Avun politiikka: kolonialismista solidaarisuuteen

Kouluruokalan jäteas­tian vieressä roikkuu juliste, joka kehottaa oppilaita olemaan heit­tä­mät­tä ruokaa roskiin. Plan Internationalin taan­noi­set mainokset bus­si­py­sä­kil­lä herät­te­li­vät ohi­kul­ki­jaa tei­ni­ras­kau­den vaaroihin. Yhteistä näillä valis­tus­kam­pan­joil­la on se, että niiden objek­tik­si on valittu ruskea tyttö. Ruskea tyttö ei kerro tarinaa itse: häntä käytetään esineenä ker­rot­taes­sa ruoan epätasa-arvoi­ses­ta jakelusta tai tei­ni­ras­kau­den vaaroista. 

Sillä, joka kertoo tarinan ruskean tytön puolesta, on valtaa.

Kolonialismilla viitataan eri­lai­siin val­ta­suh­tei­siin. Esimerkit yllä kertovat täl­lai­sis­ta val­ta­suh­teis­ta. Mustan femi­nis­min edustajat eivät aiheetta syytä valkoisia, hege­mo­ni­ses­sa asemassa olevia naisia valta-aseman hyväk­si­käy­tös­tä ja maineen sekä kunnian hank­ki­mi­ses­ta toisten tari­noil­la.

Rasismi on usein kolo­nia­lis­ti­sen valta-asetelman tuotos. Se on ideologia, joka oikeuttaa ei-val­kois­ten pois­sul­ke­mi­sen tietyiltä elämän alueilta, kuten val­ta­me­dias­ta. Se myös uusintaa eriar­voi­suuk­sien hyväk­syn­tää val­kois­ten kes­kuu­des­sa. 

Myös ant­ro­po­lo­gial­la on ollut ongel­mal­li­nen rooli tut­ki­mus­koh­tei­ta kuvat­taes­sa. Jälkikoloniaaliseen tut­ki­mus­suun­tauk­seen pereh­ty­neet ant­ro­po­lo­git tar­kas­te­le­vat kriit­ti­ses­ti sitä, miten yhteis­kun­nan mar­gi­naa­lis­sa elävistä ryhmistä, globaalin etelän asuk­kais­ta ja kehi­ty­sa­vun kohteista, kerrotaan tarinoita. Nämä tarinat usein vai­men­ta­vat tarinan henkilön oman äänen, luoden ste­reo­tyyp­pis­tä kuvaa “kehi­tys­maan asuk­kaas­ta” uhrina.

Jälkikoloniaaliseen tut­ki­muk­seen pereh­ty­nyt tutkija Chandra Mohanty muun muassa osoittaa, kuinka ruskeat naiset globaalin etelän edus­ta­ji­na esitetään valkoisen aut­ta­ja­nai­sen vas­ta­koh­ti­na, apua tar­vit­se­vi­na sub­jek­tei­na ja kult­tuu­rien­sa uhreina. Valkoisessa Suomessa edellä mai­ni­tuis­sa tapauk­sis­sa ei edes käytetä sanal­li­sia seli­tyk­siä. Ero val­koi­seen kansaan tuodaan esille ruskealla ihon­vä­ril­lä.

Jälkikoloniaalinen teo­ree­tik­ko Gayatri Spivak kysyy kuu­lui­sas­sa essees­sään “Can the subaltern speak?”, osaako alistettu puhua. Tietenkin osaa — kysymys on siitä, kuun­nel­laan­ko häntä. Spivak ja monet muut jäl­ki­ko­lo­ni­aa­li­set tutkijat kri­ti­soi­vat sitä, kuinka valkoinen Eurooppa on vai­men­ta­nut “muut”.

Antropologit ovat myös tutkineet sanastoa ja termejä, jotka apu­jär­jes­töt vievät mukaan itselleen kau­kai­siin ja uusiin ympä­ris­töi­hin. Ennen Jemenin tuhoisaa sotaa ant­ro­po­lo­gi Bogumila Hall tutki maan köyhimpiä ihmisiä, pai­kal­li­sen eliitin rodul­lis­ta­maa akhdam-ryhmää. Akhdam tar­koit­taa “pal­ve­li­joi­ta”. Heitä kut­sut­tiin ihon­vä­riin kat­so­mat­ta myös mustiksi, jolla vii­tat­tiin yhteis­kun­nan alimpaan kastiin.

Hallin tutkimus tar­kas­te­lee akhdamien sel­vi­ty­mis­stra­te­gioi­ta. Apua saa­dak­seen he olivat ope­tel­leet avus­tus­jär­jes­tö­jen sanastoa. Näin he osasivat lokeroida avun­pyyn­tön­sä sopimaan tar­jot­tuun ohjelmaan. Avustusjärjestöjen ohjelmat eivät kui­ten­kaan aina osuneet koh­dal­leen avun tarpeen kanssa.

Kolonialistista valta-asetelmaa vastaan voi taistella yhteis­työl­lä, joka perustuu eroa­vai­suuk­sien tun­nus­ta­mi­seen ja soli­daa­ri­suu­teen. Se on poliit­tis­ta taistelua ja jatkuvan puheyh­tey­den etsimistä, eikä siihen kuulu pal­kin­to­jen­ja­koa toisten tari­noil­la maineensa hank­ki­neil­le.

  1. Mohanty, Chandra Talpade. 2003. Feminism without Borders: Decolonizing Theory, Practicing Solidarity.
  2. Spivak, Gayatri Chakravorty. 1988. “Can the Subaltern Speak.”.
  3. Hall, Bogumila, ‘This is our homeland.’ Yemen’s mar­gi­na­lized and the quest for rights and recog­ni­tion.”, Arabian Humanities (forthco­ming)

Kirjoittaja

Liina Mustonen on yhteiskuntatieteiden tohtori (EUI 2017) ja AntroBlogin uutistoimituksen jäsen. Hänen tutkimuksensa käsittelee muun muuassa sukupuolta, toiseuttamisen diskursseja ja hierarkioita Euroopassa sekä Lähi-idässä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

Lue myös nämä:

Helmikuun alussa kuolleen mäkihyppääjä Matti Nykäsen henkilöhahmossa yhdistyvät urheilullinen ylivoima ja vuosien saatossa syventyneet henkilökohtaiset ongelmat. Juuri Nykäsen henkilöhahmon ristiriitaisuus tekee sekä hänestä itsestään että hänen kuolemaansa seuranneesta julkisesta keskustelusta antropologisesti kiinnostavia pohdinnan aiheita.

Meiltä tiedustellaan yhtenään, mistä resurssit laajan toimintamme pyörittämiseen tulevat. Tähän ja moniin muihin kysymyksiin vastaamme uudessa kolumnisarjassa, jossa lukija on kutsuttu kylään toimitukseen, kurkistelemaan tiedemedian tekemisen haasteisiin. Ensimmäisessä osassa puhutaan rahasta.

Pähkäiletko vielä joululahjojen kanssa? Miltä kuulostaisi roolileikki salaisena agenttina Las Vegasissa, tai päivä tunnetun muotisuunnittelijan kanssa? Entä paratiisisaarelta toiselle hyppiminen yksityiskoneella Aasiassa? Kuulostaa ehkä saavuttamattomalta tarulta, mutta nämä lahjat ovat täyttä totta maailman rikkaille pyramidin huipulla.

Suomi on rasismin kärkimaa, raportoi Euroopan perusoikeusvirasto hiljattain. Järkyttävät luvut puhuvat Suomessa tiukassa istuvasta uskosta rodulliseen ja kulttuuriseen hierarkiaan, jota ylläpidetään yhteiskunnan eri sektoreilla syrjinnällä ja väkivallalla. Taustalla vaikuttaa ajatus valkoiseksi kuvitellun Suomen ja niin kutsuttujen “länsimaiden” kulttuurin paremmuudesta.