Havaintoja ihmisestä -sarjan jaksossa keskityttiin tällä kertaa meluun ja hiljaisuuteen. Yle Radio 1:n toimittaja Satu Kivelä haastatteli Helsingin yliopiston dosentti Outi Ampujaa, joka on tutkinut ääniympäristöjen muutosta ja hiljaisuuden merkityksiä. Kuunnelmassa paneuduttiin muun muassa melun haittavaikutuksiin ja hiljaisuuden tarpeeseen.
Antropologiassa hiljaisuuteen on suhtauduttu monella tapaa. Tarkastelussa voi olla hiljentämisen ja sanallistamisen prosessit tutkimuksessa, tai toisaalta hiljaisuus konkreettisena ilmiönä. Antropologit ovat perinteisesti tutkineet kaukaisia yhteisöjä, ja kentältä palattuaan kokeneet tehtäväkseen äänen antamisen tutkittavilleen.
Tieteenalaa leimaa läheinen suhde tutkittaviin, joiden usein hankala asema halutaan tuoda esiin. On jopa väitetty, etteivät antropologit kunnioita tarpeeksi toisten halua pysyä vaiti. Toisaalta antropologia avaa uusia, kontekstiherkkiä näkökulmia hiljaisuuden ymmärtämiseen. Hiljaisuuden ja melun kokeminen kun ovat aina tiukasti ympäröivän kulttuurin ohjaamaa.
Kuunnelman jaksossa useat ääntä ja äänettömyyttä pohtineet henkilöt korostivat hiljaisuuden merkitystä. Heille luonnonrauha, kodin hiljaisuus ja toisten (ääni)tilan kunnioittaminen näyttäytyivät tärkeinä. Suomalaisten suhdetta hiljaisuuteen onkin kuvattu erityislaatuiseksi. Stereotypia small talkiin kykenemättömästä, hiljaisuudesta nauttivasta suomalaisesta elää vahvana.
Kansallista taipumustamme hiljaisuuteen on selitetty muun muassa Suomen sijainnilla maantieteellisessä ja kielellisessä marginaalissa. Selityksen mukaan Euroopan periferiassa, äärimmäisissä luonnonoloissa elävä kansa on historian saatossa oppinut arvostamaan yksinkertaisuutta ja sitä, ettei asioista tehdä suurta numeroa. Minimalismin ihailu ikään kuin karsisi korulauseita.
Toisaalta suomalainen hiljaisuus on tulkittu seuraukseksi tasavertaisuutta painottavasta kulttuurista. Yhteiskunnassa, jota määrittää vahva tasa-arvon eetos, on turvallisempaa sulautua joukkoon kuin erottua. Ylenpalttinen puhuminen yhdistyy helposti haluun nostaa itsensä jalustalle, mikä taas aiheuttaa paheksuntaa joukkoon sopeutujien enemmistössä.
Kuva: Frank McKenna / Unsplash (CC0)
Jaksossa kaupunkien lisääntyvä melu koettiin pääasiassa ongelmallisena. Ympäristömelun terveyshaittoja korostettiin, ja eräs pohjoissuomalainen kommentoija kertoi turvautuvansa vastamelukuulokkeisiin Helsingissä käydessään. Suuren kaupungin äänimaisemaa voi kuitenkin kulttuurisesta kontekstista riippuen tulkita monin eri tavoin.
Omassa hiljaisuuden antropologiaa koskevassa tutkimuksessamme eräs haastateltava kertoi Intiasta Jyväskylään muuttaneesta kollegastaan. Intialainen kollega koki uuden kotikaupunkinsa hiljaisuuden ahdistavana. Hän oli tottunut miljoonakaupunki Chennain kiireiseen, äänitorvien ja katuhälinän täyttämään taukoamattomaan ääniraitaan. Hänelle hiljaisuus oli pahaenteistä. Melu tuntui turvalliselta, kun taas hiljaisuus yhdistyi johonkin synkkään ja pelottavaan.
Kollega muisteli lisäksi äitiään, joka kasvoi sisällissodan aikaisessa Sri Lankassa. Äidille syvä hiljaisuus merkitsi uhkaa, varoitussignaalia siitä, että väkivaltaisuuksien äänet rikkoisivat hiljaisuuden kuplan minä hetkenä hyvänsä. Äidin raskaat tulkinnat hiljaisuudesta olivat siis monella tapaa muuttuneet pojan omiksi.
Melu ja hiljaisuus on helppo ymmärtää vastakohtaparina, jossa vain toinen voi olla yhdellä kertaa läsnä. Absoluuttinen hiljaisuus lienee kuitenkin mahdollista vain ääriolosuhteissa, eikä melukaan ole tasaisen taukoamatonta. Melu siis rakentuu aina hiljaisuuden ympärille ja hiljaisuus melun. Se, miten melun ja hiljaisuuden kudelma milloinkin tulkitaan, on paitsi yksilö- myös aina kulttuurikohtaista.Havaintoja ihmisestä -sarja on kuultavissa Yle Radio 1:llä torstaisiaamuisin, ja myös Yle Areenassa. AntroBlogin toimituksen jäsenet kommentoivat sarjan jaksoja toisinaan aihetta täydentävillä, antropologisilla kolumneilla.
Toimitus
- Verkkotaitto: Noora Viitala
- Podcast-lukija: Sanna Rauhala
- Artikkelikuva: Ricardo Mancía/Unsplash (CC0)
