Putoavien liskojen salaisuus

Jos gekko tipahtaa katosta var­pail­le­si, saatat saada poi­ka­lap­sen. Paitsi jos olet mies, jolloin luul­ta­vas­ti sairastut. Tulevan ennus­ta­mi­nen on aina kiehtonut ihmisiä, ja avuksi on käytetty niin teen­leh­tiä kuin tähtien asentoa. Hindulaisessa perin­tees­sä tulevaa ennus­te­taan muun muassa siitä, mihin kohtaan kroppaa lisko osuu pudo­tes­saan ihmisen päälle.

Liskojen putoa­mi­sen tiede, gauli shastra, tuntee liskoille ainakin 65 eri las­keu­tu­mis­paik­kaa ihmis­ke­hos­ta. Osa näistä tuottaa hyvää, osa huonoa onnea. Aihetta käsit­te­le­viä tekstejä löytyy useampia, ja ne ovat osin eri mieltä keskenään. Päähän putoava lisko tar­koit­taa usein onnet­to­muut­ta, sai­rauk­sia, jopa kuolemaa. Toisten tul­kin­to­jen mukaan matelija taas on suosioksi kaik­kial­la paitsi vatsalla tai rinnan päällä.

Toisinaan ennus­tuk­set laa­je­ne­vat koskemaan lähi­pii­riä. Erään lähteen mukaan reptiili pään oikealla puolella tuo huonoa onnea pään omistajan veljelle, kun päälaen etuosa taas povaa sai­ras­tu­mis­ta enolle. Joskus gekko enteilee materiaa. Naisen sormille pudo­tes­saan se erään tulkinnan mukaan viestii siitä, että uusia koruja on tulossa; miehen reidet taas edustavat vaat­tei­den menet­tä­mis­tä. Koska liskojen putoa­mis­paik­ko­ja on niin monia, niiden tul­kit­se­mi­seen on nykyään saa­ta­vil­la myös kätevä mobii­liap­pi.

Putoilevien mate­li­joi­den vai­ku­tuk­sia voi lieventää pesey­ty­mäl­lä välit­tö­mäs­ti, tois­ta­mal­la tiettyjä mantroja ja naut­ti­mal­la perin­teis­tä panch­ga­vy­aa, joka val­mis­te­taan lehmän maidosta, lannasta ja virtsasta sekä kir­kas­te­tus­ta voista ja rahkasta. Siitä on olemassa myös ystä­väl­li­sem­pi versio, jossa lanta ja virtsa korvataan hunajalla ja sokerilla. Parasta on kuitenkin matkustaa Kanchipuramiin, jossa sijait­se­vas­sa temp­pe­lis­sä kul­tais­ten ja hopeisten liskon kuvien kos­ket­ta­mi­nen nollaa liskojen nega­tii­vi­set vai­ku­tuk­set niin men­nei­syy­des­sä kuin tule­vai­suu­des­sa­kin.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Autoetnografinen tutkimus haastaa tarkastelemaan kriittisesti kentän ja tietämisen kysymyksiä kulttuurintutkimuksessa. Koronapandemian seurauksena etnografista kenttätyötä tehdään entistä enemmän verkkoympäristössä, jolloin tutkimuskentän rajat piirtyvät eri tavalla kuin fyysisissä kohtaamisissa. Samalla posthumanistiset teoriat ovat siirtämässä ihmistä pois tutkimuksen keskiöstä.

Helsingin hovioikeus tuomitsi maaliskuussa 2020 piispa Teemu Laajasalon sakkoihin tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta yritystoiminnassaan. HS:n haastattelussa Laajasalo katsoo monien menettäneen suhteellisuudentajunsa arvioidessaan hänen tuomioon johtaneita syntejään, ja kertoo olevansa huolestunut vallitsevasta keskustelukulttuurista. Piispa toivoo itselleen armoa ja arvostelijalleen tuomiota.

Koronapandemian viimeisimpiä käänteitä on koronaskeptisyyden näkyvyyden kasvu. Keskustelu aiheen tiimoilta ulottuu rajoitustoimenpiteiden kritisoinnista viruksen olemassaolon kyseenalaistamiseen. Lyhyen ajan sisällä myös Suomessa on kirjoitettu useita juttuja hyvinvointialan piirissä ilmenevästä koronaskeptisyydestä. Näissä koronatoimenpiteitä ja maskien käyttöä kritisoivissa keskusteluissa eräs keskeinen, toistuva käsite on pelko.

Syyskuun lopulla Venäjän turvallisuuspalvelu pidätti Viimeisen testamentin kirkon keulahahmo Vissarionin (Sergei Torop), hänen “oikean kätensä” Vadim Redkinin ja kirkon juridisia kasvoja edustavan Vladimir Vedernikovin. Heitä syytetään kirkon jäsenten psykologisesta painostuksesta rahan saamiseksi, ja vakavan haitan aiheuttamisesta yhdelle tai usealle jäsenelle. Minna Kulmala on tutkinut Vissarion-yhteisöä vuodesta 2011 ja tutustunut myös entisten jäsenten tarinoihin.