Ufot – kahjojen vouhotusta!

Onko näin? Kyllä, ja kerta toisensa jälkeen. Ufo voidaan määritellä paranormaaliksi lentolaitteeksi, joka esiintyy havaintokokemuksissa ja niiden tulkinnoissa. Laitteen toimintakyky on arkijärjen vastainen ja se ylittää kumouksellisesti nykyfysiikan tiedot. Ufot kuuluvat yliluonnolliseksi, selittämättömäksi tai ihmeelliseksi koetun piiriin.

Kaikilla käsitteillä tai mielteillä on merkityssisältö. Kun joku mieltää ufot jännittäväksi ilmiöksi, ufoilla on hänelle jännittävyyden merkitys. Kun toinen ajattelee ufoja vouhotuksena – turhanaikaisena intoiluna, vitsinäkin – ufot merkitsevät hänelle vouhotusta. Käsitteet sijaitsevat todellisuudessa, kuten kemialliset tapahtumat. Hiukkasten, kemian ja biologian kautta on olevaistunut mielen ja ajatusten taso. Ufot ideoina ovat siis paitsi subjektiivisina myös ulkoisina, objektiivisina kohteina tosia, olipa mielestä riippumattomia fysikaalisia ufoja sitten tai ei. Ufot todella ovat toistuvasti vouhotusta – niitä sellaisina pitävien henkilöiden mielen tuotteina ja kokemina.

Tämä teksti on aatekriittinen, emansipatorinen kannanotto ufo- ja laajemmin yliluonnollisten uskomusten, kunkin persoonallisen elon tien, puolesta. Kuvaan yliluonnollisten uskomusten ymmärtämättömyyttä kulttuurissamme. Valaisen ufouskomuksia uskontohistoriallisesti ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Koetan sanallistaa ufoelämysten syvää, sanatonta merkityksellisyyttä. Havainnollistan ja perustelen ufouskomuksissa esiintyvän sisäisen vapauden psyykkistä luonnetta ja tärkeyttä.

Loppupuolella kolkuttelen myös kysymystä tosiasioiden ja mielipiteiden rajanvedosta, liittyen ufouskomuksia koskevaan arvokeskusteluun. Vastaavasti kuin osana tieteellisen maailmankuvan puolustamista saatetaan punnita kilpailevien, yliluonnollisten väitteiden totuutta.

Järjen järjetön ääni

Monet kokevat, että luonnontieteelliset ja psykologiset selitykset etäännyttävät ja kaventavat mittaamatonta heissä, ja sen ilmaisua. Länsimaisessa kulttuurissa periytyy kopea ja pelokaskin tapa arvostella yliluonnollisia uskomuksia ja vartioida tieteellistä maailmankuvaa – millainen sen sitten tarkemmin tulisikaan olla.

Uskomusten varoitellaan olevan epätotuudessaan hyödyttömiä ja haitallisia. Myötäillään ja tulkitaan nimekkäitä uskontokriitikoita, kuten evoluutiobiologi Richard Dawkinsia ja filosofi-neurotieteilijä Sam Harrisia. Ufojakin ajatellaan usein vouhotuksena jo pelkästään siksi, että oletetaan, ettei niitä ole olemassa mielestä riippumattomina kohteina. Ufot katsotaan siis ˮvainˮ mielikuvituksen tuotteiksi, päinvastoin kuin vaikkapa Kuu. Se veisaa avaruudessa, vaikka koko ihmiskunta katoaisi sitä mietiskelemästä.Karkea esimerkki nurjan epäkypsästä asenteesta yliluonnolliseen oli taannoisen (3.3.2017) Perjantai-ohjelman jakso Yliluonnollinen. Lähetyksestä muotoutui seksistinen vaihtoehtoisia vakaumuksia ja toimeentuloja halventava melskaus. ˮJärkevätˮ miestoimittajat vähättelivät alatyylisesti ˮnaivienˮ naispuolisten vieraiden arvoja ja ammantinharjoittamista. Toimittajat muun muassa naljailivat haastateltavan yritystoiminnasta hänen Playboy-menneisyytensä vuoksi.

Perustelluilla tosiasioilla ja mielipiteillä, kuten arvoja ilmaisevilla uskomuksilla, on toki eroa. On myös voitava avoimen kriittisesti pohtia, millaiset yliluonnolliset uskomukset ovat haitallisia. Toisten inhimillisten arvojen ja kokemusten polkeminen ei kuitenkaan ole sallittua. Ufot ovat kuvitelminakin hyvin tähdellinen ilmiö.

Ufouskomukset ihmisen ja yhteiskunnan kuvajaisena

Ufouskomukset voidaan nähdä uutena uskonnollisuutena. Ne eivät ole esimerkiksi psykiatrisia ilmiöitä tai ˮepäjärkevyyttäˮ. Perinne on yhteiskunnallisena alueena laaja ja merkittävä. Sillä on omat kaupalliset ja viihteelliset sovelluksensa, kuten Salaiset kansiot -sarja. Ufouskon huomattavimpiin osa-alueisiin kuuluvat löyhästi organisoitunut, taustaltaan länsimais-esoteerinen ufokontaktiliike, kansanomainen ufoperinne, kristilliset ufonäkemykset sekä ufokultit ja -lahkot.

Ufokontaktiliikkeessä puhutaan esimerkiksi panteistisesta jumaluudesta, kaikkeuden energiavärähtelytasoista, jälleensyntymästä ja henkisestä kehityksestä. Esoteerisen sisällön ohella liikkeen ydinteemoissa näkyy kristinopin aines ja tulkinta. Uskotaan avaruusolentojen luomaan, suojelemaan ja pelastamaan ihmiseen. Pelätään tuhoisia voimia ja apokalyptisia katastrofeja. Kontaktiliikkeen edustajat tähyävät uuden paratiisimaisen ajan koittoa. Ihmisen näköiset avaruusystävät, valo-olennot ja harmaat mustasilmät tuovat rakkauden sanomaa ja opettavat viisauksia. Kristillisissä ufouskomuksissa ufoilmiöitä taas pidetään paholaisen käskyläisinä ja/tai Jumalan ilmoituksen palvelijoina.

Kansanomainen perinne kattaa populaarin ufokiinnostuksen ja yleisesti esiintyvät ufokokemukset, jotka ovat pääosin ufohavaintoja. Yhtäkkiset ufokokemukset maastossa eivät juuri poikkea esimerkiksi keijujen kansanuskonnollisista kohtaamisista, paitsi teknologiselta asultaan. Molempien piirteisiin kuuluvat yllätyksellisyys, jonkin oudon ja  elämykseen virittävän äänen kuuleminen, pelko tai lumous ja pienehkön ihmismäisen olennon näkeminen. Kokija voi halvaantua havainnon ajaksi. Elämystä seuraavat usein jälkioireet, kuten hämmennys ja huonovointisuus.

Kohtaamisten yhteydessä keijut, monien uskomusolentojen tavoin, ovat siepanneet ihmisiä maailmoihinsa. Ufosieppaukset rinnastuvat näyttävästi myös ekstaattiseen uskonnollisuuteen ja initiaatioihin. Kuvataan vastentahtoisuutta, kauhua, tuskallisia toimenpiteitä, kehon hajottamista ja uudistamista sekä maagisten kykyjen ja hengellisen johtajuuden saavuttamista.

Sosiologisesti arvioiden ufouskomukset käsittelevät ja heijastavat aikaamme ja yhteiskuntaamme: Tuntemattoman avaruuden mysteeriä, tieteen ja teknologian kysymyksiä sekä moniarvoisuutta. Ne ovat yliluonnollisen, ja sen paikan tulkintaa nykymaailmassa.

Avaruuden käsite on kaikkialla. Se ympäröi meidät avaruusteknologioilla, dokumenteilla, elokuvilla, leluilla ja mainoksilla. Taivaan paikkaakin se on ottanut uskonnollisten toiveiden tyyssijana. Toisaalta teknologia, melkeinpä kuin itsenäiseksi entiteetiksi paisunut olento, koetaan osin arveluttavaksi. Tutkijat ovat jopa tulkinneet väkivaltaisten sieppausten, harmaan avaruusmuukalaisen, ja sen tunteettomien kasvojen, symboloivan hallitsemattomuuden, epätodellisuuden ja vierauden kokemusta.

Modernin elämänkatsomuksen problematiikka näkyy ufouskomuksissa moninaisesti. Rationaalisuutta painottavassa kulttuurissamme ne muodostuvat järkevyyttä tavoitteleviksi ollakseen uskottavia. Tämä rakentuu sujuvasti tutkimuksellisten käsitteiden ja tiedepuheen avulla.

Ufot ja merkitys

Ufouskomusten tärkeys havainnollistuu toivoakseni seuraavasta ufoharrastajan sielunmaiseman, ja sen ilmentämän henkisen vapauden tulkinnasta. Näkemys perustuu ufokokijoiden ja ufologien kanssa käymiini keskusteluihin, heidän teksteihinsä ja tutkijoiden esityksiin ufouskon merkityssisällöistä. Tulkinta näyttää yhdenlaisen ikkunan, ei pyri tarkastelemaan ufouskomusten kaikkia merkityksiä.

Ufoilijan psyykessä ufoissa on usein voimakkaasti kyse tarkoituksen ulottuvuudesta, eksistentiaalisten vastausten poluista olemassaolomme ongelmallisuuteen. Polku, elämäntieto, avautuu antautumalla radikaalisti sisäisen universumin seikkailuille: Uskaltamalla elää totena sen, mitä ei voi hakea ulkoisesta todellisuudesta, ja löytämällä sen absoluuttisesti. Rinnastaen: musiikkia ei voi todella käsittää analysoimalla nuotteja ja lukemalla sanallisia kuvauksia. Vasta musiikin subjektiivinen kokeminen, kuuleminen, tuottaa ahaa-elämyksen. Elämän salaisuus piilee sen ˮkuuntelemisessaˮ, ei ulkoisessa tarkkailussa. Elonkulta syntyy tunnon hehkussa.Ufoista löytyy monille rakkauden johdatus, voima ja sanoma. Ufokokemuksissa ufot ja humanoidit kietovat usein ihmeelliseen varjelukseen, hädässä tai yksinäisillä taipaleilla. Ne havahduttavat elämän merkityksellisyyden kosketukseen, täyttävät pyhyyden elämyksellä.  Avaruustoverit vievät sielunmatkoille, kosmoksen korkeille kallioille, uusiin maailmoihin. Tarkoituksesta ja rakkaudesta täysi unenomaisuus ottaa todempaakin todemman hahmon. Ilmiöön koetaan kätkeytyvän hiljaista, näkymätöntä tietoa, järjellisesti käsittämätöntä, mutta varmaa ja vastaansanomatonta. Kuin aavistusta viisaudesta, joka vaivihkaa johdattelee odottamattomaan, vavahduttavaan ja todelliseen. Ufotodellisuus juttelee intuitiivisesti kaikkialla: tähtitaivaan lumossa, korpimetsän rauhallisesti vallitsevassa voimassa ja lumihangen kimaltelussa.

Tällainen eksistentiaalinen näkökulma antaa mielekkyyttä tuovalle persoonalliselle kokemukselle arvon. Ihmiselämä on merkityksellinen ja tosi. Ufouskojan mielenmaisemien syvämerkitysufojen tunne-energia on väkevä, eksistentiaalinen voima huomattava. Ne kehystävät kokijansa elämän tarkoituksella ja salaperäisellä johdatuksella. Ei ole väliä, vastaavatko mystiset ufo-ideat mielen ulkoista todellisuutta. Elämäntieto väistelee, jos se joutuu syynäämisen kohteeksi. Tai se vain antaa analyysin tulla ja mennä; ulkoinen päätelmä siitä on mahdoton.

Mielikuvitus ja eläytyminen eivät kumoa todellisuuden ja sen vivahteiden tajua. Ne eivät kumoa älykkyyttä, järkevää tilannekohtaisuutta, yhteisöllisyyttä tai hyvinvointia. Ihminen ei menetä järkeään luovuuden, inspiraation ja lujan tarkoituksen vuoksi. Sisäisen vapauden kokemusta ei tule sekoittaa vääränlaiseen individualismiin – egon pullistumiseen ja yksinäisyyteen. Enemmänkin taitaa olla niin, että ihmismieltä musertavat teennäiset, kelmeät, keinotekoiset puitteet ja ˮjärkevätˮ ulkopuoliset vaatimukset. Ihminen kadottaa eheytensä, jos hänet isketään valmiiseen muottiin siten, että hän alkaa mieltää itsensä ulkoisesti typistetyksi ja merkityksettömäksi.On erinomaista ja terveellistä, jos koet tarkoitusta ja intoa, mistä koetkaan. Jos et tunne uskomuksistasi olevan sinulle haittaa ja huomioit myös muut, jatka ihmeessä. Jos ne eivät ota enemmän kuin antavat. Pinnalla ja valossa hengität voimaa, vapautusta ja todellista elämää. Mutta älä hyperventiloi, ota itseäsi liian vakavasti. Elämä kyllä opettaa hankalinkin paikoin, suonsilmäkkeeseen ei tarvitse ehdoin tahdoin astella.

Kaikki on mielikuvitusta, vaikka ulkomaailma värittää ja konkreettisella painoarvollaan ohjaa tulkintamme suuntia. Ulkoiset ilmiöt ovat hiljaa. Reaktioitamme ei ole niihin sisäänrakennettu, määritämme itse tapahtumien merkityksen. Supervoimat tarkoituksen havaitsemiseen piilevät sisällämme, vaikkakin voimautusta tarvitsee välillä jokainen. Kun fysikaalisesti tosi humanoidi saapuu ovelle, jäyhä isäntä hätistää sen harmistuneena matkoihinsa. Ei kesken Emmerdalen. Mielen ulkoinen humanoidi ei voi kaikkeuden ihmeen elämystä antaa, jos et sitä mielelläsi ota. Toinen kokee maailmankaikkeuden taikojen avautuvan verantansa ulko-ovelta, vaikka vain luulee ufon vilahtaneen lentoon saunarakennuksen nurkalta.

Jokainen on vapaa ajattelemaan ufoja myös vouhotuksena. Tällaiset ufokäsitykset ovat kuitenkin eri asia kuin ufouskojien sielunnäkymien syvämerkitysufot. Kokijan näkökulma sivuutetaan. Oman tympeän ufo-ideansa yleistäminen oikeaksi totuudeksi on epäloogista ja epäeettistä. He, jotka käsittävät ufot vouhotukseksi, ovat itse siepatut vouhote-ufoon. Ufoilijat istuvat haltioituneina mieliufojensa vauhdikkaassa kyydissä.

Totuus tieteestä ja ufoista

Faktan ja symbolin jakolinjaa tulisi tarkkailla tieteellisen nöyryyden periaatteen mukaan hienovaraisesti. Merkittävimmät viralliset ufotarkastelut ovat osin avoimissa päätelmissään jättäneet virikkeen jatkotutkimuksille: fysikaalisia ufoja saattaa sittenkin olla olemassa.

Oletus on mullistava, etukäteen epäuskottava. Kuitenkin ufot näyttävät tasapainoilevan mielen ja sen ulkoisen rajalla. Paranormaaleiden ilmiöiden, kuten psykokinesian tilanne on nähdäkseni saman tyyppinen. Tuloksista, koejärjestelyistä, tilastollisista päätelmistä, kvanttimekaniikan tulkinnoista ja todellisuuden perusluonteesta painitaan. Kuka määrittää, ettei ufo- ja paratutkimuksissa ole luonnontieteellis-teknisesti mitään kiinnostavaa? En uskaltaisi lyödä vetoa hyvin tärkeästä asiasta, sulkea täysin pois.

Palaan Kuuhun. Albert Einstein totesi, ettei Kuu lakkaa olemasta, vaikkemme siihen katsoisikaan. Ja ettei Jumala heitä noppaa. Hän viittasi siihen, että todellisuus on mielestä riippumaton ja ulkoinen, periaatteessa rikkumattomasti ennustettavissa, eloton ja mekaaninen. Jos tietäisimme tarkasti kaikki tapahtumat kaikkeuden alusta, voisimme täysin ennustaa seuraavan ajatuksen. Todennäköisyydet ovat vain tiedon puutetta. Eikä ole jumalia tai olentoja, jotka olisivat normaalein aistein tavoittamattomia ja ennalta määräytyvästä kellokoneistosta irrallisia, omalakisen vapaita.

Einsteinin toteamukset ovat ongelmallisia. Ennustamattomuus, aito sattumanvaraisuus on modernissa fysiikassa vakava pohdinnan aihe. Todellisuus vaikuttaa ylipäätään hyvin kummalta. Kvanttiolio myhäilee arvoituksellisena, ja sen pakeilla fyysikoiden ymmärrys on toistaiseksi osoittautunut vaitonaisen vaillinaiseksi. Paljon puhetta tyhjästä, melkeinpä kirjaimellisesti. Kuinka mystinen olio todella on? Kvanttitulkinnat ovat monimuotoiset. Mihin tarkalleen linjautuu akateemisen soveliaisuuden raja?

Yritän olla mytologisoimatta kvantteja, mutta se ei onnistune, kun olen hartaana. Saattaisivatko mystilliset kokemukset viestiä mahdollisuudesta yliaistia kvanttieteisen hämyistä odotusta, jopa salonkien ylimaallista kauneutta? Kaiken lumoavaa ykseyttä? Onko todellisuus merkitysolio ja merkitys tosi ylikäsitteellisenä aaveaineksena? Pääsemmekö sen kirjokannen tuonpuoleiselle kankaalle tammisesta kvantintapista, Pohjantähden portista, tajunnan salaovesta? Kuu ei ehkä veisaakaan yötaivaalla, kun emme sitä katso – ei se kai katoa, mutta heikkenisikö hivenen, hyräilisikö katseelta sivussa?

Vaatiihan tuo hyppy aineen arvoituksellisesta outoudesta mystiikkaan jonkinmoista luottamuksen loikkaa. Olkoon merkityksen ajamista, minun totuuteni kvanteista ja ufoista, hyvä, jos kuiskaa tieteestäkin jotakin. Fyysikot puhuvat tarkasti, mutta minä olen uskontotieteilijä, voin siis todistaa lähes mitä vain. Irrationaalisuus on antoisaa objektiivisuudellekin. Voimalliset elämykselliset motiivit, mielikuvitus, luovuus ja sekavuus kuuluvat kekseliääseen ja kursailemattomaan tieteeseen.Ulkoista mittapuuta tieteen kehityksestä ei ole. Jos olisi, tietäisimme jo loppupisteen. Dogmaattisuus ei kuulu tieteeseen, ja nykytiedoilla ei ole määräysvaltaa tulevaisuuden suhteen. Voimme vain arvailla sijaintiamme tuhannen vuoden päästä.

Sillä aikaa, kun kvantti keppostelee fyysikoiden kanssa ja ufot, erämaiden viekkaat taivaanhaltijat, viipyilevät ulottuvuudeltamme, voimme olla mitä vain. Todellisuuden rautalankamallissakin. Kun mieli kokee olevansa vapaa, tämä kokemusilmiö on yhtä olevainen kuin se kemian taso ja ne mieliufot.

Kemian tasoko muka aidompi kuin mielikuvituksen? Tästä ei ole faktatietoa, vain filosofisia totuuksia. Ristiriidat täydentävät toisiaan: todellisuus on samalla sekä määräytyvä että ainakin suhteellisen vapaan tahdon maailma heti, kun vapautta ˮhavaitsevaˮ minuus on sitä edeltävästä kemiasta kuplinut. Tai ei ensin ollutta tainnut ollakaan, jos katsellaan asiaa ˮperimmäisemminˮ, hiukkastasolta.

Kaneetti

Yliluonnolliset kokemukset ovat luonnollinen osa ihmismieltä. Kummia koettuaan ihminen joutuu kuitenkin usein arvelemaan kyseenalaistamistaan, jopa pelkäämään pilkkaa. Kokija arastelee ja jättää kertomatta jopa läheisilleen. Asia vaivaa häntä. Voi olla mietteitä järkensä menettämisestä. Vallitseva sosiaalinen todellisuus ja yliluonnollisen tulkintaympäristö on merkittävä tekijä siinä, kääntykö selittämättömän kohtaaminen rakentavaksi vai ahdistavaksi.Sivistys on tärkeässä roolissa. Se ei ole faktojen ja hyvienkään ulkoa opeteltujen arvojen hallitsemista. Tiedot lisääntyvät, muuttuvat, korjautuvat ja täsmentyvät. Niillä määritelty tämän päivän sivistys on huomisen tietämättömyyttä. Sivistys on taito: ihmis- ja muunkin elon monipuolisen hahmottamisen ja suhteellisuudentajun osaamista sekä halua ja kykyä soveltaa sitä rakentavasti.

Esimerkiksi psykologisilla selityksillä on antinsa itsen ja toisen käsittämisessä. Tietoa voidaan kuitenkin käyttää myös pahaan. Ilman myötätuntoa, viisautta ja rakentavaa motiivia ymmärtää, tiedot ovat yhdentekeviä. Faktoja ja järkiperäisyyttä tarvitaan sivistyksen aineksena, mutta järkevyysharhaan ihmisolennon ei pidä liiaksi langeta.

Yliluonnollisen kokija voi olla paljon kultivoituneempi, viisaampi ja järkevämpi kuin faktatietäjä, ateisti tai oppinut. Sivistykseen liittyy myös kulttuurintutkimuksen perustehtävä: muureja purkava ymmärryksen viitoittaminen, vierauden sumun hälventäminen palauttamalla tuttuun ja inhimilliseen.

Toimitus

• Podcast-lukija: Sanna Rauhala
• Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
• Podcastin taustalla soi Light Awash. Kevin MacLeod. CC BY 4.0

Lukemista

1. Marja-Liisa Honkasalo & Kaarina Koski (toim.): Mielen rajoilla: Arjen kummat kokemukset. SKS, 2017.
2. Jaakko Närvä: Ufologia ja ufokokemukset uskonnollisina ilmiöinä: Teoreettinen tutkimus. Helsingin yliopiston uskontotieteen laitos, 2008.