Itse tehty fandom

Voiko lap­suu­des­sa nähty Disneyn ani­maa­tio­elo­ku­va vaikuttaa aikuisen iden­ti­teet­tiin? Entä voiko eläin­pu­kuun pukeu­tu­mi­nen olla merkki kult­tuu­ri­tuo­tan­non muu­tok­ses­ta?

Turrifandom (engl. furry fandom) on kan­sain­vä­li­nen fani­kult­tuu­ri ja ‑yhteisö, jonka jäseniä yhdistää kiin­nos­tus ant­ro­po­mor­fi­siin eli ihmis­mäi­siin eläin­hah­moi­hin. Turrien fani­tuk­sen kohteena ovat tällaisia eläin­hah­mo­ja sisäl­tä­vät sar­ja­ku­vat, pelit, ani­maa­tio­elo­ku­vat ja ‑tele­vi­sio­sar­jat. Suomalaisten turrien ker­to­muk­sis­sa tulevat tois­tu­vas­ti esiin mer­kit­tä­vä­nä lapsuuden koke­muk­si­na ani­maa­tio­elo­ku­vat tai ‑sarjat kuten Disney-elokuva Robin Hood (1973) tai japa­ni­lai­nen ani­maa­tio­sar­ja Hopeanuoli (1983 – 1987). Suomessa tur­ri­fan­dom onkin 1980-luvulla ja sen jälkeen syn­ty­nei­den kult­tuu­ria. Fanitapahtumien ja eri­lais­ten verk­ko­yh­tei­sö­jen perus­teel­la suo­ma­lais­ten turrien määrän voi arvioida olevan muu­ta­mis­sa sadoissa, mutta kan­sain­vä­li­siin tapah­tu­miin osal­lis­tuu tuhansia turreja.

Fandomilla tar­koi­te­taan yleensä popu­laa­ri­kult­tuu­rin ilmiön, kuten tuotteen, tekijän tai koko­nai­sen genren faniyh­tei­söä ja heidän luomaansa kult­tuu­ria. Luovat käy­tän­teet, kuten faniuden kohteena olevaan tari­na­maa­il­maan perus­tu­van taiteen tekeminen tai fani­fik­tion eli tari­noi­den kir­joit­ta­mi­nen ovat yleisiä fani­kult­tuu­reis­sa.

Tällainen luova fani­tuo­tan­to ei ole uusi ilmiö, vaan esi­mer­kik­si science fiction ‑fanien tiedetään kir­joit­ta­neen ja jul­kai­seen fani­tai­det­ta ja fani­fik­tio­ta oma­kus­tan­ne­leh­dis­sään jo ainakin 1930-luvulta lähtien. Myös tur­ri­fan­do­mis­sa luova tuotanto on tärkeää, mutta sen erottaa toisista fan­do­meis­ta sen yleisin aihe: turrien omat hahmot. Fursoona, turria itseään ilmentävä eläin­hah­mo, on fandomin ja fani­ko­ke­muk­sen ytimessä.

Oma eläinhahmo identiteetin esittämisenä

Siinä missä urhei­lu­jouk­ku­een kan­nat­ta­ja pukee katsomoon men­nes­sään oman jouk­ku­een­sa huivin tai paidan, turri kuvastaa ryhmään kuu­lu­mis­ta eläin­hah­mon­sa tun­nus­mer­keil­lä. Oma hahmo näkyy lähes kaikessa, mitä turri tekee fan­do­mis­sa. Avatar-kuva verk­ko­yh­tei­sö­pal­ve­lus­sa tai avatar-hahmo vir­tu­aa­li­maa­il­mas­sa esittävät turrin omaa fursoonaa. Yhteisön tapah­tu­mis­sa turri ripustaa kaulaansa nimi­kyl­tin, jossa on oman hahmon kuva, saattaa suosia teemaan sopivia vaatteita tai asusteita tai jopa pukeutua tur­ria­suun, fur­sui­tiin.

Tyypilinen turriasu voi koostua päästä, käpälistä ja hännästä tai olla koko­nai­nen pörröinen puku. Eläinasut ovatkin eräs turrien näky­vim­piä tun­nus­merk­ke­jä fandomin ulko­puo­li­sil­le. Turriksi ei kui­ten­kaan tulla puku­vuo­kraa­mos­sa, sillä jokainen fursoona ja siten myös jokainen asu on uniikki. Pukuun kuuluu myös oman hahmon oikean­lai­nen esit­tä­mi­nen: lii­oi­tel­lut eleet, hahmoon sopiva liik­ku­mi­sen tapa ja vies­tin­nän rajoit­ta­mi­nen ele­kie­leen. Tavoitteena on ‘söpö’ tai ‘cool’ olemus, jossa vaikkapa ihmisääni ei pilaa illuusio­ta.

4828381199_7ce68771ab_b

Turriasu eli fursuit.
Kuva: Nathan Rupert/​Flickr (CC BY-NC-ND 2.0)

Turrit itse koros­ta­vat, että läheskään kaikilla yhteisön jäsenillä asuja ei ole. Asun val­mis­ta­mi­nen edel­lyt­tää taitoja, jotka useim­mi­ten kehit­ty­vät vain koke­muk­sen kautta. Siksi asun tekeminen on työlästä ja teet­tä­mi­nen kallista. Omaa hahmoa esittävä taide onkin fursoonan yleisin visu­aa­li­nen ilme­ne­mis­muo­to.

Hahmon visu­aa­li­nen esit­tä­mi­nen kertoo ryh­mäi­den­ti­tee­tis­tä ja kuu­lu­mi­ses­ta tur­ri­fan­do­miin, mutta hahmo ilmentää myös turrin omaa yksi­löl­lis­tä iden­ti­teet­tiä. Turrit perus­te­le­vat eläin­la­jin valintaa usein omi­nai­suuk­sil­la, joita eläimeen tyy­pil­li­ses­ti liitetään. Näitä samoja piirteitä turri kertoo usein tun­nis­ta­van­sa itsessään, ja siksi eläinlaji tuntuu itselle oikealta. Joillekin turreille oma hahmo onkin enemmän kuin arkiminä: kenties hauskempi tai itse­var­mem­pi.

Suomalaisten fanien kes­kuu­des­sa suo­sit­tu­ja laji­va­lin­to­ja ovat sudet, ketut ja koirat, mutta lajien kirjo ulottuu myös muihin nisäk­käi­siin ja fan­ta­siae­läin­la­jei­hin, kuten lohi­käär­mei­siin. Hybridilajitkaan eivät ole har­vi­nai­sia – niiden avulla voi yhdistää eri eläin­la­jien omi­nai­suuk­sia samaan hahmoon. Fandom ja oma hahmo tarjoavat turreille mah­dol­li­suu­den ilmentää sellaisia puolia omasta per­soo­nas­ta, joita he eivät koe mah­dol­li­sek­si esittää arkiym­pä­ris­tös­sään.

”Jotain enemmän” kuvaa laji­va­lin­nan lisäksi myös fursoonan ulkoasua. Eläinlaji toimii hahmon pohjana, mutta yksi­tyis­koh­dat kuten silmät, korvat, mit­ta­suh­teet ja väri­tyk­sen fandomiin tuleva uusi turri suun­nit­te­lee itse, kenties koke­neem­man turrin tai paljon taidetta tekevän yhteisön jäsenen, tur­ri­tai­tei­li­jan, avus­tuk­sel­la. Nämä yksi­tyis­koh­dat liittyvät haluun erottua myös fandomin sisällä. Hiustyyli, lävis­tyk­set tai asusteet voivat olla kiinteä osa iden­ti­tee­tin ilmaisua ja siksi osa turrin ulkoasua niin fan­do­mis­sa kuin sen ulko­puo­lel­la. Oman hius­tyy­lin tai pukeu­tu­mis­tyy­lin vaih­tu­mi­nen arjessa voi näkyä myös hahmossa. Fursoona ei jähmety aikaan, vaan muuttuu ja kehittyy turrin mukana – tai vain lei­kil­lis­ten kokei­lu­jen myötä.

Omavarainen fandom

Turrifandomin kes­kit­ty­mi­nen omiin hahmoihin tekee siitä kiin­nos­ta­val­la tavalla lähes riip­pu­mat­to­man kau­pal­li­sis­ta popu­laa­ri­kult­tuu­rin tuot­teis­ta. Turrit eivät ainoas­taan astu faniu­ten­sa kohteena olevaan fik­tii­vi­seen maailmaan ja venytä sen rajoja, vaan myös luovat kokonaan oman maa­il­man­sa, joka ei ole kes­kit­ty­nyt tari­noi­hin vaan hahmoihin.

Omista hahmoista tuotetaan aina uusia esityksiä faniyh­tei­sön verk­ko­ym­pä­ris­töis­sä ja tapah­tu­mis­sa, ja siitä tehdään taidetta sekä itse että tilaten teoksia tur­ri­tai­tei­li­joil­ta itselle ja lahjaksi. Tämä kaikki tuottaa valtavan määrän visu­aa­lis­ta mate­ri­aa­lia, jonka teke­mi­seen, jul­kai­se­mi­seen, jaka­mi­seen, kom­men­toin­tiin ja tal­len­ta­mi­seen kie­tou­tu­vat myös fanien iden­ti­tee­tit.

Turrifandomin käy­tän­teis­sä on paljon yhteistä monien muiden fani­kult­tuu­rien kanssa. Fanitaidetta löytyy lähes mistä tahansa popu­laa­ri­kult­tuu­rin tuot­tees­ta ja hahmoiksi pukeu­tu­mi­nen on osa esi­mer­kik­si science fiction ‑fanien tai japa­ni­lai­sen sar­ja­ku­van ja ani­maa­tion eli mangan ja animen fani­käy­tän­tei­tä.

Näiden fani­kult­tuu­rien keskiössä on kuitenkin kau­pal­li­nen popu­laa­ri­kult­tuu­ri. Disney ja muut kau­pal­li­set toimijat tuottavat jat­ku­vas­ti uusia eläin­hah­mo­ja, tuoden myös tur­ri­fan­do­miin aina uusia jäseniä. Fandomissa puhu­taan­kin Zootropolis-elokuvan (2016) tuomasta uudesta fani­aal­los­ta. Turrifandomia voi kuitenkin omiin hahmoihin kes­kit­ty­mi­ses­sään kuvailla kau­pal­li­ses­ta popu­laa­ri­kult­tuu­rin tuo­tan­nos­ta jossain määrin etään­ty­neek­si.

Leikilliset identiteetit

Mediatutkija Joost Raessens on kuvannut aikaamme kult­tuu­rin lei­kil­lis­ty­mi­sen ajaksi, jonka myötä leikistä ja pelaa­mi­ses­ta on tullut sal­li­tum­paa ja jopa sosi­aa­li­ses­ti hyväk­syt­tyä myös aikui­sil­le.

Turrifandomissa voi nähdä ele­ment­te­jä eri­lai­sis­ta lei­kil­li­sis­tä käy­tän­teis­tä, esi­mer­kik­si vir­tu­aa­lis­ten avatarien käytöstä tai iden­ti­teet­ti­lei­kis­tä. Yhteisenä perustana toimii kuitenkin lei­kil­li­nen asenne, valmius ja halu astua fandomin maailmaan, kokeilla ja kokea.

Osan tätä kult­tuu­ris­ta muutosta tekee turrien suhteen heidän fandomiin panos­ta­man­sa aika ja vaiva. Turrifandomin voikin nähdä joko omana jän­nit­tä­vä­nä fani­kult­tuu­ri­naan tai osana suurempaa muutosta kohti lei­kil­li­siä kult­tuu­ri­sia käy­tän­tei­tä.

32522597165_db4db09553_k

Kirjoittaja

Tanja Välisalo on median vastaanottoon erikoistunut tutkija Jyväskylän yliopistosta, joka tekee nykykulttuurin alan väitöskirjatutkimusta omien hahmojen luomisesta mediafandomeissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Lehto 21.11.2017 klo 11:24

    Hieno ja asial­li­nen artikkeli! Pienenä sivu­huo­mio­na mai­nit­si­sin että suuri osa turreista ei hanki fursuitia koskaan, vaan he har­ras­ta­vat ilman, koska eivät omista syistään ja kiin­nos­tuk­sen­koh­teis­taan johtuen tunne tarvetta suitata. Fursuittaus on vain yksi alajaosto tur­riu­des­sa. Suittien suosio on kehit­ty­nyt val­ta­vas­ti ihan muutamina vii­me­vuo­si­na, mikä on toki hauskaa, mutta tulee muistaa ettei suitti ole edellytys. Harrastus on ollut olemassa pitkään ennen suit­te­ja­kin. Artikkelissa sui­tit­to­muus mainitaan vain ohimennen “Turrit itse koros­ta­vat, että läheskään kaikilla yhteisön jäsenillä asuja ei ole. Asun val­mis­ta­mi­nen edel­lyt­tää taitoja, jotka useim­mi­ten kehit­ty­vät vain koke­muk­sen kautta… ” ja saattaa jäädä kuva että asut­to­muus johtuu vain taitojen puut­tees­ta. Pieni asia mutta ajattelin mainita.
    Kiitos kivasta ja laajasta artik­ke­lis­ta!

    Vastaa
    • AntroBlogi 21.11.2017 klo 11:31

      Kiitos kom­men­tis­ta ja tar­ken­nuk­ses­ta — oikein kiva kuulla enemmän tästä aiheesta!

      Vastaa

Lue myös nämä:

Trauma on psykiatrinen diagnoosi ja mielen häiriötila, joka on tullut laajalle yleisölle tutuksi suuronnettomuuksien ja terrori-iskujen jälkihoidon seurauksena. Ajan saatossa trauma terminä on laajentunut puhekieleen, jossa se on saanut uusia merkityksiä. Samalla käsitteen merkitys on hämärtynyt tavalla, joka kääntyy toisinaan itseään vastaan.

Haukkametsästys symboloi Lähi-idässä yleviä arvoja: vapautta, rohkeutta ja päättäväisyyttä. Lajia on viime vuosikymmeninä nostettu alueen “perinteisen” kulttuurin ja historian näkyväksi keulakuvaksi, ja saatu se mukaan jopa UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

Harva lähiö on maineensa vanki itä-Helsingin Kontulan lailla. Lähiöstigma heijastuu median tuottamien merkitysten lisäksi asukkaiden tavassa puhua itsestään ja elämänpiiristään. Ulkopuolelta tuotettu, arjessa sisäistetty näkemys ongelmien riivaamasta ja syrjäisestä lähiöstä yhdistyy usein voimakkaaseen paikallisylpeyteen ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Kuinka molemmat näkemykset voidaan kokea totena, ja kuinka niiden väliset ristiriidat hahmottuvat kaupunkitilassa?