Ufot — kahjojen vouhotusta!

Onko näin? Kyllä, ja kerta toisensa jälkeen. Ufo voidaan mää­ri­tel­lä para­nor­maa­lik­si len­to­lait­teek­si, joka esiintyy havain­to­ko­ke­muk­sis­sa ja niiden tul­kin­nois­sa. Laitteen toi­min­ta­ky­ky on arki­jär­jen vastainen ja se ylittää kumouk­sel­li­ses­ti nyky­fy­sii­kan tiedot. Ufot kuuluvat yli­luon­nol­li­sek­si, selit­tä­mät­tö­mäk­si tai ihmeel­li­sek­si koetun piiriin.

Kaikilla käsit­teil­lä tai miel­teil­lä on mer­ki­tys­si­säl­tö. Kun joku mieltää ufot jän­nit­tä­väk­si ilmiöksi, ufoilla on hänelle jän­nit­tä­vyy­den merkitys. Kun toinen ajattelee ufoja vou­ho­tuk­se­na — tur­han­ai­kai­se­na intoiluna, vit­si­nä­kin — ufot mer­kit­se­vät hänelle vou­ho­tus­ta. Käsitteet sijait­se­vat todel­li­suu­des­sa, kuten kemial­li­set tapah­tu­mat. Hiukkasten, kemian ja biologian kautta on ole­vais­tu­nut mielen ja ajatusten taso. Ufot ideoina ovat siis paitsi sub­jek­tii­vi­si­na myös ulkoisina, objek­tii­vi­si­na kohteina tosia, olipa mielestä riip­pu­mat­to­mia fysi­kaa­li­sia ufoja sitten tai ei. Ufot todella ovat tois­tu­vas­ti vou­ho­tus­ta — niitä sel­lai­si­na pitävien hen­ki­löi­den mielen tuotteina ja kokemina.

Tämä teksti on aate­kriit­ti­nen, eman­si­pa­to­ri­nen kan­nan­ot­to ufo- ja laajemmin yli­luon­nol­lis­ten usko­mus­ten, kunkin per­soo­nal­li­sen elon tien, puolesta. Kuvaan yli­luon­nol­lis­ten usko­mus­ten ymmär­tä­mät­tö­myyt­tä kult­tuu­ris­sam­me. Valaisen ufous­ko­muk­sia uskon­to­his­to­rial­li­ses­ti ja yhteis­kun­nal­li­se­na ilmiönä. Koetan sanal­lis­taa ufoe­lä­mys­ten syvää, sanatonta mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä. Havainnollistan ja perus­te­len ufous­ko­muk­sis­sa esiin­ty­vän sisäisen vapauden psyyk­kis­tä luonnetta ja tärkeyttä.

Loppupuolella kol­kut­te­len myös kysymystä tosi­asioi­den ja mie­li­pi­tei­den rajan­ve­dos­ta, liittyen ufous­ko­muk­sia koskevaan arvo­kes­kus­te­luun. Vastaavasti kuin osana tie­teel­li­sen maa­il­man­ku­van puo­lus­ta­mis­ta saatetaan punnita kil­pai­le­vien, yli­luon­nol­lis­ten väit­tei­den totuutta.

milky-way-2341762_1920

Järjen järjetön ääni

Monet kokevat, että luon­non­tie­teel­li­set ja psy­ko­lo­gi­set seli­tyk­set etään­nyt­tä­vät ja kaven­ta­vat mit­taa­ma­ton­ta heissä, ja sen ilmaisua. Länsimaisessa kult­tuu­ris­sa periytyy kopea ja pelo­kas­kin tapa arvos­tel­la yli­luon­nol­li­sia usko­muk­sia ja vartioida tie­teel­lis­tä maa­il­man­ku­vaa — millainen sen sitten tarkemmin tuli­si­kaan olla.

Uskomusten varoi­tel­laan olevan epä­to­tuu­des­saan hyö­dyt­tö­miä ja hai­tal­li­sia. Myötäillään ja tulkitaan nimek­käi­tä uskon­to­krii­ti­koi­ta, kuten evo­luu­tio­bio­lo­gi Richard Dawkinsia ja filosofi-neu­ro­tie­tei­li­jä Sam Harrisia. Ufojakin aja­tel­laan usein vou­ho­tuk­se­na jo pel­käs­tään siksi, että oletetaan, ettei niitä ole olemassa mielestä riip­pu­mat­to­mi­na kohteina. Ufot katsotaan siis ˮvainˮ mie­li­ku­vi­tuk­sen tuot­teik­si, päin­vas­toin kuin vaikkapa Kuu. Se veisaa ava­ruu­des­sa, vaikka koko ihmis­kun­ta katoaisi sitä mietiskelemästä.

Karkea esimerkki nurjan epä­kyp­säs­tä asen­tees­ta yli­luon­nol­li­seen oli taan­noi­sen (3.3.2017) Perjantai-ohjelman jakso Yliluonnollinen. Lähetyksestä muotoutui sek­sis­ti­nen vaih­toeh­toi­sia vakau­muk­sia ja toi­meen­tu­lo­ja hal­ven­ta­va melskaus. ˮJär­ke­vätˮ mies­toi­mit­ta­jat vähät­te­li­vät ala­tyy­li­ses­ti ˮnaivienˮ nais­puo­lis­ten vieraiden arvoja ja amman­tin­har­joit­ta­mis­ta. Toimittajat muun muassa nal­jai­li­vat haas­ta­tel­ta­van yri­tys­toi­min­nas­ta hänen Playboy-men­nei­syy­ten­sä vuoksi.

Perustelluilla tosi­asioil­la ja mie­li­pi­teil­lä, kuten arvoja ilmai­se­vil­la usko­muk­sil­la, on toki eroa. On myös voitava avoimen kriit­ti­ses­ti pohtia, millaiset yli­luon­nol­li­set usko­muk­set ovat hai­tal­li­sia. Toisten inhi­mil­lis­ten arvojen ja koke­mus­ten pol­ke­mi­nen ei kui­ten­kaan ole sallittua. Ufot ovat kuvi­tel­mi­na­kin hyvin täh­del­li­nen ilmiö.

pexels-photo-206064

Ufouskomukset ihmisen ja yhteiskunnan kuvajaisena

Ufouskomukset voidaan nähdä uutena uskon­nol­li­suu­te­na. Ne eivät ole esi­mer­kik­si psy­kiat­ri­sia ilmiöitä tai ˮepä­jär­ke­vyyt­täˮ. Perinne on yhteis­kun­nal­li­se­na alueena laaja ja mer­kit­tä­vä. Sillä on omat kau­pal­li­set ja viih­teel­li­set sovel­luk­sen­sa, kuten Salaiset kansiot -sarja. Ufouskon huo­mat­ta­vim­piin osa-alueisiin kuuluvat löyhästi orga­ni­soi­tu­nut, taus­tal­taan länsimais-eso­tee­ri­nen ufo­kon­tak­ti­lii­ke, kan­san­omai­nen ufo­pe­rin­ne, kris­til­li­set ufo­nä­ke­myk­set sekä ufokultit ja -lahkot.

Ufokontaktiliikkeessä puhutaan esi­mer­kik­si pan­teis­ti­ses­ta juma­luu­des­ta, kaik­keu­den ener­gia­vä­räh­te­ly­ta­sois­ta, jäl­leen­syn­ty­mäs­tä ja hen­ki­ses­tä kehi­tyk­ses­tä. Esoteerisen sisällön ohella liikkeen ydin­tee­mois­sa näkyy kris­ti­no­pin aines ja tulkinta. Uskotaan ava­ruuso­len­to­jen luomaan, suo­je­le­maan ja pelas­ta­maan ihmiseen. Pelätään tuhoisia voimia ja apo­ka­lyp­ti­sia kata­stro­fe­ja. Kontaktiliikkeen edustajat tähyävät uuden para­tii­si­mai­sen ajan koittoa. Ihmisen näköiset ava­ruusys­tä­vät, valo-olennot ja harmaat mus­ta­sil­mät tuovat rakkauden sanomaa ja opettavat vii­sauk­sia. Kristillisissä ufous­ko­muk­sis­sa ufoil­miöi­tä taas pidetään paho­lai­sen käs­ky­läi­si­nä ja/​tai Jumalan ilmoi­tuk­sen palvelijoina.

galaxy-839671_1920

Kansanomainen perinne kattaa popu­laa­rin ufo­kiin­nos­tuk­sen ja yleisesti esiin­ty­vät ufo­ko­ke­muk­set, jotka ovat pääosin ufo­ha­vain­to­ja. Yhtäkkiset ufo­ko­ke­muk­set maastossa eivät juuri poikkea esi­mer­kik­si keijujen kan­sa­nus­kon­nol­li­sis­ta koh­taa­mi­sis­ta, paitsi tek­no­lo­gi­sel­ta asultaan. Molempien piir­tei­siin kuuluvat yllä­tyk­sel­li­syys, jonkin oudon ja elä­myk­seen virit­tä­vän äänen kuu­le­mi­nen, pelko tai lumous ja pienehkön ihmis­mäi­sen olennon näkeminen. Kokija voi hal­vaan­tua havainnon ajaksi. Elämystä seuraavat usein jäl­kioi­reet, kuten hämmennys ja huonovointisuus.

Kohtaamisten yhtey­des­sä keijut, monien usko­muso­len­to­jen tavoin, ovat sie­pan­neet ihmisiä maa­il­moi­hin­sa. Ufosieppaukset rin­nas­tu­vat näyt­tä­väs­ti myös eks­taat­ti­seen uskon­nol­li­suu­teen ja ini­ti­aa­tioi­hin. Kuvataan vas­ten­tah­toi­suut­ta, kauhua, tus­kal­li­sia toi­men­pi­tei­tä, kehon hajot­ta­mis­ta ja uudis­ta­mis­ta sekä maagisten kykyjen ja hen­gel­li­sen joh­ta­juu­den saavuttamista.

Sosiologisesti arvioiden ufous­ko­muk­set käsit­te­le­vät ja hei­jas­ta­vat aikaamme ja yhteis­kun­taam­me: Tuntemattoman avaruuden mysteeriä, tieteen ja tek­no­lo­gian kysy­myk­siä sekä moniar­voi­suut­ta. Ne ovat yli­luon­nol­li­sen, ja sen paikan tulkintaa nykymaailmassa.

Avaruuden käsite on kaik­kial­la. Se ympäröi meidät ava­ruus­tek­no­lo­gioil­la, doku­men­teil­la, elo­ku­vil­la, leluilla ja mai­nok­sil­la. Taivaan paik­kaa­kin se on ottanut uskon­nol­lis­ten toiveiden tyys­si­ja­na. Toisaalta tek­no­lo­gia, melkeinpä kuin itse­näi­sek­si enti­tee­tik­si paisunut olento, koetaan osin arve­lut­ta­vak­si. Tutkijat ovat jopa tul­kin­neet väki­val­tais­ten siep­paus­ten, harmaan ava­ruus­muu­ka­lai­sen, ja sen tun­teet­to­mien kasvojen, sym­bo­loi­van hal­lit­se­mat­to­muu­den, epä­to­del­li­suu­den ja vierauden kokemusta.

Modernin elä­män­kat­so­muk­sen proble­ma­tiik­ka näkyy ufous­ko­muk­sis­sa moni­nai­ses­ti. Rationaalisuutta pai­not­ta­vas­sa kult­tuu­ris­sam­me ne muo­dos­tu­vat jär­ke­vyyt­tä tavoit­te­le­vik­si ollakseen uskot­ta­via. Tämä rakentuu sujuvasti tut­ki­muk­sel­lis­ten käsit­tei­den ja tie­de­pu­heen avulla.

Ufot ja merkitys

Ufouskomusten tärkeys havain­nol­lis­tuu toi­voak­se­ni seu­raa­vas­ta ufo­har­ras­ta­jan sie­lun­mai­se­man, ja sen ilmen­tä­män henkisen vapauden tul­kin­nas­ta. Näkemys perustuu ufo­ko­ki­joi­den ja ufologien kanssa käymiini kes­kus­te­lui­hin, heidän teks­tei­hin­sä ja tut­ki­joi­den esi­tyk­siin ufouskon mer­ki­tys­si­säl­löis­tä. Tulkinta näyttää yhden­lai­sen ikkunan, ei pyri tar­kas­te­le­maan ufous­ko­mus­ten kaikkia merkityksiä.

Ufoilijan psyykessä ufoissa on usein voi­mak­kaas­ti kyse tar­koi­tuk­sen ulot­tu­vuu­des­ta, eksis­ten­ti­aa­lis­ten vas­taus­ten poluista ole­mas­sao­lom­me ongel­mal­li­suu­teen. Polku, elä­män­tie­to, avautuu antau­tu­mal­la radi­kaa­lis­ti sisäisen uni­ver­su­min seik­kai­luil­le: Uskaltamalla elää totena sen, mitä ei voi hakea ulkoi­ses­ta todel­li­suu­des­ta, ja löy­tä­mäl­lä sen abso­luut­ti­ses­ti. Rinnastaen: musiikkia ei voi todella käsittää ana­ly­soi­mal­la nuotteja ja lukemalla sanal­li­sia kuvauksia. Vasta musiikin sub­jek­tii­vi­nen kokeminen, kuu­le­mi­nen, tuottaa ahaa-elämyksen. Elämän salaisuus piilee sen ˮkuun­te­le­mi­ses­saˮ, ei ulkoi­ses­sa tark­kai­lus­sa. Elonkulta syntyy tunnon hehkussa.

pexels-photo-590081

Ufoista löytyy monille rakkauden johdatus, voima ja sanoma. Ufokokemuksissa ufot ja huma­noi­dit kietovat usein ihmeel­li­seen var­je­luk­seen, hädässä tai yksi­näi­sil­lä tai­pa­leil­la. Ne havah­dut­ta­vat elämän mer­ki­tyk­sel­li­syy­den kos­ke­tuk­seen, täyttävät pyhyyden elä­myk­sel­lä. Avaruustoverit vievät sie­lun­mat­koil­le, kosmoksen korkeille kal­lioil­le, uusiin maa­il­moi­hin. Tarkoituksesta ja rak­kau­des­ta täysi unen­omai­suus ottaa todem­paa­kin todemman hahmon. Ilmiöön koetaan kät­key­ty­vän hiljaista, näky­mä­tön­tä tietoa, jär­jel­li­ses­ti käsit­tä­mä­tön­tä, mutta varmaa ja vas­taan­sa­no­ma­ton­ta. Kuin aavis­tus­ta vii­sau­des­ta, joka vaivihkaa joh­dat­te­lee odot­ta­mat­to­maan, vavah­dut­ta­vaan ja todel­li­seen. Ufotodellisuus juttelee intui­tii­vi­ses­ti kaik­kial­la: täh­ti­tai­vaan lumossa, kor­pi­met­sän rau­hal­li­ses­ti val­lit­se­vas­sa voimassa ja lumi­han­gen kimaltelussa.

Tällainen eksis­ten­ti­aa­li­nen näkökulma antaa mie­lek­kyyt­tä tuovalle per­soo­nal­li­sel­le koke­muk­sel­le arvon. Ihmiselämä on mer­ki­tyk­sel­li­nen ja tosi. Ufouskojan mie­len­mai­se­mien syvä­mer­ki­ty­su­fo­jen tunne-energia on väkevä, eksis­ten­ti­aa­li­nen voima huo­mat­ta­va. Ne kehys­tä­vät kokijansa elämän tar­koi­tuk­sel­la ja sala­pe­räi­sel­lä joh­da­tuk­sel­la. Ei ole väliä, vas­taa­vat­ko mystiset ufo-ideat mielen ulkoista todel­li­suut­ta. Elämäntieto väistelee, jos se joutuu syy­nää­mi­sen kohteeksi. Tai se vain antaa analyysin tulla ja mennä; ulkoinen päätelmä siitä on mahdoton.

Mielikuvitus ja eläy­ty­mi­nen eivät kumoa todel­li­suu­den ja sen vivah­tei­den tajua. Ne eivät kumoa älyk­kyyt­tä, järkevää tilan­ne­koh­tai­suut­ta, yhtei­söl­li­syyt­tä tai hyvin­voin­tia. Ihminen ei menetä järkeään luovuuden, ins­pi­raa­tion ja lujan tar­koi­tuk­sen vuoksi. Sisäisen vapauden kokemusta ei tule sekoittaa vää­rän­lai­seen indi­vi­dua­lis­miin — egon pul­lis­tu­mi­seen ja yksi­näi­syy­teen. Enemmänkin taitaa olla niin, että ihmis­miel­tä muser­ta­vat teen­näi­set, kelmeät, kei­no­te­koi­set puitteet ja ˮjär­ke­vätˮ ulko­puo­li­set vaa­ti­muk­set. Ihminen kadottaa eheytensä, jos hänet isketään val­mii­seen muottiin siten, että hän alkaa mieltää itsensä ulkoi­ses­ti typis­te­tyk­si ja merkityksettömäksi.

pexels-photo-211816

On erin­omais­ta ja ter­veel­lis­tä, jos koet tar­koi­tus­ta ja intoa, mistä koetkaan. Jos et tunne usko­muk­sis­ta­si olevan sinulle haittaa ja huomioit myös muut, jatka ihmeessä. Jos ne eivät ota enemmän kuin antavat. Pinnalla ja valossa hengität voimaa, vapau­tus­ta ja todel­lis­ta elämää. Mutta älä hyper­ven­ti­loi, ota itseäsi liian vakavasti. Elämä kyllä opettaa han­ka­lin­kin paikoin, suon­sil­mäk­kee­seen ei tarvitse ehdoin tahdoin astella.

Kaikki on mie­li­ku­vi­tus­ta, vaikka ulko­maa­il­ma värittää ja kon­kreet­ti­sel­la pai­noar­vol­laan ohjaa tul­kin­tam­me suuntia. Ulkoiset ilmiöt ovat hiljaa. Reaktioitamme ei ole niihin sisään­ra­ken­net­tu, mää­ri­täm­me itse tapah­tu­mien mer­ki­tyk­sen. Supervoimat tar­koi­tuk­sen havait­se­mi­seen piilevät sisäl­läm­me, vaikkakin voi­mau­tus­ta tarvitsee välillä jokainen. Kun fysi­kaa­li­ses­ti tosi humanoidi saapuu ovelle, jäyhä isäntä hätistää sen har­mis­tu­nee­na mat­koi­hin­sa. Ei kesken Emmerdalen. Mielen ulkoinen humanoidi ei voi kaik­keu­den ihmeen elämystä antaa, jos et sitä mie­lel­lä­si ota. Toinen kokee maa­il­man­kaik­keu­den taikojen avautuvan veran­tan­sa ulko-ovelta, vaikka vain luulee ufon vilah­ta­neen lentoon sau­na­ra­ken­nuk­sen nurkalta.

Jokainen on vapaa ajat­te­le­maan ufoja myös vou­ho­tuk­se­na. Tällaiset ufo­kä­si­tyk­set ovat kuitenkin eri asia kuin ufous­ko­jien sie­lun­nä­ky­mien syvä­mer­ki­ty­su­fot. Kokijan näkökulma sivuu­te­taan. Oman tympeän ufo-ideansa yleis­tä­mi­nen oikeaksi totuu­dek­si on epä­loo­gis­ta ja epäeet­tis­tä. He, jotka käsit­tä­vät ufot vou­ho­tuk­sek­si, ovat itse siepatut vouhote-ufoon. Ufoilijat istuvat hal­tioi­tu­nei­na mie­liu­fo­jen­sa vauh­dik­kaas­sa kyydissä.

Totuus tieteestä ja ufoista

Faktan ja symbolin jako­lin­jaa tulisi tark­kail­la tie­teel­li­sen nöyryyden peri­aat­teen mukaan hie­no­va­rai­ses­ti. Merkittävimmät viral­li­set ufo­tar­kas­te­lut ovat osin avoimissa pää­tel­mis­sään jättäneet virikkeen jat­ko­tut­ki­muk­sil­le: fysi­kaa­li­sia ufoja saattaa sittenkin olla olemassa. 

Oletus on mul­lis­ta­va, etukäteen epä­us­kot­ta­va. Kuitenkin ufot näyttävät tasa­pai­noi­le­van mielen ja sen ulkoisen rajalla. Paranormaaleiden ilmiöiden, kuten psy­ko­ki­ne­sian tilanne on näh­däk­se­ni saman tyyppinen. Tuloksista, koe­jär­jes­te­lyis­tä, tilas­tol­li­sis­ta pää­tel­mis­tä, kvant­ti­me­ka­nii­kan tul­kin­nois­ta ja todel­li­suu­den perus­luon­tees­ta painitaan. Kuka määrittää, ettei ufo- ja para­tut­ki­muk­sis­sa ole luon­non­tie­teel­lis-tek­ni­ses­ti mitään kiin­nos­ta­vaa? En uskal­tai­si lyödä vetoa hyvin tärkeästä asiasta, sulkea täysin pois. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Palaan Kuuhun. Albert Einstein totesi, ettei Kuu lakkaa olemasta, vaikkemme siihen kat­soi­si­kaan. Ja ettei Jumala heitä noppaa. Hän viittasi siihen, että todel­li­suus on mielestä riip­pu­ma­ton ja ulkoinen, peri­aat­tees­sa rik­ku­mat­to­mas­ti ennus­tet­ta­vis­sa, eloton ja mekaa­ni­nen. Jos tie­täi­sim­me tarkasti kaikki tapah­tu­mat kaik­keu­den alusta, voisimme täysin ennustaa seuraavan ajatuksen. Todennäköisyydet ovat vain tiedon puutetta. Eikä ole jumalia tai olentoja, jotka olisivat nor­maa­lein aistein tavoit­ta­mat­to­mia ja ennalta mää­räy­ty­väs­tä kel­lo­ko­neis­tos­ta irral­li­sia, oma­la­ki­sen vapaita.

Einsteinin totea­muk­set ovat ongel­mal­li­sia. Ennustamattomuus, aito sat­tu­man­va­rai­suus on moder­nis­sa fysii­kas­sa vakava pohdinnan aihe. Todellisuus vaikuttaa yli­pää­tään hyvin kummalta. Kvanttiolio myhäilee arvoi­tuk­sel­li­se­na, ja sen pakeilla fyy­si­koi­den ymmärrys on tois­tai­sek­si osoit­tau­tu­nut vai­to­nai­sen vail­li­nai­sek­si. Paljon puhetta tyhjästä, melkeinpä kir­jai­mel­li­ses­ti. Kuinka mystinen olio todella on? Kvanttitulkinnat ovat moni­muo­toi­set. Mihin tar­kal­leen linjautuu aka­tee­mi­sen sove­liai­suu­den raja?

Yritän olla myto­lo­gi­soi­mat­ta kvantteja, mutta se ei onnistune, kun olen hartaana. Saattaisivatko mys­til­li­set koke­muk­set viestiä mah­dol­li­suu­des­ta yliaistia kvant­tie­tei­sen hämyistä odotusta, jopa salonkien yli­maal­lis­ta kauneutta? Kaiken lumoavaa ykseyttä? Onko todel­li­suus mer­ki­ty­so­lio ja merkitys tosi yli­kä­sit­teel­li­se­nä aave­ai­nek­se­na? Pääsemmekö sen kir­jo­kan­nen tuon­puo­lei­sel­le kankaalle tam­mi­ses­ta kvan­tin­ta­pis­ta, Pohjantähden portista, tajunnan salao­ves­ta? Kuu ei ehkä vei­saa­kaan yötai­vaal­la, kun emme sitä katso — ei se kai katoa, mutta heik­ke­ni­si­kö hivenen, hyräi­li­si­kö katseelta sivussa?

Vaatiihan tuo hyppy aineen arvoi­tuk­sel­li­ses­ta outou­des­ta mys­tiik­kaan jon­kin­mois­ta luot­ta­muk­sen loikkaa. Olkoon mer­ki­tyk­sen ajamista, minun totuuteni kvan­teis­ta ja ufoista, hyvä, jos kuiskaa tie­tees­tä­kin jotakin. Fyysikot puhuvat tarkasti, mutta minä olen uskon­to­tie­tei­li­jä, voin siis todistaa lähes mitä vain. Irrationaalisuus on antoisaa objek­tii­vi­suu­del­le­kin. Voimalliset elä­myk­sel­li­set motiivit, mie­li­ku­vi­tus, luovuus ja sekavuus kuuluvat kek­se­li­ää­seen ja kur­sai­le­mat­to­maan tieteeseen.

hand-2830111_1920

Ulkoista mit­ta­puu­ta tieteen kehi­tyk­ses­tä ei ole. Jos olisi, tie­täi­sim­me jo lop­pu­pis­teen. Dogmaattisuus ei kuulu tie­tee­seen, ja nyky­tie­doil­la ei ole mää­räys­val­taa tule­vai­suu­den suhteen. Voimme vain arvailla sijain­tiam­me tuhannen vuoden päästä.

Sillä aikaa, kun kvantti kep­pos­te­lee fyy­si­koi­den kanssa ja ufot, erämaiden viekkaat tai­vaan­hal­ti­jat, vii­pyi­le­vät ulot­tu­vuu­del­tam­me, voimme olla mitä vain. Todellisuuden rau­ta­lan­ka­mal­lis­sa­kin. Kun mieli kokee olevansa vapaa, tämä koke­musil­miö on yhtä olevainen kuin se kemian taso ja ne mieliufot.

Kemian tasoko muka aidompi kuin mie­li­ku­vi­tuk­sen? Tästä ei ole fak­ta­tie­toa, vain filo­so­fi­sia totuuksia. Ristiriidat täy­den­tä­vät toisiaan: todel­li­suus on samalla sekä mää­räy­ty­vä että ainakin suh­teel­li­sen vapaan tahdon maailma heti, kun vapautta ˮha­vait­se­vaˮ minuus on sitä edel­tä­väs­tä kemiasta kuplinut. Tai ei ensin ollutta tainnut ollakaan, jos kat­sel­laan asiaa ˮpe­rim­mäi­sem­minˮ, hiukkastasolta.

Kaneetti

Yliluonnolliset koke­muk­set ovat luon­nol­li­nen osa ihmis­miel­tä. Kummia koettuaan ihminen joutuu kuitenkin usein arve­le­maan kysee­na­lais­ta­mis­taan, jopa pel­kää­mään pilkkaa. Kokija arastelee ja jättää ker­to­mat­ta jopa lähei­sil­leen. Asia vaivaa häntä. Voi olla mietteitä järkensä menet­tä­mi­ses­tä. Vallitseva sosi­aa­li­nen todel­li­suus ja yli­luon­nol­li­sen tul­kin­taym­pä­ris­tö on mer­kit­tä­vä tekijä siinä, kääntykö selit­tä­mät­tö­män koh­taa­mi­nen raken­ta­vak­si vai ahdistavaksi.

face-622904_1920_Fotor

Sivistys on tärkeässä roolissa. Se ei ole faktojen ja hyvien­kään ulkoa ope­tel­tu­jen arvojen hal­lit­se­mis­ta. Tiedot lisään­ty­vät, muuttuvat, kor­jau­tu­vat ja täs­men­ty­vät. Niillä mää­ri­tel­ty tämän päivän sivistys on huomisen tie­tä­mät­tö­myyt­tä. Sivistys on taito: ihmis- ja muunkin elon moni­puo­li­sen hah­mot­ta­mi­sen ja suh­teel­li­suu­den­ta­jun osaamista sekä halua ja kykyä soveltaa sitä rakentavasti.

Esimerkiksi psy­ko­lo­gi­sil­la seli­tyk­sil­lä on antinsa itsen ja toisen käsit­tä­mi­ses­sä. Tietoa voidaan kuitenkin käyttää myös pahaan. Ilman myö­tä­tun­toa, viisautta ja raken­ta­vaa motiivia ymmärtää, tiedot ovat yhden­te­ke­viä. Faktoja ja jär­ki­pe­räi­syyt­tä tarvitaan sivis­tyk­sen aineksena, mutta jär­ke­vyys­har­haan ihmi­so­len­non ei pidä liiaksi langeta.

Yliluonnollisen kokija voi olla paljon kul­ti­voi­tu­neem­pi, viisaampi ja jär­ke­väm­pi kuin fak­ta­tie­tä­jä, ateisti tai oppinut. Sivistykseen liittyy myös kult­tuu­rin­tut­ki­muk­sen perus­teh­tä­vä: muureja purkava ymmär­ryk­sen vii­toit­ta­mi­nen, vierauden sumun häl­ven­tä­mi­nen palaut­ta­mal­la tuttuun ja inhimilliseen.

  1. Marja-Liisa Honkasalo & Kaarina Koski (toim.): Mielen rajoilla: Arjen kummat koke­muk­set. SKS, 2017.
  2. Jaakko Närvä: Ufologia ja ufo­ko­ke­muk­set uskon­nol­li­si­na ilmiöinä: Teoreettinen tutkimus. Helsingin yli­opis­ton uskon­to­tie­teen laitos, 2008.

Kirjoittaja

Jaakko Närvä on FT (uskontotiede), joka on erikoistunut ufouskomusten tutkimukseen. Hän on toiminut Helsingin yliopistossa post doc -tutkijana ja tuntiopettajana. Närvää kiinnostavat myös tieteen- ja elämänfilosofiset teemat.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Sari Saarinen/​Ishtar-Maria. 8.11.2017 klo 10:32

    Hieno, hie­nos­tu­nut kaiken tutkiva ja huo­mioo­not­ta­va. Kannaotto jät­tä­mät­tä ketään kylmäksi. Kirjoitus yhtyy tai­teel­li­sek­si sin­fo­niak­si maailman kaik­keu­des­ta, sen elosta ja kehi­tyk­ses­tä. Tässä jopa nykyään taide ja tiede tukevat toisiaan. Eikös sekin lähentele jo jotain aspktia tuiki tun­te­ma­ton­ta. Hyvä kun kuitenkin yleensä käsi­te­tään radio­aal­lot ja hieman enem­män­kin sallien.. Luominen ensin taiteessa, tästä tek­ni­ni­nen­kin luo­mi­nen­han on jo arjen käytäntöä. Ihmisarvo koke­muk­sen aitoutena, vää­ren­tä­mät­tä ole­mas­sao­lon lupaa. Mihin kuka­nen­kin kykenee. Aivoiltaan, niiden raken­teel­taan, näiden käy­töl­lään, peri­mäl­lään, ns. Lahjoillaan oli geneet­ti­siä tai tois­tai­sek­si tuiki tun­te­mat­to­mis­ta syistä johtuvia. Kaikki ollaan yhdessä täy­del­li­siä. Yksi. Eikä tällöin ole maa­pal­lol­la­me­kaan hätää millään tavoin. Ei pla­neet­ta­na eikä meillä ihmis­kun­ta­na. Eläinkuntana. Kaikella on paikkansa. Tiede on tut­ki­mis­ta sen hetkisen mene­tel­män avulla milloin mihinkin, kunankin aika­kau­te­nan­sa yltää. Hienoa se on ja pai­kal­laan sen pal­vel­les­sa pai­kal­leen jämäh­tä­mät­tä kaikkea elämää kun­nioit­taen, ilman lii­al­li­sen skeptisen tai väiln­pi­tä­mät­tö­myy­den tuhoa­val­la, sitovalla ole­muk­sel­la toimien. Pidin artek­ke­lis­sa eri kult­tuu­rien mai­nit­se­mi­ses­ta. Näitä tuhoa­mal­la tiedetään jo ymmär­tä­mät­tö­myyt­tään tullen tuhotuksi jotain ainut­laa­tuis­ta, mitä sitten suurin voi­ma­va­roin tutkitaan, mitä ei ole kyetty selit­tä­mään. Oli kyse pyra­mi­dien raken­ta­mi­ses­ta tai muusta. Menetetyn löy­tä­mi­ses­sä tai uudelleen kek­si­mi­ses­sä, tai ymmär­ryk­ses­sä käyttää, on työnsä. Ahneudella, vallan himolla ja pätemisen tarpeella, millä hinnalla hyvänsä tieteen nimissä ei joskus ole rajaa. Luotan kuiten sivis­tys­ta­son jatkuvaan nousuun. Pidin paljon luonnon mai­nit­se­mi­ses­ta. Tässä hetkessä, juuri tässä ollen, arvostaen, yhtenä luonnon kanssa. Yhdessä kaiken laista ympä­ril­läm­me olevaa elämää kun­nioit­taen, siinä on sijaa terveesti muulle ja muilekkin.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Hypistelin lentolippuani jännittyneenä; edessä häämötti ensimmäinen jakso kentällä. Pioneerin intoa puhkuen haaveilin antropologin hattusulasta: kenttätyön myötä selvittäisin yhden mystisen maailman viipaleen kulttuurisen reseptin. Sulloin rinkkaani kaiken, mitä arvelin kentällä tarvittavan: kameran, ääninauhurin, tyhjiä vihkoja, kirjoja, tietokoneen, Suomi-tuliaisia, kasan vaatteita ja suuren valkoisen huivin yhteisön liturgisia menoja varten. Punaiseksi huutomerkiksi paisunut rinkka ritisi saumoistaan ja painoi kuin lyijy. Vaikka olin kaatua selälleni ja hiki norui selkääni pitkin, en hennonnut jättää mitään pois. Täältä tullaan, Siperia – do svidanija, Helsinki!

Jos turvapaikanhakija kokee lähtömaassaan vainoa uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi, tämä voi olla peruste turvapaikan myöntämiselle Suomeen. Mutta entä jos hän on vaihtanut uskontoa kesken hakuprosessin? Tällöin Suomessa arvioidaan hakijan uskonnollisen vakaumuksen aitoutta. Mutta miten kääntymyksen ja uskonnollisuuden aitous mitataan?