Kiirunan kaupunki joudutaan siirtämään kaivoksen tieltä. Muutossa on mukana myös antropologeja. Työkentällä-haastattelussa White Arkitekter ‑arkkitehtitoimiston Viktoria Walldin kertoo urastaan kaupunkisuunnittelun parissa.
Kiirunan kaupunki on eriskummallisen paikan edessä, sillä alueella toimiva Luossavaara-Kiirunavaaran rautamalmikaivos laajentuu jatkuvasti. Tilanne on edennyt pisteeseen, jossa kaupungin keskusta täytyy siirtää parin kilometrin päähän nykyiseltä paikaltaan kaivoksen tieltä. Urakka on valtava, ja sen pääsuunnittelijaksi on palkattu tukholmalainen arkkitehtitoimisto White Arkitekter.
Kaupungin muutto vie vuosikymmeniä, mikä on tämän mittaluokan projekteille tyypillistä. Urakkaa täytyy katsoa kokonaisuutena, joka edellyttää rakennusten suunnittelun lisäksi sosiaalisten, kestävän kehityksen ja ympäristönäkökulmien huomioon ottamista. Tämä vaatii paitsi osaamista, myös uskoa projektiin. Niinpä arkkitehtitoimisto lähestyy muuttoa monialaisesti ja projektiin ottaa osaa suuri joukko asiantuntijoita arkkitehdeistä insinööreihin ja ekonomeista antropologeihin.
Eräs projektissa mukana olevista ammattilaisista on antropologi ja projektipäällikkö Viktoria Walldin, jota olen tullut tapaamaan Whiten toimistorakennukseen Tukholman Skanstullin kaupunginosaan. Olen pyytänyt päästä keskustelemaan Walldinin kanssa hänen urastaan arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun parissa sekä hänen roolistaan Kiirunan projektissa.
Kahden Kiirunan välissä
Kiirunan kaupungissa asuu 18 000 ihmistä, joten muutto tulee vaikuttamaan tuhansien ihmisten elämään tulevien vuosikymmenten aikana. Päällimmäisenä kysymyksenä mielessäni on, miten tämän kokoluokan projektia ja siihen liittyviä sosiaalisia kysymyksiä kannattaa lähestyä. Walldin kertoo miten hän tiiminsä kanssa alkoi kartoittaa kaupunkilaisten tuntoja.
“Emme lähteneet kollegani kanssa Kiirunaan muun ryhmän mukana vaan itseksemme pari viikkoa myöhemmin, sillä halusin tavata tavallisia kaupunkilaisia enkä asiantuntijoita. Vuokrasimme pyörät ja aloimme kerätä tietoa aamusta iltaan. Kävimme yökerhoissa, leikkipuistoissa sekä ostoskeskuksissa ja pyöräilimme ympäri kaupunkia haastattelemassa kiirunalaisia. Kysyimme kysymyksiä liittyen kaupunkiin ja odotuksiin joita ihmisillä uudesta Kiirunasta oli – mitä he halusivat säilyttää ja minkälaisena he näkivät kaupungin tulevaisuudessa.”
Kaupungin muuton välttämättömyys on ollut kiirunalaisten tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta sen toteutuminen on antanut odottaa itseään. Sikäli kyseessä on ainutlaatuinen projekti, että asukkaat ovat saaneet totuttautua ajatukseen muutosta jo hyvän tovin. Siitä huolimatta muutto jakaa mielipiteitä; osa odottaa sitä kovasti, mutta ajatus muutosta tuo mukanaan myös huolta ja luopumisen tuskaa. Ymmärrys asuinpaikan merkityksestä ja pelko sen menetyksestä ovatkin keskeisiä käsitteitä Walldinin tutkimuksessa.

Havainnekuva uuden Kiirunan keskustasta. Kuva: White Arkitekter.
“Kyse on aina paikkaidentiteetistä: mikä on ainutlaatuista, mitä haluamme korostaa, mistä ihmiset pitävät tai eivät pidä? Tärkeää on laajentaa perspektiiviä, jotta voimme olla varmoja, että kaikki – lapset, vanhukset sekä nuoret naiset – tulevat kuulluiksi ja heidän tarpeensa otetaan huomioon suunnitelmissa. Yleensä avoimia keskustelutilaisuuksia järjestettäessä paikalle tulee vain vanhoja miehiä. Voimmeko silloin sanoa kuulleemme kaikkia? Emme, sillä konsultoimme vain seitsemää vanhaa miestä! Kyse on ensisijaisesti perspektiivin laajentamisesta.”
Kävi ilmi, että eri ryhmillä oli hyvin erilaiset näkemykset kaupunkitilan muutoksesta. Vanhat miehet olivat vihaisia, sillä he olivat kuulleet muutosta puhuttavan vuosikymmeniä ilman, että mitään oli tapahtunut. Vanhemmat naiset taas olivat suruissaan vanhan Kiirunan menetyksestä, vaikka ymmärsivät muuton tarpeellisuuden. Nuoret miehet olivat vuorostaan innoissaan uuden Kiirunan tarjoamista mahdollisuuksista, kun taas nuoret naiset, jotka usein muuttivat kaivoskaupungista muualle opintojen ja työn perässä, olivat huolissaan tunnistaisivatko he kaupunkia enää samaksi sinne palatessaan.
Keskustelujen perusteella White Arkitekter päätti siirtää paloja vanhasta Kiirunasta uuteen kaupunkiin jatkuvuuden säilyttämiseksi. Vanhan kaupungintalon kellotorni ja kirkko siirrettiin sellaisenaan kehystämään kaupungin uutta keskustaa, ja kaupunkiin on suunnitteilla tila, jossa kiirunalaiset voivat kierrättää itselleen merkityksellisiä palasia puretuista taloista. Walldinin tiimin aineistosta löytyi myös yllätyksiä, kuten kaupunkilaisten toive saada kaupungin vanha nakkikioski siirretyksi uuteen Kiirunaan.
“Kun kysyimme ihmisiltä, mitä he tekevät kaupungissa ja missä he viettävät aikaansa, nakkikiska tuli jatkuvasti esiin keskusteluissa. Kerroimme kunnan edustajille kaupunkilaisten toiveesta. Sanoin, että teidän täytyy muuttaa myös se kioski, se on kiirunalaisille todella tärkeää. Mielestäni on mahtavaa, että he todella päättivät toteuttaa sen.”

Suunnitelma asuinalueesta uudessa Kiirunassa. Kuva: White Arkitekter.
Samalla suunnittelussa tulee ottaa huomioon muiden elinkeinojen, etenkin turismin ja poronhoidon, entistä paremmat edellytykset alueella myös tulevaisuudessa. Lisäksi pohjoisruotsalaisessa kaupungissa saamelaisten huomioiminen on tärkeää, sillä Kiirunassa asuu paljon saamelaistaustaisia asukkaita. Uuden Kiirunan keskusaukiolle onkin Whiten suunnitelmissa kaavoitettu uusi rakennus saamelaiskäräjille.
Muutto on herättänyt paljon kiinnostusta, mutta Walldin haluaa muistuttaa, ettei Kiirunan projektin erikoisuus ole siinä, että kaupunki joudutaan siirtämään, sillä sitä tapahtuu maailmalla jatkuvasti. Tosin silloin kyse on yleensä köyhistä ihmisistä vähävaraisilla alueilla, jolloin asukkailla harvoin on aiheessa sanavaltaa. Muutto hoidetaan alta pois pakottamalla ja ilman valitusoikeutta.
“Vaikka muuttoon liittyy vielä paljon taloudellisia ja poliittisia kysymyksiä, Kiirunan tapauksessa kiinnostavaa on se, että valta-asetelma kaivoksen ja kiirunalaisten välillä on tasapainossa. Kiirunalaiset ovat riippuvaisia kaivoksesta, mutta samalla kaivosyhtiö on riippuvainen Kiirunan asukkaista työntekijöinä ja molemmat joutuvat ottamaan toistensa tarpeet huomioon. Tämä yhteisymmärrys tekee Kiirunan muutosta demokraattisen, mikä tekee tästä projektista niin ainutlaatuisen.”
Tukholmalaislähiöstä arkkitehtitoimistoon
Viktoria Walldinin ura soveltavan etnografian parissa on jatkunut jo 15 vuoden ajan, mutta hän ei pitänyt sitä aina itsestäänselvänä uravalintana. Monikulttuurisen tukholmalaislähiön kasvatti kertoo olleensa nuoresta iästä kiinnostunut uskonnosta ja kulttuurista, sillä hän altistui niiden eroille jo varhain naapurustossaan. Walldin päätyi opiskelemaan ensin vertailevaa uskontotiedettä Tukholman yliopistoon 1990-luvulla, mutta vaihtoi pian antropologiaan sen käytännönläheisyyden vuoksi.
“Mutta sitten minua alkoi jännittää saanko antropologian tutkinnolla minkäänlaista työtä! Rakastin antropologian opiskelua, mutta olin varma etten tule työllistymään. Niinpä vaihdoin taloustieteeseen ja aloin opiskella markkinointia. Sitä kautta päädyin töihin New Yorkiin, missä asuin viisi vuotta vuosituhanteen vaihteessa. Tuohon aikaan antropologin tutkinto oli hyvin haluttu Yhdysvalloissa, se oli yksi 15:stä työpaikasta mitä ihmiset havittelivat.”
Yhdysvalloissa ollessaan Walldinia alkoivat kaihertaa kesken jääneet opinnot ja hän palasi Tukholmaan suorittamaan antropologian maisterin tutkintonsa loppuun 2000-luvun alussa. Valmistumisensa jälkeen antropologi Katarina Graffman palkkasi hänet perustamansa etnografisen tutkimustoimisto Inculturen ensimmäiseksi työntekijäksi ja Walldin pääsi työssään yhdistämään molempia koulutusalojaan.

Viktoria Walldin. Kuva: Anders Bobert.
“Markkinoinnin ja antropologian yhdistäminen on edelleen ainutlaatuinen uravalinta. Monet kulttuurialoja opiskelleet eivät halua kaupalliselle alalle vaan he pysyvät uskollisena humanistiselle lähestymistavalleen. Ajattelen itse kaupallisesti ja se on hyödyttänyt minua, sillä olen aina ollut kiinnostunut kaupunkisuunnittelusta, integraatiosta ja segregaatiosta. Mutta tavallaan se mitä teen toimii myös antropologian periaatteiden vastaisesti, sillä etnografiaa soveltaessa en voi käyttää projektiin aikaa kahta vuotta, vaan työ täytyy saada päätökseensä kolmessa kuukaudessa. Tutkimusta täytyy myydä ja analyysi tehdä nopeasti, joten tasapainoilen aina kahden toimintatavan välillä. Asiakkaillamme ei ole aikaa odottaa tutkimuksen valmistumista vuosia. He tarvitsevat ratkaisuja nyt, joten lähestymistapamme tarjoaa heille kompromissin.”
Nykyiseen työhönsä Walldin päätyi yllättävän sattuman kautta, kun hän etsi monialaista työympäristöä missä tehdä kenttätutkimusta toimeksiantoaan varten. Tutkimuksen teko ei onnistunut, mutta arkkitehtitoimiston silloinen toimitusjohtaja kiinnostui hänen etnografisesta lähestymistavastaan ja palkkasi Walldinin tekemään heille töitä ulkopuolisena konsulttina. Yhteistyöprojekti osoittautui menestykseksi ja Walldin siirtyi Whiten palkkalistoille vuonna 2009. Siitä lähtien hän on työskennellyt ensisijaisesti kaupunkisuunnittelun parissa. Huoli antropologian tutkinnolla työllistymisestä on osoittautunut turhaksi.
Yhteistyötä yli koulutusrajojen
Kaupungin muuttaminen on vuosikymmenten projekti, mutta Viktoria Walldinin osalta hanke on jo ohi. Siitä huolimatta tekeminen ei lopu, sillä hänen johtamallaan 13 hengen tiimillä on kerrallaan neljästä kymmeneen hanketta käynnissä eri vaiheissaan. Tällä hetkellä White on muun muassa kehittämässä haastavaa asuinaluetta Ruotsissa valtatien ja entisen tehdasalueen läheisyyteen. Walldinin roolina projektissa on lasten näkökulman huomioonottaminen ja heidän tarpeidensa toteutumisen valvominen.
Walldinin tiimiläisiä yhdistää kiinnostus hankkeiden sosiaalisen näkökulman kartoitukseen ja analyysiin. Yhdessä tiimin jäsenillä on antropologisen osaamisen lisäksi taustaa esimerkiksi käyttäytymistieteissä, kulttuurimaantieteessä, taloustieteestä sekä psykologiassa, ja jokainen osaamisalue painottuu eri tavoin hankkeen eri vaiheissa.
“Antropologista osaamista tarvitaan yleensä eniten projektin alussa, mutta meillä on roolimme myös hankkeiden loppuvaiheessa, kun asiakkaat haluavat tietää miksi päädyimme tiettyihin ratkaisuihin toisten sijaan. Silloin he haluavat taas kuulla meidän tarinamme, sillä ihmisistä puhuminen on paljon kiinnostavampaa kuin piirustusten ja mallinnusten esittely. Lisäksi tehtävänämme on arvioida arkkitehtien laatimien luonnosten sosiaalisia vaikutuksia hankkeiden edetessä. Esimerkiksi jos asukkaat ovat olleet huolissaan päiväkodin sijoittumisesta lähelle jyrkkää mäkeä, mutta arkkitehdit ovat sen siihen siitä huolimatta kaavoittaneet, annamme suunnitelmaan oman muutosehdotuksemme.”
Yhteistyön tekeminen on kaiken tekemisen keskiössä, sillä asuinalueiden rakentaminen ja suunnitelmien toteuttaminen edellyttää sekä teknistä että taiteellista osaamista. Urakoiden toteuttaminen on kuitenkin pääasiassa rakentajien, arkkitehtien ja insinöörien harteilla. Ilman infrastruktuuria ei ole myöskään asukkaita jotka muovaavat asuinalueet näköisikseen.

Suunnitelma Nairobin GoDown ‑taide- ja kulttuurikeskuksesta. Kuva: White Arkitekter.
“Meille on todella tärkeää toimia yhteistyössä arkkitehtien kanssa, mutta tässä työssä tarvitaan myös kovuutta. Vaikka olisin tehnyt kaikkien mielestä täydellisen suunnitelman, projektien kilpailutusvaiheessa on tyypillistä, että yhtäkkiä joku haluaakin alkaa säästämään hankkeen rahoituksesta. Yleensä siinä tilanteessa meidän osuutemme raakataan ensimmäisenä ulos, joten on tärkeää osata taistella oman näkemyksensä puolesta ja kertoa miksi tekemämme työ on tärkeää.”
White Arkitekterin muiden projektien kautta Walldin on päässyt työskentelemään Etelä-Amerikassa sekä esimerkiksi Kenian Nairobissa GoDown-taide- ja kulttuurikeskuksen parissa. Walldin mainitsee sen yhdeksi lempiprojekteistaan, sillä hänen mukaan kulttuurisen näkökulman huomioonottaminen on Itä-Afrikassa paljon itsestäänselvempää kuin teknologia- ja yksilökeskeisemmässä Pohjolassa.
“Kyse ei ole siitä etteivätkö Ruotsissa asiakkaat olisi kiinnostuneita työskentelemään kanssamme, mutta joudumme perustelemaan rooliamme hankkeissa tarkemmin. Keniassa ihmiset ovat innoissaan kun projektiin vihdoin lähetetään sosiaalisuunnittelija insinöörien sijaan. Heillä on jopa oma terminsä sille! Ruotsissa sosiaalisuunnittelijan luullaan tarkoittavan henkilöä joka työskentelee päiväkodissa tai vankien kanssa, mutta Keniassa ymmärretään sosiaalisen näkökulman tärkeys. Saan siitä todella paljon lisäenergiaa työskentelyyni.”
Läpi haastattelun Walldin on korostanut pehmeän infrastruktuurin ja sosiaalisen näkökulman tärkeyttä kaupunkisuunnittelussa, sillä se on hänestä demokraattinen tapa lähestyä kaupunkien kehitystä riippumatta siitä, onko kyse pienestä Kiirunasta tai Nairobin kaltaisesta suurkaupungista.
“Sitä ajattelisi, että koska Ruotsi tai Suomi ovat demokraattisia maita myös suunnittelu tapahtuisi automaattisesti demokraattisesti, mutta niin ei valitettavasti ole. Jos vain vanhemmilta miehiltä kysytään heidän mielipidettään sitä ei voi pitää demokraattisena. Meidät on sosiaalitieteilijöinä koulutettu ottamaan tämän kaltaiset asiat huomioon, joten ansaitsemme siitä myös kunnioitusta. Tämä on oma koulutusalansa, ei tätä työtä osaa tehdä ihan kuka tahansa. Me olemme täällä, joten palkatkaa meidät, käyttäkää meidän osaamistamme, me tiedämme kyllä mitä teemme!”
- Podcast-lukija: Milla Heikkinen
- Verkkotaitto: Noora Viitala
- Artikkelikuva: Gustavo Centurio/Unsplash (CC0)
- Reference 1
- Reference 2
- Reference 3
- …
[rns_reactions]