Suomea edustamassa maailmalla – kansainvälinen ura ulkoministeriössä

Moni ant­ro­po­lo­gian opis­ke­li­ja haaveilee kan­sain­vä­li­ses­tä urasta ja ulko­mail­la työs­ken­te­lys­tä. Eikä syyttä, sillä onhan kult­tuu­rei­hin ja niiden välisiin eroa­vai­suuk­siin pereh­ty­nyt oppiaine omiaan auttamaan glo­baa­lien asioiden ymmär­tä­mi­ses­sä. AntroBlogin työ­elä­mä­toi­mi­tus haas­tat­te­li ulko­mi­nis­te­riös­sä pitkän uran tehnyttä Henna Knuuttilaa, joka on val­mis­tu­nut kult­tuu­riant­ro­po­lo­gik­si Jyväskylän yli­opis­tos­ta. Knuuttila kertoi näke­myk­sen­sä siitä, miksi ant­ro­po­lo­gia antaa hyvän pohjan kan­sain­vä­li­siin työ­teh­tä­viin, ja mitä pitäisi pohtia jo opintojen aikana, jos haaveilee työs­ken­te­lys­tä maailman eri kolkissa.

Knuuttila on haas­tat­te­lu­het­kel­lä jou­lu­kuus­sa ollut työstään van­hem­pain­va­paal­la noin puo­li­tois­ta vuotta, ja palannut tam­mi­kuus­sa 2018 töihin ulko­mi­nis­te­ri­öön, kehi­tys­po­liit­ti­sel­le osastolle. Nykyiset työ­teh­tä­vät liittyvät naisiin, tyttöihin ja tasa-arvoon sekä UN-Womeniin ja UNICEFiin.

Ennen van­hem­pain­va­paa­ta Knuuttila työs­ken­te­li Suomessa poliit­tis­ten asioiden osastolla, YK- ja yleisten glo­baa­li­asioi­den yksikössä. Työssään hän koordinoi etenkin YK:n kasvatus-, tiede- ja kult­tuu­ri­jär­jes­töön Unescoon liittyviä asioita sekä työs­ken­te­li yhdessä opetus- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­riön kanssa. Näissä teh­tä­vis­sä Henna ehti toimia noin yhdeksän kuukautta, mutta siinäkin ajassa ehti tapahtua paljon. Hän kertoo esi­mer­kik­si, että silloin val­mis­tel­tiin Unescon hal­lin­to­neu­vos­kam­pan­jaa, ja viime mar­ras­kuus­sa var­mis­tui­kin Suomen pääsy neuvoston seu­raa­val­le neli­vuo­ti­sel­le kaudelle.

Aloittelevalta tutkijanuralta diplomaattikoulutukseen

Knuuttila on työs­ken­nel­lyt ulko­mi­nis­te­riön teh­tä­vis­sä yli kymmenen vuotta, vuodesta 2005 alkaen. Tuohon aikaan sisältyy yhteensä seitsemän vuoden ulko­maan­ko­men­nus Malesiassa ja Slovakiassa. Hän varmistaa mutu­tie­to­ni siitä, että ura ulko­mi­nis­te­riös­sä todel­la­kin on lähes poik­keuk­set­ta lop­pue­lä­mäk­si sitova ja työn­te­ki­jöi­den vaih­tu­vuus vähäistä. Knuuttila sanoo, että hänen kanssaan samaan aikaan aloit­ta­neis­ta uusista diplo­maa­teis­ta kukaan ei ole lähtenyt muualle ulko­mi­nis­te­riös­tä. ”Ulkoministeriö on hyvä ja kiin­nos­ta­va työpaikka”, hän summaa.

Knuuttilalle ei suinkaan ollut aina selvää, että hän päätyisi ant­ro­po­lo­gi­poh­jal­ta kan­sain­vä­li­siin tehtäviin, vaan sat­tu­mal­la oli pitkälti näppinsä pelissä. Knuuttila valmistui Jyväskylän yli­opis­tos­ta vuonna 2001 filo­so­fian mais­te­rik­si, pää­ai­nee­naan kult­tuu­riant­ro­po­lo­gia. Samalla hän teki myös toisen mais­te­rin­tut­kin­non sosio­lo­gias­ta, sillä opiskelu oli kiin­nos­ta­vaa ja opin­to­pis­tei­tä kertyi reip­paas­ti. Antropologian hän kertoo valin­neen­sa pää­ai­neek­seen pitkälti hakuam­mun­nal­la, omien sanojensa mukaan juurikaan miet­ti­mät­tä mah­dol­li­sia tule­vai­suu­den työl­li­syys- tai ura­nä­ky­miä.

”En tuntenut ketään ant­ro­po­lo­gia, mutta ala kuulosti kiin­nos­ta­val­ta, kun perehdyin kir­jas­tos­sa yli­opis­to­jen hakuop­pai­siin.”

Kuva: Henna Knuuttila

Knuuttila kertoo olleensa yli­opis­tol­la kiin­nos­tu­nut vähän kaikesta ja pitä­neen­sä aina opis­ke­lus­ta. Siksi hän haalikin itselleen hyvän liudan erilaisia sivuai­nei­ta, kuten museo­lo­gi­aa, ranskaa, mul­ti­me­diao­pin­to­ja ja yleistä kir­jal­li­suus­tie­det­tä. Opintojensa aikana hän kävi myös kaksi kertaa opis­ke­li­ja­vaih­dos­sa: vuoden Pariisissa, jossa suoritti EU-asioihin pereh­dyt­tä­vän opin­to­ko­ko­nai­suu­den sekä puoli vuotta Budapestissa, vähem­mis­töi­hin liit­ty­väs­sä kou­lu­tus­oh­jel­mas­sa.

Akateemisten opin­to­jen­sa alussa Knuuttila uskoi, että tutkijan ura olisi häntä varten se oikea. Hän työs­ken­te­li­kin val­mis­tu­mi­sen­sa jälkeen Jyväskylän yli­opis­tol­la Suomen Akatemian tut­ki­mus­hank­keen parissa nelisen vuotta. Siitä ajasta osa kului kuitenkin ulko­mail­la har­joit­te­luis­sa: har­joit­te­lu Euroopan neu­vos­tos­sa Strasbourgissa kult­tuu­rien ja uskon­to­jen väliseen dialogiin liittyen, sekä myöhemmin EU:n komis­sios­sa tut­ki­muk­sen pää­osas­tol­la Brysselissä. Hän mainitsee etenkin Brysselin teh­tä­väs­sä pääs­seen­sä hyö­dyn­tä­mään oppimiaan haas­tat­te­lu- ja ana­lyy­si­tai­to­ja, sillä tehtävään kuului eräs kestävään kehi­tyk­seen liittyvä tut­ki­mus­pro­jek­ti.

Kansainvälisten asioiden valmennuskurssi

Kuva: Andrew Butler/​Unsplash (CC0)

Tutkijan työ alkoi kuitenkin loppujen lopuksi tuntua liian hidas­tem­poi­sel­ta aktii­vi­sel­le naiselle. ”Työkaverit olivat mukavia, mutta hidas tahti ja asioiden venyminen alkoivat puuduttaa”, hän sanoo. Knuuttila pääsikin ulko­mi­nis­te­riön kavaku-kurssille vuonna 2005 ja jätti sen vuoksi myös vireillä olleen väi­tös­kir­jan­sa kesken.

Kavaku eli kan­sain­vä­lis­ten asioiden val­men­nus­kurs­si on reitti yhteis­haus­ta diplo­maat­tiu­ral­le ulko­mi­nis­te­ri­öön. Valintaprosessi kavakuun on moni­vai­hei­nen ja sisältää muun muassa haas­tat­te­lun, aineis­to­ko­keen, kie­li­ko­kei­ta sekä sovel­tu­vuusar­vioin­nin. Kurssille voi hakea kuka tahansa Suomen kan­sa­lai­nen, jolla on vähintään ylemmän korkea-asteen tutkinto ja vaa­dit­ta­va kie­li­tai­to.

Kysyn Knuuttilalta, miten opiskelu kavakussa etenee. Hän kertoo, että kurssi alkaa niin kut­su­tul­la A-osalla, jossa on luentoja ja vie­rai­lu­ja ja jonka aikana työs­ken­te­ly­ta­pa on hänen sanojensa mukaan ”melko kou­lu­mai­nen”. Sen jälkeen kava­ku­lai­set siirtyvät osas­toil­le avus­ta­jik­si. Tämän jälkeen seuraa vielä toinen kou­lu­tus­jak­so, B-osa. Ensimmäistä paria vuotta, joihin kuuluu myös ulko­maan­edus­tuk­ses­sa työs­ken­te­lyä, kutsutaan ”kyp­syt­tä­mi­sek­si” ja sen päät­teek­si avustajat saavat vaki­tui­sen viran. Knuuttila sanoo, että hänestä oli hienoa, että minis­te­riös­sä heti pääsi niin sanot­tui­hin oikeisiin töihin ja näkemään, mitä diplo­maat­tiu­ra käy­tän­nös­sä on.

Hän kertoo myös, että kavakuun tulee ihmisiä kai­ken­lai­sis­ta kou­lu­tus­taus­tois­ta. Valtiotietelijöitä on paljon, mutta myös jour­na­lis­te­ja, maan­tie­tei­li­jöi­tä, kaup­pa­kor­kea­lai­sia ja esi­mer­kik­si juristeja.

”Ehkä erikoisin tausta josta olen kuullut, on teo­reet­ti­ses­ta filo­so­fias­ta. Periaatteessa opin­to­taus­ta voi kuitenkin olla mikä tahansa, kunhan täyttää kie­li­tai­to­vaa­ti­muk­set.”

Knuuttila itse puhuu molempien koti­mais­ten ja englannin lisäksi sujuvasti ranskaa ja jonkin verran unkaria.

Vaihtuvia maita ja tiukkaa työtahtia

Kun kysyn Knuuttilalta, mikä on kaikkein antoi­sin­ta työssä ulko­mi­nis­te­riöl­lä, vastaus on selvä: moni­puo­li­suus. Hän vit­sai­lee­kin, että toisinaan tuntuu siltä, että heti kun on oppinut yhden tehtävän hyvin, on aika vaihtaa asuin­maa­ta ja työnkuvaa. Ulkomaanedustuksessa toimitaan noin 3 – 4 vuotta samassa ase­ma­maas­sa ja sen jälkeen joko vaih­de­taan maata tai palataan minis­te­ri­öön. Knuuttila kertoo, että näin saadaan yllä­pi­det­tyä työn kiin­nos­ta­vuut­ta ja autettua työn­te­ki­jöi­tä laa­jen­ta­maan osaa­mis­taan jat­ku­vas­ti.

Suomessa vietetyt vuodet taas auttavat pysymään kiinni suo­ma­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa ja arjessa sekä pitämään yllä ver­kos­to­ja Suomessa. Tästä syystä uraa ulko­mi­nis­te­riöl­lä kut­su­taan­kin ylei­su­rak­si. Ulkoministeriö myös avustaa työn­te­ki­jöi­den­sä kou­lut­tau­tu­mis­ta, esi­mer­kik­si tar­joa­mal­la kie­li­kurs­se­ja uuteen maahan sopeu­tu­mi­sen hel­pot­ta­mi­sek­si.

Knuuttila kertoo, että niin kutsuttu taval­li­nen työpäivä ulko­mi­nis­te­riöl­lä on harvoin lopulta sellainen, mitä edel­tä­vä­nä päivänä oli suun­ni­tel­lut. Aina tulee jotain poik­keuk­sel­lis­ta, välillä hyvinkin kiireisiä asioita. Ikävintä työssä hänen mie­les­tään onkin juuri jatkuva kiire ja stressi, sillä työ­teh­tä­viä saattaa tulla hyvinkin nopealla aika­tau­lul­la, jolloin niihin on rea­goi­ta­va heti.

Kuva: Ross Parmly/​Unsplash (CC0)

”Esimerkiksi jos joku Suomen kan­sa­lai­nen on pulassa ja pitää ryhtyä sel­vit­tä­mään asiaa jos kollega on poissa. Edustustomme kun ovat kes­ki­mää­rin hyvin pieniä”, Knuuttila havain­nol­lis­taa.

Kiireisiä ovat usein myös toi­men­pi­de­pyyn­nöt, joihin vas­tausai­kaa saatetaan antaa vain päivän verran. Sellaisia ovat esi­mer­kik­si Suomen kan­na­no­tot. Silloin Knuuttilan tehtävänä voi olla luon­nok­sen muo­toi­le­mi­nen, jotta sen voi lähettää eteenpäin seu­raa­vil­le hyväk­syt­tä­väk­si. Kaikki ovat riip­pu­vai­sia toistensa työ­pa­nok­ses­ta.

”Jos missaa deadlinen, voi olla, että tehty työ oli lopulta täysin hyö­dy­tön­tä”, hän tiivistää.

Edustustehtäviä Suomi-kuva edellä

Toisaalta yksi työn hyviä puolia hänen mukaansa on, kun näkee että asiat etenevät nopeasti. Knuuttila kertoo saavansa iloa myös onnis­tu­nees­ta työstä ja hyvästä palaut­tees­ta. Hänen mukaansa mer­ki­tyk­sel­li­syy­den tunnetta lisää myös se, kun näkee, että omasta työstä on kon­kreet­tis­ta hyötyä esi­mer­kik­si Suomen asioiden tai suo­ma­lais­ten yritysten toiminnan edis­tä­mi­ses­sä. Knuuttilalle on ylpeyden aihe saada edustaa omaa maataan maa­il­mal­la.

Ulkoministeriön alai­suu­des­sa toimivat suur­lä­he­tys­töt pyrkivät myös lisäämään suo­ma­lai­sen kult­tuu­rin tun­net­ta­vuut­ta ulko­mail­la. Hauskana työ­pro­jek­ti­na Knuuttila mainitsee muutama vuosi sitten jär­jes­te­tyn säveltäjä Kaija Saariahon työn pro­moo­tio­ti­lai­suu­den Slovakiassa. Ulkoministeriö buustasi tapah­tu­man näky­vyyt­tä ja kutsui ihmisiä cocktail-tilai­suu­teen. Vastaavanlainen tapaus oli myös Malesian komen­nuk­sen aikana jär­jes­tet­ty suo­ma­lai­sen sellistin Sibelius-kon­sert­ti­kier­tue, jota Knuuttilan työryhmä oli jär­jes­tä­mäs­sä.

Hänen mukaansa ulko­mail­la Suomen maine on hyvä, maa tunnetaan luo­tet­ta­va­na korkean tek­no­lo­gian maana ja kou­lu­tus­osaa­ja­na. Myös suo­ma­lai­ses­ta kult­tuu­ris­ta ja desig­nis­ta ollaan kovasti kiin­nos­tu­nei­ta.

”Niin ainakin kaik­kial­la, missä minä olen ollut. Suomi on ilmei­ses­ti vielä sen verran eksoot­ti­nen paikka”, hän naurahtaa.

Kuva: Joakim Honkasalo/​Unsplash (CC0)

Opintotaustan edut

Knuuttilan koke­muk­sen mukaan ant­ro­po­lo­gi­taus­tai­set ihmiset sopivat hyvin mihin tahansa tehtävään eri­tyi­ses­ti siksi, että ant­ro­po­lo­gia opettaa laajojen asia­ko­ko­nai­suuk­sien hah­mot­ta­mis­ta. Hän mainitsee esi­merk­ki­nä, kuinka jo opiskelun aikana oppii poimimaan rele­van­teim­mat asiat val­ta­vas­ta tie­to­mää­räs­tä kir­ja­tent­tei­hin val­mis­tau­tues­sa. Antropologia on alana omiaan kehit­tä­mään myös taitoa kuunnella ihmisiä, mikä on tärkeää monessa työssä. Knuuttila kokee myös, että haas­tat­te­lu­jen tekeminen ja asioiden syy-seu­raus­suh­tei­den näkeminen on huma­nis­ti­sel­ta opin­to­poh­jal­ta luontevaa.

Kysyn Knuuttilalta, kuinka ihmis­lä­heis­tä hänen työnsä lop­pu­pe­leis­sä on. Hän kertoo, että se riippuu hyvin pitkälti työ­teh­tä­väs­tä. Etenkin ulko­mail­la ollaan paljon teke­mi­sis­sä ihmisten kanssa. Esimerkiksi Bratislavassa asian­hoi­ta­ja­na työs­ken­nel­les­sään Knuuttila sai kon­kreet­ti­ses­ti hyödyntää ihmis­lä­hei­siä työ­me­ne­tel­miä, sillä hän osal­lis­tui normaalin rapor­toin­nin ja toi­mek­sian­to­jen hoidon lisäksi paljon edus­tus­teh­tä­viin, järjesti vie­rai­lu­ja sekä piti luentoja ja puheita eri­lai­sil­le ylei­söil­le.

Välillä diplo­maat­ti­teh­tä­vis­sä tulee hänen mukaansa vastaan teh­tä­vän­an­to­ja, jotka ovat hyvinkin lähellä sitä, mitä ant­ro­po­lo­git kent­tä­töis­sä tekevät. Nämä tehtävät liittyvät usein poliit­ti­siin kysy­myk­siin, ja vaativat asian his­to­rial­li­seen kon­teks­tiin pereh­ty­mis­tä, ihmisten haas­tat­te­lua ja tietojen kokoa­mis­ta muistion muotoon.

Bratislava. Kuva: Jay Dantinne/​Unsplash (CC0)

”Tämä työ ei silti ole niin syväl­lis­tä kuin tutkijan työ, usein emme käytä isoa joukkoa lähteitä, vaan kyseessä on ennemmin vir­ka­mie­hen oma analyysi ja näkemys asioista”, Knuuttila täydentää.

Hän kertoo, että miettii omaa kou­lu­tus­taus­taan­sa melko harvoin, sillä val­mis­tu­mi­ses­ta on jo sen verran aikaa. Knuuttilan mukaan ulko­mi­nis­te­riöl­lä työs­ken­nel­les­sä ihmisten taustat ikään kuin häl­ve­ne­vät, sillä työn kautta hankittu osaaminen on etusi­jal­la. Erikoistaidot ja kou­lu­tus­taus­ta tulevat esiin lähinnä eri­tyis­ti­lan­teis­sa, sillä minis­te­riös­sä jotkin tehtävät sovel­tu­vat vain tietyn kou­lu­tus­taus­tan omaaville, esi­mer­kik­si juris­teil­le.

Kielitaito ja kansainvälinen kokemus hyötykäyttöön

Entä mitä vinkkejä Knuuttila antaisi kan­sain­vä­lis­tä uraa tavoit­te­le­vil­le ant­ro­po­lo­geil­le ja sosi­aa­li­tie­tei­li­jöil­le? Hän mainitsee ainakin, että pelkkien huma­nis­tis­ten aineiden opiskelu ei sel­lai­se­naan riitä. Ulkomaankomennuksella työnkuva voi olla hyvin erilainen kuin Suomessa, sillä lähe­tys­töt toimivat pie­nem­mäl­lä mie­hi­tyk­sel­lä ja työn­te­ki­jöi­den täytyy pystyä hoitamaan laajemmin erilaisia asioita.

”Itse olen hyötynyt laajasta kirjosta erilaisia sivuai­nei­ta. Kannattaa ottaa vas­ta­pai­nok­si jotain kovaakin tiedettä, kuten kaupan alaa. Ja ehdot­to­mas­ti opiskella eri kieliä.”

Kuva: Slava Bowman/​Unsplash (CC0)

Myös kan­sain­vä­li­sen koke­muk­sen hank­ki­mi­nen jo opis­ke­luai­ka­na on kan­nat­ta­vaa tule­vai­suut­ta silmällä pitäen. Knuuttila sanoo, että hänelle on ollut hyötyä vaihto-opis­ke­lus­ta ja har­joit­te­lus­ta siinä mielessä, että hän on kyennyt paremmin sopeu­tu­maan eri­lais­ten työyh­tei­sö­jen kanssa toi­mi­mi­seen. Koulutustausta ja niin kutsuttu ”ant­ro­po­lo­gi­nen asenne” ovat hel­pot­ta­neet myös työs­ken­te­ly­maan vaih­ta­mi­ses­ta koituvaa kult­tuu­ris­hok­kia ja uusiin työ­teh­tä­viin ruti­noi­tu­mis­ta.

”Kaikista tärkeintä on kuitenkin yleinen kiin­nos­tus yhteis­kun­taa, kult­tuu­ria ja ilmiöitä kohtaan”, hän toteaa.

Ja sellaista kiin­nos­tus­ta löytyy varmasti parhaiten, keneltä muul­ta­kaan, kuin juuri ant­ro­po­lo­geil­ta, pohdimme yhdessä.

Kirjoittaja

Bea Bergholm valmistunut sosiaali- ja kulttuuriantropologian kandiksi Helsingin yliopistosta ja valmistelee tällä hetkellä graduaan Pohjois-Amerikan ympäristökonflikteista. Ympäristöasioiden lisäksi Bea innostuu lingvistisestä antropologiasta, lääketieteestä ja seinäkiipeilystä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Deittailuun on aina liittynyt monia sosiaalisia sääntöjä: miten lähestyä toista, mistä saa puhua, mikä on noloa ja mikä ei. Mitä tapahtuu näille säännöille, kun siirrytään digitaaliseen maailmaan? Jos Googleen syöttää hakusanat ”deittailu ja sosiaalinen media”, on tulos varsin negatiivinen: artikkeleissa ja keskustelupalstoilla povataan romantiikan ja vakavien parisuhteiden häviämistä. Entisaikojen romanssien salaperäisyys on kadonnut sosiaalisen median myötä.

Tanssi liittyy ihmisten välisiin kokoontumisiin ja monenlaiseen sosiaaliseen toimintaan, mikä tekee siitä mielenkiintoisen elementin kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme. Jokaisessa kontekstissa tanssi saa erilaisia sosiaalisia merkityksiä, joita liikkeisiin ja yhdessä tanssimiseen liittyvät normistot ilmentävät. Tanssiantropologia tutkii tanssia juuri tästä näkökulmasta. Haastattelussa Oulun ammattikorkeakoulussa työskentelevä tanssintutkimuksen dosentti Petri Hoppu.

Vuonna 1818 syntynyt filosofi Karl Marx muistetaan parhaiten nykyaikaisen kommunismin perustajana. Hän oli myös tutkija ja teoreetikko, jonka ajatukset ovat vaikuttaneet hyvin monella oppialalla talous- ja sosiaalihistoriasta valtio-oppiin ja kirjallisuudentutkimukseen. Vaikutusvaltaisen Scientific American -lehden mukaan Marx on kaikkien aikojen merkittävin tutkija. Myös sosiaali- ja kulttuuriantropologiaan Marxin ajatukset ovat vaikuttaneet merkittävästi.

Antropologinen kenttätyö on hidasta, intensiivistä ja kokonaisvaltaista, ja sivupolkuja on usein vaikeaa välttää. Mutta milloin tutkimus tulisi osata kentän osalta lopettaa? Mistä tutkija tietää, kuinka paljon aineistoa on tarpeeksi - tai onko sitä jo liikaa? Jos tutkittava maailma on kovin vieras, jo siihen orientoituminen voi viedä paljon aikaa. Jotkut opettelevat paikallisen kielen kokonaan itse, toiset käyttävät aikaa luotettavan tulkin hankkimiseen.