Sosiaalinen etäisyys on kulttuuri- ja varallisuuskysymys

Ympäri maailmaa ihmisiä vaaditaan pysymään kotona ja vält­tä­mään toistensa tapaa­mis­ta koro­na­pan­de­mian hidas­ta­mi­sek­si. Sosiaalisen etäi­syy­den on esitetty olevan joissain kult­tuu­reis­sa helpompaa kuin toisissa. Enemmän sen yllä­pi­tä­mi­sen help­pou­teen vaikuttaa kuitenkin luokka-asema

Antropologisin silmin kat­sot­tu­na asia tulee näkyväksi sekä pitkään tut­ki­mas­sa­ni Ugandassa, että koti­nur­kil­la­ni Suomessa. Pohjois-Ugandalaisen Kitgumin pik­ku­kau­pun­gin lai­ta­mil­la samaa kotia asuttaa useampi sukupolvi. Perinteisesti piha­pii­rien välillä on ollut fyysistä etäi­syyt­tä, mutta koko­nai­sen kylän tai kau­pun­gin­osan veden­saan­ti voi olla yhden käsi­käyt­töi­sen pump­pu­kai­von varassa.

Kitgumin kes­kus­tas­sa perheet asuvat vuokralla yksit­täi­sis­sä huoneissa. Ruoka laitetaan huoneita yhdis­tä­vil­lä sisä­pi­hoil­la, lasten leik­kies­sä jaloissa. Pesu- ja juomavesi haetaan yhteis­ha­nois­ta.

Ugandan lent­to­kent­tä­kau­pun­ki Entebben yläluokan taloissa ja pihoilla riittää tilaa. Maassa, jossa mini­mi­palk­kaa ei ole ja työttömiä on val­ta­vas­ti, yläluokka on riip­pu­vai­nen kodeis­saan käyvistä työn­te­ki­jöis­tä: var­ti­jois­ta, auton­pe­sun hoi­ta­vis­ta puu­tar­hu­reis­ta ja kotia­pu­lai­sis­ta, jotka tekevät ruo­kaos­tok­set torilla. 

Alempi kes­ki­luok­ka vuokraa kapeiden sisä­pi­ho­jen laidoilta huo­neis­to­ja, joista osassa on oma keit­to­nurk­kaus ja vesihana. Useimmat ovat työ­mat­koil­laan riip­pu­vai­sia Toyota Hiaceista muo­ka­tuis­ta matatu-takseista, joissa istutaan lähes sylikkäin. Nyt kun matatut on pre­si­den­tin käskystä pysäy­tet­ty, monet joutuvat yksin­ker­tai­ses­ti jäämään pois töistä.

Torimyyjät, samoin kuin suuri osa kau­pun­ki­lai­sis­ta, saavat toi­meen­tu­lon­sa muiden kädestä suuhun elävien päi­vit­täi­ses­tä kulu­tuk­ses­ta. Afrikkaan kiih­ty­väl­lä tahdilla leviävän epidemian rajaus­toi­men­pi­tei­den onkin arvioitu iskevän kovimmin niihin, jotka jo valmiiksi ovat haa­voit­tu­vim­mas­sa asemassa. Ugandassa epä­toi­voi­sia rajoi­tus­ten rikkojia on jopa ammuttu.

Myös Suomessa kans­sa­käy­mi­sen kult­tuu­rit vai­kut­ta­vat siihen, miten paljon tar­tun­to­ja ’vuotaa’ kodeista ulos ja niihin sisään, ja miten helppoa sosi­aa­li­sen etäi­syy­den sään­töi­hin on sopeutua.

Jotkut kodit ovat luon­teel­taan kuin tori­kah­vi­loi­ta: väkeä tulee ja menee solkenaan, ystäviä, naa­pu­rei­ta, suku­lai­sia, iso­van­hem­pia ja lasten kavereita. Toisissa kodeissa asukkaat oles­ke­le­vat nor­maa­lio­lois­sa­kin paljolti vain keskenään. Ja on niitä, joilla kotia ei ole lainkaan. Siihen, miten helposti tietyn kodin asukkaat saavat tartunnan, vaikuttaa kult­tuu­rin lisäksi oleel­li­ses­ti se, käyvätkö sen asukkaat kodin ulko­puo­lel­la töissä.

Päiväkotiryhmissä on nyt väljää alueilla, joissa keski- tai hyvä­tu­loi­set vanhemmat pystyvät sumpli­maan las­ten­hoi­don etätyönsä lomassa, mutta myös siellä, missä pitkään työt­tö­mä­nä olleet tai epidemian talous­vai­ku­tus­ten vuoksi työt­tö­mik­si jääneet vanhemmat hoitavat lapsensa kotona.

Epidemiologien pal­lo­si­mu­laa­tioi­ta tul­ki­tes­sa on hyvä muistaa, että oikeassa elämässä jokainen simu­laa­tion pallo on ihminen. Korona ei leviä sum­ma­mu­ti­kas­sa ano­nyy­mien pallojen välillä. Se leviää tai pysähtyy sosi­aa­li­sis­sa ver­kos­tois­sa tavoilla, joihin kulttuuri ja varal­li­suuse­rot vai­kut­ta­vat val­ta­vas­ti.

Kirjoittaja

Henni Alava on kirkoista, politiikasta, pelosta ja toivosta sodanjälkeisessä Henni Alava on Jyväskylän yliopistossa ugandalaisia kirkkoja ja kansalaisuutta tutkiva yhteiskuntatieteilijä, joka on perhe- ja ystäväsiteiltään niin sosiaalisesti kietoutunut Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuin olla ja voi.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: