Meksikon hallinto on viimeisten vuosikymmenten aikana yksityistänyt ison osan julkisia palveluitaan, terveydenhuoltoa mukaan lukien. Uusliberaalit rakennemuutokset kasvattavat eroja rikkaiden ja köyhien välillä, tehden karanteenista kapean keskiluokan etuoikeuden ja jättäen maan terveydenhuollon haavoittuvaan asemaan pandemian edessä.
Meksikon valtiota on kritisoitu liian löyhistä otteista covid-19 -pandemian hallinnassa. Vielä maaliskuun puolivälissä maan pääkaupungissa Mexico Cityssä järjestettiin suuren yleisömäärän kerännyt Vive Latino -musiikkifestivaali. Valtio ei ole sulkenut rajojaan ulkomaisilta matkailijoilta, eikä tiukkoja, kansalaisten liikkumista rajoittavia säädöksiä ole asetettu. Presidentti Andrés Manuel López Obradorin maakuntakiertue epidemian aikana on niin ikään suututtanut ihmisiä.
Hallituksen hidasta reagointia pandemiaan on perusteltu aiemmilla kokemuksilla. Erityisesti nuorilla vakavan taudin aiheuttava sikainfluenssapandemia H1N1 sai alkunsa Meksikosta vuonna 2009. Maan silloinen hallitus julisti hätätilan nopeasti ensimmäisten tapausten ilmettyä. Kansainvälinen yhteisö antoi Meksikon valtiolle hyvää palautetta avoimuudesta ja nopeasta toiminnasta epidemian leviämisen estämiseksi. Yhdistyneiden Kansakuntien talouskomissio Latinalaisessa Amerikassa (CEPAL) arvioi epidemian synnyttämien sairaanhoitokulujen ja taloudellisten tappioiden aiheutuneen suuremmiksi kuin yhdessäkään maan aiemmista katastrofitilanteista, mukaan lukien vuoden 1985 tuhoisa maanjäristys. Tämän kaltaisilta suurilta taloudellisilta tappioilta on nyt haluttu välttyä.
Viimeisten vuosikymmenten aikana taloudellisten intressien sanelema julkisten palveluiden yksityistäminen ja kaupallistaminen ovat ohjanneet Meksikon talouspolitiikkaa. Terveystieteen asiantuntijat Francisco Armada ja Carles Muntaner havainnoivat, että terveydenhuollon yksityistämisen voidaan katsoa alkaneen useissa Latinalaisen Amerikan maissa 1980-luvulla. Tämä on ollut osa laajempaa uusliberaalia poliittista linjausta. Valtioiden ulkopuolista velkaa on pyritty kattamaan yksityistämällä terveydenhuollon ja eläkejärjestelmän kaltaisia julkisia palveluita. Samalla kilpailu näiden palveluiden ja tarpeiden tuottamisesta on avattu ulkomaisille, monikansallisille yrityksille.
Terveydenhuollon rakennemuutosten seurauksena Meksikon sisäinen taloudellinen epätasa-arvoisuus on syventynyt. Terveydenhuolto jakautuu vahvasti yksityiseen ja julkiseen puoleen. Investoinnit julkiseen sairaanhoitoon ovat matalia, ja osaan palveluista oikeus on vain sillä noin puolella maan väestöstä, jolla on sairausvakuutus.
Yksityisen pääoman ja yritystoiminnan suojeleminen uusliberaalissa Meksikossa ulottuu julkisen sektorin yksityistämistä laajemmalle. Naistenpäivän mielenosoituksessa 8. maaliskuuta ei virkavallan määrässä säästelty pääkaupungin keskustan pankkien, yritysten ja muistomerkkien julkisivujen suojelemiseksi. Aiemmissa mielenosoituksissa julkisten monumenttien ja katujen maalaaminen sekä ikkunoiden rikkominen on ollut yleistä. Tämä on osoitus raivosta, jota maan johdon välinpitämättömyys naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi herättää. Kun mahdollisen ilkivallan kohteena ei ole talouseliitti, virkavalta pidättäytyy laajoista toimista maassa vaikuttavan väkivallan – tai kuten tällä hetkellä, koronaviruksen – taltuttamiseksi.
Eriarvoinen terveydenhuolto
Maantieteilijä ja antropologi David Harveyn tuore analyysi koronavirusta ja Yhdysvaltojen terveydenhuoltojärjestelmää koskien auttaa ymmärtämään myös Meksikon tilannetta. Harvey kuvaa koronavirusta yhteiskuntaluokkaiseksi pandemiaksi. Uusliberaali talouspolitiikka terveydenhuoltoalalla ei ole Harveyn mukaan valmistanut yksityisiä terveydenhuoltojärjestelmiä koronaviruksen kaltaiseen kansanterveydelliseen koitokseen. Myöskään lääkeyrityksille ei ole ollut tähän asti taloudellisesti kannattavaa keskittyä ennaltaehkäisevään, vaan parantavaan hoitoon.
Lääketieteelliset antropologit Arthur Kleinman ja Sjaak van der Geest näkevät, että byrokraattiset rakenteet ja taloudelliset jännitteet määrittävät terveydenhuoltojärjestelmiä tänä päivänä, inhimillisen huolenpidon sijaan. He viittaavat sosiaaliseen kärsimykseen näkemyksenä, jossa terveys tulisi ymmärtää osana laajempia poliittisia, taloudellisia ja kulttuurisia konteksteja ja muutoksia, joissa erot rikkaiden ja köyhien välillä ovat kasvaneet entistä suuremmiksi.
Meksikolainen lääketieteellinen antropologi Graciela Freyermuth on todennut, että myös etniseen ryhmään kuuluminen asettaa osan kansalaisista epätasa-arvoiseen asemaan terveydenhuollon saatavuuden ja laadun suhteen. Meksikon syrjäisemmillä seuduilla terveyspalvelut sijaitsevat kaukana asuinalueista, useiden tuntien kävely- ja ajomatkojen päässä. Näin on esimerkiksi useiden maan alkuperäiskansojen yhteisöjen kohdalla. Autonomiset kylät päättävät sisäisistä asioistaan itse, yhteisön jäsenten kesken. Ne hallinnoivat perinteisiä maa-alueitaan, ja määrittävät kylien sisäisen lainsäädännön. Useat autonomisesti hallituista alkuperäiskansojen kylistä ovatkin nyt ilmoittaneet, että eivät ota ulkopuolisia vierailijoita vastaan ennen, kuin koronauhka on väistynyt.
Chinanteco-kylät, joissa muutama vuosi sitten tein kenttätyötä pro gradu- tutkielmaa varten, julkaisivat seuraavan tiedotteen: “Syitä olla vierailematta kylässämme. Väestömme on pieni, ja näin kaikki voisimme saada tartunnan nopeasti ja samaan aikaan. Alueella on vain yksi lääkäri, jolla ei ole käytössään tarvittavia varusteita sairauden hoitamiseen. Olemme kaukana sairaaloista: täytyy ottaa huomioon, että matkustaisimme kotoamme sairaalaan, jossa todennäköisesti ei olisi edes tilaa ottaa lisää potilaita vastaan.”
Rancho Granden chinanteco-kylässä 26. maaliskuuta: “Huomio. Yhteisöön pääsy kielletty kaikilta vierailijoilta covid-19- terveys tilanteeseen vedoten. Terv. viranomaiset.
Kuva: Manuel Bautista
Korona meksikolaisen kylän arjessa: Tlalixtac de Cabrera
Minulta on viime viikkoina usein kysytty, miltä opiskelukaupunkini Mexico Cityn ja kotikyläni Tlalixtacin elämä vaikuttaa. Ovatko ihmiset huolissaan?
Vastaus on aina sama: kaikki näyttää lähestulkoon samalta kuin aiemminkin. Suurten luokka- ja tuloerojen Meksikossa valtaosa väestöstä työskentelee matalapalkkaisilla aloilla tai epävirallisella sektorilla. Toimeentulo on riippuvaista päivittäisistä ansioista, ja työpaikalle kuljetaan täyteen pakatuissa julkisissa kulkuneuvoissa. Karanteeni ja etätyöt ovat kapean keskiluokan etuoikeus. Ihmisiä huolestuttaa koronaviruksen mukana tuoma taloudellinen epävarmuus, ja polttoaineen ja elintarvikkeiden hintojen nousu.
Yliopistoni siirtyessä etäluentoihin matkustin Mexico Citystä kotikylääni Tlalixtaciin Oaxacan osavaltioon. Osavaltion pääkaupunki Oaxaca de Juárez on yksi Meksikon suosituimmista turistikohteista, ja iso osa paikallisista saa tulonsa matkailusta. Yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset turistit ovat tuttu näky lähinnä alkuperäisväestöstä koostuvan kaupungin kaduilla. Yöllä bussiasemalta kotiin matkatessa taksikuski sanoi minulle: ”Tilanne on todella surullinen. Täällä ei ole enää turisteja. Vain sinä. Tänne ei tule enää kukaan. Katso, kadut ovat tyhjiä!”
Tlalixtacissa päiväsaikaan kaduilla riittää kuitenkin ihmisiä. Tlalixtac on autonomisesti hallinnointu zapoteco-kylä, mutta erona vuoriston syrjäisiin yhteisöihin osavaltion pääkaupungin läheisyys vaikuttaa kylän päivittäiseen elämänmenoon ja koronavirukseen valmistautumiseen. Iso osa kyläläisistä käy kaupungissa töissä ja asioilla. Vaikka urheilupuisto on suljettu, ihmiset ovat löytäneet kylän keskusaukiolta tilan, jossa pelata koripalloa. Hallintorakennuksen seinälle on ripustettu koko seinän peittävä varoitus koronapandemiasta, ja ohjeet oikeaan aivastamiseen ja sopivaan sosiaaliseen etäisyyteen. Varoituslakanan alapuolella kylähallinnon koostavat miehet ovat tavalliseen tapaan kokoontuneet rupattelemaan vierekkäin. Jumalanpalvelusta luetaan kovaääniseen. Vuoden 2017 maanjäristyksessä vaurioituneen kyläkirkon eteen perustettu telttakirkko on nyt tyhjillään. Pääsiäisviikon kärsimysnäytelmän harjoitukset jatkuvat silti edelleen kylän keskustassa. 
Ihmisiä kerääntyi suljettujen kirkon porttien ulkopuolelle Tlalixtacissa 9. huhtikuuta. Kuva: Raitamaria Mäki.
Naapurin pikkukaupassa ruokaostoksilla käydessäni havaitsen seinälle ripustetut toimintaohjeet koronaviruksen varalta. Kaupanpitäjä on vaivihkaa kiinnostunut, voiko minulla olla koronavirus, koska olen eurooppalainen. Samaan aikaan kaupan kumpikin työntekijä on kipeänä töissä. Pärskivä tyttö ojentaa minulle pyytämäni avokadot ennen kuin ehdin sanoa, että valitsisin ne mieluummin itse.
Koronavirus mielletään jossain määrin matkustavan eliitin ja ulkomaalaisten sairaudeksi. Meksikossa sillä on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa juuri siihen osaan väestöä, joka ei matkusta. Suurten luokkaerojen ja heikosti valmistautuneen julkisen terveydenhuollon maassa myös karanteeni ja ajankohtaisen, luotettavan tiedon saanti ovat eliitin ja kapean keskiluokan etuoikeuksia.
Toimitus
- Podcast-lukija: Petra Niskanen
- Verkkotaitto: Satu Myllymäki
