Jainalaisten äärimmäinen uhraus

Kuolemaan johtava paasto on väki­val­lat­to­muu­den äärim­mäi­nen muoto. Näin ajat­te­le­vat Intian jai­na­lai­set, joille maailma on täynnä luke­mat­to­miin muotoihin syntyviä sieluja.

Nämä sielut syntyvät niin ihmisten, eläinten, kasvien, bak­tee­rien kuin jumalten muodossa. Ne elävät aikansa, kuolevat ja syntyvät uudelleen. Elämä on väki­val­tais­ta, sillä se perustuu aina toisten olentojen elämän riis­tä­mi­seen. Kaikkien on syötävä, ja jopa kasvit riistävät elämää ottamalla maasta ravin­tei­ta.

Jainalaisuus on uskonto, jonka mukaan elämää ei saa vahin­goit­taa. Jotkut har­joit­ta­jat käyttävät hen­gi­tys­suo­jaa ilmassa eläviä pieniä olentoja suo­jel­lak­seen, ja lakai­se­vat luudalla ötökät tieltään. Koska myös kasveilla on sielut, ei kas­vis­syön­ti riitä rat­kai­se­maan ruokaan liittyvän väki­val­lan ongelmaa. Pyrkimys väki­val­lat­to­muu­teen johtaakin loo­gi­ses­ti ennen pitkää syömisen lopet­ta­mi­seen.

Sallekhana-ritu­aa­li­paas­toon ei ryhdytä kevyesti. Kun elämän kaikki tar­koi­tuk­set on täytetty tai keho on rap­peu­tu­nut hyö­dyt­tö­mäk­si, jai­na­lai­nen voi hakeutua paaston pariin. Paastoa valvova henkinen ohjaaja varmistaa, ettei kyseessä ole äärim­mäi­sen väki­val­tai­se­na tekona pidetty itsemurha, vaan aito henkinen harjoitus.

Ruoasta luovutaan asteit­tain, ja prosessi voi viedä jopa 12 vuotta. Paasto kehittää kehoa hil­jal­leen kohti lopul­lis­ta san­ka­ril­lis­ta tekoa: täy­del­lis­tä luo­pu­mis­ta väki­val­las­ta. Jainalaisen näkö­kul­man mukaan tämä on paras ja selkein päätös elämälle.

Sallekhana on hyvin vanha harjoitus. Se kuului luul­ta­vas­ti alun perin vain munkeille, mutta maal­lik­ko­har­joit­ta­jat ottivat sen jo varhain omakseen. Paastoaminen on muutenkin tärkeä henkinen harjoite, jonka uskotaan vah­vis­ta­van terveyttä ja antavan henkistä voimaa.

Nykyisin sal­lek­ha­nat ovat usein julkisia tapah­tu­mia, joissa paastoaja nostetaan väki­val­lat­to­muu­den sym­bo­lik­si. Läheiset saattavat osal­lis­tua paaston lop­pu­puo­leen tukeak­seen prosessia ja saa­dak­seen osansa sen voimasta. Intian 4,5 mil­joo­nas­ta jai­na­lai­ses­ta vuo­sit­tain noin 200 suorittaa sal­lek­ha­nan.

  1. James Ladlaw, 2005. A life worth leaving: fasting to death as telos of a Jain religious life.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Näyttelijätär Aishwarya Rai sai vuonna 2007 aikaan julkisuuskohun, sillä hänen kerrottiin menneen vanhan hinduseremonian mukaisesti naimisiin puun kanssa. Ihmisoikeusjärjestöt Intiassa vaativat julkista anteeksipyyntöä. Syynä ei ollut avioliittoinstituution halventaminen, vaan jotakin monikerroksisempaa.

Uskonto on varsin tavallinen aihe kirjallisuudessa, elokuvissa ja tv-sarjoissa, mutta suurelle yleisölle tehdyissä elektronisissa peleissä se on harvinaisempi. Miten uskontoa käsitellään peleissä sen ollessa mukana, ja miksi peliala poikkeaa tässä muista viihteen ja kulttuurin aloista?