Usko siirtää vuoria – ja kaupunkeja

Kiirunan kaupunki joudutaan siirtämään kaivoksen tieltä. Muutossa on mukana myös antropologeja. Työkentällä-haastattelussa White Arkitekter -arkkitehtitoimiston Viktoria Walldin kertoo urastaan kaupunkisuunnittelun parissa.


Kiirunan kaupunki on eris­kum­mal­li­sen paikan edessä, sillä alueella toimiva Luossavaara-Kiirunavaaran rau­ta­mal­mi­kai­vos laajentuu jat­ku­vas­ti. Tilanne on edennyt pis­tee­seen, jossa kaupungin keskusta täytyy siirtää parin kilo­met­rin päähän nykyi­sel­tä pai­kal­taan kaivoksen tieltä. Urakka on valtava, ja sen pää­suun­nit­te­li­jak­si on palkattu tuk­hol­ma­lai­nen ark­ki­teh­ti­toi­mis­to White Arkitekter


Kaupungin muutto vie vuo­si­kym­me­niä, mikä on tämän mit­ta­luo­kan pro­jek­teil­le tyy­pil­lis­tä. Urakkaa täytyy katsoa koko­nai­suu­te­na, joka edel­lyt­tää raken­nus­ten suun­nit­te­lun lisäksi sosi­aa­lis­ten, kestävän kehi­tyk­sen ja ympä­ris­tö­nä­kö­kul­mien huomioon ottamista. Tämä vaatii paitsi osaamista, myös uskoa pro­jek­tiin. Niinpä ark­ki­teh­ti­toi­mis­to lähestyy muuttoa monia­lai­ses­ti ja pro­jek­tiin ottaa osaa suuri joukko asian­tun­ti­joi­ta ark­ki­teh­deis­tä insi­nöö­rei­hin ja eko­no­meis­ta ant­ro­po­lo­gei­hin


Eräs pro­jek­tis­sa mukana olevista ammat­ti­lai­sis­ta on ant­ro­po­lo­gi ja pro­jek­ti­pääl­lik­kö Viktoria Walldin, jota olen tullut tapaamaan Whiten toi­mis­to­ra­ken­nuk­seen Tukholman Skanstullin kau­pun­gin­osaan. Olen pyytänyt päästä kes­kus­te­le­maan Walldinin kanssa hänen urastaan ark­ki­teh­tuu­rin ja kau­pun­ki­suun­nit­te­lun parissa sekä hänen roo­lis­taan Kiirunan pro­jek­tis­sa.

Kahden Kiirunan välissä

Kiirunan kau­pun­gis­sa asuu 18 000 ihmistä, joten muutto tulee vai­kut­ta­maan tuhansien ihmisten elämään tulevien vuo­si­kym­men­ten aikana. Päällimmäisenä kysy­myk­se­nä mie­les­sä­ni on, miten tämän koko­luo­kan projektia ja siihen liittyviä sosi­aa­li­sia kysy­myk­siä kannattaa lähestyä. Walldin kertoo miten hän tiiminsä kanssa alkoi kar­toit­taa kau­pun­ki­lais­ten tuntoja


Emme lähteneet kollegani kanssa Kiirunaan muun ryhmän mukana vaan itsek­sem­me pari viikkoa myöhemmin, sillä halusin tavata taval­li­sia kau­pun­ki­lai­sia enkä asian­tun­ti­joi­ta. Vuokrasimme pyörät ja aloimme kerätä tietoa aamusta iltaan. Kävimme yöker­hois­sa, leik­ki­puis­tois­sa sekä ostos­kes­kuk­sis­sa ja pyö­räi­lim­me ympäri kaupunkia haas­tat­te­le­mas­sa kii­ru­na­lai­sia. Kysyimme kysy­myk­siä liittyen kau­pun­kiin ja odo­tuk­siin joita ihmisillä uudesta Kiirunasta oli – mitä he halusivat säilyttää ja min­kä­lai­se­na he näkivät kaupungin tule­vai­suu­des­sa.” 


Kaupungin muuton vält­tä­mät­tö­myys on ollut kii­ru­na­lais­ten tiedossa jo vuo­si­kym­me­niä, mutta sen toteu­tu­mi­nen on antanut odottaa itseään. Sikäli kyseessä on ainut­laa­tui­nen projekti, että asukkaat ovat saaneet totut­tau­tua aja­tuk­seen muutosta jo hyvän tovin. Siitä huo­li­mat­ta muutto jakaa mie­li­pi­tei­tä; osa odottaa sitä kovasti, mutta ajatus muutosta tuo mukanaan myös huolta ja luo­pu­mi­sen tuskaa. Ymmärrys asuin­pai­kan mer­ki­tyk­ses­tä ja pelko sen mene­tyk­ses­tä ovatkin keskeisiä käsit­tei­tä Walldinin tut­ki­muk­ses­sa.

Havainnekuva uuden Kiirunan kes­kus­tas­ta. Kuva: White Arkitekter.

Kyse on aina paik­kai­den­ti­tee­tis­tä: mikä on ainut­laa­tuis­ta, mitä haluamme korostaa, mistä ihmiset pitävät tai eivät pidä? Tärkeää on laajentaa pers­pek­tii­viä, jotta voimme olla varmoja, että kaikki – lapset, vanhukset sekä nuoret naiset – tulevat kuul­luik­si ja heidän tarpeensa otetaan huomioon suun­ni­tel­mis­sa. Yleensä avoimia kes­kus­te­lu­ti­lai­suuk­sia jär­jes­tet­täes­sä paikalle tulee vain vanhoja miehiä. Voimmeko silloin sanoa kuul­leem­me kaikkia? Emme, sillä kon­sul­toim­me vain seitsemää vanhaa miestä! Kyse on ensi­si­jai­ses­ti pers­pek­tii­vin laa­jen­ta­mi­ses­ta.” 


Kävi ilmi, että eri ryhmillä oli hyvin erilaiset näke­myk­set kau­pun­ki­ti­lan muu­tok­ses­ta. Vanhat miehet olivat vihaisia, sillä he olivat kuulleet muutosta puhut­ta­van vuo­si­kym­me­niä ilman, että mitään oli tapah­tu­nut. Vanhemmat naiset taas olivat suruis­saan vanhan Kiirunan mene­tyk­ses­tä, vaikka ymmär­si­vät muuton tar­peel­li­suu­den. Nuoret miehet olivat vuo­ros­taan innois­saan uuden Kiirunan tar­joa­mis­ta mah­dol­li­suuk­sis­ta, kun taas nuoret naiset, jotka usein muuttivat kai­vos­kau­pun­gis­ta muualle opintojen ja työn perässä, olivat huo­lis­saan tun­nis­tai­si­vat­ko he kaupunkia enää samaksi sinne pala­tes­saan


Keskus­te­lu­jen perus­teel­la White Arkitekter päätti siirtää paloja vanhasta Kiirunasta uuteen kau­pun­kiin jat­ku­vuu­den säi­lyt­tä­mi­sek­si. Vanhan kau­pun­gin­ta­lon kel­lo­tor­ni ja kirkko siir­ret­tiin sel­lai­se­naan kehys­tä­mään kaupungin uutta keskustaa, ja kau­pun­kiin on suun­nit­teil­la tila, jossa kii­ru­na­lai­set voivat kier­rät­tää itselleen mer­ki­tyk­sel­li­siä palasia pure­tuis­ta taloista. Walldinin tiimin aineis­tos­ta löytyi myös yllä­tyk­siä, kuten kau­pun­ki­lais­ten toive saada kaupungin vanha nak­ki­kios­ki siir­re­tyk­si uuteen Kiirunaan


Kun kysyimme ihmisiltä, mitä he tekevät kau­pun­gis­sa ja missä he viettävät aikaansa, nak­ki­kis­ka tuli jat­ku­vas­ti esiin kes­kus­te­luis­sa. Kerroimme kunnan edus­ta­jil­le kau­pun­ki­lais­ten toiveesta. Sanoin, että teidän täytyy muuttaa myös se kioski, se on kii­ru­na­lai­sil­le todella tärkeää. Mielestäni on mahtavaa, että he todella päättivät toteuttaa sen.”

Suunnitelma asuinalueesta uudessa Kiirunassa. Kuva_ White Arkitekter

Suunnitelma asui­na­lu­ees­ta uudessa Kiirunassa. Kuva: White Arkitekter.

Samalla suun­nit­te­lus­sa tulee ottaa huomioon muiden elin­kei­no­jen, etenkin turismin ja poron­hoi­don, entistä paremmat edel­ly­tyk­set alueella myös tule­vai­suu­des­sa. Lisäksi poh­jois­ruot­sa­lai­ses­sa kau­pun­gis­sa saa­me­lais­ten huo­mioi­mi­nen on tärkeää, sillä Kiirunassa asuu paljon saa­me­lais­taus­tai­sia asukkaita. Uuden Kiirunan kes­kusau­kiol­le onkin Whiten suun­ni­tel­mis­sa kaa­voi­tet­tu uusi rakennus saa­me­lais­kä­rä­jil­le


Muutto on herät­tä­nyt paljon kiin­nos­tus­ta, mutta Walldin haluaa muis­tut­taa, ettei Kiirunan projektin eri­koi­suus ole siinä, että kaupunki joudutaan siir­tä­mään, sillä sitä tapahtuu maa­il­mal­la jat­ku­vas­ti. Tosin silloin kyse on yleensä köyhistä ihmisistä vähä­va­rai­sil­la alueilla, jolloin asuk­kail­la harvoin on aiheessa sana­val­taa. Muutto hoidetaan alta pois pakot­ta­mal­la ja ilman vali­tusoi­keut­ta


Vaikka muuttoon liittyy vielä paljon talou­del­li­sia ja poliit­ti­sia kysy­myk­siä, Kiirunan tapauk­ses­sa kiin­nos­ta­vaa on se, että valta-asetelma kaivoksen ja kii­ru­na­lais­ten välillä on tasa­pai­nos­sa. Kiirunalaiset ovat riip­pu­vai­sia kai­vok­ses­ta, mutta samalla kai­vos­yh­tiö on riip­pu­vai­nen Kiirunan asuk­kais­ta työn­te­ki­jöi­nä ja molemmat joutuvat ottamaan toistensa tarpeet huomioon. Tämä yhtei­sym­mär­rys tekee Kiirunan muutosta demo­kraat­ti­sen, mikä tekee tästä pro­jek­tis­ta niin ainut­laa­tui­sen.”

Tukholmalaislähiöstä arkkitehtitoimistoon

Viktoria Walldinin ura sovel­ta­van etno­gra­fian parissa on jatkunut jo 15 vuoden ajan, mutta hän ei pitänyt sitä aina itses­tään­sel­vä­nä ura­va­lin­ta­na. Monikulttuurisen tuk­hol­ma­lais­lä­hiön kasvatti kertoo olleensa nuoresta iästä kiin­nos­tu­nut uskon­nos­ta ja kult­tuu­ris­ta, sillä hän altistui niiden eroille jo varhain naa­pu­rus­tos­saan. Walldin päätyi opis­ke­le­maan ensin ver­tai­le­vaa uskon­to­tie­det­tä Tukholman yli­opis­toon 1990-luvulla, mutta vaihtoi pian ant­ro­po­lo­gi­aan sen käy­tän­nön­lä­hei­syy­den vuoksi


Mutta sitten minua alkoi jännittää saanko ant­ro­po­lo­gian tut­kin­nol­la min­kään­lais­ta työtä! Rakastin ant­ro­po­lo­gian opiskelua, mutta olin varma etten tule työl­lis­ty­mään. Niinpä vaihdoin talous­tie­tee­seen ja aloin opiskella mark­ki­noin­tia. Sitä kautta päädyin töihin New Yorkiin, missä asuin viisi vuotta vuo­si­tu­han­teen vaih­tees­sa. Tuohon aikaan ant­ro­po­lo­gin tutkinto oli hyvin haluttu Yhdysvalloissa, se oli yksi 15:stä työ­pai­kas­ta mitä ihmiset havit­te­li­vat.” 


Yhdys­val­lois­sa ollessaan Walldinia alkoivat kaihertaa kesken jääneet opinnot ja hän palasi Tukholmaan suo­rit­ta­maan ant­ro­po­lo­gian maisterin tut­kin­ton­sa loppuun 2000-luvun alussa. Valmistumisensa jälkeen ant­ro­po­lo­gi Katarina Graffman palkkasi hänet perus­ta­man­sa etno­gra­fi­sen tut­ki­mus­toi­mis­to Inculturen ensim­mäi­sek­si työn­te­ki­jäk­si ja Walldin pääsi työssään yhdis­tä­mään molempia kou­lu­tusa­lo­jaan.

Viktoria Walldin Kuva_ Anders Bobert

Viktoria Walldin. Kuva: Anders Bobert.

Markkinoinnin ja ant­ro­po­lo­gian yhdis­tä­mi­nen on edelleen ainut­laa­tui­nen ura­va­lin­ta. Monet kult­tuu­ria­lo­ja opis­kel­leet eivät halua kau­pal­li­sel­le alalle vaan he pysyvät uskol­li­se­na huma­nis­ti­sel­le lähes­ty­mis­ta­val­leen. Ajattelen itse kau­pal­li­ses­ti ja se on hyö­dyt­tä­nyt minua, sillä olen aina ollut kiin­nos­tu­nut kau­pun­ki­suun­nit­te­lus­ta, inte­graa­tios­ta ja segre­gaa­tios­ta. Mutta tavallaan se mitä teen toimii myös ant­ro­po­lo­gian peri­aat­tei­den vas­tai­ses­ti, sillä etno­gra­fi­aa sovel­taes­sa en voi käyttää pro­jek­tiin aikaa kahta vuotta, vaan työ täytyy saada pää­tök­seen­sä kolmessa kuu­kau­des­sa. Tutkimusta täytyy myydä ja analyysi tehdä nopeasti, joten tasa­pai­noi­len aina kahden toi­min­ta­ta­van välillä. Asiakkaillamme ei ole aikaa odottaa tut­ki­muk­sen val­mis­tu­mis­ta vuosia. He tar­vit­se­vat rat­kai­su­ja nyt, joten lähes­ty­mis­ta­pam­me tarjoaa heille kom­pro­mis­sin.” 


Nykyiseen työhönsä Walldin päätyi yllät­tä­vän sattuman kautta, kun hän etsi monia­lais­ta työym­pä­ris­töä missä tehdä kent­tä­tut­ki­mus­ta toi­mek­sian­to­aan varten. Tutkimuksen teko ei onnis­tu­nut, mutta ark­ki­teh­ti­toi­mis­ton silloinen toi­mi­tus­joh­ta­ja kiin­nos­tui hänen etno­gra­fi­ses­ta lähes­ty­mis­ta­vas­taan ja palkkasi Walldinin tekemään heille töitä ulko­puo­li­se­na kon­sult­ti­na. Yhteistyöprojekti osoit­tau­tui menes­tyk­sek­si ja Walldin siirtyi Whiten palk­ka­lis­toil­le vuonna 2009. Siitä lähtien hän on työs­ken­nel­lyt ensi­si­jai­ses­ti kau­pun­ki­suun­nit­te­lun parissa. Huoli ant­ro­po­lo­gian tut­kin­nol­la työl­lis­ty­mi­ses­tä on osoit­tau­tu­nut turhaksi.

Yhteistyötä yli koulutusrajojen

Kaupungin muut­ta­mi­nen on vuo­si­kym­men­ten projekti, mutta Viktoria Walldinin osalta hanke on jo ohi. Siitä huo­li­mat­ta tekeminen ei lopu, sillä hänen joh­ta­mal­laan 13 hengen tiimillä on ker­ral­laan neljästä kymmeneen hanketta käynnissä eri vai­heis­saan. Tällä hetkellä White on muun muassa kehit­tä­mäs­sä haastavaa asui­na­luet­ta Ruotsissa valtatien ja entisen teh­da­sa­lu­een lähei­syy­teen. Walldinin roolina pro­jek­tis­sa on lasten näkö­kul­man huo­mioo­not­ta­mi­nen ja heidän tar­pei­den­sa toteu­tu­mi­sen val­vo­mi­nen


Walldinin tii­mi­läi­siä yhdistää kiin­nos­tus hank­kei­den sosi­aa­li­sen näkö­kul­man kar­toi­tuk­seen ja ana­lyy­siin. Yhdessä tiimin jäsenillä on ant­ro­po­lo­gi­sen osaamisen lisäksi taustaa esi­mer­kik­si käyt­täy­ty­mis­tie­teis­sä, kult­tuu­ri­maan­tie­tees­sä, talous­tie­tees­tä sekä psy­ko­lo­gias­sa, ja jokainen osaa­mi­sa­lue painottuu eri tavoin hankkeen eri vaiheissa


Antropologista osaamista tarvitaan yleensä eniten projektin alussa, mutta meillä on roolimme myös hank­kei­den lop­pu­vai­hees­sa, kun asiakkaat haluavat tietää miksi päädyimme tiet­tyi­hin rat­kai­sui­hin toisten sijaan. Silloin he haluavat taas kuulla meidän tarinamme, sillä ihmisistä puhuminen on paljon kiin­nos­ta­vam­paa kuin pii­rus­tus­ten ja mal­lin­nus­ten esittely. Lisäksi teh­tä­vä­näm­me on arvioida ark­ki­teh­tien laatimien luon­nos­ten sosi­aa­li­sia vai­ku­tuk­sia hank­kei­den edetessä. Esimerkiksi jos asukkaat ovat olleet huo­lis­saan päi­vä­ko­din sijoit­tu­mi­ses­ta lähelle jyrkkää mäkeä, mutta ark­ki­teh­dit ovat sen siihen siitä huo­li­mat­ta kaa­voit­ta­neet, annamme suun­ni­tel­maan oman muu­to­seh­do­tuk­sem­me.” 


Yhteistyön tekeminen on kaiken tekemisen keskiössä, sillä asui­na­luei­den raken­ta­mi­nen ja suun­ni­tel­mien toteut­ta­mi­nen edel­lyt­tää sekä teknistä että tai­teel­lis­ta osaamista. Urakoiden toteut­ta­mi­nen on kuitenkin pää­asias­sa raken­ta­jien, ark­ki­teh­tien ja insi­nöö­rien harteilla. Ilman infra­struk­tuu­ria ei ole myöskään asukkaita jotka muovaavat asui­na­lu­eet näköi­sik­seen.

Suunnitelma Nairobin GoDown -taide- ja kulttuurikeskuksesta Kuva_ White Arkitekter

Suunnitelma Nairobin GoDown -taide- ja kult­tuu­ri­kes­kuk­ses­ta. Kuva: White Arkitekter.

Meille on todella tärkeää toimia yhteis­työs­sä ark­ki­teh­tien kanssa, mutta tässä työssä tarvitaan myös kovuutta. Vaikka olisin tehnyt kaikkien mielestä täy­del­li­sen suun­ni­tel­man, pro­jek­tien kil­pai­lu­tus­vai­hees­sa on tyy­pil­lis­tä, että yhtäkkiä joku haluaakin alkaa sääs­tä­mään hankkeen rahoi­tuk­ses­ta. Yleensä siinä tilan­tees­sa meidän osuutemme raakataan ensim­mäi­se­nä ulos, joten on tärkeää osata taistella oman näke­myk­sen­sä puolesta ja kertoa miksi tekemämme työ on tärkeää.” 


White Arkitekterin muiden pro­jek­tien kautta Walldin on päässyt työs­ken­te­le­mään Etelä-Amerikassa sekä esi­mer­kik­si Kenian Nairobissa GoDown-taide- ja kult­tuu­ri­kes­kuk­sen parissa. Walldin mainitsee sen yhdeksi lem­pi­pro­jek­teis­taan, sillä hänen mukaan kult­tuu­ri­sen näkö­kul­man huo­mioo­not­ta­mi­nen on Itä-Afrikassa paljon itses­tään­sel­vem­pää kuin tek­no­lo­gia- ja yksi­lö­kes­kei­sem­mäs­sä Pohjolassa


Kyse ei ole siitä ettei­vät­kö Ruotsissa asiakkaat olisi kiin­nos­tu­nei­ta työs­ken­te­le­mään kanssamme, mutta joudumme perus­te­le­maan rooliamme hank­keis­sa tarkemmin. Keniassa ihmiset ovat innois­saan kun pro­jek­tiin vihdoin lähe­te­tään sosi­aa­li­suun­nit­te­li­ja insi­nöö­rien sijaan. Heillä on jopa oma terminsä sille! Ruotsissa sosi­aa­li­suun­nit­te­li­jan luullaan tar­koit­ta­van henkilöä joka työs­ken­te­lee päi­vä­ko­dis­sa tai vankien kanssa, mutta Keniassa ymmär­re­tään sosi­aa­li­sen näkö­kul­man tärkeys. Saan siitä todella paljon lisäe­ner­gi­aa työs­ken­te­lyy­ni.” 


Läpi haas­tat­te­lun Walldin on koros­ta­nut pehmeän infra­struk­tuu­rin ja sosi­aa­li­sen näkö­kul­man tärkeyttä kau­pun­ki­suun­nit­te­lus­sa, sillä se on hänestä demo­kraat­ti­nen tapa lähestyä kau­pun­kien kehitystä riip­pu­mat­ta siitä, onko kyse pienestä Kiirunasta tai Nairobin kal­tai­ses­ta suur­kau­pun­gis­ta


Sitä ajat­te­li­si, että koska Ruotsi tai Suomi ovat demo­kraat­ti­sia maita myös suun­nit­te­lu tapah­tui­si auto­maat­ti­ses­ti demo­kraat­ti­ses­ti, mutta niin ei vali­tet­ta­vas­ti ole. Jos vain van­hem­mil­ta miehiltä kysytään heidän mie­li­pi­det­tään sitä ei voi pitää demo­kraat­ti­se­na. Meidät on sosi­aa­li­tie­tei­li­jöi­nä kou­lu­tet­tu ottamaan tämän kaltaiset asiat huomioon, joten ansait­sem­me siitä myös kun­nioi­tus­ta. Tämä on oma kou­lu­tusa­lan­sa, ei tätä työtä osaa tehdä ihan kuka tahansa. Me olemme täällä, joten palkatkaa meidät, käyttäkää meidän osaa­mis­tam­me, me tiedämme kyllä mitä teemme!”

  1. Reference 1
  2. Reference 2
  3. Reference 3

Kirjoittaja

Niina Ahola on antropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa ja toimii AntroBlogin työelämäosion toisena toimituspäällikkönä. Niinaa kiinnostaa erityisesti psykologian ja lääketieteen antropologinen tutkimus. Tällä hetkellä hän kirjoittaa graduaan, joka käsittelee sodan jälkeistä kotiutumista ja mielenterveysongelmia Pohjois-Ugandassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta aloitti tänä syksynä ensimmäistä kertaa historiansa aikana islamilaisen teologian opetuksen. Uuteen lehtorin virkaan astui pitkän tutkijan uran tehnyt uskontoantropologi Mulki Al-Sharmani. Tässä haastattelussa hän kertoo monivaiheisen uratarinansa.

Kun palaa vanhaan kotikaupunkiinsa vuosien jälkeen, voi tietyssä kadunkulmassa mieleen juolahtaa unohduksissa olleita asioita. Jos kulkee tuttua reittiä ympäristöään havainnoiden, uudet ja vanhat aistimukset sekoittuvat osaksi samaa maisemaa. Muisti on jännittävällä tavalla kietoutunut aineelliseen ympäristöön. Näitä aiheita tutkii SENSOTRA-hanke.