Yksinäisyyden kokemus kudotaan lapsuuden traumoista ja ulkopuolisuuden tunteesta

Yksinäisyydestä puhutaan tällä hetkellä terveysriskinä. Etnografinen tutkimus aiheen parissa osoittaa, että omaa yksinäisyyttä tarkastellaan usein kuin psykologista tarinaa. Yhteiskunnallisten ja kulttuuristen tekijöiden vaikutus jää helposti huomioimatta.

Joskus ajattelin, kun mää kävelin siellä käy­tä­väl­lä, että mää pysäytän jonkun ihmisen ja kysyn että ”oonko mää oikeesti tässä?” vai kuvit­te­len­ko mää enää itte sen että mää oon täällä. Koska mää en kohdannu kettään tai kukaan ei kohdannu mua. –Marja.

Yllä oleva sitaatti on lainaus graduni haas­tat­te­luai­neis­tos­ta. Samantapaisiin tun­te­muk­siin on voinut törmätä usein viime vuosina niin uuti­sar­tik­ke­lien kuin aika­kausi­leh­tien seassa. Medianäkyvyyden lisäksi yksi­näi­syys on ollut Suomessa myös tie­teel­li­sen mie­len­kiin­non kohteena. Tutkimusten mukaan yksi­näi­syys voi aiheuttaa mer­kit­tä­viä ter­vey­del­li­siä haittoja ja heikentää elä­män­laa­tua huo­mat­ta­vas­ti. Yksinäisyys vastaa 10­ – 15 savukkeen polt­ta­mis­ta päivässä, altistaa Alzheimerin taudille ja lisää mie­len­ter­vey­son­gel­mien ja ennen­ai­kai­sen kuoleman riskiä. Median ja Suomessa tehdyn yksi­näi­syys­tut­ki­muk­sen tavassa käsitellä yksi­näi­syyt­tä onkin vahva medi­ka­li­soi­va taus­ta­vi­re.

Medikalisaatio tar­koit­taa nimensä mukai­ses­ti lää­ke­tie­teel­lis­ty­mis­tä. Medikalisaation kohdetta tar­kas­tel­laan lää­ke­tie­teen näkö­kul­mas­ta, terveyden ja sairauden kysy­myk­se­nä. Vaikka yksi­näi­syys on myös lää­ke­tie­teel­li­ses­ti olen­nai­nen tut­ki­mus­koh­de, medi­ka­li­saa­tio jättää piiloon yksi­näi­syy­den kult­tuu­ri­set ulot­tu­vuu­det. 

Pro gradu-tut­kiel­mas­sa­ni tar­kas­te­lin, millaisia mer­ki­tyk­siä yksi­näi­syy­des­tä kärsivät ihmiset itse antavat yksi­näi­syy­del­le. Halusin tutkia yksi­näi­syyt­tä kult­tuu­ri­si­don­nai­se­na ja muut­tu­va­na ilmiönä, sillä sosi­aa­li­seen todel­li­suu­teen kuuluvat ilmiöt ja niihin liitetyt mer­ki­tyk­set eivät ole “luon­nol­li­sia” ja muut­tu­mat­to­mia, vaan his­to­rial­lis­ten pro­ses­sien tulosta.

Kulttuuriantropologinen lähes­ty­mis­ta­pa mah­dol­lis­taa ilmiön tut­ki­mi­sen ihmisten omasta näkö­kul­mas­ta, ihmisten omista koke­muk­sis­ta käsin ja ihmisten omia käsit­tei­tä käyttäen. Ihmisten käsi­tyk­set yksi­näi­syy­des­tä vai­kut­ta­vat siihen, miten sitä yritetään lievittää niin hen­ki­lö­koh­tai­se­na ongelmana kuin yhteis­kun­nal­li­sel­la tasolla.

Yksinäisyyden kulttuurinen ulottuvuus

Mulla on muutama niinkö semmonen niin sanotusti vähän lähei­sem­pi kaveri (…) heidän kans­saan­han sitä jutellaan ja vaihetaan ajatuksia mutta, että oon kyllä sen silleen kokenu että mää enem­män­kin olen kuun­te­li­ja kun sitten se, että mää niinkö panisin ne omat asiani niinkö siihen (…) mää sitte huomaan, että se ei kysyny yhtään kertaa että mitä mulle kuuluu ja minäkään en sitten osannu siinä sanoa, että kuun­te­lep­pa ku minäkin voisin jonkun sanan sanoa itestäni tai omista asioista. –Anna.

huone

Kesästä 2018 vuoden 2019 alkuun haas­tat­te­lin yhdeksää yksi­näi­syy­des­tä kär­si­nyt­tä ihmistä. Haastateltavat olivat iältään noin 20 – 70-vuotiaita. Heistä suurin osa oli osal­lis­tu­nut yksi­näi­sil­le tar­koi­tet­tuun ver­tais­tu­ki­toi­min­taan. Haastateltavat ottivat yhteyden minuun sen jälkeen, kun muutama ihmisten hyvin­voin­ti­työ­hön kes­kit­ty­nyt kan­sa­lais­jär­jes­tö jakoi pyyn­nös­tä­ni haas­tat­te­lu­kut­sua­ni. Haastatteluhetkellä kaikki haas­ta­tel­ta­vat asuivat Oulun seudulla. Tässä artik­ke­lis­sa olevat sitaatit ovat graduani varten teke­mis­tä­ni haas­tat­te­luis­ta. Kaikkien haas­ta­tel­ta­vien nimet on muutettu.

Haastateltavat kertoivat elä­mäs­tään, har­ras­tuk­sis­taan ja aja­tuk­sis­taan. Koettu yksi­näi­syys nousi esille aina eri aiheista puhut­taes­sa. Usein, mutta ei aina, yksi­näi­syy­den koke­muk­sia kuvail­tiin mie­len­ti­loil­la ja kehon tun­te­muk­sil­la. He kuvai­li­vat kuinka heistä on tullut yksi­näi­siä ja millaista heidän yksi­näi­syy­ten­sä käy­tän­nös­sä on. Monilla oli pysyviä sosi­aa­li­sia suhteita, mutta he kokivat silti ulko­puo­li­suu­den tunnetta suhteessa muihin ihmisiin.

Etnografia tar­koit­taa, pel­kis­te­tys­ti mää­ri­tel­ty­nä, kuvausta jonkin ihmis­ryh­män sosi­aa­li­ses­ta toi­min­nas­ta. Graduni aiheeseen sopivia osal­lis­tu­van havain­noin­nin olo­suh­tei­ta oli vaikea löytää. Osallistuin yksi­näi­sil­le jär­jes­tet­tyyn ver­tais­tu­ki­toi­min­taan, mutta keskeisin osa graduni etno­gra­fis­ta kent­tä­työ­tä oli hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti sovittuja haas­tat­te­lu­ja. Etnografiset haas­tat­te­lu­ni muis­tut­ti­vat enemmän kes­kus­te­lua kuin tavan­omais­ta haas­tat­te­lua, jossa haas­tat­te­li­ja kysyy ja haas­ta­tel­ta­va vastaa. Osan haas­tat­te­luis­ta tein haas­ta­tel­ta­vien arkie­lä­mään kuuluvien akti­vi­teet­tien yhtey­des­sä. Varauduin haas­tat­te­lui­hin kysy­mys­lis­tal­la, mutta annoin haas­ta­tel­ta­vien kuljettaa kes­kus­te­lua heille olen­nai­sis­sa asioissa.

Tarkastelen kult­tuu­ria geertzi­läi­ses­tä, sym­bo­li­ses­ta näkö­kul­mas­ta. Kulttuuriantropologi Clifford Geertz (1926 – 2006) mää­rit­te­lee kult­tuu­rin mer­ki­tyk­sis­tä raken­tu­nee­na verkkona, jonka ihmiset ovat itselle punoneet. Kulttuuri ei ole yksit­täis­ten ihmisten omi­nai­suus eikä edes kaikkien kult­tuu­rin edus­ta­jien summa, vaan se sijaitsee ihmisten välisessä toi­min­nas­sa, sosi­aa­li­ses­sa vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa.

Kulttuurin tut­ki­mi­ses­ta tekee haas­teel­lis­ta se, että myös etno­gra­fi­nen haas­tat­te­lu on sosi­aa­li­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen tilanne, jossa osapuolet tul­kit­se­vat omia aja­tuk­si­aan ja esittävät ne toiselle ihmiselle sopi­vim­mak­si kat­so­mal­laan tavalla. Haastattelija ja haas­ta­tel­ta­va tul­kit­se­vat haas­tat­te­lu­ti­lan­net­ta ja sen tapah­tu­mia omista ennak­ko­kä­si­tyk­sis­tä ja sen het­ki­sis­tä tun­te­muk­sis­ta käsin. Ei siis ole kyse arvo­neut­raa­lis­ta tilan­tees­ta, jossa haas­ta­tel­ta­va vain yksin­ker­tai­ses­ti kertoo aja­tuk­sen­sa ja haas­tat­te­li­ja tallentaa ne sel­lai­se­naan.

Kulttuurintutkija yksinäisten keskellä

Ku mulla on semmosta ahdis­tus­ta ja semmosta, että ei kuulu mihinkään. ‑Matti.

mikhail-elfimov-almv64aKQSQ-unsplash

Kiinnitin huomiota haas­tat­te­luis­sa tois­tu­viin teemoihin ja siihen, mistä yksi­näi­set ihmiset itse asiassa puhuvat, kun he puhuvat yksi­näi­syy­des­tä. Esittäessäni erilaisia kysy­myk­siä yksi­näi­syy­des­tä, haas­ta­tel­ta­vat ajau­tui­vat usein kertomaan, kuinka heidän lapsuuden aikainen suhteensa omiin van­hem­piin ja sisa­ruk­siin on muokannut heidän per­soo­nas­taan alttiin yksi­näi­syy­del­le. Joissain tapauk­sis­sa kyseessä oli vaikea suhde toiseen van­hem­paan ja nime­no­maan vain toiseen van­hem­paan. Haastateltava saattoi kertoa, että ei kokenut tulleensa hyväk­sy­tyk­si toisen van­hem­pan­sa osalta. Joissain tapauk­sis­sa vanhempaa kuvattiin sanalla “narsisti”. Toinen toistuva teema oli vaikea suhde sisa­ruk­siin. Kyseessä saattoi olla esi­mer­kik­si kokemus siitä, että haas­ta­tel­ta­va jäi van­hem­mil­ta huo­mioi­mat­ta, sillä sisarus vei kaiken huomion. Tai sitten kyseessä oli rii­taan­tu­mi­nen ja erilleen ajau­tu­mi­nen.

Kaikkea näitä kuvailuja yhdisti se, että omaa elä­män­ta­ri­naa tar­kas­tel­tiin maal­lik­kop­sy­ko­lo­gi­sen linssin läpi. Vaikea suhde ydin­per­heen jäseniin ja sen vaikutus persoonan kehi­tyk­seen nousi esille sil­loin­kin, kun puhuimme jostain aivan muusta. 

Myös koke­muk­set ulko­puo­li­suu­des­ta tois­tui­vat ker­to­muk­sis­sa yksi­näi­syy­des­tä. Haastateltavat kertoivat pää­ty­vän­sä sosi­aa­li­sis­sa tilan­teis­sa helposti tark­kai­le­maan muita sen sijaan, että osal­lis­tui­si­vat kes­kus­te­luun ja seu­rus­te­li­si­vat muiden kanssa. Ulkopuolisuuden tunnetta saa­tet­tiin kokea jopa yksi­näi­sil­le tar­koi­te­tus­sa ver­tais­tu­ki­toi­min­nas­sa.

Yksinäisyyttä ei nähty pel­käs­tään elä­män­ti­lan­tee­na, johon he olivat joutuneet. Osin se nähtiin myös iden­ti­tee­tin osana. Siinä missä yksi­näi­syys saatettin nähdä ikävänä asiana, se koettiin myös luon­te­vak­si osaksi omaa itseä. 

Yksinäisyys voi myös aiheuttaa fyysisiä tun­te­muk­sia, kuten oman kehon rajojen häviä­mis­tä, fyysistä puris­tus­ta ja tyhjyyden tunnetta. Yksinäisyys on siis moniais­ti­nen ja koko­nais­val­tai­nen kokemus. Yksinäisyyden aiheut­ta­mia tun­te­muk­sia oli kuitenkin vaikea erottaa mie­len­ter­vey­den ongelmien tuot­ta­mis­ta tun­te­muk­sis­ta. Haastateltavieni mukaan yksi­näi­syys liittyy lähei­ses­ti mie­len­ter­vey­son­gel­miin, ja aina ei ole mah­dol­lis­ta sanoa kumpi on seurausta kummasta.

Yhteiskunnalliset ja kult­tuu­ri­set tekijät nousivat esille jonkin verran yksi­näi­syy­des­tä puhut­taes­sa, mutta niiden ei nähty olevan syy omalle yksi­näi­syy­del­le. Yhteiskunnan ja kult­tuu­rin suhdetta yksi­näi­syy­teen tar­kas­tel­tiin pikem­min­kin yleisellä tasolla. Esille nousseet yhteis­kun­nal­li­set ja kult­tuu­ri­set tekijät olivat muun muassa sellaisia kuin asuin­ra­ken­ne­muu­tos kohti yksi­na­su­mis­ta sekä sosi­aa­li­sen median tuottama sosi­aa­li­nen eris­täy­ty­nei­syys. Yksikään haas­ta­tel­ta­vis­ta ei kui­ten­kaan sanonut näiden teki­jöi­den olevan syy oman yksi­näi­syy­ten­sä taustalla. Yksi haas­ta­tel­ta­vis­ta kuittasi tie­dus­te­lu­ni yhteis­kun­nas­ta yksi­näi­syy­den aiheut­ta­ja­na sanoen hänen yksi­näi­syy­ten­sä taustalla olevan ”hen­ki­lö­koh­tai­nen tragedia”. Tämä oli pää­tel­tä­vis­sä myös muista haas­tat­te­luis­ta, vaikka sitä ei sanot­tu­kaan suoraan.

Miten yksinäisyyden käsitettä rakennetaan?

Sitte sitä vaan niinku helposti tulee semmonen luk­ko­ti­lan­ne tai semmonen, että sitten ei saa sanaa suustaan. –Tapani.

andrew-neel-eRTlN_spq1s-unsplash

Etnografisessa aineis­tos­sa­ni yksi­näi­syys psy­ko­lo­gi­soi­tui. Tämä tar­koit­taa sitä, että yksi­näi­syy­teen liit­ty­viin syy-seu­raus­suh­tei­den argu­men­toin­tiin oli vali­koi­tu­nut ikään kuin “psy­ko­lo­gi­nen linssi”, jonka läpi maailmaa tar­kas­tel­tiin. Yksinäisyyttä voi­tai­siin selittää toisinkin, esi­mer­kik­si tar­kas­te­le­mal­la, miten kult­tuu­ri­set tekijät vai­kut­ta­vat yksi­näi­syy­den syn­ty­mi­seen. 

Psykologisoitumisesta kertoi myös se, että yksi­näi­syy­den seli­tyk­sis­sä käy­tet­tiin sanoja ja ilmauksia, jotka mer­ki­tyk­sil­tään viit­taa­vat mielen sisäisiin tapah­tu­miin. Tällaisia käsit­tei­tä olivat esi­mer­kik­si sellaiset kuin “narsismi”, “tun­ne­tur­va” ja “ahdistus”. Osa haas­ta­tel­ta­vien käyt­tä­mis­tä käsit­teis­tä on tosia­sias­sa psy­ko­lo­gian tie­tee­na­lal­ta arki­käyt­töön valuneita ja pel­kis­ty­nei­tä teorioita.

Omaa hen­ki­lö­his­to­ri­aa tar­kas­tel­tiin psy­ko­lo­gi­se­na tarinana. Suuremmat, his­to­rial­li­set prosessit ja muutokset esi­mer­kik­si suo­ma­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa jäivät huo­mioi­mat­ta, tai niitä ei nähty olen­nai­se­na tekijänä yksi­näi­syy­den suhteen. Lapsuudesta valittiin mer­ki­tyk­sel­li­sek­si koetut, hen­ki­lö­koh­tai­set tapah­tu­mat, joiden ker­rot­tiin muo­van­neen oma per­soo­nal­li­suus yksi­näi­syy­del­le alttiiksi. 

Psykologisoitumisen seuraus on se, että yksi­näi­syys yksi­löl­lis­tyy, eli pelkistyy yksi­lö­ta­son ongel­mak­si. Tällöin kult­tuu­ri­set ulot­tu­vuu­det ja yhteis­kun­nan raken­tei­siin liittyvät seikat jäävät vähem­mäl­le huomiolle tai huo­mioi­mat­ta kokonaan ja ongelmia ja rat­kai­su­ja tar­kas­tel­laan vain yksi­lö­kes­kei­ses­ti. Siinä missä yksilön näkö­kul­mas­ta tehty yksi­näis­ten ihmisten ver­tais­tu­ki puolustaa haas­tat­te­lu­jen­kin perus­teel­la paik­kaan­sa, olisi hedel­mäl­li­sem­pää tar­kas­tel­la myös yksi­näi­syy­den kult­tuu­ri­sia ulot­tu­vuuk­sia. 

  1. de Fresnes, Tulikukka (2015) Psykiatri neuvoo: Ärsyttävä exä ei ole narsisti – ainakaan aina.
  2. YLE. Viitattu 8.4.2019.
  3. Geertz, Clifford (1973). The interpre­ta­tion on cultures : selected essays
  4. Hämäläinen, Ville (2019). Lukkoja, vajoa­mi­sia ja tyhjyyden tunnetta : yksi­näi­syys yksi­näis­ten kertomana
  5. Jokinen, Kimmo (toim.) (2005). Yksinäisten sanat : kir­joi­tuk­sia omasta tilasta, eril­li­syy­des­tä ja yksi­no­los­ta.
  6. Saari, Juho (toim.) (2016). Yksinäisten Suomi

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Ville Hämäläinen on Oulun yliopistosta valmistunut kulttuuriantropologi. Hän on kiinnostunut sosiaalisen vuorovaikutuksen tarkastelusta, kielellisistä ilmiöistä ja ihmisten moninaisista tavoista hahmottaa maailman toimintaa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Harva lähiö on maineensa vanki itä-Helsingin Kontulan lailla. Lähiöstigma heijastuu median tuottamien merkitysten lisäksi asukkaiden tavassa puhua itsestään ja elämänpiiristään. Ulkopuolelta tuotettu, arjessa sisäistetty näkemys ongelmien riivaamasta ja syrjäisestä lähiöstä yhdistyy usein voimakkaaseen paikallisylpeyteen ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Kuinka molemmat näkemykset voidaan kokea totena, ja kuinka niiden väliset ristiriidat hahmottuvat kaupunkitilassa?

Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi hiljan tutkimuksen, jossa kartoitettiin suomalaisten asenteita eri ihmisryhmiin kohdistuvien nimitysten sopivuudesta julkiseen keskusteluun. Päällisin puolin tutkimus ja sen tulokset vaikuttavat suoraviivaisilta, muta tulosten näennäinen yksiselitteisyys kuitenkin kätkee taakseen nimittelyn sallittavuudesta Suomessa pitkään jatkuneen kiivaan keskustelun.