Uskontotieteilijästä kotikätilöksi

Ihmiselämän suuret tai­te­koh­dat, elämä ja kuolema, ovat aina olleet ant­ro­po­lo­gien kiin­nos­tuk­sen kohteena. Lapsen syntymän hetkellä nämä tapah­tu­mat ovat käsin­kos­ke­tel­ta­vas­ti läsnä, kun vas­ta­syn­ty­nyt vauva ottaa ensim­mäi­siä hen­käyk­si­ään. Alkaa pienen ihmisen elämän mittainen matka oman kult­tuu­rin­sa jäseneksi. Samalla myös uuni­tuo­rei­den van­hem­pien elämä mullistuu ker­ta­hei­tol­la.

Lapsen syn­ty­mäs­sä on aina kyse paitsi iloisesta per­he­ta­pah­tu­mas­ta myös yhteis­kun­nal­li­ses­ti mer­kit­tä­väs­tä hetkestä, sillä perheet muo­dos­ta­vat yhteis­kun­nan perustan. Oli kyseessä suur­per­heen äiti tai vapaa­eh­toi­ses­ti lapseton, vaikuttaa lasten saaminen meidän kaikkien elämään joko suoraan tai välil­li­ses­ti. Samalla synnytys itsessään on nykyisin pitkälle medi­ka­li­soi­tu tapahtuma, joka sijoittuu pää­asias­sa sairaalan seinien sisälle piiloon katseilta. Ulkopuolisella on siihen hyvin vähän kos­ke­tus­pin­taa ennen oma­koh­tais­ta kokemusta.

Elämän tai­te­koh­dat kiin­nos­ta­vat meitä myös AntroBlogissa, joten lähdimme ottamaan selvää, miltä las­ten­saan­ti ja suo­ma­lai­nen syn­ny­tys­kult­tuu­ri näyt­täy­ty­vät ammat­ti­lai­sen silmin. Kuka olisikaan parempi kertomaan meille elämän ensi­het­kis­tä kuin lukuisia lapsen syntymiä kotona ja sai­raa­lois­sa avustanut kätilö, doula ja ant­ro­po­lo­gi Johanna Sarlio-Nieminen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Johanna Sarlio-Nieminen. Kuva: Niina Ahola (CC BY 2.0)

Kätilö itsenäisenä ammatinharjoittajana

Astun hel­mi­kui­se­na pak­kas­päi­vä­nä sisään Kätilötalon ovesta Helsingin Taka-Töölössä. Johanna Sarlio-Nieminen ottaa minut vastaan läm­pi­mäs­ti halaten ja tarjoaa teetä sekä jalkaan huo­pa­töp­pö­siä. Tila on sisus­tet­tu upot­ta­vil­la sohvilla ja tyynyillä. Yhdessä huoneista on ilmalla täy­tet­tä­viä syn­ny­ty­sal­tai­ta ja toisesta löytyy hie­ron­ta­pöy­tä. Täällä hän tapaa raskaana olevia asiak­kai­taan, järjestää syn­ny­tys­val­men­nuk­sia ja työpajoja sekä pitää yhteyttä jo syn­nyt­tä­nei­siin asiak­kai­siin­sa vii­kot­tai­sis­sa ime­tys­ryh­mis­sä.

Sarlio-Nieminen on toiminut koti­kä­ti­lö­nä oman yri­tyk­sen­sä kautta vuodesta 2011, mutta valtaosan kätilön urastaan hän on tehnyt nyt jo lak­kau­te­tuis­sa Tammisaaren ja Kätilöopiston sai­raa­lois­sa. Siirtyminen itse­näi­sek­si amma­tin­har­joit­ta­jak­si tapahtui, kun Sarlio-Nieminen halusi keskittyä raskaana olevien asiak­kai­den­sa yksi­löl­li­siin tar­pei­siin ja matkaan kohti van­hem­muut­ta koko­nais­val­tai­ses­ti, mikä ei sai­raa­laym­pä­ris­tös­sä ollut hänen mukaansa mah­dol­lis­ta.

Synnytyksen lähtiessä käyntiin vauva matkaa lyhyen syn­ny­tys­ka­na­van kautta ja tulee ulos, mutta silti se matka on kuin matka toiselle pla­nee­tal­le ja takaisin. Kaikki mitä siinä on ympärillä vaikuttaa todella paljon. Se on yksi syy miksi medi­ka­li­soi­tu synnytys tuottaa meille niin paljon ongelmia, sillä me puris­te­taan synnytys ole­tet­tuun pakettiin, eikä meillä ole resurs­se­ja tar­kas­tel­la miltä juuri tämän muksun polku, häntä syn­nyt­tä­vän naisen polku ja hänen perheensä polku näyttää.”

Työssään koti­kä­ti­lö­nä Sarlio-Nieminen pystyy toimimaan syn­nyt­tä­jän tukena läpi raskauden, syn­ny­tyk­sen ja lap­si­vuo­de­vai­heen ajan. Sairaaloissa käti­löil­lä voi olla useampi synnytys saman­ai­kai­ses­ti käynnissä ja pitkissä syn­ny­tyk­sis­sä hen­ki­lö­kun­ta saattaa vaihtua kesken kaiken. Neuvolassakin perhettä palvelee eri hoitaja kuin sai­raa­las­sa. Kotikätilö taas on tavoi­tet­ta­vis­sa vuo­ro­kau­den ympäri raskautta edeltävät viikot ja tukee tar­vit­taes­sa jokai­ses­sa kään­tees­sä.

Koko käti­löy­den idea on vähemmän on enemmän. Ei vält­tä­mät­tä tehdä mitään, mutta meillä on kyky toimia heti jos tarvitaan. Sairaalassa kätilö tuskin koskaan on koko aikaa paikalla, eli läsnäolo ei ole yhtä vahvaa kuin mitä käti­löy­teen sinänsä kuuluu. Tukihenkilön läsnäolo tuottaa siihen jatkumon. Niin tekee myös rakas­ta­van puolison läsnäolo, mutta koska en ole samalla tavalla emo­tio­naa­li­ses­ti kiinni siinä tilan­tees­sa pystyn tuomaan rau­hoit­ta­van lisän syn­nyt­tä­väl­le perheelle.”

CC0 creative commons

Kätilön ammatti mah­dol­lis­taa syn­ny­tyk­set myös sairaalan ulko­puo­lel­la, ja osa Sarlio-Niemisen asiak­kais­ta valitsee mielummin koti­syn­ny­tyk­sen. Tällöin hän seuraa asiak­kaan­sa raskautta alusta loppuun asti itse. Itsenäisenä amma­tin­har­joit­ta­ja­na Sarlio-Nieminen ei voi kui­ten­kaan toimia kätilönä sai­raa­la­syn­ny­tyk­ses­sä, missä hänen täytyy luovuttaa toi­mi­val­tan­sa sai­raa­lal­le. Tällöin hän ottaa doulan, eli syn­ny­tys­tu­ki­hen­ki­lön, roolin syn­ny­tyk­sen ajaksi ja välittää syn­nyt­tä­jän toiveita eteenpäin sai­raa­la­hen­ki­lö­kun­nal­le ja suojelee syn­nyt­tä­jää ulkoi­sil­ta häi­riö­te­ki­jöil­tä.

Ideaalini on, että olisin kaikkien asiak­kai­de­ni seurana heidän raskaana ollessaan. Kun synnytys käyn­nis­tyy ollaan kotona niin pitkään kuin mah­dol­lis­ta. Sairaalaan mentäessä puen kätilön takkini päälle ja avustan myöskin syn­ny­tyk­sen lopun. Olen lähempänä unelmaani käti­löy­des­tä Kätilötalon myötä kuin koskaan, mutta tällä hetkellä amma­tin­har­joit­ta­mi­se­ni rajat ovat tässä.”

Antropologista kanssakulkijaksi

Johanna Sarlio-Niemisestä huokuva intohimo työtään kohtaan kielii siitä, että hän on kut­su­musam­ma­tis­saan. Siitä huo­li­mat­ta hänen matkansa kätilöksi ei ole ollut kaikkein perin­tei­sin. Ennen kätilöksi tuloaan hän opiskeli uskon­toant­ro­po­lo­gi­aa Helsingin yli­opis­tos­sa 1980-luvulla. Opiskelun lomassa hän vietti paljon aikaa eri Afrikan maissa vapaa­eh­tois­töis­sä ja hakeutui lopulta kum­mi­tä­tin­sä esimerkin ja mat­koil­laan kar­tut­ta­mien koke­mus­ten innoit­ta­ma­na Kätilöopistoon opis­ke­le­maan.

Siihen aikaan opin­to­ra­ha oli aika hyvä ja lähdin jo 19-vuotiaana Afrikkaan. Ensimmäiset yli­opis­to­vuo­det vietin enim­mäk­seen Saharan ete­lä­puo­li­sen Afrikan maissa Somaliasta Lesothoon. Tien päällä oleminen oli osa matkaani eri­lai­siin asioihin, mutta myös tähän käti­löy­teen. Olen hyvin tyy­pil­li­nen sen ajan humanisti, jonka opin­to­viik­ko­jen kerää­mi­nen oli hidasta. Käytin ison osan opin­to­ra­has­ta­ni Afrikassa raken­ta­mal­la kouluja ja sitten toisaalta vielä samaan aikaan opiskelin Kätilöopistossa.”

Tuohon aikaan uran­vaih­to aka­tee­mi­sel­ta alalta hoiva-alalle ei ollut itses­tään­sel­vyys, vaan sitä pidettiin alemmalle kou­lu­tus­ta­sol­le siir­ty­mi­se­nä. Asia mie­ti­tyt­ti myös Sarlio-Niemistä, sillä 1990-luvulla kak­sois­tut­kin­not eivät olleet vielä yleis­ty­neet. Samaan aikaan hän pelkäsi näyt­täy­ty­vän­sä Kätilöopistolla liian aka­tee­mi­se­na yli­opis­to­taus­tan­sa vuoksi.

Kipuilu kannatti, sillä lopulta opis­ke­luai­ka muovasi Sarlio-Niemisestä yhtä­läi­ses­ti sekä kätilön että ant­ro­po­lo­gin. Ennen ensim­mäis­tä Afrikan matkaansa hän oli epäillyt sovel­tu­vuut­taan kätilön ammattiin, vaikka se oli häntä aina kiin­nos­ta­nut.

Olen aika levoton sielu ja mietin jo ennen yliopisto-opintoja, että olisi ihanaa olla kätilö. En ollut kui­ten­kaan varma jaksanko odottaa! Epäilin löytyykö minusta se esi­ku­vie­ni kaltainen kätilöys, jossa inti­aa­ni­vai­mon lailla istun ja odotan enkä tee mitään. Mutta kun olin päivän seissyt Zimbabwen hiek­ka­teil­lä kyytiä odot­ta­mas­sa eikä yhtään autoa tullut, huomasin, että kyllä minäkin pystyn odot­ta­maan ja luot­ta­maan, että asiat menevät oikein.”

Suomeen palat­tu­aan Sarlio-Nieminen sai ensim­mäi­sen doula-koke­muk­sen­sa, kun hän seurasi ystävänsä ja tulevan kum­mi­poi­kan­sa raskautta läheltä sekä oli mukana tämän syn­ny­tyk­ses­sä. Häntä alkoi kiin­nos­taa synnytys matkana – ajatus, joka toistuu läpi haas­tat­te­lun Sarlio-Niemisen puheissa. Lopulta hän päätyikin kir­joit­ta­maan gradunsa syn­ny­tyk­sen eri vaiheista suo­ma­lai­ses­sa sai­raa­las­sa klassista ant­ro­po­lo­gis­ta ritu­aa­li­teo­ri­aa soveltaen.

Nämä kaikki asiat nivou­tui­vat toisiinsa. Näen ura­pol­ku­ni ennem­min­kin moni­syi­se­nä spi­raa­li­na kuin vie­rek­käi­si­nä janoina. Ehkä se on per­soo­naa­ni liittyvä asia tai ehkä elämä yleensä on näin.”

Giotto di Bondoden maalaus Salome-nimisestä kätilöstä

Giotto di Bondonen fresko kätilöstä

student midwives

1942, Isossa-Britanniassa: kaksi käti­lö­opis­ke­li­jaa syöttävät kak­sos­vau­vo­ja.

Afrikan matkat, kätilöys ja ant­ro­po­lo­gia kulkevat tiiviisti Sarlio-Niemisen matkassa edelleen, sillä hän on kätilön ammat­tin­sa rinnalla työs­ken­nel­lyt Väestöliiton sek­su­aa­li­ter­veys­koor­di­naat­to­ri­na Malawissa 2000-luvun alussa. Tällä hetkellä hän työstää siellä kerää­mäs­tään aineis­tos­ta väi­tös­kir­jaa Tampereen yli­opis­tos­sa ja vierailee Malawissa opet­ta­mas­sa pai­kal­li­sia kätilöitä osana Ruotsin Karoliinisen ins­ti­tuu­tin käti­lö­vaih­to­pro­jek­tia.

Saman kolikon kaksi puolta

Kätilöys ja ant­ro­po­lo­gia ovat erot­ta­ma­ton osa Sarlio-Niemisen persoonaa, ja hän näkee molem­mil­la aloilla paljon yhte­ne­väi­syyk­siä.

Olen alusta asti nähnyt käti­löy­den ja ant­ro­po­lo­gian saman kolikon eri puolina, joissa kum­mas­sa­kaan et ole itse se keskiössä oleva. Ja tavallaan myös osal­lis­ta­va havain­noin­ti kuuluu molempiin. Persoonallasi on valtava merkitys, mutta toisaalta sinun täytyy osata antaa myös tilaa. Mutta se kans­sa­kul­ki­juus, joka midwife on, pysyy molem­mis­sa. Sehän tulee englannin kielen sanoista with wife, vaimon kanssa. Ajattelen, että midanth­ro­po­lo­gist on vähän sama.”

baby-951092_1920

Samoin kuin ant­ro­po­lo­gin työssä, myös kätilön ammatissa joutuu tar­kas­te­le­maan omaa toi­min­taan­sa saman­ai­kai­ses­ti sekä sisä- että ulko­puo­li­se­na ja pohtimaan omia rajojaan ja rooliaan.

Kätilöopintojen alku­vai­hees­sa imeydyin äiteihini kiinni. Tuntui vaikealta ajatella etten muuta heille kotiin, tai etten ole osa heidän sukuaan kun me olemme tällaisen matkan yhdessä käyneet. Tunnistan toisinaan saman myös kent­tä­töis­sä. Ehkä molem­mis­sa on ollut tärkeää huomata se, että ajatus natii­vik­si ryh­ty­mi­ses­tä ei ole koskaan mah­dol­lis­ta. Kaikessa mitä ant­ro­po­lo­gi­na tutkii, mutta myös jokai­ses­sa syn­ny­tyk­ses­sä jossa olen avustanut, on hyvä tar­kas­tel­la itse­ään­kin vierain silmin.”

Silti jokainen synnytys on koke­muk­se­na aina oman­lai­sen­sa, eikä siihen pysty koskaan val­mis­tau­tu­maan täysin.

Minulla on perheitä, joiden kaikkien kolmen lapsen syn­ny­tyk­ses­sä olen saanut olla mukana, ja jokainen kerta on ollut aivan erilainen ja uniikki. Vanhemmat ovat kuitenkin joka kerralla erilaisia, muksu on erilainen ja heidän elä­män­vai­heen­sa on erilainen. Mutta kun synnytys käyn­nis­tyy ja olen kätilönä siinä vierellä… Siinä on niin monta ele­ment­tiä joita ei voi kont­rol­loi­da muuten kuin tekemällä tilaa sille, että ans kattoo!”

Kätilö onkin koko­nais­val­tai­nen ammatti, joka tekee Sarlio-Niemisen mukaan vähintään yhtä laajaa toi­men­ku­vaa kuin ant­ro­po­lo­gi. Silti se typistyy ihmisten mielissä helposti pelkäksi vauvojen maailmaan aut­ta­mi­sek­si, joka on vain yksi osa hänen toi­men­ku­vaan­sa.

Loppujen lopuksi itse­näi­nen kätilötyö on sillan raken­ta­mis­ta ja jat­ku­moi­den yllä­pi­tä­mis­tä. Yksityiseksi kätilöksi siir­ty­mi­nen on mah­dol­lis­ta­nut sen, että ant­ro­po­lo­gian holis­ti­suus on vihdoin todella mah­dol­lis­ta työssäni.”

Antropologista jatkohoitoa

Toisaalta taas ant­ro­po­lo­gin tausta ja koke­muk­set eri kult­tuu­reis­ta sekä kätilötyö Suomessa 25 vuoden ajalta ovat mah­dol­lis­ta­neet Sarlio-Niemiselle myös suo­ma­lai­sen syn­ny­tys­kult­tuu­rin kriit­ti­sen tar­kas­te­lun. Hän korostaa etenkin kätilön läsnäolon ja syn­nyt­tä­jän koh­taa­mi­sen tärkeyttä, jotta tämä tulee kuulluksi ja kokee olevansa syn­ny­tys­ti­lan­tees­sa aktii­vi­nen toimija.

Malawissa tehdään paljon lää­ke­tie­teel­lis­tä ja ravit­se­muk­seen liittyvää tut­ki­mus­ta ja nämä isot aineistot, vähän niin kuin sai­raa­las­sa­kin, tuottavat paljon tietoa. Tärkeää ja hyvää tietoa, sitä lainkaan vähek­sy­mät­tä. Mutta usein he joilla on ollut poik­kea­via koke­muk­sia, tai jotka eivät ole tulleet koh­da­tuk­si ja joilla on kysy­myk­siä, jäävät asioi­den­sa kanssa sen ulko­puo­lel­le. Välillä tuntuu, että tämä mää­räl­li­nen tutkimus tar­vit­si­si ant­ro­po­lo­gis­ta jat­ko­hoi­toa. Samalla tavalla kuin synnytys tarvitsee oma­kä­ti­löyt­tä. Ja siihen väliin tämä dou­la­kult­tuu­ri on tullut sel­lai­se­na ant­ro­po­lo­gi­se­na jat­ko­hoi­to­na. Siinä on kans­sa­kul­ki­ja, jonka kanssa perhe pystyy raken­ta­maan nar­ra­tii­via. Antamaan sille arvon ja tekemään sen näkyväksi.”

barbara-alcada-446516-unsplash

Toisinaan tämän tarpeen sivuut­ta­mi­nen saattaa Sarlio-Niemisen mukaan johtaa nega­tii­vis­ten tai trau­maat­tis­ten syn­ny­tys­ko­ke­mus­ten käsit­te­le­mät­tä jät­tä­mi­seen. Läheskään kaikkien syn­nyt­tä­jien kohdalla näin ei käy, mutta aina sai­raa­laym­pä­ris­tös­sä ei pystytä tai ehditä ottaa tarpeeksi huomioon syn­nyt­tä­jien yksi­löl­li­siä tarpeita.

Meillä on monella tavalla tosi hyvä ter­vey­den­huol­to raskauden, syn­ny­tyk­sen sekä äiti-lap­si­ter­vey­den osalta, mutta minusta tuntuu, että jollain tavalla meidän pitäisi sitä kuitenkin ravis­tel­la ja luoda systeemi, joka koros­tai­si enemmän hoi­det­ta­van kuin hoidon roolia. Meidän täytyisi auttaa ihmisiä vah­vis­ta­maan pohdintaa siitä mitä he itse tar­vit­se­vat ja kuinka he voivat ottaa toi­mi­juu­den omassa ter­vey­den­hoi­dos­saan. Se edel­lyt­tää kuitenkin jat­ku­vuut­ta ja tuttuutta hoi­to­suh­teis­sa.”

Samalla Sarlio-Nieminen kertoo, miten syn­ny­tys­kult­tuu­ri on Suomessa ajan saatossa ottanut harp­pauk­sia eteenpäin. Esimerkiksi monista nykyisin ongel­mal­li­se­na pide­tyis­tä tavoista, kuten selällään syn­nyt­tä­mi­ses­tä, on luovuttu. Myös koti­syn­ny­tyk­sis­tä puhutaan nykyään käti­lö­kou­lu­tuk­ses­sa, vaikkei sitä vielä tueta eikä siihen kan­nus­te­ta. Muutos on ollut Sarlio-Niemisen mukaan hidasta, mutta suunta on joka tapauk­ses­sa oikea.

Synnytyskulttuurimme lei­mal­li­ses­ti suo­ma­lai­nen piirre on kaikesta huo­li­mat­ta luottamus kätilöön ja sys­tee­miin. Se ei vält­tä­mät­tä ole aina todel­li­nen, mutta kantaa toden­nä­köi­ses­ti vielä pitkään. Ehkä ennen luot­ta­muk­sen vähe­ne­mi­sen aikaa ehdimme taas luoda sys­tee­mim­me nahan uudelleen ja olla myös jatkossa luot­ta­muk­sen arvoisia.”

  1. Reference 1
  2. Reference 2
  3. Reference 3

Kirjoittaja

Niina Ahola on sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa ja toimii AntroBlogin työelämäosion toisena toimituspäällikkönä. Niinaa kiinnostavat konflikteihin ja identiteettiin liittyvät kysymykset. Tällä hetkellä hän tekee graduaan, joka käsittelee sodan jälkeistä kotiutumista Pohjois-Ugandassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Espoon hiippakunnan piispanvaalissa ehdolla oleva Juhani Holma pitää erikoisena toivetta, että miehet jättäytyisivät pois kisasta ja antaisivat tilaa edes yhdelle naiselle kirkon ylimmässä johdossa. Holma paheksuu myös sitä, että viimeaikaisissa piispanvaaleissa joidenkin äänestyskäyttäytymisen on ratkaissut kysymys samaa sukupuolta olevien parien mahdollisesta vihkimisestä, jota Holma itse ei kannata. Holman ’globaaliksi’ väittämä yksiavioinen, heteroseksuaalinen avioliittoihanne on kuitenkin syntynyt tietyssä kulttuurisessa, historiallisessa ja uskonnollisessa kontekstissa – samoin kuin muutkin ihanteet ja käytänteet.