Kauniit hampaat eivät aina ole valkoiset

Kauniit hampaat ovat kauniin hymyn avain, ja hampaiden ehostus on usein osa kau­neu­den­hoi­toa. Suoristamisen ja valkaisun ohella maa­il­mal­la suositaan esi­mer­kik­si hampaiden mus­taa­mis­ta ja teräväksi vii­laa­mis­ta. Tavat viestivät kauneuden lisäksi sosi­aa­li­ses­ta asemasta ja yhteis­kun­ta­luo­kas­ta.

Borneon saarella hampaiden mus­taa­mi­nen on kauan yhdis­tet­ty kau­neu­teen ja ter­vey­teen. Nykyisen Vietnamin alueella valkoisia hampaita taas pidettiin aikanaan likaisina ja moraa­lit­to­mi­na. Kunnon ihmisen aamu­ru­tii­nei­hin kuului hampaiden mus­taa­mi­nen tahnalla. Myös geishat ovat kuuluisia mustista hymyis­tään. Japanin yläluokan naiset mus­ta­si­vat ham­pai­taan laa­jem­min­kin eri­tyi­ses­ti 800‑1200 ‑luvuilla, aina 1800-luvun tait­tee­seen. Mustaus sopi yhteen toisen Japanissa val­lit­se­van kau­neus­ru­tii­nin kanssa: kasvot oli tapana maalata viti­val­koi­sik­si, ja mustat hampaat näyttivät valkoisen nassun rinnalla parem­mil­ta kuin luon­nol­li­sen kel­ler­tä­vät. 

Mustaamiseen on monia tapoja. Jotkut niistä tuottavat väliai­kai­sen tuloksen, jolloin mustaus on osa päi­vit­täis­tä rutiinia. Toisilla keinoilla hampaan päälle saadaan aikaan peri­aat­tees­sa pysyvä kova kerros.

Erottuvat kul­ma­ham­paat eivät Balilla istu kau­neus­kä­si­tyk­seen, ja ne liitetään kai­ken­lai­seen sopi­mat­to­maan käy­tök­seen. Kulmahampaat viilataan tasai­sik­si osana laajaa rituaalia, joka puhdistaa ihmisen ikävistä luon­teen­piir­teis­tä, ede­saut­taa elämää osana yhteisöä ja suotuisaa siirtymää seu­raa­vaan elämään. 

Myös Borneolla on viilattu hampaita. Tarinat 1900-luvun alusta kertovat, että hampaita vii­lat­tiin siir­ty­mä­riit­tien, kuten puber­tee­tin ja van­hem­muu­den, yhtey­des­sä. Hampaat muo­toil­tiin joidenkin kansojen parissa hyvin teräviksi, kun toiset suosivat matalaksi vii­laa­mis­ta. Molemmissa tapauk­sis­sa vää­rän­lai­set hampaat yhdis­tet­tiin eläimiin, joista erot­tau­tu­mi­nen on ihmisille usein tärkeää. Valkoiset hampaat muis­tut­ti­vat bor­neo­lai­sia paitsi koirista, myös euroop­pa­lai­sis­ta. Kumpikaan miel­leyh­ty­mä ei ollut jotain, mitä kunnon ihminen halusi itseensä lii­tet­tä­vän.

  1. A. Jones, 2001. Dental anth­ro­po­lo­gy: Dental trans­fi­gu­re­ments in Borneo
  2. Fred B. Eiseman Jr., 2009. Bali: Sekala & Niskala: Essays on Religion, Ritual, and Art
  3. Japan Info: Ohaguro. Why did the Japanese dye their teeth black?

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Autoimmuunisairaus punahukasta kärsivä poptähti Selena Gomez kiitteli kesällä 2017 ystäväänsä Francia Raisaa julkisuudessa vuolaasti tältä lahjaksi saamastaan munuaisesta. Pari vuotta myöhemmin juorusivustot raportoivat ystävysten välirikosta. Miksi tämä on antropologisesti kiinnostavaa?

Kipu on asia, jota ihminen yleensä välttelee. Ihmislajin edustajia löytää silti muun muassa kävelemästä tulisilla hiilillä ja roikkumasta selkänahkaan työnnettyjen lihakoukkujen varassa köysistä - omasta tahdostaan. Miksi? Vapaaehtoisen kivun ympärille rakentuu monia kiinnostavia tapoja.

Karibianmeren saarille saapuneet espanjalaiset valloittajat pyrkivät selvittämään 1500-luvun alussa, onko paikallisilla sielua. Kysymys oli keskeinen löytöretkien kannalta, sillä vain ihmisiä joilla on sielu, voidaan käännyttää kristinuskoon. Saarten paikallisia asukkaita taas kiinnosti tutkia valloittajien ruumiita. He hukuttivat saapuneita ja tarkkailivat, mätänevätkö kehot kuoleman jälkeen.