Suomea edustamassa maailmalla – kansainvälinen ura ulkoministeriössä

Moni ant­ro­po­lo­gian opis­ke­li­ja haaveilee kan­sain­vä­li­ses­tä urasta ja ulko­mail­la työs­ken­te­lys­tä. Eikä syyttä, sillä onhan kult­tuu­rei­hin ja niiden välisiin eroa­vai­suuk­siin pereh­ty­nyt oppiaine omiaan auttamaan glo­baa­lien asioiden ymmär­tä­mi­ses­sä. AntroBlogin työ­elä­mä­toi­mi­tus haas­tat­te­li ulko­mi­nis­te­riös­sä pitkän uran tehnyttä Henna Knuuttilaa, joka on val­mis­tu­nut kult­tuu­riant­ro­po­lo­gik­si Jyväskylän yli­opis­tos­ta. Knuuttila kertoi näke­myk­sen­sä siitä, miksi ant­ro­po­lo­gia antaa hyvän pohjan kan­sain­vä­li­siin työ­teh­tä­viin, ja mitä pitäisi pohtia jo opintojen aikana, jos haaveilee työs­ken­te­lys­tä maailman eri kolkissa.

Knuuttila on haas­tat­te­lu­het­kel­lä jou­lu­kuus­sa ollut työstään van­hem­pain­va­paal­la noin puo­li­tois­ta vuotta, ja palannut tam­mi­kuus­sa 2018 töihin ulko­mi­nis­te­ri­öön, kehi­tys­po­liit­ti­sel­le osastolle. Nykyiset työ­teh­tä­vät liittyvät naisiin, tyttöihin ja tasa-arvoon sekä UN-Womeniin ja UNICEFiin.

Ennen van­hem­pain­va­paa­ta Knuuttila työs­ken­te­li Suomessa poliit­tis­ten asioiden osastolla, YK- ja yleisten glo­baa­li­asioi­den yksikössä. Työssään hän koordinoi etenkin YK:n kasvatus-, tiede- ja kult­tuu­ri­jär­jes­töön Unescoon liittyviä asioita sekä työs­ken­te­li yhdessä opetus- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­riön kanssa. Näissä teh­tä­vis­sä Henna ehti toimia noin yhdeksän kuukautta, mutta siinäkin ajassa ehti tapahtua paljon. Hän kertoo esi­mer­kik­si, että silloin val­mis­tel­tiin Unescon hal­lin­to­neu­vos­kam­pan­jaa, ja viime mar­ras­kuus­sa var­mis­tui­kin Suomen pääsy neuvoston seu­raa­val­le neli­vuo­ti­sel­le kaudelle.

Aloittelevalta tutkijanuralta diplomaattikoulutukseen

Knuuttila on työs­ken­nel­lyt ulko­mi­nis­te­riön teh­tä­vis­sä yli kymmenen vuotta, vuodesta 2005 alkaen. Tuohon aikaan sisältyy yhteensä seitsemän vuoden ulko­maan­ko­men­nus Malesiassa ja Slovakiassa. Hän varmistaa mutu­tie­to­ni siitä, että ura ulko­mi­nis­te­riös­sä todel­la­kin on lähes poik­keuk­set­ta lop­pue­lä­mäk­si sitova ja työn­te­ki­jöi­den vaih­tu­vuus vähäistä. Knuuttila sanoo, että hänen kanssaan samaan aikaan aloit­ta­neis­ta uusista diplo­maa­teis­ta kukaan ei ole lähtenyt muualle ulko­mi­nis­te­riös­tä. ”Ulkoministeriö on hyvä ja kiin­nos­ta­va työpaikka”, hän summaa.

Knuuttilalle ei suinkaan ollut aina selvää, että hän päätyisi ant­ro­po­lo­gi­poh­jal­ta kan­sain­vä­li­siin tehtäviin, vaan sat­tu­mal­la oli pitkälti näppinsä pelissä. Knuuttila valmistui Jyväskylän yli­opis­tos­ta vuonna 2001 filo­so­fian mais­te­rik­si, pää­ai­nee­naan kult­tuu­riant­ro­po­lo­gia. Samalla hän teki myös toisen mais­te­rin­tut­kin­non sosio­lo­gias­ta, sillä opiskelu oli kiin­nos­ta­vaa ja opin­to­pis­tei­tä kertyi reip­paas­ti. Antropologian hän kertoo valin­neen­sa pää­ai­neek­seen pitkälti hakuam­mun­nal­la, omien sanojensa mukaan juurikaan miet­ti­mät­tä mah­dol­li­sia tule­vai­suu­den työl­li­syys- tai ura­nä­ky­miä.

”En tuntenut ketään ant­ro­po­lo­gia, mutta ala kuulosti kiin­nos­ta­val­ta, kun perehdyin kir­jas­tos­sa yli­opis­to­jen hakuop­pai­siin.”

Kuva: Henna Knuuttila

Knuuttila kertoo olleensa yli­opis­tol­la kiin­nos­tu­nut vähän kaikesta ja pitä­neen­sä aina opis­ke­lus­ta. Siksi hän haalikin itselleen hyvän liudan erilaisia sivuai­nei­ta, kuten museo­lo­gi­aa, ranskaa, mul­ti­me­diao­pin­to­ja ja yleistä kir­jal­li­suus­tie­det­tä. Opintojensa aikana hän kävi myös kaksi kertaa opis­ke­li­ja­vaih­dos­sa: vuoden Pariisissa, jossa suoritti EU-asioihin pereh­dyt­tä­vän opin­to­ko­ko­nai­suu­den sekä puoli vuotta Budapestissa, vähem­mis­töi­hin liit­ty­väs­sä kou­lu­tus­oh­jel­mas­sa.

Akateemisten opin­to­jen­sa alussa Knuuttila uskoi, että tutkijan ura olisi häntä varten se oikea. Hän työs­ken­te­li­kin val­mis­tu­mi­sen­sa jälkeen Jyväskylän yli­opis­tol­la Suomen Akatemian tut­ki­mus­hank­keen parissa nelisen vuotta. Siitä ajasta osa kului kuitenkin ulko­mail­la har­joit­te­luis­sa: har­joit­te­lu Euroopan neu­vos­tos­sa Strasbourgissa kult­tuu­rien ja uskon­to­jen väliseen dialogiin liittyen, sekä myöhemmin EU:n komis­sios­sa tut­ki­muk­sen pää­osas­tol­la Brysselissä. Hän mainitsee etenkin Brysselin teh­tä­väs­sä pääs­seen­sä hyö­dyn­tä­mään oppimiaan haas­tat­te­lu- ja ana­lyy­si­tai­to­ja, sillä tehtävään kuului eräs kestävään kehi­tyk­seen liittyvä tut­ki­mus­pro­jek­ti.

Kansainvälisten asioiden valmennuskurssi

Kuva: Andrew Butler/​Unsplash (CC0)

Tutkijan työ alkoi kuitenkin loppujen lopuksi tuntua liian hidas­tem­poi­sel­ta aktii­vi­sel­le naiselle. ”Työkaverit olivat mukavia, mutta hidas tahti ja asioiden venyminen alkoivat puuduttaa”, hän sanoo. Knuuttila pääsikin ulko­mi­nis­te­riön kavaku-kurssille vuonna 2005 ja jätti sen vuoksi myös vireillä olleen väi­tös­kir­jan­sa kesken.

Kavaku eli kan­sain­vä­lis­ten asioiden val­men­nus­kurs­si on reitti yhteis­haus­ta diplo­maat­tiu­ral­le ulko­mi­nis­te­ri­öön. Valintaprosessi kavakuun on moni­vai­hei­nen ja sisältää muun muassa haas­tat­te­lun, aineis­to­ko­keen, kie­li­ko­kei­ta sekä sovel­tu­vuusar­vioin­nin. Kurssille voi hakea kuka tahansa Suomen kan­sa­lai­nen, jolla on vähintään ylemmän korkea-asteen tutkinto ja vaa­dit­ta­va kie­li­tai­to.

Kysyn Knuuttilalta, miten opiskelu kavakussa etenee. Hän kertoo, että kurssi alkaa niin kut­su­tul­la A-osalla, jossa on luentoja ja vie­rai­lu­ja ja jonka aikana työs­ken­te­ly­ta­pa on hänen sanojensa mukaan ”melko kou­lu­mai­nen”. Sen jälkeen kava­ku­lai­set siirtyvät osas­toil­le avus­ta­jik­si. Tämän jälkeen seuraa vielä toinen kou­lu­tus­jak­so, B-osa. Ensimmäistä paria vuotta, joihin kuuluu myös ulko­maan­edus­tuk­ses­sa työs­ken­te­lyä, kutsutaan ”kyp­syt­tä­mi­sek­si” ja sen päät­teek­si avustajat saavat vaki­tui­sen viran. Knuuttila sanoo, että hänestä oli hienoa, että minis­te­riös­sä heti pääsi niin sanot­tui­hin oikeisiin töihin ja näkemään, mitä diplo­maat­tiu­ra käy­tän­nös­sä on.

Hän kertoo myös, että kavakuun tulee ihmisiä kai­ken­lai­sis­ta kou­lu­tus­taus­tois­ta. Valtiotietelijöitä on paljon, mutta myös jour­na­lis­te­ja, maan­tie­tei­li­jöi­tä, kaup­pa­kor­kea­lai­sia ja esi­mer­kik­si juristeja.

”Ehkä erikoisin tausta josta olen kuullut, on teo­reet­ti­ses­ta filo­so­fias­ta. Periaatteessa opin­to­taus­ta voi kuitenkin olla mikä tahansa, kunhan täyttää kie­li­tai­to­vaa­ti­muk­set.”

Knuuttila itse puhuu molempien koti­mais­ten ja englannin lisäksi sujuvasti ranskaa ja jonkin verran unkaria.

Vaihtuvia maita ja tiukkaa työtahtia

Kun kysyn Knuuttilalta, mikä on kaikkein antoi­sin­ta työssä ulko­mi­nis­te­riöl­lä, vastaus on selvä: moni­puo­li­suus. Hän vit­sai­lee­kin, että toisinaan tuntuu siltä, että heti kun on oppinut yhden tehtävän hyvin, on aika vaihtaa asuin­maa­ta ja työnkuvaa. Ulkomaanedustuksessa toimitaan noin 3 – 4 vuotta samassa ase­ma­maas­sa ja sen jälkeen joko vaih­de­taan maata tai palataan minis­te­ri­öön. Knuuttila kertoo, että näin saadaan yllä­pi­det­tyä työn kiin­nos­ta­vuut­ta ja autettua työn­te­ki­jöi­tä laa­jen­ta­maan osaa­mis­taan jat­ku­vas­ti.

Suomessa vietetyt vuodet taas auttavat pysymään kiinni suo­ma­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa ja arjessa sekä pitämään yllä ver­kos­to­ja Suomessa. Tästä syystä uraa ulko­mi­nis­te­riöl­lä kut­su­taan­kin ylei­su­rak­si. Ulkoministeriö myös avustaa työn­te­ki­jöi­den­sä kou­lut­tau­tu­mis­ta, esi­mer­kik­si tar­joa­mal­la kie­li­kurs­se­ja uuteen maahan sopeu­tu­mi­sen hel­pot­ta­mi­sek­si.

Knuuttila kertoo, että niin kutsuttu taval­li­nen työpäivä ulko­mi­nis­te­riöl­lä on harvoin lopulta sellainen, mitä edel­tä­vä­nä päivänä oli suun­ni­tel­lut. Aina tulee jotain poik­keuk­sel­lis­ta, välillä hyvinkin kiireisiä asioita. Ikävintä työssä hänen mie­les­tään onkin juuri jatkuva kiire ja stressi, sillä työ­teh­tä­viä saattaa tulla hyvinkin nopealla aika­tau­lul­la, jolloin niihin on rea­goi­ta­va heti.

Kuva: Ross Parmly/​Unsplash (CC0)

”Esimerkiksi jos joku Suomen kan­sa­lai­nen on pulassa ja pitää ryhtyä sel­vit­tä­mään asiaa jos kollega on poissa. Edustustomme kun ovat kes­ki­mää­rin hyvin pieniä”, Knuuttila havain­nol­lis­taa.

Kiireisiä ovat usein myös toi­men­pi­de­pyyn­nöt, joihin vas­tausai­kaa saatetaan antaa vain päivän verran. Sellaisia ovat esi­mer­kik­si Suomen kan­na­no­tot. Silloin Knuuttilan tehtävänä voi olla luon­nok­sen muo­toi­le­mi­nen, jotta sen voi lähettää eteenpäin seu­raa­vil­le hyväk­syt­tä­väk­si. Kaikki ovat riip­pu­vai­sia toistensa työ­pa­nok­ses­ta.

”Jos missaa deadlinen, voi olla, että tehty työ oli lopulta täysin hyö­dy­tön­tä”, hän tiivistää.

Edustustehtäviä Suomi-kuva edellä

Toisaalta yksi työn hyviä puolia hänen mukaansa on, kun näkee että asiat etenevät nopeasti. Knuuttila kertoo saavansa iloa myös onnis­tu­nees­ta työstä ja hyvästä palaut­tees­ta. Hänen mukaansa mer­ki­tyk­sel­li­syy­den tunnetta lisää myös se, kun näkee, että omasta työstä on kon­kreet­tis­ta hyötyä esi­mer­kik­si Suomen asioiden tai suo­ma­lais­ten yritysten toiminnan edis­tä­mi­ses­sä. Knuuttilalle on ylpeyden aihe saada edustaa omaa maataan maa­il­mal­la.

Ulkoministeriön alai­suu­des­sa toimivat suur­lä­he­tys­töt pyrkivät myös lisäämään suo­ma­lai­sen kult­tuu­rin tun­net­ta­vuut­ta ulko­mail­la. Hauskana työ­pro­jek­ti­na Knuuttila mainitsee muutama vuosi sitten jär­jes­te­tyn säveltäjä Kaija Saariahon työn pro­moo­tio­ti­lai­suu­den Slovakiassa. Ulkoministeriö buustasi tapah­tu­man näky­vyyt­tä ja kutsui ihmisiä cocktail-tilai­suu­teen. Vastaavanlainen tapaus oli myös Malesian komen­nuk­sen aikana jär­jes­tet­ty suo­ma­lai­sen sellistin Sibelius-kon­sert­ti­kier­tue, jota Knuuttilan työryhmä oli jär­jes­tä­mäs­sä.

Hänen mukaansa ulko­mail­la Suomen maine on hyvä, maa tunnetaan luo­tet­ta­va­na korkean tek­no­lo­gian maana ja kou­lu­tus­osaa­ja­na. Myös suo­ma­lai­ses­ta kult­tuu­ris­ta ja desig­nis­ta ollaan kovasti kiin­nos­tu­nei­ta.

”Niin ainakin kaik­kial­la, missä minä olen ollut. Suomi on ilmei­ses­ti vielä sen verran eksoot­ti­nen paikka”, hän naurahtaa.

Kuva: Joakim Honkasalo/​Unsplash (CC0)

Opintotaustan edut

Knuuttilan koke­muk­sen mukaan ant­ro­po­lo­gi­taus­tai­set ihmiset sopivat hyvin mihin tahansa tehtävään eri­tyi­ses­ti siksi, että ant­ro­po­lo­gia opettaa laajojen asia­ko­ko­nai­suuk­sien hah­mot­ta­mis­ta. Hän mainitsee esi­merk­ki­nä, kuinka jo opiskelun aikana oppii poimimaan rele­van­teim­mat asiat val­ta­vas­ta tie­to­mää­räs­tä kir­ja­tent­tei­hin val­mis­tau­tues­sa. Antropologia on alana omiaan kehit­tä­mään myös taitoa kuunnella ihmisiä, mikä on tärkeää monessa työssä. Knuuttila kokee myös, että haas­tat­te­lu­jen tekeminen ja asioiden syy-seu­raus­suh­tei­den näkeminen on huma­nis­ti­sel­ta opin­to­poh­jal­ta luontevaa.

Kysyn Knuuttilalta, kuinka ihmis­lä­heis­tä hänen työnsä lop­pu­pe­leis­sä on. Hän kertoo, että se riippuu hyvin pitkälti työ­teh­tä­väs­tä. Etenkin ulko­mail­la ollaan paljon teke­mi­sis­sä ihmisten kanssa. Esimerkiksi Bratislavassa asian­hoi­ta­ja­na työs­ken­nel­les­sään Knuuttila sai kon­kreet­ti­ses­ti hyödyntää ihmis­lä­hei­siä työ­me­ne­tel­miä, sillä hän osal­lis­tui normaalin rapor­toin­nin ja toi­mek­sian­to­jen hoidon lisäksi paljon edus­tus­teh­tä­viin, järjesti vie­rai­lu­ja sekä piti luentoja ja puheita eri­lai­sil­le ylei­söil­le.

Välillä diplo­maat­ti­teh­tä­vis­sä tulee hänen mukaansa vastaan teh­tä­vän­an­to­ja, jotka ovat hyvinkin lähellä sitä, mitä ant­ro­po­lo­git kent­tä­töis­sä tekevät. Nämä tehtävät liittyvät usein poliit­ti­siin kysy­myk­siin, ja vaativat asian his­to­rial­li­seen kon­teks­tiin pereh­ty­mis­tä, ihmisten haas­tat­te­lua ja tietojen kokoa­mis­ta muistion muotoon.

Bratislava. Kuva: Jay Dantinne/​Unsplash (CC0)

”Tämä työ ei silti ole niin syväl­lis­tä kuin tutkijan työ, usein emme käytä isoa joukkoa lähteitä, vaan kyseessä on ennemmin vir­ka­mie­hen oma analyysi ja näkemys asioista”, Knuuttila täydentää.

Hän kertoo, että miettii omaa kou­lu­tus­taus­taan­sa melko harvoin, sillä val­mis­tu­mi­ses­ta on jo sen verran aikaa. Knuuttilan mukaan ulko­mi­nis­te­riöl­lä työs­ken­nel­les­sä ihmisten taustat ikään kuin häl­ve­ne­vät, sillä työn kautta hankittu osaaminen on etusi­jal­la. Erikoistaidot ja kou­lu­tus­taus­ta tulevat esiin lähinnä eri­tyis­ti­lan­teis­sa, sillä minis­te­riös­sä jotkin tehtävät sovel­tu­vat vain tietyn kou­lu­tus­taus­tan omaaville, esi­mer­kik­si juris­teil­le.

Kielitaito ja kansainvälinen kokemus hyötykäyttöön

Entä mitä vinkkejä Knuuttila antaisi kan­sain­vä­lis­tä uraa tavoit­te­le­vil­le ant­ro­po­lo­geil­le ja sosi­aa­li­tie­tei­li­jöil­le? Hän mainitsee ainakin, että pelkkien huma­nis­tis­ten aineiden opiskelu ei sel­lai­se­naan riitä. Ulkomaankomennuksella työnkuva voi olla hyvin erilainen kuin Suomessa, sillä lähe­tys­töt toimivat pie­nem­mäl­lä mie­hi­tyk­sel­lä ja työn­te­ki­jöi­den täytyy pystyä hoitamaan laajemmin erilaisia asioita.

”Itse olen hyötynyt laajasta kirjosta erilaisia sivuai­nei­ta. Kannattaa ottaa vas­ta­pai­nok­si jotain kovaakin tiedettä, kuten kaupan alaa. Ja ehdot­to­mas­ti opiskella eri kieliä.”

Kuva: Slava Bowman/​Unsplash (CC0)

Myös kan­sain­vä­li­sen koke­muk­sen hank­ki­mi­nen jo opis­ke­luai­ka­na on kan­nat­ta­vaa tule­vai­suut­ta silmällä pitäen. Knuuttila sanoo, että hänelle on ollut hyötyä vaihto-opis­ke­lus­ta ja har­joit­te­lus­ta siinä mielessä, että hän on kyennyt paremmin sopeu­tu­maan eri­lais­ten työyh­tei­sö­jen kanssa toi­mi­mi­seen. Koulutustausta ja niin kutsuttu ”ant­ro­po­lo­gi­nen asenne” ovat hel­pot­ta­neet myös työs­ken­te­ly­maan vaih­ta­mi­ses­ta koituvaa kult­tuu­ris­hok­kia ja uusiin työ­teh­tä­viin ruti­noi­tu­mis­ta.

”Kaikista tärkeintä on kuitenkin yleinen kiin­nos­tus yhteis­kun­taa, kult­tuu­ria ja ilmiöitä kohtaan”, hän toteaa.

Ja sellaista kiin­nos­tus­ta löytyy varmasti parhaiten, keneltä muul­ta­kaan, kuin juuri ant­ro­po­lo­geil­ta, pohdimme yhdessä.

Kirjoittaja

Bea Bergholm valmistunut sosiaali- ja kulttuuriantropologian kandiksi Helsingin yliopistosta ja valmistelee tällä hetkellä graduaan Pohjois-Amerikan ympäristökonflikteista. Ympäristöasioiden lisäksi Bea innostuu lingvistisestä antropologiasta, lääketieteestä ja seinäkiipeilystä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta aloitti tänä syksynä ensimmäistä kertaa historiansa aikana islamilaisen teologian opetuksen. Uuteen lehtorin virkaan astui pitkän tutkijan uran tehnyt uskontoantropologi Mulki Al-Sharmani. Tässä haastattelussa hän kertoo monivaiheisen uratarinansa.

Kirgisiassa järjestettiin syyskuussa viikon mittainen urheilu- ja kulttuuritapahtuma World Nomad Games, joka tunnetaan “nomadien olympialaisina”. Kunnianhimoisen projektin avulla rakennetaan niin alueen turismia kuin nomadikulttuuria ja -identiteettiä. Matkustimme kisoihin ottamaan selvää, mistä tässä kotimaan mediassa tuskin lainkaan huomiota saaneessa suurtapahtumassa on kyse.