Pikaruokaketju McDonald’s otti lop­pu­vuo­des­ta 2017 vali­koi­miin­sa vegaa­ni­sen ham­pu­ri­lai­sen. Tämä on eräs esimerkki viime vuosina vah­vis­tu­nees­ta kas­vis­ruo­ka­buu­mis­ta. Erilaiset vaih­toeh­dot lihalle ovat yleis­ty­neet, sillä entistä useampi kuluttaja kokee lihan­syön­nin ongel­mal­li­se­na esi­mer­kik­si eet­ti­sis­tä tai eko­lo­gi­sis­ta syistä.

Monen vegaanin kohdalla lihan välttely saa lähes uskon­nol­li­sen luonteen. Liha on jotakin epä­puh­das­ta, joka saattaa tuhota muuten kun­nol­li­sen aterian. Esimerkiksi muuten kas­vis­pe­räi­nen tomaat­ti­keit­to voi olla pilalla, jos sen sekaan on eksynyt liha­lie­mi­kuu­tio. Tällainen ehdot­to­muus on ant­ro­po­lo­gian näkö­kul­mas­ta mie­len­kiin­tois­ta, koska muilta osin moder­nis­sa yhteis­kun­nas­sa tunnutaan pyrkivän eroon ehdot­to­mis­ta puhtaan ja epä­puh­taan kategorioista.

Ruokakieltojen taustalla vai­kut­ta­vaa kult­tuu­ris­ta logiikkaa tutkineen ant­ro­po­lo­gi Mary Douglasin mukaan arkaa­isis­sa yhtei­söis­sä kiel­le­tyik­si joutuneet ruoka-aineet ovat olleet sel­vä­ra­jais­ten luo­kit­te­lu­jen väli­maas­toon sijoit­tu­via ano­ma­lioi­ta. Douglasin antamat esimerkit kumpuavat eri­tyi­ses­ti Raamatun Vanhan tes­ta­men­tin yksi­tyis­koh­tai­sis­ta ruo­ka­sää­dök­sis­tä. Näistä tunnetuin esimerkki koskee sianlihan syön­ti­kiel­toa. Douglasin mukaan sika tippuu sel­vä­ra­jais­ten kate­go­rioi­den väliin, koska sillä on sorkat mutta se ei märehdi.

Douglasin ajatusta soveltaen voidaan esittää, että nyky-yhteis­kun­nas­sa eläin ylipäänsä saa yhä ene­ne­vis­sä määrin ano­maa­li­sen aseman. Kun tieto eläinten kog­ni­tii­vi­sis­ta kyvyistä on kasvanut, on eläimen asema ruokana uhattuna. Voi tehdä tiukkaa leikata jou­lu­kink­kua, mikäli tiedostaa että kes­ki­mää­räi­sen Putte-possun kog­ni­tii­vi­set kyvyt ovat noin neli­vuo­ti­aan ihmis­lap­sen tasolla. Sika on itse asiassa huo­mat­ta­vas­ti koiraa älyk­kääm­pi eläin.

Antropologin kou­lu­tuk­sen omaavaa voi pistää hymyi­lyt­tä­mään se raivo, jolla monet län­si­mai­set ihmiset hyök­kää­vät Korean nie­mi­maal­la yleistä koi­ran­li­han hyö­ty­käyt­töä vastaan. Viime kädessä kyse on kult­tuu­ri­sis­ta luo­ki­tuk­sis­ta, jotka muuttuvat varsin hitaasti.

Mutta tekeekö McVegan maa­il­mas­ta paremman paikan? Ainakin tie­dos­ta­vis­sa piireissä on jo ehditty iloita siitä, miten kas­vis­ruo­ka on nyt saapunut myös hoi polloin lau­ta­sel­le. McVegan ei ehkä pärjää hips­te­ri­ra­vin­to­lan arte­saa­ni­ham­pu­ri­lai­sil­le, mutta juuri siksi se onnistuu sekä ohjaamaan rahvasta ”oikealle tielle” että yllä­pi­tä­mään eroa tie­dos­ta­mi­sen arvo­hie­rar­kias­sa. Samalla McVegan on hyvä esimerkki myös laa­jem­mas­ta eettiseen kulut­ta­mi­seen liit­ty­väs­tä trendistä. 

Filosofi Slavoj Žižek on esittänyt, että jäl­ki­teol­li­nen kapi­ta­lis­mi pyrkii esit­tä­mään toi­min­tan­sa yhä eet­ti­sem­pä­nä. Kuluttajaa vie­koi­tel­laan lupauk­sel­la eet­ti­sem­mäs­tä kulut­ta­mi­ses­ta, vaikka talouden rakenteet pysyvät saman­lai­si­na kuin ennenkin. McVegan voi poistaa yhtälöstä eläinten kär­si­myk­set, mutta ei muita kapi­ta­lis­min ongelmia. Vaikka valit­si­sit kas­vis­ham­pu­ri­lai­sen, valitset silti kapitalismin.

Antropologi Marvin Harrisin kult­tuu­ri­ma­te­ria­lis­tis­ta lähes­ty­mis­ta­paa soveltaen voisi myös väittää, että viime kädessä kas­vis­ruo­ka yleistyy, koska sen tuot­ta­mi­nen on yhdys­kun­ta­ta­lou­del­li­ses­ti edul­li­sem­paa. Näin McVegan ei ole niinkään esimerkki edis­tyk­sen rie­mu­voi­tos­ta. Kyse on vain eräästä vas­tauk­ses­ta tehos­ta­mi­sen problematiikkaan.