Yksinäisyydestä puhutaan tällä hetkellä terveysriskinä. Etnografinen tutkimus aiheen parissa osoittaa, että omaa yksinäisyyttä tarkastellaan usein kuin psykologista tarinaa. Yhteiskunnallisten ja kulttuuristen tekijöiden vaikutus jää helposti huomioimatta.
Joskus ajattelin, kun mää kävelin siellä käytävällä, että mää pysäytän jonkun ihmisen ja kysyn että ”oonko mää oikeesti tässä?” vai kuvittelenko mää enää itte sen että mää oon täällä. Koska mää en kohdannu kettään tai kukaan ei kohdannu mua. –Marja.
Yllä oleva sitaatti on lainaus graduni haastatteluaineistosta. Samantapaisiin tuntemuksiin on voinut törmätä usein viime vuosina niin uutisartikkelien kuin aikakausilehtien seassa. Medianäkyvyyden lisäksi yksinäisyys on ollut Suomessa myös tieteellisen mielenkiinnon kohteena. Tutkimusten mukaan yksinäisyys voi aiheuttaa merkittäviä terveydellisiä haittoja ja heikentää elämänlaatua huomattavasti. Yksinäisyys vastaa 10–15 savukkeen polttamista päivässä, altistaa Alzheimerin taudille ja lisää mielenterveysongelmien ja ennenaikaisen kuoleman riskiä. Median ja Suomessa tehdyn yksinäisyystutkimuksen tavassa käsitellä yksinäisyyttä onkin vahva medikalisoiva taustavire.
Medikalisaatio tarkoittaa nimensä mukaisesti lääketieteellistymistä. Medikalisaation kohdetta tarkastellaan lääketieteen näkökulmasta, terveyden ja sairauden kysymyksenä. Vaikka yksinäisyys on myös lääketieteellisesti olennainen tutkimuskohde, medikalisaatio jättää piiloon yksinäisyyden kulttuuriset ulottuvuudet.
Pro gradu-tutkielmassani tarkastelin, millaisia merkityksiä yksinäisyydestä kärsivät ihmiset itse antavat yksinäisyydelle. Halusin tutkia yksinäisyyttä kulttuurisidonnaisena ja muuttuvana ilmiönä, sillä sosiaaliseen todellisuuteen kuuluvat ilmiöt ja niihin liitetyt merkitykset eivät ole “luonnollisia” ja muuttumattomia, vaan historiallisten prosessien tulosta.
Kulttuuriantropologinen lähestymistapa mahdollistaa ilmiön tutkimisen ihmisten omasta näkökulmasta, ihmisten omista kokemuksista käsin ja ihmisten omia käsitteitä käyttäen. Ihmisten käsitykset yksinäisyydestä vaikuttavat siihen, miten sitä yritetään lievittää niin henkilökohtaisena ongelmana kuin yhteiskunnallisella tasolla.
Yksinäisyyden kulttuurinen ulottuvuus
Mulla on muutama niinkö semmonen niin sanotusti vähän läheisempi kaveri (…) heidän kanssaanhan sitä jutellaan ja vaihetaan ajatuksia mutta, että oon kyllä sen silleen kokenu että mää enemmänkin olen kuuntelija kun sitten se, että mää niinkö panisin ne omat asiani niinkö siihen (…) mää sitte huomaan, että se ei kysyny yhtään kertaa että mitä mulle kuuluu ja minäkään en sitten osannu siinä sanoa, että kuunteleppa ku minäkin voisin jonkun sanan sanoa itestäni tai omista asioista. –Anna.
Kesästä 2018 vuoden 2019 alkuun haastattelin yhdeksää yksinäisyydestä kärsinyttä ihmistä. Haastateltavat olivat iältään noin 20–70-vuotiaita. Heistä suurin osa oli osallistunut yksinäisille tarkoitettuun vertaistukitoimintaan. Haastateltavat ottivat yhteyden minuun sen jälkeen, kun muutama ihmisten hyvinvointityöhön keskittynyt kansalaisjärjestö jakoi pyynnöstäni haastattelukutsuani. Haastatteluhetkellä kaikki haastateltavat asuivat Oulun seudulla. Tässä artikkelissa olevat sitaatit ovat graduani varten tekemistäni haastatteluista. Kaikkien haastateltavien nimet on muutettu.
Haastateltavat kertoivat elämästään, harrastuksistaan ja ajatuksistaan. Koettu yksinäisyys nousi esille aina eri aiheista puhuttaessa. Usein, mutta ei aina, yksinäisyyden kokemuksia kuvailtiin mielentiloilla ja kehon tuntemuksilla. He kuvailivat kuinka heistä on tullut yksinäisiä ja millaista heidän yksinäisyytensä käytännössä on. Monilla oli pysyviä sosiaalisia suhteita, mutta he kokivat silti ulkopuolisuuden tunnetta suhteessa muihin ihmisiin.
Etnografia tarkoittaa, pelkistetysti määriteltynä, kuvausta jonkin ihmisryhmän sosiaalisesta toiminnasta. Graduni aiheeseen sopivia osallistuvan havainnoinnin olosuhteita oli vaikea löytää. Osallistuin yksinäisille järjestettyyn vertaistukitoimintaan, mutta keskeisin osa graduni etnografista kenttätyötä oli henkilökohtaisesti sovittuja haastatteluja. Etnografiset haastatteluni muistuttivat enemmän keskustelua kuin tavanomaista haastattelua, jossa haastattelija kysyy ja haastateltava vastaa. Osan haastatteluista tein haastateltavien arkielämään kuuluvien aktiviteettien yhteydessä. Varauduin haastatteluihin kysymyslistalla, mutta annoin haastateltavien kuljettaa keskustelua heille olennaisissa asioissa.
Tarkastelen kulttuuria geertziläisestä, symbolisesta näkökulmasta. Kulttuuriantropologi Clifford Geertz (1926–2006) määrittelee kulttuurin merkityksistä rakentuneena verkkona, jonka ihmiset ovat itselle punoneet. Kulttuuri ei ole yksittäisten ihmisten ominaisuus eikä edes kaikkien kulttuurin edustajien summa, vaan se sijaitsee ihmisten välisessä toiminnassa, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
Kulttuurin tutkimisesta tekee haasteellista se, että myös etnografinen haastattelu on sosiaalisen vuorovaikutuksen tilanne, jossa osapuolet tulkitsevat omia ajatuksiaan ja esittävät ne toiselle ihmiselle sopivimmaksi katsomallaan tavalla. Haastattelija ja haastateltava tulkitsevat haastattelutilannetta ja sen tapahtumia omista ennakkokäsityksistä ja sen hetkisistä tuntemuksista käsin. Ei siis ole kyse arvoneutraalista tilanteesta, jossa haastateltava vain yksinkertaisesti kertoo ajatuksensa ja haastattelija tallentaa ne sellaisenaan.
Kulttuurintutkija yksinäisten keskellä
Ku mulla on semmosta ahdistusta ja semmosta, että ei kuulu mihinkään. -Matti.
Kiinnitin huomiota haastatteluissa toistuviin teemoihin ja siihen, mistä yksinäiset ihmiset itse asiassa puhuvat, kun he puhuvat yksinäisyydestä. Esittäessäni erilaisia kysymyksiä yksinäisyydestä, haastateltavat ajautuivat usein kertomaan, kuinka heidän lapsuuden aikainen suhteensa omiin vanhempiin ja sisaruksiin on muokannut heidän persoonastaan alttiin yksinäisyydelle. Joissain tapauksissa kyseessä oli vaikea suhde toiseen vanhempaan ja nimenomaan vain toiseen vanhempaan. Haastateltava saattoi kertoa, että ei kokenut tulleensa hyväksytyksi toisen vanhempansa osalta. Joissain tapauksissa vanhempaa kuvattiin sanalla “narsisti”. Toinen toistuva teema oli vaikea suhde sisaruksiin. Kyseessä saattoi olla esimerkiksi kokemus siitä, että haastateltava jäi vanhemmilta huomioimatta, sillä sisarus vei kaiken huomion. Tai sitten kyseessä oli riitaantuminen ja erilleen ajautuminen.
Kaikkea näitä kuvailuja yhdisti se, että omaa elämäntarinaa tarkasteltiin maallikkopsykologisen linssin läpi. Vaikea suhde ydinperheen jäseniin ja sen vaikutus persoonan kehitykseen nousi esille silloinkin, kun puhuimme jostain aivan muusta.
Myös kokemukset ulkopuolisuudesta toistuivat kertomuksissa yksinäisyydestä. Haastateltavat kertoivat päätyvänsä sosiaalisissa tilanteissa helposti tarkkailemaan muita sen sijaan, että osallistuisivat keskusteluun ja seurustelisivat muiden kanssa. Ulkopuolisuuden tunnetta saatettiin kokea jopa yksinäisille tarkoitetussa vertaistukitoiminnassa.
Yksinäisyyttä ei nähty pelkästään elämäntilanteena, johon he olivat joutuneet. Osin se nähtiin myös identiteetin osana. Siinä missä yksinäisyys saatettin nähdä ikävänä asiana, se koettiin myös luontevaksi osaksi omaa itseä.
Yksinäisyys voi myös aiheuttaa fyysisiä tuntemuksia, kuten oman kehon rajojen häviämistä, fyysistä puristusta ja tyhjyyden tunnetta. Yksinäisyys on siis moniaistinen ja kokonaisvaltainen kokemus. Yksinäisyyden aiheuttamia tuntemuksia oli kuitenkin vaikea erottaa mielenterveyden ongelmien tuottamista tuntemuksista. Haastateltavieni mukaan yksinäisyys liittyy läheisesti mielenterveysongelmiin, ja aina ei ole mahdollista sanoa kumpi on seurausta kummasta.
Yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät nousivat esille jonkin verran yksinäisyydestä puhuttaessa, mutta niiden ei nähty olevan syy omalle yksinäisyydelle. Yhteiskunnan ja kulttuurin suhdetta yksinäisyyteen tarkasteltiin pikemminkin yleisellä tasolla. Esille nousseet yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät olivat muun muassa sellaisia kuin asuinrakennemuutos kohti yksinasumista sekä sosiaalisen median tuottama sosiaalinen eristäytyneisyys. Yksikään haastateltavista ei kuitenkaan sanonut näiden tekijöiden olevan syy oman yksinäisyytensä taustalla. Yksi haastateltavista kuittasi tiedusteluni yhteiskunnasta yksinäisyyden aiheuttajana sanoen hänen yksinäisyytensä taustalla olevan ”henkilökohtainen tragedia”. Tämä oli pääteltävissä myös muista haastatteluista, vaikka sitä ei sanottukaan suoraan.
Miten yksinäisyyden käsitettä rakennetaan?
Sitte sitä vaan niinku helposti tulee semmonen lukkotilanne tai semmonen, että sitten ei saa sanaa suustaan. –Tapani.
Etnografisessa aineistossani yksinäisyys psykologisoitui. Tämä tarkoittaa sitä, että yksinäisyyteen liittyviin syy-seuraussuhteiden argumentointiin oli valikoitunut ikään kuin “psykologinen linssi”, jonka läpi maailmaa tarkasteltiin. Yksinäisyyttä voitaisiin selittää toisinkin, esimerkiksi tarkastelemalla, miten kulttuuriset tekijät vaikuttavat yksinäisyyden syntymiseen.
Psykologisoitumisesta kertoi myös se, että yksinäisyyden selityksissä käytettiin sanoja ja ilmauksia, jotka merkityksiltään viittaavat mielen sisäisiin tapahtumiin. Tällaisia käsitteitä olivat esimerkiksi sellaiset kuin “narsismi”, “tunneturva” ja “ahdistus”. Osa haastateltavien käyttämistä käsitteistä on tosiasiassa psykologian tieteenalalta arkikäyttöön valuneita ja pelkistyneitä teorioita.
Omaa henkilöhistoriaa tarkasteltiin psykologisena tarinana. Suuremmat, historialliset prosessit ja muutokset esimerkiksi suomalaisessa yhteiskunnassa jäivät huomioimatta, tai niitä ei nähty olennaisena tekijänä yksinäisyyden suhteen. Lapsuudesta valittiin merkitykselliseksi koetut, henkilökohtaiset tapahtumat, joiden kerrottiin muovanneen oma persoonallisuus yksinäisyydelle alttiiksi.
Psykologisoitumisen seuraus on se, että yksinäisyys yksilöllistyy, eli pelkistyy yksilötason ongelmaksi. Tällöin kulttuuriset ulottuvuudet ja yhteiskunnan rakenteisiin liittyvät seikat jäävät vähemmälle huomiolle tai huomioimatta kokonaan ja ongelmia ja ratkaisuja tarkastellaan vain yksilökeskeisesti. Siinä missä yksilön näkökulmasta tehty yksinäisten ihmisten vertaistuki puolustaa haastattelujenkin perusteella paikkaansa, olisi hedelmällisempää tarkastella myös yksinäisyyden kulttuurisia ulottuvuuksia.
Toimitus
- Podcast-lukija: Petra Niskanen
- Verkkotaitto: Nelly Staff
- Artikkelikuva: Photo by Fabrizio Verrecchia on Unsplash
Lukemista
- de Fresnes, Tulikukka (2015) Psykiatri neuvoo: Ärsyttävä exä ei ole narsisti – ainakaan aina.
- YLE. Viitattu 8.4.2019.
- Geertz, Clifford (1973). The interpretation on cultures : selected essays
- Hämäläinen, Ville (2019). Lukkoja, vajoamisia ja tyhjyyden tunnetta : yksinäisyys yksinäisten kertomana
- Jokinen, Kimmo (toim.) (2005). Yksinäisten sanat : kirjoituksia omasta tilasta, erillisyydestä ja yksinolosta.
- Saari, Juho (toim.) (2016). Yksinäisten Suomi
