Antiikin pyyhkimisteknologiat

Monet muinaisen Rooman ja Kreikan käytännöt ja ins­ti­tuu­tiot toimivat esikuvina nykyi­sil­le toi­min­ta­ta­voil­lem­me. Antiikin ves­sa­ta­vat eivät kui­ten­kaan ole saa­vut­ta­neet suosiota jäl­ki­pol­vien maa­il­mas­sa.

Roomalaiset käymälät olivat yhteisiä. Ne oli usein koris­tel­tu sei­nä­fres­koin ja veis­tok­sin, ja rivi istu­ma­rei­kiä oli kover­ret­tu suuriin mar­mo­ri­le­vyi­hin. Jotkut niistä lin­kit­tyi­vät vesi­jär­jes­tel­mään, jonka ansiosta pieni virtaus kulki istuinten alla.

Muuten ves­sa­käyn­ti tapahtui pitkälti samoin kuin moder­nim­mal­la pos­lii­ni­pön­töl­lä, mutta ves­sa­pa­pe­rin sijaan tar­tut­tiin ter­so­riu­miin. Se oli varren päähän kiin­ni­tet­ty luon­non­sie­ni, jolla takapuoli puh­dis­tet­tiin. Käytön jälkeen tersorium käy­tet­tiin juoksevan veden alla tai ämpärissä, jossa oli suola- tai vii­nie­tik­ka­vet­tä, ja jätettiin seu­raa­val­le kävijälle.

Tersoriumin lisäksi pyyh­ki­mi­seen käy­tet­tiin myös pieniä kiviä ja kera­mii­kan­pa­la­sia. Nykyään museois­ta­kin löytyviä pyö­reä­reu­nai­sia palasia luultiin pitkään peli­nap­pu­loik­si, mutta tar­kem­pien tut­ki­mus­ten mukaan niitä käy­tet­tiin siis­tiy­ty­mi­seen ves­sa­käyn­nin yhtey­des­sä. Aikansa kreik­ka­lais­ten lähteiden mukaan kolme palasta on riittävä määrä.

Pienempään hätään Rooman val­ta­kun­nas­sa riittivät ruukut, joita oli kodeissa, toi­mis­tois­sa ja kaupoissa. Kun ne täyt­tyi­vät, ne tyh­jen­net­tiin kadulla oleviin suu­rem­piin säi­liöi­hin, jotka kerättiin kerran viikossa. Säiliöt vietiin pesu­loi­hin, joissa niiden sisältöä käy­tet­tiin pesuai­nee­na. Toogat ja tunikat puh­dis­tet­tiin pol­ke­mal­la suurissa pissa-astioissa. Virtsa koostuu ammo­nia­kis­ta ja muista yhdis­teis­tä, jotka ovat luon­nol­li­sia puh­dis­tusai­nei­ta.

Vaikka tersorium ja sen kaltaiset pyyh­ki­mis­vä­li­neet sekä pis­sa­pe­su­lat saattavat kuulostaa eri­koi­sil­ta nykyih­mi­sel­le, olivat ne Rooman val­ta­kun­nas­sa käytössä satojen vuosien ajan — pidempään, kuin ves­sa­pa­pe­ri on ollut aktii­vi­ses­sa käytössä.

Vessassa käyminen ei ole vain bio­lo­gis­ta vaan myös kult­tuu­ris­ta toimintaa. Siinä käytetään esineitä ja tek­no­lo­gioi­ta, jotka muuttuvat ajan ja paikan myötä.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Autoimmuunisairaus punahukasta kärsivä poptähti Selena Gomez kiitteli kesällä 2017 ystäväänsä Francia Raisaa julkisuudessa vuolaasti tältä lahjaksi saamastaan munuaisesta. Pari vuotta myöhemmin juorusivustot raportoivat ystävysten välirikosta. Miksi tämä on antropologisesti kiinnostavaa?

Kauniit hampaat ovat kauniin hymyn avain, ja hampaiden ehostus on usein osa kauneudenhoitoa. Suoristamisen ja valkaisun ohella maailmalla suositaan esimerkiksi hampaiden mustaamista ja teräväksi viilaamista. Tavat viestivät kauneuden lisäksi sosiaalisesta asemasta ja yhteiskuntaluokasta.

Kipu on asia, jota ihminen yleensä välttelee. Ihmislajin edustajia löytää silti muun muassa kävelemästä tulisilla hiilillä ja roikkumasta selkänahkaan työnnettyjen lihakoukkujen varassa köysistä - omasta tahdostaan. Miksi? Vapaaehtoisen kivun ympärille rakentuu monia kiinnostavia tapoja.