja ajattelu ja taito kiteyttää eivät kuitenkaan riitä. Yritykset tarvitsevat myös applikaation, jonka avuin idea heille konkreettisesti toimii, tähdentää Leskelä.
Hänen mielestään ihmistieteilijöitten helmasynti on ylimielisyys: ei olla valmiita näkemään vaivaa, jotta liike-elämän toiminnan logiikka todella avautuisi. Ennakkoluulojen voittaminen on Leskelän mukaan avainasemassa, jotta ihmistietelijät voisivat osaltaan vastata yksityisen sektorin kohtaamiin haasteisiin.
Mikko Leskelä. Kuva: M. Heikkinen.
Oodi yhteiskuntatieteilijöiden supervoimille
Tehobreikin jälkeen avataan paneelikeskustelu, jossa problematisoidaan työelämän murroksessa syntynyttä työkulttuuria ja uusia käytänteitä. Helsingin kaupungin palvelupäällikkönä työskentelevä Jaana Vuorela korostaa, kuinka työelämässä tarvitaan yhä enemmän yhteiskuntatieteilijöiden kaltaisia moniosaajia.
-Ei riitä, että on vain paljon erilaisia taitoja, vaan tulee olla myös kykyä saattaa prosessit alusta loppuun, jatkuvasti kokonaisuutta silmällä pitäen, Vuorela sanoo.
Panelistit toistavat toinen toisensa perään, kuinka antropologeilla on kyky nähdä asioita laajassa mittakaavassa, kysyä asioiden todellisten merkitysten perään sekä uskallusta kyseenalaistaa ja kritisoida. Ja pysyä rauhallisena tutkimusprosessin tuoman datavyöryn keskellä.
Sitran asiantuntija Pia Mero komppaa Vuorelaa ja täydentää, miten hänen mielestään työelämän vaatimukset ovat kasvaneet:
-Ensinnäkin, kokeilumieli sekä kyky hankkia ja prosessoida tietoa korostuvat entisestään. Toisekseen, keskeneräisyyttä ja prosessimaista suunnittelukulttuuria tulee sietää. Eikä somen tärkeyttä vaikuttamistyössä ja tehokasta viestintää voi korostaa liikaa! Kohdennettu ja selkeä viestintä vaatii niin kohdeyleisöjen kuin verkkoprosessien tuntemusta, Mero listaa.
Paneelikeskustelu. Kuva: M. Heikkinen.
Tehokas viestintä, kaiken A ja O
Paneeliin osallistuvat viestinnän alan asiantuntijat esittävät huolensa erityisesti tiedeviestinnän vaikuttavuudesta. Vanha virsi kaikui ilmoille: poliittiset toimijat harvemmin nojaavat lopulta tutkimukseen päätöksenteossaan, ja tutkijat saavat noottia kaanaankielisistä selvityksistään. Selkeä ja helposti saatavilla oleva tieto tulee olemaan hamaan tulevaisuuteen asti käypää valuuttaa. Yhteiskunnan eri tahojen sovittelijoiksi tarvitaan välikäsiä, jotka tarjoavat tarpeenmukaista tulkkausapua suuntaan jos toiseen.
Milttonilla työskentelevä viestintäkonsultti Satu Valtere piti ennen paneelia puheenvuoron yritysviestinnästä. Valtere pohti, kuinka korporaatiokielen kansantajuistaminen ja tarinallistaminen ovat edellytyksiä sille, että yritykset voivat olla aktiivisia toimijoita yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisussa. Hän esitteli aristoteelisen työkalupakin, jonka mukaan viestin tulee sekä herättää tunteita, sisältää faktoja että olla arvopohjaltaan johdonmukainen. Jotakuinkin samanlaista, antiikin viisaudesta ammentavaa mallia voisi kaiketi soveltaa tiedeviestinnässäkin?
Aamun ruuhkaisten sessioiden jälkeen päällimmäinen fiilikseni on se, että antropologi yhteiskunta- ja ihmistietelijänä voi hakea töihin käytännössä minne vain: sopeutumiskyky ympäristöön kuin ympäristöön kameleontin lailla antaa etulyöntiaseman.
Omaan erinomaisuuteen ei kuitenkaan tule tuudittautua. Sydämen tulee pysyä nöyränä ja pitää olla valmis kehittämään tietoja ja taitoja jatkuvasti muillakin alueilla. Antropologi on monessa määrin generalisti, mutta hänen tulee myös uskaltaa olla spesialisti.
Hihat heilumaan
Aamupäivän paneeliin osallistunut tutkimus- ja konsultointitoimisto Genbun partneri Jani Jokela kehotti yhteiskuntatieteilijöitä treenaamaan lihaksiaan ideoidensa nopeamman konkretisoinnin suhteen. Neuvosta otetaan vaari ja iltapäivällä kolmen tunnin ajaksi porukka jakautuu noin kymmenen hengen ryhmiin työpajoihin. Työpajoja on tarjolla värikäs kirjo tekoälystä designiin, palvelumuotoilusta hanketyöhön, digitaalisuudesta etnografiseen tutkimustyöhön.
Itse ujuttaudun hankesuunnittelun työpajaan, johon meidät osallistujat perehdyttää Planin maahanmuuttajatyön suunnittelija Lotta Jäättelä. Ytimekkään hankesuunnittelun saloihin valmentamisen jälkeen meidät jaetaan pienryhmiin, joissa tulee suunnitella valmiiksi kehystetty projekti tunnin aikana. Vaativin osio on lopuksi tapahtuva neljän minuutin esittely ja myyntipuhe, jonka perusteella juuri meidät antropologeina tulisi palkata hankkeen toteuttajiksi.
Tuumaan intensiivisen ryhmätyöskentelyn jälkeen, kuinka yliopisto-opiskeluun voisi olla hedelmällistä ujuttaa vastaavanlaisia harjoituksia. Luentojen, tenttien ja esseiden kyllästämässä arjessa tiedon soveltamista, ryhmätyöskentelyä ja puheviestintää voisi olla paikallaan koulia vastaavanlaisin tehoharjoituksin.
Huomaan, etten ole yksin ajatukseni kanssa. Futuricen Design <3 Machine Learning -workshoppiin osallistunut Laura Kippola kertoo, kuinka työpajassa keskiöön nousivat tiimityöskentelytaidot, kuten kyky jakaa ideoita sekä keskustella niistä. Lisäksi Kippola oppi työpajassa, millaisiin ongelmiin tekoälyä ja koneoppimista kannattaa soveltaa ja millaisia suunnittelun sudenkuoppia tulisi välttää. Tässä kertautui aamun puheenvuoroissa useaan otteeseen esiintynyt mantra: asiakaskohderyhmän syvällinen tuntemus on tarpeen palvelumuotoilussa.
Etnografisen tutkimustoimisto Kennon järjestämän pajan osanottaja Bea Bergholm oli saanut ennakkotehtäväksi havainnoida julkisen liikenteen toimivuutta käyttäjien näkökulmasta. Ryhmässä keskusteltiin tehdyistä havainnoista ja kehiteltiin käytännöllisiä toimintaratkaisuja kuvitteelliselle asiakasyritykselle.
-Oli todella mielenkiintoista päästä ryhmässä jakamaan ajatuksia. Huomasi hetkessä, kuinka keskustelu porukalla tuottaa aina huomattavasti monipuolisempia ideoita kuin yksin pohtiessa, toteaa Bergholm.
Futuricen workshop. Kuva: M. Heikkinen.
Ja kaikki päättyy Sköneen?
Tiiviin päivän jälkeen ihmiset lipuvat Katajanokan merenläheiseen punatiiliunelmaan Kanavarantaan. Skönessä kaikuu tasainen puheensorina, jonka toisinaan rikkoo naurunrämäkkä. Tunnelma on käsinkosketeltavan duurivoittoinen. On jotenkin hellyyttävän nostattavaa olla todistamassa tuo energinen vire, joka päivän jälkeen leijuu tämän lauman yllä.
Vetäisen hihasta muutamaa tapahtuman järjestäjää kysyäkseni fiiliksistä.
-Halusimme tällä tapahtumalla olla osaltamme luomassa positiivista mielikuvaa antropologiasta ja yhteiskuntatieteistä. Päivä on osoittanut alastamme olevan moneen. Työpajoissa leikattiin hyvin eri aloja, ja hyvää palautetta on tullut. Erityisesti opiskelijat olivat innoissaan saadessaan käytännön näkemystä siitä, mitä antropologin työ voisi olla ja miten voisi työllistyä, kertoo Veera Pétas.
Tämän päivän jälkeen Soveltavan antropologian verkosto pyrkii pysymään aktiivisena. Kuukausittain tullaan järjestämään tapaamisia ja työpajoja, kontakteja halutaan luoda valtakunnallisesti ja Explorationista halutaan tehdä vuosittainen rekrymessu.
-Mehän nimettiin tämä tapahtuma todella suureellisesti nimellä Exploration ’17, koska seuraavana vuonna on Exploration ’18. Ensi vuonna kaikki tehdään entistä isommin ja paremmin, visioi yksi verkoston perustajista, Tiina-Maaria Laihi.
Tänä syksynä Why the World Needs Anthropologists järjestetään Durhamissa Englannissa ilmastoteemalla. Voitaisiinko symposium järjestää Suomessa ennen vuotta 2020?
Kun katselen ympärilläni olevia, tieteenalaansa vankasti luottavia ihmisiä sekä sitä käden työn määrää, mitä ollaan valmiita tekemään antropologian eteen, arvaukseni on vahva kyllä.
Videotallenne tapahtumasta on katsottavissa Helsingin yliopiston Unitubessa!
Toimitus
- Podcast-lukija: Bruno Gronow
- Verkkotaitto: Saara Toukolehto
