Paketointi tekee lahjan

Kuusen alle kasat­ta­vat jou­lu­lah­jat tunnistaa lahjoiksi siitä, että ne on kääritty koris­teel­li­seen paperiin. Tapa liittyy myös muihin lahjoihin, ja ylittää monet kult­tuu­ri­set ja uskon­nol­li­set erot. Lahjapaperin käyttö kertoo koke­muk­ses­ta, jossa esine ikään kuin kehys­te­tään, ja siten osoi­te­taan eri­tyis­laa­tui­sek­si.

Samasta ilmiöstä on kyse, kun kullattu kehys tekee maa­lauk­ses­ta taidetta, tai jalokivin koris­tel­tu rasia tekee pyhi­myk­sen var­paan­kyn­nes­tä pyhän aarteen. Tavallisen esineen kää­ri­mi­nen lah­ja­pa­pe­riin muuntaa sen eri­tyi­sek­si.

Nykyiset lah­ja­pa­ke­toi­mi­sen tavat kehit­tyi­vät rin­nak­kain teollisen mas­sa­tuo­tan­non kanssa. Lahjan pake­toin­ti näyttää ritu­aa­li­ses­ti muuttavan per­soo­nat­to­man esineen hen­ki­lö­koh­tai­sek­si. Yhdysvalloissa 1970-luvun lopulla tehdyn tut­ki­muk­sen mukaan kaikki lahjat — paitsi liian suuret tai hankalat kuten pol­ku­pyö­rät — on pake­toi­ta­va paperiin. Paketoinnin ansiosta kuusen alla olevasta lah­ja­ka­sas­ta tulee kimaltava monu­ment­ti perheen varak­kuu­del­le ja kes­ki­näi­sel­le kiin­ty­myk­sel­le.

Tavallinen mas­sa­tuo­tet­tu esine, jonka kuka tahansa voi hankkia, muuttuu lah­ja­pa­pe­rin avulla tai­an­omai­ses­ti oma­koh­tai­sek­si, juuri lahjan saajalle tar­koi­te­tuk­si. Itse tehdyt lahjat eivät tarvitse koko­nais­ta pake­toin­tia, koska ne ovat jo uniikkeja ja hen­ki­lö­koh­tai­sia — esi­mer­kik­si hil­lo­purk­kiin riittää rusetti kannen ympärille.

Ennen pake­toin­ti­kult­tuu­ria­kin ihmiset ovat hyö­dyn­tä­neet yhtä esinettä toisen esineen arvon koros­ta­mi­sek­si. Uskonnolliset pyhäin­jään­nök­set ovat alunperin maallisia esineitä, kuten puun­pa­lo­ja, luita tai jopa pöly­hiuk­ka­sia. Ne muuttuvat pyhiksi oikein kehys­tet­tyi­nä, hienon esit­te­ly­as­tian tai säiliön avulla.

Tätä säi­liöi­den per­for­ma­tii­vis­ta voimaa hyö­dyn­ne­tään nykyään tehok­kaas­ti. Museoissa tärkeät esineet esi­tel­lään lasi­laa­ti­kois­sa ja mas­sa­tuo­te­tut, arki­päi­väi­set esineet, kuten äly­pu­he­li­met, tarjotaan kulut­ta­jal­le eri­tyi­ses­ti suun­ni­tel­luis­sa laa­ti­kois­sa. Laatikosta paljastuu kerros ker­rok­sel­ta avat­taes­sa juuri minulle tar­koi­tet­tu esine, ainut­laa­tui­nen ja oma.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Vappu on työläisten ja opiskelijoiden karnevalistinen kevätjuhla, jolla vanhaa talvea työnnetään syrjään. Kesän voitto talvesta symboloi myös ammatillista jatkumoa, jossa nuoret osaajat pyrkivät pyyhältämään vanhojen ohi. Kevätkarnevaalien rituaaliperinteet ulottuvat jopa keskiaikaan asti.

Voiko pandemiasta seurata mitään hyvää? Tähän mennessä on merkillepantavaa, että kaiken perustellun huolen lisäksi koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on tuonut myös toivoa. Kuten monet kriisit, myös COVID-19 on tuonut esiin ihmisten halun auttaa toisiaan ja voimakkaan solidaarisuuden tunteen.

Eurooppalaisessa kansanuskossa leipä on enemmän maaginen kuin maallinen asia. Leivän rituaalisella käsittelyllä on siirretty voimaa ihmisten, eläinten, kasvukausien ja jumalallisen välillä. Esimerkiksi talon varakkuutta symboloiva kylvökakku syötettiin karjalle kevään ensimmäisenä laidunpäivänä hyvän sadon eli leivän saannin jatkumiseksi. Kristillisessä perinteessä ehtoollisleivän nauttijat voivat kokea olevansa yhtä Kristuksessa.