Paketointi tekee lahjan

Kuusen alle kasat­ta­vat jou­lu­lah­jat tunnistaa lahjoiksi siitä, että ne on kääritty koris­teel­li­seen paperiin. Tapa liittyy myös muihin lahjoihin, ja ylittää monet kult­tuu­ri­set ja uskon­nol­li­set erot. Lahjapaperin käyttö kertoo koke­muk­ses­ta, jossa esine ikään kuin kehys­te­tään, ja siten osoi­te­taan eri­tyis­laa­tui­sek­si.

Samasta ilmiöstä on kyse, kun kullattu kehys tekee maa­lauk­ses­ta taidetta, tai jalokivin koris­tel­tu rasia tekee pyhi­myk­sen var­paan­kyn­nes­tä pyhän aarteen. Tavallisen esineen kää­ri­mi­nen lah­ja­pa­pe­riin muuntaa sen eri­tyi­sek­si.

Nykyiset lah­ja­pa­ke­toi­mi­sen tavat kehit­tyi­vät rin­nak­kain teollisen mas­sa­tuo­tan­non kanssa. Lahjan pake­toin­ti näyttää ritu­aa­li­ses­ti muuttavan per­soo­nat­to­man esineen hen­ki­lö­koh­tai­sek­si. Yhdysvalloissa 1970-luvun lopulla tehdyn tut­ki­muk­sen mukaan kaikki lahjat — paitsi liian suuret tai hankalat kuten pol­ku­pyö­rät — on pake­toi­ta­va paperiin. Paketoinnin ansiosta kuusen alla olevasta lah­ja­ka­sas­ta tulee kimaltava monu­ment­ti perheen varak­kuu­del­le ja kes­ki­näi­sel­le kiin­ty­myk­sel­le.

Tavallinen mas­sa­tuo­tet­tu esine, jonka kuka tahansa voi hankkia, muuttuu lah­ja­pa­pe­rin avulla tai­an­omai­ses­ti oma­koh­tai­sek­si, juuri lahjan saajalle tar­koi­te­tuk­si. Itse tehdyt lahjat eivät tarvitse koko­nais­ta pake­toin­tia, koska ne ovat jo uniikkeja ja hen­ki­lö­koh­tai­sia — esi­mer­kik­si hil­lo­purk­kiin riittää rusetti kannen ympärille.

Ennen pake­toin­ti­kult­tuu­ria­kin ihmiset ovat hyö­dyn­tä­neet yhtä esinettä toisen esineen arvon koros­ta­mi­sek­si. Uskonnolliset pyhäin­jään­nök­set ovat alunperin maallisia esineitä, kuten puun­pa­lo­ja, luita tai jopa pöly­hiuk­ka­sia. Ne muuttuvat pyhiksi oikein kehys­tet­tyi­nä, hienon esit­te­ly­as­tian tai säiliön avulla.

Tätä säi­liöi­den per­for­ma­tii­vis­ta voimaa hyö­dyn­ne­tään nykyään tehok­kaas­ti. Museoissa tärkeät esineet esi­tel­lään lasi­laa­ti­kois­sa ja mas­sa­tuo­te­tut, arki­päi­väi­set esineet, kuten äly­pu­he­li­met, tarjotaan kulut­ta­jal­le eri­tyi­ses­ti suun­ni­tel­luis­sa laa­ti­kois­sa. Laatikosta paljastuu kerros ker­rok­sel­ta avat­taes­sa juuri minulle tar­koi­tet­tu esine, ainut­laa­tui­nen ja oma.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Autoimmuunisairaus punahukasta kärsivä poptähti Selena Gomez kiitteli kesällä 2017 ystäväänsä Francia Raisaa julkisuudessa vuolaasti tältä lahjaksi saamastaan munuaisesta. Pari vuotta myöhemmin juorusivustot raportoivat ystävysten välirikosta. Miksi tämä on antropologisesti kiinnostavaa?

Harva lähiö on maineensa vanki itä-Helsingin Kontulan lailla. Lähiöstigma heijastuu median tuottamien merkitysten lisäksi asukkaiden tavassa puhua itsestään ja elämänpiiristään. Ulkopuolelta tuotettu, arjessa sisäistetty näkemys ongelmien riivaamasta ja syrjäisestä lähiöstä yhdistyy usein voimakkaaseen paikallisylpeyteen ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Kuinka molemmat näkemykset voidaan kokea totena, ja kuinka niiden väliset ristiriidat hahmottuvat kaupunkitilassa?

Vaikka pääsiäistä vietetään kristinuskon keskushahmon kunniaksi, Guatemalassa Kristus-patsaan lisäksi pyhätöstään esiin otetaan suositun kansanpyhimyksen Maximónin veistos, jota kannetaan kylien halki. Paikallisten mukaan pyhät hahmot eivät ole keskenään ristiriidassa, vaikka katolinen kirkko sanoutuu irti pakanallisesta Maximónista.