Kuusen alle kasattavat joululahjat tunnistaa lahjoiksi siitä, että ne on kääritty koristeelliseen paperiin. Tapa liittyy myös muihin lahjoihin, ja ylittää monet kulttuuriset ja uskonnolliset erot. Lahjapaperin käyttö kertoo kokemuksesta, jossa esine ikään kuin kehystetään, ja siten osoitetaan erityislaatuiseksi.
Samasta ilmiöstä on kyse, kun kullattu kehys tekee maalauksesta taidetta, tai jalokivin koristeltu rasia tekee pyhimyksen varpaankynnestä pyhän aarteen. Tavallisen esineen kääriminen lahjapaperiin muuntaa sen erityiseksi.
Nykyiset lahjapaketoimisen tavat kehittyivät rinnakkain teollisen massatuotannon kanssa. Lahjan paketointi näyttää rituaalisesti muuttavan persoonattoman esineen henkilökohtaiseksi. Yhdysvalloissa 1970-luvun lopulla tehdyn tutkimuksen mukaan kaikki lahjat – paitsi liian suuret tai hankalat kuten polkupyörät – on paketoitava paperiin. Paketoinnin ansiosta kuusen alla olevasta lahjakasasta tulee kimaltava monumentti perheen varakkuudelle ja keskinäiselle kiintymykselle.
Tavallinen massatuotettu esine, jonka kuka tahansa voi hankkia, muuttuu lahjapaperin avulla taianomaisesti omakohtaiseksi, juuri lahjan saajalle tarkoitetuksi. Itse tehdyt lahjat eivät tarvitse kokonaista paketointia, koska ne ovat jo uniikkeja ja henkilökohtaisia – esimerkiksi hillopurkkiin riittää rusetti kannen ympärille.
Ennen paketointikulttuuriakin ihmiset ovat hyödyntäneet yhtä esinettä toisen esineen arvon korostamiseksi. Uskonnolliset pyhäinjäännökset ovat alunperin maallisia esineitä, kuten puunpaloja, luita tai jopa pölyhiukkasia. Ne muuttuvat pyhiksi oikein kehystettyinä, hienon esittelyastian tai säiliön avulla.
Tätä säiliöiden performatiivista voimaa hyödynnetään nykyään tehokkaasti. Museoissa tärkeät esineet esitellään lasilaatikoissa ja massatuotetut, arkipäiväiset esineet, kuten älypuhelimet, tarjotaan kuluttajalle erityisesti suunnitelluissa laatikoissa. Laatikosta paljastuu kerros kerrokselta avattaessa juuri minulle tarkoitettu esine, ainutlaatuinen ja oma.
Lukemista
- Sapiens: Why do we wrap presents?
