Ufot — kahjojen vouhotusta!

Onko näin? Kyllä, ja kerta toisensa jälkeen. Ufo voidaan mää­ri­tel­lä para­nor­maa­lik­si len­to­lait­teek­si, joka esiintyy havain­to­ko­ke­muk­sis­sa ja niiden tul­kin­nois­sa. Laitteen toi­min­ta­ky­ky on arki­jär­jen vastainen ja se ylittää kumouk­sel­li­ses­ti nyky­fy­sii­kan tiedot. Ufot kuuluvat yli­luon­nol­li­sek­si, selit­tä­mät­tö­mäk­si tai ihmeel­li­sek­si koetun piiriin.

Kaikilla käsit­teil­lä tai miel­teil­lä on mer­ki­tys­si­säl­tö. Kun joku mieltää ufot jän­nit­tä­väk­si ilmiöksi, ufoilla on hänelle jän­nit­tä­vyy­den merkitys. Kun toinen ajattelee ufoja vou­ho­tuk­se­na — tur­han­ai­kai­se­na intoiluna, vit­si­nä­kin — ufot mer­kit­se­vät hänelle vou­ho­tus­ta. Käsitteet sijait­se­vat todel­li­suu­des­sa, kuten kemial­li­set tapah­tu­mat. Hiukkasten, kemian ja biologian kautta on ole­vais­tu­nut mielen ja ajatusten taso. Ufot ideoina ovat siis paitsi sub­jek­tii­vi­si­na myös ulkoisina, objek­tii­vi­si­na kohteina tosia, olipa mielestä riip­pu­mat­to­mia fysi­kaa­li­sia ufoja sitten tai ei. Ufot todella ovat tois­tu­vas­ti vou­ho­tus­ta — niitä sel­lai­si­na pitävien hen­ki­löi­den mielen tuotteina ja kokemina.

Tämä teksti on aate­kriit­ti­nen, eman­si­pa­to­ri­nen kan­nan­ot­to ufo- ja laajemmin yli­luon­nol­lis­ten usko­mus­ten, kunkin per­soo­nal­li­sen elon tien, puolesta. Kuvaan yli­luon­nol­lis­ten usko­mus­ten ymmär­tä­mät­tö­myyt­tä kult­tuu­ris­sam­me. Valaisen ufous­ko­muk­sia uskon­to­his­to­rial­li­ses­ti ja yhteis­kun­nal­li­se­na ilmiönä. Koetan sanal­lis­taa ufoe­lä­mys­ten syvää, sanatonta mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä. Havainnollistan ja perus­te­len ufous­ko­muk­sis­sa esiin­ty­vän sisäisen vapauden psyyk­kis­tä luonnetta ja tärkeyttä.

Loppupuolella kol­kut­te­len myös kysymystä tosi­asioi­den ja mie­li­pi­tei­den rajan­ve­dos­ta, liittyen ufous­ko­muk­sia koskevaan arvo­kes­kus­te­luun. Vastaavasti kuin osana tie­teel­li­sen maa­il­man­ku­van puo­lus­ta­mis­ta saatetaan punnita kil­pai­le­vien, yli­luon­nol­lis­ten väit­tei­den totuutta.

milky-way-2341762_1920

Järjen järjetön ääni

Monet kokevat, että luon­non­tie­teel­li­set ja psy­ko­lo­gi­set seli­tyk­set etään­nyt­tä­vät ja kaven­ta­vat mit­taa­ma­ton­ta heissä, ja sen ilmaisua. Länsimaisessa kult­tuu­ris­sa periytyy kopea ja pelo­kas­kin tapa arvos­tel­la yli­luon­nol­li­sia usko­muk­sia ja vartioida tie­teel­lis­tä maa­il­man­ku­vaa — millainen sen sitten tarkemmin tuli­si­kaan olla.

Uskomusten varoi­tel­laan olevan epä­to­tuu­des­saan hyö­dyt­tö­miä ja hai­tal­li­sia. Myötäillään ja tulkitaan nimek­käi­tä uskon­to­krii­ti­koi­ta, kuten evo­luu­tio­bio­lo­gi Richard Dawkinsia ja filosofi-neu­ro­tie­tei­li­jä Sam Harrisia. Ufojakin aja­tel­laan usein vou­ho­tuk­se­na jo pel­käs­tään siksi, että oletetaan, ettei niitä ole olemassa mielestä riip­pu­mat­to­mi­na kohteina. Ufot katsotaan siis ˮvainˮ mie­li­ku­vi­tuk­sen tuot­teik­si, päin­vas­toin kuin vaikkapa Kuu. Se veisaa ava­ruu­des­sa, vaikka koko ihmis­kun­ta katoaisi sitä mietiskelemästä.

Karkea esimerkki nurjan epä­kyp­säs­tä asen­tees­ta yli­luon­nol­li­seen oli taan­noi­sen (3.3.2017) Perjantai-ohjelman jakso Yliluonnollinen. Lähetyksestä muotoutui sek­sis­ti­nen vaih­toeh­toi­sia vakau­muk­sia ja toi­meen­tu­lo­ja hal­ven­ta­va melskaus. ˮJärkevätˮ mies­toi­mit­ta­jat vähät­te­li­vät ala­tyy­li­ses­ti ˮnaivienˮ nais­puo­lis­ten vieraiden arvoja ja amman­tin­har­joit­ta­mis­ta. Toimittajat muun muassa nal­jai­li­vat haas­ta­tel­ta­van yri­tys­toi­min­nas­ta hänen Playboy-men­nei­syy­ten­sä vuoksi.

Perustelluilla tosi­asioil­la ja mie­li­pi­teil­lä, kuten arvoja ilmai­se­vil­la usko­muk­sil­la, on toki eroa. On myös voitava avoimen kriit­ti­ses­ti pohtia, millaiset yli­luon­nol­li­set usko­muk­set ovat hai­tal­li­sia. Toisten inhi­mil­lis­ten arvojen ja koke­mus­ten pol­ke­mi­nen ei kui­ten­kaan ole sallittua. Ufot ovat kuvi­tel­mi­na­kin hyvin täh­del­li­nen ilmiö.

pexels-photo-206064

Ufouskomukset ihmisen ja yhteiskunnan kuvajaisena

Ufouskomukset voidaan nähdä uutena uskon­nol­li­suu­te­na. Ne eivät ole esi­mer­kik­si psy­kiat­ri­sia ilmiöitä tai ˮepä­jär­ke­vyyt­täˮ. Perinne on yhteis­kun­nal­li­se­na alueena laaja ja mer­kit­tä­vä. Sillä on omat kau­pal­li­set ja viih­teel­li­set sovel­luk­sen­sa, kuten Salaiset kansiot ‑sarja. Ufouskon huo­mat­ta­vim­piin osa-alueisiin kuuluvat löyhästi orga­ni­soi­tu­nut, taus­tal­taan länsimais-eso­tee­ri­nen ufo­kon­tak­ti­lii­ke, kan­san­omai­nen ufo­pe­rin­ne, kris­til­li­set ufo­nä­ke­myk­set sekä ufokultit ja ‑lahkot.

Ufokontaktiliikkeessä puhutaan esi­mer­kik­si pan­teis­ti­ses­ta juma­luu­des­ta, kaik­keu­den ener­gia­vä­räh­te­ly­ta­sois­ta, jäl­leen­syn­ty­mäs­tä ja hen­ki­ses­tä kehi­tyk­ses­tä. Esoteerisen sisällön ohella liikkeen ydin­tee­mois­sa näkyy kris­ti­no­pin aines ja tulkinta. Uskotaan ava­ruuso­len­to­jen luomaan, suo­je­le­maan ja pelas­ta­maan ihmiseen. Pelätään tuhoisia voimia ja apo­ka­lyp­ti­sia kata­stro­fe­ja. Kontaktiliikkeen edustajat tähyävät uuden para­tii­si­mai­sen ajan koittoa. Ihmisen näköiset ava­ruusys­tä­vät, valo-olennot ja harmaat mus­ta­sil­mät tuovat rakkauden sanomaa ja opettavat vii­sauk­sia. Kristillisissä ufous­ko­muk­sis­sa ufoil­miöi­tä taas pidetään paho­lai­sen käs­ky­läi­si­nä ja/​tai Jumalan ilmoi­tuk­sen palvelijoina.

galaxy-839671_1920

Kansanomainen perinne kattaa popu­laa­rin ufo­kiin­nos­tuk­sen ja yleisesti esiin­ty­vät ufo­ko­ke­muk­set, jotka ovat pääosin ufo­ha­vain­to­ja. Yhtäkkiset ufo­ko­ke­muk­set maastossa eivät juuri poikkea esi­mer­kik­si keijujen kan­sa­nus­kon­nol­li­sis­ta koh­taa­mi­sis­ta, paitsi tek­no­lo­gi­sel­ta asultaan. Molempien piir­tei­siin kuuluvat yllä­tyk­sel­li­syys, jonkin oudon ja elä­myk­seen virit­tä­vän äänen kuu­le­mi­nen, pelko tai lumous ja pienehkön ihmis­mäi­sen olennon näkeminen. Kokija voi hal­vaan­tua havainnon ajaksi. Elämystä seuraavat usein jäl­kioi­reet, kuten hämmennys ja huonovointisuus.

Kohtaamisten yhtey­des­sä keijut, monien usko­muso­len­to­jen tavoin, ovat sie­pan­neet ihmisiä maa­il­moi­hin­sa. Ufosieppaukset rin­nas­tu­vat näyt­tä­väs­ti myös eks­taat­ti­seen uskon­nol­li­suu­teen ja ini­ti­aa­tioi­hin. Kuvataan vas­ten­tah­toi­suut­ta, kauhua, tus­kal­li­sia toi­men­pi­tei­tä, kehon hajot­ta­mis­ta ja uudis­ta­mis­ta sekä maagisten kykyjen ja hen­gel­li­sen joh­ta­juu­den saavuttamista.

Sosiologisesti arvioiden ufous­ko­muk­set käsit­te­le­vät ja hei­jas­ta­vat aikaamme ja yhteis­kun­taam­me: Tuntemattoman avaruuden mysteeriä, tieteen ja tek­no­lo­gian kysy­myk­siä sekä moniar­voi­suut­ta. Ne ovat yli­luon­nol­li­sen, ja sen paikan tulkintaa nykymaailmassa.

Avaruuden käsite on kaik­kial­la. Se ympäröi meidät ava­ruus­tek­no­lo­gioil­la, doku­men­teil­la, elo­ku­vil­la, leluilla ja mai­nok­sil­la. Taivaan paik­kaa­kin se on ottanut uskon­nol­lis­ten toiveiden tyys­si­ja­na. Toisaalta tek­no­lo­gia, melkeinpä kuin itse­näi­sek­si enti­tee­tik­si paisunut olento, koetaan osin arve­lut­ta­vak­si. Tutkijat ovat jopa tul­kin­neet väki­val­tais­ten siep­paus­ten, harmaan ava­ruus­muu­ka­lai­sen, ja sen tun­teet­to­mien kasvojen, sym­bo­loi­van hal­lit­se­mat­to­muu­den, epä­to­del­li­suu­den ja vierauden kokemusta.

Modernin elä­män­kat­so­muk­sen proble­ma­tiik­ka näkyy ufous­ko­muk­sis­sa moni­nai­ses­ti. Rationaalisuutta pai­not­ta­vas­sa kult­tuu­ris­sam­me ne muo­dos­tu­vat jär­ke­vyyt­tä tavoit­te­le­vik­si ollakseen uskot­ta­via. Tämä rakentuu sujuvasti tut­ki­muk­sel­lis­ten käsit­tei­den ja tie­de­pu­heen avulla.

Ufot ja merkitys

Ufouskomusten tärkeys havain­nol­lis­tuu toi­voak­se­ni seu­raa­vas­ta ufo­har­ras­ta­jan sie­lun­mai­se­man, ja sen ilmen­tä­män henkisen vapauden tul­kin­nas­ta. Näkemys perustuu ufo­ko­ki­joi­den ja ufologien kanssa käymiini kes­kus­te­lui­hin, heidän teks­tei­hin­sä ja tut­ki­joi­den esi­tyk­siin ufouskon mer­ki­tys­si­säl­löis­tä. Tulkinta näyttää yhden­lai­sen ikkunan, ei pyri tar­kas­te­le­maan ufous­ko­mus­ten kaikkia merkityksiä.

Ufoilijan psyykessä ufoissa on usein voi­mak­kaas­ti kyse tar­koi­tuk­sen ulot­tu­vuu­des­ta, eksis­ten­ti­aa­lis­ten vas­taus­ten poluista ole­mas­sao­lom­me ongel­mal­li­suu­teen. Polku, elä­män­tie­to, avautuu antau­tu­mal­la radi­kaa­lis­ti sisäisen uni­ver­su­min seik­kai­luil­le: Uskaltamalla elää totena sen, mitä ei voi hakea ulkoi­ses­ta todel­li­suu­des­ta, ja löy­tä­mäl­lä sen abso­luut­ti­ses­ti. Rinnastaen: musiikkia ei voi todella käsittää ana­ly­soi­mal­la nuotteja ja lukemalla sanal­li­sia kuvauksia. Vasta musiikin sub­jek­tii­vi­nen kokeminen, kuu­le­mi­nen, tuottaa ahaa-elämyksen. Elämän salaisuus piilee sen ˮkuun­te­le­mi­ses­saˮ, ei ulkoi­ses­sa tark­kai­lus­sa. Elonkulta syntyy tunnon hehkussa.

pexels-photo-590081

Ufoista löytyy monille rakkauden johdatus, voima ja sanoma. Ufokokemuksissa ufot ja huma­noi­dit kietovat usein ihmeel­li­seen var­je­luk­seen, hädässä tai yksi­näi­sil­lä tai­pa­leil­la. Ne havah­dut­ta­vat elämän mer­ki­tyk­sel­li­syy­den kos­ke­tuk­seen, täyttävät pyhyyden elä­myk­sel­lä. Avaruustoverit vievät sie­lun­mat­koil­le, kosmoksen korkeille kal­lioil­le, uusiin maa­il­moi­hin. Tarkoituksesta ja rak­kau­des­ta täysi unen­omai­suus ottaa todem­paa­kin todemman hahmon. Ilmiöön koetaan kät­key­ty­vän hiljaista, näky­mä­tön­tä tietoa, jär­jel­li­ses­ti käsit­tä­mä­tön­tä, mutta varmaa ja vas­taan­sa­no­ma­ton­ta. Kuin aavis­tus­ta vii­sau­des­ta, joka vaivihkaa joh­dat­te­lee odot­ta­mat­to­maan, vavah­dut­ta­vaan ja todel­li­seen. Ufotodellisuus juttelee intui­tii­vi­ses­ti kaik­kial­la: täh­ti­tai­vaan lumossa, kor­pi­met­sän rau­hal­li­ses­ti val­lit­se­vas­sa voimassa ja lumi­han­gen kimaltelussa.

Tällainen eksis­ten­ti­aa­li­nen näkökulma antaa mie­lek­kyyt­tä tuovalle per­soo­nal­li­sel­le koke­muk­sel­le arvon. Ihmiselämä on mer­ki­tyk­sel­li­nen ja tosi. Ufouskojan mie­len­mai­se­mien syvä­mer­ki­ty­su­fo­jen tunne-energia on väkevä, eksis­ten­ti­aa­li­nen voima huo­mat­ta­va. Ne kehys­tä­vät kokijansa elämän tar­koi­tuk­sel­la ja sala­pe­räi­sel­lä joh­da­tuk­sel­la. Ei ole väliä, vas­taa­vat­ko mystiset ufo-ideat mielen ulkoista todel­li­suut­ta. Elämäntieto väistelee, jos se joutuu syy­nää­mi­sen kohteeksi. Tai se vain antaa analyysin tulla ja mennä; ulkoinen päätelmä siitä on mahdoton.

Mielikuvitus ja eläy­ty­mi­nen eivät kumoa todel­li­suu­den ja sen vivah­tei­den tajua. Ne eivät kumoa älyk­kyyt­tä, järkevää tilan­ne­koh­tai­suut­ta, yhtei­söl­li­syyt­tä tai hyvin­voin­tia. Ihminen ei menetä järkeään luovuuden, ins­pi­raa­tion ja lujan tar­koi­tuk­sen vuoksi. Sisäisen vapauden kokemusta ei tule sekoittaa vää­rän­lai­seen indi­vi­dua­lis­miin — egon pul­lis­tu­mi­seen ja yksi­näi­syy­teen. Enemmänkin taitaa olla niin, että ihmis­miel­tä muser­ta­vat teen­näi­set, kelmeät, kei­no­te­koi­set puitteet ja ˮjär­ke­vätˮ ulko­puo­li­set vaa­ti­muk­set. Ihminen kadottaa eheytensä, jos hänet isketään val­mii­seen muottiin siten, että hän alkaa mieltää itsensä ulkoi­ses­ti typis­te­tyk­si ja merkityksettömäksi.

pexels-photo-211816

On erin­omais­ta ja ter­veel­lis­tä, jos koet tar­koi­tus­ta ja intoa, mistä koetkaan. Jos et tunne usko­muk­sis­ta­si olevan sinulle haittaa ja huomioit myös muut, jatka ihmeessä. Jos ne eivät ota enemmän kuin antavat. Pinnalla ja valossa hengität voimaa, vapau­tus­ta ja todel­lis­ta elämää. Mutta älä hyper­ven­ti­loi, ota itseäsi liian vakavasti. Elämä kyllä opettaa han­ka­lin­kin paikoin, suon­sil­mäk­kee­seen ei tarvitse ehdoin tahdoin astella.

Kaikki on mie­li­ku­vi­tus­ta, vaikka ulko­maa­il­ma värittää ja kon­kreet­ti­sel­la pai­noar­vol­laan ohjaa tul­kin­tam­me suuntia. Ulkoiset ilmiöt ovat hiljaa. Reaktioitamme ei ole niihin sisään­ra­ken­net­tu, mää­ri­täm­me itse tapah­tu­mien mer­ki­tyk­sen. Supervoimat tar­koi­tuk­sen havait­se­mi­seen piilevät sisäl­läm­me, vaikkakin voi­mau­tus­ta tarvitsee välillä jokainen. Kun fysi­kaa­li­ses­ti tosi humanoidi saapuu ovelle, jäyhä isäntä hätistää sen har­mis­tu­nee­na mat­koi­hin­sa. Ei kesken Emmerdalen. Mielen ulkoinen humanoidi ei voi kaik­keu­den ihmeen elämystä antaa, jos et sitä mie­lel­lä­si ota. Toinen kokee maa­il­man­kaik­keu­den taikojen avautuvan veran­tan­sa ulko-ovelta, vaikka vain luulee ufon vilah­ta­neen lentoon sau­na­ra­ken­nuk­sen nurkalta.

Jokainen on vapaa ajat­te­le­maan ufoja myös vou­ho­tuk­se­na. Tällaiset ufo­kä­si­tyk­set ovat kuitenkin eri asia kuin ufous­ko­jien sie­lun­nä­ky­mien syvä­mer­ki­ty­su­fot. Kokijan näkökulma sivuu­te­taan. Oman tympeän ufo-ideansa yleis­tä­mi­nen oikeaksi totuu­dek­si on epä­loo­gis­ta ja epäeet­tis­tä. He, jotka käsit­tä­vät ufot vou­ho­tuk­sek­si, ovat itse siepatut vouhote-ufoon. Ufoilijat istuvat hal­tioi­tu­nei­na mie­liu­fo­jen­sa vauh­dik­kaas­sa kyydissä.

Totuus tieteestä ja ufoista

Faktan ja symbolin jako­lin­jaa tulisi tark­kail­la tie­teel­li­sen nöyryyden peri­aat­teen mukaan hie­no­va­rai­ses­ti. Merkittävimmät viral­li­set ufo­tar­kas­te­lut ovat osin avoimissa pää­tel­mis­sään jättäneet virikkeen jat­ko­tut­ki­muk­sil­le: fysi­kaa­li­sia ufoja saattaa sittenkin olla olemassa. 

Oletus on mul­lis­ta­va, etukäteen epä­us­kot­ta­va. Kuitenkin ufot näyttävät tasa­pai­noi­le­van mielen ja sen ulkoisen rajalla. Paranormaaleiden ilmiöiden, kuten psy­ko­ki­ne­sian tilanne on näh­däk­se­ni saman tyyppinen. Tuloksista, koe­jär­jes­te­lyis­tä, tilas­tol­li­sis­ta pää­tel­mis­tä, kvant­ti­me­ka­nii­kan tul­kin­nois­ta ja todel­li­suu­den perus­luon­tees­ta painitaan. Kuka määrittää, ettei ufo- ja para­tut­ki­muk­sis­sa ole luon­non­tie­teel­lis-tek­ni­ses­ti mitään kiin­nos­ta­vaa? En uskal­tai­si lyödä vetoa hyvin tärkeästä asiasta, sulkea täysin pois. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Palaan Kuuhun. Albert Einstein totesi, ettei Kuu lakkaa olemasta, vaikkemme siihen kat­soi­si­kaan. Ja ettei Jumala heitä noppaa. Hän viittasi siihen, että todel­li­suus on mielestä riip­pu­ma­ton ja ulkoinen, peri­aat­tees­sa rik­ku­mat­to­mas­ti ennus­tet­ta­vis­sa, eloton ja mekaa­ni­nen. Jos tie­täi­sim­me tarkasti kaikki tapah­tu­mat kaik­keu­den alusta, voisimme täysin ennustaa seuraavan ajatuksen. Todennäköisyydet ovat vain tiedon puutetta. Eikä ole jumalia tai olentoja, jotka olisivat nor­maa­lein aistein tavoit­ta­mat­to­mia ja ennalta mää­räy­ty­väs­tä kel­lo­ko­neis­tos­ta irral­li­sia, oma­la­ki­sen vapaita.

Einsteinin totea­muk­set ovat ongel­mal­li­sia. Ennustamattomuus, aito sat­tu­man­va­rai­suus on moder­nis­sa fysii­kas­sa vakava pohdinnan aihe. Todellisuus vaikuttaa yli­pää­tään hyvin kummalta. Kvanttiolio myhäilee arvoi­tuk­sel­li­se­na, ja sen pakeilla fyy­si­koi­den ymmärrys on tois­tai­sek­si osoit­tau­tu­nut vai­to­nai­sen vail­li­nai­sek­si. Paljon puhetta tyhjästä, melkeinpä kir­jai­mel­li­ses­ti. Kuinka mystinen olio todella on? Kvanttitulkinnat ovat moni­muo­toi­set. Mihin tar­kal­leen linjautuu aka­tee­mi­sen sove­liai­suu­den raja?

Yritän olla myto­lo­gi­soi­mat­ta kvantteja, mutta se ei onnistune, kun olen hartaana. Saattaisivatko mys­til­li­set koke­muk­set viestiä mah­dol­li­suu­des­ta yliaistia kvant­tie­tei­sen hämyistä odotusta, jopa salonkien yli­maal­lis­ta kauneutta? Kaiken lumoavaa ykseyttä? Onko todel­li­suus mer­ki­ty­so­lio ja merkitys tosi yli­kä­sit­teel­li­se­nä aave­ai­nek­se­na? Pääsemmekö sen kir­jo­kan­nen tuon­puo­lei­sel­le kankaalle tam­mi­ses­ta kvan­tin­ta­pis­ta, Pohjantähden portista, tajunnan salao­ves­ta? Kuu ei ehkä vei­saa­kaan yötai­vaal­la, kun emme sitä katso — ei se kai katoa, mutta heik­ke­ni­si­kö hivenen, hyräi­li­si­kö katseelta sivussa?

Vaatiihan tuo hyppy aineen arvoi­tuk­sel­li­ses­ta outou­des­ta mys­tiik­kaan jon­kin­mois­ta luot­ta­muk­sen loikkaa. Olkoon mer­ki­tyk­sen ajamista, minun totuuteni kvan­teis­ta ja ufoista, hyvä, jos kuiskaa tie­tees­tä­kin jotakin. Fyysikot puhuvat tarkasti, mutta minä olen uskon­to­tie­tei­li­jä, voin siis todistaa lähes mitä vain. Irrationaalisuus on antoisaa objek­tii­vi­suu­del­le­kin. Voimalliset elä­myk­sel­li­set motiivit, mie­li­ku­vi­tus, luovuus ja sekavuus kuuluvat kek­se­li­ää­seen ja kur­sai­le­mat­to­maan tieteeseen.

hand-2830111_1920

Ulkoista mit­ta­puu­ta tieteen kehi­tyk­ses­tä ei ole. Jos olisi, tie­täi­sim­me jo lop­pu­pis­teen. Dogmaattisuus ei kuulu tie­tee­seen, ja nyky­tie­doil­la ei ole mää­räys­val­taa tule­vai­suu­den suhteen. Voimme vain arvailla sijain­tiam­me tuhannen vuoden päästä.

Sillä aikaa, kun kvantti kep­pos­te­lee fyy­si­koi­den kanssa ja ufot, erämaiden viekkaat tai­vaan­hal­ti­jat, vii­pyi­le­vät ulot­tu­vuu­del­tam­me, voimme olla mitä vain. Todellisuuden rau­ta­lan­ka­mal­lis­sa­kin. Kun mieli kokee olevansa vapaa, tämä koke­musil­miö on yhtä olevainen kuin se kemian taso ja ne mieliufot.

Kemian tasoko muka aidompi kuin mie­li­ku­vi­tuk­sen? Tästä ei ole fak­ta­tie­toa, vain filo­so­fi­sia totuuksia. Ristiriidat täy­den­tä­vät toisiaan: todel­li­suus on samalla sekä mää­räy­ty­vä että ainakin suh­teel­li­sen vapaan tahdon maailma heti, kun vapautta ˮha­vait­se­vaˮ minuus on sitä edel­tä­väs­tä kemiasta kuplinut. Tai ei ensin ollutta tainnut ollakaan, jos kat­sel­laan asiaa ˮpe­rim­mäi­sem­minˮ, hiukkastasolta.

Kaneetti

Yliluonnolliset koke­muk­set ovat luon­nol­li­nen osa ihmis­miel­tä. Kummia koettuaan ihminen joutuu kuitenkin usein arve­le­maan kysee­na­lais­ta­mis­taan, jopa pel­kää­mään pilkkaa. Kokija arastelee ja jättää ker­to­mat­ta jopa lähei­sil­leen. Asia vaivaa häntä. Voi olla mietteitä järkensä menet­tä­mi­ses­tä. Vallitseva sosi­aa­li­nen todel­li­suus ja yli­luon­nol­li­sen tul­kin­taym­pä­ris­tö on mer­kit­tä­vä tekijä siinä, kääntykö selit­tä­mät­tö­män koh­taa­mi­nen raken­ta­vak­si vai ahdistavaksi.

face-622904_1920_Fotor

Sivistys on tärkeässä roolissa. Se ei ole faktojen ja hyvien­kään ulkoa ope­tel­tu­jen arvojen hal­lit­se­mis­ta. Tiedot lisään­ty­vät, muuttuvat, kor­jau­tu­vat ja täs­men­ty­vät. Niillä mää­ri­tel­ty tämän päivän sivistys on huomisen tie­tä­mät­tö­myyt­tä. Sivistys on taito: ihmis- ja muunkin elon moni­puo­li­sen hah­mot­ta­mi­sen ja suh­teel­li­suu­den­ta­jun osaamista sekä halua ja kykyä soveltaa sitä rakentavasti.

Esimerkiksi psy­ko­lo­gi­sil­la seli­tyk­sil­lä on antinsa itsen ja toisen käsit­tä­mi­ses­sä. Tietoa voidaan kuitenkin käyttää myös pahaan. Ilman myö­tä­tun­toa, viisautta ja raken­ta­vaa motiivia ymmärtää, tiedot ovat yhden­te­ke­viä. Faktoja ja jär­ki­pe­räi­syyt­tä tarvitaan sivis­tyk­sen aineksena, mutta jär­ke­vyys­har­haan ihmi­so­len­non ei pidä liiaksi langeta.

Yliluonnollisen kokija voi olla paljon kul­ti­voi­tu­neem­pi, viisaampi ja jär­ke­väm­pi kuin fak­ta­tie­tä­jä, ateisti tai oppinut. Sivistykseen liittyy myös kult­tuu­rin­tut­ki­muk­sen perus­teh­tä­vä: muureja purkava ymmär­ryk­sen vii­toit­ta­mi­nen, vierauden sumun häl­ven­tä­mi­nen palaut­ta­mal­la tuttuun ja inhimilliseen.

  1. Marja-Liisa Honkasalo & Kaarina Koski (toim.): Mielen rajoilla: Arjen kummat koke­muk­set. SKS, 2017.
  2. Jaakko Närvä: Ufologia ja ufo­ko­ke­muk­set uskon­nol­li­si­na ilmiöinä: Teoreettinen tutkimus. Helsingin yli­opis­ton uskon­to­tie­teen laitos, 2008.

Kirjoittaja

Jaakko Närvä on FT (uskontotiede), joka on erikoistunut ufouskomusten tutkimukseen. Hän on toiminut Helsingin yliopistossa post doc -tutkijana ja tuntiopettajana. Närvää kiinnostavat myös tieteen- ja elämänfilosofiset teemat.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Sari Saarinen/​Ishtar-Maria. 8.11.2017 klo 10:32

    Hieno, hie­nos­tu­nut kaiken tutkiva ja huo­mioo­not­ta­va. Kannaotto jät­tä­mät­tä ketään kylmäksi. Kirjoitus yhtyy tai­teel­li­sek­si sin­fo­niak­si maailman kaik­keu­des­ta, sen elosta ja kehi­tyk­ses­tä. Tässä jopa nykyään taide ja tiede tukevat toisiaan. Eikös sekin lähentele jo jotain aspktia tuiki tun­te­ma­ton­ta. Hyvä kun kuitenkin yleensä käsi­te­tään radio­aal­lot ja hieman enem­män­kin sallien.. Luominen ensin taiteessa, tästä tek­ni­ni­nen­kin luo­mi­nen­han on jo arjen käytäntöä. Ihmisarvo koke­muk­sen aitoutena, vää­ren­tä­mät­tä ole­mas­sao­lon lupaa. Mihin kuka­nen­kin kykenee. Aivoiltaan, niiden raken­teel­taan, näiden käy­töl­lään, peri­mäl­lään, ns. Lahjoillaan oli geneet­ti­siä tai tois­tai­sek­si tuiki tun­te­mat­to­mis­ta syistä johtuvia. Kaikki ollaan yhdessä täy­del­li­siä. Yksi. Eikä tällöin ole maa­pal­lol­la­me­kaan hätää millään tavoin. Ei pla­neet­ta­na eikä meillä ihmis­kun­ta­na. Eläinkuntana. Kaikella on paikkansa. Tiede on tut­ki­mis­ta sen hetkisen mene­tel­män avulla milloin mihinkin, kunankin aika­kau­te­nan­sa yltää. Hienoa se on ja pai­kal­laan sen pal­vel­les­sa pai­kal­leen jämäh­tä­mät­tä kaikkea elämää kun­nioit­taen, ilman lii­al­li­sen skeptisen tai väiln­pi­tä­mät­tö­myy­den tuhoa­val­la, sitovalla ole­muk­sel­la toimien. Pidin artek­ke­lis­sa eri kult­tuu­rien mai­nit­se­mi­ses­ta. Näitä tuhoa­mal­la tiedetään jo ymmär­tä­mät­tö­myyt­tään tullen tuhotuksi jotain ainut­laa­tuis­ta, mitä sitten suurin voi­ma­va­roin tutkitaan, mitä ei ole kyetty selit­tä­mään. Oli kyse pyra­mi­dien raken­ta­mi­ses­ta tai muusta. Menetetyn löy­tä­mi­ses­sä tai uudelleen kek­si­mi­ses­sä, tai ymmär­ryk­ses­sä käyttää, on työnsä. Ahneudella, vallan himolla ja pätemisen tarpeella, millä hinnalla hyvänsä tieteen nimissä ei joskus ole rajaa. Luotan kuiten sivis­tys­ta­son jatkuvaan nousuun. Pidin paljon luonnon mai­nit­se­mi­ses­ta. Tässä hetkessä, juuri tässä ollen, arvostaen, yhtenä luonnon kanssa. Yhdessä kaiken laista ympä­ril­läm­me olevaa elämää kun­nioit­taen, siinä on sijaa terveesti muulle ja muilekkin.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan on nostettu kolme syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Oikeudenkäynnissä vastakkain asettuvat kaksi liberaalin demokratian perusperiaatetta: syrjimättömyys ja sananvapaus.