Intialainen puuavioliitto

Näyttelijätär Aishwarya Rai sai vuonna 2007 aikaan jul­ki­suus­ko­hun, sillä hänen ker­rot­tiin menneen vanhan hin­duse­re­mo­nian mukai­ses­ti naimisiin puun kanssa. Ihmisoikeusjärjestöt Intiassa vaativat julkista anteek­si­pyyn­töä. Syynä ei ollut avio­liit­toins­ti­tuu­tion hal­ven­ta­mi­nen, vaan jotakin moni­ker­rok­si­sem­paa. 

Puuavioliitto pohjaa astro­lo­gian vahvaan asemaan intia­lai­ses­sa kult­tuu­ri­pii­ris­sä. Tietty tähtien asema naisen syn­nyin­het­kel­lä povaa sul­ha­sel­le huonoa onnea, jopa kuolemaa. Uhka voidaan väistää vih­ki­mäl­lä nainen avioon ensin esi­mer­kik­si puun kanssa, jolloin sulholle varattu huono onni siirtyy puun niskoille. Seremonian päät­teek­si puu voidaan kaataa. 

Rain tapaus oli niin hankala siksi, että Intialla on ongel­mal­li­nen suhde sosi­aa­li­siin luok­kiin­sa. Kastijärjestelmä on ollut laiton vuo­si­kym­me­niä, mutta yhteis­kun­ta muuttuu hitaasti. Rain puu­avio­liit­toa pidettiin ilmen­ty­mä­nä kas­ti­pe­räi­sis­tä, äärim­mäi­sen eriar­vois­ta­vis­ta käy­tän­nöis­tä, joissa henkilö nähdään jo syn­ty­mäs­tä lähtien saas­tu­nee­na ja vaa­ral­li­se­na. 

Nepalin newarien parissa tunnetaan avio­liit­to bela­he­del­män kanssa. Ihi-sere­mo­nias­sa nuoret tytöt naitetaan jumalalle, jota bela­he­del­mä symboloi. Logiikka käytännön takana liittyy nepa­li­lai­sen yhteis­kun­nan yksi­näi­siä naisia syrjiviin asen­tei­siin ja leskeyden ras­kaa­seen sosi­aa­li­seen stigmaan. Kun ensim­mäi­nen aviomies on jumala, tyttö ei voi jäädä leskeksi, kävipä maal­li­sel­le puo­li­sol­le mitä vain. 

Molemmissa tapauk­sis­sa toisen puolison roolia avio­liit­to­se­re­mo­nias­sa näyttelee ei-ihminen. Puuavioliitossa puu toimii onnet­to­man kohtalon itseensä imevänä ja sen neut­ra­loi­va­na syn­ti­puk­ki­na. Ihi-sere­mo­nias­sa hedelmän edustama jumala on suo­ja­me­ka­nis­mi leskeyden haas­teil­le. Puu ja hedelmä saavat väliai­kai­ses­ti ihmisen kaltaisen aseman, jota hyö­dyn­tä­mäl­lä vältytään tietyiltä sosi­aa­li­sil­ta vai­ku­tuk­sil­ta ja tuotetaan toisia. 

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Voiko tarinaa ymmärtää tuntematta sosiaalista kontekstia, jossa se on syntynyt? Tuntemamme versio Punahilkasta pohjautuu Grimmin veljesten 1800-luvun alussa laatimaan satukokoelmaan. Tarinasta tunnetaan kuitenkin versioita jo esimerkiksi 1500-luvun Ranskasta.

Luurankohahmot ovat ilmenneet erilaisissa muodoissa meksikolaisessa symboliikassa kansallisvaltion historian aikana. Hahmot ovat erityisen esillä Kuolleiden päivän juhlinnassa, joka on iloista ja edesmenneitä kunnioittavaa. Populaarikulttuurin nauravaan luurankoon suhtaudutaan leikillisesti kuin vanhaan ystävään.

Kipu on asia, jota ihminen yleensä välttelee. Ihmislajin edustajia löytää silti muun muassa kävelemästä tulisilla hiilillä ja roikkumasta selkänahkaan työnnettyjen lihakoukkujen varassa köysistä - omasta tahdostaan. Miksi? Vapaaehtoisen kivun ympärille rakentuu monia kiinnostavia tapoja.