Yksi kaikkien ja kaikki oman terveytensä puolesta

Syöminen on ihmiselle elinehto, ja ruoan valin­nas­sa on usein mukana muitakin kuin sel­viy­ty­mi­seen liittyviä seikkoja. Karsimalla tai lisää­mäl­lä ruo­ka­va­lioon­sa ele­ment­te­jä ihminen rakentaa minä­ku­vaan­sa, ilmaisee arvo­maa­il­maan­sa ja saavuttaa tavoit­teen­sa.

Superruokien syöminen on yksi keino täl­lai­seen itsensä mää­rit­te­lyyn ja tavoit­teel­li­suu­teen. Tänä päivänä pie­nim­mis­tä­kin ruo­ka­kau­pois­ta löytyy oma super­ruo­ka­hyl­lyn­sä. Tilanne ei ollut saman­lai­nen esi­mer­kik­si viisi vuotta sitten, vaan super­ruo­at olivat pienen mar­gi­naa­li­jou­kon juttu. Mistä super­ruo­kien ja muiden ter­veys­tuot­tei­den vyöry mark­ki­noil­le johtui? Miksi ihmiset kokevat tarvetta super­ruo­kien kal­tai­sil­le tuot­teil­le tai ravin­ne­li­sil­le?

Superruoka (engl. super­foods) on ilmiö, jolta tois­tai­sek­si puuttuvat yleisesti hyväk­sy­tyt mää­ri­tel­mät. Termi kattaa kai­ken­lais­ta luon­non­mar­jois­ta teh­das­pro­ses­soi­tui­hin yrt­ti­kap­se­lei­hin. Graduni kohdalla päädyin kir­jal­li­suu­den ja tekemieni haas­tat­te­lu­jen perus­teel­la mää­rit­te­le­mään super­ruo­an puhtaaksi, koos­tu­muk­sel­taan mah­dol­li­sim­man ravin­ne­ti­heäk­si, tiiviiksi ja luon­non­mu­kai­sek­si raaka-aineeksi, jonka aja­tel­laan yhdessä muun ruo­ka­va­lion kanssa vai­kut­ta­van hyvin­voin­tiin posi­tii­vi­ses­ti.

Superruoan syöminen ei ole ruo­ka­va­lio, vaan erään­lai­nen lisä johonkin muuhun. Haastateltavani saat­toi­vat esi­mer­kik­si noudattaa kas­vis­ruo­ka­va­lio­ta, johon tuotiin lisää ravin­ne­rik­kaut­ta ja pientä viilausta tarpeen mukaan eri­lai­sil­la super­ruoil­la. Tällaisia super­ruo­kia ovat mm. piristävä maca-jauhe, goji-marjat sekä rau­hoit­ta­va ashwa­gand­ha-yrtti.

Tässä tekstissä pyrin kes­kit­ty­mään super­ruo­an ritu­aa­lin­kal­tai­suu­den kar­toit­ta­mi­seen sekä pohtimaan terveyden, syömisen ja yhteis­kun­nal­li­sen vallan välistä suhdetta. Ruokavalioiden nou­dat­ta­mi­nen miel­le­tään usein yksilöön kes­kit­ty­väk­si valin­nak­si, mutta onko asia niin mus­ta­val­koi­nen?

Kotona kentällä

Antropologiassa ja muilla kult­tuu­rin­tut­ki­muk­sen aloilla “kenttä” on usein sijainnut jossain kaukana, muualla kuin oman kult­tuu­rin piirissä. Oman yhteis­kun­nan ja kult­tuu­riin kuuluvien ilmiöiden tar­kas­te­lu on kuitenkin kult­tuu­rin­tut­ki­muk­sen keinoilla mah­dol­lis­ta, ja ehkä jopa suotavaa.

Työstin uskon­to­tie­teen Pro gradu ‑tut­kiel­maa­ni Elämä on liian lyhyt syö­däk­sem­me paskaa.” Superruokaan liittyvä kehol­li­suus ja ritu­aa­lin­kal­tai­suus vuosina 2015 – 2016. Tutkimusmateriaalini koostui seit­se­mäs­tä haas­tat­te­lus­ta. Kaikki haas­ta­tel­ta­va­ni olivat tavalla tai toisella super­ruo­an ammat­ti­lai­sia, jotka söivät super­ruo­kia ja käyttivät niitä osana työtään. He työs­ken­te­li­vät mm. ravin­to­te­ra­peut­tei­na, hen­ki­lö­koh­tai­si­na val­men­ta­ji­na sekä tuot­tei­den maa­han­tuo­ji­na.

Kentälle pääsy ja haas­ta­tel­ta­vien löy­tä­mi­nen ei ollut mut­ka­ton­ta. Yritin aluksi lähestyä super­ruo­an yhtey­des­sä jul­ki­suu­des­sa esillä olleita ihmisiä, mutta tie kentälle ei auennut sitä kautta. Ilmiötä oli lähes­tyt­tä­vä toisesta kulmasta, joten päädyin kir­joit­ta­maan avoimen haas­tat­te­lu­kut­sun, joka lähti leviämään sosi­aa­li­ses­sa mediassa. Pienen lumi­pal­loe­fek­tin sii­vit­tä­mä­nä sain toivomani haas­tat­te­lu­ma­te­ri­aa­lin.

Jo ennen haas­tat­te­lu­ja sain kokea haas­ta­tel­ta­vie­ni uteliaan ja toisinaan kysee­na­lais­ta­van suh­tau­tu­mis­ta­van asioihin. Ennen haas­tat­te­lu­ja he halusivat tietää enemmän työni fokuk­ses­ta, uskon­to­tie­tees­tä, omasta suh­tau­tu­mi­ses­ta­ni super­ruo­kiin sekä siitä, miten aion haas­tat­te­lu­ja käyttää. Kyseleminen, asioiden kysee­na­lais­ta­mi­nen ja sel­vit­tä­mi­nen vai­kut­ti­vat olevan heille ominaisia tapoja hankkia tietoa ja muodostaa oma näke­myk­sen­sä asioista. Kaikkea ei nielty purek­si­mat­ta.

Ruokaa ja rituaalinkaltaisuutta

Rituaali on toimintaa, jolle annetaan erityinen merkitys ja joka suo­ri­te­taan tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti. Usein mukana on usko yli­luon­nol­li­seen, kuten henkeen tai juma­luu­teen, johon pyritään vai­kut­ta­maan esi­mer­kik­si rukouksen tai uhrin avulla. Rituaalit nou­dat­ta­vat usein samaa kaavaa.

Ihmisen toiminta voi olla myös ritu­aa­lin­kal­tais­ta. Uskontotieteilijä Catherine Bellin mukaan esi­mer­kik­si eti­ket­ti­sään­tö­jä voidaan tulkita ritu­aa­lin­kal­tai­se­na toi­min­ta­na, vaikka ne eivät täysin täytä ritu­aa­lil­le ase­tet­tu­ja määreitä. Länsimaissa rituaalin aja­tel­laan sisäl­tä­vän jon­kin­lai­sia pyhiä ele­ment­te­jä. Rituaalinkaltainen toiminta puo­les­taan sisältää joitain rituaalin piirteitä, mutta ei istu täysin sille varattuun lokeroon, sillä usko yli­luon­nol­li­seen puuttuu. Usein ritu­aa­lin­kal­tai­ses­sa toi­min­nas­sa koros­tu­vat sen sijaan kehol­li­suus ja kehon merkitys. Bell on eritellyt seitsemän erilaista ritu­aa­lin­kal­tai­suu­den luokkaa, jotka ovat toisinaan keskenään pääl­lek­käi­siä.

Haastattelujeni perus­teel­la näyttää siltä, että super­ruo­an käyt­tä­mi­seen liittyvät Bellin teoriassa ilmenevät for­ma­lis­min, sääntöjen seu­raa­mi­sen ja muut­tu­mat­to­muu­den luokat. Formalismi korostui eri­tyi­ses­ti ruo­an­val­mis­tuk­sen mene­tel­mis­sä: ateria pyrittiin aina val­mis­ta­maan mah­dol­li­sim­man puhtaista raaka-aineista ja omalle keholle sopivalla tavalla. Esimerkiksi blen­daa­mi­nen eli teho­se­koit­ti­mes­sa murs­kaa­mi­nen ja kasvisten höy­ryt­tä­mi­nen olivat kaikkien haas­ta­tel­ta­vie­ni käytössä.

Terveellinen ruo­ka­va­lio ja ter­vey­sa­jat­te­lu­ken­tän sisältä tulevat, yleisesti hyväk­sy­tyt val­mis­tus­me­ne­tel­mät asettivat reu­naeh­dot sille, miten tuli syödä ja mil­lai­sek­si ter­veel­li­nen ruo­ka­va­lio miel­let­tiin. Näiden ehtojen puit­teis­sa toiminnan muuntelu oli sallittua. Muuttumattomuuden kategoria taas näkyi ruo­an­lai­ton yhtey­des­sä. Ruoanlaitto pyrittiin suo­rit­ta­maan lähes aina saman­lai­se­na.

Myös hen­ki­lö­koh­tai­sen tulkinnan merkitys korostui ruo­an­lai­ton yhtey­des­sä. Toiset näkivät ruo­an­lai­ton vai­kut­ta­van raaka-aineeseen enemmän kuin toiset, ja nou­dat­ti­vat siksi tarkemmin ruo­an­lait­to­me­ne­tel­miä. Jotkut haas­ta­tel­ta­vis­ta eivät esi­mer­kik­si kuu­men­ta­neet mitään öljyjä pannulla, sillä sen kat­sot­tiin vähen­tä­vän niiden ravin­toar­voa. Raaka-aineiden fyysisen kont­rol­loin­nin ja tekemisen avulla hallitaan myös ruokaa, ja sen kautta ihmisen on mah­dol­lis­ta luoda jär­jes­tys­tä elämäänsä.

Sääntöjen seu­raa­mi­nen määritti haas­ta­tel­ta­vien syömistä ja super­ruo­kien käyttöä. Tähän luokkaan viit­taa­vat toiminnot näkyivät eri­tyi­ses­ti vuo­ro­kausi- ja ate­ria­ryt­meis­sä. Vaikka vuo­ro­kau­de­na­jat asettivat monelle rajat, joiden mukaan kehon tuli saada energiaa ja lepoa, pys­tyt­tiin niitä tarpeen ja elä­män­ti­lan­teen mukaan muok­kaa­maan. Lähestulkoon jokainen ruokaan ja syömiseen liittyvä päätös pyrittiin miet­ti­mään sen myöhempää vai­ku­tus­ta ajatellen. Kehon ener­gian­saan­tia voitiin viilata myös super­ruo­kien avulla.

Rituaalinkaltaisen toiminnan moti­vaat­to­ri­na toimivat haas­ta­tel­ta­vien kohdalla hyvä olo ja hen­ki­lö­koh­tai­nen terveys, jota pyrittiin pitämään yllä syömällä oikein, liik­ku­mal­la ja lepää­mäl­lä sopivasti. Kehon olotila mää­rit­te­li toiminnan tar­koi­tuk­sen ja onnis­tu­mi­sen, ja sitä kuun­nel­tiin tark­kaa­vai­ses­ti. Terveys oli olotila, jota tavoi­tel­tiin ja pyrittiin pitämään yllä.

Syödyn ruoan ter­veys­vai­ku­tuk­sil­le annettiin kuitenkin eri tilan­teis­sa erilaisia mer­ki­tyk­siä: toisinaan maku tai sosi­aa­li­nen tilanne meni ter­veys­vai­ku­tus­ten edelle. Ravintolassa ruoka harvemmin valittiin sen ter­veel­li­syy­den perus­teel­la, ja suku­lai­sen luona vie­rail­les­sa osa haas­ta­tel­ta­vis­ta otti suku­lais­tä­din leipomaa pullaa, vaikka muuten vältteli gluteenia.

Tällaisen ritu­aa­lin­kal­tai­sen toiminnan voi katsoa olevan yllä­pi­tä­vää toimintaa, joka takaa muun­te­luis­taan huo­li­mat­ta pit­kä­kes­toi­sen, terveen ja elin­voi­mai­sen olotilan. Esimerkiksi huo­no­laa­tui­sen ruoan syöminen teki kehosta toi­mi­mat­to­man, ja tilanne kor­jat­tiin palaa­mal­la aikai­sem­piin, toimiviin ruo­kai­lu­tot­tu­muk­siin. Olotilaa voitiin hie­no­sää­tää ja korjata eri­lais­ten super­ruo­kien avulla. Lisäenergiaa smoot­hieen saattoi saada maca-jauheesta ja vas­tus­tus­ky­vyn vah­vis­tus­ta tar­vit­se­va keho taas kaipasi spirulina-levää.

Terve yksilö yhteiskunnan voimavarana

Terveys on käsit­tee­nä monia­lai­nen. Yhtäältä se voi tar­koit­taa yleistä, lää­ke­tie­teel­lis­tä fyysistä tilaa, toisaalta taas ihmisen itse ymmär­tä­mää psy­ko­fyy­sis­tä olotilaa. Terveys on sekä hen­ki­lö­koh­tai­nen kokemus omasta val­lit­se­vas­ta tai tavoi­tel­lus­ta olo­ti­las­ta että lää­ke­tie­teel­li­ses­ti mää­ri­tel­ty, toisen tekemä arvio siitä, millainen henkilön fyysinen olotila kysei­sel­lä hetkellä on.

Terveyden ja hyvin­voin­nin lai­tok­sel­la puhu­taan­kin koetusta ter­vey­des­tä, joka tar­koit­taa ihmisen ilmaistua kokemusta ter­vey­den­ti­las­taan. THL:n mukaan terveyden koke­muk­ses­sa Suomessa on sosio­eko­no­mi­sia eroja, joihin vai­kut­ta­vat mm. varal­li­suus ja koulutus. THL:n tut­ki­muk­sen mukaan kor­keam­min kou­lu­te­tut nou­dat­ta­vat myös tarkemmin ravit­se­mus­suo­si­tuk­sia, ja tulotason on katsottu olevan yhtey­des­sä ruo­ka­va­lion laatuun.

Ranskalainen filosofi Michel Foucault on käsi­tel­lyt terveyden, sairauden ja yhteis­kun­nal­li­sen vallan välistä suhdetta. Hänen mukaansa valta ei nyky­ai­kai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa palaudu perus­ta­vaan jär­jes­tyk­seen tai esi­mer­kik­si hal­lit­si­joil­le, vaan on hajau­tet­tu eri tahoille kuten lai­tok­sil­le, tieteelle ja medialle. Valta kohdistuu osaltaan ihmi­syk­si­löi­hin, joilla itsellään on myös valtaa, mutta joita pyritään muo­vaa­maan ja ohjaamaan haluttuun suuntaan. Yhteiskunta turvaa toi­min­taan­sa eri­lai­sil­la sää­dök­sil­lä, joita yksilöt toteut­ta­vat ja muok­kaa­vat. Tässä yhtey­des­sä puhutaan bio­val­las­ta, joka on luon­teel­taan yhteis­kun­nan toi­min­ta­ky­kyä lisäävää. Valta pyrkii ohjaamaan ihmisten käyt­täy­ty­mis­tä mutta ei alis­ta­maan. Tässä yhtälössä hei­kom­mal­la osa­puo­lel­la, ihmisellä, on mah­dol­li­suus kapinaan sekä toi­min­taan ja itse­näi­syy­teen.

bowl

Foucault’n mukaan yhteis­kun­ta tarvitsee toi­min­ta­me­ka­nis­mien­sa tur­vaa­mi­sek­si terveitä yksilöitä, joiden elin­voi­maa se hyödyntää. Vaikka yhteis­kun­nal­la on sairauden hoitoon ja sen tor­jun­taan omat koneis­ton­sa, on vastuu ter­vey­des­tä yksilöllä itsellään. Biovaltaa on näh­tä­vis­sä suo­ma­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa, jossa kan­sa­lai­sil­le tarjotaan julkinen ter­vey­den­huol­to sekä valtion hyväk­sy­mät ravit­se­mus­suo­si­tuk­set. Yksilöllä on silti vastuu hen­ki­lö­koh­tai­ses­ta hyvin­voin­nis­taan: hänen on pidettävä itse huolta ruo­kai­lus­taan, kehon­huol­los­taan sekä siitä, ottaako hän lääkärin määräämät lääkkeet vai ei.

Superruoan käyttäjät ja muut ruo­ka­va­lioi­den nou­dat­ta­jat voidaan tällaisen ajat­te­lu­mal­lin mukaan nähdä mal­li­kan­sa­lai­si­na, jotka tarjoavat yhteis­kun­nal­le runsaasti elin­voi­maa ja turvaavat sen toimintaa. Vallitsevien ravin­to­suo­si­tus­ten kysee­na­lais­ta­mi­nen ja omaeh­toi­sen ruo­an­va­lin­nan voi myös nähdä merkkinä vallan pirs­ta­loi­tu­mi­ses­ta ins­ti­tuu­tioil­ta yksi­löil­le tai yksilön kapinana yhteis­kun­nan meka­nis­me­ja vastaan. Terveys on tavoi­tel­ta­va ja yllä­pi­det­tä­vä tila, jonka eteen tehdään töitä hen­ki­lö­koh­tai­sel­la tasolla, toisinaan yleisesti hyväk­syt­ty­jä normeja ja ravin­to­suo­si­tuk­sia uhmaten.

Rituaalinkaltaisuudella kohti terveyttä, terveydellä kohti valtaa

Rituaalinkaltaisuus on yksi keino hallita omaa elämää ja maailmaa. Sen voi nähdä myös kapinana yhteis­kun­nan jär­jes­tys­tä vastaan. Ruoan, ritu­aa­lin­kal­tai­suu­den ja vallan välisen suhteen tut­ki­muk­ses­sa yhdellä gradulla ei saada ihmeitä aikai­sek­si. Työ on enem­män­kin pin­ta­raa­pai­su, joka herättää lisää kysy­myk­siä. Esimerkiksi syömisen ja iden­ti­tee­tin raken­ta­mi­sen välinen yhteys olisi tut­ki­mus­koh­tee­na mehukas. Yhteiskunnassamme ruoka näyttää vai­kut­ta­van paljon siihen, mil­lai­sek­si ihmiset itsensä mieltävät ja millaisen kuvan he haluavat itsestään antaa. On myös mie­len­kiin­tois­ta seurata, millainen super­ruo­kien asema ter­vey­sa­jat­te­lus­sa on jatkossa: ovatko ne tulleet jää­däk­seen, vai hiipuuko niiden käyttö takaisin pienen piirin hifis­te­lyk­si.

Ruoanvalinta ja siihen liittyvät val­ta­ky­sy­myk­set kertovat jotain yhteis­kun­tam­me arvoista. Terveysajattelu on län­si­mai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa koros­tu­nut­ta, ja ter­veel­li­seen elä­män­ta­paan tähtääviä valintoja kan­nus­te­taan tekemään jat­ku­vas­ti. Sosiaalisissa tilan­teis­sa ruoasta kiel­täy­ty­mis­tä saatetaan kri­ti­soi­da rajus­ti­kin: tar­jo­tus­ta ruoasta kiel­täy­ty­jä on hankala tai kiit­tä­mä­tön. Foucault’n teorian valossa ter­veel­li­sen ruo­ka­va­lion nou­dat­ta­mi­nen ei olekaan niin indi­vi­dua­lis­tis­ta kuin ajat­te­li­si. Sitä voi tar­kas­tel­la yhtenä meka­nis­mi­na, joka tuottaa yhteis­kun­nal­le sen tar­vit­se­maa elin­voi­maa.

superfood4
  1. Catherine Bell, 1992. Ritual Theory, Ritual Practice.
  2. Catherine Bell, 1997. Ritual. Perspectives and Dimensions.
  3. Jaho, Mikko. Michel Foucault ja terveyden tutkimus. Yhteiskunta ja terveys: klassisia teo­reet­ti­sia näkö­kul­mia (toim. Ulla Ashorn).

Oikaisu 8.11.2017: Tekstissä puhuttiin aiemmin ashwa­gand­ha-sienestä, mutta kyseessä on yrtti. 

Kirjoittaja

Mai Joutselainen on filosofian maisteri uskontotieteen alalta. Häntä kiinnostavat rituaalit, kehollisuus ja valta. Ja monella tapaa myös ruoka.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Graffitinmaalaajat miellettiin ennen usein nuorisorikollisiksi. Vaikka kyseessä on laillisuuden rajamailla liikkuva alakulttuuri, graffiti on jo kauan ollut osa taide- ja mainosmaailmaa. Viime vuosina graffiteista on tullut laajemmin hyväksytty ilmiö.