Puhumatta paras?

Havaintoja ihmisestä -sarjan jaksossa kes­ki­tyt­tiin tällä kertaa meluun ja hil­jai­suu­teen. Yle Radio 1:n toi­mit­ta­ja Satu Kivelä haas­tat­te­li Helsingin yli­opis­ton dosentti Outi Ampujaa, joka on tutkinut ääniym­pä­ris­tö­jen muutosta ja hil­jai­suu­den mer­ki­tyk­siä. Kuunnelmassa paneu­dut­tiin muun muassa melun hait­ta­vai­ku­tuk­siin ja hil­jai­suu­den tar­pee­seen.

Antropologiassa hil­jai­suu­teen on suh­tau­dut­tu monella tapaa. Tarkastelussa voi olla hil­jen­tä­mi­sen ja sanal­lis­ta­mi­sen prosessit tut­ki­muk­ses­sa, tai toisaalta hil­jai­suus kon­kreet­ti­se­na ilmiönä. Antropologit ovat perin­tei­ses­ti tutkineet kaukaisia yhteisöjä, ja kentältä palat­tu­aan kokeneet teh­tä­väk­seen äänen antamisen tut­kit­ta­vil­leen.

Tieteenalaa leimaa läheinen suhde tut­kit­ta­viin, joiden usein hankala asema halutaan tuoda esiin. On jopa väitetty, etteivät ant­ro­po­lo­git kunnioita tarpeeksi toisten halua pysyä vaiti. Toisaalta ant­ro­po­lo­gia avaa uusia, kon­teks­ti­herk­kiä näkö­kul­mia hil­jai­suu­den ymmär­tä­mi­seen. Hiljaisuuden ja melun kokeminen kun ovat aina tiukasti ympä­röi­vän kult­tuu­rin ohjaamaa.

Kuunnelman jaksossa useat ääntä ja äänet­tö­myyt­tä pohtineet henkilöt koros­ti­vat hil­jai­suu­den mer­ki­tys­tä. Heille luon­non­rau­ha, kodin hil­jai­suus ja toisten (ääni)tilan kun­nioit­ta­mi­nen näyt­täy­tyi­vät tärkeinä. Suomalaisten suhdetta hil­jai­suu­teen onkin kuvattu eri­tyis­laa­tui­sek­si. Stereotypia small talkiin kyke­ne­mät­tö­mäs­tä, hil­jai­suu­des­ta naut­ti­vas­ta suo­ma­lai­ses­ta elää vahvana.

Kansallista tai­pu­mus­tam­me hil­jai­suu­teen on selitetty muun muassa Suomen sijain­nil­la maan­tie­teel­li­ses­sä ja kie­lel­li­ses­sä mar­gi­naa­lis­sa. Selityksen mukaan Euroopan peri­fe­rias­sa, äärim­mäi­sis­sä luon­no­no­lois­sa elävä kansa on historian saatossa oppinut arvos­ta­maan yksin­ker­tai­suut­ta ja sitä, ettei asioista tehdä suurta numeroa. Minimalismin ihailu ikään kuin karsisi koru­lausei­ta.

Toisaalta suo­ma­lai­nen hil­jai­suus on tulkittu seu­rauk­sek­si tasa­ver­tai­suut­ta pai­not­ta­vas­ta kult­tuu­ris­ta. Yhteiskunnassa, jota määrittää vahva tasa-arvon eetos, on tur­val­li­sem­paa sulautua joukkoon kuin erottua. Ylenpalttinen puhuminen yhdistyy helposti haluun nostaa itsensä jalus­tal­le, mikä taas aiheuttaa pahek­sun­taa joukkoon sopeu­tu­jien enem­mis­tös­sä.

hiljaisuus2

Jaksossa kau­pun­kien lisään­ty­vä melu koettiin pää­asias­sa ongel­mal­li­se­na. Ympäristömelun ter­veys­hait­to­ja koros­tet­tiin, ja eräs poh­jois­suo­ma­lai­nen kom­men­toi­ja kertoi tur­vau­tu­van­sa vas­ta­me­lu­kuu­lok­kei­siin Helsingissä käy­des­sään. Suuren kaupungin ääni­mai­se­maa voi kuitenkin kult­tuu­ri­ses­ta kon­teks­tis­ta riippuen tulkita monin eri tavoin.

Omassa hil­jai­suu­den ant­ro­po­lo­gi­aa kos­ke­vas­sa tut­ki­muk­ses­sam­me eräs haas­ta­tel­ta­va kertoi Intiasta Jyväskylään muut­ta­nees­ta kol­le­gas­taan. Intialainen kollega koki uuden koti­kau­pun­kin­sa hil­jai­suu­den ahdis­ta­va­na. Hän oli tottunut mil­joo­na­kau­pun­ki Chennain kii­rei­seen, ääni­tor­vien ja katu­hä­li­nän täyt­tä­mään tau­koa­mat­to­maan ääni­rai­taan. Hänelle hil­jai­suus oli pahaen­teis­tä. Melu tuntui tur­val­li­sel­ta, kun taas hil­jai­suus yhdistyi johonkin synkkään ja pelot­ta­vaan.

Kollega muisteli lisäksi äitiään, joka kasvoi sisäl­lis­so­dan aikai­ses­sa Sri Lankassa. Äidille syvä hil­jai­suus merkitsi uhkaa, varoi­tus­sig­naa­lia siitä, että väki­val­tai­suuk­sien äänet rik­koi­si­vat hil­jai­suu­den kuplan minä hetkenä hyvänsä. Äidin raskaat tulkinnat hil­jai­suu­des­ta olivat siis monella tapaa muut­tu­neet pojan omiksi.

Melu ja hil­jai­suus on helppo ymmärtää vas­ta­koh­ta­pa­ri­na, jossa vain toinen voi olla yhdellä kertaa läsnä. Absoluuttinen hil­jai­suus lienee kuitenkin mah­dol­lis­ta vain äärio­lo­suh­teis­sa, eikä melukaan ole tasaisen tau­koa­ma­ton­ta. Melu siis rakentuu aina hil­jai­suu­den ympärille ja hil­jai­suus melun. Se, miten melun ja hil­jai­suu­den kudelma mil­loin­kin tulkitaan, on paitsi yksilö- myös aina kult­tuu­ri­koh­tais­ta.

Havaintoja ihmisestä -sarja on kuul­ta­vis­sa Yle Radio 1:llä tors­tai­si­aa­mui­sin, ja myös Yle Areenassa. AntroBlogin toi­mi­tuk­sen jäsenet kom­men­toi­vat sarjan jaksoja toisinaan aihetta täy­den­tä­vil­lä, ant­ro­po­lo­gi­sil­la kolum­neil­la.

Kirjoittajat

Taina Cooke on filosofian maisteri ja tohtorikoulutettava Oulun yliopiston Eudaimonia-instituutissa, kulttuuriantropologian oppiaineessa. Taina on perehtynyt antropologian lisäksi kriminologiaan, ja väitöskirjatutkimuksessaan hän tarkastelee sitä, miten vähemmistökulttuurin edustajan kulttuuri tulee esille rikosoikeudenkäynneissä.


Roger Norum on vuonna 2015 Oxfordin yliopistosta väitellyt antropologi. Hänen tutkimusaiheitaan ovat liikkuvuus, aika, sosiaalisuus, kulttuuriakustiikka ja poliittinen ekologia. Roger on aloittamassa uutta tutkimusta geopolitiikasta, matkailusta ja Kiinan hallinnon kiinnostuksesta niin kutsutun pehmeän voiman käyttöön, erityisesti Pohjoismaissa ja arktisella alueella.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Suomen kansainvälisesti tunnetuin elokuvafestivaali Sodankylän elokuvajuhlat järjestettiin kesäkuun puolivälissä 33:tta kertaa. Viisipäiväisen festivaalin aikana tarjolla oli yli 150 elokuvanäytöstä. Festivaali kokoaa yhteen elokuva-alan ammattilaisia, vannoutuneita harrastajia sekä uteliaita katsojia Suomesta ja ulkomailta. Paitsi viihtymistä, festivaalit tarjoavat areenan harjoittaa antropologista katsetta - festivaaliympäristö kun sisältää monia arkijärjestyksen kiepautuksia, joilla on oma tärkeä tehtävänsä.

Vuoden 1918 sotaa on tulkittu aikalaisten toimesta eri tavoin niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Myös sodanjälkeinen historiantutkimus on tuottanut erilaisia tulkintoja. Tätä moninaisuutta selittää se, että Suomessa sodittiin samanaikaisesti monesta eri syystä: työväenluokan vapauttamiseksi kapitalismin kahleista, valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja kotimaisia kapinallisia vastaan. Lisäksi vuoden 1918 sota oli osa ensimmäistä maailmansotaa. Miten sodan kokeneet ihmiset ovat ilmaisseet ja tulkinneet kokemuksiaan? Missä määrin kokemusten sisällöt muotoutuvat ja muuntuvat niissä prosesseissa, joissa henkilökohtaisesti koettu tapahtuma välitetään muille kerronnan avulla? Toisin sanoen, miten kokemuksia käsitellään – ilmaistaan ja tulkitaan – kun henkilökohtainen ja yksilöllinen tieto, tunne ja tulkinta asetetaan kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin ja välitetään tietylle kohderyhmälle sanojen voimalla?

Kenttätöiden luonteeseen kuuluu, että kaikkeen ei voi varautua etukäteen. On muutettava suunnitelmaa, jos alkuperäinen idea ei toimi; ja on uskallettava tarttua uusiin tilaisuuksiin, jos niitä osuu kohdalle. Aluksi yllätykset ja muutokset voivat tuntua stressaavilta, mutta kun on avoimin mielin ja sinnikäs, monesti se palkitaan. Vastoinkäymiset ovat usein jopa paljon hyödyllisempiä ja opettavaisempia kuin odotusten mukaan sujuneet tilanteet.