Usko siirtää vuoria – ja kaupunkeja

Kiirunan kaupunki joudutaan siirtämään kaivoksen tieltä. Muutossa on mukana myös antropologeja. Työkentällä-haastattelussa White Arkitekter ‑arkkitehtitoimiston Viktoria Walldin kertoo urastaan kaupunkisuunnittelun parissa.


Kiirunan kaupunki on eris­kum­mal­li­sen paikan edessä, sillä alueella toimiva Luossavaara-Kiirunavaaran rau­ta­mal­mi­kai­vos laajentuu jat­ku­vas­ti. Tilanne on edennyt pis­tee­seen, jossa kaupungin keskusta täytyy siirtää parin kilo­met­rin päähän nykyi­sel­tä pai­kal­taan kaivoksen tieltä. Urakka on valtava, ja sen pää­suun­nit­te­li­jak­si on palkattu tuk­hol­ma­lai­nen ark­ki­teh­ti­toi­mis­to White Arkitekter


Kaupungin muutto vie vuo­si­kym­me­niä, mikä on tämän mit­ta­luo­kan pro­jek­teil­le tyy­pil­lis­tä. Urakkaa täytyy katsoa koko­nai­suu­te­na, joka edel­lyt­tää raken­nus­ten suun­nit­te­lun lisäksi sosi­aa­lis­ten, kestävän kehi­tyk­sen ja ympä­ris­tö­nä­kö­kul­mien huomioon ottamista. Tämä vaatii paitsi osaamista, myös uskoa pro­jek­tiin. Niinpä ark­ki­teh­ti­toi­mis­to lähestyy muuttoa monia­lai­ses­ti ja pro­jek­tiin ottaa osaa suuri joukko asian­tun­ti­joi­ta ark­ki­teh­deis­tä insi­nöö­rei­hin ja eko­no­meis­ta ant­ro­po­lo­gei­hin


Eräs pro­jek­tis­sa mukana olevista ammat­ti­lai­sis­ta on ant­ro­po­lo­gi ja pro­jek­ti­pääl­lik­kö Viktoria Walldin, jota olen tullut tapaamaan Whiten toi­mis­to­ra­ken­nuk­seen Tukholman Skanstullin kau­pun­gin­osaan. Olen pyytänyt päästä kes­kus­te­le­maan Walldinin kanssa hänen urastaan ark­ki­teh­tuu­rin ja kau­pun­ki­suun­nit­te­lun parissa sekä hänen roo­lis­taan Kiirunan pro­jek­tis­sa.

Kahden Kiirunan välissä

Kiirunan kau­pun­gis­sa asuu 18 000 ihmistä, joten muutto tulee vai­kut­ta­maan tuhansien ihmisten elämään tulevien vuo­si­kym­men­ten aikana. Päällimmäisenä kysy­myk­se­nä mie­les­sä­ni on, miten tämän koko­luo­kan projektia ja siihen liittyviä sosi­aa­li­sia kysy­myk­siä kannattaa lähestyä. Walldin kertoo miten hän tiiminsä kanssa alkoi kar­toit­taa kau­pun­ki­lais­ten tuntoja


Emme lähteneet kollegani kanssa Kiirunaan muun ryhmän mukana vaan itsek­sem­me pari viikkoa myöhemmin, sillä halusin tavata taval­li­sia kau­pun­ki­lai­sia enkä asian­tun­ti­joi­ta. Vuokrasimme pyörät ja aloimme kerätä tietoa aamusta iltaan. Kävimme yöker­hois­sa, leik­ki­puis­tois­sa sekä ostos­kes­kuk­sis­sa ja pyö­räi­lim­me ympäri kaupunkia haas­tat­te­le­mas­sa kii­ru­na­lai­sia. Kysyimme kysy­myk­siä liittyen kau­pun­kiin ja odo­tuk­siin joita ihmisillä uudesta Kiirunasta oli – mitä he halusivat säilyttää ja min­kä­lai­se­na he näkivät kaupungin tule­vai­suu­des­sa.” 


Kaupungin muuton vält­tä­mät­tö­myys on ollut kii­ru­na­lais­ten tiedossa jo vuo­si­kym­me­niä, mutta sen toteu­tu­mi­nen on antanut odottaa itseään. Sikäli kyseessä on ainut­laa­tui­nen projekti, että asukkaat ovat saaneet totut­tau­tua aja­tuk­seen muutosta jo hyvän tovin. Siitä huo­li­mat­ta muutto jakaa mie­li­pi­tei­tä; osa odottaa sitä kovasti, mutta ajatus muutosta tuo mukanaan myös huolta ja luo­pu­mi­sen tuskaa. Ymmärrys asuin­pai­kan mer­ki­tyk­ses­tä ja pelko sen mene­tyk­ses­tä ovatkin keskeisiä käsit­tei­tä Walldinin tut­ki­muk­ses­sa.

Havainnekuva uuden Kiirunan kes­kus­tas­ta. Kuva: White Arkitekter.

Kyse on aina paik­kai­den­ti­tee­tis­tä: mikä on ainut­laa­tuis­ta, mitä haluamme korostaa, mistä ihmiset pitävät tai eivät pidä? Tärkeää on laajentaa pers­pek­tii­viä, jotta voimme olla varmoja, että kaikki – lapset, vanhukset sekä nuoret naiset – tulevat kuul­luik­si ja heidän tarpeensa otetaan huomioon suun­ni­tel­mis­sa. Yleensä avoimia kes­kus­te­lu­ti­lai­suuk­sia jär­jes­tet­täes­sä paikalle tulee vain vanhoja miehiä. Voimmeko silloin sanoa kuul­leem­me kaikkia? Emme, sillä kon­sul­toim­me vain seitsemää vanhaa miestä! Kyse on ensi­si­jai­ses­ti pers­pek­tii­vin laa­jen­ta­mi­ses­ta.” 


Kävi ilmi, että eri ryhmillä oli hyvin erilaiset näke­myk­set kau­pun­ki­ti­lan muu­tok­ses­ta. Vanhat miehet olivat vihaisia, sillä he olivat kuulleet muutosta puhut­ta­van vuo­si­kym­me­niä ilman, että mitään oli tapah­tu­nut. Vanhemmat naiset taas olivat suruis­saan vanhan Kiirunan mene­tyk­ses­tä, vaikka ymmär­si­vät muuton tar­peel­li­suu­den. Nuoret miehet olivat vuo­ros­taan innois­saan uuden Kiirunan tar­joa­mis­ta mah­dol­li­suuk­sis­ta, kun taas nuoret naiset, jotka usein muuttivat kai­vos­kau­pun­gis­ta muualle opintojen ja työn perässä, olivat huo­lis­saan tun­nis­tai­si­vat­ko he kaupunkia enää samaksi sinne pala­tes­saan


Keskus­te­lu­jen perus­teel­la White Arkitekter päätti siirtää paloja vanhasta Kiirunasta uuteen kau­pun­kiin jat­ku­vuu­den säi­lyt­tä­mi­sek­si. Vanhan kau­pun­gin­ta­lon kel­lo­tor­ni ja kirkko siir­ret­tiin sel­lai­se­naan kehys­tä­mään kaupungin uutta keskustaa, ja kau­pun­kiin on suun­nit­teil­la tila, jossa kii­ru­na­lai­set voivat kier­rät­tää itselleen mer­ki­tyk­sel­li­siä palasia pure­tuis­ta taloista. Walldinin tiimin aineis­tos­ta löytyi myös yllä­tyk­siä, kuten kau­pun­ki­lais­ten toive saada kaupungin vanha nak­ki­kios­ki siir­re­tyk­si uuteen Kiirunaan


Kun kysyimme ihmisiltä, mitä he tekevät kau­pun­gis­sa ja missä he viettävät aikaansa, nak­ki­kis­ka tuli jat­ku­vas­ti esiin kes­kus­te­luis­sa. Kerroimme kunnan edus­ta­jil­le kau­pun­ki­lais­ten toiveesta. Sanoin, että teidän täytyy muuttaa myös se kioski, se on kii­ru­na­lai­sil­le todella tärkeää. Mielestäni on mahtavaa, että he todella päättivät toteuttaa sen.”

Suunnitelma asuinalueesta uudessa Kiirunassa. Kuva_ White Arkitekter

Suunnitelma asui­na­lu­ees­ta uudessa Kiirunassa. Kuva: White Arkitekter.

Samalla suun­nit­te­lus­sa tulee ottaa huomioon muiden elin­kei­no­jen, etenkin turismin ja poron­hoi­don, entistä paremmat edel­ly­tyk­set alueella myös tule­vai­suu­des­sa. Lisäksi poh­jois­ruot­sa­lai­ses­sa kau­pun­gis­sa saa­me­lais­ten huo­mioi­mi­nen on tärkeää, sillä Kiirunassa asuu paljon saa­me­lais­taus­tai­sia asukkaita. Uuden Kiirunan kes­kusau­kiol­le onkin Whiten suun­ni­tel­mis­sa kaa­voi­tet­tu uusi rakennus saa­me­lais­kä­rä­jil­le


Muutto on herät­tä­nyt paljon kiin­nos­tus­ta, mutta Walldin haluaa muis­tut­taa, ettei Kiirunan projektin eri­koi­suus ole siinä, että kaupunki joudutaan siir­tä­mään, sillä sitä tapahtuu maa­il­mal­la jat­ku­vas­ti. Tosin silloin kyse on yleensä köyhistä ihmisistä vähä­va­rai­sil­la alueilla, jolloin asuk­kail­la harvoin on aiheessa sana­val­taa. Muutto hoidetaan alta pois pakot­ta­mal­la ja ilman vali­tusoi­keut­ta


Vaikka muuttoon liittyy vielä paljon talou­del­li­sia ja poliit­ti­sia kysy­myk­siä, Kiirunan tapauk­ses­sa kiin­nos­ta­vaa on se, että valta-asetelma kaivoksen ja kii­ru­na­lais­ten välillä on tasa­pai­nos­sa. Kiirunalaiset ovat riip­pu­vai­sia kai­vok­ses­ta, mutta samalla kai­vos­yh­tiö on riip­pu­vai­nen Kiirunan asuk­kais­ta työn­te­ki­jöi­nä ja molemmat joutuvat ottamaan toistensa tarpeet huomioon. Tämä yhtei­sym­mär­rys tekee Kiirunan muutosta demo­kraat­ti­sen, mikä tekee tästä pro­jek­tis­ta niin ainut­laa­tui­sen.”

Tukholmalaislähiöstä arkkitehtitoimistoon

Viktoria Walldinin ura sovel­ta­van etno­gra­fian parissa on jatkunut jo 15 vuoden ajan, mutta hän ei pitänyt sitä aina itses­tään­sel­vä­nä ura­va­lin­ta­na. Monikulttuurisen tuk­hol­ma­lais­lä­hiön kasvatti kertoo olleensa nuoresta iästä kiin­nos­tu­nut uskon­nos­ta ja kult­tuu­ris­ta, sillä hän altistui niiden eroille jo varhain naa­pu­rus­tos­saan. Walldin päätyi opis­ke­le­maan ensin ver­tai­le­vaa uskon­to­tie­det­tä Tukholman yli­opis­toon 1990-luvulla, mutta vaihtoi pian ant­ro­po­lo­gi­aan sen käy­tän­nön­lä­hei­syy­den vuoksi


Mutta sitten minua alkoi jännittää saanko ant­ro­po­lo­gian tut­kin­nol­la min­kään­lais­ta työtä! Rakastin ant­ro­po­lo­gian opiskelua, mutta olin varma etten tule työl­lis­ty­mään. Niinpä vaihdoin talous­tie­tee­seen ja aloin opiskella mark­ki­noin­tia. Sitä kautta päädyin töihin New Yorkiin, missä asuin viisi vuotta vuo­si­tu­han­teen vaih­tees­sa. Tuohon aikaan ant­ro­po­lo­gin tutkinto oli hyvin haluttu Yhdysvalloissa, se oli yksi 15:stä työ­pai­kas­ta mitä ihmiset havit­te­li­vat.” 


Yhdys­val­lois­sa ollessaan Walldinia alkoivat kaihertaa kesken jääneet opinnot ja hän palasi Tukholmaan suo­rit­ta­maan ant­ro­po­lo­gian maisterin tut­kin­ton­sa loppuun 2000-luvun alussa. Valmistumisensa jälkeen ant­ro­po­lo­gi Katarina Graffman palkkasi hänet perus­ta­man­sa etno­gra­fi­sen tut­ki­mus­toi­mis­to Inculturen ensim­mäi­sek­si työn­te­ki­jäk­si ja Walldin pääsi työssään yhdis­tä­mään molempia kou­lu­tusa­lo­jaan.

Viktoria Walldin Kuva_ Anders Bobert

Viktoria Walldin. Kuva: Anders Bobert.

Markkinoinnin ja ant­ro­po­lo­gian yhdis­tä­mi­nen on edelleen ainut­laa­tui­nen ura­va­lin­ta. Monet kult­tuu­ria­lo­ja opis­kel­leet eivät halua kau­pal­li­sel­le alalle vaan he pysyvät uskol­li­se­na huma­nis­ti­sel­le lähes­ty­mis­ta­val­leen. Ajattelen itse kau­pal­li­ses­ti ja se on hyö­dyt­tä­nyt minua, sillä olen aina ollut kiin­nos­tu­nut kau­pun­ki­suun­nit­te­lus­ta, inte­graa­tios­ta ja segre­gaa­tios­ta. Mutta tavallaan se mitä teen toimii myös ant­ro­po­lo­gian peri­aat­tei­den vas­tai­ses­ti, sillä etno­gra­fi­aa sovel­taes­sa en voi käyttää pro­jek­tiin aikaa kahta vuotta, vaan työ täytyy saada pää­tök­seen­sä kolmessa kuu­kau­des­sa. Tutkimusta täytyy myydä ja analyysi tehdä nopeasti, joten tasa­pai­noi­len aina kahden toi­min­ta­ta­van välillä. Asiakkaillamme ei ole aikaa odottaa tut­ki­muk­sen val­mis­tu­mis­ta vuosia. He tar­vit­se­vat rat­kai­su­ja nyt, joten lähes­ty­mis­ta­pam­me tarjoaa heille kom­pro­mis­sin.” 


Nykyiseen työhönsä Walldin päätyi yllät­tä­vän sattuman kautta, kun hän etsi monia­lais­ta työym­pä­ris­töä missä tehdä kent­tä­tut­ki­mus­ta toi­mek­sian­to­aan varten. Tutkimuksen teko ei onnis­tu­nut, mutta ark­ki­teh­ti­toi­mis­ton silloinen toi­mi­tus­joh­ta­ja kiin­nos­tui hänen etno­gra­fi­ses­ta lähes­ty­mis­ta­vas­taan ja palkkasi Walldinin tekemään heille töitä ulko­puo­li­se­na kon­sult­ti­na. Yhteistyöprojekti osoit­tau­tui menes­tyk­sek­si ja Walldin siirtyi Whiten palk­ka­lis­toil­le vuonna 2009. Siitä lähtien hän on työs­ken­nel­lyt ensi­si­jai­ses­ti kau­pun­ki­suun­nit­te­lun parissa. Huoli ant­ro­po­lo­gian tut­kin­nol­la työl­lis­ty­mi­ses­tä on osoit­tau­tu­nut turhaksi.

Yhteistyötä yli koulutusrajojen

Kaupungin muut­ta­mi­nen on vuo­si­kym­men­ten projekti, mutta Viktoria Walldinin osalta hanke on jo ohi. Siitä huo­li­mat­ta tekeminen ei lopu, sillä hänen joh­ta­mal­laan 13 hengen tiimillä on ker­ral­laan neljästä kymmeneen hanketta käynnissä eri vai­heis­saan. Tällä hetkellä White on muun muassa kehit­tä­mäs­sä haastavaa asui­na­luet­ta Ruotsissa valtatien ja entisen teh­da­sa­lu­een lähei­syy­teen. Walldinin roolina pro­jek­tis­sa on lasten näkö­kul­man huo­mioo­not­ta­mi­nen ja heidän tar­pei­den­sa toteu­tu­mi­sen val­vo­mi­nen


Walldinin tii­mi­läi­siä yhdistää kiin­nos­tus hank­kei­den sosi­aa­li­sen näkö­kul­man kar­toi­tuk­seen ja ana­lyy­siin. Yhdessä tiimin jäsenillä on ant­ro­po­lo­gi­sen osaamisen lisäksi taustaa esi­mer­kik­si käyt­täy­ty­mis­tie­teis­sä, kult­tuu­ri­maan­tie­tees­sä, talous­tie­tees­tä sekä psy­ko­lo­gias­sa, ja jokainen osaa­mi­sa­lue painottuu eri tavoin hankkeen eri vaiheissa


Antropologista osaamista tarvitaan yleensä eniten projektin alussa, mutta meillä on roolimme myös hank­kei­den lop­pu­vai­hees­sa, kun asiakkaat haluavat tietää miksi päädyimme tiet­tyi­hin rat­kai­sui­hin toisten sijaan. Silloin he haluavat taas kuulla meidän tarinamme, sillä ihmisistä puhuminen on paljon kiin­nos­ta­vam­paa kuin pii­rus­tus­ten ja mal­lin­nus­ten esittely. Lisäksi teh­tä­vä­näm­me on arvioida ark­ki­teh­tien laatimien luon­nos­ten sosi­aa­li­sia vai­ku­tuk­sia hank­kei­den edetessä. Esimerkiksi jos asukkaat ovat olleet huo­lis­saan päi­vä­ko­din sijoit­tu­mi­ses­ta lähelle jyrkkää mäkeä, mutta ark­ki­teh­dit ovat sen siihen siitä huo­li­mat­ta kaa­voit­ta­neet, annamme suun­ni­tel­maan oman muu­to­seh­do­tuk­sem­me.” 


Yhteistyön tekeminen on kaiken tekemisen keskiössä, sillä asui­na­luei­den raken­ta­mi­nen ja suun­ni­tel­mien toteut­ta­mi­nen edel­lyt­tää sekä teknistä että tai­teel­lis­ta osaamista. Urakoiden toteut­ta­mi­nen on kuitenkin pää­asias­sa raken­ta­jien, ark­ki­teh­tien ja insi­nöö­rien harteilla. Ilman infra­struk­tuu­ria ei ole myöskään asukkaita jotka muovaavat asui­na­lu­eet näköi­sik­seen.

Suunnitelma Nairobin GoDown -taide- ja kulttuurikeskuksesta Kuva_ White Arkitekter

Suunnitelma Nairobin GoDown ‑taide- ja kult­tuu­ri­kes­kuk­ses­ta. Kuva: White Arkitekter.

Meille on todella tärkeää toimia yhteis­työs­sä ark­ki­teh­tien kanssa, mutta tässä työssä tarvitaan myös kovuutta. Vaikka olisin tehnyt kaikkien mielestä täy­del­li­sen suun­ni­tel­man, pro­jek­tien kil­pai­lu­tus­vai­hees­sa on tyy­pil­lis­tä, että yhtäkkiä joku haluaakin alkaa sääs­tä­mään hankkeen rahoi­tuk­ses­ta. Yleensä siinä tilan­tees­sa meidän osuutemme raakataan ensim­mäi­se­nä ulos, joten on tärkeää osata taistella oman näke­myk­sen­sä puolesta ja kertoa miksi tekemämme työ on tärkeää.” 


White Arkitekterin muiden pro­jek­tien kautta Walldin on päässyt työs­ken­te­le­mään Etelä-Amerikassa sekä esi­mer­kik­si Kenian Nairobissa GoDown-taide- ja kult­tuu­ri­kes­kuk­sen parissa. Walldin mainitsee sen yhdeksi lem­pi­pro­jek­teis­taan, sillä hänen mukaan kult­tuu­ri­sen näkö­kul­man huo­mioo­not­ta­mi­nen on Itä-Afrikassa paljon itses­tään­sel­vem­pää kuin tek­no­lo­gia- ja yksi­lö­kes­kei­sem­mäs­sä Pohjolassa


Kyse ei ole siitä ettei­vät­kö Ruotsissa asiakkaat olisi kiin­nos­tu­nei­ta työs­ken­te­le­mään kanssamme, mutta joudumme perus­te­le­maan rooliamme hank­keis­sa tarkemmin. Keniassa ihmiset ovat innois­saan kun pro­jek­tiin vihdoin lähe­te­tään sosi­aa­li­suun­nit­te­li­ja insi­nöö­rien sijaan. Heillä on jopa oma terminsä sille! Ruotsissa sosi­aa­li­suun­nit­te­li­jan luullaan tar­koit­ta­van henkilöä joka työs­ken­te­lee päi­vä­ko­dis­sa tai vankien kanssa, mutta Keniassa ymmär­re­tään sosi­aa­li­sen näkö­kul­man tärkeys. Saan siitä todella paljon lisäe­ner­gi­aa työs­ken­te­lyy­ni.” 


Läpi haas­tat­te­lun Walldin on koros­ta­nut pehmeän infra­struk­tuu­rin ja sosi­aa­li­sen näkö­kul­man tärkeyttä kau­pun­ki­suun­nit­te­lus­sa, sillä se on hänestä demo­kraat­ti­nen tapa lähestyä kau­pun­kien kehitystä riip­pu­mat­ta siitä, onko kyse pienestä Kiirunasta tai Nairobin kal­tai­ses­ta suur­kau­pun­gis­ta


Sitä ajat­te­li­si, että koska Ruotsi tai Suomi ovat demo­kraat­ti­sia maita myös suun­nit­te­lu tapah­tui­si auto­maat­ti­ses­ti demo­kraat­ti­ses­ti, mutta niin ei vali­tet­ta­vas­ti ole. Jos vain van­hem­mil­ta miehiltä kysytään heidän mie­li­pi­det­tään sitä ei voi pitää demo­kraat­ti­se­na. Meidät on sosi­aa­li­tie­tei­li­jöi­nä kou­lu­tet­tu ottamaan tämän kaltaiset asiat huomioon, joten ansait­sem­me siitä myös kun­nioi­tus­ta. Tämä on oma kou­lu­tusa­lan­sa, ei tätä työtä osaa tehdä ihan kuka tahansa. Me olemme täällä, joten palkatkaa meidät, käyttäkää meidän osaa­mis­tam­me, me tiedämme kyllä mitä teemme!”

  1. Reference 1
  2. Reference 2
  3. Reference 3

Kirjoittaja

Niina Ahola on antropologi ja valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta. Hän toimii AntroBlogin työelämäosion toisena toimituspäällikkönä. Niinaa kiinnostavat erityisesti psykologian ja lääketieteen rajapinnassa tapahtuva antropologinen tutkimus sekä Itä-Afrikka. Gradussaan hän tarkasteli sotatraumaa Ugandassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Suomea edustaa joukko huippuluokan viranomaisia ympäri maailmaa. Yksi heistä on Olli Ruohomäki. Niin tutkijana, kehityshankekoordinaattorina kuin rauhanvälittäjänä toiminut Ruohomäki kertoo työkentällä-haastattelussa, miten hienolta tuntuu todistaa, kun maa valitsee sodan sijaan rauhan.

Graffitinmaalaajat miellettiin ennen usein nuorisorikollisiksi. Vaikka kyseessä on laillisuuden rajamailla liikkuva alakulttuuri, graffiti on jo kauan ollut osa taide- ja mainosmaailmaa. Viime vuosina graffiteista on tullut laajemmin hyväksytty ilmiö.

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.